Uuslestadiolaisuus ei ole herätysliike

Anonyymi-ap

Moni luulee erheellisesti, että uuslestadiolaisuus olisi jokin herätysliike tai lestadiolaisuuden haara. Tämä ei pidä paikkaansa.
Uuslestadiolainen on yksittäinen lestadiolainen, joka on liberaalimpi kuin hänen liikkeensä yleisesti. Usein uuslestadiolaiset joko lähtevät omille teilleen, tai heidät hiillostetaan ulos. Muodostavatko nämä uuslestadiolaiset oman joukkonsa?
Eivät. He usein vain ajautuvat kirkon liberaalisiipeen. Osa pitää itseään tämänkin jälkeen lestadiolaisena, osa ei, mutta kantaa silti mukana lestadiolaista perintöä. Uuslestadiolaisuus onkin aika hajanainen käsite. Kaikki uuslestadiolaiset kun eivät välttämättä usko enää lainkaan lestadiolaisittain. He vain haluavat jotain omasta herätysliikkeestään. Kuka kaipaa siioninlaulujen sävelmiä haluten kuitenkin sovittaa niitä nykyaikaisemmiksi, kuka taas yhteisöllisyyttä jne. Nykyään nämä lestadiolaisuudesta erkaantuneet vapaamielisemmät muodostavatkin aika tiiviin kollektiivin, vaikkei sitä herätysliikkeeksi edelleenkään voii kutsua. Tähän kollektiiviin kuuluu niin kokonaan uskonsa jättäneitä, kuin uudella tavalla uskoviakin. Heitä yhdistää vain yhteinen herätysliiketausta. Voisi sanoa, että nämä ovat uuslestadiolaisia, vaikkei tällaista herätysliikettä edelleenäkän ole olemassa, eikä ehkä ole sellaista syntymässäkään. Itsekin tunnen itseni enemmän uuslestadiolaiseksi, joten olen omasta halusta eronnut paikallisesta Rauhanyhdistyksestä. Käyn säännöllisen epäsäännöllisesti kotikirkon tapahtumissa. Niin jumalanpalveluksissa, kuin erinäisissä konserteissakin.

4

2211

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Juuri näin. Uuslestadiolaisuustermiä ei liiemmin edes käytetä, vaikka osa haluaakin profiloitua juurikin uuslestadiolaisena. Vanhoillislestadiolaisuuskaan ei varsinaisesti ole herätysliike, vaikka sen niminen herätysliike onkin olemassa. Vanhoillislestadiolaisuus on konservatiivista lestadiolaisuutta näin yleisesti. Konservatiivisissakin piireissä on luonnollisesti näkemyseroja, kun vanhoillisuus ei itsessään ole mikään oppi sinänsä. Se on vanhassa pitäytymistä ja jossa ei mielellään tehdä suuria uudistuksia. Kaikki ryhmät ja ryhmittymät kuitenkin muuttuvat ajan saatossa. Vanhoillisia lestadiolaissuuntia Suomessa on erityisesti esikoislestadiolaisuus ja SRK-lestadiolaisuus (vanhoillislestadiolaisuus). Tämän lisäksi vanhoillislestadiolaisia on myös rauhansanalaisuuden piirissä. Liberaalilestadiolaiset yleensä ajautuu yleiskirkollisuuteen, tai löytävät paikkansa Rauhansanalaisuuden liberaalisiivestä. Rauhansanalaisuus onkin ns. sekaseura, jossa eri siipiä ei lähdetä hoitotoimenpitein irrottamaan, vaan annetaan tavallaan kaikkien kukkien kukkia. Sellaista herätysliikettä ei liene olemassa, jonka alla olisi vain uuslestadiolaisia. Eikä sellaista liene muotoutumassakaan, koska uuslestadiolaiset ovat yhteistyökykyisiä ja toimivat saumattomasti muiden kanssa ilman mitään raja-aitoja ja ryhmittymiä.

    • Anonyymi

      Uuslestadiolaisuus...? 😂 Jo lestadiolaisuus itsessään on ihmisten keksimää lahkolaisuutta. ja nyt sitten on keksitty vanhoillisten lisäksi vielä uuslestadiolaisuuskin.

      Kannattaisiko palata ihan vaan kristityksi, kuten Raamattu opettaa.

    • Anonyymi

      Tainnu suomi24.fi keksiä ite. Niin kauan tämä lestadiolaisuus palsta ollu tässä kuin koko suomi24.fi nettisivu

      • Anonyymi

        Ei Suomi24 ole tätä keksinyt. Uuslestadiolaisuus ei ole herätysliike, mutta useat liberaalimmin ajattelevat lestadiolaiset eri suuntauksista kokee olevansa uuslestadiolaisia.
        Täällä Suomi24:sella ei ole, kuin yksi lestadiolaisuuden suunta sen virallisella nimellä, eli vanhoillislestadiolaisuus. Pelkän lestadiolaisuuspalstan alla keskustelevat pääosin esikoislestadiolaiset, joka on vain yksi lestadiolaisuuden suunta.
        Mielestäni esikoislestadiolaisille pitäisi olla myös oma palstansa. Lestadiolaisuuden alla voisi sitten kirjoittaa kaikkea lestadiolaisuudesta. Ja täällä uuslestadiolaisuuden alla ne, jotka eivät koe kuuluvansa mihinkään näistä yleisimmistä haaroista, joita ovat siis esikoisuus, vanhoillisuus, rauhansanalaisuus ja uusheräys. Rauhansanalle ja uusheräykselle ei ole tarvetta tehdä omia palstoja, koska ne ovat itsessään niin pieniä liikkeitä.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1660
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      154
      1134
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      980
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      345
      977
    5. 68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      743
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      701
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      38
      654
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      621
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      591
    Aihe