Hei kaikki, kaipaisin kovasti nyt lisää tietoa tai ihan mielipidettänne tilanteestani. Psykiatrille oon kyllä menossa, mutten malta oottaa siihen asti. Saatan saada ajan vasta vkon päähän tai jtn.
Olen nyt 27 vuotias nainen. Masennus alkoi ollessani n. 17-vuotias ja samoihin aikoihin myös paniikkihäiriö, jonka vuoksi opiskelut jäivät. Kävin terapiassa monella eri psykologilla, söin myös monia eri mielialalääkkeitä useita vuosia. Jossain vaiheessa alkoi väkivaltaisuus, pakkomielteiset ajatukset, itseni viiltely ja ihan vaan yleinen ahdistus. Myös outoa epärealistista oloa olen kokenut vuosikausia, jota kukaan psykologini ei ole osannut selittää.
Sitten alkoi iloisemmat jaksot, aloin tehdä paljon suunnitelmia, sain kunnon onnenpuuskia, tunsin selviäväni mistä vaan. Jätin lääkkeet ja terapian. Jännitysoireetkin hävisivät, kun aloin saada uusista ystävistä itsetuntoa ja oppia olemaan sos.tilanteissa.
Mutta sitten taas masis iski, pahempana kuin ennen. En ollut taaskaan saanut mitään aikaseksi. luulin vaan. Hirveä syyllisyys ja häpeä, itsensä vihaaminen.
Mulla on ollut pari vakavempaa parisuhdetta ja molemmista huomaan samat jutut; mielialani ja sen myötä tunteeni kumppaneihini ovat vaihdelleet laidasta laitaan. Välillä oon kokenut valtavia rakkauden tunteita toista kohtaan, kun taas sitten yhtäkkiä en tunne mitään, alan katella muita ja ihastunkin muihin. Pettänyt en kyllä ole. Molemmat mulle niin rakkaat ihmiset eivät lopulta ole kestäneet tuota jatkuvaa rakastan-en rakasta vaihtelua. Enkä ihmettelekään. Tuntuu vain, että mulla ei oo kaikki kohdallaan, kuin jokin ulkopuolinen voima ottaisi aina vallan näihin mielialan vaihteluihin, en pysy itekään enää kärryillä.
Ja nyt sitten mulla oli puolen vuoden villiäkin villimpi jakso elämässä; olin onneni kukkuloilla ihan vaan kevään ja pienen tunne-elämän vipinän takia. Kävin ihan ylikierroksilla, en nukkunut kun muutaman tunnin, puhuin suu vaahdossa, riehuin ja rellestin, ryyppäsin paljon. Rahaakin kului. Seksi kiinnosti aivan luonnottoman paljon, oisin voinut vaikka joka päivä olla eri ihmisen kanssa. Muutama yhen yön juttu oli.
Sitten tapahtui pari pientä vastoinkäymistä ihmissuhderintamalla ja KAIKKI romahti. Heti pohjalle, itsemurhaa miettimään, jouduin hakemaan apua, rauhottavia jne.
Nyt oon ihan turta. Mikään ei kiinnosta. Tämä on huimaakin huimempi ero siihen mikä fiilis vielä vasta oli,kun tunsin olevani elämäni kunnossa ja rakastin itseäni. Nyt vain inhoan itseäni.
Olen aina tiennyt olevani ailahtelevainen, mutta kyllä tämä loikka on ollut suurin muutos ääripäästä toiseen.
Kysynkin siis, viittaisiko tämä kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön? Itsestäni alkaa vahvasti siltä tuntua. Mutta kuten sanottu, asiantuntija kertokoon sen lopullisen mielipiteen. Olisi vain kiva kuulla mitä mieltä olette.
Olen nyt 27 vuotias nainen. Masennus alkoi ollessani n. 17-vuotias ja samoihin aikoihin myös paniikkihäiriö, jonka vuoksi opiskelut jäivät. Kävin terapiassa monella eri psykologilla, söin myös monia eri mielialalääkkeitä useita vuosia. Jossain vaiheessa alkoi väkivaltaisuus, pakkomielteiset ajatukset, itseni viiltely ja ihan vaan yleinen ahdistus. Myös outoa epärealistista oloa olen kokenut vuosikausia, jota kukaan psykologini ei ole osannut selittää.
Sitten alkoi iloisemmat jaksot, aloin tehdä paljon suunnitelmia, sain kunnon onnenpuuskia, tunsin selviäväni mistä vaan. Jätin lääkkeet ja terapian. Jännitysoireetkin hävisivät, kun aloin saada uusista ystävistä itsetuntoa ja oppia olemaan sos.tilanteissa.
Mutta sitten taas masis iski, pahempana kuin ennen. En ollut taaskaan saanut mitään aikaseksi. luulin vaan. Hirveä syyllisyys ja häpeä, itsensä vihaaminen.
Mulla on ollut pari vakavempaa parisuhdetta ja molemmista huomaan samat jutut; mielialani ja sen myötä tunteeni kumppaneihini ovat vaihdelleet laidasta laitaan. Välillä oon kokenut valtavia rakkauden tunteita toista kohtaan, kun taas sitten yhtäkkiä en tunne mitään, alan katella muita ja ihastunkin muihin. Pettänyt en kyllä ole. Molemmat mulle niin rakkaat ihmiset eivät lopulta ole kestäneet tuota jatkuvaa rakastan-en rakasta vaihtelua. Enkä ihmettelekään. Tuntuu vain, että mulla ei oo kaikki kohdallaan, kuin jokin ulkopuolinen voima ottaisi aina vallan näihin mielialan vaihteluihin, en pysy itekään enää kärryillä.
Ja nyt sitten mulla oli puolen vuoden villiäkin villimpi jakso elämässä; olin onneni kukkuloilla ihan vaan kevään ja pienen tunne-elämän vipinän takia. Kävin ihan ylikierroksilla, en nukkunut kun muutaman tunnin, puhuin suu vaahdossa, riehuin ja rellestin, ryyppäsin paljon. Rahaakin kului. Seksi kiinnosti aivan luonnottoman paljon, oisin voinut vaikka joka päivä olla eri ihmisen kanssa. Muutama yhen yön juttu oli.
Sitten tapahtui pari pientä vastoinkäymistä ihmissuhderintamalla ja KAIKKI romahti. Heti pohjalle, itsemurhaa miettimään, jouduin hakemaan apua, rauhottavia jne.
Nyt oon ihan turta. Mikään ei kiinnosta. Tämä on huimaakin huimempi ero siihen mikä fiilis vielä vasta oli,kun tunsin olevani elämäni kunnossa ja rakastin itseäni. Nyt vain inhoan itseäni.
Olen aina tiennyt olevani ailahtelevainen, mutta kyllä tämä loikka on ollut suurin muutos ääripäästä toiseen.
Kysynkin siis, viittaisiko tämä kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön? Itsestäni alkaa vahvasti siltä tuntua. Mutta kuten sanottu, asiantuntija kertokoon sen lopullisen mielipiteen. Olisi vain kiva kuulla mitä mieltä olette.
Vastaukset 5
Vanhimmat
vaikka diagnoosi olisikin kaksisuuntainen mielialahäriö. Ensinnäkin se on kemiallinen häiriö aivoissa, et ole hullu. Lääkkeillä tasataan oloa. Huippuja madalletaan ja masentunutta mielialaa nostetaan. Lisäksi saat asiantuntevaa opastusta psykiatrilta ja mielenterveystoimiston väeltä. Alat opettelemaan tuntemaan itseäsi syvemmin. Mikä on sairauden aiheuttamaa käytöstä ja mikä on sinua sisintä itseäsi. Rikas matka sanoisin.
Ja sokerina pohjalla. Diagnoosin saatuasi olet oikeutettu 100% korvattaviin lääkkeisiin. Vaikka ostaisit viisi purkkia paria eri merkkiä, jotka kuuluvat korvattaviin maksat 5 euroa koko läjästä. Unilääkkeet eivät kuulu näihin. Lääkäri kirjoittaa puolestasi lähetteen Kelalle, josta tulee uusi kelakortti, johon on merkitty sairautesi koodi.
Suosittelen terapiaryhmiä ja oireenhallintaryhmää ryhmäterapian jälkeen. Kyllä se elämä siitä lähtee käyntiin!
Kiitos vastauksestasi. Pelottaa vaan nyt niin moni asia, sekin, että olen kuullut monien lääkkeiden lihottavan. Kun juuri nyt tässä depisvaiheessa oon saanut laihutettua hyvin, kun ei kertakaikkiaan mene ruoka alas.
Ja eikös tuo bipolaarisuus ole loppuelämän sairaus. Sekin pelottaa, että sitäkö se loppuelämäni sitten tulee olemaan, sairauden kanssa kamppailua. Kun olen niin äärettömän huono kestämään vastoinkäymisiä ja stressinsietokykyni on todella alhainen.
Helpottavaa kuitenkin toki olisi vihdoin saada diagnoosi, selitys tälle koko oudolle historialleni, kun en pysy enää mielialojeni perässä yhtään.
Terapiassa aina väittäneet mun olevan vaan tavallista herkempi tunneihminen, mutta itse oon jo pitkään epäillyt tämän olevan ihan jotain muuta.
Taas on niin sumuinen olo... Olenko edes olemassa... Tämä kirjoittaminen on onneksi kuitenkin ollut aina henkireikäni, pienestä lähtien. Ja musiikki.
Mutta, diagnoosia odotellessa.. Minuutti kerrallaan tässä yritän elellä.
on totta, että jotkut lihovat, mutta en lähtisi yleistämään. Se on sama kuin muillakin ihmisillä, pitää syödä sen verran kuin kuluttaa. Masennus, herkut ja sohvaperunana olo lihottaa varmasti. Ja sinun ei tarvitse heittää pyyhettä kehään elämäsi suhteen. Lääkevalinnoilla voi vaikuttaa myös siihen, että on mahdollista perustaa perhe joskus. Keskustele kaikista mieltäsi askarruttavista asioista lääkärillesi.
itsellä aikalailla samat fiilikset. ei vaan saa mentyä lekurille kun jonkinsortin lääkärikammo tullu matkan varrella. Miten ne lääkkeet rajoittaa elämistä kun tuntuu että haluais eroon kaikesta mikä rajoittaa elämistä.
Taitaa taas olla hiukka sekavaa tekstiä.
Sain itse äskeittäin diagnoosiksi kaksi-suuntaisen mielialahäiriön. Itse sitä olen epäillyt noin 8 vuotta, mutta kun nuorille ei tehdä helposti diagnooseja, hoidetaan vain oireita. Jotenkin helpotti kun sain sairastelulleni nimen.Itselläni kallistuu vaan masennuksen puolelle. Yksi selkeä maaninen jakso kyllä löytyy, joka meni psykoosin tasolle ja olin suljetulla. Suoraan sanottuna olin täysin hullu! Elin täysin omassa luuloharhamaailmassani, olin onneni kukkuluilla, menossa muka naimisiin ja kaikkea. Kaikki järjestivät minulle jotain salaperäisttä yllätystä...Masennukset näyttelevät siis kyllä pääroolia sairaudessani.( Hoidossa ollaan oltu senkin takia.) Välillä ehkä korkeintaan lievästi hypomaanisia aikoja. Nyt en tiedä onko tämän hetkinen elämäni normaalia. En oikeen tiedä kuka oikeesti oon, oonko se ahkera ja tunnollinen, joka välittää itsestä ja muista vai se joka makoilee aina tilaisuuden tullen ja syö hyvää. Kun en ole masentunut, en päästä itseäni helpolla mistään, tosin se ei ole hyvä piirre, koska se ajaa stressin kautta masennukseen. Mutta kun välillä tuntuu ettei minulle mikään riitä!Kertooko se sitten luonteenlujuudesta vai huonosta itsetunnosta. Jälkimmäisestä varmaan.Jotenkin tuntuu että mun pitää teoilla osoittaa, että kelpaan,itselleni. Toivon että nämä lääkkeet nyt ovat minulle ne oikeat, ja masennusjaksot loppuisivat.En tiedä mitään pahempaa kuin masennus. Minulla on myös masennuslääke edelleen rinnalla. Mietin vaan, että kun lapsiakin haluaisin kohta pian, mutta raskauden ajaksi lääkkeet täytyy jättää, miten te muut ootte pärjänneet raskausajan? ja ootteko imettäneet vai oottaneet lääkkeitä? Masentuneena en jaksa edes itseni kanssa saati sitten vauvan. Vai olisiko se kuitenkin eri tilanne, Oma vauva, miten siinä edes voisi masentua!