Stressioireet

esille heti kun kuulee koiran haukkuvan!
670
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Koirat ovat vaativia. Se painuu alitajuntaan. Mutta koiran kuuluu haukkua. Se on sen tapa hoitaa tehtäväänsä.

Äänestä
  • Ne mitään tehtäviä hoida vaan omistajat ja jotkut omistajat eivät osaa itse hoitaa tehtäviään.

    Äänestä

Se koira älähtää, johonka kalikka kolahtaa.

Äänestä

Aloittajalla on pienet murheet, jos koiran haukunta saa pään noin sauhuamaan. Kannattaa muuttaa johonkin pitkälle muista ihmisistä omaan rauhaan.

Monet ihmisistä ei käsitä, että koiraroduilla kullakin on oikeasti tehtävänsä. Esimerkiksi paimenkoirat myös vahtivat ja ilmoittavat kulkijoista jotka eivät kuulu omaan laumaan. Se on paimenien työ ja ne on jalostettu siihen. Lakkaa häiritsemästä koirakkoja! Niilläkin päässä savuaa sinun kaltaisiesi ihmisten vuoksi.

Välillä kannattaa aina päivittää pääkoppaa sivistymällä.

Äänestä
  • Jos koirakolla pää alkaa noin pienestä savuaan niin sitten pitää kyllä työstää koirakon sisäisiä suhteita.

    Äänestä

Sudet syö häirikkökoirat. Monssti ei jää jälelle kun kaulapanta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

esille heti kun kuulee koiran haukkuvan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu