ei ole näkynyt, ehkä linjassa on jotain vikaa. Tai ehkä olen joutunut pysyvästi mustalle listalle.
Olen rukoillut pitkään, että Jumala antaisi minulle sopivan kumppanin
Anonyymi-ap
21147
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Sanovat, että se tulee kun sitä vähiten odottaa... Näin minulle on aina käynytkin. Täytyy taas lakata odottamasta.
Menet ihmisten ilmoille tuskin se sinne sun kotiin ilmestyy.
Minä olen rukoillut monesti että jumala päättäisi elämäni. Ei ole päättynyt eivätkä aiemmatkaan rukoukset kärsimyksen päättymisestä ole tuottaneet tulosta.
Rukousvastaus voi olla myös ”ei”.
Se tarkoittaa silloin sitä että jumala on paha.
Tiedät ainakin sen ettei Jumala näe sitä sinulle tällä hetkellä yhtä tarpeelliseksi kuin itse näet. Mutta mistä tiedämme haluaako Jumalan meidän odottavan vai toimivan? Ei ole ihmisen järjen pääteltävissä mitä Jeesus tahtoo hänen tekevän. Jos ihminen voisi Jumalan tahdon järjellä ymmärtää niin Jumala ei olisi Jumala.
Raamattu lohduttaa näissä asioissa. Paavali oli naimaton ja hänen kauttaan Jumala on antanut tätä aikaa koskevan ilmoituksen itsestään: että hän (Jumala) oli Jeesuksessa ja uhrasi itsensä meidän synneistämme, kuoli ristillä, haudattiin ja hän herätti Jeesuksen kuolleista. Ja uskomalla tähän me olemme uskovaisia. Paavalin elämästä sen verran että hän eli kuin viimeistä päivää, julistaen tätä sanomaa. Siinä elämässä ei ollut mitään mitä nykyaikainenkaan ihminen kaipaisi. Hän tuli oman kansansa vihaamaksi. Jopa Jeesuksen messiaana vastaanottaneet juutalaiset olivat nurjia häntä kohtaan, sen sanoman takia jota hän alkoi julistaa pakanoille Jumalan armosta.
Et sinä ole pysyvästi mustalla listalla. Kun uskot edellä esitettyyn evankeliumiin olet Jumalan lapsi ja hän on sinun Isäsi ja rakastaa sinua kuin rakastava Isä, tai vielä enemmän, koska hän on itse rakkaus. Hän on kuin täydellinen Isä lapselleen. Ei hän anna meille alkoholia, huumeita ja seksiä. Eikä myöskään muita asioita jotka ovat huonoja nykyisessä elämäntilanteessamme.
Jatka rukoilua. Ja muista olla kiitollinen kaikesta. Ja jos asiat on huonosti ole kiitollinen silloinkin. Muistuta itseäsi että Jeesus/Jumala on kantanut syntiesi rangaistuksen ristillä. Tuossa se suurin asia on: iankaikkinen helvetti x kaikki ihmiset maailmassa, Jeesuksen yllä. Kaikki muu mitä saamme on bonusta. Ja muista että kumppanista ja rikkaudesta joutuu luopumaan, Jeesus/Jumala on aina meidän kanssamme. Ja muista että tämä elämä on vain lyhyt hetki. Ikuisuus taivaassa on meille varattu, kun turvaamme siihen mitä Jeesus on tehnyt, emme omiin tekoihimme.
Jos olet lukenut Raamattua niin sinun pitäisi tietää, että Jumala ei päätä ihmisten parisuhdeasioista. Ihmiset päättävät ne itse.
Sinäkö itse päätit mihin synnyit, minkä näköinen olet ja kuka sinuun rakastuu? Ei ihminen päätä rakkautta. Ihminen on epäonnistuja ilman Jeesusta, myös parisuhteissa.
Kannattaisikohan lukea uudelleen tuo mitä kirjoitin. Et näköjään tajunnut ollenkaan lukemaasi, vaikka siihen vastasit.
Mitä jos lukisit tuon viestini ja vastaisit vasta sitten? Jos ihminen kuuntelee vain itseään parisuhdeasioissa, niin häntä kutsutaan jumalattomaksi. Ei nämä hommat toimi niin että mennään vaan valitsemaan joku. Jumalan tahto on että hänen lapsensa tulevat täydellisiksi. Epätäydellisyyteen tyytyvä ei tunne Jumalaa koska hän on täydellisyys.
Eli et ole edes lukenut Raamattua. Raamatussa sanotaan, että ihmiset valitsee itse puolisonsa, Jumala ei sitä päätä.
Lyönkö sinua Raamatulla päähän vai rupeaako menemään jakeluun?
No mitä se sitten tarkoittaa että minkä jumala on yhdistänyt niin sitä ei saa ihmiset erottaa.
Ei ole hyvä rukoilla itselleen hyvää.
Juurikin hyvää tulee rukoilla. Mutta ei hyvää aina ole se mitä ihminen itse haluaa ja minkä itse kokee hyväksi, ainakaan juuri nyt. Jos vaikka rukoilee viisautta ja ymmärrystä itselleen, niin kyllä se on suotavaa. Tai että oppisi elämään Jumalan tahdon mukaan, hänelle mieluista elämää.
En minäkään saanut häntä.
Haiiiiii! Täsä siul mustalaaaaneeeen.
pitkä rukoilu tarkoittaa, että odottaa pitää pitkään
Ookko sie valmis siihen
Kestävään suhteeseen
Elät synnissä. Lopeta se.
Minulla on sama asia, en ilmeisesti täytä riteereitä.
Minäkin rukoilin ja sain kumppanin.