GGR vko 39

Onko Tapion ja Simonin vauhti pysynyt?
Bootmann
261037
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Kevyen tuulen vyöhykkeet sekoittuneena olemattoman tuulen vyöhykkeisiin. Siinä lähipäivien sääennuste. Hyvällä tuurilla ja taidoilla tuosta voi päästä kohtuullisen kivuttomastikin läpi. Huonolla tuurilla matkanteko pysähtyy vallan. Lienee normaalia keliä, kun aletaan lähestyä doldrumeja.

Kielhalen

Äänestä

Näin jutun lentokalojen invaasiosta veneeseen ja siitä tuli seuraava kysymys.
Voiko niitä lentokaloja syödä ja miltä ne maistuu?

Äänestä
  • Lentokaloja voi syödä - kannattaa kuitenkin syödä aika tuoreeltaan, eikä esimerkisi tropiikin yön yli kannella maannut yksilö ole kuranttia evästä.

    Makua kuvataan herkulliseksi, sardiinininomaiseksi. Myös kuivattuna käytetään. Sushina niin ikään. Barbadoksen kansalliskala.

    Äänestä

Kuten ennustettiin viime viikon lopulla, nyt alkavat loppua tuulet Simonilta ja Tapiolta. Pat ja Kirsten sen sijaan nauttivat pasaatista kunnes saavuttavat saman pläkän. Abhilash on vielä edellisessä tyvenessä, mikä epäilemättä nyppii.

Sen jälkeen onkin yhtä arpajaista.

Siimajalka

Äänestä

Pat on noin 140 mpk Tapion jäljessä. Näin ne tilanteet voivat vaihdella, muutama päivä sitten Pat oli hetkellisesti jopa Tapion edellä.

Kielhalen.

Äänestä
  • Pat ja Kirsten päässevät ajamaan pari seuraavaa päivää kohtuullisessa tuulessa. Voivat saada kurottua eroa kärkeen pienemmäksi, jos ja kun Tapio ja Simon ovat aika tyvenessä.

    Äänestä

Damien on saanut pääjoukon häntäpään kiinni ja etenee jatkuvasti huomattavasti paremmalle vauhdilla kuin muut lähellä häntä purjehtivat. Ei ole vielä saanut lainkaan Simonia ja Tapiota kiinni eli ero heihin on edelleen 500-600 mpk. Ohittanee veneen 1-2 päivässä tällä viikolla ja ensi viikolla voi olla jo kärkiviisikossa.

Onko sitten Tapion ohi ennen seuraavaa stoppia? Tuskin, mutta riippuu paljolti myös tuurista.

Äänestä
  • Että ottaisi viitisenkymmentä mailia kiinni päivässä? Tuskin, tosin kyllähän hänellä pitäsi olla huomattavan hyvät olosuhteet nyt parina seuraavana päivänä kärkipäähän verrattuna. Pläkä tullee vastaan viikon sisällä Damienillekin.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Että ottaisi viitisenkymmentä mailia kiinni päivässä? Tuskin, tosin kyllähän hänellä pitäsi olla huomattavan hyvät olosuhteet nyt parina seuraavana päivänä kärkipäähän verrattuna. Pläkä tullee vastaan viikon sisällä Damienillekin.

    Seuraava stoppi on Kapkaupungissa. Kai sinne vielä menee useampi viikko eikä 10 päivää. Tuurista kiinni miten menee pläkävyöhyke. Voi saada 500 mpk kiinni tai jäädä toiset 500 mpk.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Seuraava stoppi on Kapkaupungissa. Kai sinne vielä menee useampi viikko eikä 10 päivää. Tuurista kiinni miten menee pläkävyöhyke. Voi saada 500 mpk kiinni tai jäädä toiset 500 mpk.

    En viitannut Kapkaupunkiin, vaan siihen, että Damien kirisi viikossa kärkiviisikkoon. Niille haminoille on nyt matkaa yli 300 mailia, siis kirittävää vajaat 50 mailia päivässä.

    Äänestä

  • Edellyttäisi jo taikavoimia Damienilta kiihdyttää vauhtia yhtäkkiä kärkeä niin paljon nopeammaksi. Tähän saakka Damien on edennyt aivan tavallisten kuolevaisten lailla.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Edellyttäisi jo taikavoimia Damienilta kiihdyttää vauhtia yhtäkkiä kärkeä niin paljon nopeammaksi. Tähän saakka Damien on edennyt aivan tavallisten kuolevaisten lailla.

    Damienillä on ollut huonoa tuuria tuulten suhteen eli todella kevyessä tuulessa tuli lähes koko matkan Kanariansaarille. Siksi ei saanut kiinni kuin aivan hitaimpia.

    Nyt on sijasta 5 300 mpk. Kirjoitin "ensi viikolla voi olla jo kärkiviisikossa". Nyt on tiistai. Ensi viikon loppuun on 12 vrk eli riittää olla 25 mpk/vrk nopeampi.

    Kärkiviisikko etenee sentään OK vauhtia. Sijoilla 6-12 Damien on selkeästi nopein.

    Semanttisista kiemuroista riippumatta sanon, että ei onnistu.

    Siimajalka

    Äänestä

Todella ikävän näköinen pläkä Simonilla ja Tapiolla edessä . Ja menossakin. Tässä menee viikko aivan harakoille.

Siimajalka

Äänestä

Eilisissä puheluissa sekä Tapio että Abhilash sanoivat ajavansa Code 0 keulapurjeella. Se onkin varmasti paras purje Doldrumeilla, jossa vallitsee heikko epävakaa tuuli.

Kielhalen

Äänestä

Onko noilla pakollinen kierto atlantin länsilaidalla? trackeri näyttää reitin kiertävän siellä jonkun saaren?

Äänestä
  • Ilha trinidade
    (-20.4957325, -29.3636612)

    Ilmeisesti

    Äänestä

Pat on enää n 40 mpk Tapion takana. Kärkipään veneistä Pat on ajanut lyhintä reittiä tähän saakka. Purjehdittu matka Pat:lla on n. 240 mpk lyhyempi kuin Tapiolla. Pat onnistui pääsemään edellisen matalapaineenkin ohi pienellä luovilla, vaikka oli sen 'väärällä' puolella. Simon on nyt suunnilleen doldrumien puolessa välissä, muilla on vielä valta-osa jäljellä, joten arpajaiset jatkuvat.

Kielhalen

Äänestä
  • No nyt on Tapio hiukan kirinyt Simoniin nähden, ero enää 90 mpk, kun äsken se oli toista sataa. Patinkin vauhti näyttää hiipuneen Tapion tasolle, 70 mpk:aan vuorokaudessa.

    Mitä Damieniin tulee, niin eroa vitossijaan on enää 200 mailia. Viikkoa on vielä kolme vuorokautta jäljellä. Ei taida onnistua, vaikka tällä hekellä Abhilash on käytännössä paikallaan ja Damien vetelee 100 mpk päivässä. Abhilash nimittäin pääsee pian erittäin hyviin tuuliin useaksi päiväksi. Sama tilanne on toki Damienillakin, mutta samoissa olosuhteissa eroa ei helposti kurota.

    Siimajalka

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    No nyt on Tapio hiukan kirinyt Simoniin nähden, ero enää 90 mpk, kun äsken se oli toista sataa. Patinkin vauhti näyttää hiipuneen Tapion tasolle, 70 mpk:aan vuorokaudessa.

    Abhilash on nyt päässyt jonkinlaiseen tuuleen, Tapion ja Simonin meno on hyytynyt täysin.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    No nyt on Tapio hiukan kirinyt Simoniin nähden, ero enää 90 mpk, kun äsken se oli toista sataa. Patinkin vauhti näyttää hiipuneen Tapion tasolle, 70 mpk:aan vuorokaudessa.

    Mitä Damieniin tulee, niin eroa vitossijaan on enää 200 mailia. Viikkoa on vielä kolme vuorokautta jäljellä. Ei taida onnistua, vaikka tällä hekellä Abhilash on käytännössä paikallaan ja Damien vetelee 100 mpk päivässä. Abhilash nimittäin pääsee pian erittäin hyviin tuuliin useaksi päiväksi. Sama tilanne on toki Damienillakin, mutta samoissa olosuhteissa eroa ei helposti kurota.

    Siimajalka

    Nyt on Damien jo sijalla 8, vain 9 mpk sijasta 6 ja 100 mpk sijasta 5.

    5 vrk:ssa saanut siis 200 mpk sijaa 5 kiinni eli 40 mpk/vrk. Ei siis vaikuta enää alkuunkaan epätodennöiseltä, että on ensi viikolla kärkiviisikossa.

    Tapio on enää 230 ja Simon 330 mpk päässä, mutta voi olla, että ero alkaa taas pian kasvamaan.

    Äänestä

Tapsa tippuu ihan kohta kolmanneksi. Ero on 0,9 mailia.

Äänestä

Tapsa tippunut kolmanneksi ja 0,2 mailin päässä neljännestä sijasta. Itäpuoli vetää paremmin.

Äänestä

Yllättäen Kirsten onkin toisena. Patin meno Tapioon nähden ennallaan, samoin Simonin.

Nyt näyttää koko kärkiviisikolle alkavan suotuisat olosuhteet. Kaakkoispasaatia pukkaa niin pitkälle kuin ennustetta riittää. Taaempana olevat joutuvat kapeahkon tyynen alueen ylittämään.

Äänestä

Ellei saisi reitittää, niin suosittelisin kärkinelikolle halssinvaihtoa aika lailla nyt. Tuuli paapurin puolelle ja yhdellä halssilla Trinidade-saarelle. Idempänä uhkaa ajautuminen tyveneen.

Siimajalka

Äänestä
  • Siis jos saisi reitittää… toki.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Onko Tapion ja Simonin vauhti pysynyt?
Bootmann

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu