Nakluan 2010 se siinä piipityspärränny.

Thaimaa ja väkivalta
Nakluan-VM
11.9.2017 22:07

Tämä tarina on tosi.
Pikku-ukkoja, homoja ja nyhveröitä se saattaa harmittaa, mutta miehiä viihdyttää.
Harrastin budolajeja jo ennen yläastetta.
Olin sitä ennen koulukiusattu, mutta se loppui siihen kun lopetin sen väkivallalla pistäen homman överiksi ja jouduin vaihtamaan koulua.
Pistin myös väkivaltaista 5 vuotta vanhempaa iskokokoista veljeäni turpaan 13 vuotiaana kun tämä kävi päälle.

Opin silloin jo että väkivalta lopettaa vittuilun.
Se jäi vähän päälle.
Maine kasvoi enkä voinut ottaa riskiä tappiosta vaan tein kaikkeni.
Siihen kuului se että löin ensin jos vaaran merkit oli ilmassa.
Makselin muutamat nenät ja leukaperät, sain 2 x reilun vuoden ehdonalaisen tuomion ja muhkeita sakkoja.
Olin siis väkivaltainen.
Ei sitä voi kieltää.

Budolajit vaihtui Muay Thaihin jo heti 90 luvun alussa.
Rauhotuin, perustin perheen enkä joutunut enää kovin usein tappeluihin kadulla tai baareissa, mutta silloin kun jouduin niin matsit päättyi aina yhteen lyöntiin.
Meikäläisen potku rikkoo edelleenkin harjaantumattomalta sisäelimet ja kylkiluut.
Treenaan noin 4 x viikossa edelleen vaikka ikää on jo yli puoli vuosisataa.

Niin... Thait kunnioittaa isokokoista thainekkari-farangia kummasti.
Varsinkin kun tietävät historian Bangkokista.
Monia typsykän kavereita on tullut opetettua opettajan asemassa.

Olen joutunut koko 12 vuoden aikana tappelemaan Suomessa kadulla vähintään 50 kertaa.

Kokoni ja kykyni vuoksi minua ei koskaan tosin juuri missään mestoissa edes koeteta kusettaa missään päin Thaimaata, mutta oravannahoille käy helposti toisin.
Pattayalla minut tietää kaikki.
Voin olla liikkeellä vaikka ilman rahaa ja silti kaikki toimii ja poliisitkin pokkaa.

2

89

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      63 vuotiaan perheenisän Sensukan lauantairieha Chiang Maissa on alkanut suomikaksnelosella. Tulossa kiva ilta itsensä kanssa.

      • Joo kaikki tietää, ainakin omat kloonit ja poliisitkin pokkaa .... dingdong ja tuut tuut.

        "Pattayalla minut tietää kaikki.
        Voin olla liikkeellä vaikka ilman rahaa ja silti kaikki toimii ja poliisitkin pokkaa".


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1530
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      96
      736
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      588
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      536
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      536
    7. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      518
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      483
    Aihe