Kaupungin hallituksen kokous 4.10

Anonyymi-ap

Kaupungin hallituksen kokouksessa 4. 10 käsiteltiin tuulivoima-aloite, eikä mennyt läpi aloite uudesta iltakoulusta asian tiimoilta.

11

938

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaupunginhallitukseen oli tullut aloite, että uusi iltakoulu tuulivoimarakentamisesta järjestetään, jotta kuullaan myös tuulivoimaan kriittisesti suhtautuvan tahon esittely.
      Esitystä tukivat Manolis Huuki ja Sirkka Juusela-Pekkarinen.
      Kaupunginjohtajan estys oli, että uutta iltakoulua tuulivoimarakentamisesta ei järjestetä.
      Sitä kannattivat Anja Törmä, Erkki Huuki, Timo Pajala, Hannele Ilola ja Päivi Hintikka.
      Elikkä ei tule sitten uutta iltakoulua asiasta.
      Olivat he todella viisaita ja sisäistäneet tuulivoimarakentamisen asiat kerta heitolla.

      • Anonyymi

        Tottakai tuulivoiman kriittisesti suhtautuvan iltakoulu tasapuolisesti pitää järjestää, mitä mahtoivat ajatella? Kaupunginjohtaja mukana tuulimyllyasioissa, siksi ehdotti ettei tule. Onko oikein kaupunkilaisia kohtaan?

      • Anonyymi

        Asia on ollut esillä Kannuksen päättäjillekin kymmenen vuoden ajan ja riittävästi tietoa on saatavilla. Iltakoulu on tämän asian suhteen turhaa verovarojen tuhlausta.

    • Anonyymi

      Kaupunginvaltuuston kokous 11.10 oli tosi mielenkiintoinen. Käsiteltiin tärkeää uuden koulun rakentamista ja tuli päätös,että uusi koulu pitää rakentaa. Oli siellä uusi aloite tuulivoimaankin liittyen.
      Kannattaa katsoa paikallistv:n videointi. Paljastui sieltä suuri epäoikeudenmukaisuus eri asuinalueilla nettiyhteyksien ja tv:n katselun osalta. Tosin ei ainakaan näillä Dna ja Elisan mobiiliyhteyksillä oikein pyörinyt tuo videointikaan kokouksesta.
      Ei ole varaa laittaa tuhansia euroja valokuituliittymään, varsinkin kun sai kuulla, että uusi tuulivoimayhtiö Mutkalammin alueella oli maksanut valokuituliittymän ”joka torppaan”, niin että asiakkaan oma osuus oli vain sata euroa.

      • Anonyymi

        ELY rahoittaa valokuidun Märsylän koulupiiriin 70% osuudella, loput 30% tulee Keskikaistalta, Kannuksen kaupungilta ja tuulivoimayhtiöltä.

        torstai 13.10.2022 | 11:25 5°TILAA LEHTI
        LukusuositusEnsi- ja turvakoteja tarvitaan, kun kotiin ei voi jäädä - Kokkolassa on tilaa viidelle perheelle
        Toimitus suositteleeKokkolan kaupunginvaltuusto päättää lähiaikoina Urheilupuiston budjetista - Kertaa tästä, miten suuri liikuntahanke on edennytUUTISETKannuksen kaupunki osallistuu Märsylän, Mutkalammin ja Korvenkylän valokuituverkon liityntäverkon rakentamisen rahoittamiseen enintään 60 000 eurolla
        Outi Yli-Arvo Ti 5.10.2021 klo 15:18
        Keskipohjanmaa Kommentoi
        Kannuksen kaupunginhallitus on päättänyt osallistua valokuituverkon liityntäverkon rakentamisen rahoittamiseen Märsylän, Mutkalammin ja Korvenkylän alueelle enintään 60 000 euron suuruisella enimmäisrahoitusosuudella. Ehtona on, että kaupunginvaltuusto osoittaa tarkoitukseen riittävän määrärahan vuoden 2022 talousarviossa.

        Osuuskunta Keskikaista rakentaa valokuituverkon Kannuksen Märsylän, Mutkalammin ja Korvenkylän alueelle vuosina 2021–2023. Pohjanmaan Ely-keskus on päättänyt hankkeen rahoittamisesta syyskuussa. Hankkeen arvioitu kokonaiskustannus on 489 000 euroa. Siitä kyläverkon osuus on 389 000 euroa, josta Ely-keskuksen rahoitus on 70 prosenttia ja Neoen/Prokonin sekä Keskikaistan osuus yhteensä 30 prosenttia. Neoen rakentaa alueelle Mutkalammin tuulipuistoa.

        Osuuskunta Keskikaista vastaa verkon rakentamisesta, rahoituksen hankinnasta ja projektin kokonaistoteutuksesta. Keskikaista omistaa valmistuneen verkon ja vastaa sen ylläpidosta.

        Hanke on alkanut kesäkuussa. Varsinainen verkon rakentaminen aloitetaan keväällä 2022.

        Kesän 2021 aikana on hankkeelle tehty jo yhteisrakentamista Telian kanssa. Pääosan rakentamisesta odotetaan ajoittuvan vuodelle 2022. Verkon on oltava valmis 30.6.2023 mennessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis Ely, Kannuksen kaupunki, Keskikaista ja tuulivoimayhtiö rahoittavat valokuituverkon rakentamisen tuolle tietylle alueelle.
        Epäoikeudenmukaisuus ei poistu mihinkään, jatkamme kituuttamista katvealueilla modiiliverkon kanssa kun ei ole rahaa maksaa itse tuhansia maksavaa kuituverkkoa.
        ja valtuuston kokouksessa ilmeni sekin, että on isoja alueita, joille Keskikaistan kuitua ei ole edes vedetty. Rahoitusta ja avustusta siihen saisi edelleen jos halua asian korjaamiseen on.

        Kiitos muuten kokoomuksen ja perussuomalaisten valtuutetuille, että toivat asian julki ja yleiseen keskusteluun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos muuten kokoomuksen ja perussuomalaisten valtuutetuille, että toivat asian julki ja yleiseen keskusteluun.

        Ehkäpä suurimmalle osalle valtuutetuista riittää, että omat tietoliikenneyhteydet ovat kunnossa, muista ei niin väliä.

    • Anonyymi

      Silti niitä siirretään sieltä Puistolaan kirjoittelemaan keskustelupalstoille.

    • Anonyymi

      Persuilla ja kokoomuksella näköjään kokouspalkkiot himottaa kun jatkuvaa iltakoulurallia kaipaavat. Manolis tarvii vaalikassaansa täytettä?

    • Anonyymi

      Turha pitää iltakoulua asiasta, joka päätetään päiväkoulussa ja tietoa on riittävästi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1917
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1312
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      101
      1067
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      918
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      914
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      771
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      662
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      69
      532
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      528
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      511
    Aihe