Leipäjonoista hävisivät yli 80 vuotiaat
Anonyymi-ap
5184
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Skottitutkija tyrmistyi
Köyhyyden vastaista työtä tekevässä Poverty Alliance -järjestössä tutkijana työskentelevä MacLeod kertoo viimeisimmällä Suomen-matkallaan kiinnittäneensä huomiota maailmalla vähemmän tunnettuun Suomi-ilmiöön - pitkiin leipäjonoihin.
– Helsinkiläisen leipäjonon näky sai minut muistelemaan kokemuksiani Lesbokselta viime vuonna. Vapaaehtoisia ohjaamassa pitkää jonoa ihmisiä saamaan pienen määrän lahjoitettua ruokaa – näky pakolaisleiriltä Helsingin kaduilla, MacLeod kirjoittaa blogissaan.
tottakai
ja EU -jakaa leipää köyhille opiskelijoille lääketieteellisessä jne
Suomessa maksetaan opiskelsta palkkaa toinsin kuin lesboksessa
mutta ei se riitä edes talvirenkaisiin
lesboksessa lesbot eivät tarvitse talvirenkaita
On kansallinen häpeä, että jopa suomalaiset itse ihannoivat Suomea "maailman onnellisimpana maana" kun samaan aikaan osalla kansaa raha ei riitä ruokaan,
saatikka muihin hankintoihin.
opiskelijoiden palkkaa pitäisi nostaa jotta he voivat rentoutua Mallorcan bileissä ja ruis rokissa kesäisiin ilman että talous romahtaa samoin auton kulut ja pizzataksimaksut
ovat kovassa nousussa
Kun täällä lapsellisesti uskotaan galuipeihin ja tyhmennetään tarpeettomilla rokotuksilla ja koulussa lapsesta lähtien. Kuvittelevat hölmöt elävänsä vapaassa ja hienossa maassa eivätkä tajua sionistien valehtelua kaikessa. Ulkomailta tuodaan väkeä hävittämään valkoista rotua jota tyhmimmät ei näytä tajuavan.
Ruoka valehtelu jonka tarkoitus on vain tappaa ihmisiä kun tilalle tekevät tyhjiä prosessi ruokia ja sairaaksi tekeviä myrkyllisiä aineita sisältäviä pöperöitä. Nauta karja on tärkeä ja Luojamme antoi sen opin meille kuten maanviljelyn.
Zionistit vihaa viljelijöitä koska eivät itse osanneet ja maan omistus kiellettiin rikollisuuden ja lapsi uhrauksien takia. Lehmä antaa ruokaa monin tavoin. me jotka siedämme laktoosia hyvin olemme ilmeisesti maan vanhimpia humaaneja.
Olen samaa mieltä ei kannata puhua onnellisuudesta eikä varsinkaan verrata sitä koko maailmaan ainakaan tällä menolla ja mitä noihin yli 80 tulee niin eiköhän se tauti tehnyt aikamoisen loven siihen porukkaan jos seurakunnallisiin ilmoituksiin voi uskoa ja luottaa, tuskin ne ketään turhaan kuolleeksi julistavat.
Opiskelijoilla on hyvät tuet Suomessa: opintotuki asumislisä opintolaina suurin sallittu paikkamäärä opiskelijalle=huomattavasti suurempi summa kuin työttömillä toimeentulotukiasiakkailla
Lapsiperheet ja opiskelijat eivät ole köyhiä. Leipäjonoissa ei käy kaikista köyhimmät. Siellä käy ne, jotka lähettää omat toimeentulotukirahansa työttöystävälleen Thaimaaseen, ne yrittäjät, jotka käyvät ruokaa hakemassa leipäjonoista ja myyvät sitten eteenpäin saman, lihavat, joilla on ahmimishäiriö jne. Todelliset köyhät eivät jaksa eikä ole rahaa edes mennä leipäjonoon. Siellä ei myöskään jaksa seisoa liikuntakyvyttömät ja allergiset eivät voi noita ruokia syödä
Palkkamäärä ei paikkamäärä
EU -jakaa leipää köyhille opiskelijoille lääketieteellisessä ja on ilmoittanut että sitä suunnataan muillekin ensin insinööriekonomi-opiskelijoille jotka ymmärtävät rahan päälle
se on selvä että kukaan ei anna alennusruokaa pois jaettavaksi kun voi sen käyttää itse joten köyhien hoito
voitaisiin muutenkin siirtää avustuksilla hoidettavaksi julkisissa jonoissa eikä verorahoilla toisella lähettäjänimellä salaisesti hyysätä
Nuo leipäjonot voisi korvata ylimääräisellä, pysyvällä toimeentulotuella eli suomeksi pysyvällä toimeentulotuen nostolla, jolla allergiset voisivat ostaa ei niin homeista ja ei allergisoivaa itselleen sopivaa ruokaa, liikuntakyvyttömätkin saisivat ruokaa ja he, joilla ei ole varaa tulla jonoon taksilla/omalla autolla/joukkoliikennevälineillä tai he, joilla ei leipäjono ole siinä kodin kulmassa.
Palokunta punavihreät on kuitenkin jo kutsuttu paikalla parantamaan köyhien
asemaa leipäjonojen lisäksi palkankorotus on tiedossa
https://www.lansivayla.fi/paikalliset/4657547
Kangasharju siteeraa Valtiotalouden tarkastusviraston (VTV) tuoretta tarkastusta, jonka mukaan opiskelijoiden reaalinen tulotaso nousi vuosikymmenessä 32 prosenttia.
Miksi keskityt köyhistä puhuttaessa puhumaan vain opiskelijoista, lapsiperheistä tai yksinhuoltajista kun he eivät ole niitä kaikista köyhempiä todellakaan vaan kaikista köyhimmät ovat työttömiä yksineläjiä toimeentulotukiasiakkaita ja ulosottovelkaisia toimeentulotukiasiakkaita.
Kiinnostus opiskeluun hiipuisi joillakin ryhmällä jollei sitä tuettaisi.
En vertaisi mun nuoruuteen, jouduin kustantamaan opiskelun kokonaan lainan turvin. Siihen aikaan ei myöskään ollut asumistukia eikä muutakaan hyvinvointia.
Syntyvyyden vähetessä on pidettävä huoli näistä nuorista, nythän haluamme ulkolaisia nuoria opiskelemaan siinä toivossa että jäisivät suomeen työvoimaksi.
pe
Opiskelemaan mennään, jotta opiskelun jälkeen työllistytään eikä sen takia, että opiskelun aikana saadaan tukia.
Jaettava ruoka vähentynyt per henkilö, kun sen tarve on lisääntynyt.
Kun ruoan hinta nousee, työssäkäyvien pienituloisten köyhyys lisääntyy,
Aloituskirjoitus on syvältä ampparista
vanhat kuolee roskiin menevä ruoka vähenee
tämä riittää lauseeksi
Jos leipäjonot halutaan vielä pitemmiksi aletaan jakaa viinereitä
teinit juoksevat niiden perässä välitunnilla tehdään siis teinijono
erikseen
älä jätä noin pitkiä välejä lauseille. Sekavaksi tekee
No rikkaiden vanhempien lapsiahan pitää tukea, koska ovat niitä ”köyhiä”.
No eihän vanhuksia ei ole enää leipää jonottamassa, koska ovat kuolleet jo nälkään.. Yksinkertaista!
Nälkään tai koronaan.
Sossu kirjoittanut, suomessa ei voi kuolla nälkään heidän takia, eivätkä he sitä hyväsy. Aivan varma antavat leipää jos menet pyytämään mutta sinun todistettava se, kysyvät oletko ryypänny rahasi , elänyt rietasta elämää, onko rahasi menny huoriin.
On rivoa kansainvälisesti että opiskelijoille
joilla on maksuton opiskelu
maksetaan palkkaa
todella häpeällistä
lontoon ja veikkaukseen turhiin lehtiin
Ei sossu jaa leipää.
Nyt pitää aseistaa Ukrainaa ja täyttää olikarkkien taskut. Rahaa viherunelmaan.
Kuolkoon köyhät leipäjonoon,Marini!
Ukrainan oligarkkijärjestelmä on Kremlin luoma kommunismin jatke
ei kukaan usa-lainen miljardööri osta jahtia jossa on kulta inenpska huusi (Putingarkki)
vaan sijoittelee vuosikymmeniä ehkä koko elämänsä
Luonut Kuka tahansa! Marini täyttää verovaroin niiden taskuja!
"Missä vähävaraiset vanhukset ovat?
Myllypuron elintarvikeavun konkari Sinikka Backman kertoo, että ruokakassien hakijoissa oli ennen paljon eläkeläisiä, jotka saattoivat käydä jonottamassa einettä vuosikymmenestä toiseen.
– Ihmettelen, missä yli 80-vuotiaat ihmiset ovat. He olivat pienituloisia eläkeläisiä, joiden oli tultava ruokajonoon. Voi vain arvailla, että osa on kuollut pandemiaan, eivätkä jotkut uskalla tulla. (tartunnan pelossa?)
Myös Stadin safkan Anni Heinälä uskoo, että osa ruoka-avusta kadonneista vanhuksista on menehtynyt ja jotkut pysyvät poissa koronan pelossa.
– Voi olla myös niitä, joiden tilanne on heikentynyt niin paljon, etteivät he enää pääse ruokajakoon. Toivottavasti mahdollisimman moni pois jäänyt on saanut apua muualta."
On se kylmää kyytiä, kun yli kahdeksankymppisten mahdollisesti jo voimansa
menettäneidenja sairaiden ihmisten täytyy seistä jonottaa leipäjonossa tunteja missä
säässä hyvänsä. Samaan aikaan poliitikot mainostavat "hyvinvointivaltiota" ja että se
pitää huolen jokaisesta.
Joo ja se on niiden harrastus ei nälkä
ei kukaan jää tulematta nälkää täyttämään koronan takia
mutta eläkeläinen luopuu harrastuksestaan eli leipäjonossa seisomisesta
ja siellä pamlaamisesta
ja syö leipää kotona nyt turvassa koronasta
Siiinä juuri on se hyvinvointivaltion ja "hyvinvointivaltion" ero.
No ei kai liikuntarajoitteiset kykene tulemaan jonoon ilman taksikyytiä.
Ei liian nälkäinen pääse edes ylös sängystä kun voimat on niin loppu, ei lihaksia missään ja verensokeri niin alhaalla. Joten kaikista köyhimmät ja nälkäisimmät eivät edes pääse paikalle. Sen myös huomaa jonottajien ulkonäöstä. Paikalla jonottavat ovat useimmiten ylipainoisia joten on ollut varaa ruokaan siis eli eivät ole oikeasti köyhiä.
Ne jotka eivät dementoituneet ja eivät ole joutuneet laitoshoitoon tai päässeet palvelutaloon,eivätkä kuoleet : Ovat yhä hakemassa ravintoaan 3kertaa viikossa hävikki ruokaa ainakin Helsinki 92 Metroasemalla Myllypuro. Yhdessä moni ikäisten aikuisten kanssa. kuin äitien tai isien joilla lapset mukana jonoissa. Jotka eivät lyhyitä yli 1000 ihmistä aina!Kukan turhaan ei siellä jonota tai huvikseen. Ihan On Oikea Ravinnon Tarve! Ovat jonossa satoi tai paistoi ,helle sää tai vesi sade, pakkanen tai räntä sade.Myös yksinäiset vanhukset ikään katsomatta ovat löytänet ainakin Itä-Helsinki kirkkojen tarjoaman lounaan hävikki ruuasta tehdyt.Ilmaista leipää sietäkin saa mukaansa. Kuin edes hetki toisen vieraan vanhuksen seuraaJa joillain kirkoilla on päivälinen sama asia.Kaikki löytyy Kirkko ja Kaupunki lehti missä on edullinen ruokailu.Eivät kysy kuulutko kirkkoon?Jos sitä ruokailu rahaa ei edes ole. Saat ruokailla silti.
Hyvin toimittu kirkolta, jotain konkreettista kerrankin, koska ei ihminen elä vain
pyhästä hengestä.
Jos ne on kuollut nälkään meidän valtavan sotabutjetin varjossa?
Vanhukset eivät aktiiviaikanaan ole rakastaneet rahaa vaan tunkeneet sitä kulutukseen heti kun ovat saaneet ja nyt ne ovat jonossa tai kolossaan
odottelemassa yhteiskunnan avustuksia jotka jaetaan matuille ja Italiaan
ja otetaan velkaa siten, ettei taatusti vanhuksille jää enää mitään seuraaviin
kymmeniin vuosiin
Tarkoitatko matuilla kaikkia jotka tulee rajojen ulkopuolelta, myös ukrainalaisia, heistä kun tulee suurimmat kulut suomelle.
Miten suhtaudut siihen kun EU-jäsenyys maksaa asukasta kohden 175 euroa, sinunkin pussista.
Ihan kaikkia. Suomen hallitus ei ole konfiskoinut rysssien omaisuutta Suomessa
vaan maksattaa sinulla sekä rysssät että ukrainalaiset
samoin maksattaa sinulla sekä shiiat että sunnit jotka käyvät veristä sotaa keskenään
ja aiheuttavat pakolaisia ja sinä maksat
kaikki hlvetin riitelevät kansat sinä maksat
hallitus ei maksa vaan nostaa avustajineen kivaa liksaa ja matkustelee
mukahoitamaan asioita ja tärkeilee
Ei maksa paljon hyötyyn nähden. Moni asia tulisi Suomelle kalliimmaksi
ilman EU:ta. Täällähän oltaisiin kuin jossain ryssän kansantasavallassa
ja varmaankin jo sen miehittämänä ilman EU-jäsenyyttä.
Katkera ja ilkeä,kommentoija. Pilkun biilaaja paha henki häivy loukkaamista olet varmaan joku nuorempi luuseri joka nauttii kiusaamisesta.
Ei sellaista ole voinut rakastaa jota ei ole kuten rahaa noihin aikihoin mutta eipä ollut tavaraakaan nyt olisi vaikka mitä kiinakrääsää kun kotimaassa ei mikään tuotanto kannata, mukamas, no eipä tietenkään kun tekijöillekin pitäisi jopa palkkaa maksaa.
Vielä eu-maksuista ja italian tukipolitiikasta
olen paljon enemmän kuin kymmenen kertaa kertonut että sinä maksat minä en
eli pitää etsiä kohteita johon veroraha menee ja tulee takaisin veronmaksajan taskuun
siitä tässä lähdetään että
ei halua maksaa hallituksen avustajia matuille
vaan katsoa mistä ne kierrättää takaisin
SOSDEMLÄSKIPRESEET OTTAVAT MAKSAMANSA RAHAT TAKAISIN VUOKRATUKENA JNE osa sijoittaa matukeskuspalveluihin osa ....
– Osuvan sanonnan mukaan Helsingin Hakaniemessä on Suomen suurin veroparatiisi. Siellä majailee SAK, joka laittaa kyllä verkkoon niin sanotun tilinpäätöksensä. Se ei kerro muuta kuin ylimalkaan sen, että kuluja on 12 miljoonaa ja 50 miljoonaa euroa sijoituksia, Harkimo kirjoittaa
Olet persu kun haukut muita, mitä persut tehdeet suomen hyväksi.
Puolue ei tule hyväksytyksi hallitukseen, se kertoo sen luotettavuudesta Soinin persut kelpasi vain jonon jatkosi kun tarvittiin enemmistöä päätöksiin, nyky persut yhtä haitta kun väittämänne haitta maahanmuutto.
Bussikuskimatuista tehdään akateemikkoja ja viisaustieteen tohtoreita
ja siirretään kelan elätettäviksi
kauhea työvoimapula
bussilinjat lopetetaan matujen työpaikkoina
Länsimetron jatkon avautuminen tarkoittaa bussiliikenteen karsimista
Uuden metroyhteyden myötä suoria bussiyhteyksiä Helsinkiin tullaan vähentämään.
Höpiset omiasi, maahanmuuttajat tulevat tekemään kaikki bussi kuskeista lähtien olevat työt jotka eivät kelpaa suomalaisille. Maaseudun tulevaisuus kirjoitti taannoin, suomalaisten metsurien tilalla tulee olemaan maahanmuuttajat, metsissä saattaa olla musta afrikkalinen tekemässä metsurin töitä.
Juuri näin. Rasistit on sokeita. Esim. kotihoito romahtaisi välittömästi,
jos otettaisiin maahanmuuttajat pois.
Nuorilla armottomilla on toki valitsemansa tulevaisuus edessään https://yle.fi/tekstitv/txt/106_0001.htm
Miksi koronakuolemia on ollut eniten tämän vuoden puolella ?
Yhtä paljon kuin yhteensä koko aikana.
Siksi kun kevättalvella viivyteltiin rokotusten kanssa. Vanhusten palvelutaloihin
tuli tilaa. Sukulaiseni kuoli yhdessä, jossa koronaa oli. Ei ollut ainoa siellä,
jonka korona vei.
Kyllä leipäjonot johtuu pakotemarista,viherkima hallituksineen!