Tarvitseeko Orimattila vauvarahaa?

Anonyymi-ap

Auttaisko Orimattilaakin vauvaraha? Väki vanhenee ja vähenee. Hennaan ei saada kuin tipottain asukkaita.

Posion kunnanhallitus hyväksyi keskustan valtuustoryhmän aloitteen, jonka mukaan jokaiselle kunnassa syntyvälle maksetaan 1 000 euroa ja tämän lisäksi myös kahtena seuraavana vuonna 500 euroa kumpanakin. Kunnanjohtaja Pekka Jääskö uskoo, että tuoreet päätökset osaltaan auttavat väkiluvun kasvattamisessa. Tällä hetkellä kunnassa asuu reilu 3 000 asukasta, joista 41 prosenttia on yli 64-vuotiaita.

13

323

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos nyt ei lähdetä yhtään rahalla asiaa eteenpäin viemään. Täytyy olla paikkakunnalla asiat kunnossa niin väkikin lisääntyy. Siinä ei joku tuhatlappunen auta.

      • Anonyymi

        Ihan ymmärrettävä kannanotto. Mies kun tulee tiettyyn ikään.


    • Anonyymi

      Netti ei toimi

    • Anonyymi

      Joutilaat taas aloittaneet uuden ketjun. Menkää töihin.

    • Anonyymi

      Voishan sitä kokeilla jos saatasiin sillä väkimäärä nousuun. Tosin nuorempi väki on muuttanu ja monella vanhemmalla yli nelikymppisellä miehellä ei taida homma ennään sujua. Sitä eppäilen.

    • Anonyymi

      Valitettavasti tämä maailma ei innosta tekemään lapsia tänne. Varsinkaan Orimattilaan.

    • Anonyymi

      Orimattilan Kepu voi tehdä vastaavan alotteen. Saatasiin haja asutus alueelle enemmän väkeä kun keskustassa on jo liikaakin väkeä.

    • Anonyymi

      Tänne tarvitaan lisää PANOMIEHIÄ!! Niitten ei tarvitse kun katsoa naista ja mirri kostuu.

      • Anonyymi

        Mistä näitä löytyy Orimattilaan kysyn vaan. Ainoat potentiaaliset ovat Marenkin pappa parlamentin jäsenet .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä näitä löytyy Orimattilaan kysyn vaan. Ainoat potentiaaliset ovat Marenkin pappa parlamentin jäsenet .

        Entä se hyvinvointi porukka joka kokoontuu neljästi viikossa? Oliskohan sillä paukkuja lasten tekoon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä se hyvinvointi porukka joka kokoontuu neljästi viikossa? Oliskohan sillä paukkuja lasten tekoon.

        Kuulemma se hyvinvointipuoli on sekaisin kun Jokisen eväät. Kokkarit taas asialla.


    • Anonyymi

      Netti ei toimi vieläkään

    • Anonyymi

      En tiedä Orimattilan asioista, mutta minulle ja Raksa-Ranelle syntyy vuoden päästä mangusti. Synnytys tapahtuu Ranen pakoputken kautta.

      Terveisin Timo

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      232
      4152
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      112
      2624
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2345
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1426
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      115
      1406
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1169
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      77
      1085
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      943
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      936
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      921
    Aihe