Eikä siihen näytä tulevan muutosta. Ei ole kukaan järjestänyt yllätysjuhlia, vienyt sairaalaan kun on ollut tarve tai hoitanut kun olen kipeä. Surut pitää käydä yksin läpi ja ilot kokea yksin - harvoin on ketään kenen kanssa niitä hetkiä jakaisi.
Loppuun asti yksin.
Loppuun asti yksin.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Surullista🧡
Toi on sun mielestä surullista?
Et ole yksin, olet aina meidän muitten yksinäisten kanssa yhdessä.
Me olemme sinun sakkisi ja ymmärrämme ja olemme hiljaa sinun rinnallasi niin iloissa kuin suruissakin.
🤍
Samaa mieltä
Sivusta
:)
Niin tunteethan ne ihmisiä yhdistää.
Minä kyllä viihdyn yksin suurimman osan ajasta, en ole oilein ikinä välittänyt muitten seurasta eikä he minun, mutta tuleehan sitä niitä tunteita ja riepu olo välillä ja sen tunteen kaikki yksinäiset varmasti tietää.
Täälä Helsingissä on uurnalehto, johon laitetaan niiden ihmisten tuhkat joilla ei ole hautahaisväkeä eikä sukuhautoja. Joskus mietin, että kerran minäkin pääsen sinne lepäämään, hiljaiseen ja vähään tyytyvään seuraan ja se on minun paikka, kuin koti ja välittävä perhe kun yhdessä hiljaa levätään rauhassa.
Miksi puhut itsestäsi yksinäisenä
Oikeasti yksinäinen on kyllä "elämänsä" aikana oppimut sen verran lepäämään rauhassa, että tuhkien jälkeen oikein odottaa jotain muuta. Toivottavasti seuransa voi silloin valita.
Hyvin sanottu 👍
Koska tunnen itseni syvästi yksinäiseksi.
Mulla oli todella kurja lapsuus ja perhesiteet meidän perheessä riekaleiset ja kylmät. En ole puhunut vanhemmilleni vuosiin eikä kiinnosta kumpaakaan osapuolta perheyhteys. Muihin sukulaisiin ei mitään yhteyttä. Isoäitini yrittää pitää yhteyttä vaan lähinnä siksi, että hänellä olisi joku kiusattava.
Olen yrittänyt itse loppuun asti, että olisi normaalia ja hyvää yhdessä, mutta sehän ei tietyntyylisille ihmisille kelpaa, kun pitää olla riitaa, egoilua ja jännitystä, joten minun puolesta voivat kaikki painua Helvettiin.
Minulla on yksi ystävä, ainoa ihminen elämässäni, mutta hän ei ole niin läheinen, kun esim puoliso. Hän on hyvää seuraa, muttei häntä minun sydänasioistani ja omista jutuistani juurikaan kiinnosta kuulla, vaikka tietenkin hän minusta paljon välittää.
Että siksi.
Ei seuraansa voi valita meillä on pakollinen koulutusjärjestelmä. Sitten mennään töihin eikä sielläkään mitään valita.
No ne on sitten eripaikkoja, kuin tämä palsta.
Yksikin hyvä ystävä on jo jotain. Mulla taas on taustalla koulukiusausta, työpaikkakiusausta omia huonoja valintoja nuorena, ja sen takia on vaikea luottaa ihmisiin, pelkään etten kelpaa omana itsenänibja musta on tullut vetäytyvä. Tuntuu etten oikein sovi joukkoon ja olo on usein ulkopuolinen. Ihmissuhteet ovat mielestäni aika pinnallisen oloisia. En jaksa sellaista.
Joku sanoi että seuransa voi valita vaikka todellisuudessa näin ei ole.
Ei yksinäisellä ole minkäämoista sakkiporukkaa rinnalla. Sellaista on ihan turha väittää. Sellaiset, joilla on pakottava tarve hyväksikäyttää "maailman parantamiseen", ovat sen hetken uteliaita minkä tarvitsevat ja tekevät siirtonsa. Yksinäinen ihminen on pienemmällä paikkakunnalla säälittävä häpeätahra, koska kaikki tuntevat toisensa. Ellei suostu olemaan skitso, niin hylky, syrjäytetty on pakko olla. Ja tuolloin ei tarvitse kenenkään muistuttaa kuinka säälittävää on vai voisiko vielä vähän hyväksikäyttää.. Joillakin saattaa olla tarve leikkiä otetaan ja jätetään, jotta saavat tarpeensa täytettyä, mutta ei toinna huolestua, kyllä siihenkin tottuu. Mitkään Keskustelupalstat eivät yksinäisyyttä poista., Nämä ovat vaan polttoainetta yksinäisien hyväksikäyttäjille. Ja kun loppu lähestyy, niin yksinäisyys ei haittaa enää ollenkaan.
Aika negatiivinen katsanto
Hyvä kirjoitus! Oon hiukan samaa mieltä!
Ei siinä mitään negatiivista ole, ainoastaan realistista. Ei se auta jos sanoo täällä, että et ole yksin meitä on muita. Kun todellisuus on sitä, että olet aina yksin. Kyllä jokaisella pitäisi olla ainakin yksi ystävä, joka tietää sinusta paljon ja välittää.
- sivusta
onhan niistä sitten vaivaakin, läheisistä, sitä jatkuvaa huolta ja syyllisyyttä siitä tekeekö tarpeeksi, myös katkeruutta, kateutta ja vihaakin elämättömästä elämästään, uhrauksista, nämä kaikki jäävät ainakin intensiivisimmillään pois jos ei päästä ketään lähelleen, etäämpiin nuo tuontyyppiset tunteet ovat himmeämpiä ja vähemmän raastavia
Elämä on monasti yksinäistä jos ei pysty uskalla tai osaa käydä ulkona torilla kahvilla tai aina silloin tällöin jossai syömässä jot edes tapaa tuttuja joiden kanssa jutella toisinaan niitä näitäkin ihan vai seuran vuoksi
Näinhän se on. Itsekin olen viimeisen reilun kahden kuukauden aikana tainnut tavata vain yhden tutun. Netissäkin tapahtuva juttelun määrä tuntuu vähenevän huomattavasti. Samalla luottamus omiin sosiaalisiin taitoihin alkaa olla minimissä, eikä parannusta tunnu olevan luvassa. Tänne voi sentään kirjoitella viestejä, mutta mahtaako sekään olla kauhean positiivinen asia. :D
Nii, ei sitä kannata mennä naimisiinkaan, kun ei ole ketään polttareita järjestelemässä, tai kaason hommia hoitamassa. Sellaista se yksinäisen elämä on. Jotkut taas toisaalta itse valitsevat yksinäisen elämän, koska eivät nauti porukoista.
Joskus mietin samaa, että morsiamen puoli kirkossa voisi näyttää aika tyhjältä.
Mut hei! Enhän mä kuulu kirkkoon😂
So nooooo problem!
Halusin omissa kommenteissani vaan tsempata yksinäisiä, että kyllä teidät tunnetaan ja teistä välitetään ja olette tärkeitä. Eli ette ole yksin🥰
Sulla on vielä paljon kasvettavaa.
Yksinäisen kannattaa kuulua kirkkoon, että seurakunta järjestää hautajaiset. Monissa seurakunnissa on lisäksi sinkkuiltoja tai muita kahvituksia, joihin voi mennä katselemaan muita ihmisiä vaikkei kovin uskovainen olisikaan. Leipäjonoissakin tapaa muits ihmisiä joiden kanssa voi harrastaa small talkia, eli kevyttä keskustelua vaikkapa säästä.