Puoli miljoona iäkästä ei ole koskaan kokeillut internettiä

Anonyymi-ap

500 000 suomalaista vanhusta ei ole koskaan kokeillut internetiä ja
ikääntyneet kokevat verkkopankkipalveluissa hankalaksi esimerkiksi palveluiden monimutkaisuuden.

Puoli miljoonaa ikäihmistä ei käytä tietokonetta lainkaan. Asia käy ilmi Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Vallin kyselystä, jonka mukaan 70 prosenttia yli 75-vuotiaista ei ole käyttänyt nettiä käytännössä missään muodossa koskaan.
Noin puolella yli 65-vuotiaista ei ole internettiä käytössä.

Elämä menee hankalaksi, kun putoaa kiihtyvän kehityksen ulkopuolelle.
Esimerkiksi pankkikonttoreita ja Kelan toimistoja on harvassa, useimmissa kulkuvälineissä ei voi maksaa käteisellä rahalla,
terveydenhuoltoon ja viranomaisiin opastetaan ottamaan yhteyttä digitaalisesti.

Nettipankkitunnukset om "avain" omiin terveystietoihinsa Omakantaan ja muun muassa verkko-ostosten tekemisiin.

Kun ei kauppaan enää jaksa terveyden ja kunnon heiketessä voisi tilata ruokansa kotiin nettikaupasta/verkkokaupasta, mutta ei voi, jos ei ole nettipankkitunnuksia
eikä osaa internettiä käyttää tai ei ole edes varaa internettiin.

Miten Suomessa on turvattu "digivapaan" kansalaisen perusoikeudet ja elämä ?
Tarvitaanko perustuslakiin uusi ihmisoikeus:
Oikeus saada asiansa hoidetuksi joustavasti myös ilman tietokonetta ?

49

150

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nettiä osaan käyttää, mutta en halua maksaa bussissa sähköisesti, vaan rahalla. Samoin pysäköidä rahamittariin maksamalla.

      • Anonyymi

        Ainakaan esim. HSL:n busseissa ei ole rahamaksu toiminut kohta kahteen vuoteen. Tähän mentiin korona- ajan alkupuolella ettei kuljettajien tarvitse käsitellä -askaisia rahoja ja siinä on pysytty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakaan esim. HSL:n busseissa ei ole rahamaksu toiminut kohta kahteen vuoteen. Tähän mentiin korona- ajan alkupuolella ettei kuljettajien tarvitse käsitellä -askaisia rahoja ja siinä on pysytty.

        Kyllä näyttölippu on tarpeellinen ja kätevä. Jokaisen kannattaa se hommata.

    • Anonyymi

      En osaa käyttää tarpeeksi nettiä, moni hyöty jää käyttämättä, koska en osaa.
      Esimerkiksi peruskirjan teossa olisi pankin kanssa voinut asioida vaivattomasti,
      jos olisin osannut.
      Tietokoneelta tulostamistakaan en saanut toimimaan,
      piti pyytää pankkia lähettämään paperisena valtakirjoja ym.
      Netissä asia olisi hoitunut hetkessä, mutta meni kaksi viikkoa ja ylikin
      ennenkuin paperit olivat kiertäneet pankin oikealle osastolle.

      • Anonyymi

        Mä kyllä osaisin mutta en käytä,
        käytän vain välttämättömiä toimintoja,
        terveystietoja en halua katella, olkoon,
        vanha ei nuorennu eikä parane vaikka kuinka niitä tuijottaisi,
        enkä suostu uusimaan reseptejä koneen kautta, ne uusii apteekki aina tarvittaessa,
        en mene lääkäriin ennekuin tajuttomana, jos ny vilä ylensäkkää silloin enään hengitän,,

        vain hyvin rajotetusti käytän internettiä,

        kattelen kyllä myytäviä asuntoja eri paikkakunnilta,
        ja jotain vastaavaa mikä mua kiinostaa,

        Kanta.fi/Omakanta on näppärä, kun haluaa lukea labratuloksiaan esimerkiksi
        ja reseptin uusiminen on tehty tosi helpoksi.
        Kännyyn saa halutessaan ilmoituksen milloin resepti on uusittu
        eli milloin voi lähteä apteekkiin.

        "Surffailu" netissä on kivaa, jos joku asia kiinnostaa niinkuin asunnot,
        uutisia luen netistä muutamasta lehdestä päivittäin.
        Luen monenlaisia juttuja lähes päivittäin.
        Asioitten hoitaminen netissä onkin sitten eri juttu,
        niitä en hyvin osaa enkä kaikkia ollenkaan eikä ole opettajaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä kyllä osaisin mutta en käytä,
        käytän vain välttämättömiä toimintoja,
        terveystietoja en halua katella, olkoon,
        vanha ei nuorennu eikä parane vaikka kuinka niitä tuijottaisi,
        enkä suostu uusimaan reseptejä koneen kautta, ne uusii apteekki aina tarvittaessa,
        en mene lääkäriin ennekuin tajuttomana, jos ny vilä ylensäkkää silloin enään hengitän,,

        vain hyvin rajotetusti käytän internettiä,

        kattelen kyllä myytäviä asuntoja eri paikkakunnilta,
        ja jotain vastaavaa mikä mua kiinostaa,

        Kehitys menee eteenpäin näissäkin asioissa
        Joten perässä yritetään pysyä
        Ja kun opettelee niin oppii jos opettjalla on kärsivällisyyttä . Niinhän ne asiat hoituu muissakin maissa ei ainostaan suomessa.
        Käteisraha om historiaa.

    • Anonyymi

      Hauskinta on, että sairaanhoitokin halutaan jatkossa tehdä Internetin kautta.

      • Anonyymi

        Kotihoidossa olleelle hiukan muistisairaalle ja monisairaalle tutulleni haluttiin tuoda
        joku Tv-ruudun tapainen laite kotiin, joku digi-etäyhteys,
        josta olisi molemminpuolinen näköyhteys kotihoidon ja tämän kotona olevan
        hoidettavan välillä.
        Kotihoito voi avata ruudun ja nähdä asiakkaan, kysellä miten voit ja tarvitsetko apua.

        Ei siitä mitään tullut. Tuttuni ei tajunnut koko laitetta, hän alkoi pelätä,
        kun luuli että joku tunkee ikkunasta sisään.
        Välillä TV:kin oli hänelle "ikkuna", josta hän luuli ihmisten yrittävän sisään.

        Eikö tällaisessa kunnossa olevien ihmisten kuulu olla ihmisten hoidettavana
        palvelutalossa/vanhainkodissa eikä digilaitteitten toisessa päässä ?

        Ihan niin, boom vaan kuvitella miten oma äitini olisi suhtautunut näthinnan vehkeisiin varmaan olis pelänny kamalasti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kotihoidossa olleelle hiukan muistisairaalle ja monisairaalle tutulleni haluttiin tuoda
        joku Tv-ruudun tapainen laite kotiin, joku digi-etäyhteys,
        josta olisi molemminpuolinen näköyhteys kotihoidon ja tämän kotona olevan
        hoidettavan välillä.
        Kotihoito voi avata ruudun ja nähdä asiakkaan, kysellä miten voit ja tarvitsetko apua.

        Ei siitä mitään tullut. Tuttuni ei tajunnut koko laitetta, hän alkoi pelätä,
        kun luuli että joku tunkee ikkunasta sisään.
        Välillä TV:kin oli hänelle "ikkuna", josta hän luuli ihmisten yrittävän sisään.

        Eikö tällaisessa kunnossa olevien ihmisten kuulu olla ihmisten hoidettavana
        palvelutalossa/vanhainkodissa eikä digilaitteitten toisessa päässä ?

        Nykyihmiset ovat sadistisia. Sen huomaa kuinka heikompiaan kohtelevat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kotihoidossa olleelle hiukan muistisairaalle ja monisairaalle tutulleni haluttiin tuoda
        joku Tv-ruudun tapainen laite kotiin, joku digi-etäyhteys,
        josta olisi molemminpuolinen näköyhteys kotihoidon ja tämän kotona olevan
        hoidettavan välillä.
        Kotihoito voi avata ruudun ja nähdä asiakkaan, kysellä miten voit ja tarvitsetko apua.

        Ei siitä mitään tullut. Tuttuni ei tajunnut koko laitetta, hän alkoi pelätä,
        kun luuli että joku tunkee ikkunasta sisään.
        Välillä TV:kin oli hänelle "ikkuna", josta hän luuli ihmisten yrittävän sisään.

        Eikö tällaisessa kunnossa olevien ihmisten kuulu olla ihmisten hoidettavana
        palvelutalossa/vanhainkodissa eikä digilaitteitten toisessa päässä ?

        Kotihoito on ajattelematon. Minunkin sukulainen yli 90v monisairas oli osastolla ja laittoivat kotihoito kokeiluun ja avasivat puhelinlinjan sitten tuotiin huonokuntoinen kotiinsa. Avustaja oli tuonut eineksiä jääkaappiin. Oli kotona yksin muutaman tunnin ja sitten ei kestänyt ja meni käytävällä pyytämään apua naapuri soitti ja kodinhoitaja ja ambulanssilla vietiin sairaalaan jonottamaan dementiakoti paikkaa jonne mentyään kunto kovasti aleni ja kuoli pian keuhkokuumeeseen.
        Oli semmonen 10.000e loppujakso 4 kuukaudessa. Apteekista oli tilattiin lääkäreitä sadoilla euroilla,ei ollut katsottu mitä oli astmapiiput yms hankittu uudet. Katosi sormus ja vaate reissulla.

    • Anonyymi

      Tästä huomaa kuinka paljon he jotka ajavat digitaalisaatiota välittävät palveluja käyttävistä. Eli eivät välitä. Turha syytellä miksikään putinistiksi minua.

    • Anonyymi

      Hieman vaikeata uskoa aloituksen lukemia.
      Että 75 täyttäneistä 70 % ei olisi koskaan millään tavoin käyttänyt tietokonetta?

      • Anonyymi

        Uskon ihan hyvin. Senioritalossa, jossa asun ei ole kellään tutuista älykännyäkään.
        Kaikilla ei ole pankkikorttiakaan. He käyvät kerran kaksi kuukaudessa pankissa
        tai lapset hoitavat rahaa ja asiat.

      • Anonyymi

        Kuolleet ei käytä tietokonetta. Joka toinen 70 v täyttävä ei näe 80 vuotis päiväänsä.

    • Anonyymi

      65-vuotiaista kuitenkin suurin osa taitaa hallita tietotekniikan käytön, ovat juuri päässeet eläkkeelle ja jopa monet suorittavan työn duunarit joutuvat työssään ainakin vähän käyttämään tietotekniikkaa nykyisin. Hallinnollisissa ja muissa toimistehtävissä olleiden nyt ainakin luulisi osaavan käyttää tietsikkaa :) Mutta ne, jotka ovat jääneet eläkkeelle jo 1980-90- luvulla ovat huomattavasti heikommassa asemassa!

      • Anonyymi

        1980- 1990- luvuilla eläkkeille jääneistä enin osa on nyt 95- 107- vuotiaita!
        Heitä ei saata olla maassamme aivan 500000?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        1980- 1990- luvuilla eläkkeille jääneistä enin osa on nyt 95- 107- vuotiaita!
        Heitä ei saata olla maassamme aivan 500000?

        Minä olen jäänyt eläkkeelle 60-vuotiaana 1993. Kyllä vielä nuppi toimii.
        Tietokoneen ostin ensi töikseni ja aloi tutustua siihen ATK-kursseilla.
        Menossa o minulla 3. kone.
        Oppia ikä kaikki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        1980- 1990- luvuilla eläkkeille jääneistä enin osa on nyt 95- 107- vuotiaita!
        Heitä ei saata olla maassamme aivan 500000?

        On myös nuorempia jotka joutuneet syystä tai toisesta jäämään pois töistä.
        Itse on osattava oppia lisää pienen opastuksen jälkeen. Tabletit ovat helpompia käyttää kuin kannettavat ainakin kotona olijoille koska voi pitää auki tunteja ei kuumene. Joillekkin ikääntyneille kännykän tekstin kirjoittaminen ei tahdo onnistua. Tunsin yhden joka ei edes ohjekirjasta osannut opetella käyttöä. Sitten helpon älypuhelinnkäyttö ja tietokonnen käytön luulisi olevan helpompaa.

    • Anonyymi

      Jokohan kohta Putin järjestää meille kaikille " Ättestupan" ?

      Der Alte

      • Anonyymi

        Ausgezeichnet. Hast du Deutch in der Schule gehabt?

    • Anonyymi

      Silti he ovat onnellisempia ja heillä on rikkaampi elämä. Ei siihen netin toljotusta tarvi.

    • Anonyymi

      Miten huonosti liikkuva eläkeläinen selviää laskujen maksamisesta näinä aikoina, kun pankit ovat bussimatkojen päässä, eikä kaikissa pankeissa edes ole asiakaspalvelutiskiä. Ja maksaminen maksaa!
      Kuka auttaa pienituloista ihmistä, joka ei ole pystynyt ostamaan älylaitteita?
      1990-luvum lama-aikoina eläkkeelle jääneitä on yhä tuhansittain.

      • Anonyymi

        Hyvä kysymys ! Vastausta en tiedä, mutta olen sitä joskus miettinyt.
        Vieläköhän pankkeihin voi lähettää maksukuoren postissa ?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä kysymys ! Vastausta en tiedä, mutta olen sitä joskus miettinyt.
        Vieläköhän pankkeihin voi lähettää maksukuoren postissa ?

        Tuota olen minäkin joskus pohtinut ja ihan harmittaa, on kuin vanhat ihmiset jätettäisiin heitteille.
        Minusta vähän nuorempi veljeni käyttä tuota maksupalvelukuorta laskujensa maksamiseen.
        Tietokonetta hällä ei ole, eikä aio hankkiakaan.
        On käynyt kyllä mielessä, että koskahan sekin lopetetaan.

      • Anonyymi
        Eliaana kirjoitti:

        Heitteille on jätetty suuri osa kansaa, joukossa nuorempiakin,
        kiitos Sipilän hosuman "digiloikan".
        Jos kohta asioita ei voi hoitaa kuin tietokoneella valtion eri virastoihinkaan
        antakoon valtio sitten vähävaraisille koneen ja koulutuksen.

        Digiloikka on yksi asia mikä on jakanut kahteen kerrokseen.
        Ei saisi olla niin, että ilman internettiä on käynyt hankalammaksi hoitaa asioita.

    • Anonyymi

      Ihan asiaa aloitus kirjoitus oli. Aihe kirjoitin Kirkko ja Kaupunki lehti 2013. Vanhukset eivät pysy teknoogian mukana lukijan palstalla.Kun seurasin vieressä olevia 2 ystäväni ja 1 sukulaistani. Miten monimutkaiseksi heidän elämä muuttui siihen asti kun viimeinen heistä kuoli vuosi sitten..Se täytyy sanoa koska eivät ollet dikimaailma. Kaikki kiitos ja kunnia itäHelsingin koti hoito. Kauppapalvelu kassin alepa 2 heistä soittivat puhelin kauppapalvelun. Kun yhdessä asiakaan kanssa listasta merkitsivät hänen ruokailu tarpeet toimi hyvin. Toden totta kaikki pyörii menen www se ja se sivu. Jos soitat on aina varattua tai vanhuksella sitten terveysasemat takaisin soitot. Monella nyt iäkällä syystä ei äly laiteta. On työperäiset käsivamat,kuin reumaa, nivelrikkoa. Itselläni 70v. on nivelrikot,pehmutkudosreumat. Mikään hipaisu laite ei käsisäni toimi.Sen enempää minulla ei tuntoa käsissä. Jos maksan pankki kortilla ostokseni vältämättä en saa pin kodia heti sormillani kun ei tuntoa. Olen ulkoisesti terven näköinen likunalinen. Joten ne vaivat kun ei lue,ei näy. Tietoinen valinta ei älypuhelinei kirjautmista oma kanta.Haen esim. terveysasema käynistäni tulostetun version tiskiltä,Jos haluan tietää mitä se lääkäri siellä kirjotti?Voin myös oma kokemani viedä eteen päin asioita ilman älypuhelin, verkko tunuksia eteenpäin eläkekärjestöt isovanhemamt ry yleisellä tasolla. Heillä on resusseja viedä asiota eteen päin sinne missä päätöksiä kuloinkin tehdän ja meidät ikäntyvät unohtaen. Pyydän anteeksi teksti virheeni luki häiröisenä.Aurinkoista sunnuntaita tältä Itä Helsingistä

      • Anonyymi

        Kiitos kirjoituksestasi !
        Sinulla on ymmärrystä omasta kokemuksesta miksi kaikki eläkeläiset eivät ole
        "digi-ihmisiä".
        Moni, jolla on helpompaa ei voi käsittää syitä, ettei suurimmalla osalla
        iäkkäistä olisi muka nettiä ja älypuhelinta !

        On hyvä, että kauppapalvelusta voi soittamalla tilata ruokaa, mutta puhelimella ruokansa tilaava asiakas on huonommassa asemassa, tilaaminen maksaa noin kymmenen euroa,
        netissä tilaaminen ei maksa mitään.

        Hyvää päivänjatkoa sinulle !

    • Anonyymi

      Ikuinen oppiminen ei ole mahdollista.

      • Anonyymi

        Uusi vaatimus, "elinikäinen oppiminen" uusiin ammatteihinkin
        useamman kertaa elämässään on psyykeä kuormittavaa.
        Aivojen pitäisi saada levätä ja palautuakin joskus.
        Eläkkeellä en haluaisi enää mitään uutta pakko-oppimista,
        mutta nykyeläkeläisillä sitä on enemmän kuin koskaan ennen,
        muuten et selviydy edes juoksevien asioittesi hoitamisesta.

      • Anonyymi

        Kyllä se vaan on, siis eliniän kestävä oppiminen.
        Opin ihan kirjaa lukemalla miksi lähimetsässäni on kuluneena syksynä ollut niin paljon hirvikärpäsiä. No, todennäköisesti niitä ei ole tavanomaista enempää mutta kun näillä kulmilla hirviä on tavanomaista huomattavasti vähemmän, hirvikärpäsille ei riitä oikeita kohteita ja siksi ne käyvät joukolla ahnaasti ihmistenkin kimppuun. Vaikka ihmiseen taraaminen tietää hirvikärpäselle kuolemaa ilman suvunjatkomahdollisuutta sillä siihen se tarvitsee juurikin hirvieläintä.
        Eikö tämä ole oppimista?

        Tietoa tulee ja saa tietenkin silloin tällöin, "eliniän kestävällä oppimisella"
        ei ehkä tarkoitetaan eri asiaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietoa tulee ja saa tietenkin silloin tällöin, "eliniän kestävällä oppimisella"
        ei ehkä tarkoitetaan eri asiaa.

        Eli mtä ehkä sillä tarkoitetaan? Vai sotkeudutko ehkä omiin termeihisi pyörien hullunkiertoa niissä?

      • Anonyymi

        Itse olin epävarma enkä halunnut edes opetella , mutta lapsenlapset olivat asialla ja opettivat, joten nyt makselen laskut netissä, tilaan aikoja! Luen journaalini itse netin kautta, apteekista tilaan lääkkeet netinkautta ja uusin ne lääkkeet jotka on menny vanhaksi . Joten kyllä sitä vanhempanakin oppii kun opettaja osaa käyttää oikeita sanoja. Ja että sillä on kärsivällisyyttä.
        Nyt kun osaa muutamia asioita niin ihan itsekkin ilman opetusta osaa uusiakin kokeilemalla esim tilata kengät tai vaatteet myös netin kautta .
        Joten luulen että sitä itse luulee ettei opi , mutta kun oppii kuitenkin niin on hyvä mieli

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli mtä ehkä sillä tarkoitetaan? Vai sotkeudutko ehkä omiin termeihisi pyörien hullunkiertoa niissä?

        "Elinikäisellä oppimisella" ei tarkoiteta hirvikärpäseen tutustumista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uusi vaatimus, "elinikäinen oppiminen" uusiin ammatteihinkin
        useamman kertaa elämässään on psyykeä kuormittavaa.
        Aivojen pitäisi saada levätä ja palautuakin joskus.
        Eläkkeellä en haluaisi enää mitään uutta pakko-oppimista,
        mutta nykyeläkeläisillä sitä on enemmän kuin koskaan ennen,
        muuten et selviydy edes juoksevien asioittesi hoitamisesta.

        Ruotsalainen Dagny joka oli 90 vuotias osti datan ja opetteli sen , ja oppi myös

        vielä opetti muitakin vanhuksia käyttämään konetta
        Hän eli melkein110 vuotiaaksi ja hänelle oli blogi jossa kirjoitti, niin että vanhakin voi oppia asioita sen hän todisti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsalainen Dagny joka oli 90 vuotias osti datan ja opetteli sen , ja oppi myös

        vielä opetti muitakin vanhuksia käyttämään konetta
        Hän eli melkein110 vuotiaaksi ja hänelle oli blogi jossa kirjoitti, niin että vanhakin voi oppia asioita sen hän todisti

        Dagnyllä oli hyvät geenit. Virkeänä pysyminen ja hyvämuistisuus on taivaan lahja. On ihmisiä, joilta ei uuden oppiminen onnistu nuorempanakaan, on ihmisiä, jotka alkavat menettää muistinsa juuri eläkkeelle jäätyään, Alzh. voi iskeä viisikymppiseenkin.
        Ei voida vedota siihen, että ikääntyneet kyllä oppivat ja voivat hoitaa koneella asiansa, se on väärin!
        Eihän tarvita kuin nivelrikko, niin mikään ei onnistu.

    • Anonyymi

      Tarvitaan ihmisoikeus myös digittömille kansalaisille.

    • Anonyymi

      Tämä "hoida netissä kaikki" -asiat onkin tosi hieno juttu ja varsinkin vielä, jos sähkökatkot yllättää. Raha on aina rahaa ja kelpaa ympäri maailman, raha on käypää valuuttaa, eikä muuksi muutu. Hoida kännyllä kaikki, "osta sovellus sovelluskaupasta"!!! Jos kännykkä pystyisi turpoamaan kaikkien sovellusten takia, mitä niihin ladataan, saisi sitä kanniskella kottikärryillä.
      No yhtäkaikki, konnat kiittää ja kumartaa. Älkää koskaan unohtako sitä tosiasiaa, että rosvot on aina askeleen edellä ja mikä tärkeintä tavikselle on se, että pikkuhkljaa alkaa pankit sysäämään vastuun ihmisille, eikä maksa enää menetettyjä rahoja, oli vika asiakkaan tai pankit. Kaikki jää omaksi tappioksi. Hyvänä esimerkkinä on jo se, kun maksat itse laskusi, maksat pankille palvelumaksun! Tästä se lähti.....

    • Anonyymi

      Olemme väliinpudonnut ikäryhmä. Monet ikäisistämme ovat jääneet eläkkeelle jo siinä vaiheessa, kun kotikoneet valtasivat elämämme. Pienistä eläkkeistä oli mahdoton maksaa tietokonetta, eikä monilla ollut siihen mitään tarvettakaan, Digimaailma on heille yhä vieras, kuten aloittajakin sanoo.
      Ongelma vain pahenee, kun nämä ikääntyneet jäävät yksikseen, siirtyvät kotihoidon piiriin, menettävät liikuntakykynsä ja ajatus katkeilee.
      Eikö asia kiinnosta hallitusta ja puolueita? Jäävätkö vanhimmat kansalaisemme turvattomiksi?
      Olen ajatellut aloittajan kanssa samaa jo vuosia - on oikeus voida elää ilman tietokonetta.
      Mitä voimme tehdä?

    • Anonyymi

      Minua harmittaa tuo, kun jonkin asian on oppinut tietokoneella hoitamaan ja kaikki pelaa hienosti, niin sitten muutetaan käytäntö aivaan toisenlaiseksi. Ei vanha helpolla opi uusia systeemejä käyttämään. Ei ymmärrä edes mitä uusills termeillä tarkoitetaan.
      Voi kristus soikoon!!!

      • Anonyymi

        Juu, ja halleluujaa päälle!

      • Anonyymi

        Kohdalleni on osunut kahden sortin hankaluutta.
        Laillinen rahaliikenne Suomen ja Espanjan omien tilien kesken on mennyt hankalaksi. Menen huomenna setvimään asiaa läheiseen Nordean konttoriin.
        Toinen on byrokraattinen kiusa. Alkoholijuomien tilaaminen netin kautta on tehty marraskuun alusta alkaen hankalaksi ja kalliiksi.
        En ole tilannut lavatolkulla olutta vaan 12 pullon erissä tisleitä. 80% rommi ja 75% absintti jäävät nyt Saksaan.
        Kyllä pieneläkeläistä kuritetaan!
        Vm 1943

        No, kylläpä on, vaikka samaa EU:ta olemme.

      • Anonyymi

        Yritin lähettää tietoa Maisalla terveyskeskukseen. En eninnäkään loytänyt valikoimasta "viestit" kuin kysymyssivun, jonne sitten kirjoitin viestini, mutta mistään en löytänyt nappulaa "lähetä", joten ei siitä mitään sitten tullut koko viestittelystä. Pitää mennä paikan päälle ja istua numerolappu kourassa puoli päivää, että pääsee terv.hoitajan luo.

    • Anonyymi

      25 miljardia suomalaista on käyttänyt twt-palveluja?

    • Anonyymi

      JUU, ja kun sähköt on poikki, digitaalilaiteet eivät toimi.

    • Anonyymi

      Suuri osa iäkkäistä käyttää näpykännyä ja kun muisti huononee,
      ei osaa siitäkään etsiä nimeä kelle olisi soittamassa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      37
      4946
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      82
      3516
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2963
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      61
      2935
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      8
      2767
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      55
      2280
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      39
      1778
    8. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1700
    9. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1691
    10. Maailmassa monta

      On ihmeellistä asiaa. 😮
      Ikävä
      16
      1584
    Aihe