American situation

Uutisten hämmentämänä olen kuunnellut Amerikan seurakuntien puheita netistä: sekä LLC:n että erotettujen kahden seurakunnan nettisivuilta. Eräs erotetun seurakunnan puhuja mainitsi olleensa viikko sitten Suomessa pappien kokouksessa ja leirillä Hankasalmella. Sielläkin oli keskusteltu Amerikan tilanteesta. Paikalla oli ollut myös LLC:n lähettämiä puhujia. Vielä siis tapahtuu jotakin myös kulisseissa. Jospa tämä saisi vielä selvitä.
281721
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Tuskin kaikki "erotettujen seurakuntien" jäsenet ovat uskossaan harhautuneet, joten yksilökohtaisia eroavaisuuksia löytyy. Minä myös toivon, että Päivämiehessä kerrottaisiin tarkemmin asioista, nämä eivät ole mitään salassapidettäviä asioita vaan koskettavat meitä kaikkia.

Äänestä

"Tuskin kaikki "erotettujen seurakuntien" jäsenet ovat uskossaan harhautuneet"
Tuskin 73

Äänestä

Mun mielestä on kans hyvä että päivämies on puolenvuoden sisään uutisoinu pitkillä artikkeleilla jenkkien kriisistä vaikka niistä ei ulkopuolinen mitään oo saanu irti. Nyt toivoisin että tästä saatas selkeä tiedote että miks erotetut ei oo enää muka samaa laumaa. Puhutaan siitä että on opillisia eroja ja eri hengessä mutta ei avata yhtään enempää. Nyt olis korkea aika kertoa totuus.

Äänestä

Ei totuutta julki tuoda. Jos erotetut kertovat saa heiltä kuulla hieman, miksi tai mitä varten.

Äänestä
  • LLClla ei ole mitään tarkka syy miksi Wolf lake ja Minneapolis potkittiin pois, ja siksi niillä on aina joku epämääräinen syy esimerkiksi väärä henki tai ne vain sano että niillä on väärä usko tästä ta tuosta aiheesta mutta eivät sano mitä se väärä opetus on. He eivät pysty sanoa mitä ihmiset Wolf lakeissa ja Minneapoliksessa uskovat väärin.

    Äänestä

Äskettäin oli kirjoitus Päivämiehessä tuosta "kokouksesta" Suomessa, kuvien kera.
Sai sen kuvan, että "maailman rakkaus", joka on yleistä nykyään kaikkialla, myös täällä.
Kaikella on aikansa, kun muistuu mieleen, ettei mentäisi hoitamaan asioita niin kuin laulussa sanotaan: " Sirppi kädes siementä peltoon vein." Ei voi korjata heti sitä viljaa, joka on vasta istutettu !!

Äänestä
  • Eri kokous

    Äänestä

Itse kans yritin kuunnella tota John Lehtolan Minneapoliksessa pitämää puhetta mutta en huonolla englannin ymmärtämisellä saanut siitä muuta irti kuin että oli ollut jämsän opistolla, jyväskylässä ja hankasalmella ja että siellä pappien kokouksessa oltiin keskusteltu amerikan tilanteesta ja llc:ltä oli Sam Roiko ollut siellä. Osaisko joku paremmin selkosuomella kertoa hänen terveisensä puheen alusta?

Äänestä
  • Hän ei avannut tarkemmin keskustelujen sisältöä, totesi vain ettei siitä nyt tässä yhteydessä. Ehkä syynä oli se, että hän tiesi saarnan menevän nettiarkistoon. Itse saarna oli hyvin raamatullinen ja liittyi kristityn vapauteen. Saarnassa kuin vastattiin syytöksiin heitä vastaan. Luterilaista yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen tähden periaatetta selostettiin. Kilvoituksen ja syntien poispanemisen merkitys nousi myös esille.

    Äänestä

  • Kuunteleeko ne siellä vielä suomalaisia seuroja netistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kuunteleeko ne siellä vielä suomalaisia seuroja netistä.

    Kotona aika monta kuuntele. Ei ole enään netti seurat kun on omat puhujat taas

    Äänestä

Mikä on tilanne Kokkolassa? Tuleeko käymään samoin siellä?

Äänestä
  • Kokkola ollut punasella listalla aikaisemminkin täällä eri keskusteluissa. Mitä kokkolassa on meneillään kun aina vähän väliä nousee esille?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kokkola ollut punasella listalla aikaisemminkin täällä eri keskusteluissa. Mitä kokkolassa on meneillään kun aina vähän väliä nousee esille?

    Eikös Kokkola olekin enempi tiukkaa? Osittain hyvin lakihenkistä porukkaa.

    Äänestä

  • Missä kaikkialla tämä uusi suuntaus vaikuttaa Suomessa tällä hetkellä?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Eikös Kokkola olekin enempi tiukkaa? Osittain hyvin lakihenkistä porukkaa.

    Oikea usko pitää olla armovaltakunta, eikä mikään lakitupa.

    Äänestä

Phoenixin talviseuroissa ennen alustusta annettu selostus johtokunnan kokouksesta on syytä kuunnella. Heidän mielestään riita tuntuu keskittyvän Jumalan huoneen hallitusta vastaan kapinointiin. Mikä olikaan SRK:n nykyinen kanta huoneenhallitusoppiin?

Äänestä
  • Eikös huoneenhallitusoppi kumottu jo Reinikaisen Erkin aikana? En ihan viime tietoja tiedä, kun en ole ollut 'kirjoilla' vähään aikaan =) De Facto esikoiset/vanhimmat/huoneenhallitus on kuitenkin SRK:n johtokunta Oulussa tai paikallisyhdistysten johtokunnat, puhujat. Käytännöt ovat vaan muuttuneet hienovaraisemmiksi ymmärtääkseni. Silloin -80 luvulla oli vielä vanhoja uskovaisia hengissä ja meininki oli jotenkin kotoisampaa, veljellisempää/sisarellisempaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Eikös huoneenhallitusoppi kumottu jo Reinikaisen Erkin aikana? En ihan viime tietoja tiedä, kun en ole ollut 'kirjoilla' vähään aikaan =) De Facto esikoiset/vanhimmat/huoneenhallitus on kuitenkin SRK:n johtokunta Oulussa tai paikallisyhdistysten johtokunnat, puhujat. Käytännöt ovat vaan muuttuneet hienovaraisemmiksi ymmärtääkseni. Silloin -80 luvulla oli vielä vanhoja uskovaisia hengissä ja meininki oli jotenkin kotoisampaa, veljellisempää/sisarellisempaa.

    Julkilausuma julkaistiin Päivämiehessä uudelleen numerossa 21/2012.


    Valitettavasti vuosikymmenen puolesta välistä alkaen hoitokokouksissa ilmeni kristillisyydelle vieraita piirteitä, kuten opillisia harhoja ja siitä johtuvia väärinkäytöksiä. Tämä todettiin jo vuonna 1989 Ranualla suviseurojen yhteydessä pidetyssä puhujien- ja seurakuntavanhinten kokouksessa.
    Tällainen tuolle ajalle leimallinen oppiharha oli esimerkiksi niin sanottu henkioppi: parannuksen vaatiminen erinimisistä hengistä, kuten kuivasta, hempeästä tai kososlaisesta hengestä. Kokouksissa ilmeni myös julkista ripittäytymistä ja parannuksen vaatimusta sanelun mukaan sekä sellaista harhakäsitystä, että SRK:n tai

    rauhanyhdistyksen johtokunta muodostaisi maan päällä eräänlaisen ”Jumalan huoneen hallituksen”.

    Näiden ilmiöiden ohella alkoi esiintyä myös yksilön omantunnon vähättelyä, loukkaavaa kielenkäyttöä ja anteeksiannon kieltämistä. Toisen ihmisen nöyryyttäminen ei ole milloinkaan oikein, ei myöskään ruumiillinen, henkinen eikä hengellinen väkivalta.
    Pahoittelemme esiintyneitä oppiharhoja ja väärinkäytöksiä. On valitettavaa ja jälkikäteen arvioituna myös käsittämätöntä, että tällaiset erehdykset pääsivät leviämään lähes kaikkialle kristillisyytemme

    Äänestä

  • Mistä tuon voi kuunnella?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Mistä tuon voi kuunnella?

    https://youtu.be/TiJYzemeByM

    Kohdassa 6:19:30 on LLC puheenjohtajan terveiset johtokunnan kokouksesta.

    Äänestä

  • Mikä ihme on jumalan huoneen hallitus?

    Äänestä

  • Ei keskittynyt kapinointiin vaan siihen että näillä erotetuilla seurakunnilla oli jo pari vuotta ollut erilainen opetus ja eri henki ja puhuja tuossa sanoi että jos he vain katuisivat eli tekisivät parannuksen ja kokisivat Jumalan valtakunnassa taas vanhurskautta rauhaa ja iloa kuten he, niin he mieluusti antaisivat kaikki synnit anteeksi. Mutta nämä "eriseurat" eivät kadu vaan opettavat omaa oppiaan, tilanne vaikuttaa vähän samalta kuin Rauhan sana vs. Vl, eli hyvin samanlaista oppia mutta henki puuttuu rauhan sanalta. Eihän sitä itse huomaa, mutta uskovaisena sen huomaa helposti. Hyvä vain että erotettiin nämä seurakunnat, kerta eivät pysy Jumalan valtakunnan opissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Ei keskittynyt kapinointiin vaan siihen että näillä erotetuilla seurakunnilla oli jo pari vuotta ollut erilainen opetus ja eri henki ja puhuja tuossa sanoi että jos he vain katuisivat eli tekisivät parannuksen ja kokisivat Jumalan valtakunnassa taas vanhurskautta rauhaa ja iloa kuten he, niin he mieluusti antaisivat kaikki synnit anteeksi. Mutta nämä "eriseurat" eivät kadu vaan opettavat omaa oppiaan, tilanne vaikuttaa vähän samalta kuin Rauhan sana vs. Vl, eli hyvin samanlaista oppia mutta henki puuttuu rauhan sanalta. Eihän sitä itse huomaa, mutta uskovaisena sen huomaa helposti. Hyvä vain että erotettiin nämä seurakunnat, kerta eivät pysy Jumalan valtakunnan opissa.

    Juuri näin asia on. Jumalan valtakunnassa annetaan aina kaikki synnit anteeksi. Ei voi jäädä asumaan sitä valtakuntaa jos ei halua hylätä kaikkia syntiä. Ulos-oksentaminen tulee aina silloin ajankohtaisesksi kun Saara-äiti näkee lapsessa vian ja tämä neuvoista huolimatta ei halua sitä syntinä panna pois. SE on suuri siunaus että Herra ajaa ulos palkka-vaimon huneesta ja pedot laitumelta. Lampaat kokevat turvallisuutta. Ja maailma ihmettelee ja kauhistelee Zebaotin toimintaa :-)

    Äänestä

  • Huoneenhallitusoppi =hovi
    Ei kuulu raamatullisen uskon käsitekieleen ei myöskään sana: väärä henki!

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Huoneenhallitusoppi =hovi
    Ei kuulu raamatullisen uskon käsitekieleen ei myöskään sana: väärä henki!

    Gal 1:6 Minä ihmettelen, että te niin pian annatte teitänne kääntää pois siitä, joka teitä Kristuksen armoon kutsunut on, toiseen evankeliumiin,
    7 Joka ei muuta ole, vaan että muutamat eksyttävät teitä ja tahtovat Kristuksen evankeliumia toisin kääntää.
    8 Mutta ehkä me taikka joku enkeli taivaasta saarnais teille toisin evankeliumia, kuin me olemme teille saarnanneet, se olkoon kirottu!

    1.Joh. 4:1 Te rakkaimmat! älkäät jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaat henget, josko he Jumalasta ovat; sillä monta väärää prophetaa ovat tulleet maailmaan.

    Room.8:15 Sillä ette ole saaneet orjuuden henkeä, että teidän vielä pitäis pelkäämän, mutta te olette saaneet valittuin lasten hengen, jossa me huudamme: Abba, rakas Isä.
    16 Se Henki todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapset.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Juuri näin asia on. Jumalan valtakunnassa annetaan aina kaikki synnit anteeksi. Ei voi jäädä asumaan sitä valtakuntaa jos ei halua hylätä kaikkia syntiä. Ulos-oksentaminen tulee aina silloin ajankohtaisesksi kun Saara-äiti näkee lapsessa vian ja tämä neuvoista huolimatta ei halua sitä syntinä panna pois. SE on suuri siunaus että Herra ajaa ulos palkka-vaimon huneesta ja pedot laitumelta. Lampaat kokevat turvallisuutta. Ja maailma ihmettelee ja kauhistelee Zebaotin toimintaa :-)

    Liturgiaa kerrakseen.

    Äänestä

Minähi oon kuunnellu mutta ku siellä on vaan ulkomaan kieltä josta ei erkkikään saa selvää. Miks ei oo suomen kieltä jotta vois ymmärtää mistä poristaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Uutisten hämmentämänä olen kuunnellut Amerikan seurakuntien puheita netistä: sekä LLC:n että erotettujen kahden seurakunnan nettisivuilta. Eräs erotetun seurakunnan puhuja mainitsi olleensa viikko sitten Suomessa pappien kokouksessa ja leirillä Hankasalmella. Sielläkin oli keskusteltu Amerikan tilanteesta. Paikalla oli ollut myös LLC:n lähettämiä puhujia. Vielä siis tapahtuu jotakin myös kulisseissa. Jospa tämä saisi vielä selvitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu