Ilona ja lohtuna syyskaamoksessa

Anonyymi-ap

Hyvä kirja, takkatuli, omenapiirakkaa pala ja kuppi kahvia.
Lämpimät villasukat jalassa, kynttilä ikkunalla, oma kulta vieressä.
Mitkä asiat koet ilona ja lohtuna lokakuisena maanantaina?

43

611

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Oma kulta" oli teini-iän juttuja ja hän on jo saanut ikuisen rauhan.

    • Kiitos mukavasta aloituksesta ! Tällaista palsta nyt kaipaa - vai kaipaanko vain minä ?..))

      Mistähän nyt alkaisi ? Vaikka siitä, että omat jalat ovat alla, ei enää tarvita kyynärsauvaa apuna kulkemisessa/pystyssä pysymisessä. Tekonivelleikkauksesta on nyt neljä kuukautta ja olen tosi tyytyväinen kuntoutumiseeni. Katson myös todistaneeni, että vanhakin voi sitkeällä harrastuksella kohottaa omaa yleiskuntoaan - rapakunnosta kohtuulliseen, ainakin.
      Toinen ilon aihe, on tietysti koronatilanteen helpottuminen sillä tavalla, että voi jo tavata läheisiä, ystäviä, ja palata entisten harrastusten pariin, ainakin osittain.

      Arjen pienet ilot, joita aloittajakin kuvasi, ovat tietysti olleet tarjolla kaiken aikaa, mutta ainakin omalla kohdallani ne olivat kyllä riippuvaisia tuosta peruskunnosta ja kun tiesi/uskoi, että siihen oli tulossa muutosta, ei oikein osannut keskittyä senhetkiseen.

      Suokävelylle olen nytkin menossa - ei mitään Myllylän tyyliä - mutta pientä haastetta ja muhkurainen maasto antaa vanhalle. Kävelysauvat ovat kaverina.
      Iloista päivää kaikille.

    • Anonyymi

      Suomalainen aloitti synkistelyn, vaikka syksy on kauneimmillaan.

      • Kyllä minäkin jaksan ihastella näitä ruskan värejä, Ano 10.41. Mielen ja sielun ravintoa, eikä maksa mitään..))

      • demeter1 kirjoitti:

        Kyllä minäkin jaksan ihastella näitä ruskan värejä, Ano 10.41. Mielen ja sielun ravintoa, eikä maksa mitään..))

        Ruskanvärit näkyy minullekin ikkunastaja ja jos jaksaisin lähteä tyttäreni kanssa tuonne Torronsuolle, niin kuvista päätellen karpaloitakin on paljon.

        Mutta, enpä (empä) lähde, ettei tule haaveria kaatumisen ja punkkien suhteen, puhumattakaan jaksamisesta enää.

        Tänään kävi taas se kuuluisa "moka" minulle tuon kirjastoauton suhteen, koska aina se oli ennen joka torstai parillinen viikko klo 14,30, kunnes "korona" ja tilanteet muuttivat, että se oli tauolla pitkään.

        Nyt on saatu uusi auto ja uudet aikataulut, joka onkin pariton viikko ja klo 10,35! No, mitäpä minä, muistin sentään nyt maanantain, mutta se pariton oli muistista kadonnut, joten kiitos vain dementer sinun virtuaaili kirjasta silloin synnttäreilläni.

        Onneksi on tuo naapurini ehtymätön "kirjasto" tuossa vieressä lisäksi.

      • Kristiina23 kirjoitti:

        Kiva kuulla, Kristiina, jos virtuaalikirja kelpasi !..)) Olen lukenut sitä hitaasti, koska jokainen luku tuo tietysti mieleen omat kokemukset ja alkaa muistella niitä. Kyse oli siis Antti Mannisen ja Tuomo Tammisen kirjasta: "Jälleenrakentajien lapset". Olen siitä jo kirjaketjussa
        kertonutkin.

        Voi että ! Olisit päässyt Torronsuolle ? En muista miten pitkä aika siitä on, kun siellä kävin viimeksi, mutta ei maasto minusta mitenkään vaikeakulkuinen ollut ja näköalatornista oli huikeat näköalat suoalueelle. Mielestäni jo silloin liikuntaesteiset oli huomioitu, pyörätuolibaanakin ulottui aika pitkälle.

        Aloituksessakin oli mainittu kirjat ! Kyllä ne minullekin edustavat hyvää seuraa, elämyksiä ja toivon mukaan auttavat myös ymmärryksen syvenemisessä.

        Tuttu, joka älykkönä on vähän nihkeä liikkumaan, kertoi minulle Hesarin artikkelista, jossa tiedemiehet olivat todistaneet, että virtulaaliliikunta pystyy vaikuttamaan ihmisen kuntoon. Jos mielessään juoksee ja voimailee, niin kunto voi kohentua, ainakin vähän - heidän mukaansa..))
        Miksei ? Onhan meillä arkikielessäkin ilmaisu: "vesi nousee kielelle" kun joku kertoo hyvästä ateriasta. Puhutaan myös "silmillä syömisestä", voi tulla kylläiseksi ruuan katselemisesta - tai sitten tulee nälkäiseksi..))

        Kyllä kirjat ovat minullekkin se "henkireikä", koska tuttavat ovat kaukan ja täällä netissä saamani palaute on negatiivinen, joten kone kiinni ja kirja esiin.

        Tosin nyt olen huomannut, että yllättävän paljon tulee muistoihin se entinen elämä näistä kirjoista, joissa kuvaillaan....siis mitä?

        No, ei sentään mitään tsaarin aikaista elämää, vaikka taitaa olaa että pian joudumme kokemaan senki .

    • Anonyymi

      Pitääkö alkaa psyykata itselleen kaamosmasennus jos ei muuten tule ?
      Aurinko paistaa, etelämmässä luonto ei ole vielä edes täydessä syyshehkussaan,
      ei ole mieleenkään "alkaa etsiä lohtua". Lohdun etsiminen on osa suremista.

      • Anonyymi

        Olemme ylittäneet jo syyspäivän tasauksen ja jokainen päivä on nyt lyhyempi toistaan joulun alle saakka. "Päivä yötä pakenee"...laulun sanoin. Ei toki tarvitse psyykata itseään mihinkään. Minulle päivien lyheneminen aiheuttaa haikeutt, vaikka en kärsikään varsinaisesta syysmasennuksesta.
        Minäkin olen "etelämmässä" :)

    • Anonyymi

      " olivat kyllä riippuvaisia tuosta peruskunnosta ja kun tiesi/uskoi, että siihen oli tulossa muutosta, ei oikein osannut keskittyä senhetkiseen"
      kirjoittaa Demeter1.
      Totta. Pienikin jatkuva kipu vaikeuttaa carpe diem-otetta hetkellisistä arjen ilonaiheista. Jotkut turruttavat sitä alkoholilla, ellei lääkkeistä ole apua. Hyvä kirja tai kuppi kuumaa kaakaota voi saada dopamiinisuihkeen liikkeelle yhtä hyvin tai siis paremminkin.
      Ruska omassa pihassa ilahduttaa myös silmää, samoin kotikadulla lyhyemmänkin päiväkävelyn aikana. Tuomipihlaja ja euroopansorvarinpensas kauneimmillaan juuri nyt.Auringonkukat vielä korkealla pään ylä puolella kasvimaan reunassa. Omenapuun oksat viistävät maata hedelmien painosta. Keittelen hilloja ja keittiöni tuoksuu taivaalta.

    • Anonyymi

      Mikä huoli vuodenajoista on ? Ei mikään !
      Suomessa tulee olemaan pitkä viive 4:nnen ja 5:nnen rokotusten välillä,
      jos on talvella neljännen saanut. Koronakuolemanluvut tulevat kasvamaan
      kun Suomen koronakuolematahti on jo 3-kertainen EU-keskiarvoon nähden.
      Siinä lohtua tarvitsee moni läheinen.

    • Anonyymi

      Mitä on menetetty ? Miksi tarvitsemme iloa ja lohtua ? Ukrainalaiset tarvitsevat.

    • Anonyymi

      Aloittaja valittaa yltäkylläisyydessään. Yli puolet maailman ihmisistä
      vaihtaisi aloittajan kanssa osaa heti.

      • Anonyymi

        Tiedän että olen hyväosainen, silti vähään tyytyväinen ja kiitollinen siitä vähästä mitä minulla on.

    • Anonyymi

      Suomessa suurimmalla osalla ihmisistä asiat on hyvin. Miksi omassa hyvinvointikuplassaan on tehtävä keinotekoinen ongelma,
      vaikka kaikki on hyvin ?

      • Anonyymi

        Kaamosmasennus (Seasonal Affective Disorder Depression) on sairaus josta kärsii noin 10 -30 prosenttia suomalaisista, enemmän tai vähemmän, joten en katso sen olevan mikään keinotekoinen ongelma.
        Monesti meillä on kaikki hyvin ja silti olemme pahantuulisia ja nipotamme kaikesta. Niin kuin tästäkin, että ei saisi kirjoittaa pienistä arjen ilonaiheista, kurkien lähdön jälkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etelänmaissa tulee pimeys joka ilta aikaisin, eikä niillä ole koskaan valoisia (kesä)öitä.
        Niillä mahtaa olla kova masennus ?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaamosmasennus (Seasonal Affective Disorder Depression) on sairaus josta kärsii noin 10 -30 prosenttia suomalaisista, enemmän tai vähemmän, joten en katso sen olevan mikään keinotekoinen ongelma.
        Monesti meillä on kaikki hyvin ja silti olemme pahantuulisia ja nipotamme kaikesta. Niin kuin tästäkin, että ei saisi kirjoittaa pienistä arjen ilonaiheista, kurkien lähdön jälkeen.

        Minustakin pahantuulisuus on eri asia kuin surumielisyys, alakulo. Mieluummin kärsin näistä kahdesta kuin olen pahantuulinen..))
        Uskoisin, että alamme yleisesti sietämään ja tunnustamaan muitakin mielialoja kuin sitä "positiivisuutta", jota on tarjottu lääkkeeksi vähän jokaiseen vaivaan...

        Ensimmäisen kurkiauran näin taivaalla tänään. Uljaita lintuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaamosmasennus (Seasonal Affective Disorder Depression) on sairaus josta kärsii noin 10 -30 prosenttia suomalaisista, enemmän tai vähemmän, joten en katso sen olevan mikään keinotekoinen ongelma.
        Monesti meillä on kaikki hyvin ja silti olemme pahantuulisia ja nipotamme kaikesta. Niin kuin tästäkin, että ei saisi kirjoittaa pienistä arjen ilonaiheista, kurkien lähdön jälkeen.

        Tottamaar saa kirjoitta arjen iloista !
        Tässä maailmassa kannattaa olla valittamasta pienistä,
        jos ei ole todellista syytä ?

        60-70 -luvuilla ei puhuttu kaamosmasennuksesta mitään.
        Kun keksittiin "kaamosmasennus" alkoi tulla kaamosmasentuneita
        - yhä enemmän tulee.
        Onkohan saamelaisilla paljon kaamosmasennusta ?
        Niillähän se kaamoskin on.

        Jos tympäännyttää talviaika, jolloin on lyhyt valoisa aika päivällä,
        ei kai sairaus ole sentään ?

    • Anonyymi

      Voi tehdä jotain konkreettista sen sijaan, että käpertyy nyyhkimään
      itseään oman napansa ympärille.

      Ukrainalaiset tarvitsevat villasukkia, talvivaatteita, peittoja ym.
      ruoan ja veden lisäksi.
      Reittejä ukrainalaisten auttamiseksi
      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008657683.html
      Kuukausittain on eläkeläinenkin voinut pienen summan laittaa ja
      rahalahjoitus on kai edelleen helpoin ja paras, rahalla järjestöt saavat hankittua tarpeellista, mutta tusinan verran olisi ihan villasukkiakin lahjoittaa ja vaatetta.
      Myös kotimaassa on apua tarvitsevia, esimerkiksi köyhät lapsiperheet.
      Joulu on tulossa heillekin.

      • Anonyymi

        Minkä kautta kannattaisi lahjoittaa eli minkä kautta suurin osa rahasta menisi
        kohteeseen ?

    • Levollinen, kotoisa tunnelmakuva henkii aloituksessa, eikä se sulje pois myötätuntoa hädänalaisia kohtaan, vaikka joka tilanteessa emme maailmantilaa murehtisikaan. Voimme kutsua näitä maahamme paenneita välillä jakamaan omia kahvihetkiämme.

      Lapissa ennustellaan jo lumisateita, eteläisessä Suomessa ainakin vaahterapuiden paras ruska on vasta alussa. Googletin tuon euroopansorvarinpensaan, ja todellakin sen ruskaväri ja siemenkpdat ovat erityisen punahehkuiset. Mongolian vaahterat ovat yleisempiä ruskakomistuksia, pensamaisina aidanteina huikea näky, varsinkin puistoissa suosittuja. Etelämmässäkin on omanlainen maaruskansa lehtien varistua, maapohja aivan kirjavanaan ja kasaantuessaan houkuttelee niitä jaloilla kahisuttamaan.

      Takkatuli varsinkin varaavassa tulisijassa onkin nyt ehdoton lisälämpö sähkön hurjasti kallistuttua ja onhan se tunnelmallinen. Kynttilöiden polttamista jotkut tahot toppuuttelevat pienhiukkasten pelossa, sama koskee puilla lämmittämistä . Mutta puiden polton voi tehdä taiten ja valita oikeanlaiset kynttilät. Mitenkähän kausivaloja uskaltaa alkaa viritellä ulos, yleensä olen marraskuussa siihen ryhtynyt. Pienet ledtuikut eivät mitään sähkösyöppöjä ole , mutta varmaan suureellisista julkisista talvisista valospektaakkeleista on syytä nyt luopua.

    • Anonyymi

      "Voimme kutsua näitä maahamme paenneita välillä jakamaan omia kahvihetkiämme".

      Moniko on kutsunut edes kahvipöytään ? Kutsuisin ruokapöytään useinkin,
      mutta paikkakunnallani ei ole pakolaisia.

      • Anonyymi

        Hyvää kotoutusta pakolaisille on kutsua kotiin kahville, syömään ja ennen kaikkea tutustumaan. Suomen valtio vastaa kyllä pakolaisten asumisesta ja perustarpeista, mutta kanssakäyminen taitaa olla vähäistä. Järjestöillä on yhteistä leipomista ja ruuan laittoa, sellaisiinkin voi osallistua jos kotiin kutsumunen srveluttaa. Monen lapsen mummot ja ukit jäi kotimaahan, mehän voitsisiin olla varamummoina,

    • Anonyymi

      Rakastan vuoden aikoja. omaa kultaa ei ole. Hän kuoli sydänkohtaus omaan kotinsa 2021.Laitotan tuikun illan pimetessä palaman lyhtyyn parvekkeelle ,kun asun kerrostalossa vuokralla.Ihailen pikku hiljaa kukaan puhkeavaa. RUSKAN VÄRIÄ ITÄ-HELSINKI pensaissa,puissa.Katson etäältä esim .nyt näen huoneeni ikkunasta Katulampun.Kuin kauniiki valaise sen vieressä olevan koivun.jossa viellä lehtiä.Keltaisia ja vihreitä.Sateela näen sadepisarat kuin tanssisi valon alla ja kun lumisade sama asia. Elokussa kun illat pimenee voi nähdä tulikärpäset lapun valon alla.Hyvää yötä näin maanantai iltana 3.4.22.

      • Anonyymi

        Ps. Oikaisu rakastan vuoden aikoja loppun päivämärälle.numero sokeana vahingossa väärin 3.4.22. KUN PITI OLLA 3-10.22.

    • Syyskaamos on kivaa aikaa,
      värikästä ja joskus hyvinkin lämmintä.
      Tänään ei ole takkatulta, koska lämmitin jo aamulla.
      Ei ollut omenapiirakkaa, hernekeittoa juustoisen näkkileivän kera,
      nyt iltapalla näkkäriä teellä ja söiskö lisäksi jugurttia.
      Kirjaa kuuntelen pitkin päivää, välillä Juhana Torkkia,
      välillä Pirjo Tuomisen historia juttua, nyt olen ollut Viipurissa.
      Villasukat ovat jalassa ja kutimessa tulee uudet sellaiset.
      Kynttilöitä on hyvä sarja isolla vadilla pöydällä.
      Omaa kulta sen enempää kuin vieraankaan kultaa ei ole vieressä,
      mutta totta kait hakusessa oma sellainen.
      Ilta on vierähtänyt taiteen parissa.
      Eli ihan hauskaa tämä syyskaamos, hyvä aloitus, kiitos siitä.

    • Anonyymi

      Uunituore leipä tuoksuu ja maistuu iltateen kanssa musiikkia kuunnellessa.

      Mustat, ripustamani surunauhat Outi Heiskasen taulun päällä kertovat
      hänen lähdöstään. *Lämmitellään* on Outin grafiikan nimi - myötätuntoa,
      läsnäoloa, kuuntelua, ihmisen löydän työstään.
      Muistomusiikkia etsien kävin läpi kokoelmaani ja kas, siinä se on
      Igor Stravinskin *Tulilintu*. Se on yhtä värikäs, mystillinen, elämää täynnä
      kuten oli Outikin ja lisäksi Outilla oli myös työ nimeltä Tulilintu.
      Pois kulki kultainen elämä....

      Elämä ei ole ne päivät, jotka ovat menneet,
      vaan ne päivät, jotka muistamme.

      isoäiti_

      • Anonyymi

        On olkut paljon aikoja täynnä huolta murhetta sairautta ankaraa työtä, joista en juuri mitään muista, vain raskas sumuverho. Eikö se ollut elämää?
        Olen harmaa varpunen, työ arkista aherrusta aina, kukaan ei surumudiikkua soita ei nauhoja ripustele,
        Eikö tämä ole elämää, vain tulilinnut huomataan ja muistetaan.

        Eiköhän meitä harmaa varpusia ole väestöstä valtaosa. Tulilinnut ja riikinkukot erottuvat. He nousevat ja heidät nostetaan framille. Heidän kukkeudensa seassa on sitä sumuisuutta.
        Outi Heiskanenkin sairasti Alzheimerin tautia. Loppuaikansa vietti hoivakodissa.
        Jos valtaosa olisi tulilintuja ja riikinkukkoja nostettaisiin varpunen framille.
        "Ei tämän tytön haudalla ruusut ne kasva, ei liljat eikä orvokit. Ei saattoväki itke ei haikeesti soita viulut eikä harmoonit". Jotenkin noin laulussa sanotaan.
        Viime aikoina on noita spektaakkelimaisia "ruumiin palvojaisia" nähty.
        Silti, jokainen elämä on tärkeä.

        Riittää kun läheiset muistavat ja tuovat arkulle vaikka yhden kukkasen. Surua ja kaipausta ei mitata menojen näyttävyydellä ja rumpujen pärinällä.
        Ei tuo Heiskanenkaan niin kukkea ison pörrötukkansa kanssa ollut. tärkeintä on kuitenkin ihminen kuoren alla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän meitä harmaa varpusia ole väestöstä valtaosa. Tulilinnut ja riikinkukot erottuvat. He nousevat ja heidät nostetaan framille. Heidän kukkeudensa seassa on sitä sumuisuutta.
        Outi Heiskanenkin sairasti Alzheimerin tautia. Loppuaikansa vietti hoivakodissa.
        Jos valtaosa olisi tulilintuja ja riikinkukkoja nostettaisiin varpunen framille.
        "Ei tämän tytön haudalla ruusut ne kasva, ei liljat eikä orvokit. Ei saattoväki itke ei haikeesti soita viulut eikä harmoonit". Jotenkin noin laulussa sanotaan.
        Viime aikoina on noita spektaakkelimaisia "ruumiin palvojaisia" nähty.
        Silti, jokainen elämä on tärkeä.

        Ihana kirjoitus, Ano 8.09, kiitos, kuten kaikki muutkin tähän ketjuun tulleet kirjoitukset. Ihan tuli hyvä mieli tästä ja virisi toivo siitä, ettei tämä palsta ole vielä "henkitoreissaan" kuten on ennustettu..))
        Erityisesti Anon 8.09 kirjoituksessa huomio kiinnittyi tähän:
        "Jos valtaosa olisi tulilintuja ja riikinkukkoja nostettaisiin varpunen framille".

        Meidän julkkisfilosofi Frank Martela ennustusti jokin aika sitten samaa: katsoi, että "erityiset, muista erottuvat" ovat jo niin yleisiä, että tulevaisuudessa "tavalliset" ovatkin erityisiä..))
        Ja onhan se ennustettu Isossa Kirjassakin: "viimeiset tulevat ensimmäisiksi"...

        Oli miten oli. Itse tahtoisin nähdä, että korostuneen yksilöllisyyden aika olisi väistymässä ja meitä kohdannet kriisit, kuten tässä mainittu Ukrainan sotakin, auttaisivat meitä näkemään
        että jokin tie on nyt kuljettu loppuun ja on aika valita uusi suunta.

      • Areena on ollut joskus lohtua tuova kanava,
        sopii myös syyskaamokseen.
        Siellä voi tavata Outi Heiskasenkin .
        Katsoin sattumalta elokuvan Outi ja Markus.
        Se on viehättävä tarina vanhenevan suuren taiteilijan ja
        tulevan suuren taiteilijan ystävyydestä,
        vuosia kestäneestä yhteistyöstä.
        Siinä elokuvassa tuntui läheiseltä kohtaus,
        jossa nuo taiteilijat tekivät töitä Himmelblaussa
        ja olen menossa pian tutustumaan siihen paikkaan.
        Sain tavallaan maistiaisen tuosta grafiikanpajasta.

        Löysin Outi Heiskasen oikeastaa sinä iltana Maija Isolan kautta,
        katsoin ensin hyvä elokuvan Maija Isolan elämänvaiheista,

      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        Ihana kirjoitus, Ano 8.09, kiitos, kuten kaikki muutkin tähän ketjuun tulleet kirjoitukset. Ihan tuli hyvä mieli tästä ja virisi toivo siitä, ettei tämä palsta ole vielä "henkitoreissaan" kuten on ennustettu..))
        Erityisesti Anon 8.09 kirjoituksessa huomio kiinnittyi tähän:
        "Jos valtaosa olisi tulilintuja ja riikinkukkoja nostettaisiin varpunen framille".

        Meidän julkkisfilosofi Frank Martela ennustusti jokin aika sitten samaa: katsoi, että "erityiset, muista erottuvat" ovat jo niin yleisiä, että tulevaisuudessa "tavalliset" ovatkin erityisiä..))
        Ja onhan se ennustettu Isossa Kirjassakin: "viimeiset tulevat ensimmäisiksi"...

        Oli miten oli. Itse tahtoisin nähdä, että korostuneen yksilöllisyyden aika olisi väistymässä ja meitä kohdannet kriisit, kuten tässä mainittu Ukrainan sotakin, auttaisivat meitä näkemään
        että jokin tie on nyt kuljettu loppuun ja on aika valita uusi suunta.

        Kiitos kiitoksista, demeter!
        Vai samat aatokset on meillä Frank Martelan kanssa ;) Hän on fiksu.
        Hän puhuu kamalan nopeasti ja minä kuulen hitaasti ;)

        Monta kriisiä olemme saaneet peräjälkeen. Toivottavasti otamme opiksemme ja ne tärkeimmät arvot kirkastuvat.

        Sama vaikeus minulla Frank Martelan kanssa, Ano 14.24. Yhtä tykitystä on hänen puheensa, mutta kolumnien luku käy helpommin..))
        Toivomukseesi voi varmasti moni yhtyä...

    • Anonyymi

      Taitelijoista puheen ollen; olen katsellut "kaverinkaverin" Essi Korvan huikeaa taidetta Kolarissa, länsi-Lapissa on esillä hänen veistoksiaan ja maalauksiaan ja seuraavalla Lapinreissullani aion käydä paikan päällä tutustumassa hänen työhönsä paikan päällä.
      Tässä Hotelli Levin mainosvideossa hän kertoo itse taiteestaan.
      https://www.youtube.com/watch?v=2_J36k43YDo&t=34s

    • Anonyymi

      Aloittaja kyseli maanantai-illan tunnelmia mutta tunnelma oli kadoksissa
      useimmilta vastaajilta. Parempaa tiistai-iltaa.

    • Anonyymi

      Saunailta, tänään sähkö halpaa :)

      Skånepåg

      • Anonyymi

        Hyviä löylyjä ! Onko sinulla vihtoja syksyksi ja talveksi tehtynä ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyviä löylyjä ! Onko sinulla vihtoja syksyksi ja talveksi tehtynä ?

        Meillä tehtiin vastoja joiden varsi oli sievästi vuoltu ja sidottu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyviä löylyjä ! Onko sinulla vihtoja syksyksi ja talveksi tehtynä ?

        Ei , mutta olis se saunanlattia pitänyt siivota juhannuksen vihtan jälkeen :D

        DS

    • Tänään täälläpäin kannattaisi saunoa, laittaa pesukoneet ja kuivausrummut käymään, leipoa monta uunillista, koska kovan tuulen ansiosta tuulimyllyt jauhavat sähköä jopa yli oman tarpeen. Pörssisähkö taitaa olla kovalla tuulella melkein ilmaista. Meillä on tosin vanha edullinen sopimus voimassa vielä vuoden verran. Mutta onhan sähkön säästö myös ympäristöteko, ei vain kustannuskysymys. Olen ahkera uimahallin käyttäjä, lippujen hinnat ovat jo nousseet, mutta toivottavasti halleja ei tyystin suljeta eikä vesien kovin kylmiksi anneta jäähtyä.

      Käyn mielelläni sesonkien vaihtuessa floristien järjestämissä muutaman tunnin sidontakoulutuksissa , ja vaikka itsekin väsään kukkakimppuja maljakoihin ja koristeistutuksia ruukkuihin ja koreihin, saa ammattilaisilta uusia oppeja tekniikoista ja uusia kasvejakin tulee markkinoille, monenlaista luonnon materiaaliakin voi käyttää. Floristi toi ämpäreittäin materiaaleja : tummanpunaisia suuria krysanteemeja, okranvärisiä sarjakrysanteemeja, erikokoisia oransseja ja punaisia neilikoita, punatammen oksia, kellansävyihin värjättyjä heiniä, mustikanvarpuja. Olen jo aiemmin opetellut sitomaan muhkeita täyteläisiä kimppuja spiraalitekniikalla, nyt nuo heinät antoivat hauskaa keveyttä muita korkeampina. Ympäröin kimpun upeilla vihreillä aralian lehdillä ja lopuksi tasasin tyven leikkurilla ja kukkaveitsellä vuolin viistot imupinnat. Se kukkaveitsen käyttö onkin aika vaativaa, saattaa laastari olla tarpeen aloittelijalla.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ampumisvälikohtauksen syynä kahden eri romanisuvun erimielisyydet

      Ikaalislainen romaniseurue joutui tahtomattaan tulitaisteluun etelä-pohjalaisen romanisuvun kanssa. Tilanne ei ratkennu
      Seinäjoki
      111
      2883
    2. Sosiaaliturvasäästöt kohdentuvat usein samoihin ihmisiin useampaan kertaan

      ja ihmisiä putoaa kiihtyvällä tahdilla toimeentulotuelle eli köyhien määrä kasvaa eksponentiaalisesti Suomessa. https:
      Maailman menoa
      364
      1683
    3. KJ Konetimber OY

      Haettu konkurssiin Eläke yhtiö Ilmarisen toimesta.
      Kuhmo
      85
      1646
    4. Laaja sähkökatko Sallilan verkossa!

      Mä heräsin yhden maissa UPS:n piipittkseen, koska sähköt poikki ja on edelleen. Odottelin jonkun aikaa ja soitin vikanum
      Loimaa
      45
      1493
    5. Millä kirjaimella nimeni alkaa

      Ja montako kirjainta sukunimestäni voi laskea? N to M
      Ikävä
      64
      1155
    6. Miksi toisten toiveet ahdistavat teitä?

      Kertokaapa miksi toisen ihmisen toiveet mahdolliselle kumppanilleen ahdistavat niin kovasti? Oletatko, että hän vaatii j
      Sinkut
      196
      1065
    7. Hyviä tehokkaira vinkkejä erittäin pinttuneen wc pytyn puhdistukseen

      Eli semmonen vuokra-asunnon pytty jossa hyvin sitkeään pi ttyny se vesiosa. Kloriittia olen liottanu yön yli ja yleispuh
      Ikävä
      142
      980
    8. Mitä tuntemuksia

      sinulle tulee, kun hän ilmestyy näköpiiriin? Vaihtelevatko ne?
      Ikävä
      84
      956
    9. Voiko "miehisen kunnian" käsitteen ohittaa?

      Palstalla kovasti pidetään minua jollain tavoin sairaana, kun puhun miehisestä kunniasta. Voidaanko me siis täysin ohi
      Sinkut
      148
      889
    10. En nii kui tiiä yhtään

      Mikä suussa kiehtoo, vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin! Mä niin haluaisin nähdä sut:)
      Ikävä
      58
      868
    Aihe