Porokylän leipomon työpaikat

Anonyymi-ap

Karjalaisessa oli juttu että "Porokylän leipomo tarvitsee 20 uutta työntekijää Lieksaan valmistuvaan uuteen yksikköön: "Hyvä työntekijä otetaan töihin, vaikka hän ei olisikaan tältä alalta", lupaa toimitusjohtaja Erik Kärki"

Tarkoittaakohan tuo kuitenkin että työntekijä otetaan töihin mutta ainoastaan 9€ porukkaa

67

2406

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ainakin rehellisesti sanotaan montako paikkaa ja on oikeaa työtä eikä GfN huijausta.

    • Anonyymi

      Työstä maksetaan se palkka, mikä kuuluu. Jos on opettelija, hänelle ei tietenkään edes kuulu se ylin palkka, ennenkuin on ammattitaitoinen. Ei nämä työpaikat ole mitään työkokeiluja yhdeksällä eurolla päivä.
      Niin että hakemuksia tekemään vain, voi myös käydä paikan päällä.
      Luulisi vakityö kiinnostavan, varsinkin jos on vetelehtinyt vuosikausia rahapulassa.

      • Anonyymi

        "Ennemmin maataan kotona sohvalla" sanoi Väänänen kun oli vielä leipomon pääomistaja.
        Minä varon lestojen firmoja.


      • Anonyymi

        Eipä aloittaja kysynytkään tuota muuten kuin provoillakseen. Tuollaiset tyypit ei mene töihin ikinä. Ne on luusereita, tapaluusereita. Ei niistä ole töihin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ennemmin maataan kotona sohvalla" sanoi Väänänen kun oli vielä leipomon pääomistaja.
        Minä varon lestojen firmoja.

        Sinä varot kaikkia firmoja. Vain Kela kelpaa sulle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä aloittaja kysynytkään tuota muuten kuin provoillakseen. Tuollaiset tyypit ei mene töihin ikinä. Ne on luusereita, tapaluusereita. Ei niistä ole töihin.

        Vihervassareita ja anorakkihippejä ne enimmäkseen on. Miksi tehdä töitä kun rahaa tulee sossusta ja seinästä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ennemmin maataan kotona sohvalla" sanoi Väänänen kun oli vielä leipomon pääomistaja.
        Minä varon lestojen firmoja.

        Minä en mene töihin somalien omistamiin firmoihin, koska niitä ei maassa ole.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ennemmin maataan kotona sohvalla" sanoi Väänänen kun oli vielä leipomon pääomistaja.
        Minä varon lestojen firmoja.

        Väärin! Varot kaikkia firmoja, joihin saattaisi voida työllistyä.
        Työ kun on myrkkyä, jota kannattaa karttaa viimeiseen asti. Parempi on vain huudella, että sinne ja tänne en ainakaan lähtisi, en sitten millään. Oltuasi niinkin pitkään Kelalla töissä, et edes uskalla ajatella muuta kuin tätä samaa eteenkin päin. Kun ei tiedä, osaisiko tehdä mitään, millaisia työkavereita saisi ja kaikkein pelottavin on se pomo. Jos se vaikka sanoisi jotain, jota et tahdo kuulla. (Oikeasti pomot nykypäivänä ovat samanlaisia kuin muutkin työntekijät).


    • Anonyymi

      Ripsipiirakkaan kiva spruitata kermat... nam!

    • Anonyymi

      Onko siellä kylässä poroja?

      • Anonyymi

        Hyvin pyörii "ilmaisilla työntekijöillä" omistajat rikastuu.kapitalismi pelaa.köyhät köyhtyy ja rikkaat rikastuu.


      • Anonyymi

        Kyllä tässä kylässä on myös poroja. Onneksi ei ole sinun kaltaisisiasi taukkeja, jotka kyselevät joutavaa sontaa.
        Olet kai kotoisin Pihtiputaalta, etkä ole ikinä poistunut siitä kotikylästäsi.
        Kaiken muun voi antaa anteeksi paitsi tyhmyyttä. Se on muuten alati lisääntyvä ominaisuus.


    • Anonyymi

      Kyösti Kakkonen haukkuu Suomen rappioituneen lepolasseyhteiskunnan missä on vain sirkushuveja kuten Rooman valtakunnassa ja työttömät tarvitsisi nyt tervettä häpeää. Saisko sitä tervettä häpeää jos työttömät laitettaisiin jalkapuuhun ja kaupungin herrat käyvät ilkkumassa että tuokin on hyysäyksen tulosta kun ei ole töihin mennyt?

      • Anonyymi

        Ennemmin maataan kotona sohvalla ilkkui taannoin nykyinen kaupunginhallituksen pj.


    • Anonyymi

      Jos olette työntekijöitä vailla, maksakaa kunnollinen palkka ja lopettakaa työttömien nöyryyttäminen. Kunnollisella perehdyttämisellä jokainen oppii työn kuin työn.

      • Anonyymi

        Paljonko olisi oikea työttömyysprosentti jos ihmisiä ei pakotettaisi 9euroa päivä tekemään valmiiksi rikkaille vielä enemmän rahaa.kapitalismi on vain toinen sana kommunismille.kusetusta molemmat.


      • Anonyymi

        Oletko varma jotta vain 9€ ? Uskoakseni kyllä maksavat ihan oikeanpalkan. Kuitenkin ensin ns koeaika.


    • Anonyymi

      30 %.

    • Anonyymi

      Sen verran hullu kaupunki, että turha odottaa täydennystä muualta. Ensin pitää kaupunginjohdon vaihduttava.

      • Anonyymi

        Kun kaupungin johto vaihtuu, sitten alkaa yhteiseen hiileen puhaltaminen ja tulee pito ja vetovoimaa kuntaan maineen puhdistuessa.


    • Anonyymi

      Sinulla taitaa olla antipatioita, oletko saanut kenkää kun noin saakelin katkera? Saavutus sinällänsä jos kaupungin vässykköinnistä kenkää saapi🤣

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Ja väänänen hyväksyi maksut ja samalla rengastehtaan katto kuntoon.


    • Anonyymi

      Kunttouttava 9 euroa laita 30 hehtaaria piirakkaa per päivä Ei tänne ole laiskottelemaan tultu!

      • Anonyymi

        Se on hyysäyksen tulos jos luulee palkkaa saavansa.


    • Anonyymi

      Aloittajan tuskin kannattaa tuolla päätä vaivata, olet sellainen venkula että tulet aina pysymään noilla 9e tuloilla.

    • Anonyymi

      ei varmasti löytynyt yhtään ilmottautunutta.

      • Anonyymi

        Jos ei itse ilmoittaudu, määrätään.
        Saa johtaja itse valkata ketkä ottaa vai ottaako ketään.
        Joiltakin loppuu se sohvalla piehtarointi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ei itse ilmoittaudu, määrätään.
        Saa johtaja itse valkata ketkä ottaa vai ottaako ketään.
        Joiltakin loppuu se sohvalla piehtarointi.

        Saa johtaja sylkypiirakoita lavat täyteen tuolla asenteella.


    • Anonyymi

      Mikä ihmeen 9€? Onko se jokaisessa työpaikassa sama? Jos kunta palkkaa vaikka hallintojohtajan, onko hänelläkin ensimmäiset kaksi vuotta se 9€? Joutuuko hänkin harjoittelemaan pari vuotta, ennenkuin alkaa 5000€/ kk jysähtää tilille?
      Eikö 9€ pv ole kuitenkin enemmän kuin yleinen t.korvaus?
      Itse voi valita työajan 4-6 h/ pv, jos on kuusi, niin riittää kolme päivää viikossa. Onko se paljon?
      Mikä pelottaa, niinkö myrkkyä on työssä käynti? Miten tuollainen ihminen luulee voivansa työskennellä normaalia työaikaa
      37,5 h/ viikossa? Kyllä työttömät ovat kusseet omaan pesäänsä.
      Eivät toki kaikki, mutta suurin osa. Tälle osalle ei ole vielä edes keksitty, mitä he voisivat tehdä elääkseen muuta kuin kuittailla korvausta siitä, kun eivät osallistu itsensä elätykseen.
      Tähän kun vielä lisätään ne varsinaiset työn karttajat eli olevinaan tänne työn perässä tulleet ja tulevat matut, elätettävien lauma paisuu kuin pullataikina.
      Jos matu ei opi eikä opiskele suomea eikä mitään muutakaan, mitä sitten? Eipä mitään, sitten hän viettää aikaansa omiensa parissa ja hengailee ostarien kulmilla kytäten kuka mitäkin. Ikielätys on taattu. On saatu se, mitä on tultu hakemaankin.
      Ihanan kallista niin omien kuin vieraidenkin elätys. Siihen osallistuu jokainen kansaneläkemummokin pikku tulojensa mukaan.
      Eivät ne duunarin palkat ole herrojen luokkaa, mutta aina enemmän kuitenkin kuin pelkkä päiväraha. Lisäksi tuleehan siinä jotain tekemistä ja työkaverit.

      • Anonyymi

        Oliko ehdokas Väänäsen vaalipuhe tuo. Yksi persu väittikin kivenkovaan joitakin vuosia sitten, että olet oikeasti persu.


      • Anonyymi

        Kuittailen korvaukset ja maksan niistäkin korvauksista veron 25%, kuten kaikki muutkin työttömät. En tunne syyllisyyttä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko ehdokas Väänäsen vaalipuhe tuo. Yksi persu väittikin kivenkovaan joitakin vuosia sitten, että olet oikeasti persu.

        Väänästä en ikinä äänestä. Tyhmät äänestää huijaria


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väänästä en ikinä äänestä. Tyhmät äänestää huijaria

        Kämä tukee Väänästä ja Kämä on puuhamies Sutsisaatsin sotkujen taustalla. Lukekaa meidän Nusen Facebookista ja somesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuittailen korvaukset ja maksan niistäkin korvauksista veron 25%, kuten kaikki muutkin työttömät. En tunne syyllisyyttä.

        Ei se ole veron maksamista, kun valtio antaa jäppiselle 800 € ja pidättää siitä omia rahojaan 100 €.
        Veron maksamista on se, että leipomo maksaa sinulle vaikka
        2000 €, josta verottajan osuus on 200 €.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuittailen korvaukset ja maksan niistäkin korvauksista veron 25%, kuten kaikki muutkin työttömät. En tunne syyllisyyttä.

        Ethän sinä maksa veroja! Valtio kustantaa ylläpitosi ja vähentää omistaan sen veroksi sanomasi. Jos se jäisi sinun maksettavaksesi, jäisi maksamatta.
        Ole mies ja hankkiudu työhön, aina se on parempaa kuin lusmuilu toisten kustannuksella.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se ole veron maksamista, kun valtio antaa jäppiselle 800 € ja pidättää siitä omia rahojaan 100 €.
        Veron maksamista on se, että leipomo maksaa sinulle vaikka
        2000 €, josta verottajan osuus on 200 €.

        Valtio tukee yrityksiä joten leipomo lukee palkkakuitissa mutta oikea maksaja on valtio.


    • Anonyymi

      Tuskin tarvitsee kela fan clubin sivustolle vaalipuheita pitää.

    • Anonyymi

      Kyllä se tarkoittaa sitä tai nippanappa palkkatukilainen pääsee töihin

    • Anonyymi

      Minä lähtisi leipomon töehin mutta ei kykene, bemussa hitsattu perä lukkoon ja porokyllään mutkia matkalla, heittää bemu perrää.

      • Anonyymi

        Tosia asiassa sinulla heittää pääkoppasisisällä ja pahasti. Eikä sulla ole bemua. Ei kelan asiakkailla niitä ole. Ja kelan luukullahan sinäkin roikut. Kun ei vässykästä ole töihin .


      • Anonyymi

        Ei se polkupyöräsi ole bemu. Ja käytä vähemmän tummelia niin ei pyöräsi viskoudu. Pääsiviskoutumiselle ei voi tehdä mitään. Se on sisäsiitoisensuvun syytä.


      • Anonyymi

        Tee maan sisäinen muutto! Tulevathan issatkin toiselta mantereelta jopa Lieksaan, etkö sinä osaa/pääse reppuinesi Nuseen?
        Voisi paikkakunnan muutos tehdä gutaa pääkopallesi. Eikä ole kuin 50 km päässä!


      • Anonyymi

        Ei ne tule avittamaan jos olet fillarillasi penkassa. Turha sinun on puhua bemusta ja viskoutumisesta. Sehän on sinulla sukuvika.


      • Anonyymi

        Kelanvätys väitää jotta hänellä on bmw. Valehtele jotta sinulla on oma polkupyörä. Eikä sinua vätystä töihin huolittaisikkaan. Olethan pystyyn paskanettulapamato.


    • Anonyymi

      Paljon on lähtö palkka?

      • Anonyymi

        Lähtiessä et saa mitään. Potkun persuksille.


    • Anonyymi

      Mistä kärki tietää hyvän tekijän? Pärstästäkö?

      • Anonyymi

        Sinusta ainakin tietää botta ei ole muuhun töihin kuin pakollemakaamaan. Olet vai onneton luuseri.


      • Anonyymi

        Pitääkö olla lesta?


    • Anonyymi

      Alkaako pankolla makaajat jo huolestua että tulee käsky mennä töihin?

      • Anonyymi

        Ei huolestuta. Ei kelvata sinne töihin ja hyvä niin. Ei kiinnostakaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei huolestuta. Ei kelvata sinne töihin ja hyvä niin. Ei kiinnostakaan.

        Ei kiinnosta ja ei ole hygieniapassia, onneksi.


    • Anonyymi

      Ne tarttee varmaan leipojia, jota minä en ossoo. 😭

    • Anonyymi

      Mikä on leipomotyöntekijän palkka noin suunnilleen?

    • Anonyymi

      Leipomo ei palkkaa koulutettuja leipureita. Parhaat mahdollisuudet on päästä leipomolle töihin, kun on heikko suomenkielen taito ja ei ole ammattikoulutusta. Käytetään halpatyövoimaa.

      • Anonyymi

        Sulatellaan pari vuotta sitten Belgiassa tehtyjä voitaikinoita.


    • Anonyymi

      Leipuri koulutus lopetettava. Miksi käydä koulutus, jos ei pääse töihin. Työssäoppijat vielä kelpaavat, kun ei tarvi maksaa täyttä palkkaa.

    • Anonyymi

      Sitten kun sinne hakee töihin, tulee vastaus, että ei oo töitä.

      • Anonyymi

        Niinpä. Pärstäkerroin ja työtön luuserikin olet ollut jo monta kuukautta.


    • Anonyymi

      Lieksan kaupunginhallituksen puheenjohtaja muistetaan näin "viisaista" sanoista. Turha yrittää eduskuntaan.

      • Anonyymi

        "Ennemmin maataan kotona sohvalla" sanoi Väänänen kun oli vielä leipomon pääomistaja.
        Muistetaan. 😂


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ennemmin maataan kotona sohvalla" sanoi Väänänen kun oli vielä leipomon pääomistaja.
        Muistetaan. 😂

        Uusi kaupunginjohtaja vois tehdä vähän taustaselvitystä kuka kukin on Lieksan kuntapolitiikassa. Mitä on tullut sanottua ja tehtyä ja miten asioita on hoidettu, jos nimittäin kaupunginjohtaja meinaa olla kaikkien kuntalaisten johtaja ja luoda yhteishenkeä kuntaan. Selvitä myös GFN ja luontokaupunki Lieksan susimyrkkytapaus, heitä kun on iso liuta.


    • Anonyymi

      Voipiko sinne mennä töihin, jos on hauhoallergia?

    Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      146
      6130
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      25
      3736
    3. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      128
      2931
    4. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      49
      2620
    5. Ketä julkkista

      kaivattunne muistuttaa?
      Ikävä
      41
      2560
    6. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      26
      2026
    7. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      269
      1924
    8. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      51
      1858
    9. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      34
      1633
    10. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      28
      1620
    Aihe