Myyneen odotus käynyt kalliiksi

Lukekaapa aluksi vajaan vuoden takainen ennusteeni asuntomarkkinoiden kehityksestä ja odotettavissa olevan hintojen laskun ajankohdasta ja suuruudesta sekä sitä edeltävästä ajasta. Elämme nyt jo vuotta 2005 melko pitkällä, joten tämän nousuputken hintahuipun osuminen ennusteeni mukaisesti vuoteen 2006-2007 taitaa osua täysin nappiin, kuten muutenkin ennusteeni hintakehityksestä alueellisesti ja suuruudeltaan.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=100&conference=4000000000000012&posting=22000000004311545#22000000004311545

Vaikka kuinka olen yrittänyt takoa järkeä päähän ihmisille tälläkin foorumilla jo vuosia sitten, on "rommauttajat" jatkaneet romahdusennustettaan "täksi syksyksi" jo monta vuotta. Jotkut ovat kehuneet jo 2-3 vuotta sitten myyneensä asuntonsa ja jääneensä odottamaan romahdusta. Valitettavasti tuossa ajassa hinnat ovat nousseet tosi roimasti ja seurauksena on surullisia ihmiskohtaloita. Säälittää, kun 3 vuotta sitten myydyn asunnon hinta on noussut helposti esim. 150 tuhannesta 200 tuhanteen ja kolmessa vuodessa on palanut vuokriin kymmeniä tuhansia rahaa sohvalla "tuhnutellessa". Alkuperäistä pääomaa on jäljellä ehkä 120 tuhtatta, paitsi joillakin harvoilla onnekkailla, jotka ovat onnistuneet sijoituksissaan. Kun huomioidaan vuokralla asumisen kalleus, ei kolme vuotta sitten myydyn asunnon jäljellä olevalla pääomalla saa enää koskaan ostettua vastaavaa asuntoa tilalle, paitsi muuttotappioalueilla, joista puhuin erikseen myös ennusteessani.

On selvää, että hintojen laskukin on edessä, kuten linkkaamassani vajaan vuoden takaisessa ennusteessakin tuon esille.

Mitä nyt sitten pitäisi tehdä, kun hintahuippu alkaa olla joka tapauksessa käsillä noin vuoden sisällä? Sitä pitää jokaisen miettiä itse. Lasku tulee kestämään jonkin aikaa, eikä ole nopea eikä dramaattinen ja ennusteeni mukaista nousua erityisesti kasvualueilla on vielä ennen sitä. Jokaisen on syytä laskea tarkkaan, maksaako vielä vuokraa 2-4 vuotta ennen kuin ollaan suhdannevaihtelun pohjalla, hintatason ollessa ehkä 2004-2005 tasolla, vai onko rahkeita siirtyä kämppään jo nyt. Asuntojen suhdannevaihteluheilahtelut eivät tule olemaan pitkiin aikoihin niin suuria, että niillä spekuloinnin varaan kannattaa paljonkaan rakentaa..
6864
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Näitä asioita minä tuonne vähän alemmaksi väänsin laskutoimituksella rautalankana näille kavereille.

Paljon sain vihaisia kommentteja. Kaikki haukkuivat kupla-asunnon ostajaksi, kun eivät voineet muutakaan argumentoida...

Äänestä

vouhkata. Jos menet stadissa näytöille, koet iloisen yllätyksen: nyt voi laittaa hintaa alaspäin niin että kipeetä tekee. Rommaus on jo täällä enkä edes jaksanut lukea teoriaasi siitä, miksi se ei muka voisi tulla. Se on jo!

Äänestä

Yritysmaailmassa näyttää olevan yritysostojen ja fuusioiden aika edessä ja sitä kautta pörssinkin voi odottaa kuumenevan. Samalla yritykset luultavasti investoivat myös henkilöstöön taas enemmän. Tämä tarkoittaa mm. sitä että ulkomaista rahaa virtaa maahan ja optioohjelmat alkavat tuottamaan taas ylimääräistä rahaa josta osa päätyy omiin ja sijoitusasuntoihin vaikka korot vähän nousisivatkin.
Näiden voisi olettaa lisäävän vettä asuntomyllyyn sen verran että voidaan saavutta selkeämpi hintahuippu joskus 2007-2008 eli kenties aavistuksen myöhemmin kuin ennustat.

Äänestä

Asiapuhetta, joskin ennustettahan tuo sinunkin asiasi on. Minä taas olen korostanut useissa viesteissä talven mittaan että asunto on syytä ostaa silloin, kun on tarve, mieleinen löytyy ja siihen on varaa päästä kiinni _järkevällä_ lainoituksella. Tässä ajattelumallissa suhdanteita ei oteta huomioon, vaan katsotaan hinta päivänä x jolloin tarve ilmenee ja päätetään onko varaa vai ei. Koska kukaan tässä maailmassa ei omista sitä kristallipalloa mutta ihmisillä on varmasti erilaisia asumistarpeita. Tähän ajatusmalliin ei sisälly odottelua syksyyn vaan odottelu kunnes sopiva kämppä tulee vastaan.

Vuokralla asumisen nään erittäin järkeväksi jos työpaikka vaihtuu tiheästi siten että joutuu muuttamaan paikkakuntaa tai työolosuuhteet ovat epävarmat (määräaikainen, no toisaalta itsellänikin on määräaikainen mutta vähän velkaa enää). Rahantienaamismielessä vuokralla asumista en ymmärrä monestakin syystä: 1) kristallipalloa ei ole kellään, 2) pelkästään ansiomielessä siirtyminen vuokralle mielestäni sotii tietynlaisia vakaita omaan asuntoon sisältyviä aineettomia ja rahalla mittamattomissa olevia arvoja vastaan. 3) Varsin raskauttavaa tämä on silloin jos kyse on perheestä, jolloin lapset joutuvat mahdollisesti vanhempien asuntokikkailujen takia vaihtamaan kaveripiiriä ja koulua ja joutuvat sijaiskärsijöiksi.

Lyhyesti: Osta kun on tarve ja ole vuokralla jos sinulla ei ole varaa omaan tai muuten elämäntilanne on "epävakaa" (enkä tarkoita sanalla epävakaa negatiivista vaan muuttuvuutta jne).

Äänestä
  • Noin minäkin olen kirjoituksissanin pääosin neuvonut. Eli asuntoa ei kannata laittaa keinotteluun, ei edes vaikka uskoisi olevan hyvät ajat tienata pörssiosakkeilla tms. Siinä voi toki voittaa, mutta tappionkin mahdollisuudet on niin suuret, että niitä maksellaan sitten elinikä...

    Yleensä asunnon ostaminen kannattaa aina, kun se on mahdollista. 90 -luvun laman pudotus on poikkeus, jollainen iskee kohdille kerran 50-100 vuodessa, joten siitä ei kannata hakea vertailukohtaa. Normaali asuntojen hintojen vaihtelu on sen verran vähäistä, että siihen ei kannata kiinnittää huomiota, vaan ostaa asunto tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan. Tuota normaalivaihteluväliä on vielä entisen lisäksi tasoittanut Euroon liittyminen.

    Äänestä

  • ajoitusta. Kannattaa mieluummin asua vuokralla, kuin tuhlata viimeisiä pennosiaan kupla-asuntoon. Tätä olen kirjoituksissani painoittanut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tiedonantaja kirjoitti:

Lukekaapa aluksi vajaan vuoden takainen ennusteeni asuntomarkkinoiden kehityksestä ja odotettavissa olevan hintojen laskun ajankohdasta ja suuruudesta sekä sitä edeltävästä ajasta. Elämme nyt jo vuotta 2005 melko pitkällä, joten tämän nousuputken hintahuipun osuminen ennusteeni mukaisesti vuoteen 2006-2007 taitaa osua täysin nappiin, kuten muutenkin ennusteeni hintakehityksestä alueellisesti ja suuruudeltaan.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=100&conference=4000000000000012&posting=22000000004311545#22000000004311545

Vaikka kuinka olen yrittänyt takoa järkeä päähän ihmisille tälläkin foorumilla jo vuosia sitten, on "rommauttajat" jatkaneet romahdusennustettaan "täksi syksyksi" jo monta vuotta. Jotkut ovat kehuneet jo 2-3 vuotta sitten myyneensä asuntonsa ja jääneensä odottamaan romahdusta. Valitettavasti tuossa ajassa hinnat ovat nousseet tosi roimasti ja seurauksena on surullisia ihmiskohtaloita. Säälittää, kun 3 vuotta sitten myydyn asunnon hinta on noussut helposti esim. 150 tuhannesta 200 tuhanteen ja kolmessa vuodessa on palanut vuokriin kymmeniä tuhansia rahaa sohvalla "tuhnutellessa". Alkuperäistä pääomaa on jäljellä ehkä 120 tuhtatta, paitsi joillakin harvoilla onnekkailla, jotka ovat onnistuneet sijoituksissaan. Kun huomioidaan vuokralla asumisen kalleus, ei kolme vuotta sitten myydyn asunnon jäljellä olevalla pääomalla saa enää koskaan ostettua vastaavaa asuntoa tilalle, paitsi muuttotappioalueilla, joista puhuin erikseen myös ennusteessani.

On selvää, että hintojen laskukin on edessä, kuten linkkaamassani vajaan vuoden takaisessa ennusteessakin tuon esille.

Mitä nyt sitten pitäisi tehdä, kun hintahuippu alkaa olla joka tapauksessa käsillä noin vuoden sisällä? Sitä pitää jokaisen miettiä itse. Lasku tulee kestämään jonkin aikaa, eikä ole nopea eikä dramaattinen ja ennusteeni mukaista nousua erityisesti kasvualueilla on vielä ennen sitä. Jokaisen on syytä laskea tarkkaan, maksaako vielä vuokraa 2-4 vuotta ennen kuin ollaan suhdannevaihtelun pohjalla, hintatason ollessa ehkä 2004-2005 tasolla, vai onko rahkeita siirtyä kämppään jo nyt. Asuntojen suhdannevaihteluheilahtelut eivät tule olemaan pitkiin aikoihin niin suuria, että niillä spekuloinnin varaan kannattaa paljonkaan rakentaa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu