Hei!
Olen 19 vuotias tyttö ja haluaisinkin kertoa omasta äiti suhteestani tänne sillä minulla ei ole ketään kenelle puhua asiasta.
Äiti on yksinhuoltaja ja tuntuu että hän suuttuu minulle kaikesta.
Äidilleni ei oikeen voi puhua mistään, esimerkiksi miltä minusta tuntuu ilman että hän suuttuu ja tulee iso riita tai alkaa tiuskimaan.
Olen pienempänä ollut ns. ”yli” huolissani äidistäni sen takia sillä olen pelännyt että hän hylkää minut tai että äidille käy jotain.
Tämä kumpusi siitä että isäni on hylännyt meidät pienempänä alkoholin takia ja ei ole halunnut pitää minuun mitään suhdetta yllä ja äiti on ollut ainoa pysyvä aikuinen elämässäni.
Nykyään äitini suorastaan raivoaa minulle miten sairas olin päästäni pienenä kun pakkomieleisesti ”kyttäsin” häntä ja miten häntä ahdistaa vieläkin se kun pelkäsin pienenä että äidille käy jotain.
Vaikka olin vain pieni lapsi joka pelkäsi menettää koko perheeni isän lähdettyä. Näin sen itse koen vieläkin sillä äiti on tärkein minulle.
Äitini tietenkin hankki minulle lapsena terapiasta apua tähän joka auttoi asiaan.
Nyt tilanne on se että äitilläni oli tilanne jossa hänellä epäiltiin mahdollista vakavaa sairautta ja esitin huoleni äidille asiaan, joka sai valtavan riidan aikaan ja äiti haukkui minut perin pohjaisesti että hän ei jaksa miten olen taas tulossa pakkomielteiseksi ja että minun on muutettava pois sillä hän ei jaksa minua.
Nyt mietinkin että olinko väärässä olemalla huolissani äidistäni tuossa tilanteessa.
Minusta tuntuu todella pahalta etten saa tuntea äitini mielestä mitään enkä näyttää ikinä tunteitani.
Äiti ei ikinä naura kanssani eikä koskaan pidä hauskaa vaan hän on aina niin tyly ja joudun olla kokoajan varpaillani ettei hän suutu. Olen kateellinen ystävilleni heidän upeistä äiti suhteista ja kaipaisin itsekkin äidin kanssa samaa.
Olen 19 vuotias tyttö ja haluaisinkin kertoa omasta äiti suhteestani tänne sillä minulla ei ole ketään kenelle puhua asiasta.
Äiti on yksinhuoltaja ja tuntuu että hän suuttuu minulle kaikesta.
Äidilleni ei oikeen voi puhua mistään, esimerkiksi miltä minusta tuntuu ilman että hän suuttuu ja tulee iso riita tai alkaa tiuskimaan.
Olen pienempänä ollut ns. ”yli” huolissani äidistäni sen takia sillä olen pelännyt että hän hylkää minut tai että äidille käy jotain.
Tämä kumpusi siitä että isäni on hylännyt meidät pienempänä alkoholin takia ja ei ole halunnut pitää minuun mitään suhdetta yllä ja äiti on ollut ainoa pysyvä aikuinen elämässäni.
Nykyään äitini suorastaan raivoaa minulle miten sairas olin päästäni pienenä kun pakkomieleisesti ”kyttäsin” häntä ja miten häntä ahdistaa vieläkin se kun pelkäsin pienenä että äidille käy jotain.
Vaikka olin vain pieni lapsi joka pelkäsi menettää koko perheeni isän lähdettyä. Näin sen itse koen vieläkin sillä äiti on tärkein minulle.
Äitini tietenkin hankki minulle lapsena terapiasta apua tähän joka auttoi asiaan.
Nyt tilanne on se että äitilläni oli tilanne jossa hänellä epäiltiin mahdollista vakavaa sairautta ja esitin huoleni äidille asiaan, joka sai valtavan riidan aikaan ja äiti haukkui minut perin pohjaisesti että hän ei jaksa miten olen taas tulossa pakkomielteiseksi ja että minun on muutettava pois sillä hän ei jaksa minua.
Nyt mietinkin että olinko väärässä olemalla huolissani äidistäni tuossa tilanteessa.
Minusta tuntuu todella pahalta etten saa tuntea äitini mielestä mitään enkä näyttää ikinä tunteitani.
Äiti ei ikinä naura kanssani eikä koskaan pidä hauskaa vaan hän on aina niin tyly ja joudun olla kokoajan varpaillani ettei hän suutu. Olen kateellinen ystävilleni heidän upeistä äiti suhteista ja kaipaisin itsekkin äidin kanssa samaa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tiedän tunteen kun isä häipyy kuvioista , totta kai silloin pelkää kun on pieni että mitäs jos äidillekkin sattuu jotain ja jää ihan yksin.
Silloin suhde äitiin saattaa tulla miten kerroit , minä en itse pahemmasti sanonut pienenä äidille peloisstani , mutta kun olin ulkona leikkimässä niin kerroin keksitylle kaverille tunteeni, siis istuin yksi kiven päällä kuvitellen että minulla oli kaveri.
Kyllä tälläiset asiat aina jättää jälkiä ihmisen sieluun .
Mutta yksinäisyyden pelko on minulla ollut monia vuosia aikuisenakin ja luulen että ajattelin niin että ei minua kukaan voi rakastaaa kun ei isäkään rakastanut vaan lähti
Nyt olen vanhempi ja jäänyt yksin mieheni kuoleman jälkeen enkä enää pelkää mitään
Sinun ja äitisi suhde on ongelmallinen. Hän ei voi sanella kuinka sinun pitäisi milloinkin tuntea. Sinulla on täys oikeus tuntea kuten tunnet. Elä anna kenenkään käyttää henkistä väkivaltaa itseäsi vastaan. Parasta nyt ottaa häneen etäisyyttä ja etsiä oma asunto jotta voit aloittaa itsenäistymisen. Harmi vaan jos hänellä vakava sairaus ja olet poissa muutettuasi mutta onhan kotihoidot olemassa joten avutta äitisi ei jää.