Onko tullut hirviä ammuttua. Onko niitä yleensä miten.
Hirven metsästys
84
3669
Vastaukset
- Anonyymi
Kiinnostaa onko joku saanut hirvihaukun tai kaadon lähelle melua pitävää tuulivoimayhtiöiden tuulimittauslaitetta. Itselläni on sellainen kuva, että hirvisaaliit on nyt jäänyt normaalia vähäisemmäksi. Hirvet pakenevat pohjoisemmaksi näitä järjetöntä melua pitäviä tuulenmittauslaitteita. Taitaa tulevaisuudessa Ranualla olla hillamarkkinoiden jälkeen hirvenlihamarkkinat.
- Anonyymi
Myllyt vaikuta millään tavalla hirven pyyntiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Myllyt vaikuta millään tavalla hirven pyyntiin.
Minä en pyytele vaan ammun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä en pyytele vaan ammun.
Sarjatuliase hyvä hirven ammunnassa?
- Anonyymi
Ranualla on vähän hirviä, tuttu Ranualla hirvipirukassa kertoi, että heitä on porukassa 22 metsästäjää ja lupa yhdelle aikuiselle hirvelle. Sanoi Ranuan oleva perinteisesti vähähirvistä aluetta. Ranua on Suomen soisin kunta, liekö siellä hirvillä piilopaikoista puute.
- Anonyymi
Niin minustakin tuntuu. Eihän hirvet välitä autonkaan äänistä, vaan juoksevat alle. Ihmisen päänuppi taitaa olla pahin paikka myllyille.
- Anonyymi
Hirviä on vaan vähempi .
- Anonyymi
Länsirannikko täynnä myllyjä ja ylivoimaisesti tiheimmät hirvitiheydet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Länsirannikko täynnä myllyjä ja ylivoimaisesti tiheimmät hirvitiheydet.
Trollien puhetta, mikä ei perustu todellisuuteen. Valtakunnan uutisissakin on ollut esillä, kuinka näiden tuulivoima-alueiden metsästäjät käyvät ennen oman alueensa tyhjänpyyntiä turvaamassa talven hirvenlihatarpeensa Lapista tai Lapin rajamailta tuulivoimattomilta alueilta. Tämä on oikea, ainut ja todistettu totuus.
- Anonyymi
Hirvet, eikä muutkaan saaliseläimet jää tuulivoima-alueille. Jokainen tuulivoimakorruptoitumaton ymmärtää, että saaliseläimen vaistot perustuu kuuloon.
Tuulivoimaloiden ja tuulenmittauslaitteiden melu tekee eläinten kuulemisen mahdottomaksi.
Saalistavat eläimet, kuten susi, saalistavat taas hajun perusteella, kuten myös hirvikoirat toimii.
Ei saaliseläimet liiku tai jätä hakuja sellaisille alueille, joilla eivät voi kuunnella jättämiään jälkiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trollien puhetta, mikä ei perustu todellisuuteen. Valtakunnan uutisissakin on ollut esillä, kuinka näiden tuulivoima-alueiden metsästäjät käyvät ennen oman alueensa tyhjänpyyntiä turvaamassa talven hirvenlihatarpeensa Lapista tai Lapin rajamailta tuulivoimattomilta alueilta. Tämä on oikea, ainut ja todistettu totuus.
Aivan höpöjä höpiset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hirvet, eikä muutkaan saaliseläimet jää tuulivoima-alueille. Jokainen tuulivoimakorruptoitumaton ymmärtää, että saaliseläimen vaistot perustuu kuuloon.
Tuulivoimaloiden ja tuulenmittauslaitteiden melu tekee eläinten kuulemisen mahdottomaksi.
Saalistavat eläimet, kuten susi, saalistavat taas hajun perusteella, kuten myös hirvikoirat toimii.
Ei saaliseläimet liiku tai jätä hakuja sellaisille alueille, joilla eivät voi kuunnella jättämiään jälkiä.Älä nolaa itseäsi enempää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trollien puhetta, mikä ei perustu todellisuuteen. Valtakunnan uutisissakin on ollut esillä, kuinka näiden tuulivoima-alueiden metsästäjät käyvät ennen oman alueensa tyhjänpyyntiä turvaamassa talven hirvenlihatarpeensa Lapista tai Lapin rajamailta tuulivoimattomilta alueilta. Tämä on oikea, ainut ja todistettu totuus.
Väittelläsi ei ole vähäisintäkään katetta!
- Anonyymi
Ja susia enempi.
- Anonyymi
Ennen näki hirviä pelon laidoilla, nyt en ole nähnyt yhtään hirveä muutamaan vuoteen.
Pian on hirvet metsästetty sukupuuton, aivan kutenviiskyt luvulla.
Totuus on se että metsästäjät valehtelee ja liioittele hirviä määriä. Kolmiolaskentaa suorittaa henkilöt jotka itsekin mukana hirvijahdeissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ennen näki hirviä pelon laidoilla, nyt en ole nähnyt yhtään hirveä muutamaan vuoteen.
Pian on hirvet metsästetty sukupuuton, aivan kutenviiskyt luvulla.
Totuus on se että metsästäjät valehtelee ja liioittele hirviä määriä. Kolmiolaskentaa suorittaa henkilöt jotka itsekin mukana hirvijahdeissa.Kenen ne kolmiolaskennat pitäisi suorittaa? Ja mihin sinä tarvitset niitä hirviä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ennen näki hirviä pelon laidoilla, nyt en ole nähnyt yhtään hirveä muutamaan vuoteen.
Pian on hirvet metsästetty sukupuuton, aivan kutenviiskyt luvulla.
Totuus on se että metsästäjät valehtelee ja liioittele hirviä määriä. Kolmiolaskentaa suorittaa henkilöt jotka itsekin mukana hirvijahdeissa.Nyt näkyy pelon laidilla susia vievät koirat, kissat ja lampaat jne,
kun hirvet loppuu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä nolaa itseäsi enempää.
Kuulkaas kaupunkilaistotut, kyllä se vain on niin, että voimakas ääni on eläimille kauhistus.
Tietysti ne voi aikaamyöten tottua siihen, kuten liikenteeseenkin.
Mutta tuulimyllyaluella ei ole mitään, miksi ne sinne menisivät. Se on vai viuhtova erämaa.
Kissaakaan ei tagdo tuulisella säällä saada ulos, koska turkki pöllyää ruohot heiluu ja peittää mahdollisten saaliiden liikkeet. Kuulostakaan ei ole apua. kun pienet äänet hukkuu taustaan.
Tuulisella säällä eläimet piiloutuu turvallisiin paikkoihin, eivätkä liiku. Paras metsötyskeli on sumuinen aamu, kun puussa ei liiku lehtikään. Kostea kasvusto ei kahise ja sumu hälventää näkyvyyden. Silloin voi kävellä ihan pahki saaliin kanssa.
- Anonyymi
Suomessa on uutisoitu ongelma metsästysseurojen ukottuminen, eli jäsenten ikääntyminen ja luontainen elämään kuuluva poistuma.
Tähän ei ole kuin yksi aiheuttava tekijä ja se on metsästysseurojen kepulaisuus. Miettikäähän jokainen tahollanne tuleeko seurassa esille tai onko jopa seuran toimintaa ohjaava tekijä kepulaisten oman edun tavoittelu.- Anonyymi
Tuo vilkas mielikuvitus tuottaa mitä oudoimpia teorioita.
- Anonyymi
Todella oikea analyysi. Ei luuloa, vaan tietoa.
- Anonyymi
Kipeä on hirvi ja metsästysasia tuulivoimakorruptoituneille kepulaisille. Heti kolme yhden lauseen mitenkään perustelematonta vastausta. Miettikäähän seuroissa onko yhteinen kanta jatkaa vuokrasopimuksia tai metsästysoikeussopimuksia tuulivoimalle maita vuokraavien maanomistajien kanssa. Kaupunkilaisille toki sinänsä tuulivoimasta etu, että citymaasturilla pääsee tuulivoimatieverkostoa jotenkin kulkemaan.
Oikeasti on olemassa ja löydettävissä tilastotietoa tuulivoima-alueiden hirvikadosta.- Anonyymi
Selitäppä miksi tiheimmällä tuulivoima-alueella on maan suurin hirvi ja peura kanta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Selitäppä miksi tiheimmällä tuulivoima-alueella on maan suurin hirvi ja peura kanta?
Tosiasioita ei selitetä, vaan ne perustuvat totuuteen ja toteutumaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosiasioita ei selitetä, vaan ne perustuvat totuuteen ja toteutumaan.
Mihin totuuteen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin totuuteen?
– Hirvisaalis väheni edellisvuodesta useimmilla riistakeskusalueilla, suhteellisesti eniten etelässä Uudenmaan, Kaakkois-Suomen ja Etelä-Hämeen alueilla. Saaliissa oli kasvua Kainuun ja Lapin alueilla, kertoo riistapäällikkö Jani Körhämö Suomen riistakeskuksesta.
Kauden 2020–2021 hirvisaalis oli 18 prosenttia pienempi, kuin 2000-luvun keskimääräinen saalis. Viime vuosina hirvikantaa on pienennetty asetettujen tavoitteiden mukaisesti.
Riistakeskuksen tietoa vielä aika tuulivoimattoman Lapin ja Kainuun ajalta. Tuulivoima-alueet ovat pienentäneet saalista tuon 18%. Kun tuulivoima-alueita lisätään nykyisellä suunnitelmalla, niin on vähenemä yli 50%.
Edelleenkään tuulivoimakorruptoituneet hirviruutiukot eivät perustele kepulaisuutensa myötä asioita mitenkään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
– Hirvisaalis väheni edellisvuodesta useimmilla riistakeskusalueilla, suhteellisesti eniten etelässä Uudenmaan, Kaakkois-Suomen ja Etelä-Hämeen alueilla. Saaliissa oli kasvua Kainuun ja Lapin alueilla, kertoo riistapäällikkö Jani Körhämö Suomen riistakeskuksesta.
Kauden 2020–2021 hirvisaalis oli 18 prosenttia pienempi, kuin 2000-luvun keskimääräinen saalis. Viime vuosina hirvikantaa on pienennetty asetettujen tavoitteiden mukaisesti.
Riistakeskuksen tietoa vielä aika tuulivoimattoman Lapin ja Kainuun ajalta. Tuulivoima-alueet ovat pienentäneet saalista tuon 18%. Kun tuulivoima-alueita lisätään nykyisellä suunnitelmalla, niin on vähenemä yli 50%.
Edelleenkään tuulivoimakorruptoituneet hirviruutiukot eivät perustele kepulaisuutensa myötä asioita mitenkään.Vai tuulivoimaalueet on pienentäneet🤣🤣
- Anonyymi
Hirviä on paljon, liian paljon.
Lupia liian vähän.- Anonyymi
Eli hirvenpyyntiin täytyy ja on pakko riittää aloitus lauantai. Pyyntiajaksi riittää tällöin yksi vuorokausi.
- Anonyymi
Onko Nivalassa ollut hirvisaaliit viime vuosina hurjassa nousussa. Vielä joku vuosi takaperin ei ollut mieltä lähteä perintömaille tyhjänkävelyyn.
- Anonyymi
Voiko yhdellä luvalla Taivalkoskelta ammutuista kolmesta hirvestä kirjata kaksi Nivalassa ammutuiksi, kun äkkiä yön kähmään kuomukärryssä siirtää Nivalaan muutoin toimettomana olevalle seuran hirvimajalle pilkottavaksi.

Ei nivalassa ole tuulivoimaloita minkäänvertaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei nivalassa ole tuulivoimaloita minkäänvertaa.
Eipä ole ja kiitos Suomen texasilaisten, mutta Nivalaan vaikuttaa ympärillä oleva tuulivoima.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä ole ja kiitos Suomen texasilaisten, mutta Nivalaan vaikuttaa ympärillä oleva tuulivoima.
Larsleevit nusuttelee niin kovaa, että elukatkin pelkää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä ole ja kiitos Suomen texasilaisten, mutta Nivalaan vaikuttaa ympärillä oleva tuulivoima.
Siinä se tuli täysin tyhjä päivästä höpötystä tuulivoiman haitoista, jos tuulivoimaa ei ole koko pitäjässä.
- Anonyymi
Outoja nuo ukrainalaisten ikkunat,autot räjähtää ja kääntyy katolleen raketti iskuissa,ikkunat säilyvät taloissa ehjinä.
- Anonyymi
Olisko "LAPUALLA! tehtyjä raketteja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisko "LAPUALLA! tehtyjä raketteja.
Lapualaaset pitää nyt kaiken omavarasuuren kepun maatalousalan hylkäämisen seuraauksien varalle.
- Anonyymi
Hirvimiehet menkööt lappiin metsästään! Tervetuloa tuulivoima!
- Anonyymi
Tuulivoima on teknisesti mahdoton siirtoverkon kapasiteettiinkin perustuen.
Tuulivoiman tervetulleeksi toivottaminen vaatii uskoa fossiilisten päästöttömyyteen, riittävyyteen ja hintojen pysymiseen ihmisten elämisen mahdollistamisen tasolla.
Tuulivoimatoimijat ja tuulivoimayhdistys ilmoittavat tuulivoimalan sulattamiseen tarvittavan energian osuuden olevan 2% tuulivoimalan energiatuotannosta.
Nykyinen vailla verkkoon kytkemismahdollisuutta oleva tuulivoimala tarvitsee talven yli pystyssä pysyäkseen satatuhatta litraa polttoöljyä.
Yli 6000 tuulivoimalaa päättäjät ovat suunnitelleet ja toteuttamassa polttoöljyn kulutukseen - Anonyymi
Hirvimiehet ovat jo menneet aikaa sitten tuulivoima-alueilta Lappiin. Seuraahan uutisia, ennen kuin kommentoit. Toki Saamelaiset ei ole tästä kovin mielissään alkuperäiskansaoikeuksineen. Ensimmäiset paliskunnat ovat kieltäneet vieraspaikkakuntalaisten hirvenpyynnin alueillaan.
Nämä ovat luettavissa ja löydettävissä olevia uutisoituja asioita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuulivoima on teknisesti mahdoton siirtoverkon kapasiteettiinkin perustuen.
Tuulivoiman tervetulleeksi toivottaminen vaatii uskoa fossiilisten päästöttömyyteen, riittävyyteen ja hintojen pysymiseen ihmisten elämisen mahdollistamisen tasolla.
Tuulivoimatoimijat ja tuulivoimayhdistys ilmoittavat tuulivoimalan sulattamiseen tarvittavan energian osuuden olevan 2% tuulivoimalan energiatuotannosta.
Nykyinen vailla verkkoon kytkemismahdollisuutta oleva tuulivoimala tarvitsee talven yli pystyssä pysyäkseen satatuhatta litraa polttoöljyä.
Yli 6000 tuulivoimalaa päättäjät ovat suunnitelleet ja toteuttamassa polttoöljyn kulutukseenEi muuta kuin tervetuloa tuulivoima, niin saadaan valittajien vit... s käyrä tappiin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuulivoima on teknisesti mahdoton siirtoverkon kapasiteettiinkin perustuen.
Tuulivoiman tervetulleeksi toivottaminen vaatii uskoa fossiilisten päästöttömyyteen, riittävyyteen ja hintojen pysymiseen ihmisten elämisen mahdollistamisen tasolla.
Tuulivoimatoimijat ja tuulivoimayhdistys ilmoittavat tuulivoimalan sulattamiseen tarvittavan energian osuuden olevan 2% tuulivoimalan energiatuotannosta.
Nykyinen vailla verkkoon kytkemismahdollisuutta oleva tuulivoimala tarvitsee talven yli pystyssä pysyäkseen satatuhatta litraa polttoöljyä.
Yli 6000 tuulivoimalaa päättäjät ovat suunnitelleet ja toteuttamassa polttoöljyn kulutukseenSiis mihin sitä polttoöljyä tarvitaa ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis mihin sitä polttoöljyä tarvitaa ?
Tuulivoimala pitää saada pidettyä talvella sulana tai muuten se hajoaa. Tyynellä pakkasilmalla se ei tuota itse sähköä. Siirtoverkkoon kytkemätön tuulivoimala tarvitsee agrekaatin sulattamiseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuulivoimala pitää saada pidettyä talvella sulana tai muuten se hajoaa. Tyynellä pakkasilmalla se ei tuota itse sähköä. Siirtoverkkoon kytkemätön tuulivoimala tarvitsee agrekaatin sulattamiseen.
Eikö tuo tuulivoimaloiden sulattaminen ole ilmaston lämmittämistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuulivoimala pitää saada pidettyä talvella sulana tai muuten se hajoaa. Tyynellä pakkasilmalla se ei tuota itse sähköä. Siirtoverkkoon kytkemätön tuulivoimala tarvitsee agrekaatin sulattamiseen.
ja nyt odotetaankin ensimmäistä kuvatodistetta agrekaatilla lämpiävästä tuulivoimalasta. Sinulta varmasti sellainen löytyy ja omin käsin otettuna?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ja nyt odotetaankin ensimmäistä kuvatodistetta agrekaatilla lämpiävästä tuulivoimalasta. Sinulta varmasti sellainen löytyy ja omin käsin otettuna?
Polttoainekuskit tietää, mihin kuormansa purkavat.
En heti löydä linkitysmahdollista kuvamateriaalia, mutta somessakin on ollut videota polttoainekuskin vihreän energian ihmettelystä, kun purkaa polttoainelastia tuulivoimalan agrekaatille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Polttoainekuskit tietää, mihin kuormansa purkavat.
En heti löydä linkitysmahdollista kuvamateriaalia, mutta somessakin on ollut videota polttoainekuskin vihreän energian ihmettelystä, kun purkaa polttoainelastia tuulivoimalan agrekaatille.Tietää mihin purkavat, mutta eivät mihin polttoainetta käytetään. Nyt niitä kuvia esiin lämmitys agrekaateista tai väitteeltäsi putoaa pohja.
- Anonyymi
Onko puolangalla valtionmailla hirvi porukoita? Entä onko niihin mahdollista hakia kaatolupia?
- Anonyymi
Taitaa olla ainut mahdollisuus liittyä johonkin kepulaiseen seuraan, joille valtio on hirviluvat ja alueet antanut. Pienempää riistaa saa paikallisena metsästää valtion ja seurakunnan mailta. Osa seuroista myy ainakin pienriistalle vieraslupia ja valtio toki myös, niin kauan kuin riistakannan kestävyyden arvion pohjalta lupia riittää. Paljon on pienriistaa pyytäviä koirametsästäjiä susiongelma-alueilta.

Järkevämpää olisi valtion antaa hirviluvat ulkopaikkakuntalaisille. Puolangalla on todella pieniäkin metsästysseuroja, koska naapurit riitaantuessaan ovat perustaneet omia seuroja, jotka haalivat valtion maista lisäalueita.
- Anonyymi
Molempiin kysymyksiin vastaus kyllä.
- Anonyymi
Onko noita hirviä kaatunut ja onko niitä yleensä miten. Kannattaako kauempaa tulla linnun vai hirven pyyntiin.
- Anonyymi
Älä tule, ei teitä kaivata tänne metsästämään!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä tule, ei teitä kaivata tänne metsästämään!
Samanlainen oikeus muillakin kuin paikallisilla. Tuo se on semmosta omaan napaan toljottamista että ei sais muut muka sinne jahtiin tulla.
- Anonyymi
Kauempaa tulleet on kaataneet hirviä ja lintujakin on saatu jo monena syksynä.
- Anonyymi
Ei aikoinaan haitanna hirvi eikä muitenkaan elikoiten elämää Oulun typitehas, haisi tosi pahalta! Hirvet kuten muutkin elikot totuu hajuihin ja ääniin, ainut surma 308.. Käy muutkin lataukset
- Anonyymi
Paljon olis korjattavaa hirven mettyyssä. Nykyinen tilanne että liian monta hirviporukkaa nuohuaa samalla alueella on johtanut lain kannalta laittomuuden tilaan : hirvikoirat ovat ajavia koiria. Eli koirien käyttö tulisi kieltää kokonaan tai toinen vaihtoehto olisi jakaa metsästysalueet täysin uudella tavalla eli isolla alueella vain yksi iso metsästysseura kuten "warsovanliitto" konsanaan. Silloin pyynnin kohdentaminenkin tietynlaisia hirviä säästäen onnistuisi paremmin.
- Anonyymi
Pointti on, että se ei ole kylä eikä mikään missä ei ole neljää metsästysseuraa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pointti on, että se ei ole kylä eikä mikään missä ei ole neljää metsästysseuraa.
Mikään muu ei aiheuta niin suuria tunteita kuin haittalajin hirven metsästys.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pointti on, että se ei ole kylä eikä mikään missä ei ole neljää metsästysseuraa.
Metsästysoikeus kuuluu maanomistajalle. Koiran vieminen ilman lupaa toisen maalle ja itse omalle puolelle passiin on ajavien koirien käytössä tahallista ja johtaa yhteisluvan kaatumiseen. Metsästäjät pilaavat oman harrastuksensa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Metsästysoikeus kuuluu maanomistajalle. Koiran vieminen ilman lupaa toisen maalle ja itse omalle puolelle passiin on ajavien koirien käytössä tahallista ja johtaa yhteisluvan kaatumiseen. Metsästäjät pilaavat oman harrastuksensa.
Kuka ylipäätään tommosta tekee. Toki koira joskus voi "omasta" alueesta mennä ulos mutta sillon se sieltä täytyy käydä hakemassa pois, sitä en ymmärrä että koira lasketaan hakemaan muiden alueista.
- Anonyymi
Kunnollinen puolankalainen hirvimies hankkii eväslihat talveksi hyvissä ajoin.
- Anonyymi
Jo viimeistään heinäntekoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jo viimeistään heinäntekoon.
Maitovasahan se makein on…
- Anonyymi
Valtion syksyn kanalintuluvat on Puolangalle myyty loppuun. Talven latvapyyntiin voi vielä jonkun luvan saada.
Te Puolankalaiset, ette taida ymmärtää tämmöisen asian kokonaistalousvaikutusta, kun suunnittelette tuulivoimaa tämän tulorakenteenne tuhoamiseksi.
Ei ole tuulivoiman myötä, kun pari maasturia markettien pihalla ja majoitusten myynti loppuu.
Kaikki joilla on kiinteää omaisuutta Puolangan kunnan alueella voivat toki vaikuttaa lukemani mukaan asiaan.
Kiinteää omaisuutta Puolangalla omistavat ovat kunnan jäseniä asuinpaikastaan riippumatta.
Kunnan jäsenellä on esimerkiksi oikeus tehdä kuntalaisaloita tai kuntapäätöksistä valitus hallinto-oikeuteen.- Anonyymi
Heitä pois joutava höpötys, ketään ei kiinnosta semmonen p... ka.
- Anonyymi
Muualla asuvan kannattaa kyllä ostaa vaikka hyvin pieni maapala Puolangalta. Sillä saa kunnan jäsenyyden ja mahdollisesti myös metsästysseuran jäsenyyden. Pienellä sijoituksella harrastukseen ja elämän mielekkyyteen pääsee vaikuttamaan, elämänsä arvoja, sekä virkistysarvoja turvaamaan myös tuleville sukupolville.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heitä pois joutava höpötys, ketään ei kiinnosta semmonen p... ka.
Lukijamäärään perustuen ihmisiä kiinnostaa elämisen arvoiseen elämään ja hyviin harrastusmahdollisuuksiin liittyvät asiat.
Metsästysharrastus on Puolangalla merkittävä elämän hyvinvointiin liittyvä asia.
Tämä metsästysmahdollisuus on ollut nykypäivään asti elämään kuuluva perusoikeus ja mahdollisuus Puolangalla. Nyt sitä ollaan monien poliittisten päätösten perusteella tekemässä mahdottomaksi.
Esimerkiksi tuulivoimayhtiöt vielä mainostavat, että tuuliteollisuusalueella saa metsästää.
On jo esimerkkejä, että tätä rajoitetaan.
Yhtiöt ovat pääosin ulkomaisia ja voivat maanomistajien kanssa tehtyjen vuokrasopimusten perusteella kieltää metsästyksen tuuliteollisuusalueella milloin vaan haluavat.
Milloin tämä metsästysoikeus viimeistään kielletään tuuliteollisuusalueilla.
Tuulivoimateollisuus perustuu paljon niin sanotusti päivänvaloa kestämättömiin toimiin.
Osa tuulivoimatyömaista on ympäri vuorokauden valvottuja kulkukieltoalueita.
Kun ulkomaiset tuulivoimayhtiöt haluaa etujensa ja toimenpiteidensä huomioimattomuuden turvaamiseksi liikkumiskiellon tuuliteollisuusalueella, he toteuttavat sen, koska suomalaiset ovat tämän hyväksyneet.
Älkää kepulit vaivautuko kommentoimaan tätä joutavan höpötyksen paskana, keksikää jotain muuta. - Anonyymi

Älkää kepulit vaivautuko kommentoimaan tätä joutavan höpötyksen paskana, keksikää jotain muuta.Koeta ollä höpöttämättä joutavia!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koeta ollä höpöttämättä joutavia!
Huomenna 7.11 on klo 17.00 alkaen kuulemani mukaan Varsavaaran tuulivoimahankkeen seurantaryhmän etä- eli teams tapaaminen. Kannattaa tarkistaa vielä, sillä perustuu hirvenmehtuussa kuulemaani.
Kritisoin tämmöisten pitämistä etänä. Etätapaaminen on tuulivoimayhtiölle helppo tapa välttää fyysistä näkemistä asianosaisten kanssa.
Seurantaryhmä on osa YVA prosessia ja siihen on oikeus osallistua kaikilla järjestöillä, yhteisöillä ja ihmisillä, joita asia koskee.
Tuulivoimayhtiöt pyrkivät tietoisesti minimoimaan osallistujamäärää, että saavat mahdollisimman helpolla byrokratiaansa askeleen eteenpäin.
Jos osallistujia on muutamaa enempi, niin perustelevat asian käsittelyn loppuvan ajan puutteessa.
Paltamon kunta on velvollinen tiedottamaan tähän osallistumismahdollisuudesta.
Kuinka moni maita tyhmyydessään näille ulkomaisille tuulivoimayhtiöille vuokranneista tietää, että heilläkin on osallistumisoikeus tällaisiin heidän maankäyttöään koskeviin seurantaryhmän palavereihin. Tuulivoimayhtiöt ei tiedota näistä edes heille maita vuokranneita maanomistajia. Hankkikaahan tietoa ja osallistukaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huomenna 7.11 on klo 17.00 alkaen kuulemani mukaan Varsavaaran tuulivoimahankkeen seurantaryhmän etä- eli teams tapaaminen. Kannattaa tarkistaa vielä, sillä perustuu hirvenmehtuussa kuulemaani.
Kritisoin tämmöisten pitämistä etänä. Etätapaaminen on tuulivoimayhtiölle helppo tapa välttää fyysistä näkemistä asianosaisten kanssa.
Seurantaryhmä on osa YVA prosessia ja siihen on oikeus osallistua kaikilla järjestöillä, yhteisöillä ja ihmisillä, joita asia koskee.
Tuulivoimayhtiöt pyrkivät tietoisesti minimoimaan osallistujamäärää, että saavat mahdollisimman helpolla byrokratiaansa askeleen eteenpäin.
Jos osallistujia on muutamaa enempi, niin perustelevat asian käsittelyn loppuvan ajan puutteessa.
Paltamon kunta on velvollinen tiedottamaan tähän osallistumismahdollisuudesta.
Kuinka moni maita tyhmyydessään näille ulkomaisille tuulivoimayhtiöille vuokranneista tietää, että heilläkin on osallistumisoikeus tällaisiin heidän maankäyttöään koskeviin seurantaryhmän palavereihin. Tuulivoimayhtiöt ei tiedota näistä edes heille maita vuokranneita maanomistajia. Hankkikaahan tietoa ja osallistukaa.Sinulla on varmaan niin ruma naama, että sitä ei kukaan halua nähdä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla on varmaan niin ruma naama, että sitä ei kukaan halua nähdä.
Terveiset huolestuneesta etelä-Suomesta. Erilaisia naamoja oli mukana eri tahoilta. Pääsin osallistumaan kuunteluoppilaana ilman edustusvastuuta.
Ei osallistunut Ristijärven, eikä Puolangan kunnan edustus. Kuka teillä siellä ajaa ja puolustaa paikallisten etujen mukaisia ja meille ulkopaikkakuntalaisille tärkeitä arvoja, metsästys ja luontomatkailu sekä luontoarvot esimerkkeinä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Terveiset huolestuneesta etelä-Suomesta. Erilaisia naamoja oli mukana eri tahoilta. Pääsin osallistumaan kuunteluoppilaana ilman edustusvastuuta.
Ei osallistunut Ristijärven, eikä Puolangan kunnan edustus. Kuka teillä siellä ajaa ja puolustaa paikallisten etujen mukaisia ja meille ulkopaikkakuntalaisille tärkeitä arvoja, metsästys ja luontomatkailu sekä luontoarvot esimerkkeinä.Tuulivoima-apostolit on saaneet myytyä Puolangan kepulille virkakoneistolle mielipiteen, että tuulivoima ei vaikuttaisi haittaavasti metsästykseen. Totuus on toki aivan toinen.
https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/lukijan-mielipide-hehtaareita-hukattavaksi-253619825 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuulivoima-apostolit on saaneet myytyä Puolangan kepulille virkakoneistolle mielipiteen, että tuulivoima ei vaikuttaisi haittaavasti metsästykseen. Totuus on toki aivan toinen.
https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/lukijan-mielipide-hehtaareita-hukattavaksi-253619825Meni kyllä viikko turhuuteen. Puolangalle emme saaneet enää valtion lintulupia, niin ostimme luvat etelä-Pudasjärvelle. Alueella oli tuulivoimatyömaa ja sen rajoilla ilmoitukset, että metsästyksestä pitää ilmoittaa tuulivoimatyömaalle.
Ei ollut lintuja, eikä mielenkiintoa jäädä metsästämään, eikä majoittumaan.
Valtio ja majoitus sai neljältä päivältä helppoa rahaa, kun yhden päivän jälkeen jatkoimme pohjoiseen ja metsästysreissu lopen onnistui, vaikka kalliiksi tuli.
Valtion pitäisi ilmoittaa tällaisista rajoittavista tekijöistä lupia myydessään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meni kyllä viikko turhuuteen. Puolangalle emme saaneet enää valtion lintulupia, niin ostimme luvat etelä-Pudasjärvelle. Alueella oli tuulivoimatyömaa ja sen rajoilla ilmoitukset, että metsästyksestä pitää ilmoittaa tuulivoimatyömaalle.
Ei ollut lintuja, eikä mielenkiintoa jäädä metsästämään, eikä majoittumaan.
Valtio ja majoitus sai neljältä päivältä helppoa rahaa, kun yhden päivän jälkeen jatkoimme pohjoiseen ja metsästysreissu lopen onnistui, vaikka kalliiksi tuli.
Valtion pitäisi ilmoittaa tällaisista rajoittavista tekijöistä lupia myydessään.Alueuutisissa oli Vuolijokisten tuulivoimayhtiöltä hakemista kehitysrahoista.
https://areena.yle.fi/1-3835054
Ensimmäisenä tulee mieleen, että esimerkiksi perinteisen tuulimyllyn kunnostukseen tai muuhun vastaavaan saa kyllä avustusta luotettavimmiltakin tahoilta, kun tuulivoimayhtiöt.
Uutisoinnissa tuli hyvin esille, että nämä on kertakorvausluontoisia iäksi vaikenemisen rahoja. Mitä jää tuleville sukupolville.
Esimerkki kehitysrahan lyhytjänteisyydestä sen pitkäjänteiseen sitouttamiseen nähden.
Metsästysseura voi saada hyvinkin lupa- ja vieraslupatuloja tonnin vuodessa toiminnan pyörittämiseen. Tämmöiselle seuralle tai yhdistykselle tuulivoimayhtiö tarjoaa optimaalista kymppitonnin kehitysrahaa.
Tuulivoiman myötä lupatuloja ei enää ole. Kehitysraha on käytetty johonkin siihen osoitettuun projektiin. Tulot loppuu tuulivoiman myötä ja toiminta aika lyhyellä aikajänteellä. Onko Puolankalaisille seuroille tai yhdistyksille tarjottu edes tämmöistä kymppitonnia kertakorvauksena tulevaisuuden tuhoamisesta.
- Anonyymi
Mitä helvettiä myllyt kuuluu hirvenmehtuuseen. Meillä on yksi lupa ja kolme on saatu. Selvä yhtälö, missä hirviä on sieltä niitä saadaan. Pää kopassa tuulee, siinä kaikki.
- Anonyymi
aotosta tähäten oon monta possauttanu,,,
- Anonyymi
Van toki Ranualla ammutaan hirvimerkki liikkuvasta hiacesta paikollaan olevaan hirveen.
- Anonyymi
Mahtaa olla lupamäärät ihan turhia, koko suvun pakastimet täynnä hirvenlihaa kuitenkin?
- Anonyymi
Savolaiset taitaa hakea hirvenlihat suvulle ja myyntiinsä Kainuusta.
https://yle.fi/a/74-20008323
- Anonyymi
Emä kaks vasikkaa kanoilaan tuli passiin. Petralla päästelin menemään kymmenen patruunan lipas.. Kahdeksan kutia meni vasikoihin.. Olisko kahdeksan surmanluotia..
- Anonyymi
Miten edes kehtaat tunnustaa, että olet ainakin Puolangan, ellet peräti koko Suomen huonoin pyssymies! Kyllä kolmella kudilla pitää saada kolmen porukka kumoon! Laita kuule pyssysi naftaliiniin, tai oikeastaan olisi parempi, että myyt pois torrakkosi! Nuotiomieheksi olisit omiaan!
- Anonyymi
Lehtitietojen mukaan savolaisilla piti tulla ampumaan urakalla hirviä, kun ei paikallisilla tapahu enää hirven mehtuukaan.
Mehtähallituksen porukoita ja valtion viljaapa nuo on niittäneet.
Se vain on kumma, ettei niin vähissä hirvet, etteikö ohi vetäjiä olisi tai syänmaat vierasta porukkaa täynnä.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113445MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681868Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801178Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768