Pieneen loppuunajettuun moottoriin varaosien hankinta vähän käytettyjen markkinoilta?

Rintamamiestaloni toisessa autotallissa on ollut jo sutjakkaan ajan kolmiovinen vähäruokainen tummansininen muinoin isäntäänsä estotta aina tarvittaessa palvellut Kia. Siitä on jo aikaa, kun Kia oli herralleen ajokunnossa.

Onko täällä Kia-asiantuntijoiden joukossa minkäänlaista tietoa tommosesta, mistä kannattaisi lähteä tiedustelemaan varaosia, jotta Isäntä-Palvelija suhde voisi vielä saada uuden mahdollisuuden jatkoon.

Enimmäkseen olen kiinnostunut metsästämään tarvittavat osat vähänkäytettyjen markkinoilta, hinta-laatu suhde lienee suurpiirteisen arvioini mukaan edullinen.

Tarvitsemani osat:

Jakohihna on repeytynyt, pakoputki pitäisi uusia kokonaan, ajovalot ei anna pitkiä päälle, pissapoika vuotaa, startti panttaa joka kierroksella vähintään neljänteen yrityskertaan, kytkimessä ei ole luistoa,

Sitten ekstrana vielä matkustamon vaatetus, verhoilukankaat olisi kiva saada vähän enemmän seksin tunnelmaa tihkuvaa eroottisempaa tyyliä iäkkäämmän elämäntapa-rekkakuskin makuun sopivammaksi

Wunderbaum-raikastin autosta löytyy yhä, mutta hajut ja virkistäytymis-potentiaali on ollut jo pitkään täysin poissa a kateissa.

Hajut,virkistys, ja kivan freshin oloinen mukavuuden tuntu pitäisi saada nostettua useampaan potenssikertoimeen isännälle.

0

229

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

        Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
        Maailman menoa
        280
        4733
      2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

        se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
        Maailman menoa
        135
        3056
      3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

        Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
        Maailman menoa
        49
        2939
      4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

        Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
        Maailman menoa
        28
        1531
      5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

        Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
        Maailman menoa
        227
        1232
      6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

        Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
        Ikävä
        47
        1179
      7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

        Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
        Maailman menoa
        7
        986
      8. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

        Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
        Ikävä
        58
        971
      9. Paskalaista valokuitulakiin

        Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
        Maailman menoa
        52
        959
      10. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

        Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
        Ikävä
        78
        941
      Aihe