Vaihto-vuosi

Anonyymi-ap

Lapseni haluaisi paljon vaihtoon amerikkaan, mutta ei tiedä, että kun menisi lukion toisena vuotena niin lasketaanko sitä vuotta amerikassa toiseksi vuodeksi vai pitääkö käydä suomessa toinen vuosi eli periaatteessa neljään vuoteen.

3

415

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eikös lukio Suomessa ole kurssimuotoinen tai jotain sinne päin? Kaikki kurssit pitää käydä hyväksytyksi. Vuosi Amerikassa pidentää tietysti opiskeluaikaa Suomessa noin vuodella. Mihin olisi kiire?

    • Anonyymi

      Vaihto-oppilasvuosi ulkomailla ei korvaa lukion opintoja Suomessa. Lukio on käytävä kokonaan, jos haluaa päättötodistuksen. Sitten vielä ylppärit lisäksi. Ylppärit perustuvat nimenomaan suomalaisen lukion oppimääriin.

      Mutta vaihto-oppilasvuosi voi olla kasvattava kokemus omalla tavallaan ja antaa sellaista oppia ja kokemusta, jota ei Suomessa voi saada. Toisaalta kyllä suosittelisin vaihto-opiskelua vasta korkeakouluvaiheessa tai yliopistossa, se on vielä antoisampaa ja vaihtari on kehittyneempi pärjäämään kaukana kotoa oudoissa oloissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      85
      1345
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      35
      1061
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      19
      865
    4. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      154
      695
    5. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      690
    6. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      669
    7. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      13
      637
    8. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      185
      631
    9. Onko kaivattusi

      hyvä ihminen? Kerro
      Ikävä
      33
      560
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      39
      538
    Aihe