Aluehallintoviraston lopetuspäätöksestä kannattaa ehdottomasti valittaa, ensin täytäntöönpanon keskeytysvaatimus. Sitten on syytä palkata hyvä hallintovalitusasioita tunteva lakimies, niitä ei välttämättä Kuusamosta löydy. Oulussa on hyvä juristi tällaiseen asiaan, Norran Petri Kokko.
Valita Suurpetokeskus!
6
182
Vastaukset
- Anonyymi
Uutisointi Suurpetokeskuksesta on usein vastenmielistä, esim. nyt Iltalehdessä paisutteleva kuva epäkohdista, keskellä Sulo. Miten tällainen sallitaan? Sulo on iäkäs nyt, mutta varmasti tehnyt työtään sydämellä.
Lehdet haluavat aina kohu-uutisia, mutta jonkinlaiset käytöstavat pitäisi olla.- Anonyymi
Kyllä vakavista todellisista ongelmista tulee kertoa kaikille..
- Anonyymi
Kunhan uutisointi olisi sitten myös todenmukaista. Ja ongelmista kertominen on eri asia kuin tiettyyn yksityishenkilöön kohdistettava nimenomaan perätön / todistamaton väite.
Myöskin, vaikka jokin asia olisi totta, on myös olemassa yksityiselämän suoja, eli tiettyjen, nimettyyn henkilöön menevien yksityisasioiden levittäminen on laitonta.
Sulo / Suurpetokeskuksen työntekijät voisivat rikosilmoituksen kautta vaatia perättömistä maalituksista korvauksia medioilta.
Sulo esim. ei käsittääkseni ole varsinainen, nk. julkkis, vaikka hänestä julkisuudessa kirjoitetaan, vaan vaatimattomasti elelevä, kuusamolainen, edelleen raskastakin, fyysistä työtä tekevä, vanha mies.
Itsensä tietoisesti nk. julkkiksiksi nostaneista voi kirjoittaa hieman vapaammin, mutta tavallisella kansalaisella on käsittääkseni tiukempi lain suoja.
Sulo on hyvä ja ahkera mies. Kaikista yli 80-kymppisistä ei tuollaiseen olisi. 💐
- Anonyymi
Valitus meni pahasti pieleen! Eihän sitä pelkkää täytäntöön pano kieltoa haeta vaan samalla pitää jättää myös valitus päätöksen kumoamiseksi. Kumoamisperusteen nyt keksii äkkiä ja sitä voi täydentää jälki kätteen. Kannattaa siis palkata se juristi niin menneepi asijat oikein!
- Anonyymi
Samaa mieltä, lakimies hoitamaan nyt asioita, viimeinen asia mistä nyt kannattaa säästää..
- Anonyymi
Monet, asiattomat viestit tälläkin foorumilla loukkaavat etenkin Suloa, miestä joka on tehnyt pitkän elämäntyön orpojen ja loukkaantuneiden villieläinten auttajana.
👴🐻🐺💐
Hän on ilmeisesti tehnyt myös joitain sellaisia hoitovirheitä, joihin viranomaisten on täytynyt puuttua, mutta tarkoitus on hänellä varmasti ollut hyvä.
Sulon, Pasin ja koko Suurpetokeskuksen vastainen, etenkin henkinen hyökkäys viestii, että asian taustalla on nyt jotain muutakin kuin vain "huoli eläimistä".
Kyseessä on varmaankin ja ainakin nämä kaksi kolmesta, jotka maailmaa pyörittävät ja ovat motiiveina useimpien ihmisten teoissa: raha ja valta. (Kolmas on seksi ja myös tämä motiivi, tosi sairaine mielikuvitusjuttuineen, ilmeneekin monien Sulon maalittajien kirjoituksissa.)
Tietenkin eläinten oloja on parannettava, eläimiä on hoidettava, eli pitää kutsua eläinlääkärit aika ajoin, tarvittaessa tutkimaan eläimet ja on toimittava lääkäreiden ohjeiden mukaan. Eläimistä ja näiden turvallisuudesta huolehtiminen ei ole halpaa puuhaa, mutta tähänkin "sitoutuu", kun ottaa eläimiä huostaansa. Eläimet eivät saa kärsiä, eivätkä olla uhka ihmisille tai muille eläimille.
Kiitos Sulolle ja kaikille Suurpetokeskuksessa työskenteleville eläinten ystäville!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672395- 661377
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww731177EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41107- 79835
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780- 43668
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82660Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe24638- 30616