"Moderni kylä"??!!

Anonyymi-ap

Oli tuossa vaihteeksi jokunen viikko sitten UJ:ssa juttu 30vuoden takaisesta moottoritien rakennusprojektista, ja muisteltiin lomassa mm.sen vaikutusta "rumin kunta" - äänestyksen voittoonkin.
Se rumuuskilpa voittoineenhan tuli silloin aikana kun mm.moottoritietä oltiin vasta rakentamassa, ja muitakin rakennushankkeitakin oli (onhan niitä sen jälkeenkin ollut ...).

Yleensä tuossakin jutussa puheltiin "modernisoinnista", ja myös toki turvallisuudesta, moottoritien osalta. Tosin modernisoinnin sijasta kenties voisi käyttää paremmin jo sanaa "urbanisointi", kaupungillistaminen, vaikka sitäkin asemaa on vierastettu, syystä taikka syyttäkin?

Sinänsä ihmettelen että soramonttuja ei osattu silloin, eikä ole oikein sen jälkeenkään osattu hyödyntää. Jutun mukaan "soranmontun täyttäminen tonttimaaksi tuntui hurjata ajatukselta", jota ei tohtinut edes ääneen sanoa? Toisaalta on valtakunnallisesti käytetty kaavoittamiseen mm.entisiä kaatopaikan pohjia yms., joihin verrattuna sorapohja on varmasti paljonkin parempi maapohja. Sijannin puolestakaan ei paikka nyt voisi ollut olla paljon parempi rakentamiseen, ja paljon olisi myös vähentänyt kuntakeskuksen yhä isommaksi kasvanutta ahtauden tuntua.

En tiedä miten yleensä, mutta omasta mielestäni ainakin rumuus/kauneus - tunnelmaan vaikuttaa paljon etenkin kuntakeskuksen sijainti, ja rakentamisen ahtaus/väljyys. Kansainvälisestikin on pidetty kilpailuja, joissa tiheiten rakennetut kaupungit ovat monesti tai yleensä olleet häntäpään sijoilla, ja väljästi rakennetut ykkössijoilla, jos ja kun puhutaan siis nimenomaan kauneuden arvoista eikä rumuuden.
Sijainti sinänsä taas on aika kaksijakoinen asia : toisaalta liikenneyhteydet voivat olla tärkeitä matkustettavuuden kannalta, mutta onhan isojen liikennemäärien moottoritie yms.myöskin osaltaan rauhattomuutta tuova tekijä, sitä lähempänä mitä sijainti yleensä on. Kaikki ei ole eri tavoin katsoen koskaan täysin musta-valkoistettua ...

Arvella voi mille sijoille Siilinjärvi sijoittuisi nykyisin rumin/kaunein kunta kisoissa. Yleensä ottaen voisi sanoa että kunnan keskusta (ja ehkä jotkin muutkin alueet) ovat nykyisin jopa sekavamman tuntuisia kuin noin 30 vuotta sitten. Tiiviyden oheen hyvä on, että keskusta on tosin pienehkö (nykyiseen väkilukuun suhteutettuna liiankin pieni, ehdottomasti). Jos vaikka sieltä sorakuopilta olisi aikoinaan paljon suurempia kaavoitusaluetta saanut, niin kaikki palvelut ei tarvitsisi sijaita ainoastaan yhden harjunosan päällä. Kuten todettua : väljä rakentaminen tuo helpommin niitä rakentamisen kauneusarvojakin esiin, kun liian tiiviisti rakentaminen.

En tiedä mihin tulevaisuudessa mennään, mutta rakentaminen tuskin loppunee. Kuitenkin vertailua voisi käydä paljon myös suhteessa muihin esim..vastaavankokoisiin kuntakeskuksiin, ei vain miettiä asioita sisältäpäin itsessään. Tosin kuntakeskuksen sijainti harjujakson päällä taitaa olla yleensä aika harvinainen sijainti kuntakeskuksella? Ja kun se on aikoinaan niin valikoitunut, niin minkäs sille enää tekee?

Yleensä kuitenkin rakentamisessakin vallitsevat samansuuntaiset "buumit" eli ajassa kiinni olevat ilmiöt. Siitä huolimatta ei kaiken aina tarvitsisi mennä niitten yleisilmiöidenkään mukaan, vaan ajatusta voisi käyttää myöskin puhtaasti persoonallisessa mielessä. Ja esim.täysverisen "moderni" rakentaminen on myös osaltaa tapa "häivyttää historiaa", joka kuitenkin on silti aina osa eri paikkojen ja paikkakuntien kollektiivista muistia. Sikäli viihtyvyyttä ja kauneusarvoja voisi tuoda myöskin paljon enemmän esiin se, että rakennuskulttuurissakin olisi ainakin jotakin, joka viittaisi alueen yms.historiaan taikka muuhun paikan ja paikkakunnan sisempään "kulttuurilliseen olemukseen", eikä aina kuljettaisi yleisten linjojenkaan mukana.
Sillä persoonallisuus on uskallusta olla se mikä on, onhan kulttuurissa yleensä ottaen vähän liikaakin yhdenmukaistavia asioita. Kunhan vain (kuten myös on monesti tapana) se persoonallisuuden tavoittelu ei mene nk."erikoisuuden tavoitteluksi", joissa ero voi vaikuttaa hyvinkin pieneltä, mutta sisällöltään ja arvoiltaa kyse on kuitenkin täysin päinvastaisesta arvomaailmasta ...

Näin tänään täällä, entäs huomenna siellä?! ... Kiitos jos jaksoitte ... Eteenpäin aina ja vaan ...

15

501

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tokko 70-luvulla viimeksi Siilinjärvellä käynyt edes tunnistaisi, että ollaan samalla kylällä, niin voimakkaasti on muuttunut paikat.

      • Anonyymi

        Yhtä ruma on kylämme vieläkin.


    • Anonyymi

      "Kiitos jos jaksoitte ... "

      No, en jaksanut läheskään kaikkea, mutta kommentoin silti. Sorakuopat voisi hyödyntää siten, että sinne rakennettaisiin järkyttävän laaja kuusikerroksinen rakennus, jossa toimisivat S-market, K-supermarket, Lidl, apteekki, Alko ja ehkä vielä pari muuta putiikkia. Nämä kaupat eivät tarvitsisi kaikkia kuutta kerrosta. Kaksi kerrosta riittäisi kaupoille. Muut neljä kerrosta toimisivat parkkitiloina. Nykyiset hirveät liikerakennukset voitaisiin lanata pois, rakentakoot niitten paikalle kalliita asuntoja rikkaille maalaisille. Tai vaikka uusia fontanelloja.

      Siilinjärven keskusta ei oikeastaan ole ahdas. Yli puolet keskustasta on parkkialuetta. Se on tympeän näköistä. Siilinjärveltä puuttuvat puistot, mutta luonto on aivan upeata! Soramontuista huolimatta. Siilinjärvi ei ole hurja luonnoltaan, sillä Siilinjärven luonto on jääkauden muovaama ja siten aika jäykkäliikkeinen.

      • Anonyymi

        Olihan keskustassa vielä 80-luvulla viheralueitakin, mutta nyt se on rakennettu täyteen betonia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olihan keskustassa vielä 80-luvulla viheralueitakin, mutta nyt se on rakennettu täyteen betonia.

        Hyvä että muistutit vihiriästä 80-luvusta! Ja 1960-luvulla oli vielä elossa se yks mummo, jonka nimi on unehtunut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä että muistutit vihiriästä 80-luvusta! Ja 1960-luvulla oli vielä elossa se yks mummo, jonka nimi on unehtunut.

        Ikävä kyllä en pysty muistuttamaan 60-luvun mummon nimeä kun olen syntynyt vasta 70-luvulla...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ikävä kyllä en pysty muistuttamaan 60-luvun mummon nimeä kun olen syntynyt vasta 70-luvulla...

        Silloin on varmaan viherlevikkeetkin näyttäneet puistoilta. Ikävä mummo se oli, ei siitä tarvitsekaan muistuttaa - kuin luonnonkaunis Siilinjärvi henkilöityneenä.


      • Anonyymi

        On se siinä mielessä kyllä ahdas, että kaikki palvelut on käytännössä yhdessä ja samassa läjässä. Muitakin, väljempiä kaavoitusratkaisuja kun voisi olla. Tilaa kuitenkin olisi, tai sitä mukaa kun maata voidaan ottaa käyttöön.

        Myös tuo sorakuopan käyttämättä jättäminen on aika eriskummallista. Mikä ihme siinä sitten on niin epäkäypää ollut, että sitä ei ole voitu edes harkita?

        No, niin taikka näin, mutta kyllä palvelut on aika pienellä aluella mielestäni kuitenkin.


      • Anonyymi

        Puolet keskuskorttelista on parkkialueita ja toinen puoli vapaasta tilasta on viheralueita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olihan keskustassa vielä 80-luvulla viheralueitakin, mutta nyt se on rakennettu täyteen betonia.

        Taisi olla Juice L.kun sanoi80luvulla Siilinjärvestä, että "ainoa mikä siellä vihertää on Alkon kyltti". Sittemmin senkin vaihtovat punaiseksi, s**tana .... :(


    • Anonyymi

      Siilistoliitto on Suomen rumin vieläkin ja ylpeä siitä.

      • Anonyymi

        Rumuus ilmentää toisaalta kunnan kasvua ja toisaalta siitä seurannutta hajanaisuutta. Monikohan nykyisistä kunnan asukeista on esim.enemmän kuin toisen polven siilinjärveläisiä?! ...


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Yhtä ruma vieläkin tämä Siilistoliitto on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      52
      1004
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      994
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      852
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      135
      802
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      121
      776
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      52
      743
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      656
    8. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      24
      644
    9. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      49
      636
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    11. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    12. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      578
    13. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      560
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      72
      558
    15. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      138
      544
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      45
      535
    17. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      10
      528
    18. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      119
      526
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      47
      515
    20. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    Aihe