Mä oon 18 vuotias poika ja mä oon ollu aina tosi ujo ja herkkä. Mun on tosi vaikee hankkia uusia kavereita, mä en uskalla lähestyä tyttöjä saatikka sitten tehä alotetta Ja musta tuntuu ett muutenkin oon vaan huonompi asioissa kun muut, esim. Mun kaverit. Kuulostaa varmaan siltä että oon vaan huomionhakunen ku kirjottelen tänne mut oikeesti en tiiä mihin muuallekaan avautuisin tästä anonyymisti. Mua vaan pelottaa että jään yksinäiseksi koko loppuelämäksi. Mä oon lukenut muiden tarinoita siitä että miten jotkut keski ikäisetkin on ollut yksin koko elämänsä. Tää juttu on alkanu vaivaamaan mua nyt viimisen vuoden aikana. Mä oon yrittäny miettiä et onko mun itsetunto huono ja oonko todella epävarma ittestäni vai miks oon tällänen. Tietysti ja aika varmasti osa voi johtua siitä että oon vielä teini ja tuun kasvamaan vielä henkisesti monta vuotta mut oon vaan vieläki suoraan sanoen sairaalloisen ujo. Joskus vaan tuntuu että kun mä yritän muuttuu ja tehä jotain mikä tuntuu tosi jännittävältä mut haluisin kumminkin tehdä niin meeen vaan lukkoon enkä pysty tehä yhtään mitään. Mulle on aina sanottu että kyllä sä pystyt siihen jos vaan haluut mut en vaan pysty meen lukkoon. Mulla on hoitosuhde psykologilla mutta En tiiä mitä mun pitäs siellä sanoa kun oon ihan hukassa itteni kanssa enkä tiedä mistä alottaa:(
Haluun vielä lisätä et mun on tosi vaikee olla miettimättä mitä muut ajattelee ja monesti mulla on semmonen mielikuva että kaikki vaan ajattelee musta välillä kaikkee huonoo, jopa mun kaverit vaikka asia ei näin oo varmastikkaan mut se mielikuva on vaan niin voimakas että en vaan pysty olla ajattelematta mitä muut ajattelee musta.
Haluun vielä lisätä et mun on tosi vaikee olla miettimättä mitä muut ajattelee ja monesti mulla on semmonen mielikuva että kaikki vaan ajattelee musta välillä kaikkee huonoo, jopa mun kaverit vaikka asia ei näin oo varmastikkaan mut se mielikuva on vaan niin voimakas että en vaan pysty olla ajattelematta mitä muut ajattelee musta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei oot vielä nuori ja itsevarmuutta tulee iän ja elämänkokemuksen myötä,älä siis ota paineita seurustelusta.Kyllähän niitä ujoja tyttökin on jotka ajattelee juuri niinkuin sinä.Olisko jokin harrastus mieluisa tässä kohtaa mistä saisit varmuutta ja onnistumisen kokemuksia.Kehottaisin silti menemään epämukavuus alueelle välillä niin siedätyt sitä kautta itsevarmemmaksi.Kotiin jääminen merkitsis enempi syrjäytymistä.Ujous ei haittaa muita mutta jos se haittaa sinua niin asialle pitää tehdä jotain.Sinussa on varmasti monia muitakin hyviä puolia ujous ja herkkyys on vain osa.
Jos yhtään lohduttaa niin itselläni ei ollut kavereita saatika ystäviä koko lapsuus ja nuoruusajan.Sain ensimmäisen ystävän vasta kolmekymppisenä.Koska aloin niitä etsimään. Olen keski-ikäinen ja mietin edelleen mitä muut musta ajattelee.Se tuskin poistuu koskaan.Ja mietin välillä mitä mun ystävät ajattelee musta vaikka olen tuntenut heidät 13 ja 16 vuotta.Luulen että liittyy jotenkin hylätyksi tulemisen pelkoon ja pelkoon jäädä yksin.Juurikin sen takia että on vaikea löytää uusia ihmisiä elämään.Olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja se on monelle iso ongelma.
Ujonakin pystyy elämään.
Aloittajan tekstistä saa kyllä käsityksen, että ongelma liittyy huonoon itsetuntoon.
Olisi hyvä oppia vähän luottamaan ja uskomaan itseensä, se ei tule hetkessä, mutta pikkuhiljaa.
Ja jos ei jotain pysty tekemään, niin sitten vaan ei tee, eikä syyttele ja soimaa itseään siitä, ettei pysty.
Sellaista ihmistä ei ole olemassakaan, joka pystyisi aivan kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan.
Jos aina ajattelee olevansa huono tai osaamaton, niin kyllähän se lannistaa kenet tahansa.
Olisi parempi ajatella, että olen ihan riittävän hyvä. Ei ole pakko olla paras.
Tsemppiä aloittajalle !