Mestari on aina oikeassa.

Anonyymi-ap

Tänään saatiin lukea kummia, kun julkisuuteen saapui tieto, että hallitus on "salaa" valmistellut strategia muutosta, jolla valmistaudutaan tulevaisuuden haasteisiin ja parempiin tuloksiin huippu-urheilussa.

Muutosta vastaan ovat hyökänneet voimakkaasti, tämän hetken suurimmat edunsaajat, etunenässään liiton oma työntekijä ja hänen puolisonsa, entinen maajoukkueurheilija.

Maassa ei heidän mielestään ole kuin yksi totuus ja se totuus tulee itsensä mestarin kynästä. Syyllisiä löytyy kyllä kaikkialta muualta, mutta oman toiminnan reflektointi tuntuu olevan kovasti vaikeaa. Näin siitäkin huolimatta, ettei yhdeksään vuoteen ole tullut ensimmäistäkään kunnon tulosta arvokisoista.

Mieleen ei muistu sekään, että yhdeksän vuotta sitten mestari itse pelasi itselleen nykyisten tehtävänsä ja sitä ennen vielä kouluttautui tehtävään liiton kustannuksella. Koulutus vaan ei ilmeisesti ollut riittävän laadukas, kun hommasta ei ole mitään tullut. Kaikki tämä tuli salaa ja yllättäen, kuin pääministerin paperit aikanaan, mutta se on eri asia ilmeisesti.

Mestarin mielestä tuottamattomuus johtuu heikosta panostuksesta. Toinen valkku olisi pitänyt hommaan saada, ei liene vaikeaa arvata, ketä tähän pestiin oli kaavailtu. Tehtävää on kuulemma yhdelle miehelle liikaa, mikä kummastuttaa maallikkoa, normaalisti kun töitä tehdään kahdeksan tuntia päivässä ja enemmänkin, jos tarve vaatii. Lienee niin, että joogatuntien, kurssien ja somepäivitysten tekeminen vie niin paljon aikaa, ettei muuhun enää kerkeä.

Nopeasti unohtui myös syksyllä annettu lupaus väistyä valmentajan pallilta, jos niin halutaan. No nyt sitä sitten testataan, onko mestarin sana miehen sanan mittainen. Ei siltä vaikuta.

12

1518

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olipas paukku! Hienoa, että vihdoin on uskallettu ottaa ensimmäinen askel kohti parempia aikoja.

    • Anonyymi

      Lahkolaiset ovat nousseet puolustamaan messiasta. Melkoinen via dolorosa tästä kehkeytyykin, kun uhrikin on annettu jo vuonna 2015.

    • Anonyymi

      Perseennuolemisen kultamitali annetaan Mr. Hydelle, niin syvällä käy kieli ruskeassa reiässä.

      Olisi vain kehuessaan eritellyt, että mitä ihmeen menestystä tässä on viimeisien vuosien aikana Suomeen saatu.

      Niin noloa.

    • Anonyymi

      Olen vuosien saatossa kritisoinut hallitusta sen saamattomuudesta, mutta nyt täytyy nostaa hattua rohkeudesta ja aloitekyvystä. Onkin korkea aika purkaa tämä "huippuvalmennushimmeli".

      Näin pääkaupunkiseudulta asiaa katsellen oli aikanaa aivan käsittämätön päätös viedä valmennuskeskus Turkuun.

      Ymmärrän kyllä, että turkulaiset lobbasivat koko rintamalla valmennuskeskusta itselleen, paikallitset seurat uskottelivat tekevänsä yhteistyötä ja urheiluakatemiankin saivat mukaan tukemaan hanketta. Mutta siihen kaikki sitten jäikin. Ilmeisesti turkulaisten luottamus ei NOVin taitoihin lopulta ole ollut kummoinen kun harjoittelumahdollisuutta ei ole sen laajemmin hyödynnetty. Sinällään en tietysti ihmettele, ettei luottamusta löydy, poomsevalmentaja ei ole päässyt voimisteluliikkeistään eroon edes yhdeksän vuoden työharjoittelussa. Harjoitteleeko valmennuskeskuksessa 20 urheilijaa tällä hetkellä? Enpä usko.

      Tulokset? Niistä on vaikea kirjoittaa mitään, koska niitä ei ole. Siksi tulokset onkin alettu laskemaan voitettuina otteluina ja voittamatta saatuina mitaleina. Siitä huolimatta hulluimmat hehkuttavat kuinka valmennuskeskuksen aikana Suomen taekwondon taso on noussut uudelle levelille? Mitä helvettiä kysynpä vaan? Parhaat suorittajat tulevat täältä Helsingistä. Pitemmällä aikavälillä arvokisamitalit on tulleet Suvi Mikkosen ja espanjalaisen valmennusjärjestelmän hedelminä. Kotimaisin voimin olemme saaneet olla tyytyväisiä, jos avoimista kisoista joskus jotain mitallikoppaan kolahtaa.

      Olisipa jatkettu Suvin ja Jesuksen, niin meilläkin voisi olla mitaleita. Mutta se ei käynyt, koska urheilijat eivät sopeutuneet toimintamalleihin ja kovempiin vaatimuksiin. Toki ilkeämielisimmät voisivat kuvitella, että urheilijoita oli ohjeistettu pistämään hanttiin, jotta saadaan olympiavalmentajan paikka auki.

      9 vuotta on yritetty turhaan. Hulluimmat uskovat, että kulman takana odottaa menestys joka tällä järjestelmällä voidaan saavuttaa. Ei pidä paikkaansa, siihen ei ole yhtään järkiperäistä syytä uskoa. Uskovaiset eivät tosin järkiperäisiä syitä tarvitse, mikä tämänkin aiheen ympärillä velloneessa keskustelussa on mahdollista havaita.

    • Anonyymi

      Hahaa... siinä jäi luu vetävän käteen. Hallituksen umpihullu idea viedä valmennuskeskus Helsinkiin on torpattu.

      Ja hyvä niin, sillä aikojen saatossa on nähty, ettei pääkaupungissa ajatella kuin omaa napaa. Ilmeisesti ymmärtävät sen itsekin.

      Mielenkiinnolla odotan tietoa millaisia seuroja paikalla on ollut.

    • Anonyymi

      Ilmeisesti mestarin tukijoukot ja hallituksen reppanoihin jotenkin kytkeytyvät seurat. Muita homma ei ilmeisesti kiinnostanut. Se kertoo kaiken tarpeellisen asioiden tilasta.

      Puhukaa taekwondosta ja puhukaa huippu-urheilusta, mutta älkää samassa lauseessa.

    • Anonyymi

      No hyvähän se on että on aina oikeassa. Kiitos mestarimme

    • Anonyymi

      Nyt ovat neropatit keksineet sponsorit ja lisenssimyynnin.

      Menkää kysymään neuvoa Jesus Ramalilta, jonka valmennuksessa meillä olisi mahdollista ollut olla pidempäänkin, mutta huippuvalmentajamme savusti hänet ulos. Jesus on ainoa valmentaja jonka treeneissä koin kehittyväni, sen jälkeen tarjonta on nolla.

      Ikävä juttu suomalaisen taekwondon kannalta, kun katsoo millaista jälkeä Jesus tekee. olympiamitali ja muita mitaleja kasapäin. Mutta onhan meillä huippuvalmentaja ja hänen aisaparinsa.

      Jesuksella näyttää olevan myös sponsoreita. Meillä ei. Osaatteko sanoa miksi?

      Ja ne lisenssit? Kuka haluaa tukea nykyistä toimintaa? Rahat menevät kankkulan kaivoon, kun turkulaiset yrittävät leikkiä huippu-urheilutoimijoita. Minä ostin viimeisen lisenssini ennen kuin Suorelan hallitus potkaistiin pellolle. Ei enää ikinä.

      Taekwondoliitto ei ansaitse senttiäkään, koska tuhlaa ne turkulaiseen sekundaan.

      Kuinka ne kehtaavat?

    • Anonyymi

      Mitä te ulisette. Get over it!

      NOV Jarkko Mäkisen ansiota on suomalaisen taekwondon taso. Menisitte ulinan sijaan hänen oppiinsa, niin saisitte itsekin tuloksia aikaan.

      Hänen osaamisensa on ylivertaista, huomaatte sen, kun vertaatte esimerkiksi Niko Saarisen fyysisiä ominaisuuksia, taktis-teknistä osaamista ja erityisesti liikkuvuutta muihin suomalaisiin miesurheilijoihin. Onko kukaan kotimainen urheilija kyennyt haastamaan Nikoa vuosiin? No ei ole.

    • Anonyymi

      Mäkinen ei osaa kuin selitellä. Hänen ansiotaan on kyllä tason ja urheiljoiden määrän lasku. Kuka haluaa olla sellaisessa toiminnassa kun amatööri leikkii ammattilaista.

      Olympiakomiteassakin tuntuu olevan niin umpihullua porukkaa, että vielä haluavat jatkaa Mäkisen uraa. Ja hallituksessa samat naamat jatkaa vuodesta toiseen, eivätkä saa mitään aikaan.

    • Anonyymi

      Täältähän löytyi mielenkiintoinen kierre. Eikö kukaan siis uskalla sanoa olympiakomitean Heikkiselle, että ihan turhaan tuhlaa rahaa ja esittää joviaalia urheilujohtajaa?

      Nyt homma seis ja koko porukka vaihtoon, niin valmentajat kuin hallituskin.

    • Anonyymi

      Mäkinen lähtee justiinsa vaihtoon, muttei suoraselkäisesti vaan viimeisetkin eurot pumpaten.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      80
      5607
    2. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3467
    3. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      156
      2002
    4. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      223
      1928
    5. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      167
      1676
    6. Martinan bisnekset rajusti tappiolla

      Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      281
      1469
    7. Voiko olla, onko se tosiaan niin että

      Kumpikin rakastetaan toisiamme. Nyt pitää sukeltaa pakastimeen ❤️🥵
      Ikävä
      57
      1001
    8. Metsa Man Extra kanava toimii hyvin

      ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.
      Tuusniemi
      21
      960
    9. Tiedätkö mitä kaivattusi harrastaa?

      Minä en tiedä.
      Ikävä
      61
      929
    10. Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?

      Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.
      80 plus
      109
      907
    Aihe