Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi? Matt.7:3.

Anonyymi-ap

Jos olet oikein valveilla, et koskaan löydä muista niin paljon syntejä kuin itsestäsi. Nähdessäsi toisessa paljon syntiä näet yhden tai kahden vuoden synnit. Itsessäsi sen sijaan näet koko elämäsi synnit, varsinkin ne törkeät teot, joista muut ihmiset eivät tiedä, niin että sinun täytyy hävetä itseäsi. Ja vaikka näetkin jotakin pahaa lähimmäisessäsi, silti et saa hylätä häntä, vaan päinvastoin ottaa huomioon hänen hyvät puolensa ja auttaa omilla lahjoillasi häntä, peittää ja kääntää parhain päin ja neuvoa.
Vaikka olisit kaikkein hurskain, tiedä, että toista tuomitessasi olet kaikkein pahin. Et ole saanut lahjojasi itseäsi imarrellaksesi, vaan auttaaksesi niillä lähimmäistäsi siinä, missä hän niitä tarvitsee. Voimallasi kannat hänen heikkouttaan, hurskaudellasi ja kunniallasi kaunistat ja peität hänen syntinsä ja häpeänsä. Niinhän Jumala on Kristuksen kautta tehnyt ja vielä päivä päivältä tekee sinulle. Ellet tee näin, vaan halveksit toisia, niin tiedä että siinä, missä näet toisessa rikan, itselläsi on häneen verrattuna suuri malka Jumalan edessä.
Tohtori M.Lutherin kirjasta "Mannaa Jumalan lapselle".

24

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Syntiä en huomaa kenessäkään koska se on turha ja merkityksetön käsite.
      Ehkä sellainen tarvittiin muinaiskansojen hallitsemiseen ja vielä nykyisinkin uskovaisille, joilla on kehittymätön moraali.

      • Anonyymi

        Ajattelemisen aihetta monelle. No ei toki ole helppoa esimerkiksi syvästi esikoislestadiolaisen omaksua tuota asiaa, ehkä jopa totuutta.

    • Anonyymi

      Tämä luterilaisuus on jo nähty. En minä Lutherista mitään pahaa sano, muuttivathan he Laestadiuksenkin saarnat, kuka sitä enään tietä mitä Luther on sanonut tai jättänyt sanomatta!

      Mutta se on varma, jos joku ei anna totuutta puhua vaan rupee vänkää vastaan, en minä ainakaan hänelle kauniisti puhu, en sen takia, että tuomitsin häntä iankaikkisesti, vaan sen takia, että hän yrittää vaientaa sen äänen joka tahtoo ilmoittaa totuutta!

      Ja jos joku sen tekee, silloin minä ilmoitan myös hänestä totuuden hänen elämästään että hän lopettaisi tuon vastahakoisuuden.

      Et sinä voi seisoa elävää seurakuntaa vastaan, tai voit, mutta silloin on hyvä tietää, että se voima ei lähde Jumalasta, vaan se on uusluterilaista saatanan nuoleskelimista!

      Sillä se mikä vastustaa Jumalaa ja tahtoo mielistellä saatanaa, siitä pitää kaikkien tietää, vaikka ei tuntisi Jumalan seurakuntaa, niin se joka mielistelee pahuutta, ja on katkera sitä vastaan joka pahuudesta varoittaa, ei hän taida olla Jumalasta lähtöisin, vaikka hän olisi Jumalan ja enkeleiden kaapuun pukeutunut ja taitaisi kaiken Jumalansanan, mutta että hän vihaa niitä jotka pahuudesta varoittavat, niin ei hän taida olla Jumalasta lähtöisin!

      • Anonyymi

        Eikö Lars Levi Laestadius todella puhunut tälle ajalle? Sen minä kysyn tosissani ja en valehtele, sillä te tiedätte itsekin tämän ajan ja tämän huoruuden Hengen joka on tässä ajassa ja joka on ollut alusta asti. Yritättekö te ehkä sanoa, että saatana ei olisi sama eilen tänään ja huomenna, vaan minä sanon teille, se mitä saatana on tänään, se hän on huomenna 2kertaa enemmän, ja mitä hän oli Laestadiuksen aikana, sitä hän on tänäpäivänä moninkertaisesti enemmän!

        Avatkaa internetti, se on täynnä huoruutta, onlyfansia, live seksiä, pornosivuja, ja kaikkea saastaa maan ja taivaan väliltä, ja se kaikki huoruuden henki joka näkyy ihmisissä, pukeutumisessa, puheessa, teoissa, että jokaisella ihmisellä pitää olla kymmeniä ja kymmeniä seksikumppaneita, eikö aika ole paha? Eikö Lars Levi Laestadius todella saarnannut tälle ajalle, sen minä kysyn todella ja olen vakaa kysymyksessäni enkä pelkää eli peräänny!

        Koska se on kirjoitettu, että elämän tie se on kaita ja se on suora, ja siinä ei voi ottaa harha-askelia ei oikealle eikä vasemmalle!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaan se Henki, joka vihaa sitä ääntä joka pahuudesta varoittaa, minun täytyy sanoa ja tunnustaa, ei se taida olla Jumalasta lähtöisin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaan se Henki, joka vihaa sitä ääntä joka pahuudesta varoittaa, minun täytyy sanoa ja tunnustaa, ei se taida olla Jumalasta lähtöisin!

        Kun se on niin, että nämä vanhat synnin rakastajat, he tahtovat puhua kaunista Jumalansanaa!

        He ovat niin rakastuneita syntiin ja siihen mitä perkele ja maailma heille tarjoo!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö Lars Levi Laestadius todella puhunut tälle ajalle? Sen minä kysyn tosissani ja en valehtele, sillä te tiedätte itsekin tämän ajan ja tämän huoruuden Hengen joka on tässä ajassa ja joka on ollut alusta asti. Yritättekö te ehkä sanoa, että saatana ei olisi sama eilen tänään ja huomenna, vaan minä sanon teille, se mitä saatana on tänään, se hän on huomenna 2kertaa enemmän, ja mitä hän oli Laestadiuksen aikana, sitä hän on tänäpäivänä moninkertaisesti enemmän!

        Avatkaa internetti, se on täynnä huoruutta, onlyfansia, live seksiä, pornosivuja, ja kaikkea saastaa maan ja taivaan väliltä, ja se kaikki huoruuden henki joka näkyy ihmisissä, pukeutumisessa, puheessa, teoissa, että jokaisella ihmisellä pitää olla kymmeniä ja kymmeniä seksikumppaneita, eikö aika ole paha? Eikö Lars Levi Laestadius todella saarnannut tälle ajalle, sen minä kysyn todella ja olen vakaa kysymyksessäni enkä pelkää eli peräänny!

        Koska se on kirjoitettu, että elämän tie se on kaita ja se on suora, ja siinä ei voi ottaa harha-askelia ei oikealle eikä vasemmalle!

        Ei puhunut Lars Levi tälle ajalle, hän puhui 1840 - 1950 -luvun Ruotsin pohjoisosan ihmisille.

        Kasvitieteilijä pohjimmiltaan, hyvä ihminen. Kauhistuisi kai nimensä käyttöä lahkolaisten toimesta. Lahko="me vain mennään taivaaseen".

        Siis ymmärrä, hän ei todellakaan saarnannut tälle ajalle!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun se on niin, että nämä vanhat synnin rakastajat, he tahtovat puhua kaunista Jumalansanaa!

        He ovat niin rakastuneita syntiin ja siihen mitä perkele ja maailma heille tarjoo!

        Sinä olet rakastunut sanonko mihin, itseesi ja kaikkikitietävyyteesi? Ja tietosi perustuu lahkolaisoppiin?

    • Anonyymi

      Siinä on sellainen asia mitä en tuu ikinä hyväksymään muuttaa niitä sanoja mitä toinen on puhunut ja vielä sen jälkeen kun hän on kuollut, jotain niin raukkamaista en pysty ymmärtämään!

      En minä ihmettele vaikka tämä vaito olisi etunenässä oikeana luterilaisena ollut niitä muuttamassa suureen ääänen seurakunnan äänenä.

      Synnin rakkaus on kuitenkin viha Jumalaa vastaan!

      Ja joka vihaa Jumalaa vihaa myös Jumalansanaa!

      Ja joka rakastaa pahuutta, hän ei voi kärsiä niitä sanoja jotka pahuuden tuomitsee!

      Eikö Laestadius puhunut jumalansanaa, hän oli vain ihminen, kuitenkin minä sanon teille, että tuomitsi pahuuden, ja siksi joka ei sitä kärsi, ei kärsi että hänen isäntäänsä haukutaan, sillä se joka perkelettä palvelee ei kärsi että perkeleestä pahaa puhutaan, vaan joka Jumalaa palvelee, tuomitsee perkeleen työt!

      Olkoot tämä teille yhteiseksi ymmärrykseksi!

    • Anonyymi

      Että jos se on niin, että meidän parhaimmat saarnaajat kiertelevät huolto asemia nähdäkseen jotakin porno kuvia, en minä sano niin, että hän ei olisi anteeksi saanut kun katui, mutta se kertoo vähän siitä, että ketä kohtaan on rakkaus, ja ei se ole ihme sitten jos ei kärsi kuulla Laestadiuksen saarnaa joka tuomitsee perkeleen työt!

      Kyllä Jeesuksen Kristuksen nimessä ja veressä on aina voima syntiä vastaan, mutta jos synnin rakkaus on niin suuri, niin ei ihminen halua käyttää sitä voimaa!

      On helpompi vain saarnata vähän kevyempää Jumalansanaa joka ei tuomitse perkeleen töitä, ja tehdä kaidasta elämän tiestä vähän laveampi ja avarampi!

      Niin se käy!

      • Anonyymi

        En minä tiedä, ehkä Laestadiuksen saarnat muutetaan vielä kevyempää muotoon ,kuin mitä ne on nyt, onhan aika kuitenkin eri kuin 10vuotta sitten, ei tänään voi noin saarnata, pitäisikö niitä vähän muuttaa vielä kevyempään muotoon,

        Pitäisikö alkaa saarnamaan niin ettei syntiä mainita nimeltä, vain evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta joka päästää kaikki synnin rakastajat taivaan kotiin?

        Olet sairastunut ESIKOISLESTADIOLAISUUTEEN! Hae apua terveyskeskuksesta!

    • Anonyymi

      Jos olet valveilla, ymmärrät että kaikki ihmiset ovat ansainneet sinun laillasi kadotustuomio. Synnit ei ole mitattavissa, sillä kaikki ihmiset ovat tasan 100% syntisiä. MUTTA ... tästä alkaakin Tie ->

      Room. 3:23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ->
      Room. 3:24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden
      - hänen armostaan
      - sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,

      Nämä viheliäiset itsevanhurskautta rakantavat syntikytät eivät ole itse ottaneet lahjavanhurskautta vastaan, ja tekevät Jumalan nimissä esiintynen ahkerati töitä, etteivät muutkaan ottaisi. 💩

      - Piru on ovela ja viisas.

      • Anonyymi

        Ei minua kiinnosta sinun harhaoppisi, en minä lue sinun viestejäsi enään.

        Kristitty ei elä ehdollisissa synneissä joita on lihan himo, haureus, saastaisuus, salavuoteus jne...

        Se synti mikä ihmisessä asuu on ihan eri asia kuin elää synnissä, että annan linnun tehdä pesän pääsi päälle, kuin että se lentää vain ylitse!

        Ja se minun täytyy kysyä, jos tämän joku vanhurskas sielu lukee, ja sinä nyt menet sinne vaikka sitten huoltoasemalle missä tiedät niitten rumien kuvien olevan, tai ajattelet meneväsi sinne! Niin minä kysyn nyt sinulta, miksi et sano: Jeesuksen Kristuksen nimessä ja veressä mene pois Saatana?! Miksi et sano niin?

        "Niin minä kysyn nyt sinulta, miksi et sano: Jeesuksen Kristuksen nimessä ja veressä mene pois Saatana?! Miksi et sano niin?"

        Totisesti sinulla on voima siihen, sinä elävän Jumalan lapsi, ja hän on sinulle hänen voimansa Jeesuksen Kristuksen priiskoitusveren kautta!

        Huuda rohkeasti ja käske saatanaa, ei hän voi sinun ylitsesi tehdä mitään!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei minua kiinnosta sinun harhaoppisi, en minä lue sinun viestejäsi enään.

        Kristitty ei elä ehdollisissa synneissä joita on lihan himo, haureus, saastaisuus, salavuoteus jne...

        Se synti mikä ihmisessä asuu on ihan eri asia kuin elää synnissä, että annan linnun tehdä pesän pääsi päälle, kuin että se lentää vain ylitse!

        Ja se minun täytyy kysyä, jos tämän joku vanhurskas sielu lukee, ja sinä nyt menet sinne vaikka sitten huoltoasemalle missä tiedät niitten rumien kuvien olevan, tai ajattelet meneväsi sinne! Niin minä kysyn nyt sinulta, miksi et sano: Jeesuksen Kristuksen nimessä ja veressä mene pois Saatana?! Miksi et sano niin?

        Raamattuun ei ole kirjoitettu minun, eikä kenekään muunkaan harhaoppia, sielä löydät tien elämään, Jeesuksen Kristuksen.

        Mutta kaikesta tuosta sonnasta, mitä täällä kylvät päivästä toiseen Jeesuksen omista, on ihan ensimmäiseksi luovuttava ja nöyrryttävä ottamaan syntisena Jumalan armo vastaan.

    • Anonyymi

      Eipä ole syntejä suuremmin tehty että sillä tavalla.

      • Anonyymi

        Eihän sokea syntejään näekkään, siksi hän menee päätä pahkaa helvettiin synteineen, joista epäusko on aivan keskeinen ja sen hedelmänä kaikki muut miljoonat synnit, joita kannat joka päivä kehossasi.

    • Anonyymi

      Maksettu kyllä veroja että muiden passaa nilkuttaa.

    • Anonyymi

      Sellaista syntiä luontoa säästäen töitä jakaen.

    • Anonyymi

      Kiitos tärkeistä teksteistä ja analyysistasi. Tosi on, että muista vikojen etsintä ei ole ollenkaan fiksua. Kaikkihan ovat vajavaisia. Jos haluaa todella auttaa, niin täytyy kunnioittavasti toista ohjata oikealle tielle. Totta kai kaikki rikokset täytyy saattaa aina viranomaisten tietoon. Tämä pitemmän päälle auttaa myös tekijää.

      Usein kuitenkin parjataan ihan turhasta ja etsimällä etsitään toisista vikoja ja arvostelujen aiheita pienistäkin asioista. Tämä kertoo vain näin käyttäytyvän ihmisen omasta vajavaisuudesta ja keskeneräisyydestä. Voikaa hyvin!

      • Anonyymi

        Jaa, nyt vasta huomasin, että lainasitkin Mara Lupterin teksteistä. Kiitos kuitenkin, kun toit esille tärkeää sanomaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa, nyt vasta huomasin, että lainasitkin Mara Lupterin teksteistä. Kiitos kuitenkin, kun toit esille tärkeää sanomaa.

        Siis Martti Lutherin, sori.

    • Anonyymi

      Mitä jos onkin markan silmä ja toisella karma?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      52
      3285
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      3
      1003
    3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      3
      880
    4. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      68
      790
    5. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      18
      787
    6. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      60
      724
    7. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      37
      646
    8. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      24
      646
    9. Mitä ajattelet

      Meistä nykyään.
      Ikävä
      42
      600
    10. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      4
      597
    Aihe