Vaikutusvaltainen neurotieteilijä: psykiatrian hallitsevin piirre on tietämättömyys

Anonyymi-ap

Ihmisillä on yleisesti harhaisia kuvitelmia, että neuropsykiatriset ja psykiatriset sairaudet olisivat tunnistettavissa aivokuvantamistutkimuksilla. Yhdeksi maailman vaikutusvaltaisimmista neurotietelijöistä kutsuttu tutkija Raymond J Donal ei kuitenkaan ole saanut samaa tietoa, joka kaikilla mielestään neurospesifeillä lumihiutaleilla ja aivosairailla masispotilailla on saatuna Hesarin ja Yleisradion tiedepalstojen kautta. Hän kirjoittaa kumppaneineen psykiatrisiin häiriöihin liittyvässä artikkelissaan näin:

" The scale of investment in functional neuroimaging as a
research tool in psychiatry dwarfs that of other recent innovations, with more than 16,000 published articles over the past three decades (approximately one-third in the last 5 years alone, according to PubMed). Yet, it is sobering to acknowledge that functional neuroimaging, in particular modalities such as functional magnetic resonance imaging (fMRI) and magnetoencephalography/electroencephalography (MEG/EEG), plays no role in clinical psychiatric decision making, nor has it defined a neurobiological basis for any psychiatric condition or symptom dimension. Thus, it remains difficult to refute a critique that psychiatry’s most fundamental characteristic is its ignorance, that it cannotsuccessfully define the object of its attention, while its attemptsto lay bare the etiology of its disorders have been a litany of failures (Scull, 2021)."

Suomennettuna: " Funktionaaliseen aivokuvantamiseen kohdistuvat investoinnit psykiatrian alan tutkimuksessa hakee vertaistaan 16 000 julkaistulla artikkelillaan viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana. Tästä huolimatta on silmiä avaava havainto, että funktionaalinen aivokuvantaminen, erityisesti fMRI ja magnetoenkefalografia/electroenkefalografia eivät omaa mitään roolia kliinisessä psykiatriassa tai psykiatrisen sairauden tai oireulottuvuuden neurobiologisen pohjan selittäjänä. Täten on hyvin vaikeaa olla eri mieltä psykiatriaan kohdistuvan kritiikin kanssa, jonka mukaan psykiatrian hallitsevin piirre on sen tietämättömyys, kun sen yritykset löytää häiriöiden etiologia on ollut jatkuva epäonnistumisen sarja"

https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S089662732200647X

Osaako joku nepsydiagnoosin tai muun käyttäytymisen pohjalta diagnosoidun aivosairausdiagnoosin saanut erityisherkkä lumihuitale täällä sanoa, miksi yksi tunnetuimmista neurotietelijöistä ei ole saanut samaa tietoa ja sivistystä, kuin ADHD-diagnooseja ja muita nepsydiagnooseja keräilevät ja erinäisistä kemiallisista epätasapainotiloista kärsivät psykiatriset potilaat? Onko valtamedia unohtanut sivistää neurotutkijoita ja kohdistanut kansanvalistuksensa vain maallikoihin, vai ovatko lääkärit ja käypä hoito -suositusten laatijat unohtaneet välittää potilailleen kertomansa arvokkaan informaation aivokuvantamistutkimusten asiantuntijoille?

84

857

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niinpä. Sanopa muuta. Jos aivoista otetuista kuvista ei löydy mitään näyttöä ja/tai vahvistusta diagnooseille, miksi niitä ( diagnooseja ja lääkkeiden määräämisiä) perustellaan aivoissa, tai välittäjäaineissa olevilla häiriöillä, tai epäsuhdilla? Tähän minäkään en ole koskaan saanut mitään selvää, kattavaa, tai kunnon vastausta, selitystä, perusteita. Näyttää kohta siltä, että kaikki lääkäreiden ja hoitajien tekemät hoitoarviot ja päätökset potilaiden kohdalla perustuvat vain omiin tai subjektiiviisiin tulkintoihin.

      • Anonyymi

        Psykiatria/psykologia ovat mutu- ja pseudotieteitä. Miten tästä voisi edes olla epäselvyyttä? Viime vuosikymmeninä psykiatriasta on tullut kultakaivos lääketeollisuudelle juurikin, koska musta tuntuu-perusteella voidaan määrätä kenelle tahansa pilleripurkki tai useampia.


      • Anonyymi

        Paradoksi on siinä, että "näyttöä" kyllä on ja sitä käydään monissa Duodeciminkin julkaisuissa, psykiatrian alan oppikirjoissa ja käypä hoito -suosituksissa läpi. Uutisia mullistavista löydöistä sekä aivokuvantamistutkimuksen saralta julkaistaan valtamediassa myös. Ihmiset vaan ovat niin umpitolloja, että he eivät ymmärrä että tutkimuksissa löydettyjen erojen pitäisi olla a) riittävän suuria (erottaa systemaattisesti diagnosoituun ryhmään kuuluvan henkilön kontrolliryhmästä) b)toistettavissa c) yhdensuuntaisia. Lisäksi muut eroja selittävät muuttujat pitäisi pois sulkea, esimerkiksi neuroleptilääkityksen vaikutukset dopamiinijärjestelmään tai aivojen volyymiin. Lisäksi hyvissä tutkimuskatsauksissa kiinnitetään syystä huomiota julkaisuharhaan ja siihen, kuinka paljon tuloksia vääristellään, koska se on hyvin yleinen ilmiö tieteessä yleensäkin. Riittävän suuret otoskoot lisäävät tutkimusten yleistettävyyttä, mutta aivokuvantamistutkimuksissa koehenkilöitä on usein vähän ja otoskoot ovat pieniä. Suurin osa esimerkiksi ADHD-diagnoosin saaneista ihmisistä on huonoja koulussa ja ymmärryskyvyltään rajallisia, eikä heiltä varsinkaan voi odottaa että he ymmärtäisivät tällaisia tutkimuksen tekemisen perusteita. Etenkään, kun he saavat usein diagnoosin hyvin nuorina eivätkä muutenkaan vielä ymmärrä mistään mitään, mutta ovat identiteetiltään hyvin alttiita tuollaisten diagnoosien tarjoamille tulkinnoille omista ongelmistaan. Heitä on helppo manipuloida ja johdatella uskomaan mitä tahansa, mitä valkotakkinen lääkäri kertoo oman auktoriteettinsa turvissa. Kysymykseen tuleekin se, että rikkovatko lääkärit ja tutkijat lääketieteen ja lääkärin etiikkaa, ja potilaslakia jossa potilaan suostumus hoitoon pitäisi pohjautua tiedolle, ei mututiedolle tai suoranaisille saduille.

        Esimerkiksi Hesari julkaisi juuri tehdyn laajan meta-analyysin siitä, että serotoniiniteoria masennuksen pohjana ei pidä paikkansa, vaikka ihmisiä on vuosikymmeniä koulutettu uskomaan siihen. Suojellakseen psykiatrien auktoriteettia, Hesari otti siihen jonkun psykiatrin kehystämään asiaa niin kuin kyseessä olisi "pikku juttu", joka on tiedetty iät ja ajat. Jostain syystä jutussa sivuutettiin toinen iät ja ajat tiedetty empiirinen fakta, että masennuslääkkeet eivät ole plaseboa juurikaan tehokkaampia ja monilla ei masennukseen tarkoitetuilla lääkkeillä saa aivan saman vasteen kuin masennuslääkkeillä ja että potilaille on välitetty vääräksi tiedettyä tietoa masennuksen biologisesta pohjasta vastoin parempaa tietoa vuosikymmenien ajan. Tulee mieleen, että missä määrin nykyinen korruptoitunut järjestelmä suojelee potilaan oikeuksia ja edistää heidän hyvinvointiaan, kun lääkärit eivät välitä antavatko he potilailleen näyttöön pohjautuvaa tietoa vai pelkkiä lääketeollisuuden kehittämiä markkinointisloganeita.
        https://www.hs.fi/tiede/art-2000008971519.html


      • Anonyymi

        Eikös skitsofrenia näkynyt aivoissa jo joskus yhdeksänkymmentä luvulla, nytkö se jo on kadonnut?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös skitsofrenia näkynyt aivoissa jo joskus yhdeksänkymmentä luvulla, nytkö se jo on kadonnut?

        Ei ole esimerkiksi skitsofrenia näkynyt aivoissa jo 90-luvulla, eikä näy vieläkään. :D


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paradoksi on siinä, että "näyttöä" kyllä on ja sitä käydään monissa Duodeciminkin julkaisuissa, psykiatrian alan oppikirjoissa ja käypä hoito -suosituksissa läpi. Uutisia mullistavista löydöistä sekä aivokuvantamistutkimuksen saralta julkaistaan valtamediassa myös. Ihmiset vaan ovat niin umpitolloja, että he eivät ymmärrä että tutkimuksissa löydettyjen erojen pitäisi olla a) riittävän suuria (erottaa systemaattisesti diagnosoituun ryhmään kuuluvan henkilön kontrolliryhmästä) b)toistettavissa c) yhdensuuntaisia. Lisäksi muut eroja selittävät muuttujat pitäisi pois sulkea, esimerkiksi neuroleptilääkityksen vaikutukset dopamiinijärjestelmään tai aivojen volyymiin. Lisäksi hyvissä tutkimuskatsauksissa kiinnitetään syystä huomiota julkaisuharhaan ja siihen, kuinka paljon tuloksia vääristellään, koska se on hyvin yleinen ilmiö tieteessä yleensäkin. Riittävän suuret otoskoot lisäävät tutkimusten yleistettävyyttä, mutta aivokuvantamistutkimuksissa koehenkilöitä on usein vähän ja otoskoot ovat pieniä. Suurin osa esimerkiksi ADHD-diagnoosin saaneista ihmisistä on huonoja koulussa ja ymmärryskyvyltään rajallisia, eikä heiltä varsinkaan voi odottaa että he ymmärtäisivät tällaisia tutkimuksen tekemisen perusteita. Etenkään, kun he saavat usein diagnoosin hyvin nuorina eivätkä muutenkaan vielä ymmärrä mistään mitään, mutta ovat identiteetiltään hyvin alttiita tuollaisten diagnoosien tarjoamille tulkinnoille omista ongelmistaan. Heitä on helppo manipuloida ja johdatella uskomaan mitä tahansa, mitä valkotakkinen lääkäri kertoo oman auktoriteettinsa turvissa. Kysymykseen tuleekin se, että rikkovatko lääkärit ja tutkijat lääketieteen ja lääkärin etiikkaa, ja potilaslakia jossa potilaan suostumus hoitoon pitäisi pohjautua tiedolle, ei mututiedolle tai suoranaisille saduille.

        Esimerkiksi Hesari julkaisi juuri tehdyn laajan meta-analyysin siitä, että serotoniiniteoria masennuksen pohjana ei pidä paikkansa, vaikka ihmisiä on vuosikymmeniä koulutettu uskomaan siihen. Suojellakseen psykiatrien auktoriteettia, Hesari otti siihen jonkun psykiatrin kehystämään asiaa niin kuin kyseessä olisi "pikku juttu", joka on tiedetty iät ja ajat. Jostain syystä jutussa sivuutettiin toinen iät ja ajat tiedetty empiirinen fakta, että masennuslääkkeet eivät ole plaseboa juurikaan tehokkaampia ja monilla ei masennukseen tarkoitetuilla lääkkeillä saa aivan saman vasteen kuin masennuslääkkeillä ja että potilaille on välitetty vääräksi tiedettyä tietoa masennuksen biologisesta pohjasta vastoin parempaa tietoa vuosikymmenien ajan. Tulee mieleen, että missä määrin nykyinen korruptoitunut järjestelmä suojelee potilaan oikeuksia ja edistää heidän hyvinvointiaan, kun lääkärit eivät välitä antavatko he potilailleen näyttöön pohjautuvaa tietoa vai pelkkiä lääketeollisuuden kehittämiä markkinointisloganeita.
        https://www.hs.fi/tiede/art-2000008971519.html

        Minun mielestäni psykiatreilla ja lääkäreillä ei pitäisi olla yksin oikeutta tarjota informaatiota lääkkeistä potilaalle vaan potilaalle pitäisi lyödä käteen tabletti jossa olisi lukukuittaus lääkkeen olennaisista haitoista. "Informed consent".
        Mielestäni psykiatria ei ole osoittanut että se suojelee potilaan hyvinvointia.

        Toki potilas saisi itse kieltäytyä mikäli ei haluaisi tietää mutta psykiatri ei voisi silti maanitella esim potilasta olemaan lukematta tietoa. Eråän tuttuni psykiatri oli todennut että jos potilaat saisi tietää kaikki haitat lääkkeistä kuka niitä sitten käyttäisi, viitaten että on potilaan suojelua olla kertomatta kaikkea. Tämä asenne on törkeä, potilaalle on oikeus tietää

        Psykiatreihin tai lääkäreihin ei voi luottaa että he tarjoaa olennaista informaatiota. Valitettavasti. Sen on osoittanut esim se että ovat väittäneet että masennuslääkkeet ei aiheuta riippuvuutta(unohtaen mainita viekkarit) ja epätieteellinen tieto esim serotoniinivaje mitä lääke korjaa masennuslääkkeiden toimintamekanismista joka saa potilaan luulemaan että hänen aivonsa on vialliset mitä lääke korjaa. Joka tuntuu olevan kuin jotain lääkeyhtiöiden markkinointipuhetta tieteen sijaan. Tämä on lisännyt varmasti riskejä ihmisten hyvinvoinnille mm sitä kautta että lääkkeitä on lopeteltu seinään "kun ne ei aiheuta riippuvuuttakaan" ja ihmiset luulee käyttävänsä lääkkeitä kemiallisiin häiriöihin aivoissa joita korjataan lääkkeellä

        SSRI-Masennuslääkkeiden informed consent olisi omasta mielesräni jokseensakin tällainen:

        Montako potilasta tarvii hoitaa että yksi saa hyöftn, ero plaseboon
        Masennuslääkkeiden vaikutus ei spesifisti nosta mielialaa vaan voi aiheuttaa yksilöllisesti myös haittoja tunne-elämälle kuten tunteiden leikkautumista
        Seksuaalihaitat on yleisiä, ne voi myös joskus jatkua käytön loputtua määrittelemättönän ajan
        Masennuslääkkeet voivat olla yhteydessä motoriseen levottomuuteen missä voi olla hankala olla paikallaan eli akatisiaan mikä on yhdistetty itsemurha-ajatuksiin.
        Käytön aikana on tärkeää säännöllisesti käydä lääkärin kontrolleissa jossa seurataan esim lääkkeen tehoa ja haittoja.
        Masennuslääkkeiden lopetusvaiheeseen voi liittyä vieroitusoireet mitkä johtuu kehon fyysisestä mukautumisesta lääkkeeseen säännöllisessä käytössä.
        Masennuslääkeviekkarien riski kasvaa mikäli lääkettä käyttää pitkään ja isoina annoksina. Masennuslääkeviekkareita ovat :
        Vieroitusoireet voi olla pitkäkestoisia, jopa vuosia kestäviä ja vaikeita toisinaan vaikka usein ne poistuvatkin viikoissa
        Pitkäkestoisesta käytöstä ei ole todella paljoa tutkimusdataa ja nuorilla tutkimusdataa on vähän lääkkeen vaikutuksista kasvuun ja kehitykseen

        Potilaalle pitäisi myös tarjota vaihtoehtoja lääkehoidolle. Mitä ei nykyisellään ole saatavilla mutta hänen halutessaan voitaisiin pohtia tapoja nostaa mielialaa muilla tavoin ja voitaisiin pohtia miten hoitosysteemi voisi potilasta muuten auttaa.
        Pitäisi olla olemassa "lääkkeetön hoitopolku".
        Pitäisi olla vaihtoehto jos ei halua käyttää kyseisiä aineita


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun mielestäni psykiatreilla ja lääkäreillä ei pitäisi olla yksin oikeutta tarjota informaatiota lääkkeistä potilaalle vaan potilaalle pitäisi lyödä käteen tabletti jossa olisi lukukuittaus lääkkeen olennaisista haitoista. "Informed consent".
        Mielestäni psykiatria ei ole osoittanut että se suojelee potilaan hyvinvointia.

        Toki potilas saisi itse kieltäytyä mikäli ei haluaisi tietää mutta psykiatri ei voisi silti maanitella esim potilasta olemaan lukematta tietoa. Eråän tuttuni psykiatri oli todennut että jos potilaat saisi tietää kaikki haitat lääkkeistä kuka niitä sitten käyttäisi, viitaten että on potilaan suojelua olla kertomatta kaikkea. Tämä asenne on törkeä, potilaalle on oikeus tietää

        Psykiatreihin tai lääkäreihin ei voi luottaa että he tarjoaa olennaista informaatiota. Valitettavasti. Sen on osoittanut esim se että ovat väittäneet että masennuslääkkeet ei aiheuta riippuvuutta(unohtaen mainita viekkarit) ja epätieteellinen tieto esim serotoniinivaje mitä lääke korjaa masennuslääkkeiden toimintamekanismista joka saa potilaan luulemaan että hänen aivonsa on vialliset mitä lääke korjaa. Joka tuntuu olevan kuin jotain lääkeyhtiöiden markkinointipuhetta tieteen sijaan. Tämä on lisännyt varmasti riskejä ihmisten hyvinvoinnille mm sitä kautta että lääkkeitä on lopeteltu seinään "kun ne ei aiheuta riippuvuuttakaan" ja ihmiset luulee käyttävänsä lääkkeitä kemiallisiin häiriöihin aivoissa joita korjataan lääkkeellä

        SSRI-Masennuslääkkeiden informed consent olisi omasta mielesräni jokseensakin tällainen:

        Montako potilasta tarvii hoitaa että yksi saa hyöftn, ero plaseboon
        Masennuslääkkeiden vaikutus ei spesifisti nosta mielialaa vaan voi aiheuttaa yksilöllisesti myös haittoja tunne-elämälle kuten tunteiden leikkautumista
        Seksuaalihaitat on yleisiä, ne voi myös joskus jatkua käytön loputtua määrittelemättönän ajan
        Masennuslääkkeet voivat olla yhteydessä motoriseen levottomuuteen missä voi olla hankala olla paikallaan eli akatisiaan mikä on yhdistetty itsemurha-ajatuksiin.
        Käytön aikana on tärkeää säännöllisesti käydä lääkärin kontrolleissa jossa seurataan esim lääkkeen tehoa ja haittoja.
        Masennuslääkkeiden lopetusvaiheeseen voi liittyä vieroitusoireet mitkä johtuu kehon fyysisestä mukautumisesta lääkkeeseen säännöllisessä käytössä.
        Masennuslääkeviekkarien riski kasvaa mikäli lääkettä käyttää pitkään ja isoina annoksina. Masennuslääkeviekkareita ovat :
        Vieroitusoireet voi olla pitkäkestoisia, jopa vuosia kestäviä ja vaikeita toisinaan vaikka usein ne poistuvatkin viikoissa
        Pitkäkestoisesta käytöstä ei ole todella paljoa tutkimusdataa ja nuorilla tutkimusdataa on vähän lääkkeen vaikutuksista kasvuun ja kehitykseen

        Potilaalle pitäisi myös tarjota vaihtoehtoja lääkehoidolle. Mitä ei nykyisellään ole saatavilla mutta hänen halutessaan voitaisiin pohtia tapoja nostaa mielialaa muilla tavoin ja voitaisiin pohtia miten hoitosysteemi voisi potilasta muuten auttaa.
        Pitäisi olla olemassa "lääkkeetön hoitopolku".
        Pitäisi olla vaihtoehto jos ei halua käyttää kyseisiä aineita

        Se riittää että ihmisillä on tunne että on tehty mullistavia löydöksiä aivotutkimuksen saralla ja että ehkä tulevaisuudessa löydetään enemmän. Oikeasti ei tarvi mitään hienoja löydöksiä. Tärkeintä on myös tunne että ihmiset kokee että pillerit toimiija ne on tiedettä. Täten psykiatria voi hoidella ihmisten aivoja biologisesti.

        Eträ on joku milloinkin vallalla ollut teoria mihin hoito muka perustuu, on se sitten kuinka hataralla pohjalla vain ja korvattavissa taas uudella mitäänsanomattomuusteorialla. Potilaalle voidaan sanoa mitä vain lääketehtaiden markkinointipuhetta. Potilasta voidaan myös pelotla käyttämään lääkettä esim toteamalla kuinka pahasti hänen mahdollisesti käy ja kuinka hänen aivonsa "lahoaa" jos hän ei lääkettä käytä.

        Viis siitä hoidetaanko mitään biologisesti todistetusti häiriöitynyttä. Tärkeintä on että lääke tehoaa oireisiin ja potilas uskoo pilleriin.

        Siinä missä yhdenkin lääkkeen perustelut ontuu, psykiatriassa myös tavataan määrätä koktaileja lääkkeitä mitkä oman näkemyksen pohjalta on melkoisen riskialttiita vieläkin vähemmän tutkittuja puoskarointeja. Mutta niin vain tätä tehdään psykiatriassa. Psykiatria pistää aivokemiat uudenlaiseen ojennukseen kolmen eri pillerin tehohoidolla. Siinä sitä vasta ollaankin epätieteellisten väitteiden aallonharjalla kun lisätään toinen masennuslääke energiaa tuomaan tai toisen vaikutusta tehostamaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se riittää että ihmisillä on tunne että on tehty mullistavia löydöksiä aivotutkimuksen saralla ja että ehkä tulevaisuudessa löydetään enemmän. Oikeasti ei tarvi mitään hienoja löydöksiä. Tärkeintä on myös tunne että ihmiset kokee että pillerit toimiija ne on tiedettä. Täten psykiatria voi hoidella ihmisten aivoja biologisesti.

        Eträ on joku milloinkin vallalla ollut teoria mihin hoito muka perustuu, on se sitten kuinka hataralla pohjalla vain ja korvattavissa taas uudella mitäänsanomattomuusteorialla. Potilaalle voidaan sanoa mitä vain lääketehtaiden markkinointipuhetta. Potilasta voidaan myös pelotla käyttämään lääkettä esim toteamalla kuinka pahasti hänen mahdollisesti käy ja kuinka hänen aivonsa "lahoaa" jos hän ei lääkettä käytä.

        Viis siitä hoidetaanko mitään biologisesti todistetusti häiriöitynyttä. Tärkeintä on että lääke tehoaa oireisiin ja potilas uskoo pilleriin.

        Siinä missä yhdenkin lääkkeen perustelut ontuu, psykiatriassa myös tavataan määrätä koktaileja lääkkeitä mitkä oman näkemyksen pohjalta on melkoisen riskialttiita vieläkin vähemmän tutkittuja puoskarointeja. Mutta niin vain tätä tehdään psykiatriassa. Psykiatria pistää aivokemiat uudenlaiseen ojennukseen kolmen eri pillerin tehohoidolla. Siinä sitä vasta ollaankin epätieteellisten väitteiden aallonharjalla kun lisätään toinen masennuslääke energiaa tuomaan tai toisen vaikutusta tehostamaan.

        Tunne edistyksestä vaikuttaakin olevan aivan keskeinen edistystä mittaava asia psykiatriassa, koska hoitomuotojen kehittyminen ja lääkkeiden kylväminen väestöön on tähän mennessä korreloinut vain räjähtäneinä mielenterveysperäisinä työkyvyttömyyseläkkeinä. Vaikeiden mielisairauksien kuten skitsofrenian ennuste lähti LASKEMAAN 1970-luvulta lähtien, kun mullistavat antipsykootit alkoivat ottaa yhä suurempaa roolia skitsofrenian hoidossa ja suhteellinen kuolleisuus on vain NOUSSUT vuosikymmenestä toiseen. Vaikka muutoksia voi selittää osittain moni muukin asia, niin väite että lääkkeiden yleistyminen korreloisi parantuneen ennusteen kanssa ei omaa minkäänlaista pohjaa. Samaan aikaan kuitenkin valtamediassa juhlitaan, kuinka lääkitys on mahdollistanut hulluillekin normaalin elämän ja vapauttanut heidän harhojensa kahleista.
        https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/23172003/

        Hesarin serotoniiniteoriaa käsittelevässä artikkelissa psykiatri Jesper Ekelund viittaa masennuslääkkeisiin, että onko sillä nyt väliä mille mekanismille lääkkeen vaikutus perustuu jos sillä hoidetaan MENESTYKSEKKÄÄSTI (huutonaurua) sairautta, johon se on kehitetty. Nuo ihmiset ilmeisesti viittaavat menestyksellä omiin tilipusseihinsa ja lääkeyhtiöiden voittoihin, sillä missään ei näy merkkejä vaikean masennuksen ennusteen paranemisesta tai masennuksesta johtuvien työkyvyttömyyseläkkeiden vähenemisestä. Pitkän aikavälin naturalistissa tutkimuksissa masennuksen menestyksekkäät hoitotulokset ovat loistaneet poissaolollaan, esimerkiksi 35 miljoonaa dollari maksaneen todellista kliinistä hoitokäytäntöä jäljitelleen STAR-D tutkimuksen mukaan vuoden hoidossa sinnitelleistä potilaista 92,5 % masennus joko uusiutui tai he lopettivat syystä tai toisesta hoidon kesken. Psykiatrialla on oikeasti jokin todella vakava kollektiivinen narsistinen persoonallisuushäiriö, jos he kutsuvat hoitotuloksiaan menestyksekkäiksi. Tietenkin kun muita hoitomuotoja ei ole tarjolla kuin plasebotason puoskarointia, niin illuusioon niiden tehosta takerrutaan koska muuten psykiatrian asema lääketieteen haarana ei olisi niin itsestään selvää.
        https://www.karger.com/Article/FullText/318293


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paradoksi on siinä, että "näyttöä" kyllä on ja sitä käydään monissa Duodeciminkin julkaisuissa, psykiatrian alan oppikirjoissa ja käypä hoito -suosituksissa läpi. Uutisia mullistavista löydöistä sekä aivokuvantamistutkimuksen saralta julkaistaan valtamediassa myös. Ihmiset vaan ovat niin umpitolloja, että he eivät ymmärrä että tutkimuksissa löydettyjen erojen pitäisi olla a) riittävän suuria (erottaa systemaattisesti diagnosoituun ryhmään kuuluvan henkilön kontrolliryhmästä) b)toistettavissa c) yhdensuuntaisia. Lisäksi muut eroja selittävät muuttujat pitäisi pois sulkea, esimerkiksi neuroleptilääkityksen vaikutukset dopamiinijärjestelmään tai aivojen volyymiin. Lisäksi hyvissä tutkimuskatsauksissa kiinnitetään syystä huomiota julkaisuharhaan ja siihen, kuinka paljon tuloksia vääristellään, koska se on hyvin yleinen ilmiö tieteessä yleensäkin. Riittävän suuret otoskoot lisäävät tutkimusten yleistettävyyttä, mutta aivokuvantamistutkimuksissa koehenkilöitä on usein vähän ja otoskoot ovat pieniä. Suurin osa esimerkiksi ADHD-diagnoosin saaneista ihmisistä on huonoja koulussa ja ymmärryskyvyltään rajallisia, eikä heiltä varsinkaan voi odottaa että he ymmärtäisivät tällaisia tutkimuksen tekemisen perusteita. Etenkään, kun he saavat usein diagnoosin hyvin nuorina eivätkä muutenkaan vielä ymmärrä mistään mitään, mutta ovat identiteetiltään hyvin alttiita tuollaisten diagnoosien tarjoamille tulkinnoille omista ongelmistaan. Heitä on helppo manipuloida ja johdatella uskomaan mitä tahansa, mitä valkotakkinen lääkäri kertoo oman auktoriteettinsa turvissa. Kysymykseen tuleekin se, että rikkovatko lääkärit ja tutkijat lääketieteen ja lääkärin etiikkaa, ja potilaslakia jossa potilaan suostumus hoitoon pitäisi pohjautua tiedolle, ei mututiedolle tai suoranaisille saduille.

        Esimerkiksi Hesari julkaisi juuri tehdyn laajan meta-analyysin siitä, että serotoniiniteoria masennuksen pohjana ei pidä paikkansa, vaikka ihmisiä on vuosikymmeniä koulutettu uskomaan siihen. Suojellakseen psykiatrien auktoriteettia, Hesari otti siihen jonkun psykiatrin kehystämään asiaa niin kuin kyseessä olisi "pikku juttu", joka on tiedetty iät ja ajat. Jostain syystä jutussa sivuutettiin toinen iät ja ajat tiedetty empiirinen fakta, että masennuslääkkeet eivät ole plaseboa juurikaan tehokkaampia ja monilla ei masennukseen tarkoitetuilla lääkkeillä saa aivan saman vasteen kuin masennuslääkkeillä ja että potilaille on välitetty vääräksi tiedettyä tietoa masennuksen biologisesta pohjasta vastoin parempaa tietoa vuosikymmenien ajan. Tulee mieleen, että missä määrin nykyinen korruptoitunut järjestelmä suojelee potilaan oikeuksia ja edistää heidän hyvinvointiaan, kun lääkärit eivät välitä antavatko he potilailleen näyttöön pohjautuvaa tietoa vai pelkkiä lääketeollisuuden kehittämiä markkinointisloganeita.
        https://www.hs.fi/tiede/art-2000008971519.html

        Olihan tuo hesarin juttu vähän torso. Jos se on vähänkään uudempi juttu, niin siinä olisi kyllä ihan hyvin voinut olla yli vuosi sitten julkaistusta tutkimuksesta se tieto, että miten se serotoniini vaikuttaa masennukseen, vaikka masennuksella ei itsellään olekkaan mitään tekemistä serotoniinin kanssa. Nyt lukijalle jää sellainen "its kind of magic" tunne, vaikka kyse on vain tuikitavallisesta tieteestä.

        https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0092867421000775?via=ihub

        Masennuslääkkeet tulee ihan varmasti muuttumaan, ja edelleenkin haasteena tulee olemaan aivojen "mukautuvuus" ja se että miten niitä muokattaisiin "positiivisesti", eikä "negatiivisesti".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olihan tuo hesarin juttu vähän torso. Jos se on vähänkään uudempi juttu, niin siinä olisi kyllä ihan hyvin voinut olla yli vuosi sitten julkaistusta tutkimuksesta se tieto, että miten se serotoniini vaikuttaa masennukseen, vaikka masennuksella ei itsellään olekkaan mitään tekemistä serotoniinin kanssa. Nyt lukijalle jää sellainen "its kind of magic" tunne, vaikka kyse on vain tuikitavallisesta tieteestä.

        https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0092867421000775?via=ihub

        Masennuslääkkeet tulee ihan varmasti muuttumaan, ja edelleenkin haasteena tulee olemaan aivojen "mukautuvuus" ja se että miten niitä muokattaisiin "positiivisesti", eikä "negatiivisesti".

        Minun mielestäni miettiessäkin masennuslääkkeiden positiivisia puolia pitää kuitenkin kaiken tämän BNDF humputuksenkin (keksitty muka uusi hieno teoria suoltaa niitä ihmisille, aina uutta seuraa nurkan takana) kanssa palata niiden juurille, kuinka monelle ne aiheuttaa (jopa pysyviä) seksuaalisen toiminnan häiriöitä (osoittaa haitallisuuden keholle), kuinka teho on plaseboon verrattava, ja kyseisissä aineissa on muutoksia tuntemiselle mitkä ei kaikki ole myönteisiä esim tunne-elämän leikkautuminen. Kun masennuslääkkeet kumminkin loppupeleissä dear, ovat SEROTONIININ takaisinoton estäjiä vaikka niiden vaikutus kuinka välittyisi mitä tahansa reittiä mikä ei suoraan liity serotoniiniib ja niiden haitat liittyvät serotoniinin takaisinoton estoon missä keinotekoisesti muokataan aivoja uuteen uskoon.

        Tästä mainitsemastasi teoriasta ei seuraa että kyseinen lääkeryhmä a)korjaisi jotain mikä olisi vialla aivoissa b) se esimerkiksi poistaisi kyseisen lääkeryhmän erittäin ongelmallisiakin puolia c) muuttaisi tehoa jotenkin paremmaksi ja pitkäkestoisemmaksi d) voisi vielä kysyä onko tämä yksinomaa hyvä asia?

        Monelle allekirjoittanut mukaanlukien on kerrottu kemiallisesta epätasapainosta(serotoniinivaje) kuinka se on se tekijä miksi niitä kannattaa syödä millä on saatu aikaan tunne kuin niitä käytettäisiin korjatakseen jotain, vaikka oikeasti ei ole mitään todistetusti kemiallisesti vialla. Luulin pitkään että hoidin aivoissani jotain viallista lääkkeellä. Tämä sai minulle tunteen että en pysty vaikuttamaan ongelmiini muilla tavoin ja olen jotenkin voimaton omien masennuksen aiheuttamien biologisten ongelmien kanssa

        . Oma kokemukseni on lääkkeiden jälkeen että ruokavalio, liikunta, aivoterveyttä tukevat asiat on tehokkaampia kuin masennuslääkkeet ja kappas kummaa,ne tekee aivoille erittäin suotuisia asioita mm lisäävät neurogeneesiä, kohentavat selväsri kognitiivista toimintaa ja unta. Vaikutus ei myöskään niissä kokemukseni mukaan välity välttämättä heti vaan vaatii aikaa että alkaa kokea sen energisyyden lisääntymisen. En koskaan olisi sotkenut aivojani masennuslääkkeillä ymmärtäessäni sen mitä nykyään ymmärrän koska ne leikkaavat tunteita,ja seksuaalisuutta, ja täten erkaannuttavat itsestä sen verran että on hankalampi hoitaa syitä oireiden taustalla, päästä tunteisiin käsiksi. Lisäksi en koe niin turvallisena enää masennuslääkkeillä aivojen muokkausta.

        Lisäksi pitää miettiä onko kyseisestä lääkeryhmästä enemmän haittaa kuin hyötyä pitemmällä aikavälillä? Onko teho jatkuva vai onko teho vain rajoitetun ajan? Oma teoriani on että teho on rajoitetun ajan jolloin aivoja ärsytetään aineella, tapahtuu muutoksia mutta hiljalleen lääkkeen haitalliset puolet alkaa hiipiä esille.

        Myös aivovauriot lisää neurogeneesiä. 22.25 https://youtu.be/k84XEurAtuA


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun mielestäni miettiessäkin masennuslääkkeiden positiivisia puolia pitää kuitenkin kaiken tämän BNDF humputuksenkin (keksitty muka uusi hieno teoria suoltaa niitä ihmisille, aina uutta seuraa nurkan takana) kanssa palata niiden juurille, kuinka monelle ne aiheuttaa (jopa pysyviä) seksuaalisen toiminnan häiriöitä (osoittaa haitallisuuden keholle), kuinka teho on plaseboon verrattava, ja kyseisissä aineissa on muutoksia tuntemiselle mitkä ei kaikki ole myönteisiä esim tunne-elämän leikkautuminen. Kun masennuslääkkeet kumminkin loppupeleissä dear, ovat SEROTONIININ takaisinoton estäjiä vaikka niiden vaikutus kuinka välittyisi mitä tahansa reittiä mikä ei suoraan liity serotoniiniib ja niiden haitat liittyvät serotoniinin takaisinoton estoon missä keinotekoisesti muokataan aivoja uuteen uskoon.

        Tästä mainitsemastasi teoriasta ei seuraa että kyseinen lääkeryhmä a)korjaisi jotain mikä olisi vialla aivoissa b) se esimerkiksi poistaisi kyseisen lääkeryhmän erittäin ongelmallisiakin puolia c) muuttaisi tehoa jotenkin paremmaksi ja pitkäkestoisemmaksi d) voisi vielä kysyä onko tämä yksinomaa hyvä asia?

        Monelle allekirjoittanut mukaanlukien on kerrottu kemiallisesta epätasapainosta(serotoniinivaje) kuinka se on se tekijä miksi niitä kannattaa syödä millä on saatu aikaan tunne kuin niitä käytettäisiin korjatakseen jotain, vaikka oikeasti ei ole mitään todistetusti kemiallisesti vialla. Luulin pitkään että hoidin aivoissani jotain viallista lääkkeellä. Tämä sai minulle tunteen että en pysty vaikuttamaan ongelmiini muilla tavoin ja olen jotenkin voimaton omien masennuksen aiheuttamien biologisten ongelmien kanssa

        . Oma kokemukseni on lääkkeiden jälkeen että ruokavalio, liikunta, aivoterveyttä tukevat asiat on tehokkaampia kuin masennuslääkkeet ja kappas kummaa,ne tekee aivoille erittäin suotuisia asioita mm lisäävät neurogeneesiä, kohentavat selväsri kognitiivista toimintaa ja unta. Vaikutus ei myöskään niissä kokemukseni mukaan välity välttämättä heti vaan vaatii aikaa että alkaa kokea sen energisyyden lisääntymisen. En koskaan olisi sotkenut aivojani masennuslääkkeillä ymmärtäessäni sen mitä nykyään ymmärrän koska ne leikkaavat tunteita,ja seksuaalisuutta, ja täten erkaannuttavat itsestä sen verran että on hankalampi hoitaa syitä oireiden taustalla, päästä tunteisiin käsiksi. Lisäksi en koe niin turvallisena enää masennuslääkkeillä aivojen muokkausta.

        Lisäksi pitää miettiä onko kyseisestä lääkeryhmästä enemmän haittaa kuin hyötyä pitemmällä aikavälillä? Onko teho jatkuva vai onko teho vain rajoitetun ajan? Oma teoriani on että teho on rajoitetun ajan jolloin aivoja ärsytetään aineella, tapahtuu muutoksia mutta hiljalleen lääkkeen haitalliset puolet alkaa hiipiä esille.

        Myös aivovauriot lisää neurogeneesiä. 22.25 https://youtu.be/k84XEurAtuA

        Tokihan siis nykyään on myös muita masennuslääkkeitä jotka ei ole serotoniinin takaisinoton estäjiä vaan vaikutus on muu.

        Jos pitäisi itsellä valita alanko säännöllisesti liikkumaan milloin aivoalueeni tekee aktiivista yhteistyötä, liikunta muovaa aivojani ja synnyttää sinne uusia yhteyksiä, tukee untani, muistiani, vapauttaa välittäjäaineita, aivosolujen kasvutekijöitä, kohentaa hormonituotantoa ja stimuloi aivojen plastisuutta ja lisäksi syön terveellisesti niin että se antaa rakennuspalikoita aivoilleni

        VAI

        Otan pharmakemikaalin joka lisää neuroplastisuutta mutta myös samalla saattaa kemiallisesti kastroida minut eikä sen vaikutus ole välttämättä yksinomaa suotuisa aivoille niin kummankohan sitä ottaisi? Ja kun lopetan sen aivoissani paukkuu sähköiskutuntemukset ynnä muuta en saa nukuttua.

        Hmm...

        Sen päivän kun näkisi että on haitattomia pharmakemikaaleja mielialojen nostoon mitkä ei osoita minkäänsorttista vauriopotentiaalia keholle tai aivoille...

        Mielestäni ihmisille täysin liioitellaan lääkkeiden tarvetta parantumiseen masennuksesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tokihan siis nykyään on myös muita masennuslääkkeitä jotka ei ole serotoniinin takaisinoton estäjiä vaan vaikutus on muu.

        Jos pitäisi itsellä valita alanko säännöllisesti liikkumaan milloin aivoalueeni tekee aktiivista yhteistyötä, liikunta muovaa aivojani ja synnyttää sinne uusia yhteyksiä, tukee untani, muistiani, vapauttaa välittäjäaineita, aivosolujen kasvutekijöitä, kohentaa hormonituotantoa ja stimuloi aivojen plastisuutta ja lisäksi syön terveellisesti niin että se antaa rakennuspalikoita aivoilleni

        VAI

        Otan pharmakemikaalin joka lisää neuroplastisuutta mutta myös samalla saattaa kemiallisesti kastroida minut eikä sen vaikutus ole välttämättä yksinomaa suotuisa aivoille niin kummankohan sitä ottaisi? Ja kun lopetan sen aivoissani paukkuu sähköiskutuntemukset ynnä muuta en saa nukuttua.

        Hmm...

        Sen päivän kun näkisi että on haitattomia pharmakemikaaleja mielialojen nostoon mitkä ei osoita minkäänsorttista vauriopotentiaalia keholle tai aivoille...

        Mielestäni ihmisille täysin liioitellaan lääkkeiden tarvetta parantumiseen masennuksesta.

        Lähtisinkö ulos reippailemaan ja haastamaan itseäni, vai jäisinkö tänne hapokkaalle foorumille. Siinäpä kysymys.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun mielestäni psykiatreilla ja lääkäreillä ei pitäisi olla yksin oikeutta tarjota informaatiota lääkkeistä potilaalle vaan potilaalle pitäisi lyödä käteen tabletti jossa olisi lukukuittaus lääkkeen olennaisista haitoista. "Informed consent".
        Mielestäni psykiatria ei ole osoittanut että se suojelee potilaan hyvinvointia.

        Toki potilas saisi itse kieltäytyä mikäli ei haluaisi tietää mutta psykiatri ei voisi silti maanitella esim potilasta olemaan lukematta tietoa. Eråän tuttuni psykiatri oli todennut että jos potilaat saisi tietää kaikki haitat lääkkeistä kuka niitä sitten käyttäisi, viitaten että on potilaan suojelua olla kertomatta kaikkea. Tämä asenne on törkeä, potilaalle on oikeus tietää

        Psykiatreihin tai lääkäreihin ei voi luottaa että he tarjoaa olennaista informaatiota. Valitettavasti. Sen on osoittanut esim se että ovat väittäneet että masennuslääkkeet ei aiheuta riippuvuutta(unohtaen mainita viekkarit) ja epätieteellinen tieto esim serotoniinivaje mitä lääke korjaa masennuslääkkeiden toimintamekanismista joka saa potilaan luulemaan että hänen aivonsa on vialliset mitä lääke korjaa. Joka tuntuu olevan kuin jotain lääkeyhtiöiden markkinointipuhetta tieteen sijaan. Tämä on lisännyt varmasti riskejä ihmisten hyvinvoinnille mm sitä kautta että lääkkeitä on lopeteltu seinään "kun ne ei aiheuta riippuvuuttakaan" ja ihmiset luulee käyttävänsä lääkkeitä kemiallisiin häiriöihin aivoissa joita korjataan lääkkeellä

        SSRI-Masennuslääkkeiden informed consent olisi omasta mielesräni jokseensakin tällainen:

        Montako potilasta tarvii hoitaa että yksi saa hyöftn, ero plaseboon
        Masennuslääkkeiden vaikutus ei spesifisti nosta mielialaa vaan voi aiheuttaa yksilöllisesti myös haittoja tunne-elämälle kuten tunteiden leikkautumista
        Seksuaalihaitat on yleisiä, ne voi myös joskus jatkua käytön loputtua määrittelemättönän ajan
        Masennuslääkkeet voivat olla yhteydessä motoriseen levottomuuteen missä voi olla hankala olla paikallaan eli akatisiaan mikä on yhdistetty itsemurha-ajatuksiin.
        Käytön aikana on tärkeää säännöllisesti käydä lääkärin kontrolleissa jossa seurataan esim lääkkeen tehoa ja haittoja.
        Masennuslääkkeiden lopetusvaiheeseen voi liittyä vieroitusoireet mitkä johtuu kehon fyysisestä mukautumisesta lääkkeeseen säännöllisessä käytössä.
        Masennuslääkeviekkarien riski kasvaa mikäli lääkettä käyttää pitkään ja isoina annoksina. Masennuslääkeviekkareita ovat :
        Vieroitusoireet voi olla pitkäkestoisia, jopa vuosia kestäviä ja vaikeita toisinaan vaikka usein ne poistuvatkin viikoissa
        Pitkäkestoisesta käytöstä ei ole todella paljoa tutkimusdataa ja nuorilla tutkimusdataa on vähän lääkkeen vaikutuksista kasvuun ja kehitykseen

        Potilaalle pitäisi myös tarjota vaihtoehtoja lääkehoidolle. Mitä ei nykyisellään ole saatavilla mutta hänen halutessaan voitaisiin pohtia tapoja nostaa mielialaa muilla tavoin ja voitaisiin pohtia miten hoitosysteemi voisi potilasta muuten auttaa.
        Pitäisi olla olemassa "lääkkeetön hoitopolku".
        Pitäisi olla vaihtoehto jos ei halua käyttää kyseisiä aineita

        30 vuoden aikana on yksi lääkäri myöntänyt keskustelun aikana, että lääkkeet latistavat tunteita.
        Muihin haitallisiin vaikutuksiin ei sitten enää sanonutkaan mitään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olihan tuo hesarin juttu vähän torso. Jos se on vähänkään uudempi juttu, niin siinä olisi kyllä ihan hyvin voinut olla yli vuosi sitten julkaistusta tutkimuksesta se tieto, että miten se serotoniini vaikuttaa masennukseen, vaikka masennuksella ei itsellään olekkaan mitään tekemistä serotoniinin kanssa. Nyt lukijalle jää sellainen "its kind of magic" tunne, vaikka kyse on vain tuikitavallisesta tieteestä.

        https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0092867421000775?via=ihub

        Masennuslääkkeet tulee ihan varmasti muuttumaan, ja edelleenkin haasteena tulee olemaan aivojen "mukautuvuus" ja se että miten niitä muokattaisiin "positiivisesti", eikä "negatiivisesti".

        Ehkä tulevat muuttumaan, joo. Mutta saa nähdä kuinka monen vuosikymmenen päästä.
        Nyt jo vuosikymmeniä ihmiset ovat reagoineet lääkkeisiin samalla tavalla, on ne sitten uudempia tai vanhempia lääkkeitä.

        Vaan onhan niitä ollut niiiin mukavaa olla testailemassa, kunpa nyt lääketeollisuuskin olisi jotain hyötynyt esim. vuosia kestäneistä lääkityksistäni. Vaikka tuskin mihinkään on merkattu ylös, mitä lääkkeet saivat vuosien varrella aikaiseksi, sekä hyvässä että pahassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun mielestäni miettiessäkin masennuslääkkeiden positiivisia puolia pitää kuitenkin kaiken tämän BNDF humputuksenkin (keksitty muka uusi hieno teoria suoltaa niitä ihmisille, aina uutta seuraa nurkan takana) kanssa palata niiden juurille, kuinka monelle ne aiheuttaa (jopa pysyviä) seksuaalisen toiminnan häiriöitä (osoittaa haitallisuuden keholle), kuinka teho on plaseboon verrattava, ja kyseisissä aineissa on muutoksia tuntemiselle mitkä ei kaikki ole myönteisiä esim tunne-elämän leikkautuminen. Kun masennuslääkkeet kumminkin loppupeleissä dear, ovat SEROTONIININ takaisinoton estäjiä vaikka niiden vaikutus kuinka välittyisi mitä tahansa reittiä mikä ei suoraan liity serotoniiniib ja niiden haitat liittyvät serotoniinin takaisinoton estoon missä keinotekoisesti muokataan aivoja uuteen uskoon.

        Tästä mainitsemastasi teoriasta ei seuraa että kyseinen lääkeryhmä a)korjaisi jotain mikä olisi vialla aivoissa b) se esimerkiksi poistaisi kyseisen lääkeryhmän erittäin ongelmallisiakin puolia c) muuttaisi tehoa jotenkin paremmaksi ja pitkäkestoisemmaksi d) voisi vielä kysyä onko tämä yksinomaa hyvä asia?

        Monelle allekirjoittanut mukaanlukien on kerrottu kemiallisesta epätasapainosta(serotoniinivaje) kuinka se on se tekijä miksi niitä kannattaa syödä millä on saatu aikaan tunne kuin niitä käytettäisiin korjatakseen jotain, vaikka oikeasti ei ole mitään todistetusti kemiallisesti vialla. Luulin pitkään että hoidin aivoissani jotain viallista lääkkeellä. Tämä sai minulle tunteen että en pysty vaikuttamaan ongelmiini muilla tavoin ja olen jotenkin voimaton omien masennuksen aiheuttamien biologisten ongelmien kanssa

        . Oma kokemukseni on lääkkeiden jälkeen että ruokavalio, liikunta, aivoterveyttä tukevat asiat on tehokkaampia kuin masennuslääkkeet ja kappas kummaa,ne tekee aivoille erittäin suotuisia asioita mm lisäävät neurogeneesiä, kohentavat selväsri kognitiivista toimintaa ja unta. Vaikutus ei myöskään niissä kokemukseni mukaan välity välttämättä heti vaan vaatii aikaa että alkaa kokea sen energisyyden lisääntymisen. En koskaan olisi sotkenut aivojani masennuslääkkeillä ymmärtäessäni sen mitä nykyään ymmärrän koska ne leikkaavat tunteita,ja seksuaalisuutta, ja täten erkaannuttavat itsestä sen verran että on hankalampi hoitaa syitä oireiden taustalla, päästä tunteisiin käsiksi. Lisäksi en koe niin turvallisena enää masennuslääkkeillä aivojen muokkausta.

        Lisäksi pitää miettiä onko kyseisestä lääkeryhmästä enemmän haittaa kuin hyötyä pitemmällä aikavälillä? Onko teho jatkuva vai onko teho vain rajoitetun ajan? Oma teoriani on että teho on rajoitetun ajan jolloin aivoja ärsytetään aineella, tapahtuu muutoksia mutta hiljalleen lääkkeen haitalliset puolet alkaa hiipiä esille.

        Myös aivovauriot lisää neurogeneesiä. 22.25 https://youtu.be/k84XEurAtuA

        Aika monimutkainen asia käsittää.
        Itse näen sen jotenkin ristiriitaisena, koska käsitän asian niin, että ne lääkkeet ( takaisinoton estäjät ) estäisivät serotoniinin paluuta aivoihin, joissa sitä serotoniinia kuitenkin tarvittaisiin.

        Vai onko mulla vaan omituinen ajatusmaailma, taitaa olla omat serotoniinit sekaisin....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psykiatria/psykologia ovat mutu- ja pseudotieteitä. Miten tästä voisi edes olla epäselvyyttä? Viime vuosikymmeninä psykiatriasta on tullut kultakaivos lääketeollisuudelle juurikin, koska musta tuntuu-perusteella voidaan määrätä kenelle tahansa pilleripurkki tai useampia.

        Ja sitä valtaa on vailla mitään vastuuta. Siitä vielä isoa palkkaa saavat!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun mielestäni psykiatreilla ja lääkäreillä ei pitäisi olla yksin oikeutta tarjota informaatiota lääkkeistä potilaalle vaan potilaalle pitäisi lyödä käteen tabletti jossa olisi lukukuittaus lääkkeen olennaisista haitoista. "Informed consent".
        Mielestäni psykiatria ei ole osoittanut että se suojelee potilaan hyvinvointia.

        Toki potilas saisi itse kieltäytyä mikäli ei haluaisi tietää mutta psykiatri ei voisi silti maanitella esim potilasta olemaan lukematta tietoa. Eråän tuttuni psykiatri oli todennut että jos potilaat saisi tietää kaikki haitat lääkkeistä kuka niitä sitten käyttäisi, viitaten että on potilaan suojelua olla kertomatta kaikkea. Tämä asenne on törkeä, potilaalle on oikeus tietää

        Psykiatreihin tai lääkäreihin ei voi luottaa että he tarjoaa olennaista informaatiota. Valitettavasti. Sen on osoittanut esim se että ovat väittäneet että masennuslääkkeet ei aiheuta riippuvuutta(unohtaen mainita viekkarit) ja epätieteellinen tieto esim serotoniinivaje mitä lääke korjaa masennuslääkkeiden toimintamekanismista joka saa potilaan luulemaan että hänen aivonsa on vialliset mitä lääke korjaa. Joka tuntuu olevan kuin jotain lääkeyhtiöiden markkinointipuhetta tieteen sijaan. Tämä on lisännyt varmasti riskejä ihmisten hyvinvoinnille mm sitä kautta että lääkkeitä on lopeteltu seinään "kun ne ei aiheuta riippuvuuttakaan" ja ihmiset luulee käyttävänsä lääkkeitä kemiallisiin häiriöihin aivoissa joita korjataan lääkkeellä

        SSRI-Masennuslääkkeiden informed consent olisi omasta mielesräni jokseensakin tällainen:

        Montako potilasta tarvii hoitaa että yksi saa hyöftn, ero plaseboon
        Masennuslääkkeiden vaikutus ei spesifisti nosta mielialaa vaan voi aiheuttaa yksilöllisesti myös haittoja tunne-elämälle kuten tunteiden leikkautumista
        Seksuaalihaitat on yleisiä, ne voi myös joskus jatkua käytön loputtua määrittelemättönän ajan
        Masennuslääkkeet voivat olla yhteydessä motoriseen levottomuuteen missä voi olla hankala olla paikallaan eli akatisiaan mikä on yhdistetty itsemurha-ajatuksiin.
        Käytön aikana on tärkeää säännöllisesti käydä lääkärin kontrolleissa jossa seurataan esim lääkkeen tehoa ja haittoja.
        Masennuslääkkeiden lopetusvaiheeseen voi liittyä vieroitusoireet mitkä johtuu kehon fyysisestä mukautumisesta lääkkeeseen säännöllisessä käytössä.
        Masennuslääkeviekkarien riski kasvaa mikäli lääkettä käyttää pitkään ja isoina annoksina. Masennuslääkeviekkareita ovat :
        Vieroitusoireet voi olla pitkäkestoisia, jopa vuosia kestäviä ja vaikeita toisinaan vaikka usein ne poistuvatkin viikoissa
        Pitkäkestoisesta käytöstä ei ole todella paljoa tutkimusdataa ja nuorilla tutkimusdataa on vähän lääkkeen vaikutuksista kasvuun ja kehitykseen

        Potilaalle pitäisi myös tarjota vaihtoehtoja lääkehoidolle. Mitä ei nykyisellään ole saatavilla mutta hänen halutessaan voitaisiin pohtia tapoja nostaa mielialaa muilla tavoin ja voitaisiin pohtia miten hoitosysteemi voisi potilasta muuten auttaa.
        Pitäisi olla olemassa "lääkkeetön hoitopolku".
        Pitäisi olla vaihtoehto jos ei halua käyttää kyseisiä aineita

        Vahingonkorvauksia kaikille jotka ovat masennuslääkkeitä käyttäneet.
        Nuorella henkilöllä voi olla aivoissa vakavia haittoja aineiden takia koska kesken kehityksen on kemikaalia vaikuttanut hermostoon.
        Jo 90-luvulla tyrkytettiin masennuslääkkeitä nuorelle josta ei kukaan aikuinen välittänyt toisen huoltajan kuoltua ja toisen hypätessä ulkolaiseen maksulliseen suhteeseen.
        Nuori itse ihmetteli että olisi outoa jos siinä tilanteessa ilosta kattoon hyppisi ja kyseenalaisti sen kuinka on voitu tutkia aivojen välittäjäaineiden pitoisuuksia.
        Lääkkeitä kuitenkn koetettiin tuputtaa koska ne olisivat myös antaneet painoa lisää.
        Vastuutonta antaa nuorelle ainetta jonka vasta käyttäjät lopulta testaavat. Mistä yksin jätetty nuori voisi tuommoisia tietää. Silloin ei ollut nettejä käytössä kuten nykyisin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vahingonkorvauksia kaikille jotka ovat masennuslääkkeitä käyttäneet.
        Nuorella henkilöllä voi olla aivoissa vakavia haittoja aineiden takia koska kesken kehityksen on kemikaalia vaikuttanut hermostoon.
        Jo 90-luvulla tyrkytettiin masennuslääkkeitä nuorelle josta ei kukaan aikuinen välittänyt toisen huoltajan kuoltua ja toisen hypätessä ulkolaiseen maksulliseen suhteeseen.
        Nuori itse ihmetteli että olisi outoa jos siinä tilanteessa ilosta kattoon hyppisi ja kyseenalaisti sen kuinka on voitu tutkia aivojen välittäjäaineiden pitoisuuksia.
        Lääkkeitä kuitenkn koetettiin tuputtaa koska ne olisivat myös antaneet painoa lisää.
        Vastuutonta antaa nuorelle ainetta jonka vasta käyttäjät lopulta testaavat. Mistä yksin jätetty nuori voisi tuommoisia tietää. Silloin ei ollut nettejä käytössä kuten nykyisin.

        Ysärillä sai vielä olla aika ropeli, että lääkkeille pääsi, varsinki alaikäsenä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä tulevat muuttumaan, joo. Mutta saa nähdä kuinka monen vuosikymmenen päästä.
        Nyt jo vuosikymmeniä ihmiset ovat reagoineet lääkkeisiin samalla tavalla, on ne sitten uudempia tai vanhempia lääkkeitä.

        Vaan onhan niitä ollut niiiin mukavaa olla testailemassa, kunpa nyt lääketeollisuuskin olisi jotain hyötynyt esim. vuosia kestäneistä lääkityksistäni. Vaikka tuskin mihinkään on merkattu ylös, mitä lääkkeet saivat vuosien varrella aikaiseksi, sekä hyvässä että pahassa.

        Odottavan aika on pitkä, ja siis kyllähän tollasesta löydöksestä kestää helposti viis, ehkä jopa lähemmäs kymmenen vuotta että lääke sitten saadaan käyttöön.

        Eikä siitä tietenkään vielä tiedä millaiset sen haittavaiktukset on tai että miten pitkäkestoisessa käytössä sitä voisi käyttää. Olettaa kuitenkin sopii, että täsmällisemmällä toimintatavalla negatiiviset puolet jäisi pienemmiksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sitä valtaa on vailla mitään vastuuta. Siitä vielä isoa palkkaa saavat!

        Millos viimeksi itse kokeilit ottaa vastuuta?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olihan tuo hesarin juttu vähän torso. Jos se on vähänkään uudempi juttu, niin siinä olisi kyllä ihan hyvin voinut olla yli vuosi sitten julkaistusta tutkimuksesta se tieto, että miten se serotoniini vaikuttaa masennukseen, vaikka masennuksella ei itsellään olekkaan mitään tekemistä serotoniinin kanssa. Nyt lukijalle jää sellainen "its kind of magic" tunne, vaikka kyse on vain tuikitavallisesta tieteestä.

        https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0092867421000775?via=ihub

        Masennuslääkkeet tulee ihan varmasti muuttumaan, ja edelleenkin haasteena tulee olemaan aivojen "mukautuvuus" ja se että miten niitä muokattaisiin "positiivisesti", eikä "negatiivisesti".

        Hesarin jutun keskeinen ongelma on se, että se antaa olettaa, että masennuslääkkeet ovat tehokkaita masennuksen hoidossa. Yhtä hyvin voitaisiin syytää rahaa siihen, miten plasebo vaikuttaa aivojen muovautuvuuteen, koska suurin osa masennuslääkkeiden tehosta (oikeasti kaikki), saadaan aikaan pelkällä inaktiivisella lääkkeellä eli uskomuksella lääkkeen tehoon: "These effect estimates are statistically significant, but likely below what could be considered a clinically relevant effect (box 1). We also calculated an overall mean difference for the trials that reported endpoint or change scores on the 17-item Hamilton depression rating scale, which was the most commonly used scale in the included trials (online S2 table). The mean difference between antidepressants and placebo was 1.97 points (95% CI 1.74 to 2.21, 166 comparisons, 109 trials) on the 17-item Hamilton depression rating scale (range 0–52) (table 1). This mean difference on the Hamilton scale is likely also below what could be considered a clinically relevant effect (box 1). Cipriani et al did not discuss the clinical significance of their reported effect size."
        https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6597641/

        Ongelma on siinä, että ihmisiä aivopestään uskomaan hypoteeseihin, joille on olemassa vain heikkoa empiiristä näyttöä. Tuo ajatus siitä, että masennuslääkkeet hoitavat masennusta lisätessään aivojen muovautuvuutta pohjautuu ideaan, että masennus linkittyy krooniseen stressiin, joka heikentää aivojen muovautuvuutta. Samalla tavalla akuutit stressireaktiot, kuten aivovaurion aiheuttaminen sähköshokkihoidolla tai muuten, lisäävät "aivojen muovautuvuutta" lyhytkestoisesti. Aivojen lyhytkestoisuuden muovautuvuuden parantuminen ei välttämättä ole yhteydessä parantuneeseen toimintakykyyn tai masennuksen oireiden laskuun etenkään pitkällä aikavälillä, vaan se voi olla jopa yhteydessä heikentyneeseen toimintakykyyn. Ei kaikki mikä korreloi parantuneet muovautuvuuden kuten hippokampuksessa tapahtuvan neurogeneesin kanssa tarkoita, että hoito on a)parantavaa b)edistää toimintakykyä. Myös liikunta lisää neurogeneesiä, mutta niin lisäävät erilaisten toksisten aineiden aiheuttamat aivovauriotkin. Masennuslääkityksellä ei olekaan tutkimusten mukaan mitään yhteyttä masennuksen parantumiseen hoidollisessa kontekstissa: "Observational studies also indicate that the effectiveness of antidepressants in practice is very low: in the large, publicly funded, Sequenced Treatment Alternatives to Relieve Depression study, only 3% of the 4041 enrolled patients were considered ‘in remission’ after 1 year.39 "
        https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6597641/

        Tosiasiallisesti psykiatriassa tutkitaan uskomushoitojen neurobiologisia mekanismeja, koska psykiatrien lääketieteellinen status perustuu näihin uskomushoitoihin. Ei heillä ole mitään muuta mitä tutkita ja mille perustaa lääketieteellisen statuksensa, kuin heikkotehoisille psykoaktiivisille aineille. Jos he myöntäisivät hoitojensa heikon vaikuttavuuden, he menettäisivät korkean statuksensa lääketieteellisenä erikoisalana.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hesarin jutun keskeinen ongelma on se, että se antaa olettaa, että masennuslääkkeet ovat tehokkaita masennuksen hoidossa. Yhtä hyvin voitaisiin syytää rahaa siihen, miten plasebo vaikuttaa aivojen muovautuvuuteen, koska suurin osa masennuslääkkeiden tehosta (oikeasti kaikki), saadaan aikaan pelkällä inaktiivisella lääkkeellä eli uskomuksella lääkkeen tehoon: "These effect estimates are statistically significant, but likely below what could be considered a clinically relevant effect (box 1). We also calculated an overall mean difference for the trials that reported endpoint or change scores on the 17-item Hamilton depression rating scale, which was the most commonly used scale in the included trials (online S2 table). The mean difference between antidepressants and placebo was 1.97 points (95% CI 1.74 to 2.21, 166 comparisons, 109 trials) on the 17-item Hamilton depression rating scale (range 0–52) (table 1). This mean difference on the Hamilton scale is likely also below what could be considered a clinically relevant effect (box 1). Cipriani et al did not discuss the clinical significance of their reported effect size."
        https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6597641/

        Ongelma on siinä, että ihmisiä aivopestään uskomaan hypoteeseihin, joille on olemassa vain heikkoa empiiristä näyttöä. Tuo ajatus siitä, että masennuslääkkeet hoitavat masennusta lisätessään aivojen muovautuvuutta pohjautuu ideaan, että masennus linkittyy krooniseen stressiin, joka heikentää aivojen muovautuvuutta. Samalla tavalla akuutit stressireaktiot, kuten aivovaurion aiheuttaminen sähköshokkihoidolla tai muuten, lisäävät "aivojen muovautuvuutta" lyhytkestoisesti. Aivojen lyhytkestoisuuden muovautuvuuden parantuminen ei välttämättä ole yhteydessä parantuneeseen toimintakykyyn tai masennuksen oireiden laskuun etenkään pitkällä aikavälillä, vaan se voi olla jopa yhteydessä heikentyneeseen toimintakykyyn. Ei kaikki mikä korreloi parantuneet muovautuvuuden kuten hippokampuksessa tapahtuvan neurogeneesin kanssa tarkoita, että hoito on a)parantavaa b)edistää toimintakykyä. Myös liikunta lisää neurogeneesiä, mutta niin lisäävät erilaisten toksisten aineiden aiheuttamat aivovauriotkin. Masennuslääkityksellä ei olekaan tutkimusten mukaan mitään yhteyttä masennuksen parantumiseen hoidollisessa kontekstissa: "Observational studies also indicate that the effectiveness of antidepressants in practice is very low: in the large, publicly funded, Sequenced Treatment Alternatives to Relieve Depression study, only 3% of the 4041 enrolled patients were considered ‘in remission’ after 1 year.39 "
        https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6597641/

        Tosiasiallisesti psykiatriassa tutkitaan uskomushoitojen neurobiologisia mekanismeja, koska psykiatrien lääketieteellinen status perustuu näihin uskomushoitoihin. Ei heillä ole mitään muuta mitä tutkita ja mille perustaa lääketieteellisen statuksensa, kuin heikkotehoisille psykoaktiivisille aineille. Jos he myöntäisivät hoitojensa heikon vaikuttavuuden, he menettäisivät korkean statuksensa lääketieteellisenä erikoisalana.

        "Vahingonkorvauksia kaikille jotka ovat masennuslääkkeitä käyttäneet.
        Nuorella henkilöllä voi olla aivoissa vakavia haittoja aineiden takia koska kesken kehityksen on kemikaalia vaikuttanut hermostoon."

        Sen päivän kun näkisi että psykiatrian lääkkeistä määrätään vahingonkorvauksia. :D

        Oikeastihan mielestäni vahingonkorvaukset kuuluisi ihmisille jotka on saaneet hoidoista odottamatonta vaikeampaa haittaa mistä ei ole mainittu määrätessä lääke. Esim vieroitusoireista ei ole mainittu mitään määräyshetkellä, on vain sanottu että "lääke ei aiheuta riippuvuutta" ja ihminen menettää elämästään pitkiä aikoja viekkareille, seksuaalihaitat jatkuneet lääkkeen lopetuksen jälkeen ja merkintä tästä tuli vasta kymmeniä vuosia myöhemmin pakettiin (hyvå kun läåkäri edes maininnut niiden riskeistä ollenkaan) tai on mainittu epätieteellisiä perusteluita sille miksi lääkettä pitäisi syödä (esim serotoniinivajeen korjaus). Lääkeyhtiöiden aggressiivisen markkinoinnin takia haittoja on vähätelty "masennuslääkkeet ei aiheuta riippuvuutta" (öö no keho kyllä mukautuu niihin ja viekkareita ne aiheuttaa) ja silläkään ei ole väliä vaikka lääkkeitä on harhaanjohtavasti markkinoitu ihmisille toimintamekanismin suhteen. Toki lääkeyhtiöt osaa hommat, he esim kirjoittaa että masennuksen uskotaan olevan seurausta kemiallisestä epätasapainosta. Uskotaan. Eli siis he ei väitä niitä totuutena. Paketteihin on laitettu kaikki niin että he ei joudu mihinkään vastuuseen mistään ikinä koskaan. Esim viekkareissa on mainittu lyhyesti paketissa että ne voi kestää myös kauemmin kuin vaikka pari kk ja olla vaikeita. Eli ne voi kestää siis vaikka kuinka pitkään. lääkeyhtiöt pesee kätensä. Ei siis mitään vastuuta. täten vastuu siirtyy ihmiselle kuka niitä syö. Psykiatrilla ei ole mitään vastuuta mainita mistään olennaisesta haitasta tai ongelmasta mitä lääkeryhmään sisältyy. Potilaalla on melkoisen suuri vastuu lääkkeiden syömiseen liityvistä ongelmista ja hän voi valveutuneisuudellaan ja tiedon hankinnalla minimoida saamiaan haittoja.

        Tai että lääkettä on määrätty nuorelle ihmiselle jonka aivot vielä kehittyy mitään kummemmin analysoimatta että voisikohan tästä olla mitään haittoja. Ei psykiatrialla kiinnosta että lääkkeet on surkeammin tutkittu nuorilla, ne voi potenriaalisesti aiheuttaa vahinkoa kasvavalle ihmiselle kun hermosto ja aivot kehittyy lääkityksen alla tai ylipäätään ne on surkeasti tutkittu pitkäaikaiskäyttöä ajatellen.

        Kukaan psykiatri ei ota mitään vastuuta siitä mitä esim potilaalle käy jolle nuorisopuolella aloitetaan lääkitys joka jatkuu aikuispuolella yhä vaihtuvien lekureiden uusiessa reseptiä ja vuosikymmen myöhemmin ihminen saa helvetillisiä ongelmia pillereistä.

        Psykiatrian lääkkeiden haitat ei näy päällepäin esim se että joku pysyvästi viedä seksuaalihalut, tai ihminen saa kroonisen masennuksen pitkäaikaiskäytössä tai lääkkeisiin sisältyy jotain mikä heikentää pitkällä aikavälillä hyvinvointia minkä seurauksena hän eläköityy tai mitä lie hermostohaittoja. Ne vain unohdetaan. Kun ne ei näy päällepäin. Vastuun kantaa potilas. Olihan potilaalla masennuskin ehkä alkaessa niin kai nyt hoitoon voi vähän riskejäkin sisältyä kun kerran vakava asia.

        Oikeasti voisi kyllä toisaalta miettiä mikä masennuksen hoidossakaan on oikeutettu haitta? Kaikki ihmiset jotka pillereitä alkaa napsia ei ole potentiaalisia itsemurhakandidaatteja saatika ei ole todisteita että psyykenlääkkeet niin hienosti ehkäisisivät itsemurhia kun ne voi aiheuttaa myös itsemurha-ajatuksia itsessään. Kuinkakohan moni potilas oikeasti kärsii suunnattomasti jos vaikka saa akatisian lääkkeistä, tulee kemiallisesti kastroiduksi tai saa pitkäkestoisia viekkareita missä hermosto sekaisin?

        Psykiatria on täydellinen rikos. Mahdolliset aivo- ja hermostohaitat jää niin helposti pimentoon. Näennäisesti lääkkeitä voidaan pitää turvallisempana mitä on. Paljonkohan systeemissä on potilaita mitkä pitää lääkkeiden puhkaisemia ongelmia ominaan ja myös heidän psykiatrinsa?

        Mutta niin se vain on että
        pillereitä popsiessaan kannattaa tiedostaa nämä asiat ja vaatia esim kunnon seurantaa lääkityksellä mitä systeemi ei aina tarjoa. Välttääkseen haittoja tarvii roppakaupalla kriittistä ajattelua.

        Itse kannattaa olla valveutunut ja lukea pakkausseloste suurennuslasin kanssa(koska lääkärin tarjoamaan informaatioon ei voi luottaa), lukea muista tieteellisistä lähteistä lääkkeistä sekä esim kriittisten psykiatrien kirjoittamia kirjoja(pakkausselosteesta on hankala saada oikeaa kuvaa lääkeryhmän ongelmista), hakeutua etenkin pitkän ajan käytön jälkeen esim spesialistilääkärille joilla on esim tietoa lääkkeen vieroituksesta (ei kellekään random rivilääkärille). Koska siinä missö lääke voi aiheuttaa haittaa voi myös sen varomaton vieroitus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Vahingonkorvauksia kaikille jotka ovat masennuslääkkeitä käyttäneet.
        Nuorella henkilöllä voi olla aivoissa vakavia haittoja aineiden takia koska kesken kehityksen on kemikaalia vaikuttanut hermostoon."

        Sen päivän kun näkisi että psykiatrian lääkkeistä määrätään vahingonkorvauksia. :D

        Oikeastihan mielestäni vahingonkorvaukset kuuluisi ihmisille jotka on saaneet hoidoista odottamatonta vaikeampaa haittaa mistä ei ole mainittu määrätessä lääke. Esim vieroitusoireista ei ole mainittu mitään määräyshetkellä, on vain sanottu että "lääke ei aiheuta riippuvuutta" ja ihminen menettää elämästään pitkiä aikoja viekkareille, seksuaalihaitat jatkuneet lääkkeen lopetuksen jälkeen ja merkintä tästä tuli vasta kymmeniä vuosia myöhemmin pakettiin (hyvå kun läåkäri edes maininnut niiden riskeistä ollenkaan) tai on mainittu epätieteellisiä perusteluita sille miksi lääkettä pitäisi syödä (esim serotoniinivajeen korjaus). Lääkeyhtiöiden aggressiivisen markkinoinnin takia haittoja on vähätelty "masennuslääkkeet ei aiheuta riippuvuutta" (öö no keho kyllä mukautuu niihin ja viekkareita ne aiheuttaa) ja silläkään ei ole väliä vaikka lääkkeitä on harhaanjohtavasti markkinoitu ihmisille toimintamekanismin suhteen. Toki lääkeyhtiöt osaa hommat, he esim kirjoittaa että masennuksen uskotaan olevan seurausta kemiallisestä epätasapainosta. Uskotaan. Eli siis he ei väitä niitä totuutena. Paketteihin on laitettu kaikki niin että he ei joudu mihinkään vastuuseen mistään ikinä koskaan. Esim viekkareissa on mainittu lyhyesti paketissa että ne voi kestää myös kauemmin kuin vaikka pari kk ja olla vaikeita. Eli ne voi kestää siis vaikka kuinka pitkään. lääkeyhtiöt pesee kätensä. Ei siis mitään vastuuta. täten vastuu siirtyy ihmiselle kuka niitä syö. Psykiatrilla ei ole mitään vastuuta mainita mistään olennaisesta haitasta tai ongelmasta mitä lääkeryhmään sisältyy. Potilaalla on melkoisen suuri vastuu lääkkeiden syömiseen liityvistä ongelmista ja hän voi valveutuneisuudellaan ja tiedon hankinnalla minimoida saamiaan haittoja.

        Tai että lääkettä on määrätty nuorelle ihmiselle jonka aivot vielä kehittyy mitään kummemmin analysoimatta että voisikohan tästä olla mitään haittoja. Ei psykiatrialla kiinnosta että lääkkeet on surkeammin tutkittu nuorilla, ne voi potenriaalisesti aiheuttaa vahinkoa kasvavalle ihmiselle kun hermosto ja aivot kehittyy lääkityksen alla tai ylipäätään ne on surkeasti tutkittu pitkäaikaiskäyttöä ajatellen.

        Kukaan psykiatri ei ota mitään vastuuta siitä mitä esim potilaalle käy jolle nuorisopuolella aloitetaan lääkitys joka jatkuu aikuispuolella yhä vaihtuvien lekureiden uusiessa reseptiä ja vuosikymmen myöhemmin ihminen saa helvetillisiä ongelmia pillereistä.

        Psykiatrian lääkkeiden haitat ei näy päällepäin esim se että joku pysyvästi viedä seksuaalihalut, tai ihminen saa kroonisen masennuksen pitkäaikaiskäytössä tai lääkkeisiin sisältyy jotain mikä heikentää pitkällä aikavälillä hyvinvointia minkä seurauksena hän eläköityy tai mitä lie hermostohaittoja. Ne vain unohdetaan. Kun ne ei näy päällepäin. Vastuun kantaa potilas. Olihan potilaalla masennuskin ehkä alkaessa niin kai nyt hoitoon voi vähän riskejäkin sisältyä kun kerran vakava asia.

        Oikeasti voisi kyllä toisaalta miettiä mikä masennuksen hoidossakaan on oikeutettu haitta? Kaikki ihmiset jotka pillereitä alkaa napsia ei ole potentiaalisia itsemurhakandidaatteja saatika ei ole todisteita että psyykenlääkkeet niin hienosti ehkäisisivät itsemurhia kun ne voi aiheuttaa myös itsemurha-ajatuksia itsessään. Kuinkakohan moni potilas oikeasti kärsii suunnattomasti jos vaikka saa akatisian lääkkeistä, tulee kemiallisesti kastroiduksi tai saa pitkäkestoisia viekkareita missä hermosto sekaisin?

        Psykiatria on täydellinen rikos. Mahdolliset aivo- ja hermostohaitat jää niin helposti pimentoon. Näennäisesti lääkkeitä voidaan pitää turvallisempana mitä on. Paljonkohan systeemissä on potilaita mitkä pitää lääkkeiden puhkaisemia ongelmia ominaan ja myös heidän psykiatrinsa?

        Mutta niin se vain on että
        pillereitä popsiessaan kannattaa tiedostaa nämä asiat ja vaatia esim kunnon seurantaa lääkityksellä mitä systeemi ei aina tarjoa. Välttääkseen haittoja tarvii roppakaupalla kriittistä ajattelua.

        Itse kannattaa olla valveutunut ja lukea pakkausseloste suurennuslasin kanssa(koska lääkärin tarjoamaan informaatioon ei voi luottaa), lukea muista tieteellisistä lähteistä lääkkeistä sekä esim kriittisten psykiatrien kirjoittamia kirjoja(pakkausselosteesta on hankala saada oikeaa kuvaa lääkeryhmän ongelmista), hakeutua etenkin pitkän ajan käytön jälkeen esim spesialistilääkärille joilla on esim tietoa lääkkeen vieroituksesta (ei kellekään random rivilääkärille). Koska siinä missö lääke voi aiheuttaa haittaa voi myös sen varomaton vieroitus.

        Onhan netissä paljon hienoa psykiatriajargonia psykoosin ja skitsofrenian vaikutuksista aivoihin ja niiden rakenteeseen

        Esim https://www.duodecimlehti.fi/duo70574


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Vahingonkorvauksia kaikille jotka ovat masennuslääkkeitä käyttäneet.
        Nuorella henkilöllä voi olla aivoissa vakavia haittoja aineiden takia koska kesken kehityksen on kemikaalia vaikuttanut hermostoon."

        Sen päivän kun näkisi että psykiatrian lääkkeistä määrätään vahingonkorvauksia. :D

        Oikeastihan mielestäni vahingonkorvaukset kuuluisi ihmisille jotka on saaneet hoidoista odottamatonta vaikeampaa haittaa mistä ei ole mainittu määrätessä lääke. Esim vieroitusoireista ei ole mainittu mitään määräyshetkellä, on vain sanottu että "lääke ei aiheuta riippuvuutta" ja ihminen menettää elämästään pitkiä aikoja viekkareille, seksuaalihaitat jatkuneet lääkkeen lopetuksen jälkeen ja merkintä tästä tuli vasta kymmeniä vuosia myöhemmin pakettiin (hyvå kun läåkäri edes maininnut niiden riskeistä ollenkaan) tai on mainittu epätieteellisiä perusteluita sille miksi lääkettä pitäisi syödä (esim serotoniinivajeen korjaus). Lääkeyhtiöiden aggressiivisen markkinoinnin takia haittoja on vähätelty "masennuslääkkeet ei aiheuta riippuvuutta" (öö no keho kyllä mukautuu niihin ja viekkareita ne aiheuttaa) ja silläkään ei ole väliä vaikka lääkkeitä on harhaanjohtavasti markkinoitu ihmisille toimintamekanismin suhteen. Toki lääkeyhtiöt osaa hommat, he esim kirjoittaa että masennuksen uskotaan olevan seurausta kemiallisestä epätasapainosta. Uskotaan. Eli siis he ei väitä niitä totuutena. Paketteihin on laitettu kaikki niin että he ei joudu mihinkään vastuuseen mistään ikinä koskaan. Esim viekkareissa on mainittu lyhyesti paketissa että ne voi kestää myös kauemmin kuin vaikka pari kk ja olla vaikeita. Eli ne voi kestää siis vaikka kuinka pitkään. lääkeyhtiöt pesee kätensä. Ei siis mitään vastuuta. täten vastuu siirtyy ihmiselle kuka niitä syö. Psykiatrilla ei ole mitään vastuuta mainita mistään olennaisesta haitasta tai ongelmasta mitä lääkeryhmään sisältyy. Potilaalla on melkoisen suuri vastuu lääkkeiden syömiseen liityvistä ongelmista ja hän voi valveutuneisuudellaan ja tiedon hankinnalla minimoida saamiaan haittoja.

        Tai että lääkettä on määrätty nuorelle ihmiselle jonka aivot vielä kehittyy mitään kummemmin analysoimatta että voisikohan tästä olla mitään haittoja. Ei psykiatrialla kiinnosta että lääkkeet on surkeammin tutkittu nuorilla, ne voi potenriaalisesti aiheuttaa vahinkoa kasvavalle ihmiselle kun hermosto ja aivot kehittyy lääkityksen alla tai ylipäätään ne on surkeasti tutkittu pitkäaikaiskäyttöä ajatellen.

        Kukaan psykiatri ei ota mitään vastuuta siitä mitä esim potilaalle käy jolle nuorisopuolella aloitetaan lääkitys joka jatkuu aikuispuolella yhä vaihtuvien lekureiden uusiessa reseptiä ja vuosikymmen myöhemmin ihminen saa helvetillisiä ongelmia pillereistä.

        Psykiatrian lääkkeiden haitat ei näy päällepäin esim se että joku pysyvästi viedä seksuaalihalut, tai ihminen saa kroonisen masennuksen pitkäaikaiskäytössä tai lääkkeisiin sisältyy jotain mikä heikentää pitkällä aikavälillä hyvinvointia minkä seurauksena hän eläköityy tai mitä lie hermostohaittoja. Ne vain unohdetaan. Kun ne ei näy päällepäin. Vastuun kantaa potilas. Olihan potilaalla masennuskin ehkä alkaessa niin kai nyt hoitoon voi vähän riskejäkin sisältyä kun kerran vakava asia.

        Oikeasti voisi kyllä toisaalta miettiä mikä masennuksen hoidossakaan on oikeutettu haitta? Kaikki ihmiset jotka pillereitä alkaa napsia ei ole potentiaalisia itsemurhakandidaatteja saatika ei ole todisteita että psyykenlääkkeet niin hienosti ehkäisisivät itsemurhia kun ne voi aiheuttaa myös itsemurha-ajatuksia itsessään. Kuinkakohan moni potilas oikeasti kärsii suunnattomasti jos vaikka saa akatisian lääkkeistä, tulee kemiallisesti kastroiduksi tai saa pitkäkestoisia viekkareita missä hermosto sekaisin?

        Psykiatria on täydellinen rikos. Mahdolliset aivo- ja hermostohaitat jää niin helposti pimentoon. Näennäisesti lääkkeitä voidaan pitää turvallisempana mitä on. Paljonkohan systeemissä on potilaita mitkä pitää lääkkeiden puhkaisemia ongelmia ominaan ja myös heidän psykiatrinsa?

        Mutta niin se vain on että
        pillereitä popsiessaan kannattaa tiedostaa nämä asiat ja vaatia esim kunnon seurantaa lääkityksellä mitä systeemi ei aina tarjoa. Välttääkseen haittoja tarvii roppakaupalla kriittistä ajattelua.

        Itse kannattaa olla valveutunut ja lukea pakkausseloste suurennuslasin kanssa(koska lääkärin tarjoamaan informaatioon ei voi luottaa), lukea muista tieteellisistä lähteistä lääkkeistä sekä esim kriittisten psykiatrien kirjoittamia kirjoja(pakkausselosteesta on hankala saada oikeaa kuvaa lääkeryhmän ongelmista), hakeutua etenkin pitkän ajan käytön jälkeen esim spesialistilääkärille joilla on esim tietoa lääkkeen vieroituksesta (ei kellekään random rivilääkärille). Koska siinä missö lääke voi aiheuttaa haittaa voi myös sen varomaton vieroitus.

        Anteeksi, mutta nyt pitää ihan taas kysyä, että puhutaanko me nyt masennuksesta. Siis siitä sellaisesta missä vedetään haulit hattuun, ja kämppä tuleen.

        Vai siitä sellaisesta että on pahamieli, ja haluaa huomiota, mutta saa vain pillereitä?

        Jos hyppää ikkunasta ja jää kitumaan pyörätuoliin, niin se saattaa myös vaikuttaa negatiivisesti seksielämään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anteeksi, mutta nyt pitää ihan taas kysyä, että puhutaanko me nyt masennuksesta. Siis siitä sellaisesta missä vedetään haulit hattuun, ja kämppä tuleen.

        Vai siitä sellaisesta että on pahamieli, ja haluaa huomiota, mutta saa vain pillereitä?

        Jos hyppää ikkunasta ja jää kitumaan pyörätuoliin, niin se saattaa myös vaikuttaa negatiivisesti seksielämään.

        Kaikki ihmiset ketkä on masentuneita ei vedä hauleja hattuun ja sytytä kämppää tuleen. Vakavinta muotoa masennuksesta tuskin potee suurin osa kelle pillereitä tungettu joita on siis satoja tuhansia Suomessa ja miljoonia länsimaissa. On esim burn out, lukuisia vastoinkäymisiä putkeen, surua(elämään sisältyy paljon kärsimystä), hankaluuksia pyörittää yhä monimutkaisemmaksi mennyttä vaativaa arkea jossa elämä voi olla yhtä suorittamista(esim perhe-elämän ja työn yhdistys) ja vaatia melkoista organisointikykyä, pitkäänjatkuneen stressin puhkaiseman ylivireyden tai traumojen seurauksena ylivireyttä josta voi seurata alivireyttä(mikä muistuttaa oirekuvalta masennusta, uskoisin että tämä voi olla merkityksellisessä roolissa koko masennuksessa että autonominen hermosto ei toimi oikein ja balanssissa), yksinäisyyttä, hankaluuksia käsitellä tunteita, elämänhallinnan hankaluuksia mitä pilleri ei ratkaise, taloudellisia ongelmia, normaaleja elämän reaktioita ikäviin asioihin ja vaikeuksiin mitkä kasautuessaan saa olon alakuloiseksi ja jopa aikaan tunnetta että parempi olisi olla kuollut. Ihmiset voi esim tehdä töitä jotka eivät tyydytä sisintä, elämä voi olla sisällötöntä ja merkitys hukassa, paineet kilpailuyhteiskunnassa voi olla suuria. Ihminen sitten esim päätyy psykiatrille siinä vaiheessa kun hoksaa että en kykene suoriutumaan elämästäni ja väsähdän (ja esim pitää olla saikkulappu ja jostain saada rahaa). Uskon että paljon lääkitään sellaista minkä juuret on jossain muualla kuin psykiatrian kuvailemassa sairaudessa tai aivokemioissa. Tai oireyhtymäksikö niitä kutsutaan? Masennus on oire, ei syy pahalle ololle. Biologinen psykiatria teki siitä masennuksesta sairauden jota lääkitään.

        Ehkä elämäntyylissämme mitä elämme on jotain masentavaa. Se ei ole meille luontaista.

        Sitten niillä ihmisillä on
        Esim lamaantuneisuutta, toimintakyvyn pulmia, keskittymisen ongelmia, väsymystä. Ihmisen senhetkiset coping mechanismit ei toimi enää ja ihminen lamaantuu.

        Nämä oireet useasti dg nimellä masennus joka on yleistermi vähän kaikenlaiselle pahalle ololle. Paljon erilaista pahaa oloa niputettu yhteen. Tai kyseessä on esim väärindiagnosoituja somaattisia ongelmia esim väsymysoireyhtymä, raudanpuute, aivovaurio, kilpirauhasongelmia jotka oireilee mielialaongelmina ja on hieman jonkinverran kyseenalaista edes lähteä ensisijaisesti lääkitsemään niitä masennusnapeilla ensisijaisesti.

        Kritisoin väittämää että psyykenlääkkeet pelastaa ihmisen itsemurhalta. Väittäisin oman kokemukseni perusteella että lääkkeet voi myös aikaansaada itsetuhoisia ajatuksia tai olon heittelemään.en kiellä etteikö ne joitakin voi auttaa mutta en ihmettelisi yhtään jos teho pitemmällä aikavälillä on aika rajallinen ja lääkehoitoon voi sisältyä myös oloa pahentavaa problematiikkaa.

        Olen itse siis kokenut lääkityksen, vuosien kokemusta siitä sekä myös muilla keinoin olon kohentamisesta silloin kun diagnoosina on vakava masennus.

        Uskoisin että monessa tapauksessa monenlainen tuki joka ei rajoittuisi psykiatrian tarjoamaan pyhään kahteen asiaan, terapiaan ja pillereihin voisi olla myös tehokasta. Yksi olisi ihan aika, ajan kuluminen ja asteittainen aktivoituminen uudelleen. Ei heti oltaisi tunkemassa pilleripakettia eteen kun on paha olo. Aikaa ihmisillä ei nykyajan tehokkuusyhteiskunnassa ole jossa ideana on huitaista pillerit hattuun ja nopeaa palata suorittamaan. Miten historiassa ja evoluutiossa on ihminen selvinnytkään ilman SSRI-lääkkeitä ja terapian pyhää yhdistelmää?

        Tästä tietenkin päästään siihen että halutaan tarjota apua joka on kustannustehokasta(lue mahd halpaa) ja sopivan simppeliä toteuttajalleen.

        Jokainen masentunut jolle määrätään masennuslääkkeitä ansaitsee tietää seksuaalisen puolen ongelmista lääkkeissä sekä mahdollisesta PSSD:stä. Ja tehdä oman päätöksen sen puitteissa lääkkeen käytöstä.

        Jollekin seksuaalipuoli ja sen menetys ei merkitse, toisille se on todella tärkeä asia. Psykiatrit sooloilee eikä mainitse mitään näistä ongelmista potilaalle kun poloinen potilas sitten ei tajuaisi parastaan eli sitä että nappeja kannattaa käyttää Netissä on lääkkeiden vuoksi PSSD:tä potevia jotka miettii itsemurhaa. Olo voi olla kuin elävältä haudattu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan netissä paljon hienoa psykiatriajargonia psykoosin ja skitsofrenian vaikutuksista aivoihin ja niiden rakenteeseen

        Esim https://www.duodecimlehti.fi/duo70574

        Ongelma onkin se, että tutkitaan vuosikausia tai peräti vuosikymmeniä neuroleptilääkityksellä hoidettuja potilaita, ja oletetaan että kaikki neurobiologiset ryhmätason (ei yksilötason) poikkeavuudet johtuisivat jostain spesifistä sairaudesta. Jos yksilöllä a ja b on aivan samantyyppisiä oireita, mutta vain b poikkeaa hieman keskiverrosta niin että sen voi peräti aivokuvantamismenetelmällä tunnistaa, niin miten voit kytkeä nuo sairauden oireet aivojen rakenteellisiin tai toiminnallisiin poikkeamiin. Erojen pitäisi olla todella systemaattisia ja suuria lääkitsemättömillä potilailla laajoilla otoksilla, että niistä olisi mitään diagnostista hyötyä. Neuropsykiatriset "oireet" ja rakenteelliset tai toiminnalliset poikkeamat eivät korreloi riittävästi, jotta niistä olisi hyötyä diagnoosin asettamisessa. Tuossa tekstissä tunnistetaan, että koehenkilöt ovat usein kroonisesti sairaita, pitkäaikaislääkittyjä ja jopa pitkäkestoinen laitoshoito voi vaikuttaa tuloksiin. Ihmisaivot ovat plastinen ja monimutkainen elin, eikä pienet tai suuretkaan ryhmätason poikkeamat usein pienillä otoksilla toteutettuna tuota välttämättä objektiivista informaatiota tutkittavasta kohderyhmästä etenkin, jos huomattava julkaisuharha vääristää kokonaisnäytön tulkintaa. Tutkimusten ainoa funktio ei ole sairauksien neurobiologisten mekanismien löytäminen, vaan niillä rahoitetaan tutkijoita, edistetään heidän uraansa aiheen tutkimuksen parissa ja edistetään yhteistyökumppaneiden intressejä. Sen takia on ihan kätevää, että sivuutetaan esimerkiksi vuosikymmenien ajan neuroleptien huomattava vaikutus aivojen rakenteeseen ja neuropsykiatrisiin oireisiin, kuten älykkyyden alenemiseen. Totta kai ihmisen kognitiivinen suorituskyky laskee, jos syö vuosikymmeniä aivojen toimintaa lamaavia hermomyrkkyjä etenkin, jos on sosiaalisesti syrjäytynyt eikä muutenkaan käytä päätään. Skitsofrenian tutkimus aivokuvantamismenetelmillä on korni esimerkki siitä, miten psykiatriassa on mahdollista tutkia vuosikymmeniä hoidon vaikutuksia sairauden patofysiologiana ja saada siihen vielä vuosikymmenien ajan rahoitusta. Tuossa Duodecimin artikkelissa asia vielä tunnistetaan, mutta he ovat vaikeaan dilemman edessä miten rekrytoida lääkitsemättömiä potilaita, kun käypä hoito -suositukset korostavat lääkityksen merkitystä.

        Yhtenä keinona pidetään ns. promodaalivaiheen potilaita, joilla on jo psykoosioireita mutta joilla ei ole selkeää psykoosia. Nämä potilaat, joita yleensä tutkimuksiin rekrytoidaan, ovat hekin syöneet usein monenlaisia koktaileja psyykenlääkkeitä. Esimerkiksi erään tutkimuksen mukaan psykoosin ns. promodaalivaiheen potilaat olivat syöneet neuroleptejä yli kuusitoista kertaa todennäköisemmin kuin muu väestö ja heillä on lähes aina edeltävää hoitohistoriaa psykiatriassa liittyen ei-psykoottisiin häiriöihin kuten ahdistushäiriöihin ja masennukseen. Kun sitten tutkitaan näiden potilaiden neuropsykiatrista oireilua ja aivojen toiminnallisia/rakenteellisia muutoksia, niin sivutetaan että kyseessä on usein jo kauan mielenterveysongelmista kärsineistä nuorista ihmisistä, jotka ilmentävät joitakin psykoosioireita (ovat käytännössä osin jo psykoosissa, mikä lisää toki psykoosin puhkeamisen ennustettavuutta muiden riskitekijöiden ohella). Ei se hoitohistoria ala useinkaan ala siitä, että saa skitsofreniadiagnoosin ja näillä promodaalivaiheen skitsofreenikoilla joita tutkitaan ja joiden pohjalta noita ennusteita ja korrelaatioita tutkitaan, hoito ei ole koskaan alkanut skitsofreniadiagnoosista:

        "Although attenuated psychotic symptoms in the psychosis clinical high-risk state (CHR-P) almost always occur in the context of a non-psychotic disorder (NPD), NPD is considered an undesired ‘comorbidity’ epiphenomenon rather than an integral part of CHR-P itself. Prospective work, however, indicates that much more of the clinical psychosis incidence is attributable to prior mood and drug use disorders than to psychosis clinical high-risk states per se"
        https://www.cambridge.org/core/journals/epidemiology-and-psychiatric-sciences/article/what-makes-the-psychosis-clinical-high-risk-state-risky-psychosis-itself-or-the-copresence-of-a-nonpsychotic-disorder/C3EE553F2CCD6710AEDC30138437EEC7


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psykiatria/psykologia ovat mutu- ja pseudotieteitä. Miten tästä voisi edes olla epäselvyyttä? Viime vuosikymmeninä psykiatriasta on tullut kultakaivos lääketeollisuudelle juurikin, koska musta tuntuu-perusteella voidaan määrätä kenelle tahansa pilleripurkki tai useampia.

        Mitähän varten minulle ei sitten ole koskaan määrätty mitään psyyken lääkettä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitähän varten minulle ei sitten ole koskaan määrätty mitään psyyken lääkettä?

        Koska et ole valittanut lääkärille seuraavista?
        -unettomuus
        -elämäntilanteen laukaisema ahdistusoireilu
        - burn outin laukaisema alakulo
        - häiritsevät pms-oireet
        - migreeni
        - pitkäaikainen kipu

        Tai et ole mennyt hakemaan psykiatrilta apua?

        Näihin on tutuillani määrätty erityyppisiä masennuslääkkeitä osa esim trisyklisiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitähän varten minulle ei sitten ole koskaan määrätty mitään psyyken lääkettä?

        Toisin kuin usein väitetään, niin lääke ei todellakaan ole se ainoa tai ensimmäinen hoito mitä mietitään. ITsellänikin meni lähemmäs kolmekymmentä vuotta, ennen kuin kokeilin lääkkeitä.

        Mutta hoitovastaiset, ja sairaudentunnottomat saa minun puolesta uskoa mitä haluavat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toisin kuin usein väitetään, niin lääke ei todellakaan ole se ainoa tai ensimmäinen hoito mitä mietitään. ITsellänikin meni lähemmäs kolmekymmentä vuotta, ennen kuin kokeilin lääkkeitä.

        Mutta hoitovastaiset, ja sairaudentunnottomat saa minun puolesta uskoa mitä haluavat.

        No onpas kyllä jännä. luepas masennuslääkemäärien kasvusta nuorille, terapiajonoista, resurssipuutteista järjestelmässä. Omilla tutuilla masennuslääkkeitä on määrätty ekavisiitillä jos on vaikeaa. Ja eivät tosiaankaan monet ota niitä. Ja ihan hyvin ovat vaikeuksistaan ilman selvineet koska ne usein on tilapäisiä.
        Saadakseen mitään apua systeemistä esim kelaterapiaa pitää olla diagnoosi ja siitäpä se tuntriden medikalisaatio alkaa.
        Tunteiden medikalisaation ja biopsykiatrian aikana todellakin ihan normaaleja ihmiselämän tilapäisiä tunne-elämän vaikeuksia lääkitään. Kerran sattuu jotain pahaa niin voi ajautua lääkekierteeseen. Yksinäisyys,burnout, ero,pitkittynytstressi,rahaongelmat,yhteiskunnan ongelmat, muu kärsimys, pitkittynyt käsittelemätön suru, trauma, tunteiden käsittelyn ongelmat (esim huono itsetunto). Tai monta kasautunutta asiaa päällekäin.

        Minä vastustan ihmiselämän kärsimyksen automaattista määrittelyä "sairaudeksi".

        Itse en ole hoitovastainen koska söin masennuslääkkeitä vuosia ja uskon edelleen esim. terapiaan. Minusta tuli LÄÄKEvastainen koska psykiatria viisveisaa tuottamastaan harmista lääkkeillä eivätkä he edes ymmärrä sitä mitä he tekee täysin ihmisille. Ja tajusin sen vieroitusoireita saadessani.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No onpas kyllä jännä. luepas masennuslääkemäärien kasvusta nuorille, terapiajonoista, resurssipuutteista järjestelmässä. Omilla tutuilla masennuslääkkeitä on määrätty ekavisiitillä jos on vaikeaa. Ja eivät tosiaankaan monet ota niitä. Ja ihan hyvin ovat vaikeuksistaan ilman selvineet koska ne usein on tilapäisiä.
        Saadakseen mitään apua systeemistä esim kelaterapiaa pitää olla diagnoosi ja siitäpä se tuntriden medikalisaatio alkaa.
        Tunteiden medikalisaation ja biopsykiatrian aikana todellakin ihan normaaleja ihmiselämän tilapäisiä tunne-elämän vaikeuksia lääkitään. Kerran sattuu jotain pahaa niin voi ajautua lääkekierteeseen. Yksinäisyys,burnout, ero,pitkittynytstressi,rahaongelmat,yhteiskunnan ongelmat, muu kärsimys, pitkittynyt käsittelemätön suru, trauma, tunteiden käsittelyn ongelmat (esim huono itsetunto). Tai monta kasautunutta asiaa päällekäin.

        Minä vastustan ihmiselämän kärsimyksen automaattista määrittelyä "sairaudeksi".

        Itse en ole hoitovastainen koska söin masennuslääkkeitä vuosia ja uskon edelleen esim. terapiaan. Minusta tuli LÄÄKEvastainen koska psykiatria viisveisaa tuottamastaan harmista lääkkeillä eivätkä he edes ymmärrä sitä mitä he tekee täysin ihmisille. Ja tajusin sen vieroitusoireita saadessani.

        Juu, ekana mietitään huonoin resurssein annettavaa hoitajajuttelua..

        Toki hoitojonossakun moni miettii. Se kellä on enemmän rahaa voi esimerkiksi harkita vaikka ekana kunnon säännöllistä terapiaa jonne pääsee vaikka heti maksaessaan omakustanteisena asiakkaana seuraavana päivänä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No onpas kyllä jännä. luepas masennuslääkemäärien kasvusta nuorille, terapiajonoista, resurssipuutteista järjestelmässä. Omilla tutuilla masennuslääkkeitä on määrätty ekavisiitillä jos on vaikeaa. Ja eivät tosiaankaan monet ota niitä. Ja ihan hyvin ovat vaikeuksistaan ilman selvineet koska ne usein on tilapäisiä.
        Saadakseen mitään apua systeemistä esim kelaterapiaa pitää olla diagnoosi ja siitäpä se tuntriden medikalisaatio alkaa.
        Tunteiden medikalisaation ja biopsykiatrian aikana todellakin ihan normaaleja ihmiselämän tilapäisiä tunne-elämän vaikeuksia lääkitään. Kerran sattuu jotain pahaa niin voi ajautua lääkekierteeseen. Yksinäisyys,burnout, ero,pitkittynytstressi,rahaongelmat,yhteiskunnan ongelmat, muu kärsimys, pitkittynyt käsittelemätön suru, trauma, tunteiden käsittelyn ongelmat (esim huono itsetunto). Tai monta kasautunutta asiaa päällekäin.

        Minä vastustan ihmiselämän kärsimyksen automaattista määrittelyä "sairaudeksi".

        Itse en ole hoitovastainen koska söin masennuslääkkeitä vuosia ja uskon edelleen esim. terapiaan. Minusta tuli LÄÄKEvastainen koska psykiatria viisveisaa tuottamastaan harmista lääkkeillä eivätkä he edes ymmärrä sitä mitä he tekee täysin ihmisille. Ja tajusin sen vieroitusoireita saadessani.

        Kelan terapian saa sillä että käy vaikkapa työterveys lääkärissä, missä todetaan että kakka on tuulettimessa. Ja noin kolmen kuukauden päästä käy uudestaan lääkärissä, että kyllä kakka se siellä on edelleen tuulettimessa.

        Terapiaa ei määrätä psykoosisairauksiin, joten mitään pelkoa pakkolääkinnästä ei ole. Eli ihan itse saa päättää kokeileeko tarjottua lääke vaihtoehtoa vai ei.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kelan terapian saa sillä että käy vaikkapa työterveys lääkärissä, missä todetaan että kakka on tuulettimessa. Ja noin kolmen kuukauden päästä käy uudestaan lääkärissä, että kyllä kakka se siellä on edelleen tuulettimessa.

        Terapiaa ei määrätä psykoosisairauksiin, joten mitään pelkoa pakkolääkinnästä ei ole. Eli ihan itse saa päättää kokeileeko tarjottua lääke vaihtoehtoa vai ei.

        No minäpä en tällaista mahdollisuutta niin nuorena kokenut että olisin työterveyteen mennyt masentuneena kun työelämä ei ollut vielä ajankohtainen. Jälkikäteen määrittelisin olotilaani nuorena enemmänkin reagoimisena ylikuormittaviin elämänolosuhteisiin ja traumoihin ja riittämättöminä selviytymiskeinoina kuin jonain kemiallisena epätasapainomasennuksena miten se minulle markkinoitiin jossa SSRI-lääkkeiden kulta-aikana psykiatri silmät loistaen kehui uutta patenttilääkettä.

        Yksityisellä on monia hyviä puolia. Voi valita psykiatrin joka on terapiaorientoitunut lääkekeskeisten psykiatrien sijaan. Voi vaihtaa psykiatrin helpisti jos kokee että ei ole oikea. Julkisella se tulee kenet saa. Ja pääsee ohituskaistalla terapiaan nopeammin.

        Torniossa Keroputaalla myös psykooseja hoidetaan käsittääkseni avoin dialogi-tekniikalla (käytössä toki lääkkeitäkin). Paikan hoitotulokset on olleet hyviä. En näe mitään syytä miksei psykoositilassa ihminen voisi hyötyä dialogista tai jonkunsorttisesta terapiasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole esimerkiksi skitsofrenia näkynyt aivoissa jo 90-luvulla, eikä näy vieläkään. :D

        Kyllä se on kuin "tulipalo" joka etenee aivoissa neuroleption käytön mukaan.
        Kuvantamisissa, ja myös eläinkokeissa, on todettu neuropetien surkastuttavan aivoja.
        Kumpi oli ensin muna vai kana, neurolepti vai "skitsofrenia". Kuvantamistulosten ja eläinkokeiden perusteella neurolepti.

        Psykiatria tekee ihmisistä aivovammaisia neurolepteillä, hermosolujen toiminnan estäjillä, josta seuraa solujen surkastuminen ja hermoston surkastumisen ketjureaktio. Samalla tavalla lihakset surkastuvat kun niitä ei käytetä, neuroleptit kuitenkin aiheuttavat biologisen entsyymitason hermosolujen surkastumisen ketjureaktion, samaan tapaan aiheuttavat kolesterolituotantoa vähentävät statiinit elimistön biologisten toimintojen surkastumista vähentämällä elimistöstä välttämätöntä solujen rakennusainetta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun mielestäni psykiatreilla ja lääkäreillä ei pitäisi olla yksin oikeutta tarjota informaatiota lääkkeistä potilaalle vaan potilaalle pitäisi lyödä käteen tabletti jossa olisi lukukuittaus lääkkeen olennaisista haitoista. "Informed consent".
        Mielestäni psykiatria ei ole osoittanut että se suojelee potilaan hyvinvointia.

        Toki potilas saisi itse kieltäytyä mikäli ei haluaisi tietää mutta psykiatri ei voisi silti maanitella esim potilasta olemaan lukematta tietoa. Eråän tuttuni psykiatri oli todennut että jos potilaat saisi tietää kaikki haitat lääkkeistä kuka niitä sitten käyttäisi, viitaten että on potilaan suojelua olla kertomatta kaikkea. Tämä asenne on törkeä, potilaalle on oikeus tietää

        Psykiatreihin tai lääkäreihin ei voi luottaa että he tarjoaa olennaista informaatiota. Valitettavasti. Sen on osoittanut esim se että ovat väittäneet että masennuslääkkeet ei aiheuta riippuvuutta(unohtaen mainita viekkarit) ja epätieteellinen tieto esim serotoniinivaje mitä lääke korjaa masennuslääkkeiden toimintamekanismista joka saa potilaan luulemaan että hänen aivonsa on vialliset mitä lääke korjaa. Joka tuntuu olevan kuin jotain lääkeyhtiöiden markkinointipuhetta tieteen sijaan. Tämä on lisännyt varmasti riskejä ihmisten hyvinvoinnille mm sitä kautta että lääkkeitä on lopeteltu seinään "kun ne ei aiheuta riippuvuuttakaan" ja ihmiset luulee käyttävänsä lääkkeitä kemiallisiin häiriöihin aivoissa joita korjataan lääkkeellä

        SSRI-Masennuslääkkeiden informed consent olisi omasta mielesräni jokseensakin tällainen:

        Montako potilasta tarvii hoitaa että yksi saa hyöftn, ero plaseboon
        Masennuslääkkeiden vaikutus ei spesifisti nosta mielialaa vaan voi aiheuttaa yksilöllisesti myös haittoja tunne-elämälle kuten tunteiden leikkautumista
        Seksuaalihaitat on yleisiä, ne voi myös joskus jatkua käytön loputtua määrittelemättönän ajan
        Masennuslääkkeet voivat olla yhteydessä motoriseen levottomuuteen missä voi olla hankala olla paikallaan eli akatisiaan mikä on yhdistetty itsemurha-ajatuksiin.
        Käytön aikana on tärkeää säännöllisesti käydä lääkärin kontrolleissa jossa seurataan esim lääkkeen tehoa ja haittoja.
        Masennuslääkkeiden lopetusvaiheeseen voi liittyä vieroitusoireet mitkä johtuu kehon fyysisestä mukautumisesta lääkkeeseen säännöllisessä käytössä.
        Masennuslääkeviekkarien riski kasvaa mikäli lääkettä käyttää pitkään ja isoina annoksina. Masennuslääkeviekkareita ovat :
        Vieroitusoireet voi olla pitkäkestoisia, jopa vuosia kestäviä ja vaikeita toisinaan vaikka usein ne poistuvatkin viikoissa
        Pitkäkestoisesta käytöstä ei ole todella paljoa tutkimusdataa ja nuorilla tutkimusdataa on vähän lääkkeen vaikutuksista kasvuun ja kehitykseen

        Potilaalle pitäisi myös tarjota vaihtoehtoja lääkehoidolle. Mitä ei nykyisellään ole saatavilla mutta hänen halutessaan voitaisiin pohtia tapoja nostaa mielialaa muilla tavoin ja voitaisiin pohtia miten hoitosysteemi voisi potilasta muuten auttaa.
        Pitäisi olla olemassa "lääkkeetön hoitopolku".
        Pitäisi olla vaihtoehto jos ei halua käyttää kyseisiä aineita

        Elimistön serotoniini-pitoisuudella, verisuonten tonusta säätelevällä entsyymillä, on luontainen ravinnon nauttimiseen liittyvä rytminsä. Nämä SSRI-kemikaalit poistavat tämän rytmin ja tekevät serotoniini-tasota stabiilin näin estäen elimistön ravintosyklin mukaan toimivia elimistöä rakentavia biologisia toimintoja, kuten luuston ja muun tukielimistön rakentuminen, siksi SSRI-haittavaikutuksissa on lueteltu esimerkiksi osteoporoosio.

        Serotoniinilla on elimistössä kaksi erillistä järjestelmää, aivojen serotoniini-järjestelmä ja muun elimistön sertoniini-järjestelmä. Muun ruumiin verenkierron serotoniini ei läpäise veri-aivoestettä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se on kuin "tulipalo" joka etenee aivoissa neuroleption käytön mukaan.
        Kuvantamisissa, ja myös eläinkokeissa, on todettu neuropetien surkastuttavan aivoja.
        Kumpi oli ensin muna vai kana, neurolepti vai "skitsofrenia". Kuvantamistulosten ja eläinkokeiden perusteella neurolepti.

        Psykiatria tekee ihmisistä aivovammaisia neurolepteillä, hermosolujen toiminnan estäjillä, josta seuraa solujen surkastuminen ja hermoston surkastumisen ketjureaktio. Samalla tavalla lihakset surkastuvat kun niitä ei käytetä, neuroleptit kuitenkin aiheuttavat biologisen entsyymitason hermosolujen surkastumisen ketjureaktion, samaan tapaan aiheuttavat kolesterolituotantoa vähentävät statiinit elimistön biologisten toimintojen surkastumista vähentämällä elimistöstä välttämätöntä solujen rakennusainetta.

        "Kumpi oli ensin muna vai kana, neurolepti vai "skitsofrenia".

        Hyvin arvattu, arvaappa toinenkin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elimistön serotoniini-pitoisuudella, verisuonten tonusta säätelevällä entsyymillä, on luontainen ravinnon nauttimiseen liittyvä rytminsä. Nämä SSRI-kemikaalit poistavat tämän rytmin ja tekevät serotoniini-tasota stabiilin näin estäen elimistön ravintosyklin mukaan toimivia elimistöä rakentavia biologisia toimintoja, kuten luuston ja muun tukielimistön rakentuminen, siksi SSRI-haittavaikutuksissa on lueteltu esimerkiksi osteoporoosio.

        Serotoniinilla on elimistössä kaksi erillistä järjestelmää, aivojen serotoniini-järjestelmä ja muun elimistön sertoniini-järjestelmä. Muun ruumiin verenkierron serotoniini ei läpäise veri-aivoestettä.

        Eri psyykenlääkkeet myös vaikuttaa uneen. uni on kemiallinen prosessi jossa erilaiset välittäjäaineet näyttelee tiettyä roolia. https://www.duodecimlehti.fi/duo97022 Erilaisten välittäjäaineiden muokkauksella voidaan vaikuttaa myös unen kuten REM-unen rakenteisiin. Myös SSRI:t voi vaikuttaa niihin.
        Uni on keholle todella tärkeää koska sinä aikana aivot mm.siivoaa kuona-aineita pois syvän unen aikana. Amyloidiplakkien kertyminen aivoihin on yhteydessä aivosairauksiin. SSRI-lääkkeet voi vaikuttaa niin että ne voivat laukaista unettomuutta tai unihäiriöitä joko vieroituksessa tai käytön aikana. Onhan se selvää että jos jotain välittäjäaineita aletaan sotkea se voi laukaista ketjureaktion unen kemiassa sotkien unta. Yleensäkin nämä aineet aiheuttaa ketjureaktioita kehossa kuten esim vaikutukset luustoon voisi olla.

        Esimerkiksi antikolinergiset masennuslääkkeet on nähty kohottavan dementiariskiä. On jo selvää näyttöä tiettyjen aineiden haitallisuudesta aivoille.

        Lisäksi SSRI-lääkkeet voi vaikuttaa suolistomikrobeihin heikentäen suoliston bakteerikantaa. Suolistossa muodostuu välittäjäaineita ja suoliston sanotaan olevan toiset aivot. Psykiatrit on obsessoituneita aivoihin mutta he jotenkin unohtaa sen koko kehon ja kehon hyvinvoinnin ja kokonaisvaltaisen terveydentilan missä yksi asia vaikuttaa toiseen. Monet lääkkeet voi myös vaikuttaa ravintoaineiden imeytymiseen. Osa lihoo selvästi pillereillä, mikäköhän syy... Jos lähtisin aivoterveyttäni huoltamaan suoliston terveys olisi siinä aika tärkeässä roolissa. Jokainen joka osaa vähääkään laskea yksi plus yksi tajuavat että SSRI:t ei ole välttämättä yksinomaa suotuisia aivoterveydelle mitä tuossa yhdessä tutkimuksessa haluttiin ilmeisesti tuoda esiin. Jos joku lähtee etsimään terveitä aivoja pilleripurkista niin onnea siihen projektiin !

        En ole koskaan ollut niin aivosumuinen mitä SSRI-vieroituksessa, en nukkunut, päässäni meni sähköiskuja. Yhtäkkiä tuntui ettei aivoni pelanneet kuten normaalisti. Aivoni ja kehoni oli vuosia tottuneet aineen läsnäoloon, ja kehoni oli fyysisesti mukautunut siihen esim vähentäen tiettyjen reseptorien määrää jottei mitään ole liikaa. Kun aine otettiin kehostani pois kehoni ajautui epätasapainotilaan. Miljardit aineen alla toimineet neuronit ei toimineet normaalisti. Kehon piti hakea uusi homeostaasi ilman lääkettä ja taas vastata uusiin muutoksiin kemiallisessa toimunnassa. Mutta kaikkivaltias kaikentietävä psykiatri tulkitsi oireitani masennusrelapsina.

        Kannattaa muuten lukea ilmiöstä Lhermittes sign joka muistuttaa hyvin vahvasti sähköiskuja mitä SSRI-vieroitus aiheuttaa. Ilmiö on nähtävillä esim MS-taudissa. Vieroituspalstoilla tätä on tutkailtu ja sähköiskut hermostossa nähdään liittyvän mahdollisesti epätasapainotilaan hermostossa.

        Sitten on myös psyykenlääkkeiden motoriikkaan ulottuvat vaikutukset. SSRI-lääkkeissä käsittääkseni esim tardiivi dyskinesia tai motoriset haitat ei ole niin tavallisia kuin dopamiinia salpaavissa neurolepteissä mutta SSRI:t voi myös laukaista esimerkiksi akatisiaa. Vaikka lääkeyhtiöt väittää että itsrmurha-ajatukset on lähinnä nuorempien juttu niin eihän asia niin ole. Esim akatisia voi laukaista itsemurha-ajatuksia, kannattaa esim tutustua sivustoon MISSD jonka leski on perustanut akatisiatietoisuuden lisäämiseksi (keksi-ikäinen mies kuoli SSRI-lääkkeen aiheuttamaan itsemurhaan ja leski nosti oikeusjutun). Siinä ihminen voi kokea menettäneensä kehon hallinnan koska ei kykene olemaan paikallaan ja hänen on pakko liikehtiä tuskaisessa olossa mikä aeuraa neurologisesta häiriötilasta minkä lääke on puhkaissut. Kun esim neurolepteissä dopamiinia salvataan salvataan samalla myös välittäjäaineita mitkä liittyy motoriikkaan. Tästä seurauksena voi olla pakkoliikkeitä, parkinsoninkaltaista vapinaa ja oireita(parkinsonismia) sekä juuri myös akatisiaa. Toisinaan oireisto on pysyvä esim tardiivi dyskinesia mikä osoittaa sen että aivot ei aina pysty kääntämään kaikkea näiden aineiden haittoja ja vaurioita pois. Aivot pystyy neuroplastisuuden vuoksi korjaamaan paljon mutta silläkin on rajansa.

        Varmaan piiloon aineissa jää esim kognitiiviset haitat ynnä muut negatiiviset vaikutukset mielialoihin esim jos aineet lisäisi anhedoniaa pitkällä juoksulla. Ne voidaan helposti laittaa aina ihmisen sairauden piikkiin.

        Mielenkiintoista on myös miettiä aineiden vaikutuksia autonomisen hermoston toimintaan. Normaalisti siis kaikki elimistön toiminnot toimii automaattisesti ilman että niirä ajatuksella ohjataan. Parasympaattinen ja sympaattinen hermosto toimii synkassa. Vieroituspalstoilla on havaittu mahdolliset yhteydet pitkittyneillä vieroitusoireilla esim autonomisen hermoston toiminnan häiriöihin (dysautonomia).


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eri psyykenlääkkeet myös vaikuttaa uneen. uni on kemiallinen prosessi jossa erilaiset välittäjäaineet näyttelee tiettyä roolia. https://www.duodecimlehti.fi/duo97022 Erilaisten välittäjäaineiden muokkauksella voidaan vaikuttaa myös unen kuten REM-unen rakenteisiin. Myös SSRI:t voi vaikuttaa niihin.
        Uni on keholle todella tärkeää koska sinä aikana aivot mm.siivoaa kuona-aineita pois syvän unen aikana. Amyloidiplakkien kertyminen aivoihin on yhteydessä aivosairauksiin. SSRI-lääkkeet voi vaikuttaa niin että ne voivat laukaista unettomuutta tai unihäiriöitä joko vieroituksessa tai käytön aikana. Onhan se selvää että jos jotain välittäjäaineita aletaan sotkea se voi laukaista ketjureaktion unen kemiassa sotkien unta. Yleensäkin nämä aineet aiheuttaa ketjureaktioita kehossa kuten esim vaikutukset luustoon voisi olla.

        Esimerkiksi antikolinergiset masennuslääkkeet on nähty kohottavan dementiariskiä. On jo selvää näyttöä tiettyjen aineiden haitallisuudesta aivoille.

        Lisäksi SSRI-lääkkeet voi vaikuttaa suolistomikrobeihin heikentäen suoliston bakteerikantaa. Suolistossa muodostuu välittäjäaineita ja suoliston sanotaan olevan toiset aivot. Psykiatrit on obsessoituneita aivoihin mutta he jotenkin unohtaa sen koko kehon ja kehon hyvinvoinnin ja kokonaisvaltaisen terveydentilan missä yksi asia vaikuttaa toiseen. Monet lääkkeet voi myös vaikuttaa ravintoaineiden imeytymiseen. Osa lihoo selvästi pillereillä, mikäköhän syy... Jos lähtisin aivoterveyttäni huoltamaan suoliston terveys olisi siinä aika tärkeässä roolissa. Jokainen joka osaa vähääkään laskea yksi plus yksi tajuavat että SSRI:t ei ole välttämättä yksinomaa suotuisia aivoterveydelle mitä tuossa yhdessä tutkimuksessa haluttiin ilmeisesti tuoda esiin. Jos joku lähtee etsimään terveitä aivoja pilleripurkista niin onnea siihen projektiin !

        En ole koskaan ollut niin aivosumuinen mitä SSRI-vieroituksessa, en nukkunut, päässäni meni sähköiskuja. Yhtäkkiä tuntui ettei aivoni pelanneet kuten normaalisti. Aivoni ja kehoni oli vuosia tottuneet aineen läsnäoloon, ja kehoni oli fyysisesti mukautunut siihen esim vähentäen tiettyjen reseptorien määrää jottei mitään ole liikaa. Kun aine otettiin kehostani pois kehoni ajautui epätasapainotilaan. Miljardit aineen alla toimineet neuronit ei toimineet normaalisti. Kehon piti hakea uusi homeostaasi ilman lääkettä ja taas vastata uusiin muutoksiin kemiallisessa toimunnassa. Mutta kaikkivaltias kaikentietävä psykiatri tulkitsi oireitani masennusrelapsina.

        Kannattaa muuten lukea ilmiöstä Lhermittes sign joka muistuttaa hyvin vahvasti sähköiskuja mitä SSRI-vieroitus aiheuttaa. Ilmiö on nähtävillä esim MS-taudissa. Vieroituspalstoilla tätä on tutkailtu ja sähköiskut hermostossa nähdään liittyvän mahdollisesti epätasapainotilaan hermostossa.

        Sitten on myös psyykenlääkkeiden motoriikkaan ulottuvat vaikutukset. SSRI-lääkkeissä käsittääkseni esim tardiivi dyskinesia tai motoriset haitat ei ole niin tavallisia kuin dopamiinia salpaavissa neurolepteissä mutta SSRI:t voi myös laukaista esimerkiksi akatisiaa. Vaikka lääkeyhtiöt väittää että itsrmurha-ajatukset on lähinnä nuorempien juttu niin eihän asia niin ole. Esim akatisia voi laukaista itsemurha-ajatuksia, kannattaa esim tutustua sivustoon MISSD jonka leski on perustanut akatisiatietoisuuden lisäämiseksi (keksi-ikäinen mies kuoli SSRI-lääkkeen aiheuttamaan itsemurhaan ja leski nosti oikeusjutun). Siinä ihminen voi kokea menettäneensä kehon hallinnan koska ei kykene olemaan paikallaan ja hänen on pakko liikehtiä tuskaisessa olossa mikä aeuraa neurologisesta häiriötilasta minkä lääke on puhkaissut. Kun esim neurolepteissä dopamiinia salvataan salvataan samalla myös välittäjäaineita mitkä liittyy motoriikkaan. Tästä seurauksena voi olla pakkoliikkeitä, parkinsoninkaltaista vapinaa ja oireita(parkinsonismia) sekä juuri myös akatisiaa. Toisinaan oireisto on pysyvä esim tardiivi dyskinesia mikä osoittaa sen että aivot ei aina pysty kääntämään kaikkea näiden aineiden haittoja ja vaurioita pois. Aivot pystyy neuroplastisuuden vuoksi korjaamaan paljon mutta silläkin on rajansa.

        Varmaan piiloon aineissa jää esim kognitiiviset haitat ynnä muut negatiiviset vaikutukset mielialoihin esim jos aineet lisäisi anhedoniaa pitkällä juoksulla. Ne voidaan helposti laittaa aina ihmisen sairauden piikkiin.

        Mielenkiintoista on myös miettiä aineiden vaikutuksia autonomisen hermoston toimintaan. Normaalisti siis kaikki elimistön toiminnot toimii automaattisesti ilman että niirä ajatuksella ohjataan. Parasympaattinen ja sympaattinen hermosto toimii synkassa. Vieroituspalstoilla on havaittu mahdolliset yhteydet pitkittyneillä vieroitusoireilla esim autonomisen hermoston toiminnan häiriöihin (dysautonomia).

        Tässä siis pohdittu esimerkiksi tätä

        https://www.survivingantidepressants.org/topic/392-one-theory-of-antidepressant-withdrawal-syndrome/page/3/

        Nykyään ollaan huolissaan esim koronan aiheuttamista pitkäkestoisista oireista. Mutta vuosia hermostoon vaikuttavien aineiden syöminen ei varmaan jätä mitään harmia, eihän? No ei tietenkään kun kyseessä on "lääke". Kunpa psykiatria olisi kiinnostunut myös tutkimaan aineidensa pitkäkestoisia vieroitusoireita (tai ehkä sitä voitaisiin sanoa myös pitkäkestoiseksi haitaksi).


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olihan tuo hesarin juttu vähän torso. Jos se on vähänkään uudempi juttu, niin siinä olisi kyllä ihan hyvin voinut olla yli vuosi sitten julkaistusta tutkimuksesta se tieto, että miten se serotoniini vaikuttaa masennukseen, vaikka masennuksella ei itsellään olekkaan mitään tekemistä serotoniinin kanssa. Nyt lukijalle jää sellainen "its kind of magic" tunne, vaikka kyse on vain tuikitavallisesta tieteestä.

        https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0092867421000775?via=ihub

        Masennuslääkkeet tulee ihan varmasti muuttumaan, ja edelleenkin haasteena tulee olemaan aivojen "mukautuvuus" ja se että miten niitä muokattaisiin "positiivisesti", eikä "negatiivisesti".

        Törmäsin Redditissä masennuslääkevieroitusta tutkineen Mark Horowitzin AMA:n jonka masennuslääkevieroitustutkimuksista on kirjoitettu New York Timesia myöten ja sitä julkaistu Lancetissa. Hän ilmeisesti oli alunperin ollut kovin innoissaan tästä kuinka masennuslääkkeet lisää neurogeneesiä ja osa hänen tohtorinväitöskirjaansakin on aiheesta jossa hän tutki sitä miten masennuslääkkeet toimii. Hän oli tutkinut tätä hypoteesia. Hän on myös itse käyttänyt masennuslääkkeitä pitkään ja vieroittautunut niistä eli hänellä on lääkkeistä myös omakohtainen kokemus.

        Joku kysyi häneltä tästä aiheesta AMAssa.

        Nykyään on skeptisempi lääkkeiden tekemän neurogeneesin suhteen ja ymmärtää että asian ymmärtämiselle on myös vaihtoehtoinen tapa. Myös esim aivoinfarktit ja myös erilaisten kemiallisten aineiden vaikutukset aivoille ("chemical insults to the brain") ja sähkövirta voi lisätä neurogeneesiä aivoissa. Aivot vastaa siis näihin toksiineihin erilaisilla korjausmekanismeilla mihin kuuluu uusien aivosolujen kasvattaminen.

        Psykiatrian työkalupakkiin tulleen ketamiinin tiedetään olevan neurotoksinen ja aiheuttavan eläinkokeissa aivovaurioita, hän sanoo. (Tietenkin annoa myös tekee myrkyn.)

        Hän on mukana tekemässä tutkimusta jossa jyrsijöille eläinkokeissa annettiin kokoonsa nähden ihmisille vastaava määrä ketamiinia. Osa näistä sai epileptisiä kohtauksia ja ne jouduttiin lopettamaan tutkimuseettisistä syistä. Näillä eläimillä oli poikkeuksellisen paljon neurogeneesiä aivoissa. Voi olla että lääkkeiden toksisuus laukaisi epileptiset kohtaukset ja neurogeneesin. On siis epäilyä että neurogeneesi ei ole aina merkki hyvistä vaikutuksista.

        Voikin siis olla että neurogeneesi aivoissa on siis reaktio erilaisiin kemikaaleihin ja "insultteihin" aivoille ja se ei ole osoitus että ne on hyödyllisiä vaan ne aiheuttaa toksisuutta jota aivot kompensoi suojamekanismein. Se olisi myös Horowitzin mukaan yhtenäistä SSRI-lääkkeiden negatiivisten pitkäaikaisvaikutusten kanssa kuten PSSD, pitkittyneet vieroitusoireet ja masennuslääkkeiden laukaisemat kognitiiviset ongelmat (hänen mukaansa pitkäaikaiskäyttäjien lisääntyneestä dementiariskistä on vähän tutkimusta)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Törmäsin Redditissä masennuslääkevieroitusta tutkineen Mark Horowitzin AMA:n jonka masennuslääkevieroitustutkimuksista on kirjoitettu New York Timesia myöten ja sitä julkaistu Lancetissa. Hän ilmeisesti oli alunperin ollut kovin innoissaan tästä kuinka masennuslääkkeet lisää neurogeneesiä ja osa hänen tohtorinväitöskirjaansakin on aiheesta jossa hän tutki sitä miten masennuslääkkeet toimii. Hän oli tutkinut tätä hypoteesia. Hän on myös itse käyttänyt masennuslääkkeitä pitkään ja vieroittautunut niistä eli hänellä on lääkkeistä myös omakohtainen kokemus.

        Joku kysyi häneltä tästä aiheesta AMAssa.

        Nykyään on skeptisempi lääkkeiden tekemän neurogeneesin suhteen ja ymmärtää että asian ymmärtämiselle on myös vaihtoehtoinen tapa. Myös esim aivoinfarktit ja myös erilaisten kemiallisten aineiden vaikutukset aivoille ("chemical insults to the brain") ja sähkövirta voi lisätä neurogeneesiä aivoissa. Aivot vastaa siis näihin toksiineihin erilaisilla korjausmekanismeilla mihin kuuluu uusien aivosolujen kasvattaminen.

        Psykiatrian työkalupakkiin tulleen ketamiinin tiedetään olevan neurotoksinen ja aiheuttavan eläinkokeissa aivovaurioita, hän sanoo. (Tietenkin annoa myös tekee myrkyn.)

        Hän on mukana tekemässä tutkimusta jossa jyrsijöille eläinkokeissa annettiin kokoonsa nähden ihmisille vastaava määrä ketamiinia. Osa näistä sai epileptisiä kohtauksia ja ne jouduttiin lopettamaan tutkimuseettisistä syistä. Näillä eläimillä oli poikkeuksellisen paljon neurogeneesiä aivoissa. Voi olla että lääkkeiden toksisuus laukaisi epileptiset kohtaukset ja neurogeneesin. On siis epäilyä että neurogeneesi ei ole aina merkki hyvistä vaikutuksista.

        Voikin siis olla että neurogeneesi aivoissa on siis reaktio erilaisiin kemikaaleihin ja "insultteihin" aivoille ja se ei ole osoitus että ne on hyödyllisiä vaan ne aiheuttaa toksisuutta jota aivot kompensoi suojamekanismein. Se olisi myös Horowitzin mukaan yhtenäistä SSRI-lääkkeiden negatiivisten pitkäaikaisvaikutusten kanssa kuten PSSD, pitkittyneet vieroitusoireet ja masennuslääkkeiden laukaisemat kognitiiviset ongelmat (hänen mukaansa pitkäaikaiskäyttäjien lisääntyneestä dementiariskistä on vähän tutkimusta)

        *siis tekemässä tutkimuspaperia kollegoidensa kanssa tästä tutkimuksesta jossa havaittiin ketamiinin aiheuttaneet paljon neurogeneesiä epileptisiä kohtauksia saaneilla jyrsijöillä.

        Mielenkiintoista, sanon minä. Se mikä ymmärretään positiivisena ei aina välttämättä ole sitä. Se voi olla aivojen reaktio siihen että niiden toimintaa vahingoitetaan tai sotketaan ja suoja- ja korjausmekanismi. Todellisuudessa etenkin pitkällä aikavälillä haitat aivoille alkaa näkyä esim lisääntyneenä riskinä dementiaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No minäpä en tällaista mahdollisuutta niin nuorena kokenut että olisin työterveyteen mennyt masentuneena kun työelämä ei ollut vielä ajankohtainen. Jälkikäteen määrittelisin olotilaani nuorena enemmänkin reagoimisena ylikuormittaviin elämänolosuhteisiin ja traumoihin ja riittämättöminä selviytymiskeinoina kuin jonain kemiallisena epätasapainomasennuksena miten se minulle markkinoitiin jossa SSRI-lääkkeiden kulta-aikana psykiatri silmät loistaen kehui uutta patenttilääkettä.

        Yksityisellä on monia hyviä puolia. Voi valita psykiatrin joka on terapiaorientoitunut lääkekeskeisten psykiatrien sijaan. Voi vaihtaa psykiatrin helpisti jos kokee että ei ole oikea. Julkisella se tulee kenet saa. Ja pääsee ohituskaistalla terapiaan nopeammin.

        Torniossa Keroputaalla myös psykooseja hoidetaan käsittääkseni avoin dialogi-tekniikalla (käytössä toki lääkkeitäkin). Paikan hoitotulokset on olleet hyviä. En näe mitään syytä miksei psykoositilassa ihminen voisi hyötyä dialogista tai jonkunsorttisesta terapiasta.

        Miksi sinä yrität taas sekottaa masennuksen ja psykoosisairauden. Kyllä on olemassa yläasteikäisiä psykoosisairaita, jotka väittävät sen olevan masennusta, mutta juurikaan mitään muuta yhteistä selittämilläsi asioilla ei ole.

        Eikä millään koulukuraattoreilla ole oikeutta määrätä lääkkeitä. Siinä aidosti täytyy aika monta askelta ottaa ennen kun alaikäinen pääsee “käsiksi” lääkkeisiin.

        Ei lääkkeitä määrätä alaikäisille vain sen takia että valtio haluaisi maksaa lääkekorvausta, vaan pois lukien kaikki perinnölliset sairaudet. (joihin kukaan ei tällä foorumilla usko.) niin kaikkihan on vain seurausta mielenterveysongelmista kärsivistä vanhemmista, jotka oksentavat ongelmansa lastensa niskaan.

        Mutta hoitovastaisten mielestä, sehän on vain hieno homma, että mielenterveysongelmista kärsivät vanhemmat pitää kiinni oikeuksistaan, eivätkä ”hoida” ongelmiaan.

        Joskus olisi hyvä miettiä, mitkä on syitä ja mitkä seurauksia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sinä yrität taas sekottaa masennuksen ja psykoosisairauden. Kyllä on olemassa yläasteikäisiä psykoosisairaita, jotka väittävät sen olevan masennusta, mutta juurikaan mitään muuta yhteistä selittämilläsi asioilla ei ole.

        Eikä millään koulukuraattoreilla ole oikeutta määrätä lääkkeitä. Siinä aidosti täytyy aika monta askelta ottaa ennen kun alaikäinen pääsee “käsiksi” lääkkeisiin.

        Ei lääkkeitä määrätä alaikäisille vain sen takia että valtio haluaisi maksaa lääkekorvausta, vaan pois lukien kaikki perinnölliset sairaudet. (joihin kukaan ei tällä foorumilla usko.) niin kaikkihan on vain seurausta mielenterveysongelmista kärsivistä vanhemmista, jotka oksentavat ongelmansa lastensa niskaan.

        Mutta hoitovastaisten mielestä, sehän on vain hieno homma, että mielenterveysongelmista kärsivät vanhemmat pitää kiinni oikeuksistaan, eivätkä ”hoida” ongelmiaan.

        Joskus olisi hyvä miettiä, mitkä on syitä ja mitkä seurauksia.

        Oletko tutustunut nuorisopsykiatriaan. Siellä määrätään pillereitä. No ainakaan itselläni ei mitään psykoosisairautta ole ollut nuorena diagnosoituna vaan masennusdiagnoosi. Nykyään määrittelisin sen reaktioksi elämässä sattuneisiin asioihin, puutteellisina selviytymiskeinoina ynnä muuna. En enää tulkitse itseäni masennusdiagnoosin kautta joka on mielestäni yksi kulmakivi siinä miksi tunteiden medikalisaatio paisui länsimaissa niin isoksi kun asiat trivialisoidaan yhden diagnoosin alle johon on pharman kehittelemä simppeli hoito. Monimutkaiset asiat.

        Ihmisen aivot kehittyy pitkälle yli 20-vuotiaaksi. Täten pidän lääkemääräyksiä nuorille ihmisille arveluttavina aikana jolloin heidän aivonsa kehittyy ja tutkimusdataa lääkkeiden vaikutuksista nuoriin on heikommin kuin aikuisiin. Mutta sitä tehdään. Nuorilla ei ole kykyä vielä kyseenalaistaa ja tehdä kunnolla informoitua päätöstä pillereistä ja ymmärtää mahdollisia seurauksia. Seurauksia pillerihoidoista kasvuaikana voi joutua kantamaan koko elämänsä kehossa jos huono tuuri käy mitä psykiatria ei koskaan tule myöntämään.

        Itsepä aloit jankata siitä että terapiaa ei määrätä psykoosisairauksiin. Itse otin esimerkiksi että esim avoimessa dialogissa ihmisiä hoidetaan dialogilla, myös psykoosisairauksissa. Myös Norjassa on lääkkeettömän hoidon osastohoitoa jossa psykoosisairailla joilla on ollut vuosien lääkekooma voidaan esim auttaa vieroittautumaan pillereistä ja kokeilla muita keinoja. Olen itse biologisen psykiatrian diagnoosi- ja lääkekeskeistä paradigmaa vastaan sekä uskon että myös psykoosienkin kohdalla dialogi voi monilla toimia. Ja olisi paljon keinoja auttaa ihmisiä ja ymmärtää ihmisten kärsimystä jossa ymmärrystapa ei olisi niin medikalisoitu jos vain haluttaisiin nähdä pilleri keskusteluterapiamallin ulkopuolelle

        Itse kannustan ihmisiä hoitamaan omia henkisiä ongelmia. Mutta kannustaisinko esim läheistäni menemään julkisiin mt-palveluihin jos hänellä olisi masennus, en ole varma. Tuskin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eri psyykenlääkkeet myös vaikuttaa uneen. uni on kemiallinen prosessi jossa erilaiset välittäjäaineet näyttelee tiettyä roolia. https://www.duodecimlehti.fi/duo97022 Erilaisten välittäjäaineiden muokkauksella voidaan vaikuttaa myös unen kuten REM-unen rakenteisiin. Myös SSRI:t voi vaikuttaa niihin.
        Uni on keholle todella tärkeää koska sinä aikana aivot mm.siivoaa kuona-aineita pois syvän unen aikana. Amyloidiplakkien kertyminen aivoihin on yhteydessä aivosairauksiin. SSRI-lääkkeet voi vaikuttaa niin että ne voivat laukaista unettomuutta tai unihäiriöitä joko vieroituksessa tai käytön aikana. Onhan se selvää että jos jotain välittäjäaineita aletaan sotkea se voi laukaista ketjureaktion unen kemiassa sotkien unta. Yleensäkin nämä aineet aiheuttaa ketjureaktioita kehossa kuten esim vaikutukset luustoon voisi olla.

        Esimerkiksi antikolinergiset masennuslääkkeet on nähty kohottavan dementiariskiä. On jo selvää näyttöä tiettyjen aineiden haitallisuudesta aivoille.

        Lisäksi SSRI-lääkkeet voi vaikuttaa suolistomikrobeihin heikentäen suoliston bakteerikantaa. Suolistossa muodostuu välittäjäaineita ja suoliston sanotaan olevan toiset aivot. Psykiatrit on obsessoituneita aivoihin mutta he jotenkin unohtaa sen koko kehon ja kehon hyvinvoinnin ja kokonaisvaltaisen terveydentilan missä yksi asia vaikuttaa toiseen. Monet lääkkeet voi myös vaikuttaa ravintoaineiden imeytymiseen. Osa lihoo selvästi pillereillä, mikäköhän syy... Jos lähtisin aivoterveyttäni huoltamaan suoliston terveys olisi siinä aika tärkeässä roolissa. Jokainen joka osaa vähääkään laskea yksi plus yksi tajuavat että SSRI:t ei ole välttämättä yksinomaa suotuisia aivoterveydelle mitä tuossa yhdessä tutkimuksessa haluttiin ilmeisesti tuoda esiin. Jos joku lähtee etsimään terveitä aivoja pilleripurkista niin onnea siihen projektiin !

        En ole koskaan ollut niin aivosumuinen mitä SSRI-vieroituksessa, en nukkunut, päässäni meni sähköiskuja. Yhtäkkiä tuntui ettei aivoni pelanneet kuten normaalisti. Aivoni ja kehoni oli vuosia tottuneet aineen läsnäoloon, ja kehoni oli fyysisesti mukautunut siihen esim vähentäen tiettyjen reseptorien määrää jottei mitään ole liikaa. Kun aine otettiin kehostani pois kehoni ajautui epätasapainotilaan. Miljardit aineen alla toimineet neuronit ei toimineet normaalisti. Kehon piti hakea uusi homeostaasi ilman lääkettä ja taas vastata uusiin muutoksiin kemiallisessa toimunnassa. Mutta kaikkivaltias kaikentietävä psykiatri tulkitsi oireitani masennusrelapsina.

        Kannattaa muuten lukea ilmiöstä Lhermittes sign joka muistuttaa hyvin vahvasti sähköiskuja mitä SSRI-vieroitus aiheuttaa. Ilmiö on nähtävillä esim MS-taudissa. Vieroituspalstoilla tätä on tutkailtu ja sähköiskut hermostossa nähdään liittyvän mahdollisesti epätasapainotilaan hermostossa.

        Sitten on myös psyykenlääkkeiden motoriikkaan ulottuvat vaikutukset. SSRI-lääkkeissä käsittääkseni esim tardiivi dyskinesia tai motoriset haitat ei ole niin tavallisia kuin dopamiinia salpaavissa neurolepteissä mutta SSRI:t voi myös laukaista esimerkiksi akatisiaa. Vaikka lääkeyhtiöt väittää että itsrmurha-ajatukset on lähinnä nuorempien juttu niin eihän asia niin ole. Esim akatisia voi laukaista itsemurha-ajatuksia, kannattaa esim tutustua sivustoon MISSD jonka leski on perustanut akatisiatietoisuuden lisäämiseksi (keksi-ikäinen mies kuoli SSRI-lääkkeen aiheuttamaan itsemurhaan ja leski nosti oikeusjutun). Siinä ihminen voi kokea menettäneensä kehon hallinnan koska ei kykene olemaan paikallaan ja hänen on pakko liikehtiä tuskaisessa olossa mikä aeuraa neurologisesta häiriötilasta minkä lääke on puhkaissut. Kun esim neurolepteissä dopamiinia salvataan salvataan samalla myös välittäjäaineita mitkä liittyy motoriikkaan. Tästä seurauksena voi olla pakkoliikkeitä, parkinsoninkaltaista vapinaa ja oireita(parkinsonismia) sekä juuri myös akatisiaa. Toisinaan oireisto on pysyvä esim tardiivi dyskinesia mikä osoittaa sen että aivot ei aina pysty kääntämään kaikkea näiden aineiden haittoja ja vaurioita pois. Aivot pystyy neuroplastisuuden vuoksi korjaamaan paljon mutta silläkin on rajansa.

        Varmaan piiloon aineissa jää esim kognitiiviset haitat ynnä muut negatiiviset vaikutukset mielialoihin esim jos aineet lisäisi anhedoniaa pitkällä juoksulla. Ne voidaan helposti laittaa aina ihmisen sairauden piikkiin.

        Mielenkiintoista on myös miettiä aineiden vaikutuksia autonomisen hermoston toimintaan. Normaalisti siis kaikki elimistön toiminnot toimii automaattisesti ilman että niirä ajatuksella ohjataan. Parasympaattinen ja sympaattinen hermosto toimii synkassa. Vieroituspalstoilla on havaittu mahdolliset yhteydet pitkittyneillä vieroitusoireilla esim autonomisen hermoston toiminnan häiriöihin (dysautonomia).

        "SSRI-lääkkeet voi vaikuttaa suolistomikrobeihin heikentäen suoliston bakteerikantaa"

        Ei ole tiedossa että bakteereilla olisi serotoniini-reseptoreita, eikä serotoniini kulkeudu suolistokanavaan.

        " Suolistossa muodostuu välittäjäaineita"
        Serotoniinia muodostuu ruuansulatuskanavan eli suoliston pintasolukon Enterochromaffin-soluissa (EC), sitä eivät muodosta bakteerit eivätkä bakteerit ole osallisia sen tuotannossa. EC-solujen muodostama serotoniini on ruuansulatus ja ravintoaine-järjestelmän viestintä-välittäjäaine tai -hormoni, se säätelee suoliston toimintaa, veren kulkeutumista suoliston lähelle sekä solujen ravintoaineiden käyttöä ja toimintaa.
        Verihiutaleet kuljettavat serotoniinia ja sekä vapauttavat että ottavat sitä takaisin kuljetettavakseen, jolloin Enterochromaffin-solujen suolistosta vapauttamaa serotoniinia palaa verenkierrosta takaisin näille soluille verihiutaleiden kuljettamana. SSRI-aineet estävät verihiutaleiden serotoniinin takaisin ottamista, jolloin verenkierron serotoniini viestintähormonina "jumittaa" ruuansulatus- ja ravintoainejärjestelmän kannalta ravinnon nauttimisen jälkeiseen tilaan, ja näin häiritsee koko järjestelmää oleellisesti sen normaaliin toimintaan nähden. Tällöin myös veren insuliinipitoisuus kohoaa pysyvästi josta aiheutuu esi-diabeteksen tapainen tila.
        Serotoniini-reseptoreita on siis elimistössä myös aivojen ja keskushermoston ulkopuolella, joihin aivojen serotoniini-tasoon vaikuttamaan pyrkivät SSRI-lääkkeet vaikuttavat "sivuvaikutuksena".

        "suoliston sanotaan olevan toiset aivot"

        Keskushermoston ulkopuolinen serotoniini ei läpäise veri-aivoestettä, eli ruuansulatusjärjestelmän toimintaan liittyvä serotoniini ei vaikuta aivojen toimintaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "SSRI-lääkkeet voi vaikuttaa suolistomikrobeihin heikentäen suoliston bakteerikantaa"

        Ei ole tiedossa että bakteereilla olisi serotoniini-reseptoreita, eikä serotoniini kulkeudu suolistokanavaan.

        " Suolistossa muodostuu välittäjäaineita"
        Serotoniinia muodostuu ruuansulatuskanavan eli suoliston pintasolukon Enterochromaffin-soluissa (EC), sitä eivät muodosta bakteerit eivätkä bakteerit ole osallisia sen tuotannossa. EC-solujen muodostama serotoniini on ruuansulatus ja ravintoaine-järjestelmän viestintä-välittäjäaine tai -hormoni, se säätelee suoliston toimintaa, veren kulkeutumista suoliston lähelle sekä solujen ravintoaineiden käyttöä ja toimintaa.
        Verihiutaleet kuljettavat serotoniinia ja sekä vapauttavat että ottavat sitä takaisin kuljetettavakseen, jolloin Enterochromaffin-solujen suolistosta vapauttamaa serotoniinia palaa verenkierrosta takaisin näille soluille verihiutaleiden kuljettamana. SSRI-aineet estävät verihiutaleiden serotoniinin takaisin ottamista, jolloin verenkierron serotoniini viestintähormonina "jumittaa" ruuansulatus- ja ravintoainejärjestelmän kannalta ravinnon nauttimisen jälkeiseen tilaan, ja näin häiritsee koko järjestelmää oleellisesti sen normaaliin toimintaan nähden. Tällöin myös veren insuliinipitoisuus kohoaa pysyvästi josta aiheutuu esi-diabeteksen tapainen tila.
        Serotoniini-reseptoreita on siis elimistössä myös aivojen ja keskushermoston ulkopuolella, joihin aivojen serotoniini-tasoon vaikuttamaan pyrkivät SSRI-lääkkeet vaikuttavat "sivuvaikutuksena".

        "suoliston sanotaan olevan toiset aivot"

        Keskushermoston ulkopuolinen serotoniini ei läpäise veri-aivoestettä, eli ruuansulatusjärjestelmän toimintaan liittyvä serotoniini ei vaikuta aivojen toimintaan.

        "veren insuliinipitoisuus kohoaa pysyvästi josta aiheutuu esi-diabeteksen tapainen tila."
        Korjauksena, veren glukoosipitoisuus kohoaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "veren insuliinipitoisuus kohoaa pysyvästi josta aiheutuu esi-diabeteksen tapainen tila."
        Korjauksena, veren glukoosipitoisuus kohoaa.

        On jotain tutkimusta SSRI-lääkkeiden vaikutuksesta mikrobiomiin suolistosta. Toki varmaan enemmänkin voisi olla tutkimusta.

        https://www.nature.com/articles/s41598-020-74934-9

        Kyseisissä aineissa voi olla myös suolistohaittoja. Eräs lääkäri sanoi että kannattaa varoa niiden syöntiä esim buranan kanssa koska tuosta tulee vissiin vielä isompi riski suolistoverenvuotoihin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On jotain tutkimusta SSRI-lääkkeiden vaikutuksesta mikrobiomiin suolistosta. Toki varmaan enemmänkin voisi olla tutkimusta.

        https://www.nature.com/articles/s41598-020-74934-9

        Kyseisissä aineissa voi olla myös suolistohaittoja. Eräs lääkäri sanoi että kannattaa varoa niiden syöntiä esim buranan kanssa koska tuosta tulee vissiin vielä isompi riski suolistoverenvuotoihin.

        Suoliston kunnolla on suuri merkitys ihmisen hyvinvoinnille ja uskoisin myös henkiselle hyvinvoinnille ja jaksamiselle. Esimerkiksi ravintoaineiden imeytymisellä on siis suuri merkitys.

        Niin, SSRI-lääkkeiden vaikutus ei rajoitu aivoihin vaan sivuvaikutukset tuntuu pitkin kehoa. Serotoniini on yksinkertaistettu joksikin mielialaa nostavaksi välittäjäaineeksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On jotain tutkimusta SSRI-lääkkeiden vaikutuksesta mikrobiomiin suolistosta. Toki varmaan enemmänkin voisi olla tutkimusta.

        https://www.nature.com/articles/s41598-020-74934-9

        Kyseisissä aineissa voi olla myös suolistohaittoja. Eräs lääkäri sanoi että kannattaa varoa niiden syöntiä esim buranan kanssa koska tuosta tulee vissiin vielä isompi riski suolistoverenvuotoihin.

        Ravintoainejärjestelmän toimintaan vaikuttavina ne aiheuttavat esimerkiksi ummetusta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On jotain tutkimusta SSRI-lääkkeiden vaikutuksesta mikrobiomiin suolistosta. Toki varmaan enemmänkin voisi olla tutkimusta.

        https://www.nature.com/articles/s41598-020-74934-9

        Kyseisissä aineissa voi olla myös suolistohaittoja. Eräs lääkäri sanoi että kannattaa varoa niiden syöntiä esim buranan kanssa koska tuosta tulee vissiin vielä isompi riski suolistoverenvuotoihin.

        Verihiutaleet ovat oleellisia verenvuotojen tyrehdyttämisessä, kun SSRI-aineet "tyhjentävät" verihiutaleita serotoniinista, verihiutaleet eivät voi vapauttaa verisuonten tonusta ja supistumista säätelevää serotoniinia verenpurkaumapaikoissa jolloin verenvuoto ei tyrehdy. Samalla verihiutaleiden toisiinsa takertuminen verenvuotopaikoissa estyy eikä vuotokohtaan synny verenhyytymää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ongelma onkin se, että tutkitaan vuosikausia tai peräti vuosikymmeniä neuroleptilääkityksellä hoidettuja potilaita, ja oletetaan että kaikki neurobiologiset ryhmätason (ei yksilötason) poikkeavuudet johtuisivat jostain spesifistä sairaudesta. Jos yksilöllä a ja b on aivan samantyyppisiä oireita, mutta vain b poikkeaa hieman keskiverrosta niin että sen voi peräti aivokuvantamismenetelmällä tunnistaa, niin miten voit kytkeä nuo sairauden oireet aivojen rakenteellisiin tai toiminnallisiin poikkeamiin. Erojen pitäisi olla todella systemaattisia ja suuria lääkitsemättömillä potilailla laajoilla otoksilla, että niistä olisi mitään diagnostista hyötyä. Neuropsykiatriset "oireet" ja rakenteelliset tai toiminnalliset poikkeamat eivät korreloi riittävästi, jotta niistä olisi hyötyä diagnoosin asettamisessa. Tuossa tekstissä tunnistetaan, että koehenkilöt ovat usein kroonisesti sairaita, pitkäaikaislääkittyjä ja jopa pitkäkestoinen laitoshoito voi vaikuttaa tuloksiin. Ihmisaivot ovat plastinen ja monimutkainen elin, eikä pienet tai suuretkaan ryhmätason poikkeamat usein pienillä otoksilla toteutettuna tuota välttämättä objektiivista informaatiota tutkittavasta kohderyhmästä etenkin, jos huomattava julkaisuharha vääristää kokonaisnäytön tulkintaa. Tutkimusten ainoa funktio ei ole sairauksien neurobiologisten mekanismien löytäminen, vaan niillä rahoitetaan tutkijoita, edistetään heidän uraansa aiheen tutkimuksen parissa ja edistetään yhteistyökumppaneiden intressejä. Sen takia on ihan kätevää, että sivuutetaan esimerkiksi vuosikymmenien ajan neuroleptien huomattava vaikutus aivojen rakenteeseen ja neuropsykiatrisiin oireisiin, kuten älykkyyden alenemiseen. Totta kai ihmisen kognitiivinen suorituskyky laskee, jos syö vuosikymmeniä aivojen toimintaa lamaavia hermomyrkkyjä etenkin, jos on sosiaalisesti syrjäytynyt eikä muutenkaan käytä päätään. Skitsofrenian tutkimus aivokuvantamismenetelmillä on korni esimerkki siitä, miten psykiatriassa on mahdollista tutkia vuosikymmeniä hoidon vaikutuksia sairauden patofysiologiana ja saada siihen vielä vuosikymmenien ajan rahoitusta. Tuossa Duodecimin artikkelissa asia vielä tunnistetaan, mutta he ovat vaikeaan dilemman edessä miten rekrytoida lääkitsemättömiä potilaita, kun käypä hoito -suositukset korostavat lääkityksen merkitystä.

        Yhtenä keinona pidetään ns. promodaalivaiheen potilaita, joilla on jo psykoosioireita mutta joilla ei ole selkeää psykoosia. Nämä potilaat, joita yleensä tutkimuksiin rekrytoidaan, ovat hekin syöneet usein monenlaisia koktaileja psyykenlääkkeitä. Esimerkiksi erään tutkimuksen mukaan psykoosin ns. promodaalivaiheen potilaat olivat syöneet neuroleptejä yli kuusitoista kertaa todennäköisemmin kuin muu väestö ja heillä on lähes aina edeltävää hoitohistoriaa psykiatriassa liittyen ei-psykoottisiin häiriöihin kuten ahdistushäiriöihin ja masennukseen. Kun sitten tutkitaan näiden potilaiden neuropsykiatrista oireilua ja aivojen toiminnallisia/rakenteellisia muutoksia, niin sivutetaan että kyseessä on usein jo kauan mielenterveysongelmista kärsineistä nuorista ihmisistä, jotka ilmentävät joitakin psykoosioireita (ovat käytännössä osin jo psykoosissa, mikä lisää toki psykoosin puhkeamisen ennustettavuutta muiden riskitekijöiden ohella). Ei se hoitohistoria ala useinkaan ala siitä, että saa skitsofreniadiagnoosin ja näillä promodaalivaiheen skitsofreenikoilla joita tutkitaan ja joiden pohjalta noita ennusteita ja korrelaatioita tutkitaan, hoito ei ole koskaan alkanut skitsofreniadiagnoosista:

        "Although attenuated psychotic symptoms in the psychosis clinical high-risk state (CHR-P) almost always occur in the context of a non-psychotic disorder (NPD), NPD is considered an undesired ‘comorbidity’ epiphenomenon rather than an integral part of CHR-P itself. Prospective work, however, indicates that much more of the clinical psychosis incidence is attributable to prior mood and drug use disorders than to psychosis clinical high-risk states per se"
        https://www.cambridge.org/core/journals/epidemiology-and-psychiatric-sciences/article/what-makes-the-psychosis-clinical-high-risk-state-risky-psychosis-itself-or-the-copresence-of-a-nonpsychotic-disorder/C3EE553F2CCD6710AEDC30138437EEC7

        Tämä psykiatrian "logiikka" on kuin esitettäisiin alkoholismin johtuvan aivosolukadosta ja esitettäisiin arvovaltaisia tieteellisiä neurokuvantamisia 20 vuotta alkoholia suurkuluttaneiden aivoista. Nyt alkoholin tilalla on neuroleptit.

        On oikeasti kysyttävä, miksi tämä huuhaa jatkaa olemassa oloaan lääketieteessä.
        Ihmisen toiminnassa on paljon huuhaata, suoranaista pakkomielteistä inttämistä, ja autoritaarisena diktatuurista sanelua. Mutta tätä asiaa on voitu tarkastella jo faktapohjalta vähintään 20 vuotta ja silti musta on edelleen valkoista.
        Voimme lukea lääkeyhtiö-lääketiede konsensuksen ulkopuolista informaatiota esimerkiksi ei-aina-niin tieteellisestä metodia noudattavilta keskustelupalstoilta, mutta niiltäkin löytyy totuudenmukaisempaa tietoa kun näiltä rahalle ja arvovallalle vihkiytyneiltä virallisilta tahoilta, joiden agenda muutenkin seuraa lähinnä natsismin viitekehystä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä psykiatrian "logiikka" on kuin esitettäisiin alkoholismin johtuvan aivosolukadosta ja esitettäisiin arvovaltaisia tieteellisiä neurokuvantamisia 20 vuotta alkoholia suurkuluttaneiden aivoista. Nyt alkoholin tilalla on neuroleptit.

        On oikeasti kysyttävä, miksi tämä huuhaa jatkaa olemassa oloaan lääketieteessä.
        Ihmisen toiminnassa on paljon huuhaata, suoranaista pakkomielteistä inttämistä, ja autoritaarisena diktatuurista sanelua. Mutta tätä asiaa on voitu tarkastella jo faktapohjalta vähintään 20 vuotta ja silti musta on edelleen valkoista.
        Voimme lukea lääkeyhtiö-lääketiede konsensuksen ulkopuolista informaatiota esimerkiksi ei-aina-niin tieteellisestä metodia noudattavilta keskustelupalstoilta, mutta niiltäkin löytyy totuudenmukaisempaa tietoa kun näiltä rahalle ja arvovallalle vihkiytyneiltä virallisilta tahoilta, joiden agenda muutenkin seuraa lähinnä natsismin viitekehystä.

        Psykiatriassa hyväksytään se, että niiden sairauksien tutkimisessa hoitokeinojen aivoterveyttä heikentävät elementit nähdään osana sairautta. Ei sanota, että mitäpäs jos ei olisi rappeutettu toisten aivoja vuositolkulla neurotoksisilla kemikaaleilla että millaiset aivokuvantamistulokset silloin olisi. Ne lääkkeiden haitat hyväksytään että niitä tutkitaan osana sairautta. Siinä missä tardiivia dyskinesiaa esim pidettiin skitsofreniaan liittyvänä ja laitettiin sairauden piikkiin. Oudot nykimiset saattoi olla osa sairautta ennen kuin tutkimuskirjallisuutta aiheesta tuli.

        Ja on totta, että olen erilaisilta esimerkiksi aiheeseen ja vieroitukseen vihkiytyneiltä foorumeilta lukenut enemmän asiaa, mitä olen ikinä kuullut psykiatrilta lääkkeiden ongelmista tai lääkkeiden hehkutusartikkeleista. Todella mielenkiintoisia hypoteeseja. Toki pointsit myös lehdille jotka on tuoneet ihmisten tarinoita julki esim masennuslääkevieroituksesta vaikka artikkeleihin vakiona kuuluu psykiatrin haastattelu jossa hän kertoo kuinka turvallisia lääkkeet on. Ihmiset haluavat vieroituspalstoilla selvittää mitä harmia heille on aiheutettu, mekanismit kaiken takana, voiko niistä parantua, keinoja selvitä oireiden kanssa.

        Psykiatrit eivät oman kokemukseni mukaan ole arvostaneet potilaan tiedonsaantioikeutta. Myös toinen pelottavampi vaihtoehto on mielessä, psykiatrit ei suostu uskomaan haittoja tai eivät edes itse ymmärrä niitä. Tämä voi oikeastaan pitää paljonkin paikkaansa. Haittojen ymmärrys voi tulla kymmeniäkin vuosia jälkijunassa, mutta silti kukapa psykiatri olisi potilastaan varoittanut pitkäaikaiskäytön tutkimusdatan puutteista. Psykiatriassa uskotaan loputtomien ylläpitolääkitysten voimaan, vaikka ehkä syytä ei nykyisenkään tiedon valossa näin ole ajatella ilman huolta harmin synnyttämisestä. Siellä jotenkin kuin eletään jossain haavemaailmassa missä uskotaan vain, että lääke parantaa miettimättä ikäviä nyansseja mitä siihen lääkkeeseen voi sisältyä. Koko psykiatria perustuu oletukselle "lääke parantaa" ja uskon siihen liittyvän paljon maagisiakin odotuksia sen tehosta jatkuvasti joka tuskin edes liittyy vahvasyi tutkimusnäyttöön jossa kriittisesti tarkkaillaan aineen pitkäaikaisen käytön ongelmia. Eletään vain diagnooseja saaneita ihmisiä parantamassa vailla huolta tuotetuista harmeista.

        Olenkin tullut johtopäätökseen, että potilas itse on suuressa vastuussa välttääkseen harmia psykiatriassa ja hänen oma valveutuneisuutensa ja kriittinen ajattelunsa voi pelastaa hänen aivoterveyttään ja hyvinvointiaan ja elämänlaatuaan hyvin paljon. Yksi tärkein asia mitä potilaan kannattaa tehdä on huolehtia lääkkeenkäytön jatkuvasta seurannasta repaleisissa resurssipuutteisissa hoitojärjestelmissä ettei käy niin että hoito venyy tarpeettoman pitkäksi (-mistä voi olla emrmmän haittaa aivoille ja kenties suurempia ongelmia vieroittautua lääkkeistä). Tietenkin ironista on, että jos lääkkeenkäytön aikanakaan ei voi välttämättä kovin hyvin pitkään (mikä voi myös olla johtuvaa lääkkeistä) niin miten saavuttaa se psykiatrian "käytä lääkettä 6 kk sen jälkeen kun olet alkanut voimaan paremmin". Plaseboon verrattavalla aineella. Tästä voi sitten johtopäätös olla "tarvin lääkettä kun en voi vielä hyvin, uutta kokeiluun"

        Olen myös satavarma, että psykiatriassa hoidetaan hoidolla puhkaistuja ongelmia. Kognition ongelmia, anhedonisia oloja, ynnä muita oireita mitä psyykenlääkkeiden käytöstä voi seurata. Mutta, se on aina sairaus. Kuin avattaisiin aina uusi sivu vihosta jossa unohdetaan helposti ne entiset sivut. Lääkehistorian vaikutus aivoihin ja hermostoon. Tietäen sen kuinka pitkäkestoisia psyykenlääkkeiden vieroitusoireet (enemmänkin hermoston toiminnan sotkeminen ja uuden homeostaasin saavuttamiseen liittyvät ongelmat) voi olla varmaan paljon hoidetaan sellaista mikä liittyy tähän.

        Minulle psykiatria symboloi nykyään pahan olon hallitsematonta kierrettä.

        Olen itse kokenut tämän ajattelumallin vieroituksessa psykiatriassa vieroittautuessani että lääkehistorian vaikutukset unohdetaan ja aletaan hoitamaan uutta diagnoosia. Ironisinta oli, kun minulle diagnosoitiin elämäni ensimmäinen ja viimeinen psykoottinen masennus vieroituksessa. psykiatri oli kovin huolissaan tämän psykoottisen masennuksen vaikutuksista aivoihin ja kertoi minulle nykyaikaisen lääkehoidon menestystarinasta. Mutta ei yhtään huolissaan nykyaikaisten lääkitysten vaikutuksista nuoresta asti aivoihini tai yhtäkkiä vieroituksessa puhjenneista oireista. Eikä hänen ymmärrykseensä myöskään päässyt se, miten ehkä tällaiset oireet voi olla aika ahdistaviakin ihmispsyykeelle jos yhtäkkiä menee läpi vieroitusta aineesta jota vuosia käyttänyt. Samalla psykiatri vakuuttelee kuinka uusi lääkehoito on hyvä idea sulloen aivojani yhä uuteen uskoon kun entisestä lääkkeestä vielä sähköiskut napsuu aivoissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psykiatriassa hyväksytään se, että niiden sairauksien tutkimisessa hoitokeinojen aivoterveyttä heikentävät elementit nähdään osana sairautta. Ei sanota, että mitäpäs jos ei olisi rappeutettu toisten aivoja vuositolkulla neurotoksisilla kemikaaleilla että millaiset aivokuvantamistulokset silloin olisi. Ne lääkkeiden haitat hyväksytään että niitä tutkitaan osana sairautta. Siinä missä tardiivia dyskinesiaa esim pidettiin skitsofreniaan liittyvänä ja laitettiin sairauden piikkiin. Oudot nykimiset saattoi olla osa sairautta ennen kuin tutkimuskirjallisuutta aiheesta tuli.

        Ja on totta, että olen erilaisilta esimerkiksi aiheeseen ja vieroitukseen vihkiytyneiltä foorumeilta lukenut enemmän asiaa, mitä olen ikinä kuullut psykiatrilta lääkkeiden ongelmista tai lääkkeiden hehkutusartikkeleista. Todella mielenkiintoisia hypoteeseja. Toki pointsit myös lehdille jotka on tuoneet ihmisten tarinoita julki esim masennuslääkevieroituksesta vaikka artikkeleihin vakiona kuuluu psykiatrin haastattelu jossa hän kertoo kuinka turvallisia lääkkeet on. Ihmiset haluavat vieroituspalstoilla selvittää mitä harmia heille on aiheutettu, mekanismit kaiken takana, voiko niistä parantua, keinoja selvitä oireiden kanssa.

        Psykiatrit eivät oman kokemukseni mukaan ole arvostaneet potilaan tiedonsaantioikeutta. Myös toinen pelottavampi vaihtoehto on mielessä, psykiatrit ei suostu uskomaan haittoja tai eivät edes itse ymmärrä niitä. Tämä voi oikeastaan pitää paljonkin paikkaansa. Haittojen ymmärrys voi tulla kymmeniäkin vuosia jälkijunassa, mutta silti kukapa psykiatri olisi potilastaan varoittanut pitkäaikaiskäytön tutkimusdatan puutteista. Psykiatriassa uskotaan loputtomien ylläpitolääkitysten voimaan, vaikka ehkä syytä ei nykyisenkään tiedon valossa näin ole ajatella ilman huolta harmin synnyttämisestä. Siellä jotenkin kuin eletään jossain haavemaailmassa missä uskotaan vain, että lääke parantaa miettimättä ikäviä nyansseja mitä siihen lääkkeeseen voi sisältyä. Koko psykiatria perustuu oletukselle "lääke parantaa" ja uskon siihen liittyvän paljon maagisiakin odotuksia sen tehosta jatkuvasti joka tuskin edes liittyy vahvasyi tutkimusnäyttöön jossa kriittisesti tarkkaillaan aineen pitkäaikaisen käytön ongelmia. Eletään vain diagnooseja saaneita ihmisiä parantamassa vailla huolta tuotetuista harmeista.

        Olenkin tullut johtopäätökseen, että potilas itse on suuressa vastuussa välttääkseen harmia psykiatriassa ja hänen oma valveutuneisuutensa ja kriittinen ajattelunsa voi pelastaa hänen aivoterveyttään ja hyvinvointiaan ja elämänlaatuaan hyvin paljon. Yksi tärkein asia mitä potilaan kannattaa tehdä on huolehtia lääkkeenkäytön jatkuvasta seurannasta repaleisissa resurssipuutteisissa hoitojärjestelmissä ettei käy niin että hoito venyy tarpeettoman pitkäksi (-mistä voi olla emrmmän haittaa aivoille ja kenties suurempia ongelmia vieroittautua lääkkeistä). Tietenkin ironista on, että jos lääkkeenkäytön aikanakaan ei voi välttämättä kovin hyvin pitkään (mikä voi myös olla johtuvaa lääkkeistä) niin miten saavuttaa se psykiatrian "käytä lääkettä 6 kk sen jälkeen kun olet alkanut voimaan paremmin". Plaseboon verrattavalla aineella. Tästä voi sitten johtopäätös olla "tarvin lääkettä kun en voi vielä hyvin, uutta kokeiluun"

        Olen myös satavarma, että psykiatriassa hoidetaan hoidolla puhkaistuja ongelmia. Kognition ongelmia, anhedonisia oloja, ynnä muita oireita mitä psyykenlääkkeiden käytöstä voi seurata. Mutta, se on aina sairaus. Kuin avattaisiin aina uusi sivu vihosta jossa unohdetaan helposti ne entiset sivut. Lääkehistorian vaikutus aivoihin ja hermostoon. Tietäen sen kuinka pitkäkestoisia psyykenlääkkeiden vieroitusoireet (enemmänkin hermoston toiminnan sotkeminen ja uuden homeostaasin saavuttamiseen liittyvät ongelmat) voi olla varmaan paljon hoidetaan sellaista mikä liittyy tähän.

        Minulle psykiatria symboloi nykyään pahan olon hallitsematonta kierrettä.

        Olen itse kokenut tämän ajattelumallin vieroituksessa psykiatriassa vieroittautuessani että lääkehistorian vaikutukset unohdetaan ja aletaan hoitamaan uutta diagnoosia. Ironisinta oli, kun minulle diagnosoitiin elämäni ensimmäinen ja viimeinen psykoottinen masennus vieroituksessa. psykiatri oli kovin huolissaan tämän psykoottisen masennuksen vaikutuksista aivoihin ja kertoi minulle nykyaikaisen lääkehoidon menestystarinasta. Mutta ei yhtään huolissaan nykyaikaisten lääkitysten vaikutuksista nuoresta asti aivoihini tai yhtäkkiä vieroituksessa puhjenneista oireista. Eikä hänen ymmärrykseensä myöskään päässyt se, miten ehkä tällaiset oireet voi olla aika ahdistaviakin ihmispsyykeelle jos yhtäkkiä menee läpi vieroitusta aineesta jota vuosia käyttänyt. Samalla psykiatri vakuuttelee kuinka uusi lääkehoito on hyvä idea sulloen aivojani yhä uuteen uskoon kun entisestä lääkkeestä vielä sähköiskut napsuu aivoissa.

        Psykiatria jatkaa kulkuaan koska se tuottaa lääkeyhtiöille voittoa (saadaan tienata usein tuottamattomalla kansanosalla), rahaa valuu tutkimukseen lääkeyhtiöiltä myös, se on älyllisesti mukavan älyllisesti helppoa toteuttaa siellä pönöttäville työntekijöille, psykiatria on sopivan edullista toteuttaa ja hivellään psykiatrien egoa jotka saa leikkiä tohtoria. Ilman neurotoksista ainerepertuaariaan ja he ei voisi kohottaa itseään mielenterveyden hoidon yliasiantuntija-biologishoito-tieteilijöiksi. Moni taho saa rahaa. Ja egobuustia.

        Psykiatria on olemassa myös koska se sopii valtion intresseihin jossa osallistumattomuudesta ja kykenemättömyydestä tiettyihin asioihin mennään linjastolla kohti psykiatriaa ja siitä taas toivon mukaan kohti osallistumista. Ihmisiä patistellaan erilaisten rakenteiden kautta klhti psykiatriaa jotta heistä saadaan muokattua taas osallistuvia yhteiskunnan jäseniä, jotka tuottavat.

        Absurfia sinänsä kuinka paljon valtio laittaa ihmisten huumaamiseen nykyään rahaa ja kuinka usko psykiatrian parantavaan voimaan on suuri.
        Ihmisten suuntaa huomion omaan pahaan oloon ja puutteellisuuksiin sen sijaan että alkaisi kyseenalaistaa asioita kummemmin

        Tämä kaikki hyväksytään kun ei ole parempaa olemassa. Voidaan myös sanoa: "Lääkehoidoissa voi olla haittoja" (Öhöm, no mitäs jos ne hoidot helkkari puhkaisee ihmisille haittoja jotka aiheuttaa henkisen kärsimyksen lisääntymistä ja aivo-ongelmia). "Lääketiede kehittyy". Ajatellaan että on olemassa joku hieno kehityspolku jossa hyväksytään vaikka minkälaista kuraa hoitomuodoksi koska hei me vaan kehitetään tätä ja ei ole nyt parempaakaan keksitty

        Psykiatriassa hyväksytään hurjasti kaikenlaista hsrmia ihmisille paremman puutteessa. Loppukohde saa ehkä kärsiä mutta kärsiihän ne muutenkin. Loppukohde on yhteiskunnassa usein voimaton, äänetön ja vailla valtaa ja oikeutta

        Nautin nykyään somen tuomista mahdollisuuksista jossa se loppukohde voi myös tuoda harminsa ilmi ja organisoitua. Siinä missä ennen varmaan ei samalla tavoin.

        Ja onhan se totta että ihmiskärsimys on olemassa. Se onko se ihan sen mukaista mitä psykiatrian DSM-opuksessa on sanottu, en usko, mutta jotainhan kärsiville ihmisille pitää tarjota. Nykyään monen tärkeässä asiassa olleita rakenteita (esim uskonto) on korvannut usko medikalisaatioon ja lääkäreihin ja tieteeseen. Eräänlainen uskonto sekin.


    • Anonyymi

      Mut täähän näkyy sillä, että kokoajan joudutaan lisäämään laitospaikkoja, kun hoitoa ei ole.

      • Anonyymi

        Laitospaikkoja pitäisi lisätä, ei niitä ole " jouduttu lisäämään ".
        Päinvastoin vuosien varrella laitospaikkoja on vähennetty rankalla kädellä.
        Ja nyt se tosiaan näkyy ja kuuluu valtakunnallisesti. Paikoista on huutava pula.


    • Anonyymi

      Itse käytin joskus kauan sitten SSRI-lääkkeitä, kun valittelin lääkärille masennusta. Huomattuani, että alun toiveita herättävästä masennuksen lievittymisestä, vaikutus väheni, lopetin omatoimisesti lääkkeiden käytön. Unettomuus, tunteiden katoaminen, seksuaalisuuteen liittyvien toimintojen laimeneminen ja sähköiskumaiset oireet riittivät todistamaan, että no thanks, ei vaan sovi minulle. Ja koska masennuskaan ei lievittynyt, niin en nähnyt mitään järkevää syytä käyttää niitä. Siihen aikaan tarjottiin jos minkälaista lääkettä, jos valitti ahdistusta, unettomuutta yms. Eli pahimmillaan yhdellä ihmisellä saattoi olla kolmea, ellei jopa peräti enemmänkin lääkkeitä käytössä.

      Mutta valitettavasti unettomuus omalla kohdalla kroonistui, ja sen kokemisesta jäi pelkotiloja. Ja koska minut oli diagnosoitu "toivottomaksi tapaukseksi", umpihulluksi, ja skitsofreenikoksi asenteellisten hoitajien ja oireeni väärin tulkitsevien lääkäreiden toimesta, jäin neuroleptipillerikoukkuun. Krooninen väsymysoireyhtymä aiheutti monet itselläni olevat oireet, ahdistuksesta masennnukseen. Mutta kaikkietietävät lääkärit ja hoitajat katsoivat, ei vaan luulivat kaikkien oireiden olevan vain psyykkisestä sairaudesta johtuvia. Eli niputtivat kivasti kaikki oireet vain psyykkisiksi. Lääkkeen väitettiin antavan unta ( no, sen se ainakin todella tekikin, 12 h/ vrk), tasaavan mielialaa, ja kaikkea muuta. Miettikääpä mitä se tekee sellaiselle ihmiselle, jolla on taustalla oikeasti jokin muu sairaus, autoimmuuni tms. sairaus. Eli väsymys vain pahenee. Käytettyäni 20 vuotta neuroleptejä, ja saatuani sinä aikana painoa 20 kiloa liikaa, sokeriarvojen heitellessä, ja kroonisen dopamiinivajeen ajaessa minut päihteiden käyttäjäksi, ja kognitiivisten kykyjen ( mm. muistin ja keskittymiskyvyn) taantuessa, tein sen päätöksen, että heitin kyseiset lääkkeet kokonaan narikkaan ja veks. Enkä kadu sitä tekemääni päätöstä koskaan. Tosin, senkin tiedän, että olen varmaankin vihanneksen tasolla about 10 vuoden sisällä aivoihin ja hermostoon tulleiden pysyvien muutosten takia.

      Joten tattista vaan kovasti terveydenhuolto ja psykiatria lisäsairauksista ja ennenaikaisen dementian puhkeamisesta ja elämän tuhoamisesta!

      • Anonyymi

        Olet sinäkin saanut hurjasti haittaa :( Itse en tajunnut lopettaa masennuslääkitystä kun teho loppui vaan lähdin annosnostojen tielle mikä pahensi loppupeleissä asioita.

        Minä en kärsinyt unettomuudesta ennen masennuslääkkeitä. Olen ollut enemmänkin "liikanukkuja". Ongelmani on ollut jätättävä unirytmi jossa kokoajan helposti rytmi siirtyy. Sen sijaan että psykiatri olisi ymmärtänyt tämän ja miettinyt keinoja korjata tätä(joista ehkä pilleri ei järkevin ja jonkinlainen elämäntapaohjaus uniasioissa nuorelle järkevä koska moni aikuinenkaan ei vielä ymmärrä miten tukea untaan), hän määräsi minulle nukuttavaa masennuslääkettä ja SSRI-lääkityksen jotka oli tarkoitettu masennukseeni. Sain sillä kyllä unirytmiä kuntoon mutta olin pöhnässä aamuisin. Opin myös hoitamaan uniasioita vääristyneellä tavalla koska oli niin helppo naukkailla pillerillä itselleen unta enkä oppinut keinoja tukea unta muulla tavoin nuorena.

        Vuosia myöhemmin SSRI-purussa uneni menivät pahasti sekaisin pitkäksi pitkäksi aikaa ja sain unettomuuden mikä minulle ei ole tyypillistä. Silloin minulle selvisi psyykenlääkkeiden unta sotkeva vaikutus missä vieroitus tai käyttö voi puhkaista uniongelmia. Ja tämän vuoksi suhtaudun myös erittäin skeptisesti siihen ovatko lääkkeet tätä kautta turvallisia aivoterveydelle koska uni on aivoille erittäin tärkeää koska esim sinä aikana kuona-aineet puhdistuu aivoista. Kun aletaan lääkitä unta vaikutetaan asioihin myös niin että sillä voi olla arvaamattomia seurauksia. Uni on kemiallinen prosessi missä eri välittäjäaineet näyttelee roolia ja on selvää että näiden välittäjäaineiden sotkeminen voi haitata unta ja esim muokata unen rakenteita. Amyloidiplakkien kertyminen aivoihin on yhteydessä aivosairauksiin. Jos unet lähtee, myös mielenterveys voi heitellä.

        Lääkittynä olin huomattavan päiväväsynyt pitemmällä käytöllä. Jossain vaiheessa SSRI-lääkkeen piristävyys muuttui passivoivaksi, apatisoivaksi ja väsyttäväksi.

        Kun vieroittauduin SSRI-lääkkeistä minulle määrättiin vieroitusaikana uneen lääkitystä koska oli hankala selviytyä arjesta unettomuuden kanssa. Tästä lähti syöksykierre haittavaikutuksia SSRI-viekkareiden näytellessä myös roolia. Reagoin huonosti vieroituksen aikana syömiin lääkitysiin uneen. Kävin elämäni pohjakosketuksen vieroituksen aikana jolloin minulle määräiltiin lopulta useita lääkityksiä koska huonontunutta oloani pidettiin automaattisesti masennusrelapsina. Iso osa ongelmaani oli etten saanut vain enää nukuttua mistä seurasi uusia oireita. Osa lääkkeistä oli lääkehaittojen lääkintään mitä ei sanottu ääneen ja ne vain pinottiin päällekäin. Sain ekan psykoottistasoinen masennus merkinnän papereihin silloin. Tosin myös vikan ja irtauduin lääkkeistä heti kun kykenin. Toipumiseni alkoi kun sain uneni kuntoon ja psykiatrian tavalla en saanut niitä kuntoon. Tämä otti merkittävästi aikaa. Tuli todettua että enemmän pillereitä ei takaa parempaa unta ja palautumista. Psykiatri yritti heitellä lopulta jättiannosta melatoniinia, unipillereitä ja neuroleptiä jonka annoksen hän kasvatti siihen pisteeseen että sain siitä extrapyramidaalipireita mikä oireili esim älyttömänä ahdistuksena ja hankaluuksina nukahtaa koska oli samaan aikaan tunne että pitää liikuttaa jalkoka kun nukuttaa. Ei kuulosta ihan siltä mitä esim unilääkäri tekisi. Epäilen että lääkkeet pisti päätäni sekaisin.

        Tuolloin sain ekoja pelkotiloja unettomuuden (ja lääkehaittojen) vuoksi ja aloin kokea psykoottisia oireita. Olo oli kuin kidutettu unettomana. Epäilen vahvasti että erilaiset psyykenlääkkeet voi esim unta sotkevan vaikutuksen vuoksi altistaa ihmisiä psykoottisille oireille. Toki myös monen muun vaikutuksen kautta esim ne estävät ihmistä ajattelemasta laaja-alaisesti esim neuroleptit koska ne lamaavat kykyä ajatella mikä lamaa prosessointia ja kykyä omien tunteiden käsittelyyn mikä sitten kokemukseni mukaan voi lisätä sekavuutta. Ne on myös psykoaktiivisia aineita joihin voi reagoida myös huonosti.Tätä ei koskaan psykiatria myönnä!

        Kun sitten aloin irtautumaan pillereistä sain kroonista väsymystä muistuttavia oireita. En meinannut palautua mistään. Unettomuus oli vieroituksessa erittäin pahana kunnes aloin nukkua taas. Aivoni ja keho oli niin väsyneet että nukuin useita kertoja päivässä. Uuvuin niin fyysisesti kuin yrittäessäni tehdä aivotyöskentelyä nopeaa. Kuin virta katkesi aina säännöllisesti. Kun yritin liikkua tunsin raskasta väsymystä ja oloa kuin kehoni kävisi ylikierroksilla ja raajani olisi levottomat epämiellyttävällä tavalla.

        Ja en ihmettele kuin kaiken tuon lääkemyllytyksen seurauksena sairastun johonkin aivo tai hermostosairauteen. Tietämättäni söin antikolinergista lääkettä pitkiä aikoja ja aamuisin aivoni oli pöhnässä.

        Minullekin on tarjottu erittäin helpolla pillereitä historian aikana. Kirjotettu reseptejä mitä en ole ottanut vastaan läheskään aina. Nykyään olen kieltäytynyt systemaattisesti kaikista psyykenlääkkeistä enkä koske niihin enää.


    • Anonyymi

      SSRI-lääkkeitä tuputettiin takavuosina jonkinlaisina ihmepillereinä, mutta ne eivät sovi kaikille. Jonkin muun tyyppinen masennuslääke voi olla parempi, mutta lääkärit eivät helposti kokeile eri vaihtoehtoja.

      • Anonyymi

        Niillekin kelle ne alussa sopii, ne voi pitemmällä aikavälillä ollakin sitten aika haitallisia.


    • Anonyymi

      Itsehän tein suunnilleen kaiken väärin masennuslääkkeiden kanssa. Uskoin psykiatrin kertomiin lääkeyhtiön markkinointipuheisiin "ei aiheuta riippuvuutta, voi lopettaa milloin vain (mitä hittoa tuo edes tarkoittaa)". Olin täydellisessä pimennossa siitä että kyse oli pilleristä johon keho mukautuu, jossa on vieroitusoireita. Minulla oli täysin vääristynyt kuva siitä miksi minun kannattaa pillereitä syödä, miten ne toimii ja ajattelin ylläpitolääkkeeni auttavan minua, korjaavan jotenkin kemiallisesti viallisia aivojani. Kuinka sokea olinkaan, enhän minä pitemmällä aikavälillä lääkkeellä voinut edes hyvin mutta sitä oli hankala hahmottaa käytön aikana

      Kyse oli SSRI:n kultakaudella määrätystä lääkkeestä joten hype oli kovaa. Lääkäri innolla hehkutti uutta tehokasta (patentit omaavaa kallista) pilleriä.Otin SSRI:t käyttöön kun aivoni olivat vielä kehittymässä aikuisuuteen nuorena ymmärtämättä mitä riskejä siihen liittyy. Psykiatri ei maininnut sanallakaan nuorena määrätyn lääkityksen riskeistä ja esim vaikutuksista kasvuun ja kehitykseen kuinka siinä ollaan vähän tiedon pimennossa. Käytin myös lääkkeitä pitkään mikä oli oma riskinsä mitä en tiedostanut.

      En lukenut ulkopuolista kritiikkiä joten en saanut mitään tietoa siitä kuinka surkeasti masennuslääkkeitä pitkäaikaiskäytön seurauksia tutkitaan, kuinka niiden teho on loppupeleissä aika marginaalinen ja plaseboon verrattavissa. Ja onko oikeasti järkevää altistaa itsensä kaikille riskeille noin marginaalisen tehon takia? Moni masennuslääkkeisiin sisältyvistä ongelmista olisi voinut löytyä jo silloin kauan sitten kun olisin osannut penkoa tutkimuskirjallisuutta. Ne kun kyllä tiedettiin jo monelta osin, mutta niistä ei vielä puhuttu laajasti kun lääkehype oli päällä.

      Silmäni aukeni vasta lopetuksen jälkeen kun aloitin oikeasti lukemaan lääkeryhmän ongelmista. Aloin hahmottaa niitä paremmin. Ymmärtää että ahaa niin joo siksihän minä olinkin tuollainen käytön aikana.

      En yhtään ymmärtänyt kuinka vahvasti ja vääristyneen biologisesti orientoitunut psykiatria oli mielen ongelmien hoidossa. Se oli minulle ihan normaalia lääkitä tunteitani nuorena, koska muista tavoista ei ollut tietoa. Minulle oli ihan normaalia joka aamu ottaa serotoniinin takaisinoton estäjä ja sitten jos en muistanut, minulle oli normaalia että aivoissani napsui sähköiskut kun liikutin katsetta ja olo oli omituinen. Minulle oli ihan normaalia olla tuskainen jos olin unohtanut uusia reseptini viekkareiden vuoksi. Minulle oli ihan normaalia se kuinka vastuutonta hoito oli kuinka harvoin näki lääkäriä, kuinka lääkäri oli usein eri ihminen.

      En tiennyt kaikkia niitä kaikkia ongelmallisia puolia masennuslääkkeisiin sisältyy esim että mielialan nousu ei ole mahdollinen ainoa tunne-elämän seuraus vaan se voi olla myös apatia ja tunne-elämän leikkautuminen tai sisäisen levottomuuden kasvu tai jopa mania. Koska kyseessä ei ole spesifisti mielialaa nostava lääke vaan psykoaktiivinen hermostoon vaikuttava aine johon moni reagoi eri tavoin, joskus hyvin huonostikin, mutta yhteneväisyyksiä on lääkkeen vaikutuksissa löydettävissä mitä erittelin mikä kumpuaa serotoniinin takaisinoton eston vaikutuksista. Aika moni esim menettää seksuaalipuolestaan osan. Minäkin menetin mutta en pienessä typeräsaä mielessäni tajunnut että tuo oli aika huolestuttavaa eikä aina haitat palaudu entiselleen jos lääkkeestä irtautuu. En edes koskaan puhunut vaihtuville lääkäreilleni seksuaalipuolen ongelmista.

      Mikä typerintä, tiedon puutteeni takia myös luulin että osa lääkkeen ongelmista olisi omiani. En ymmärtänyt yhtään miten lääke minuun vaikutti. Olin päiväväsynyt. Minulla oli entistä hankalampi ymmärtää itseäni kun olin psykoaktiivisen tunteita leikkaavan aineen alaisuudessa.

      Kun aloin vieroittautumaan en ymmärtänyt että kannattaisi hankkia spesialisti (ihan kuin edes psykiatrit toisalta loppupeleissä niitä olisivat) niin pitkän käytön jälkeen. Luotin ihan yleislääkäriin. En nähnyt ongelmia mitä vieroituksesta voisi seurata koska lääkkeethän "pystyi lopettamaan milloin vain". No big deal.

      Olin sokea sille kuinka paljon masennuslääkkeet sai minut heittelehtimään. Vieroituksessa olin ihan sekaisin kun tunnetilat heitteli ja ahdisti. Aivan tolkuttomasti aikaa ja vaivaa meni siihen että lääkeannosta tuunattiin kohdilleen kun sen vaikutus kuitenkin ajan myötä alkoi muuttua huonommaksi ja loppua.

      Olin typerä. Toisaalta, kuinka paljon voi olettaa että nuorena osaa kyseenalaistaa ja ajatella omilla aivoillaan ja osata hankkia tietoa oikeista paikoista? Kadehdin suuresti ihmisiä joita tunnen ketkä ovat hyvin lääkekriittisiä eivätkä ole koskaan astuneet samaan myllyyn minkä kävin läpi. Itse en osannut ajatella kriittisesti ja maksoin ison hinnan.

      Mielestäni masennuslääkkeisiin sisältyy riskejä informaation puutteen vuoksi jotka jää potilaan vastuulle selvittää jotta välttyisi suuremmilta haitoilta.

      • Anonyymi

        Sinänsä jälkikäteen ei yllätä että pillereihin päädyin. Niin paljon niitä määrätään nykyään. Olisin varmaan ennemmin tai myöhemmin päätynyt masennuspillereitä käyttämään koska niitä määrätään niin särkyyn, migreeniin, unettomuuteen, olen kuullut jopa PMS:n ystävältäni että on reseptiä ehdotettu. Yksi heikko hetki elämässä esim uupuminen töissä tai ahdistus tai paniikkikohtauksia vaikka stressin vuoksi niin seuraavana on resepti kädessä.

        Lääkärit, eli pillerien kylväjät, ovat heti helpolla kirjoittamassa reseptejä kun potilas jo mainitsee vaikka ahdistuksen tai unettomuuden. Niitä määrätään erittäin helpolla.

        Moni päätyy pillereille vuosiksi, unohtuvat vain niille vaikka syy miksi niitä määrätään ei varmaan niin kauan olisi edes välttis kestänyt lääkkeettä.

        Aina sanotaan että syöhän vielä 6 kk lääkettä oireiden hellittämisen jälkeen. Mitä hittoa tuo tarkoittaa? Kai se on normaalia että 6 kk sisällä esim ihmisillä on vaikeaakin ja olotila voi vaihdella. Kaikenlaista voi sattuakun. Lääke on käytännössä teholtaan plaseboa niin aikamoinen väite että tuo muka jotenkin pitäisi oireet kurissa ja vasta 6 kk jälkeen kun on ollut "terve" kannattaa lopettaa. Itse en osittain tuonkaan takia päätynyt lopettamaan kun en koskaan jotenkin uskaltanut alasajaa lääkettä. Minulla oli vuosien perusteella lääkeunohdusten ja sähköiskutuntemuksien myötä myös huoli mitä siitä seuraisi, millaisia oireita. Ajattelin valheellisesti että tarvin niitä jatkuvasti.

        Reseptejä uusittiin todella helposti ilman säännöllistä hoitosuhdetta samaan lääkäriin. Seuranta oli oikeasti melkolainen vitsi. Oli helppo saada resepti uusittua vaikka kellä random yleislääkärillä jopa etänä puhelimitse joku uusi. Koko hoitohistoriani aikana törmäsin vain yhteen lääkäriin joka oli silleen että "hei, olet syönyt kyllä jo aika kauan pillereitä että ootko miettinyt lopetusta". Tosin ehkä hän olisi voinut myös informoida riskeistä mitä pitkäaikaisen käytön lopetukseen voi liittyä ja alasajo vaatii melkolaista huolellisuutta ja ymmärrystä ettei sillä turmella turhan takia ihmisen elämää vielä lisää.

        Toivon vaan että ei tarvisi loppuelämäänsä miettiä että mitä tuli aivoille tehtyä nuorena kyseisillä aineilla ja onko omat oireet mitä nykyään poden liitoksissa psykiatrian pillereihin. Nyt mietin. Oma kehoni ja aivoni tulee aina olemaan pillereiden muokkaamat kun kasvoin aikuisuuteen nuoresta niiden vaikutuksen alla ja etenkin vieroituksessa puhjenneiden oireiden jälkeen ahdistaa helkatisti. Aivoni tulevat aina olemaan vuosikausien kasvuiän pillereiden muokkaamat. En koskaan saa tietää millainen olisin ollut ilman. Olisi ihana elää ilman haittoja mitä lääkkeistä puhkesi.

        Kun lukee näitä tietoja siitä millaisella tutkimuksella psykiatria kylvää lääkkeitään niin vihaksi pistää.
        Itselläni suurinta vihaa lisää se että hoidetaan asioita mitä ei oikeasti kunnolla ymmärretä. Mutta silti ollaan oikein innossaan hermostoa ronkkimassa. Tehokin on vähän no mitä sattuu mutta hei, se riittää että ihmisillä ja lääkäreillä edes on kuva että lääke auttaa ja se on hyödyllinen. Viis siitä mitä lääke oikeasti tekee tai miten se oikeasti vaikuttaa tai tehoaa tai toimiiko se edes pitkällä aikavälillä niin ettei se synnytäkin enemmän haittaa.

        Nykyään hankala edes lukea mitään lehtiä missä psykiatrit hehkuttamassa pillereitään. Tulee pahoinvoiva olo.


      • Anonyymi

        Toistatko elämäsi virheitä jatkuvalla uhriutumisella?


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ihmiset koittaa tulla toimeen tylsissä töissään ja lääkärin määräämä pilleripurkki tuo toivon tunteen jaksamisesta . ADHD diagnoosina kuulostaa paremmalta kuin skitsofrenia . Jaksaminen alkaa kun sanoutuu irti ympäristöstä, ihmisistä ja siitä tylsästä työstä, hakemalla uutta suuntaa itselleen missä voi hyvin tai paremmin kuin mitä on väkisin ns. kulissia pitänyt yllä. entisissä raameissa. Lääkehoito psykiatrinen voi olla muutaman viikon jotta potilas tasaantuu mutta ei jatkoon , ethän syö antibioottejakaan tai muita särkylääkkeitä yli mittaasi...puhun nyt tavallisista fyysisesti terveistä joilla saattaa joskus nuppi hiukan liikaa kuumentua ja tulla masennusta tai psykooseja . Suurin osa nykyään kulkee jossain cocktaileissa kun elämä on niin "rankkaa" ja saavat niitä fyysisiä sairauksia liian varhain .

      • Anonyymi

        ADHD diagnoosien määrä on lisääntynyt merkittävästi. Tuntuu kuin se olisi tämän ajan trendidiagnoosi. Kyseinen diagnoosi on sopivan neutraali eikä herätä stigmaa siinä missä esimerkiksi persoonallisuushäiriö missä yksilön persoonallisuudessa nähdään olevan syy hänen toimintakyvyn tai pärjäämisen ongelmille ja minkä edustajien voidaan nähdä olevan esim epämiellyttäviä käytökseltään. Monella on mielipiteitä näiden diagnoosien edustajista. ADHD on neutraali tässä mielessä eikä leimaa kantajaansa ja voi antaa yksilölle itselleen selityksen "tämän vuoksi en pärjää kun minulla on tämä diagnoosi". Omille ongelmille löytyy helposti todettava selitys. Lääkityskään ei ole samalla tapaa raskas, muodikas pikku stimulantti suuhun jolla arvosanat vaan paranee!

        Kun miettii yhteiskuntaamme tällä hetkellä, ei yllätä että jollakin saattaisi olla suoriutumisongelmia tai tarkkaavaisuuden ongelmia. Jatkuva informaatiotulva, ylikuormittuneet aivot, keskittymistä ei ainakaan edistävät älylaitteet, kova kilpailu työpaikoista jne


    • Anonyymi

      Tätä asiaa on syytä lähestyä monesta näkökulmasta. Yksi asia on se että aivoen kehitykseen vaikuttaa tavattoman moni asia. Raskauden aikaiset tekijät, ylisukupolvinen traumatisoituminen, geenit, sattuma jne. Aivokuvantamisella ei ilmeisesti kovin tarkasti sanomaan suuntaan tai toiseen diagnoosien osalta. Toisaalta eroja on esim. ekstroversio-ja, introverttien aivojen dopamiinijärjestelmässä. Osan introverttien on vaikea hyväksyä että geenit määräävät tämän asian eikä he itse. Geenit vaikuttavat toisin sanoen kaikkeen päästä varpaisiin. Jopa arvoissa, asenteissa ja suvaitsevaisuudessa on geeneillä oma osansa.

      • Anonyymi

        Jos identtiset kaksoset laitettaisiin syntymässä eri koteihin jossa toisessa olisi epävakaasti käyttäytyvät kouluttamattomat vanhemmat, traumatisoivat olosuhteet, köyhyyttä, ei tukea eikä virikkeitä ja syötäisiin ravinneköyhää ruokaa, paljon sokeria ja lisäaineita. Lapsen aivot siis kehittyisivät epäterveellisellä ravinneköyhällä ravinnolla. Vanhemmat ei välittäisi lapsesta eikä tukisi häntä koulun kanssa. Ei juuri liikuttaisi vaan istuittaisiin tv:n äärellä. Lapsi kasvaisi ruutujen edessä. Tunteista ei saisi puhua ja lasta rankaistaisiin kiukuttelusta. Ja vanhemmat kiikuttaisi lapsensa psykiatrille kun hän oirehtii ja hänelle aloitettaisiin jo kasvuiässä lääkkeitä koska vika olisi lapsessa.

        Ja toinen kaksonen laitettaisiin tasapainoiseen kotiin jossa olisi vanhemmat jotka olisi korkeakoulun käyneitä ja heillä olisi paljon ymmärrystä miten tukea lapsen kehitystä, tarjoaisi lapselle virikkeitä ja tukea, välittäisi lapsesta paljon. Perheessä syötäisiin ravinnerikasta ruokaa joka auttaa aivojen kehitykseen ja olisi karkkipäivä joskus. Yhdessä käytäisiin ulkoilemassa ja liikkumassa. Joskus istuttaisiin tv:n ja tietokoneen edessä mutta vanhemmat tietäisi että ruutuaika on hyvä rajoitin ettei mene liiaksi. Jos lapsi alkaisi kiukutella, opittaisiin yhdessä että on monenlaisia tunteita ja ne negatiivisetkin on sallittuja kokea ja harjoteltaisiin itsensä rauhoittamista. Jos lapsella olisi vaikeaa myöhemmin hänet vietäisiin terapeutille ja ymmärrettäisiin että ok sillä pahalla ololla saattaa olla kytköksiä siihen mitä hänelle on vaikka viimeaikoina elämässä sattunut. Lääkäri olisi erittäin varovainen lääkitsemään alaikäistä.

        Kaksosilla olisi samanlainen geeniperimä. Kummastakohan kasvaisi paremminvoiva yksilö joka menestyisi elämässään? Kuinka paljon geenit painaisi vaakakupissa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos identtiset kaksoset laitettaisiin syntymässä eri koteihin jossa toisessa olisi epävakaasti käyttäytyvät kouluttamattomat vanhemmat, traumatisoivat olosuhteet, köyhyyttä, ei tukea eikä virikkeitä ja syötäisiin ravinneköyhää ruokaa, paljon sokeria ja lisäaineita. Lapsen aivot siis kehittyisivät epäterveellisellä ravinneköyhällä ravinnolla. Vanhemmat ei välittäisi lapsesta eikä tukisi häntä koulun kanssa. Ei juuri liikuttaisi vaan istuittaisiin tv:n äärellä. Lapsi kasvaisi ruutujen edessä. Tunteista ei saisi puhua ja lasta rankaistaisiin kiukuttelusta. Ja vanhemmat kiikuttaisi lapsensa psykiatrille kun hän oirehtii ja hänelle aloitettaisiin jo kasvuiässä lääkkeitä koska vika olisi lapsessa.

        Ja toinen kaksonen laitettaisiin tasapainoiseen kotiin jossa olisi vanhemmat jotka olisi korkeakoulun käyneitä ja heillä olisi paljon ymmärrystä miten tukea lapsen kehitystä, tarjoaisi lapselle virikkeitä ja tukea, välittäisi lapsesta paljon. Perheessä syötäisiin ravinnerikasta ruokaa joka auttaa aivojen kehitykseen ja olisi karkkipäivä joskus. Yhdessä käytäisiin ulkoilemassa ja liikkumassa. Joskus istuttaisiin tv:n ja tietokoneen edessä mutta vanhemmat tietäisi että ruutuaika on hyvä rajoitin ettei mene liiaksi. Jos lapsi alkaisi kiukutella, opittaisiin yhdessä että on monenlaisia tunteita ja ne negatiivisetkin on sallittuja kokea ja harjoteltaisiin itsensä rauhoittamista. Jos lapsella olisi vaikeaa myöhemmin hänet vietäisiin terapeutille ja ymmärrettäisiin että ok sillä pahalla ololla saattaa olla kytköksiä siihen mitä hänelle on vaikka viimeaikoina elämässä sattunut. Lääkäri olisi erittäin varovainen lääkitsemään alaikäistä.

        Kaksosilla olisi samanlainen geeniperimä. Kummastakohan kasvaisi paremminvoiva yksilö joka menestyisi elämässään? Kuinka paljon geenit painaisi vaakakupissa?

        Toisessa perheessä myös lapsi olisi tottunut siihen että perheellä käy ystäviä ja ystävien lapsia kylässä ja lasta vietäisiin harrastuksiin missä hän oppisi sosiaalisia taitoja.

        Ekassa perheessä ei olisi ystäviä kylässä,eikä lapsi kävisi harrastuksissa. Lähes ainoa ihmiskontakti perheellä olisi lapsen koulu.

        Itse uskon että se kuka on introvertti ja ekstrovertti voi riippua myös paljon tällaisista asioista mihin ihminen tottuu lapsena ja millaista esikuvaa hän saa vanhemmiltaan . Geeneille laitetaan liikaa painoarvoa ja ajatellaan että kaikessa on geenien heiteltävänä. Aivot on plastiset ja sosiaalisia taitoja voi oppia. Toki jotain sisäänrakennettuakin varmaan on esim temperamentti joku rauhallisempi toinen vilkkaampi jne


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos identtiset kaksoset laitettaisiin syntymässä eri koteihin jossa toisessa olisi epävakaasti käyttäytyvät kouluttamattomat vanhemmat, traumatisoivat olosuhteet, köyhyyttä, ei tukea eikä virikkeitä ja syötäisiin ravinneköyhää ruokaa, paljon sokeria ja lisäaineita. Lapsen aivot siis kehittyisivät epäterveellisellä ravinneköyhällä ravinnolla. Vanhemmat ei välittäisi lapsesta eikä tukisi häntä koulun kanssa. Ei juuri liikuttaisi vaan istuittaisiin tv:n äärellä. Lapsi kasvaisi ruutujen edessä. Tunteista ei saisi puhua ja lasta rankaistaisiin kiukuttelusta. Ja vanhemmat kiikuttaisi lapsensa psykiatrille kun hän oirehtii ja hänelle aloitettaisiin jo kasvuiässä lääkkeitä koska vika olisi lapsessa.

        Ja toinen kaksonen laitettaisiin tasapainoiseen kotiin jossa olisi vanhemmat jotka olisi korkeakoulun käyneitä ja heillä olisi paljon ymmärrystä miten tukea lapsen kehitystä, tarjoaisi lapselle virikkeitä ja tukea, välittäisi lapsesta paljon. Perheessä syötäisiin ravinnerikasta ruokaa joka auttaa aivojen kehitykseen ja olisi karkkipäivä joskus. Yhdessä käytäisiin ulkoilemassa ja liikkumassa. Joskus istuttaisiin tv:n ja tietokoneen edessä mutta vanhemmat tietäisi että ruutuaika on hyvä rajoitin ettei mene liiaksi. Jos lapsi alkaisi kiukutella, opittaisiin yhdessä että on monenlaisia tunteita ja ne negatiivisetkin on sallittuja kokea ja harjoteltaisiin itsensä rauhoittamista. Jos lapsella olisi vaikeaa myöhemmin hänet vietäisiin terapeutille ja ymmärrettäisiin että ok sillä pahalla ololla saattaa olla kytköksiä siihen mitä hänelle on vaikka viimeaikoina elämässä sattunut. Lääkäri olisi erittäin varovainen lääkitsemään alaikäistä.

        Kaksosilla olisi samanlainen geeniperimä. Kummastakohan kasvaisi paremminvoiva yksilö joka menestyisi elämässään? Kuinka paljon geenit painaisi vaakakupissa?

        Niinpä. Oikeassa olet.

        Olosuhteilla ja niillä tilanteilla, joissa yksilö on, etenkin lapsena ja nuorena, on paljon vaikutusta mm. jokaisen ihmisen kehitykselle, kyvyille ja taidoille, joita hän oppii, psyykkiselle ja somaattiselle terveydelle, itsetunnolle, sosiaalistumiselle ja sille, miten hän tulee pärjäämään, selviytymään ja menestymään elämässään. Geenienkään vaikutusta ei voi tietenkään sulkea pois, mutta niillä olosuhteilla ja myös toki jokaiseen sisäänrakennetuilla mekanismeilla on vaikutusta. Monen eri osatekijän vaikutusta siis.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos identtiset kaksoset laitettaisiin syntymässä eri koteihin jossa toisessa olisi epävakaasti käyttäytyvät kouluttamattomat vanhemmat, traumatisoivat olosuhteet, köyhyyttä, ei tukea eikä virikkeitä ja syötäisiin ravinneköyhää ruokaa, paljon sokeria ja lisäaineita. Lapsen aivot siis kehittyisivät epäterveellisellä ravinneköyhällä ravinnolla. Vanhemmat ei välittäisi lapsesta eikä tukisi häntä koulun kanssa. Ei juuri liikuttaisi vaan istuittaisiin tv:n äärellä. Lapsi kasvaisi ruutujen edessä. Tunteista ei saisi puhua ja lasta rankaistaisiin kiukuttelusta. Ja vanhemmat kiikuttaisi lapsensa psykiatrille kun hän oirehtii ja hänelle aloitettaisiin jo kasvuiässä lääkkeitä koska vika olisi lapsessa.

        Ja toinen kaksonen laitettaisiin tasapainoiseen kotiin jossa olisi vanhemmat jotka olisi korkeakoulun käyneitä ja heillä olisi paljon ymmärrystä miten tukea lapsen kehitystä, tarjoaisi lapselle virikkeitä ja tukea, välittäisi lapsesta paljon. Perheessä syötäisiin ravinnerikasta ruokaa joka auttaa aivojen kehitykseen ja olisi karkkipäivä joskus. Yhdessä käytäisiin ulkoilemassa ja liikkumassa. Joskus istuttaisiin tv:n ja tietokoneen edessä mutta vanhemmat tietäisi että ruutuaika on hyvä rajoitin ettei mene liiaksi. Jos lapsi alkaisi kiukutella, opittaisiin yhdessä että on monenlaisia tunteita ja ne negatiivisetkin on sallittuja kokea ja harjoteltaisiin itsensä rauhoittamista. Jos lapsella olisi vaikeaa myöhemmin hänet vietäisiin terapeutille ja ymmärrettäisiin että ok sillä pahalla ololla saattaa olla kytköksiä siihen mitä hänelle on vaikka viimeaikoina elämässä sattunut. Lääkäri olisi erittäin varovainen lääkitsemään alaikäistä.

        Kaksosilla olisi samanlainen geeniperimä. Kummastakohan kasvaisi paremminvoiva yksilö joka menestyisi elämässään? Kuinka paljon geenit painaisi vaakakupissa?

        Tuo kaksosvertaus on ihan itsestäänselvyys. Joskus tuntuu olevan vallalla ajatus että ihminen ei voisi/saisi olla sairas biologisista tekijöistä käsin. Ikäänkuin syntymähetkellä oltaisin kaikki samalla viivalla. Onhan vaikka valko. - ja tummaihoisten yleisessä älykkyydessäkin tilastollista eroa. Miehet ovat väkivaltaisempia kuin naiset biologisista syistä johtuen. Eroja on paljon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo kaksosvertaus on ihan itsestäänselvyys. Joskus tuntuu olevan vallalla ajatus että ihminen ei voisi/saisi olla sairas biologisista tekijöistä käsin. Ikäänkuin syntymähetkellä oltaisin kaikki samalla viivalla. Onhan vaikka valko. - ja tummaihoisten yleisessä älykkyydessäkin tilastollista eroa. Miehet ovat väkivaltaisempia kuin naiset biologisista syistä johtuen. Eroja on paljon.

        Kyllä vuosikymmenien ajan sekä valtamedia että koulujärjestelmä että tieteellinen tutkimus ovat hurahtaneet ajatukseen, että kaikki ajatukset, ideat, sairaudet, poikkeavuudet ja erot johtuvat ja juontuvat suurelta osin materiasta eli geeneistä, aivoista, elimistön toiminnoista. Jos joku muuta väittää, hän on monien mielestä vähän hupsu, vaikka onhan se päivänselvää että esimerkiksi ihmisen kognitio ja tietoisuus on äärimmäisen monimutkainen ja vuorovaikutuksessa syntyvä ilmiö, jota on kerta kaikkiaan mahdotonta palauttaa suoraan geeneihin tai hermoston tasolle. Kun joku sitten vaikka ehdottaa, että syy miksi kaksostutkimuksissa saadaan kohtuullisen korkeita populaatiotason perinnöllisyysarvioita sellaistenkin hyvin kulttuurisidonnaisten asioiden kuin luonteenpiirteet tai kahvin kulutus on siinä, että kaksostutkimukset perustuvat vanhentuneelle ymmärrykselle periytyvyyden mekanismeista, se tyrmätään epämieluisana tai irrelevanttina asiana.

        Oikeasti tuo aloituksen teksti pätee myös geenitutkimukseen -koko 2000-luku on ollut yhtä pettymysten sarjaa geenitutkijoille ja neurobiologisesti orientoituneelle psykiatrialle. Ja kuten aivokuvantamistutkimusten kohdalla, myös geenitutkimusten tapauksessa esimerkiksi valtamedia julkaisee massiivisen määrän sellaista tutkimusnäyttöä, jota ei kyetä eikä olla kyetty toistamaan, mutta joka on jäänyt massiivisen propaganda takia elämään ihmisten tajuntaan. Masennuksen serotoniiniteoria on yksi tällaisista "hypoteeseista", joille ei ole koskaan ollut mitään suoraviivaista näyttöä eikä tuo nyt ihme olekaan, koska masennus oireyhtymänä on niin surkea reliabiliteetiltaan, ettei sitä välttämättä useimmiten kaksi kliinikkoa tunnista samaksi sairaudeksi. Sama on oikeastaan ihan kaikkien psykiatristen häiriöiden kohdalla. Ihmisiä on vuosikymmeniä aivopesty suhtautumaan luonnontieteeseen uskonnollisesti ilman minkäänlaista kritiikkiä, vaikka esimeriksi lääketieteessä on ihan humanististen tieteiden tapaan aivan valtavia ongelmia tutkimusten toistettavuudessa ja laadussa johtuen osin siitä, että ala kärsii kaupallisten tavoitteiden sekoittumisesta tieteen harjoittamiseen. Jos joku viittaa aivoihin ja geeneihin tässä kulttuurissa se koetaan, että hän viittaa johonkin "todellisempaan" kuin jos hän puhuu tunteitaan, yhteiskunnan normeista ja intetioista. Se että kritisoi materialistista reduktionismia ei tarkoita, että uskoisi kaikkien olevan syntymästään saakka samankaltaisia ja ettei biologisilla taipumuksilla olisi mitään vaikutusta ihmisen kohtaloon. Se onko jostain ilmiöstä x näyttöä, kuten esimerkiksi siitä että ihmisten piirteiden kuten älykkyyden perinnöllisyyden osuus piirteen vaihtelusta populaatiotasolla voitaisiin määrittää, on aivan eri asia kuin uskoa epämääräisiin kuvitelmiin, että ihminen on biologinen olento ja että ihmiset ovat lähtökohdiltaan hyvin erilaisia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä vuosikymmenien ajan sekä valtamedia että koulujärjestelmä että tieteellinen tutkimus ovat hurahtaneet ajatukseen, että kaikki ajatukset, ideat, sairaudet, poikkeavuudet ja erot johtuvat ja juontuvat suurelta osin materiasta eli geeneistä, aivoista, elimistön toiminnoista. Jos joku muuta väittää, hän on monien mielestä vähän hupsu, vaikka onhan se päivänselvää että esimerkiksi ihmisen kognitio ja tietoisuus on äärimmäisen monimutkainen ja vuorovaikutuksessa syntyvä ilmiö, jota on kerta kaikkiaan mahdotonta palauttaa suoraan geeneihin tai hermoston tasolle. Kun joku sitten vaikka ehdottaa, että syy miksi kaksostutkimuksissa saadaan kohtuullisen korkeita populaatiotason perinnöllisyysarvioita sellaistenkin hyvin kulttuurisidonnaisten asioiden kuin luonteenpiirteet tai kahvin kulutus on siinä, että kaksostutkimukset perustuvat vanhentuneelle ymmärrykselle periytyvyyden mekanismeista, se tyrmätään epämieluisana tai irrelevanttina asiana.

        Oikeasti tuo aloituksen teksti pätee myös geenitutkimukseen -koko 2000-luku on ollut yhtä pettymysten sarjaa geenitutkijoille ja neurobiologisesti orientoituneelle psykiatrialle. Ja kuten aivokuvantamistutkimusten kohdalla, myös geenitutkimusten tapauksessa esimerkiksi valtamedia julkaisee massiivisen määrän sellaista tutkimusnäyttöä, jota ei kyetä eikä olla kyetty toistamaan, mutta joka on jäänyt massiivisen propaganda takia elämään ihmisten tajuntaan. Masennuksen serotoniiniteoria on yksi tällaisista "hypoteeseista", joille ei ole koskaan ollut mitään suoraviivaista näyttöä eikä tuo nyt ihme olekaan, koska masennus oireyhtymänä on niin surkea reliabiliteetiltaan, ettei sitä välttämättä useimmiten kaksi kliinikkoa tunnista samaksi sairaudeksi. Sama on oikeastaan ihan kaikkien psykiatristen häiriöiden kohdalla. Ihmisiä on vuosikymmeniä aivopesty suhtautumaan luonnontieteeseen uskonnollisesti ilman minkäänlaista kritiikkiä, vaikka esimeriksi lääketieteessä on ihan humanististen tieteiden tapaan aivan valtavia ongelmia tutkimusten toistettavuudessa ja laadussa johtuen osin siitä, että ala kärsii kaupallisten tavoitteiden sekoittumisesta tieteen harjoittamiseen. Jos joku viittaa aivoihin ja geeneihin tässä kulttuurissa se koetaan, että hän viittaa johonkin "todellisempaan" kuin jos hän puhuu tunteitaan, yhteiskunnan normeista ja intetioista. Se että kritisoi materialistista reduktionismia ei tarkoita, että uskoisi kaikkien olevan syntymästään saakka samankaltaisia ja ettei biologisilla taipumuksilla olisi mitään vaikutusta ihmisen kohtaloon. Se onko jostain ilmiöstä x näyttöä, kuten esimerkiksi siitä että ihmisten piirteiden kuten älykkyyden perinnöllisyyden osuus piirteen vaihtelusta populaatiotasolla voitaisiin määrittää, on aivan eri asia kuin uskoa epämääräisiin kuvitelmiin, että ihminen on biologinen olento ja että ihmiset ovat lähtökohdiltaan hyvin erilaisia.

        Psykiatriassa ihmisiä laitetaan diagnoosien pohjalta eri karsinoihin ja häkkeihin kuin eläimiä eläintarhassa. Niille jokaiselle karsinan ihmiselle on oma kuvauksensa ja omat stereotyyppiset piirteensä jonne joukko ihmisiä ämpätään ja jonka pohjalta hoitu ja biologinen hoito suunnitellaan.

        "Masennus oireyhtymänä on niin surkea reliabiliteetiltaan, ettei sitä välttämättä useimmiten kaksi kliinikkoa tunnista samaksi sairaudeksi. Sama on oikeastaan ihan kaikkien psykiatristen häiriöiden kohdalla" Siinäpä se, mutta harva tätä näkee.

        Niissä karsinoissa on paljon erilaisia ihmisiä. Paino sanalla erilainen.

        Hoito on toteuttajalle mukavan liukuhihnamaista.

        Kannattaa olla varovainen ennen kuin joku ihminen laittaa sinut määrittelemäänsä laatikkoon ja tulkitsee sinut sen kautta. Tai alat itse määritellä itseäsi tuon laatikon kautta tai teet siitä itsellesi itsellesi identiteetin. Oma uskomus itsestä tietyn dg edustajana voi määritellä paljon sitä esim uskooko siihen että pystyy myös itse vaikuttamaan asioiden parantamiseen jos imee niin vahvasti itseensä sen sairas-identiteetin Etkä näkee että on mitään muita keinoja voida paremmin kuin vain sen määrittelijän suosittelemat keinot.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psykiatriassa ihmisiä laitetaan diagnoosien pohjalta eri karsinoihin ja häkkeihin kuin eläimiä eläintarhassa. Niille jokaiselle karsinan ihmiselle on oma kuvauksensa ja omat stereotyyppiset piirteensä jonne joukko ihmisiä ämpätään ja jonka pohjalta hoitu ja biologinen hoito suunnitellaan.

        "Masennus oireyhtymänä on niin surkea reliabiliteetiltaan, ettei sitä välttämättä useimmiten kaksi kliinikkoa tunnista samaksi sairaudeksi. Sama on oikeastaan ihan kaikkien psykiatristen häiriöiden kohdalla" Siinäpä se, mutta harva tätä näkee.

        Niissä karsinoissa on paljon erilaisia ihmisiä. Paino sanalla erilainen.

        Hoito on toteuttajalle mukavan liukuhihnamaista.

        Kannattaa olla varovainen ennen kuin joku ihminen laittaa sinut määrittelemäänsä laatikkoon ja tulkitsee sinut sen kautta. Tai alat itse määritellä itseäsi tuon laatikon kautta tai teet siitä itsellesi itsellesi identiteetin. Oma uskomus itsestä tietyn dg edustajana voi määritellä paljon sitä esim uskooko siihen että pystyy myös itse vaikuttamaan asioiden parantamiseen jos imee niin vahvasti itseensä sen sairas-identiteetin Etkä näkee että on mitään muita keinoja voida paremmin kuin vain sen määrittelijän suosittelemat keinot.

        On jännä ilmiö, että nykykulttuurissa toisaalta korostuu äärimmäinen suvaitsevaisuus ja erilaisuuden sietämisen eetos mutta samalla ihmisiä luokitellaan ja patologisoidaan maanisesti juuri medikaalisen diskurssin kautta. Medikalisaatio psykiatriassa tavallaan patologisoi ennen vanhaan aika tavanomaista käyttäytymistä ja ylisukupolvista huono-osaisuutta ja syrjäytymistä. Olen itse kohdannut elämässäni paljon ihmisiä, jotka kokevat etteivät koskaan esimerkiksi opi siivoamaan niin ettei koti ole kaatopaikka, koska ovat saaneet psykiatrilta ADHD-diagnoosin jolle on ominaista, että ei tehdä asioita, joita ei vaan huitsita. Samalla taustalta paljastuu se, että äiti/isi ei koskaan vaatinut tuollaisia asioita, vaan teki aina kaiken henkilön puolesta ja että ihmiselle on toistuvasti kerrottu, ettei tiettyjä asioita tarvitsekaan osata, koska on saanut tietyn diagnoosin sitten aikuisena. Diagnooseilla myös potilaat suojaavat itseään epäonnistumisen ja huonommuuden kokemuksilta, se suojaa ihmisten narsismia. Sen takia monet potilaat kokevat, että lääketieteellinen kieli auttaa heitä hahmottamaan ja sijoittamaan ongelmansa niin, ettei se vaurioita heidän haurasta minäkuvaansa, vaikka se samalla estäisi ihmisen oppimisen ja kehittymisen olennaisilla elämän osa-alueilla. Minusta se vahingoittaa monia ihmisiä pitkällä aikavälillä, vaikka he eivät tätä edes tiedosta, koska ihmisellä voisi olla kapasiteettia vaikka mihin jos hän ymmärtäisi ja uskaltaisi kohdata omat vajavuutensa ja sopeutumista vaikeuttavat toimintamallinsa ja ymmärtäisi, että niihin voi vaikuttaa aivan itse. Tuollaiset luokitukset johtavat siihen, että ihmiset taantuvat henkisesti kun ajattelevat että tietty käyttäytymiskaava on lähtöisin puhtaasti geeneistä tai aivojen poikkeavasta toiminnasta, vaikkei siitä olisikaan mitään näyttöä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On jännä ilmiö, että nykykulttuurissa toisaalta korostuu äärimmäinen suvaitsevaisuus ja erilaisuuden sietämisen eetos mutta samalla ihmisiä luokitellaan ja patologisoidaan maanisesti juuri medikaalisen diskurssin kautta. Medikalisaatio psykiatriassa tavallaan patologisoi ennen vanhaan aika tavanomaista käyttäytymistä ja ylisukupolvista huono-osaisuutta ja syrjäytymistä. Olen itse kohdannut elämässäni paljon ihmisiä, jotka kokevat etteivät koskaan esimerkiksi opi siivoamaan niin ettei koti ole kaatopaikka, koska ovat saaneet psykiatrilta ADHD-diagnoosin jolle on ominaista, että ei tehdä asioita, joita ei vaan huitsita. Samalla taustalta paljastuu se, että äiti/isi ei koskaan vaatinut tuollaisia asioita, vaan teki aina kaiken henkilön puolesta ja että ihmiselle on toistuvasti kerrottu, ettei tiettyjä asioita tarvitsekaan osata, koska on saanut tietyn diagnoosin sitten aikuisena. Diagnooseilla myös potilaat suojaavat itseään epäonnistumisen ja huonommuuden kokemuksilta, se suojaa ihmisten narsismia. Sen takia monet potilaat kokevat, että lääketieteellinen kieli auttaa heitä hahmottamaan ja sijoittamaan ongelmansa niin, ettei se vaurioita heidän haurasta minäkuvaansa, vaikka se samalla estäisi ihmisen oppimisen ja kehittymisen olennaisilla elämän osa-alueilla. Minusta se vahingoittaa monia ihmisiä pitkällä aikavälillä, vaikka he eivät tätä edes tiedosta, koska ihmisellä voisi olla kapasiteettia vaikka mihin jos hän ymmärtäisi ja uskaltaisi kohdata omat vajavuutensa ja sopeutumista vaikeuttavat toimintamallinsa ja ymmärtäisi, että niihin voi vaikuttaa aivan itse. Tuollaiset luokitukset johtavat siihen, että ihmiset taantuvat henkisesti kun ajattelevat että tietty käyttäytymiskaava on lähtöisin puhtaasti geeneistä tai aivojen poikkeavasta toiminnasta, vaikkei siitä olisikaan mitään näyttöä.

        Mikäköhän sen maanisen luokitteluvimman saa aikaan?

        Ehkä yhteiskuntamme ei olekaan loppupeleissä niin suvaitsevainen erilaisuudelle kun jokainen erilainen piirre pitää maanisesti luokitella jotta sen edustajat saa ymmärrystä ja tukea ja hyväksyntää? Ehkä ihmismieli rakastaa luokitteluita ja nähdä toisen ihmisen kehikossa jonka itse on toiselle kehittänyt? Tai itselleen?Tulkita toista sen etukäteiskehikon kautta jonka aluksi muodostaa?

        Ehkä tosiaan ihmisellä on helpompi hyväksyä ongelmansa jos kokee että ne kumpuaa jostain tietystä tilasta ja sairaudesta jonka toinen hänelle antaa ja kertoo mistä on kyse eikä ehkä pitkäaikaisesta jatkumosta hankalasti hahmotettavaa elämänhistoriaa, tapahtumia, reaktioita, keholle tapahtuneita asioita, ympäristötelijöitö ja valintoja jossa niin moni vaikuttaa kaikkeen? Jossa itsekin saattaa olla vastuullinen jostain?

        Ehkä yhteiskunta korostaa niin paljon oman onnensa seppä-ajattelua että se ei luonnostaan enää huolehdi vähäosaisista ilman että heidät on määritelty joksikin jotta heille tarjottaisiin joku tukimuoto jossa sitten joku henkilö jolle maksetaan huolehtii ihmisistä. Siinä missä ehkä entisaikaan ja toisissa kollektiivisemmin ajattelevissa yhteisöllisemmissä kulttuureissa ehkä tukeminen tapahtuu luonnollisemmin ilman jatkuvaa määrittelyä? Vai tapahtuuko..

        Ehkä nykyään on hyvin tarkat kriteerit sille millainen ihmisen pitäisi olla? Miksi? Ehkä oirehdintaa ja tehottomuutta ei hyväksytä suoritus- ja kilpailukeskeisessä tuottavuutta korostavassa kapitalistisessa kulttuurissa? Ja ne jotka ei täytä yhteiskunnan asettamaa yhä vaativampaa tasoa täytä joutuvat yhteiskunnan painostamana löytämään viat itsestään joka ohjaa yhteiskunnankin takia oirehtivan ihmisen systeemiin jossa hän löytää viat itsestään ja biologiastaan? Heillä on krooninen huono tunne itsestään kun eivät ole yhteiskunnan asettamien arvojen ja vaatimusten mukaisia? Jotkut ovat hahmottaneet psykiatrian sosiaalisen kontrollin välineenä.

        Köyhyys, syrjäytyminen, eri sosiaaliluokkien eriarvoisuus, yhteiskunnallinen pahoinvointi, ihmisen henkinen tyhjiö yhteiskunnassa joka ei voitele ihmisen syvimpiä tarpeita jää niin kovin vähälle huomiolle psykiatrian medikalisoituneessa aivo/biologia-obsessoituneessa mallissa

        Vai onko tässä luokitteluobsessiossa kyse rahallisista intresseistä jossa lääkeyhtiöt tekevät voittoa siitä että on karsinoita joihin ihmisiä voi jaotella johon sitten on tarjolla lääkkeitä.

        Tokihan vakava oirehtiminen on saanut varmaan yhteiskunnissa sulkemaan jopa ennakkoluulojen takia ihmisiä pois. Ihmisiä joita ei ymmärretä. Meidän kulttuureissa ihmisiä voidaan ymmärtää mutta on tärkeää myös että heidät kategorisoidaan koska he osoittaa poikkeavaa käytöstä. Sympatiaa annetaan kun he ovat sairaita, muuten he olisi outoja ja vältettäviä? He hyväksytään sedatiiveilla lääkittynä? Tai ehkä joissain kulttuureissa voi olla että erilaisuutta ei pidetäkään niin outona vaan ehkä jopa vahvuutena. On varmasti kulttuurisidonnaista mitä pidetään outona tai sairaana. Psykiatriassakin homoutta pidettiin sairaana. Ehkä ihmismieleen kuuluu se että erilaisuudesta ei pidetä, sitä ei suvaita jotka ei käyttäydy laumasääntöjen mukaan?

        Pidän psykiatriaa jollain tavoin sellaisena joka paikkaa jotain tyhjiötä sieluissamme ja yhteiskunnassa. Ehkä se on astunut paikkaamaan jotain tyhjiötä? Tiedeuskonto on astunut uskontojen tilalle? Paikkaamaan yhteisöllisyyden puutetta kaupungeissa missä ihmiset asuu yksiöissään ollen vailla yhteisön luonnollista tukea?

        Omasta mielestäni psykiatrian sielu on tyhjä ja se typistää ihmisyyttä medikalisoituneilla kuvauksillaan ihmisongelmista. Toki kehikolla varmaan jotain autetaan. Uskon että kehikko ja simppeli toteuttamistapa hoidossa vastaa ennenkaikkea sen toteuttajien tarpeisiin.
        Potilaille saattaa jäädä stigmat, tunne omasta voimattomuudesta kyetä tekemään asioille jotain koska diagnoosi, sekä lääkehaittoja sekä keholle että mielelle medikalisoituneesta hoitotavasta. Psykiatria haluaa puhua stigmatisoimista vastaan stigmatisoidessaan ihmisiä jatkuvasti. Laittaen ihmisyyttä joka on mielestäni rajaton laaja ja kaunis, laatikkoihin jossa ihmisyys ei välttämättä kykene kasvamaan täyteen kukoistukseensa. Se tukahdutetaan. Tulkiten esim traumoja ihmisten sairauksina ja heidän piirteidensä ja biologiansa ongelmina.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikäköhän sen maanisen luokitteluvimman saa aikaan?

        Ehkä yhteiskuntamme ei olekaan loppupeleissä niin suvaitsevainen erilaisuudelle kun jokainen erilainen piirre pitää maanisesti luokitella jotta sen edustajat saa ymmärrystä ja tukea ja hyväksyntää? Ehkä ihmismieli rakastaa luokitteluita ja nähdä toisen ihmisen kehikossa jonka itse on toiselle kehittänyt? Tai itselleen?Tulkita toista sen etukäteiskehikon kautta jonka aluksi muodostaa?

        Ehkä tosiaan ihmisellä on helpompi hyväksyä ongelmansa jos kokee että ne kumpuaa jostain tietystä tilasta ja sairaudesta jonka toinen hänelle antaa ja kertoo mistä on kyse eikä ehkä pitkäaikaisesta jatkumosta hankalasti hahmotettavaa elämänhistoriaa, tapahtumia, reaktioita, keholle tapahtuneita asioita, ympäristötelijöitö ja valintoja jossa niin moni vaikuttaa kaikkeen? Jossa itsekin saattaa olla vastuullinen jostain?

        Ehkä yhteiskunta korostaa niin paljon oman onnensa seppä-ajattelua että se ei luonnostaan enää huolehdi vähäosaisista ilman että heidät on määritelty joksikin jotta heille tarjottaisiin joku tukimuoto jossa sitten joku henkilö jolle maksetaan huolehtii ihmisistä. Siinä missä ehkä entisaikaan ja toisissa kollektiivisemmin ajattelevissa yhteisöllisemmissä kulttuureissa ehkä tukeminen tapahtuu luonnollisemmin ilman jatkuvaa määrittelyä? Vai tapahtuuko..

        Ehkä nykyään on hyvin tarkat kriteerit sille millainen ihmisen pitäisi olla? Miksi? Ehkä oirehdintaa ja tehottomuutta ei hyväksytä suoritus- ja kilpailukeskeisessä tuottavuutta korostavassa kapitalistisessa kulttuurissa? Ja ne jotka ei täytä yhteiskunnan asettamaa yhä vaativampaa tasoa täytä joutuvat yhteiskunnan painostamana löytämään viat itsestään joka ohjaa yhteiskunnankin takia oirehtivan ihmisen systeemiin jossa hän löytää viat itsestään ja biologiastaan? Heillä on krooninen huono tunne itsestään kun eivät ole yhteiskunnan asettamien arvojen ja vaatimusten mukaisia? Jotkut ovat hahmottaneet psykiatrian sosiaalisen kontrollin välineenä.

        Köyhyys, syrjäytyminen, eri sosiaaliluokkien eriarvoisuus, yhteiskunnallinen pahoinvointi, ihmisen henkinen tyhjiö yhteiskunnassa joka ei voitele ihmisen syvimpiä tarpeita jää niin kovin vähälle huomiolle psykiatrian medikalisoituneessa aivo/biologia-obsessoituneessa mallissa

        Vai onko tässä luokitteluobsessiossa kyse rahallisista intresseistä jossa lääkeyhtiöt tekevät voittoa siitä että on karsinoita joihin ihmisiä voi jaotella johon sitten on tarjolla lääkkeitä.

        Tokihan vakava oirehtiminen on saanut varmaan yhteiskunnissa sulkemaan jopa ennakkoluulojen takia ihmisiä pois. Ihmisiä joita ei ymmärretä. Meidän kulttuureissa ihmisiä voidaan ymmärtää mutta on tärkeää myös että heidät kategorisoidaan koska he osoittaa poikkeavaa käytöstä. Sympatiaa annetaan kun he ovat sairaita, muuten he olisi outoja ja vältettäviä? He hyväksytään sedatiiveilla lääkittynä? Tai ehkä joissain kulttuureissa voi olla että erilaisuutta ei pidetäkään niin outona vaan ehkä jopa vahvuutena. On varmasti kulttuurisidonnaista mitä pidetään outona tai sairaana. Psykiatriassakin homoutta pidettiin sairaana. Ehkä ihmismieleen kuuluu se että erilaisuudesta ei pidetä, sitä ei suvaita jotka ei käyttäydy laumasääntöjen mukaan?

        Pidän psykiatriaa jollain tavoin sellaisena joka paikkaa jotain tyhjiötä sieluissamme ja yhteiskunnassa. Ehkä se on astunut paikkaamaan jotain tyhjiötä? Tiedeuskonto on astunut uskontojen tilalle? Paikkaamaan yhteisöllisyyden puutetta kaupungeissa missä ihmiset asuu yksiöissään ollen vailla yhteisön luonnollista tukea?

        Omasta mielestäni psykiatrian sielu on tyhjä ja se typistää ihmisyyttä medikalisoituneilla kuvauksillaan ihmisongelmista. Toki kehikolla varmaan jotain autetaan. Uskon että kehikko ja simppeli toteuttamistapa hoidossa vastaa ennenkaikkea sen toteuttajien tarpeisiin.
        Potilaille saattaa jäädä stigmat, tunne omasta voimattomuudesta kyetä tekemään asioille jotain koska diagnoosi, sekä lääkehaittoja sekä keholle että mielelle medikalisoituneesta hoitotavasta. Psykiatria haluaa puhua stigmatisoimista vastaan stigmatisoidessaan ihmisiä jatkuvasti. Laittaen ihmisyyttä joka on mielestäni rajaton laaja ja kaunis, laatikkoihin jossa ihmisyys ei välttämättä kykene kasvamaan täyteen kukoistukseensa. Se tukahdutetaan. Tulkiten esim traumoja ihmisten sairauksina ja heidän piirteidensä ja biologiansa ongelmina.

        Ehkä yhteiskunnassa on myös kamala epäonnistumisen pelko?

        Elämämme on tarkkaan määriteltyä mitä kuuluu tehdä missäkin ikäjaksossa ja sortuminen elon tiellä voi haitata merkittävästi mahdollisuuksia tiettyihin tärkeisiin asioihin kuten työhön pääsemiseen tai perheen hankintaan? Vaikka tavallaan kärsimys ymmärretään mt-ongelmat on kumminkin iso rasite papereissa mennessä tietyille poluille elämässä.

        Perheen hankintakin on nykypäivänä isojen vaatimusten takana koska sitä edeltää usein koulutus, työ, omistusasuntojen hankkiminen ynnä muu, iso kasa vaatimuksia mitä ihmiset itselleen ja yhteiskuntakin laittaa itselleen. Toki nykyään voi sossun maksamanakin hankkia lapsia mutta harva tuskin lähtee tälle tielle tai se on kenenkään ihanteena. Se köyhyys ja syrjäytyminen voi olla juuri se alku ja juuri sille sukupolviselle kierteelle. Lapsi syntyy perheeseen jossa toimeentulo on niukkaa ja se voi olla iso stressi. Ihmiset voi lykätä perheiden hankintaa nykypäivän yhteiskunnassa jossa syntyvyys laskee. Mutta biologiassa on rajat lasten hankintaan liittyen ja ikään missä sen voi tehdä

        Pelko luusereihin kuulumisesta on suuri yhteiskunnassamme? On tärkeää menestyä. On tärkeää olla yhteiskunnan silmissä jotain? Tienata ja saada status?

        Olen törmännyt netissä nuorien aikuisten kirjoituksiin jossa he kokevat jo 25-30 v olevansa ikäloppuja tai epäonnistujia. yhteiskunnassa joka rakastaa nuoruutta ja kauneutta. Yritykset ei halua palveluksiinsa vanhaa jolla on ollut elämänvaikeuksia vaan nuoren terveen. Jo nuorilla on isot paineet niskassa esim lukioissa nykypäivänä että pääsee hyviin jatko-opintoihin.

        Ihmiset joutuu jo lapsena monenlaisten määrittelyiden ja luokitteluiden kohteeksi kouluaikana jossa erilaisuuteen ja alisuoriutumiseen tartutaan nopeaa. Sitä alleviivataan. Kaikki tehdään keskiverrolle ja jos et kuulu siihen sinulla voi tulla olemaan vaikeaa.

        Jos ei koe olevansa menestynyt, kärsivätkö ihmiset sen takia että he ovat yhteiskunnassa missä oman onnensa seppä menestymistä arvostetaan niin paljon?

        Ehkä sekin sairastuttaa ihmisiä että yhteiskunta on jo niin monimutkainen ja vaatii niin paljon? Esim nainen ei saa olla vain äiti vaan hänen on oltava myös yhteiskunnan jatkuvassa palveluksessa uraohjuksena.

        Toki voi miettiä kuka vaatii? Tämä onkin yksi osa paremminvoimista kun kyseenalaistaa kuka sitä loppupeleissä vaatii, itselle asetettuja vaatimuksia.

        Vuorokauden tunnit alkaa jo monilla loppua kesken kun roudaillaan lapsia harrastuksiin. En ihmettele esim ADHD diagnoosien kasvua maailmassa joka on yhtä hektinen, täynnä virikkeitä ja vaatii jatkuvaa kykyä pitää ajatus kasassa, keskittyä monimutkaisiin asioihin ja pitää yllä vahvaa elämänhallintaa. Ihmisten mieli ja aivot voi väsyä yrittäessään pitää yllä monimutkaista pakkaa. Keholla on rajat. Aivot ei toimi optimaalisesti jos niitä rääkätään äärirajoilla.

        Sitten psykiatria tulee hätiin kun joku uupuu ja sortuu elon tiellä. Narratiivi on että ihmisillä on biologispohjainen medikalisoitu ongelma jossa sivuutetaan monta asiaa siinä miten arjen voisi rakentaa omille tarpeille, tunne-elämälle paremmaksi, kehittää omaa elämänfilosofiaansa jossa jotkut omat päöhän pinttyneet arvot (myös yhteiskunnan) voi lisätä pahoinvointia ja kuinka aivot ovat neuroplastinen elin siinä missä psykiatria näkee neuroplastisuuden lisääntymisestä hyötyä masennuslääkkeissä. Ja tästä seuraa että asteittaisella harjoittelulla ihminen voi kyetä parantamaan esim toimintakykyään. Se ei ole helppoa. Opettelu on aikaavievä hidas prosessi, jossa joutuu kohtaamaan epämieluisia tunteita koska uusien käyttäytymiskaavojen opettelu ei ole helppoa jos niitä ei ole esim lapsuudessa omaksunut. Ihminen rakentaa aivojaan joka päivä tavalla millä hän toimii ja itsestään pitää huolta. Tämä sopii psykiatrian narratiiviin vain kun masennuslääkkeet on parantamassa neuroplastisuutta.

        Mielestäni psykiatria vähättelee ihmisten kapasiteettia oppia uutta, parantaa elämäänsä tunkemalla heitä kehikoihin. Usko omiin mahdollisuuksiin vaikuttaa elämänsä parantamisessa on merkittävä. Jos usko on että vain oikea pilleri ja oikea terapia auttaa niin aika kahlitsevaa se voi olla asioiden parantamiselle. Tai että itsellä on parantumaton diagnoosi. Se voi kahlita. Ihmiset on vahvempia kuin luullaan.

        Mielenterveydessä myös keskitytään liikaa ihmisten sortumiseen, kärsimykseen ja heikkouteen kun oikeasti mielenterveys voitaisiin myös hahmottaa yksilön kyvykkyytenä selvitä hankaluuksistaan jossa ihminen voi kyllä kokea suurtakin kärsimystä mutta se ei silti välttämättä ole osoitus hänen kroonisesta sairaudesta vaikka sortuisikin pahastikin

        Mielestäni nyky-yhteiskunta on myös obsessoitunut onneen ja seesteisyyteen normaalitilana. Elämä on kärsimystä siihen kuuluu kärsimys. Se on täysin normaalia ja elämä voi olla melkoista tuskaakin välillä esim läheisiä ja terveyttä menettäessä. Ihmisten pitäisi oppia diilaamaan kärsimyksen kanssa. Toisin kuin luullaan esim filosofiakin voi siinä olla avuliaampaa kuin psykiatria.


    • Anonyymi

      Tämä on täysin totta ja valtavan ikävä ilmiö. Toisaalta tilannetta ei auta se, että kaatopaikan raivaamiseen nämä nepsyongelmaiset tarvitsisivat ihan käytännön apua. Ja saako nepsyvalmennusta ilman nepsydiagnoosia? Ja täälläpäin nepsytutkimuksiin on kahden vuoden jonot ja tutkimuksiin ei oteta kuin kehityksellisiä neuropsykiatrisia häiriöta sairastavia/niiden epäilyjä. Oman lukunsa soppaan tuo myös monet pitkäaikaista masennusta/hoitoresistenttiä masennusta sairastavat potilaat, jotka kärsivät osittain samantyyppisestä oireiluista. Näille ihmisille ei tehdä nepsytutkimuksia lainkaan ja silloin myös oikeanlaista kuntoutusta on hankalaa saada. Ihmettelin tiettyjen koulutuspäivien ohjelmaa, jossa näytettiin ehdottavan nepsytutkimuksia pakolaisille. Hiukan ihmetyttää, miten sellaiset järjestyvät, kun eivät kantasuomalaisetkaan niihin pääse. Ja en tarkoita, ettei pakolaisille tutkimuksia saa tehdä, vaan sitä, miksei niitä tehdä laajemmin eri potilasryhmille.

      • Anonyymi

        Monet nepsyihmiset ovat saaneet kaikki maailman avut ja valmennukset, mitä on saatavana. Lapset ovat lastensuojelun asiakkaita, koko perhe on erikoissairaanhoidon asiakkaita parhaimmillaan, on nepsyvalmennusta, on perhekuntoutusta, on sopeutumisvalmennusta, on kotipalvelua, on perhetyötä, ihan kaikkea mitä vaan toivoa saattaa. Mutta kun ihmisen käsitys itsestään on se, että hänellä on neurologinen poikkeama joka johtaa siihen, että on vaikea motivoitua asioihin, jotka eivät tuota välitöntä mielihyvää, niin mikään maailman valmennus ei tuohon opittuun asennevammaan auta. Se johtaa vaan ylisukupolviseen avuttomuuteen, julkisen sektorin kuormittumiseen kun valtava määrä näitä nepsyperheitä käyttää heikosti vaikuttavia tukimuotoja, jotka pahimmilaan johtavat vain ongelmien kroonistumiseen ja siihen, että ihmiset selittävät omia opittuja toimintamallejaan aivan liikaa medikalisoimalla omia haasteitaan. Jos ei amfetamiinipilleri saa sinua pyyhkimään persettäsi eikä kädestä pitäen valmentaminenkaan auta, vaikka olet oletusarvoisesti ihan normaaliälyinen henkilö, niin kyse on persoonallisuushäiriöstä jota nämä kaikki maailman nepsyvalmentajat vielä ylläpitävät ja tukevat asiakkaissaan.


    • Anonyymi

      Tiedätkö vai luuletko? Aika kylmältä tekstiltä vaikuttaa. Tällainen palvelujen käyttö edellyttää, että ongelmia on jo silloin, kun lapsi on pieni. Jos oikeasti mikään em. apukeinoista ei tehoa, niin eikö sosiaalityöntekijän tai lääkärin velvollisuuksiin kuulu sanoa se suoraan potilaalle/potilaille? Emme anna tukitoimia ennen kuin menet terapiaan. En tiedä sitten, mikä tilanne on narsisteilla, mutuluulolla muistelisin, ettei heihin terapiat auta, vaan saattaa jopa hankaloittaa ongelmavyyhtiä. Mikä on mielestäsi vaikuttava hoitomuoto tällaisessa tapauksessa?

      • Anonyymi

        Terapia voi toimia vain silloin kun asiakkaalla on tahtotila "parantua". Narsisti on terapiassa tai ylipäätään hoidossa vain pönkittääkseen omia näkökulmiaan.


      • Anonyymi

        Terapian ja tukitoimet voi välttää erittäin kustannustehokkailla ennaltaehkäisevillä toimenpiteillä. Kerrot jo ihan ennen kaikkia tukitoimia ja diagnooseja nuorelle ihmiselle, että se että saat huonoja arvosanoja, joskus potkuja töistä ja pakkeja tyttöystäviltä ovat osa normaalia, normaalien ihmisten tavanomaista elämää. Kerrot myös tälle nuorelle ihmiselle ennen massiivisen kallista erikoissairaanhoitoa ja sen palveluja, että vastoinkäymisistä voi selvitä, ja että miljoonat ihmiset ovat selvinneet paljon pahemmista asioista ja että hänellä kuten kaikilla on kapasiteettia oppia vastoinkäymisistä ja kasvaa ihmisenä. Näin vahvistetaan ihmisen resilienssiä ja pystyvyyden kokemusta. Nykyään ihmisiltä tuntuu puuttuvan täysin perspektiivi elämään, johtuuko se monilla heikoista sosiaalisista verkostoista, sukupolvien välisten suhteiden etääntymisestä vai mistä, ettei ihmisille kerrota mitä elämä pitää sisällään ja miten kamalan vaativaa, raskasta ja ahdistavaa elämä välillä on ihan tavallisille ihmisille. On aivan hirvittävän yleistä, että ihmiset eivät saa välitöntä mielihyvää asioista, jotka vaan on pakko suorittaa jotta arki pyörii ja että keskittyminen tylsiin asioihin vaatii valtavasti työtä ihan tavallisilta ihmisiltä. Yksinäiset yksin kasvaneet heikot sosiaaliset verkostot omaavat ihmiset usein kuvittelevat, että heidän kokemansa tavanomaiset vastoinkäymiset ovat jotenkin epätavanomaisia ja siksi heiltä puuttuu myös malleja siitä, miten vastoinkäymisistä selvitään ilman erikoissairaanhoitoa ja Kelan kustantamaa kuntoutuspsykoterapiaa. Nykyään media vielä ruokkii tätä ajatusta kahdella tavalla, ruokkimalla epärealistista käsitystä normaalista ja tavanomaisesta elämästä ja kertomalla ihmisille, että voit ratkaista vaikeat ylisukupolviset ongelmasi hankkimalla diagnoosin ja pillerin lääkäriltä tai ostamalla relfektointiapua joltain ylipalkaltulta terapeutilta, joka kertoo sinulle parhaimmillaan sen saman, minkä oivalsit ensimmäisen kerran viisivuotiaana, kun katsoit alkoholisoitunutta isääsi kusemassa makuuhuoneen nurkkaan keskellä yötä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Terapian ja tukitoimet voi välttää erittäin kustannustehokkailla ennaltaehkäisevillä toimenpiteillä. Kerrot jo ihan ennen kaikkia tukitoimia ja diagnooseja nuorelle ihmiselle, että se että saat huonoja arvosanoja, joskus potkuja töistä ja pakkeja tyttöystäviltä ovat osa normaalia, normaalien ihmisten tavanomaista elämää. Kerrot myös tälle nuorelle ihmiselle ennen massiivisen kallista erikoissairaanhoitoa ja sen palveluja, että vastoinkäymisistä voi selvitä, ja että miljoonat ihmiset ovat selvinneet paljon pahemmista asioista ja että hänellä kuten kaikilla on kapasiteettia oppia vastoinkäymisistä ja kasvaa ihmisenä. Näin vahvistetaan ihmisen resilienssiä ja pystyvyyden kokemusta. Nykyään ihmisiltä tuntuu puuttuvan täysin perspektiivi elämään, johtuuko se monilla heikoista sosiaalisista verkostoista, sukupolvien välisten suhteiden etääntymisestä vai mistä, ettei ihmisille kerrota mitä elämä pitää sisällään ja miten kamalan vaativaa, raskasta ja ahdistavaa elämä välillä on ihan tavallisille ihmisille. On aivan hirvittävän yleistä, että ihmiset eivät saa välitöntä mielihyvää asioista, jotka vaan on pakko suorittaa jotta arki pyörii ja että keskittyminen tylsiin asioihin vaatii valtavasti työtä ihan tavallisilta ihmisiltä. Yksinäiset yksin kasvaneet heikot sosiaaliset verkostot omaavat ihmiset usein kuvittelevat, että heidän kokemansa tavanomaiset vastoinkäymiset ovat jotenkin epätavanomaisia ja siksi heiltä puuttuu myös malleja siitä, miten vastoinkäymisistä selvitään ilman erikoissairaanhoitoa ja Kelan kustantamaa kuntoutuspsykoterapiaa. Nykyään media vielä ruokkii tätä ajatusta kahdella tavalla, ruokkimalla epärealistista käsitystä normaalista ja tavanomaisesta elämästä ja kertomalla ihmisille, että voit ratkaista vaikeat ylisukupolviset ongelmasi hankkimalla diagnoosin ja pillerin lääkäriltä tai ostamalla relfektointiapua joltain ylipalkaltulta terapeutilta, joka kertoo sinulle parhaimmillaan sen saman, minkä oivalsit ensimmäisen kerran viisivuotiaana, kun katsoit alkoholisoitunutta isääsi kusemassa makuuhuoneen nurkkaan keskellä yötä.

        Se ei riitä, että kertoo, mitä elämä mahdollisesti tuo tullessaan.
        Jos kertoo vain elämän varjopuolista, se varmaankin herättää jonkin verran pelkoa.
        On myös kerrottava ja neuvottava, miten kaikista tilanteista voi, ja on mahdollista selvitä.
        Tunteiden käsittelyn taito olisi tärkeä, koska kaikki asiat elämässä herättävät jonkinlaisia tunteita, ja ikävien tunteiden käsittelytaidon puute voi sitten johtaa vaikka mihin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se ei riitä, että kertoo, mitä elämä mahdollisesti tuo tullessaan.
        Jos kertoo vain elämän varjopuolista, se varmaankin herättää jonkin verran pelkoa.
        On myös kerrottava ja neuvottava, miten kaikista tilanteista voi, ja on mahdollista selvitä.
        Tunteiden käsittelyn taito olisi tärkeä, koska kaikki asiat elämässä herättävät jonkinlaisia tunteita, ja ikävien tunteiden käsittelytaidon puute voi sitten johtaa vaikka mihin.

        Kyllä, ja kaikki lähtee hyvästä kasvatuksesta mikä huomio lapsen kyvyt ja tunteet sekä aidoista oikeista kaverisuhteista eikä mistää somesta, joka olis parasta olla vaan lisäväline.

        Tunteiden käsittelyssä auttaa, varsinkin ongelmien ilmaantuessa, hyvä ongelmanratkaisukyky ja resilienssi mitä voi ja pitää opettaa. Mä oon tuosta pitkästä jutusta ihan samaa mieltä, ja monista hankalista oireista huolimatta melkeinpä vastakohta tuolle. Ongelmat kasvattaa, mutta toisaalta syrjäytymistä ja tukiverkkojen puutetta, semmosta henkistä prässiä ettei paremmasta väliä niin kotona kuin terveydenhuollossa ja monessa muussa paikassa. Ennemmin melkein olisin psyykkisesti killeri kuin lamaantuva luuseri, jos nyt sallitte tämmösen ilmasun.
        Tämähän se täsä just pistää ihmetyttää miten homma mennyt sellaseksi, että ihmisiä ahdistaa ja masentaa jo suhteellisen pienet arkiset haasteet...?

        Monisairas


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, ja kaikki lähtee hyvästä kasvatuksesta mikä huomio lapsen kyvyt ja tunteet sekä aidoista oikeista kaverisuhteista eikä mistää somesta, joka olis parasta olla vaan lisäväline.

        Tunteiden käsittelyssä auttaa, varsinkin ongelmien ilmaantuessa, hyvä ongelmanratkaisukyky ja resilienssi mitä voi ja pitää opettaa. Mä oon tuosta pitkästä jutusta ihan samaa mieltä, ja monista hankalista oireista huolimatta melkeinpä vastakohta tuolle. Ongelmat kasvattaa, mutta toisaalta syrjäytymistä ja tukiverkkojen puutetta, semmosta henkistä prässiä ettei paremmasta väliä niin kotona kuin terveydenhuollossa ja monessa muussa paikassa. Ennemmin melkein olisin psyykkisesti killeri kuin lamaantuva luuseri, jos nyt sallitte tämmösen ilmasun.
        Tämähän se täsä just pistää ihmetyttää miten homma mennyt sellaseksi, että ihmisiä ahdistaa ja masentaa jo suhteellisen pienet arkiset haasteet...?

        Monisairas

        Vastaukseen käy hyvin mainita some yhtenä isona tekijänä syyksi ihmisten ahdistukseen ym.
        Sekä nykyinen jatkuva kiire, vaativuus, kaikki paineet omaan ihmisyyteen, ulkonäkö, omaisuus, kaikinpuolin pärjääminen, jne. Lista voisi tulla hyvinkin pitkäksi.

        Ihmisille tulee tarvetta tuntea itsensä hyväksytyksi ( jotkut hyvin tulevatkin, mutta eivät sitä itse huomaa ), on riittämättömyyden tunnetta, pystyykö suoriutumaan kaikesta, jne.
        Monilla on kohtalaisen heikohko itsetunto, verrataan itseä muihin ja pidetään itseä jollakin tavoin huonompana tai heikompana.

        Lisänä vielä tää koko maailman tilanne, ensin oli koronat, sitten tuli toi sotatilanne, inflaatiot, ja mitähän vielä.
        Monet kokevat elämän kovin epävarmaksi, eikä se ole henkisesti aina ihan helppoa.
        Herättää pelkoja tulevasta pärjäämisestä, sekä taloudellisesti että muutenkin, kannattaako perustaa perhettä ottaa asuntolainoja, vaihtaa ehkä työpaikkaa, ym.

        Itsekin olen monisairas, monia juttuja käynyt läpi, hengenlähtökin ollut lähellä muutaman kerran, enkä todellakaan voi väittää, että olisi ollut mitenkään helppoa, päinvastoin.
        Olet ihan oikeassa, että kaikki kokemukset kasvattavat. Ja jos resilienssiä ei heti alkuun ole, tai on vain vähän, niin kyllä sekin tuppaa lisääntymään kokemusten kautta.

        Mäkin olen joskus miettinyt, olisiko helpompaa, jos olisi nuppi sekaisin, eikä ymmärtäisi mistään mitään, mutta se ei kuitenkaan ole ratkaisu mihinkään.
        Ehkä on parempi, että oman tilanteensa tajuaa, ja yrittää parhaansa mukaan pärjätä, vaikka usein vastoinkäymisiin törmääkin, joskus alentavaan kohteluun, ym.

        Elämä on.
        Ei se kai kenelläkään ole pelkkää ruusuilla tanssimista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastaukseen käy hyvin mainita some yhtenä isona tekijänä syyksi ihmisten ahdistukseen ym.
        Sekä nykyinen jatkuva kiire, vaativuus, kaikki paineet omaan ihmisyyteen, ulkonäkö, omaisuus, kaikinpuolin pärjääminen, jne. Lista voisi tulla hyvinkin pitkäksi.

        Ihmisille tulee tarvetta tuntea itsensä hyväksytyksi ( jotkut hyvin tulevatkin, mutta eivät sitä itse huomaa ), on riittämättömyyden tunnetta, pystyykö suoriutumaan kaikesta, jne.
        Monilla on kohtalaisen heikohko itsetunto, verrataan itseä muihin ja pidetään itseä jollakin tavoin huonompana tai heikompana.

        Lisänä vielä tää koko maailman tilanne, ensin oli koronat, sitten tuli toi sotatilanne, inflaatiot, ja mitähän vielä.
        Monet kokevat elämän kovin epävarmaksi, eikä se ole henkisesti aina ihan helppoa.
        Herättää pelkoja tulevasta pärjäämisestä, sekä taloudellisesti että muutenkin, kannattaako perustaa perhettä ottaa asuntolainoja, vaihtaa ehkä työpaikkaa, ym.

        Itsekin olen monisairas, monia juttuja käynyt läpi, hengenlähtökin ollut lähellä muutaman kerran, enkä todellakaan voi väittää, että olisi ollut mitenkään helppoa, päinvastoin.
        Olet ihan oikeassa, että kaikki kokemukset kasvattavat. Ja jos resilienssiä ei heti alkuun ole, tai on vain vähän, niin kyllä sekin tuppaa lisääntymään kokemusten kautta.

        Mäkin olen joskus miettinyt, olisiko helpompaa, jos olisi nuppi sekaisin, eikä ymmärtäisi mistään mitään, mutta se ei kuitenkaan ole ratkaisu mihinkään.
        Ehkä on parempi, että oman tilanteensa tajuaa, ja yrittää parhaansa mukaan pärjätä, vaikka usein vastoinkäymisiin törmääkin, joskus alentavaan kohteluun, ym.

        Elämä on.
        Ei se kai kenelläkään ole pelkkää ruusuilla tanssimista.

        Kyllä ja sitten jos orkanisaatio on aivan kujalla, niin alkaa niillä lähi-esimiehilläkin tulla riittämättömyyden tunnetta, kun kädet on sidotut, vaikka kaikkensa tekee. Sinänsä hassu juttu on tuo resiLiEnssi, sen voi nähdä joko yksilön resilienssinä tai sen puutteena (revitään kaikki irti työntekijästä) tai oo niinku orkanisaation resilienssinä, jolloin kehitetään mm. toimintakulttuuria, arvostetaan ihmistä ja inhimillisyyttä ja vähennetään systemaattisesti mm. HieRaRkiaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastaukseen käy hyvin mainita some yhtenä isona tekijänä syyksi ihmisten ahdistukseen ym.
        Sekä nykyinen jatkuva kiire, vaativuus, kaikki paineet omaan ihmisyyteen, ulkonäkö, omaisuus, kaikinpuolin pärjääminen, jne. Lista voisi tulla hyvinkin pitkäksi.

        Ihmisille tulee tarvetta tuntea itsensä hyväksytyksi ( jotkut hyvin tulevatkin, mutta eivät sitä itse huomaa ), on riittämättömyyden tunnetta, pystyykö suoriutumaan kaikesta, jne.
        Monilla on kohtalaisen heikohko itsetunto, verrataan itseä muihin ja pidetään itseä jollakin tavoin huonompana tai heikompana.

        Lisänä vielä tää koko maailman tilanne, ensin oli koronat, sitten tuli toi sotatilanne, inflaatiot, ja mitähän vielä.
        Monet kokevat elämän kovin epävarmaksi, eikä se ole henkisesti aina ihan helppoa.
        Herättää pelkoja tulevasta pärjäämisestä, sekä taloudellisesti että muutenkin, kannattaako perustaa perhettä ottaa asuntolainoja, vaihtaa ehkä työpaikkaa, ym.

        Itsekin olen monisairas, monia juttuja käynyt läpi, hengenlähtökin ollut lähellä muutaman kerran, enkä todellakaan voi väittää, että olisi ollut mitenkään helppoa, päinvastoin.
        Olet ihan oikeassa, että kaikki kokemukset kasvattavat. Ja jos resilienssiä ei heti alkuun ole, tai on vain vähän, niin kyllä sekin tuppaa lisääntymään kokemusten kautta.

        Mäkin olen joskus miettinyt, olisiko helpompaa, jos olisi nuppi sekaisin, eikä ymmärtäisi mistään mitään, mutta se ei kuitenkaan ole ratkaisu mihinkään.
        Ehkä on parempi, että oman tilanteensa tajuaa, ja yrittää parhaansa mukaan pärjätä, vaikka usein vastoinkäymisiin törmääkin, joskus alentavaan kohteluun, ym.

        Elämä on.
        Ei se kai kenelläkään ole pelkkää ruusuilla tanssimista.

        Ihan totta muuten, ei omaa elämää, mut tunnenkin todella monta ketä sopii hyvin pariin ekaan kappaleeseen, kun taas 3. en niinkään mutta kaipa näitä riittää. Niin nykyaikaa!

        Jaha, periaatteessa sitten ollaan niinku samassa veneessä. Oikein ärsyttää välillä, kun vaikkapa suhteellisen terveet ihmiset tekee ongelmaa jostain vähäpätöisistä asioista tai tavallisista ihmissuhdeongelmista mitkä olisi ratkaistavissa. Itellä on ihmeen hyvä itsetunto ja taidan itse asiassa olla monen huonomman itsetunnon omaavan tylytyksen kohde. On muuten myös käynyt mielessä olisko tosiaan helpompaa , jos nupissa viiraa oikein kunnolla. Ja kyllä se jossain määrin näyttää niin menevän.

        Monisairas


    • Anonyymi

      Serotoniinihypoteesi masennuksessa ei ole kuollut. Sitä tekohengitetään! Biologisen psykiatrian uutta tutkimusta:

      https://www.theguardian.com/society/2022/nov/05/study-finds-first-evidence-of-link-between-low-serotonin-levels-and-depression?CMP=share_btn_tw

      Tuosta innostuneimmat voisi taputtaa käsiä yhteen ja todeta että hei, ehkä SSRI-lääkkeissä olikin joku pointti! Toki he unohtaa sen, että aineet aiheuttaa fyysistä mukautumista, lopetushankaluuksia, ylipäätään monia ongelmia näistä syistä johtuen, kemiallisesti kastroida ihmisiä ja keho saattaa säätää serotoniinireseptorien määrää alemmas kun serotoniinin takaisinottoa estetään jatkuvasti ynnä muuta mitkä on tieten pikku ongelmia. Mutta who cares!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina naimisiin.

      Etsimässä täydellistä hääpukua Roomassa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      352
      3246
    2. Etsin sinua vakavissani

      Täältä tai ihan mistä tahansa. Meillä jäi asioita selvittämättä, ja minun sydän on sanonut painavan sanansa, että meillä jäi juttu pahasti kesken. Syd
      Ikävä
      56
      1376
    3. En voi edes kirjoittaa siitä.

      Se olis liian lapsellista. Kun on yhteys tosielämän puolella ja selvät sävelet. Älykäs se on, todennäköisesti älykkäämpi kuin kukaan, ketä olen tavann
      Ikävä
      62
      1164
    4. En minä seksin perässä ollut

      vaikka niin luulit, vaan sinun, koska halusin sinut kokonaan. Vihjailit nimittäin siihen suuntaan. Miksi muuten epäilit minusta kaikkea pahaa, nainen?
      Ikävä
      71
      1141
    5. Vanhempi mies

      Rakkain, kuinka me enää koskaan voitais sopia näkemisestä? Soittasin, soittasin -mutta, kun?
      Ikävä
      61
      963
    6. Olen pahoillani nainen

      Olen pahoillani siitä, että vielä säännöllisesti nähdessämme asiat välillämme ajautuivat suuntaan, joka ei ollut kummallekaan hyvästä. Harmittaa puole
      Ikävä
      70
      910
    7. Hääpukuja ei turhaan ostella

      Olisiko todella niin, että Hanuri-Hannu on taas kehissä ja vanha suola janottaa todella pahasti - Martti on liikkeellä ja nyt lienee tosi kyseessä! O
      Kotimaiset julkkisjuorut
      66
      824
    8. Martina kiusoittelee kateellisia vihaajiaan

      Palstan Martina vihaajat menivät sekaisin kun Martina lähti Roomaan. Tätä on hauska seurata 🤭
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      805
    9. En löydä sinua

      jotta voisin viestiä lähettää.
      Ikävä
      40
      767
    10. Viiskymppisenä

      Ja alan olla kyllä aina vaan enemmän sitä mieltä, mikä on kyllä ihan tieteellinen faktakin, että elämä viiskymppisenä alkaa olla turhista turhinta. Uu
      Sinkut
      272
      705
    Aihe