Olen adoptiolapsi (tosin jo 37v.) ja haluaisin kuulla mietteitä/kokemuksia muilta siitä, kun adoptio epäonnistuu. Minun ja vahhempien suhde oli alusta loppuun aivan karmea. Sain osakseni väkivaltaa (sekä fyysistä että henkistä) ja väheksyntää juuri adoption suhteen. Miksi tässä maassa ei adoptoidulla lapsella ole mitään oikeutta vaihtaa/valittaa kohtalostaan. Ei ole olemassa mitään seurantaa/kyselyä lapsille, ovatko adoptoidut lapset tyytyväisiä kohtaloonsa.
Adoption toinen puoli
Kaisa
142543
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Se on hirmuinen asia, jos adoptio menee pieleen. Jokaisen adoption taustalla on jo valmiiksi tragedia.
Adoptiolapsi ei voi vaihtaa perhettään sen paremmin kuin biologinenkaan lapsi. Molemmat ovat ihan samalla tavoin vanhempiensa lapsia. Mutta jos perheessä esiintyy väkivaltaa, niin se on lastensuojeluasia, eikä riipu lainkaan siitä millä tavoin lapsi tai lapset ovat perheeseen tulleet.
Sen sijaan seurannat ja kyselyt adoptoiduille olisivat hieno ja mainio asia.
Johtuu varmasti siitä että tässä maassa lasten vaikutusmahdollisuudet kotioloihinsa ja vanhempiinsa on kaiken kaikkiaan olemattomat. Oli sitten biologinen tai adoptoitu lapsi.
Kyllä lapset voivat kertoa kotioloistaan esimerkiksi:
- terveydenhoitajalle
- koulupsykologille
- terveyskeskuspsykologille
- perheneuvolaan
- terveyskeskuslääkärille
- lastensuojeluviranomaisille
- voi soittaa mm. lasten puhelimeen (mm. Mannerheimin lastensuojeluliitossa)
- voi mennä nuorten tukitaloon, jollaisia on ainakin isoissa kaupungeissa
Opettajalle.
Nuorisotyönohjaajalle.
Sukulaisille.
Naapurille.
Ja nämä mainitsemani aikuiset auttavat eteenpäin, sillä lapselle voi olla suuri kynnys mennä puhumaan ammatti-ihmiselle.
Kenenkään ei kannata kärsiä väkivallasta vaan kannattaa hakea apua, sillä jokaisella on vain yksi elämä elettävänään ja se kannattaa käyttää elämästä nauttimiseen ei kärsimiseen!
minäkin olen adoptoitu. muutin kotoa 16 vee. nyt mulla on ihana mies ja lapsi. vihdoin OMA perhe. toinen lapsi tulossa :DDDD löysin biologisen äitini ja isäni. sain 5 sisarusta!!! sisarukseni ovat minulle niiiiiiin rakkaita ja vanhemmat ihan tohkeissaan lapsenlapsestaan. ainakin riittää lapsella lellijöitä ja hoitajia :DDD Kaisa oletko löytänyt biologiset sukulaiset?
nyky ad vanhemmat kaipaavat varmasti kovasti lasta mutta ovat esim verkkoklinikan palstalla usein tavattoman itsekkäitä ja ahneita ja röyhkeitä. Äitiysloma on saatava vaikka lapsi otetaan valmiina jne. Lasta valkataan jopa ei oteta vastaan jos on joku vika. Omassakin lapsessa voi olla sairauksia ja totta kai me biot hoidamme rakkaudella.
Omaa lastaa ei saa sanoa omaksi lapseksi, koska ad lapsikin on oma. Jos joku mummoraasu uskaltaa vahingossa sanoa biolastaan omaksi lapseksi silmät kaivetaan päästä.
oikea äiti
Otit esiin asian, johon minäkin olen kiinnittänyt huomiota.
Mielestäni tuo "oma lapsi" on ihan käypä ilmaisu suomen kielessä biologisesta lapsesta. Omaksi voi toki tulla adoptionkin kautta, mutta silloin vanhemman ja lapsen välinen side ei ole biologinen. En ymmärrä, miksi "oma" on niin tulenarka asia adoptiovanhemmille. Lapsi kuin lapsi kuitenkin.
Huvittavinta minusta on ollut se, että adoptiovanhemmat raivosta piukeina kuuluttavat tätä lapsen "omuutta", mutta useiden puheissa vilahtelee sijaislapsista puhuttaessa näiden "ei omuus".
Terv. Omien biologisten, oman adoptiolapsen ja omien sijaislasten äiti
ps. kaikesta edellisen kirjoittajan näkökulmista (esim. loma) en kyllä ole samaa mieltä. Asioita tulee tarkastella lapsen asemasta käsin.
Nyt kyllä puhut puuta heinää. Ei kukaan hermostu jos sinä puhut biolapsestasi omana, miksi hermostuisi?? Jos alat eritellä lapsia esim. adoptoitu "ei oma" niin siitä hermostuu ja miksi??? A-vanhemmat ajattelevat asiaa tietenkin lapsen kannalta. Kuinka mukavaa on lapsen kuulla kysymyksiä "onko se oma" yrittää käsittää miten hän nyt ei olekkaan vanhempiensa oma lapsi ja muut ovat. Usein nämä uteliaat ja omuuden perään kyselijät kun vain harvoin välittävät siitä onko lapsi kuulemassa vai ei. Oikeasti, ihan uskomattomia asioita voidaan sanoa ja kysyä lapsen kuullen. Tässä siis syytä miksi a.vanhemmat yrittävät muuttaa asennetta.
Äitiysloma on LASTA varten, ei vanhempaa. LAPSI tarvitsee aikuista tykönään, kehittääkseen suhteen vanhempiinsa, tottuakseen uuteen ympäristöön, uusiin ihmisiin, uuteen kieleen. Lasta varten a-vanhemmat haluavat samat lomat kuin biovanhemmat.
Aika harva a-vanhempi kieltäytyy lapsesta, en tiedä mistä olet saanut tuollaisen ajatuksen päähäsi. Toisaalta ei myöskään koskaan ulkopuolinen voi tietää mitkä ovat syyt tälläisen päätöksen takana.
Niin, että kyllä sitä tässä miettii, että kuka se onkaan itsekäs, ahne ja röyhkeä??
Oikea äiti minäkin
jokainen biovanhempikin toivoo tervettä lasta ja pelkää vammaisen kanssa toimeen tulemista, jos sellainen kuitenkin sattuu syntymään. Monet jopa abortoivat vammaisen lapsen, eli eivät ota vastaan omaa biologista lastaan, jollei se ole terve (ja jos se tiedetään etukäteen). Onko siis niin ihme, jos adoptiota haluava haluaa terveen lapsen, pelkää vammaisen kanssa toimeen tulemista ja valitsee siksi terveen???
Hienoa, että on ihmisiä, jotka ovat valmiita ottamaan OMIKSI lapsikseen niitä, joilla ei ole biologisia vanhempia, jotka kykenisivät/haluaisivat huolehtia lapsestaan.
Ihan pikkuinen korjaus lasta ei oteta valmiina...nämä lapset saadaan aivan kuten biologisetkin lapset saadaan, sillä erolla että kaikki biologiset/omat lapset eivät ole toivottuja, mutta adoptioprosessia ei nykypäivänä ihan kevein perustein läpäistä, joten jokainen on oikeasti valtavan haluttu ja kaivattu. Ajatteletko että "valmiin" lapsen kohdalla vanhempainloma on jotenkin vähemmän ansaittu. Sen "oman kanssahan ollaan yhteydessä jo 9 kuukautta enen syntymää. Adoptiossa toisilleen outojen ihmisten pitää muodostaa perhe ja se vaatii aikaa ja YHDESSÄOLOA RUTKASTI enemmän kuin vanhempainloman. Miksi sinua oikea äiti kiinnostaa nostattaa tunteita tällä palstalla, jos sinä olet se oikea äiti niin siirry keskustelemaan toisten oikeiden kanssa muille sivuille.
Tuo onkin järjetön seikka, että perheitä neuvotaan, syynätään ja koulutetaan ennen adoptoita (homma on toiminut varmaan ihan eritavalla 37 vuotta sitten, tuskin on kovasti edes neuvottu) mutta kun lapsi tulee kotiin, ei perheellä olekkaan enään kuin yksi tai kaksi sossun seurantakäyntiä ja sitten se onkin oikeastaa siinä. Vertaistukiryhmiä on kyllä, mutta tuntuu, että joissain asioissa ja jotkut perheet jäävät kuitenkin senkin ulkopuolelle.
Enkä nyt tarkoita että pitäisi olla kyttäämistä (valtaosa perheistä, niin ado kuin bio on kuitenkin kunnollisia lapsiaan rakastavia ja tukevia perheitä), mutta tarjota apua ja tukea.
Kokemasi tilanne on ehdottomasti ollut sellainen, että siihen olisi pitänyt lastensuojelun puuttua, mutta valitettavasti näitä tälläisiä kohtaloita on kokoajan ja puuttuminen liian vähäistä. Mitenkään erityisesti tämä ei kuitenkaan koske adoptioperheitä.
tehtiin?
Hei
Olin 2 vuotias kun minut adoptoitiin. Tuossa ovat ihanat ihmiset neuvoneet minua siitä, minne olisi pitänyt ottaa yhteyttä silloin kun väkivaltaa perheessäni oli. Toki otinkin. Kävin koulupsykologilla, terveydenhoitajalla ja myöhemmin myös pahoinpideltyjen tukikodissa. Minun tilanne on vain niin erikoinen, kun vanhempani ovat tässä kaupungissa erittäin tunnettuja "vaikuttajia", eihän kukaan usko että heidän perheessä mitenkään voisi olla tällaista. Mutta ... olen jo oman perheeni perustamut, vanhin lapseni on jo 17. Onnellisen perheen olen saanut kuitenkin kasaan ja jokainen onnellinen päivä omassa kodissani auttaa minua pahojen ja ikävien muistojen yli.
Tämmöisiä kohtaloita olen muuten kuullut enemmänkin. Siis, että vanhemmat (näissä tapauksissa mitä olen kuullut, on vanhemmat olleet biovanhempia), jotka ovat korkeassa asemassa, usein pienessä kunnassa tai kaupungissa saavat puuhata lastensa kanssa ihan mitä vaan tahtovat (pahoinpitelyä, insestiä..) jopa niin, että sosiaalityöntekijät ovat tietoisia ongelmista, mutta eivät puutu niihin. Se on uskomatonta. Linnaa sietäisi saada jokainen joka on asiasta kuullut, mutta ei ole toiminut. Ja lainmukaan varmaan saisikin, jos joku joskus haastaisi.
Ehkä paras keino oli hakeutua naapurikunnan tai vielä kaukaisemman kunnan sosiaalityöntekijöiden puheille, niin, ettei vanhempien aseman sinne vaikuttaisi. Mutta se vaatii lapselta jo aikamoista ponnistusta ja uskoa itseensä, jos kerran kukaan muu ei ole muuta tehnyt kuin latistanut aikaisemmin.
Hienoa, että itse olet selvinnyt kuitenkin kaikesta tuosta ja perustanut perheen.