Varteenotettava mielipidekirjoitus -valaiseva

Anonyymi-ap

Paikallislehdessä tänään 28.9 on mielipidekirjoitus Ruotasen seudun puolesta. Kirjoittaja on nähnyt vaivaa selvittääkseen asian taustoja. Mitenkä onkaan Kiviniemen vouhotus johtamassa kylän kiinteistöjen omistajat entistä kurjempaan asemaan, ympäristöhaitoista puhumattakaan.

Työllistävät odotukset voidaan unohtaa, pas kaa lisää paikkakunnan järviluonnon varottavaksi, semmoista on odotettavissa GRK INFRA Oyj kiertotalousterminaalista.
Onkohan tullut yhdellekkään valtuutetetulle mielen viereenkään, että kj Henrik Kiviniemen esittelemät suurteolliset puistot , voimalat, ja terminaalit, ovat hänelle yhden tekiviä seuraamuksiltaan ympäristöhaittoineen , työllisyysnäkemyksin tms.
Kunhan puuhastelee palkkabonuksillaan, en väitä mutta sen suuntaisesti tarkoitushakuisen siivutettua ovat hallinnon linjaukset.
Yleisötilaisuuksien asiantuntijakattaukset ovat jatkumoa siihen, miten kuntalaisia pidetään tarkoituksella pimeydessä--joukkotyhmistäminen julkishallinnon taholta on tuomittavaa.
Pätee myös tuulivoimaan ja puistojen sähköverkkojen maan valtaukseen.

78

900

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaikkea yritystoimintaa on vastustettava. Vaadin meille lisää yrityksiä. Propersu

      • Anonyymi

        Anteeksi, olet ihan pihalla, valitettavasti, siitä mitä kaupungin hallinnon harjoittama ulkoisesti hyvältä näyttäen , mutta lapaset lattialla-kyvyttömyys on aiheuttamassa kuntaan ja kuntalaisille isossa mittakaavassa..
        Voitele tyyppi suksesi ja hiihdä hittoon noine lausumiesi kera. Henrikin perässä, kumpaakaan ei tule ikävä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyvyttömiä hankkimaan yrityksiä. Miksi hankkivat näitä yrityksiä? Se on estettävä! Propersu

      • Anonyymi

        Tietenkin vastustavat kaikkea.

    • Anonyymi

      Kaikkien yritysten tänne tuleminen on estettävä. Miksi kunta ei hanki tänne yrityksiä????

      • Anonyymi

        Mikä on sinun edustamasi juorupiirin näkemys luontoarvoista, pitääkö luontoa säästää tuleville sukupolville, metsien haakkusta, järven tilasta?
        Vaikutat helppoheikiltä joka tarjoaa keskusteluissa typeriä näkemyksä' muiden nimissä.
        Mitä tulee yritystoimintaan, tottavie oman kunnan ihmisiä työllistävät firmat ovat tervetulleita, ei vain käymään suurilla tuloslupauksilla, vaan ihan juurtumaan elinkeinoelämään kaikkine oheisvaikutuksineen, niiden myönteisten.
        Onkohan hallinnon päätökset linjassa kaiken sen, mitä näkyy tyhjien kiinteistöjen kasvavassaa määrässä pelkästään Pyhäsalmessa, ja siihen kylien riitaisat perintötilat yms. saati Ruotanen ja muut alueet?

        Ketä tuo Lampinsaari II edes kiinnostaa?

    • Anonyymi

      Minä vaadin lisää yritystä ja vastustan jokaisen yrityksen tänne tuloa. Olen siis persu

      • Anonyymi

        Oletko Heikki vaihtanut puoluetta????Kysyy kepulainen

      • Anonyymi

        Höpsis, olet keskustalainen tai vasuri,koska demarit eivät ymmärrä muusta kuin haltuun otosta.

    • Anonyymi

      Onko Laimilla kivi kengässä vai herne nenässä kun noin katkeraa aloitusta pukkaa!

      • Anonyymi

        Laimi ei aloittanut Vainohulluus sinua vaivaa muun hulluuden lisäksi.

    • Anonyymi

      Tulee mieleen Purra, joka 2015 puolusti pakkorutosia.

    • Anonyymi

      Mutta miten saada tämäkin keskustelu käännettyä jotenkin sikamieheen, siinäpä vasta yhdelle sikafetissi-idiootille pulma...

      • Anonyymi

        Heikki siasta et olekaan pitkään aikaan kirjoitellut.

      • Anonyymi

        Sinä et Heikki kelpaa edes vaimosi kainaloon.MOT

    • Anonyymi

      Aloittajaa lienee aiheetonta roimia, luin paikallislehden kirjoituksen, ja tottavie, kiukkua tunsin minäkin siitä, että Ruotanen on saamassa lisärasitteen ympäristöhaittana.
      Kiertotalousterminaali ( ylevä otsake) on mitä ilmeisemmin tulosta kaupunginjohtajan kutsusta.
      Tänne valuu näköjään semmoista tuotantoa, joka ei työtä tarjoa.
      Jos on noin mainio seireeni -kosiolaulaja, laulaisipa oikeita yrityksiä eikä luontoamme kurittavia hankkeita.

      • Anonyymi

        Eihän Laimia millään tavoin roimittu! Todettiin vain että kuka aloituksen takana on....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän Laimia millään tavoin roimittu! Todettiin vain että kuka aloituksen takana on....

        Luulotautisia palstalla, oletan

    • Anonyymi

      Onko yhtään yritystä mitä propersu ei ole vastustanut. No ei ole. Sitten huutelee miksi täällä ei tueta yrittäjyyttä.

    • Anonyymi

      herätys kommentoijat. mikä fetissi vaivaa kommentoijia / keskustelijoita kun pitää mennä aihe toisensa perään aloituksesta ohi samoihin ryvöksiin, nostetaan porukalla ketjujen tasoa ja käydään aihekohtaisesti keskustelua. eikä toimita kuin kuria vaille jääneet peräkammarilaiset. vai mitä.

      • Anonyymi

        Heikki sinä täällä lasket tasoa.

      • Anonyymi

        Jokainen voi katsoa itse peiliin, vai mitä IL?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokainen voi katsoa itse peiliin, vai mitä IL?

        Suomi24 pyhäjärvi palstaa on hitokseen vaivannut henkilöiden kinastelu, tai ko. nimiin takertuen, herjaaminen, eihän mustamaalaaminen vie mitään eteenpäin. vai.
        vuoropuheluun kykenevien persoonallisuudet katoavat

    • Anonyymi

      Mitäpä oot ite teheny tai saanu aikaan? Täällä piipität...

    • Anonyymi

      Valtuutetuilta odottaisi myös yhtä hyviä, taustoja avaavia kirjoituksia mutta kun henrik Suuri on varmaankin kieltänyt?
      Liekö niin ettei karsamaki huolinut tuota saastuttavaa ja pölisevää laitosta joka ei edes työllistä?

    • Anonyymi

      Olihan hyvä kirjoitus ja paljon ajatuksia herättävä lehdessä , kirjoittaja on asiasta todellakin jyvällä.
      Mikä helkutin törkyjen hautausmaa tuodaan lähelle ihmisten asutussa. Ei päätä ei häntää , samalla tuhotaan ihmisten talojen arvo ja asumisen mielekkyys.
      Eikö muuta mahdollisuutta, valtuutetut herätys , alueen asukkailla on todellinen huoli.
      Tuho koko ruotasen alueelle. Pyhäjärven päättäjillä vauhti päällä.🤔

      • Anonyymi

        Aivan ihana aloitus! Ja niin oikeassa kuin vain voi olla! Ihana!

        t. aloittaja

      • Anonyymi

        Onneksi me propersut estämme kaikkien yritysten tulon tänne. Miksi kunta ei saa hankittua uusia yrityksiä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan ihana aloitus! Ja niin oikeassa kuin vain voi olla! Ihana!

        t. aloittaja

        Loukkasi aloitus jotenkin egoasi, sinun vainotautisen omimaa tonttia? Aloittaja kirjoitti paikallislehden mielipidekirjoituksen pohjalta, asiaa.
        Sinulla on 24/7 vakioasetuksena riitely mm pilkkaaminen, plakioiminen, toisten "nimien" kautta piiloirvailu, halventaminen, härskiys ja rivous .
        Joten, mieti muutama tunti, ennenkuin suollat häirintätekstiä tarkoitushakuisesti sotkemaan ketjuissa a-ö asiakeskustelut.

        Napatanssija on täysin oikeassa.

    • Anonyymi

      Olen suurenmoisen viisas. Aloittaja

      • Anonyymi

        siis loukkasi, klo 8.15

    • Anonyymi

      Pyhäjärvellä pitäisi saada aikaan kansanliike joka ottaisi kantaa näihin tuulimylly ja kiertotalous terminaaleihin. Ei voi olla niin että yksi mies päättää tuhota meidän luontomme ja valtuusto vaan on hiljaa. Olemme äänestäneet valtuutetut kaupungin valtuustoon heidän tulee myös kuunnella äänestäjiä,miten tällainen asia pääsi tapahtumaan että Ruotasesta tehdään kaatopaikka keskelle asutusta.Olemme sietäneet jätealtaan paskan hajua vuosikymmenet,melua kaivokselta ja rikki laskeumia.Nyt olemme kaivoksen loputtua vaan toisen luokan kansalaisia veromme kelpasi kyllä, mitään näkyvää ei saatu niillä aikaseksi ainoastaan liikenneympyrän keskelle keltainen kärry muistomerkiksi tehdystä työstämme.Pyhäjärvellä on aika alkaa ottamaan kantaa ja herätä ruususen unesta ennen kuin luontomme ja kotimme ja asuin alueemme tuhotaan

      • Anonyymi

        Lisäksi kaikki muut yrityksen pitäisi kieltää. Propersu

      • Anonyymi

        Oletko kuullut, että äänestäjät ovat päättäneet ketkä ovat luottamuksen arvoisia tekemään päätöksiä? Demokratia toimii niin.

        Yritykset päättävät itse missä toimivat. Yhteiskunta päättää luvista Suomen lakien mukaan.

      • Anonyymi

        KYLLÄ.

        Mikäli hymisevä alistuminen on rytökylän seuduilla, sellainen käypänen todiste palstoilla hehkutetusta terveestä mielestä ja ymmärryksestä, niin voi h**** n tervemenoa sitten.

        Kun me olemme hiljaa, niin Torkkulassa voivat porukalla tolskata miten esittely esittää.

        Mikä alistuminen? Pitäisikö vaaleissa yhden saaneen saada päättää yrityksen toiminnasta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä alistuminen? Pitäisikö vaaleissa yhden saaneen saada päättää yrityksen toiminnasta?

        Tai jonkun napatanssijan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä alistuminen? Pitäisikö vaaleissa yhden saaneen saada päättää yrityksen toiminnasta?

        Miten helvetti onnistut kerta kerran jälkeen pudottautumaan samaan solkkusangon käyttöön ? klo 9.16
        Kun näkee ulosantiasi, siinä on koko ajan vahva viba mitä seuraa, kun halaa hallintoa ja erkaantuu järkevyydestä pois
        Jaksamisiin nykyhallinnon tiedottajana rakkikoiran olosta- välivouhakkeena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko kuullut, että äänestäjät ovat päättäneet ketkä ovat luottamuksen arvoisia tekemään päätöksiä? Demokratia toimii niin.

        Yritykset päättävät itse missä toimivat. Yhteiskunta päättää luvista Suomen lakien mukaan.

        Niin, kuntalaisten tietysti pitäisi olla hiljaa.
        Ei kysyä saa , ei mitään sovi epäillä ,ei julki tuoda. Kepukka rouva vastaa " ei sinulta mitään ole pimitetty" töykeää.
        Asiallisia vastauksia kiitos.
        Ruotasen asukkaiden asiasta kysymys.
        Kirjoitus lehdessä antaa aihetta keskusteluun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten helvetti onnistut kerta kerran jälkeen pudottautumaan samaan solkkusangon käyttöön ? klo 9.16
        Kun näkee ulosantiasi, siinä on koko ajan vahva viba mitä seuraa, kun halaa hallintoa ja erkaantuu järkevyydestä pois
        Jaksamisiin nykyhallinnon tiedottajana rakkikoiran olosta- välivouhakkeena.

        Tällainen sivistymätön "mies"vieläpä istuu Pyhäjärven Keskustan hallituksessa.Koski vain pauhaa ,saamata rauhaa 9.16

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, kuntalaisten tietysti pitäisi olla hiljaa.
        Ei kysyä saa , ei mitään sovi epäillä ,ei julki tuoda. Kepukka rouva vastaa " ei sinulta mitään ole pimitetty" töykeää.
        Asiallisia vastauksia kiitos.
        Ruotasen asukkaiden asiasta kysymys.
        Kirjoitus lehdessä antaa aihetta keskusteluun.

        Anteeksi, mutta olet niin arvoton jopa ihmisenä, että ei sinulle kukaan vastaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anteeksi, mutta olet niin arvoton jopa ihmisenä, että ei sinulle kukaan vastaa.

        Siinä oli aitoa keskustalaisuutta,"29.09.2022 10:17"
        Sinäkin vastasit vaikka muuta väität 🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, kuntalaisten tietysti pitäisi olla hiljaa.
        Ei kysyä saa , ei mitään sovi epäillä ,ei julki tuoda. Kepukka rouva vastaa " ei sinulta mitään ole pimitetty" töykeää.
        Asiallisia vastauksia kiitos.
        Ruotasen asukkaiden asiasta kysymys.
        Kirjoitus lehdessä antaa aihetta keskusteluun.

        Ei ollut töykeä vastaus, pakko jonkun oli vastata niin että ymmärrät . Muut siinä keskustelussa vastasivat sarkastisesti, mitä et käsittänyt vaan päinvastoin vielä tykkäsit kommenteista.

    • Anonyymi

      Valtuutetut on käsittänyt että he ovat johtoryhmän alaisia ja tottelevat kiltisti Johtajia. Herran pelkoon meidät on kasvatettu.

      Lisäksi valtuutetut ovat jotenkin rivikuntalaista parempia. Ei heitä muuten vankan kokemuksen omaava ylivertainen poliitiikan kävijä olisi ehdokkaaksi kutsunutkaan?

      Että näistä lähtökohdista täytyy heitä ymmärtää???

      • Anonyymi

        Henrikki on kykynsä näyttänyt., lobbariksi havaittu, joutaa mennä.

    • Anonyymi

      Yhden äänen ihme haluaa olla paikallinen Putin ja päättää asioista, vaikka äly ei riitä edes omien kalsareiden vaihtamiseen (hajusta päätellen).

      • Anonyymi

        Henrikillä on yksi ääni, kuten meillä muillakin. Joten miksi hän saa / voi vaapaasti mestaroida meidän mailla kuin omistaisi Pyhäjärven jokaisen neliön?
        Me kurjat olemme puolestamme antaneet määräysvallan näköalattomille kokeneille vastuuttomille ja pelkokertoimen alle painetuille uusille valtuutetuille.

      • Anonyymi

        Miksi haistelet 💩 hajua. Lienee tapasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi haistelet 💩 hajua. Lienee tapasi.

        Elämässä pitää olla Heikkiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Henrikillä on yksi ääni, kuten meillä muillakin. Joten miksi hän saa / voi vaapaasti mestaroida meidän mailla kuin omistaisi Pyhäjärven jokaisen neliön?
        Me kurjat olemme puolestamme antaneet määräysvallan näköalattomille kokeneille vastuuttomille ja pelkokertoimen alle painetuille uusille valtuutetuille.

        Et sinä ole Me. Meillä on hyvät päättäjät.

        Muuten kuuleminen ei tarkoita, että tehtäisiin niin kuin juuri yksi yksilö haluaa.

        Faktaa on, että nyt itkevät vaaleissa tiputetut yhteistyökyvyttömät .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et sinä ole Me. Meillä on hyvät päättäjät.

        Muuten kuuleminen ei tarkoita, että tehtäisiin niin kuin juuri yksi yksilö haluaa.

        Faktaa on, että nyt itkevät vaaleissa tiputetut yhteistyökyvyttömät .

        Hmm miten sinä oikeutat sanomasi "meillä on hyvät päättäjät". Kenellä MEILLÄ.? Et sinä ole saanut valtakirjaa puhuaksesi ME-muodossa oli sitten kyse mistä asiasta , näkökulmasta, näkemyksestä tms. tahansa. Olet henkilö yksilö, kuten jokainen ihminen.
        Mielipiteesi on siisvain omasi, ei meidän....ymmärrätkö

        Elikkäs miten helvetti onnistut kerta kerran jälkeen pudottautumaan samaan solkkusangon käyttöön ? klo 11.29
        Kun näkee ulosantiasi, siinä on koko ajan vahva viba mitä seuraa, kun halaa hallintoa ja erkaantuu järkevyydestä pois
        Jaksamisiin nykyhallinnon tiedottajana rakkikoiran olosta- välivouhakkeena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hmm miten sinä oikeutat sanomasi "meillä on hyvät päättäjät". Kenellä MEILLÄ.? Et sinä ole saanut valtakirjaa puhuaksesi ME-muodossa oli sitten kyse mistä asiasta , näkökulmasta, näkemyksestä tms. tahansa. Olet henkilö yksilö, kuten jokainen ihminen.
        Mielipiteesi on siisvain omasi, ei meidän....ymmärrätkö

        Elikkäs miten helvetti onnistut kerta kerran jälkeen pudottautumaan samaan solkkusangon käyttöön ? klo 11.29
        Kun näkee ulosantiasi, siinä on koko ajan vahva viba mitä seuraa, kun halaa hallintoa ja erkaantuu järkevyydestä pois
        Jaksamisiin nykyhallinnon tiedottajana rakkikoiran olosta- välivouhakkeena.

        Et nyt käsitä: Me olemme vaaleissa äänestäjät. Sinä olet saanut yhden äänen eli olet meidän mielestä huono päättäjä. Valtuustossa olevat ovat saaneet MEILTÄ valtakirja tehdä MEIDÄN puolesta hyviä päätöksiä.

        Ps. Luonnevikaisia ei valita jatkossakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et nyt käsitä: Me olemme vaaleissa äänestäjät. Sinä olet saanut yhden äänen eli olet meidän mielestä huono päättäjä. Valtuustossa olevat ovat saaneet MEILTÄ valtakirja tehdä MEIDÄN puolesta hyviä päätöksiä.

        Ps. Luonnevikaisia ei valita jatkossakaan.

        Heikkihän älysi lähteä yhden kauden jälkeen Eipähän ole jatkossa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heikkihän älysi lähteä yhden kauden jälkeen Eipähän ole jatkossa

        Heikistä en tiedä, mutta luonnevikainen kuvittelee vieläkin, että päätöksen pitäisi tehdä hänen mielensä mukaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heikistä en tiedä, mutta luonnevikainen kuvittelee vieläkin, että päätöksen pitäisi tehdä hänen mielensä mukaan.

        Eiköhän päätökset tehdä tasan tarkkaan Jukan mielen mukaan ? MOTÄlä vääristele totuutta Heikki!

    • Anonyymi

      Jotkut ovat ostettuja, toiset yksinkertaisia, kolmannet ideologisista syistä isännän asialla, eivät ihmisten taipumukset ja perusominaisuudet muutu.

      • Anonyymi

        Onneksi äänestäjät tietävät tämän ja ovat tiputtaneet "epäpätevät".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi äänestäjät tietävät tämän ja ovat tiputtaneet "epäpätevät".

        Onnesta jaa a, sellaisesta luonnehdinnasta pidättäydyn, erityisesti äänestäjänä.
        Vahingokseen ei pidä loihtia valhetta eikä harkitsemattomasti vakuuttaa, entäpä jos kävikin juuri päinvastoin? Kuten vahvasti päähenkilöiden kohdalla vaikuttaa käyneen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onnesta jaa a, sellaisesta luonnehdinnasta pidättäydyn, erityisesti äänestäjänä.
        Vahingokseen ei pidä loihtia valhetta eikä harkitsemattomasti vakuuttaa, entäpä jos kävikin juuri päinvastoin? Kuten vahvasti päähenkilöiden kohdalla vaikuttaa käyneen.

        Ei ole käynyt vaan kyllä luonnevikaiset ovat tippuneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole käynyt vaan kyllä luonnevikaiset ovat tippuneet.

        ei suinkaan, sinäkin vaikutat luonnevikaiselta ja olet sisäpiirin tiedottaja, valikoiden.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei suinkaan, sinäkin vaikutat luonnevikaiselta ja olet sisäpiirin tiedottaja, valikoiden.

        Valitan en ole koskaan ollut edes ehdolla, mutta osaan ajatella itse esim. ajaessani Titan ja Lailan Peurahallin ohi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitan en ole koskaan ollut edes ehdolla, mutta osaan ajatella itse esim. ajaessani Titan ja Lailan Peurahallin ohi.

        menitkö biokaasumittarille lehtikuvaa varten? jo vaan, siinäpä se.

    • Anonyymi

      Kyllä kaivos on toiminnallaan jo vuosikymmien ajan laskenut Ruotasen arvoa asuinalueena. Mennäänpä ajassa taakse päin, kuin kaikki ympäristössä kilometrien päässäkin oli mustana rikkipölystä, ja eihän tuo tuntunut ketään haittaavan. Verroinkin talvella puhtailla hangilla näkyi pölyn hurjan määrä.
      On ollut melua, pölyä ja hajuhaittoja monenlaista, itse olette silti sinne tahtoneet asumaan, minä en.

      Joten jos jotain uutta ja innovatiivista on meille tulossa, annetaan tulla. Eihän tuota tiedä, kuinka hienoksi vielä betonivallit värjää, kun harmaa ei teille kelpaa.

      • Anonyymi

        Vai että antaa mennä, kun on alamäki. Paskotaan ja raiskataan kaikki näkyvä, myös metsät ja järvi ...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai että antaa mennä, kun on alamäki. Paskotaan ja raiskataan kaikki näkyvä, myös metsät ja järvi ...

        HK sininen oli luvannut Ruotasen kyläläisille,että hän pitää Ruotasen koulun puolta.Heikki söi sanansa ja äänesti,että sivukylän koulut suljetaan luukut kiinni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        HK sininen oli luvannut Ruotasen kyläläisille,että hän pitää Ruotasen koulun puolta.Heikki söi sanansa ja äänesti,että sivukylän koulut suljetaan luukut kiinni.

        Luonnevikaisen syyttää väärää henkilöä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luonnevikaisen syyttää väärää henkilöä.

        Mistä tiedät?? Olet itse tuo HKsininen Heikki!Ei muuta selitystä ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä tiedät?? Olet itse tuo HKsininen Heikki!Ei muuta selitystä ole.

        En taida olla, mutta tiedätkö mikä meidän ero on. >Minun pää on terve.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En taida olla, mutta tiedätkö mikä meidän ero on. >Minun pää on terve.

        niinhän sinä kuvittelet, kaikenlaista.luulosairaus on parantumaton. klo 19.26

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        niinhän sinä kuvittelet, kaikenlaista.luulosairaus on parantumaton. klo 19.26

        Niin on ja otan osan. Sinulla ei ole helppoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin on ja otan osan. Sinulla ei ole helppoa.

        Ei jaksa lapsellisen välivouhakkeen lauseita. näe painajaisia, öitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei jaksa lapsellisen välivouhakkeen lauseita. näe painajaisia, öitä.

        Kauhea painajainen: Sinä päätöksentekijänä.

    • Anonyymi

      Tuulivoima ihmisen keksiliäisyys, tyytyväisyys omaan elämään on nolla, 9 ryöstöt,ei hyvältä näytä Kärsämäki tuulivoima sommittelu.

    • Anonyymi

      Asuntojen hinnat nousivat, jos Pyhäjärvellä lopetettasiin kaikki yritystoiminta. PyhäPersu

      • Anonyymi

        Milloin riidankylväjä Heikistä on persu tullut? Koski vain pauhaa.

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaikkea hyvää

      Emme enää tapaa.
      Ikävä
      201
      2098
    2. Haluaisin tutustua suhun

      kunnolla. :) Millaista sun elämä on ollut. Puhua kaikesta maan ja taivaan välillä. Tunnut merkitykselliseltä ihmiseltä elämänpolullani. Aika näyttää..
      Ikävä
      138
      1340
    3. Kumpa tietäisin mies

      Mitä päässäsi liikkuu. Niin tietäisi miten toimia..
      Ikävä
      142
      1204
    4. Zelensky ei halua neuvottelupöytään.

      Lukasenkan ehdotus ei käy. Kokeilisi edes, olisihan se sitten nähty saako keskustelu mitään aikaan. Eikö nyt kannattaisi kokeilla kaikki mahdollinen s
      Maailman menoa
      446
      977
    5. Voi ei! Selviytyjät-luovuttaja Virpi rehellisenä vaikeasta päätöksestään: "Ei ole pelkoa, että..."

      Voi ei… Olisit nyt Virpi jatkanut kisan loppuun asti! Olisit voinut vaikka voittaa! Lue Virpin perustelut luovuttamiselle: https://www.suomi24.fi/vii
      Tv-sarjat
      26
      746
    6. Työpaikkaromanssit...

      Onko ihan tuhoon tuomittuja juttuja?
      Ikävä
      59
      659
    7. Siihen ei voi vastata

      Mutta luin sen. Erittäin ihana kirjoitus, kiitos 🥺. En omi. Olen tuntenut kauan sitten samalla tavalla. Se on pitkä tarina jota en kirjoita tähän. M
      Ikävä
      37
      643
    8. Mies, olen tullut siihen tulokseen

      ..Että tempperamenttini on sinulle liikaa.
      Ikävä
      74
      566
    9. Paperittomille täydet Kelan edut! Suomalaiset 1500:- kk palkalla töihin.

      Ohisalo ja vihreet vihaa Suomalaisia , kuinka paperittomalle joka livahtaa jostain vaan Suomeen .annetaan paremmat edut kuin Suomalaiselle?
      Helsinki
      102
      563
    10. Aatteles kulta

      jos oltais eletty keskiajalla niin ei oltais ees tavattu 🤗. Silloin oli keski-ikä 30-35v. Ihanaa kun olet ❤.
      Ikävä
      62
      527
    Aihe