ongelmallinen pariskunta..

lintujaan rakastava

minulla on 2 neitokakadua, melko varmasti naaras ja koiras.
ogelmani on se kesytys! linnut ovat olleet minulla jo melkein vuoden ja nuoria olivat kun ostin.
seurustelen lintujeni kanssa lähes päivittäin ja ne luottavat minuun melkoisesti ja tulevat syömään kädelle(tosin usein vasta pitkän maanittelun jälkeen..) ja semmoista..
kuitenkaan en ole saanut niistä semmoisia kavereita kuten olin toivonut!
ja tiedän kyllä miksi, koska niitä on kaksi! ja se harmittaa mua kovasti, vaikka tavallaan niin on parempi..
luulin että pystyisin kesyttämään ne mutta olen tajunnut että ne eivät tarvitse minua koska niillä on toisensa.

rakastan lintujani kovasti ja niiden olot on niin hyvät kuin olen saanut järjestettyä(iso häkki, oikea ruokinta, päivittäiset lentämiset jne.), mutta silti se minuun kohdistuva hellyys linnuilta puuttuu..:(

tiedän kuinka kesyjä ne voivat olla ja olen kade teille joilla on ihana kesy neitsikka tai muu lintu!!

olenkin miettinyt että olisiko minulla vielä mahdollista saada niistä rapsuteltavia tai edes olkapäällä istujia?

jos ei niin olen kiinnostunut kyyhkyistä, tuleeko niistä läheisiä ja kesyjä? entä voiko niitä hankkia saman katon alle neitokakadujen kanssa?

tai auttaako jos hankin "kolmannen pyörän" neitsikoilleni ja kesytän sen?

olen miettinyt myös neitojeni lisääntymistä, voiko poikasista kesyttää mulle ystävän?

pois en lintujani myy, mutta olen miettinyt että jätän ne äidilleni kun olen ehkä muuttamassa kesällä.. tuntuu pahalta sanoa tuo, mutta tiedän että äitini pystyy hoitamaan ja rakastamaan niitä kuten minä.. yhdessä me ne ostettiinkin!

auttaakaa tai edes ehdottakaa jotain!!
kiitos..

7

629

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minttu

      Jos haluat jonkun rapsuteltavan, niin osta koira tai kissa. Linnut ja herpit ei ole mitään syli elukoita.

    • kanaset

      Kyyhkyista on pikkasen kokemusta ja lukenutkin olen että eivät myöskään kesyynny niin hyvin parina eli yksinäinen lintu kesyyntyy paremmin. Ongelma tuskin niillä ratkeaa. Eikä ole oikein jättää lintuja äidille ja ostaa uusia tilalle.

    • alitar

      itselläni on kanssa neitokakadu pariskunta.tiedän,ettei kesyynny enää ainakaan käsikesyiksi.mutta niiden pesintä vietti on kova. on myös onnistuneesti saanut kaksi poikasta kuoriutumaan munasta ja ne on kesympiä,kuin itse pariskunta.jos neitsikkasi on viehtynyt toisiinsa yritä pesittää niitä, ja jos tuuri käy niin voit ainakin yhden poikasen kesyttää täysin kesyksi käsin ruokinnalla. lisää tietoa saat sivulta www.suomen papukaijayhdistys.fi sivulta.

      • lintujaan rakastava

        voiko käsinruokinnan tehdä vaikka lintu vanhemmat huolehtisivatkin poikasistaan? otetaanko silloin poikanen pois vanhemmiltaan ilman mitään järkevää syytä? kuulostaa julmalta mutta toimivalta..

        on lintuni tehneetkin pari munaa jonkus aikaa sitten, mutta hetin ne pois kun hautominen ruokakupissa ei ole kovin järkevää..:D
        että viettiä niiltäkin löytyy!

        vielä semmonen homma että onko pesittäminen vaikeaa? tai siis niinku poikasten hoito yms.? entä käsinruokinta? entä vaikuttaako lintujeni "vähäkesyys" mitään?
        kokemuksia olisi kiva kuulla!


      • neitsikka
        lintujaan rakastava kirjoitti:

        voiko käsinruokinnan tehdä vaikka lintu vanhemmat huolehtisivatkin poikasistaan? otetaanko silloin poikanen pois vanhemmiltaan ilman mitään järkevää syytä? kuulostaa julmalta mutta toimivalta..

        on lintuni tehneetkin pari munaa jonkus aikaa sitten, mutta hetin ne pois kun hautominen ruokakupissa ei ole kovin järkevää..:D
        että viettiä niiltäkin löytyy!

        vielä semmonen homma että onko pesittäminen vaikeaa? tai siis niinku poikasten hoito yms.? entä käsinruokinta? entä vaikuttaako lintujeni "vähäkesyys" mitään?
        kokemuksia olisi kiva kuulla!

        voi ruokkia.mutta täytyy emojenkin antaa ruokkia.vaikka omasi ei ole kesyjä,voit saafda kesyn poikasen.ja emot kyllä tietää ettei vaaraa ole kun ruokit.omani on arkoja,mutta seurallisia.ruokin itse viime kesänä kahta poikasta,kun omani oli pesineet.toinen emoistani jopa uskalsi tulla kädestäni sängyn päälle ruokkimaan jälkeläistään.pesittäminen ei ole vaikeaa,jos lintusi munivat taas voit muutaman kerran päivässä suihkuttaa pesään sumutepullolla kosteutta,vaikka silloin kun emot on syomässä.jo parin viikon päästä voi fikkarilla katsoa onko munassa mitään.jos siellä on alkio ,niin siellä pitäisi näkyä varjo.poikaset kuoriutuvat päivän-kahden välein ja ennen sitä munastaa saattaa kuulua parin päivän aikana piipitystä.jos on kysyttävää,niin kysy lisää.


      • -N-
        lintujaan rakastava kirjoitti:

        voiko käsinruokinnan tehdä vaikka lintu vanhemmat huolehtisivatkin poikasistaan? otetaanko silloin poikanen pois vanhemmiltaan ilman mitään järkevää syytä? kuulostaa julmalta mutta toimivalta..

        on lintuni tehneetkin pari munaa jonkus aikaa sitten, mutta hetin ne pois kun hautominen ruokakupissa ei ole kovin järkevää..:D
        että viettiä niiltäkin löytyy!

        vielä semmonen homma että onko pesittäminen vaikeaa? tai siis niinku poikasten hoito yms.? entä käsinruokinta? entä vaikuttaako lintujeni "vähäkesyys" mitään?
        kokemuksia olisi kiva kuulla!

        Käsinruokintaa ei kannata tehdä, ellei vanhemmat hylkää/ei osaa hoitaa tai jotain muita ongelmia ilmenee. Pesittäminen ei sinäsä ole vaikeaa, mutta ennen sitä tulisi opiskella pesittämisestä kaikki perusasiat, kuten ravinto yms.

        Käsinruokinta on vaikeaa ja riskeeraavaa hommaa, jossa saa helposti tapettua poikaset liian kuumalla/kylmällä/väärällä ruoalla, tai jopa väärältä puolelta nokkaa. Käsinruokinnasta voi opiskella vaikkapa täältä http://www.neitokakadu.net/kati/ - pesitys - käsinruokinta. Ennen kuin ite koittaa, niin kannattaa pyytää joltain kokeneemmalta, voisiko se näyttää mallia miten se tapahtuu. Linnuista tulee kyllä käsiteltyinä ilman käsinruokintaakin kesyjä ja luottavaisia, ja omasta mielestäni käsinruokkimattomat poikaset ovat mukavampia kuin käsinruokitut, koska käsinruokittu roikkuu kokoajan ihmisessä kiinni, kaipaa rapsutuksia, eikä lähes ollenkaan leiki sille ostetuilla leluilla. Kaikki eivät ole tällaisia, mutta esim. minun käsinkasvatettu Nellini ei tee oikein mitään , jos omistaja ei tee sitä sen kanssa. Ja ne ovat monesti turhan riippuvaisia ihmisistä, ja niiden pesitys on vaikeaa kun ne ovat kiinnostuneita vain ihmisistä.

        -että siinä vähän miinuksia käsinruokitulle.


    • vastauksen...

      Niin, meillä on ollut ensin 1 neitsikka, joka oli uros, ei ollut käsikesy, puriki aika paljon, muttamyöhemmin tuli naaraslintu taloon, ja se oli käsikesy!!! Meidän ensimmäinen lintumme, kesyyntyi uudemman linnun veroiseksi (ainakin melkein)... Vanhempi lintumme, alkoi syödä lisäksi kaikenlaisia eri "ihmisruokia", koska se uudempikin oli tottunut syömään, ja jos SINÄ haluat kolmannen linnun, voit toki ottaa, mutta ne on hyvin ihmisrakkaita, ja nauttivat ihmisten kanssa olemisesta, jos ne on käsinruokittu, sillä silloin, lintu pitää ihmistä "äitinään" :D Kaksi toista lintuasi tietysti sitten oppia käytöstapoja siltä toiselta, mutta itsehän käsinruokintaa ei tarvitse tehdä, jos aiot ostaa esim. joltakin kasvattajalta ja se on linnun itse käsinruokkinut, nin me ainaskin teimme! :) tosin, nyt ei enää lintuja ole, kun typerä ja niljakas inhottava! pikkusiskoni OLI "allerginen!!!"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      245
      4402
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      123
      2859
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2612
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      86
      1585
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1508
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      49
      1229
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      85
      1164
    8. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      192
      1030
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      996
    10. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      993
    Aihe