Typeryyttä kaikkialla

Anonyymi-ap

Oli hieman ärsyttävä olo, joten päätin mennnä syömään jotain hyvää huonoa oloa helpottamaan. Menin hesburgeriin ja tilasin aterian. Hesburgerissa ei todellakaan myydä mitään lapsille sopivaa ruokaa, mutta paikka oli silti täynnä kiljuvia kakaroita. Tilausta odotellessa piti siis kuunnella tyhmien vanhempien paikalle raahaamia pikkulapsia, jotka koilottivat kuin lastentarhassa. Ei todellakaan parantanut oloa. Mitähän noistakin kasvaa, kun syövät vain roskaruokaa..

Syötyäni join jäljellä olevat colat mukista, röyhtäisin, koska colassa on niin paljon happoa ja viereisessä pöydässä alkoi ihme hirnunta. Oliko täällä hevosiakin? Vai eikö joku ole koskaan elämässään kuullut miehen röyhtäisevän??? Kolme noin teini-ikäistä noita-akkaa käkätti pidellen käsissään ainoita aivojaan, eli älyttömiä puhelimia. Älyä niistä laitteista saa etsiä kauan, sillä ovat vain täynnä vammaisia tiktok -videoita.

Sitten sen tajusin. Ne lapsiparathan olivat kaikki isättömiä. Siksi eivät ole koskaan kuulleet miehen röyhtäisevän. Ja kun katsoin ympärilleni, niiin näin ettei miehiä juuri näkynyt. Vain äitejä ja huutavia lapsia. Surullinen näky, ja kun lapset vielä teini-iässäkin tulevat syömään tätä samaa tekotuotettua roskaruokaa, niin alkoi siinä ympäristön mölinä kuulostamaan aika surkealta. Oli pakko lähteä, ja äkkiä.

Tyhmiä ihmisiä, joka paikka täynnä.

22

926

    Vastaukset 22

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hauska tarina itse olisin nauranut tyttelien mukana

    • Anonyymi

      Naisviha made me do it

      • Anonyymi

        Vihaan kyllä enemmän miehiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihaan kyllä enemmän miehiä.

        Ihteeskö ihan? En olis arwannu


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihteeskö ihan? En olis arwannu

        Niin, itseä itseasiassa eniten. Sellainen masentuneella on yleensä tapana. Mutta koko ihmiskuntaa myös. Etkä tietenkään arvannut kun et tunne minua.


    • Anonyymi

      Paradoksaalista tekstiä sinänsä, että siitä paistaa ns. äidittömyys tai huonot välit oman äitiin...

      • Anonyymi

        Väärin tulkittu. Erittäin hyvät välit. Äiti ei roskaa mulle syöttänyt.


      • Anonyymi

        Kyllä on sellaista sävyä, että äiti on ollu ankara


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä on sellaista sävyä, että äiti on ollu ankara

        Päinvastoin. Aika vapaa kasvatus.


    • Anonyymi

      Yksi kysymys: mitä ajattelisit, jos nainen röyhtäisisi julkisella paikalla äänekkäästi?

      🦄

      • Anonyymi

        Aloittajankaltaiset tarvitsevat kunnon mätämunapierun naamalle naiselta joka muistuttaa honey booboon äitiä.


      • Anonyymi

        En mitään. Röyhtäily on luonnollista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittajankaltaiset tarvitsevat kunnon mätämunapierun naamalle naiselta joka muistuttaa honey booboon äitiä.

        No olipas lapsellinen toteamus. Et edes tiedä millainen aloittaja on.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En mitään. Röyhtäily on luonnollista.

        Hyvä niin. Hyvä ettet pidä röyhtäilyä sukupuoliasiana.

        En itse pidä äänekkäästä röyhtäilystä julkisella paikalla, mutta tärkeintä on, että molemmille sukupuolille on samat säännöt.

        🦄


      • Anonyymi

        Röyhtäsy kuuluu siinä jokapäiväseen elämään kuin paskantaminenkin!
        Elä häpeä empiirisiä toimintoja.


    • Anonyymi

      Aina ihmiset jaksavat valittaa, vaikka itse eivät ole koskaan saaneet mitään merkittävää aikaan, toteaa Jeesus Kristus, maailman sankari ja maailman pelastaja, & mutta, 98% ihmiskunnasta, on, täysin yksinkertaisia, ja, aivo, implantti on siihen ultimaattinen, ratkaisu, N

    • Anonyymi

      Ja sinä tietenkin röyhtäisit malliksi lapsiparkoja ajatellen👍

      • Anonyymi

        Kuten sanoin ylempänä röyhtäily on ihan luonnollista. Koita lukea kaikki viestit ennenkuin vastaat.


    • Anonyymi

      Kyllä, koko Suomi on jo, röyhtäissyt lautaselleni, 40 vuotta, & mutta, se kuuluu suomalaisuuden geeneihin, & nimittäin, valittaminen ja kiusaaminen, N

      • Anonyymi

        Niin ja muille nauraminen. No kuuluuhan se kiusaamiseen toisaalta.


    • Anonyymi

      Sen, suomi myöskin osaa, erittäin vaikeasti sairaille, nauraminen, 🤔🤔🤕🤕🥳🥳 N

    • Anonyymi

      Olisit ruvennut isäksi! Siinähän sinä tekemättömänä ja joutilaana olisit ollut sopiva!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      71
      1917
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1209
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1008
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      19
      957
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      89
      685
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      105
      662
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      648
    8. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      642
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      56
      614
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      58
      570
    Aihe