Asianajajien korruptio

Anonyymi-ap

Hei!

Tiedättekö sellasta, kun asianajajan pitäisi olla sinun puolellasi, mutta onkin sinua vastaan ja onkin syyttäjän ja poliisin kanssa samalla puolella.

Monet asianajajat tekevät tätä ja hyötyvät tästä rahallisesti, sillä tällaiset asianajajat saavat sitten lahjuksena puolustajan määräyksiä.

Heti voin kertoa varoitukseksi muille erään Helsinkiläisen asianajajan Jarkko Jaatelan jonka toimiston suosittelen kiertämään mahdollisimman kaukaa.

12

2174

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oli tapaus jossa avioehdon vahvisti vaimon veli.
      No ukko oli aika sairas ja kupsahtikin sitten.

      Ukon lapset tietysti vaati avioehdon mukaisesti koko omaisuutta haltuunsa.
      Avioehton mukaan vaimo ei saa kun kalossinkuvan perseeseensä.

      Varma voitto vaimolla, avioehto oli mitätön lain mukaan.

      Perikunnalle uskoteltiin, että oikeudessa voitetaan, avioehto on oikea.

      Muutaman vuoden jälkeen perikunta hävisi (tietysti) ja vaimo sai puolet pesän omaisuudesta.

      Oikeudenkäyntikulut vajaat 400 000 !!! juttua venytetiin aasinajajien puolesta keksimällä vaikka mitä kuluerää, jutun olisi voinut ratkaista heti ensimmäisessä käsittelyssä. Kummankin osapuolen aasinajajat oli kimpassa...

      Kyseessä oli miljoonaomaisuus, aasinajajat laskutti n. 20 % pesän omaisuudesta, hienoa.

    • Anonyymi

      Eikös tämä Helsinkiläisen asianajaja Jarkko Jaatela ole osaltaan erikoistunut viranomaisrikollisten puolustamiseen?

      • Anonyymi

        Koko Helsinki on vissiin voideltu..


      • Anonyymi

        Kyllä ja on korruptoitunut asianajaja kaikin puolin muutenkin.


    • Anonyymi

      "Kummankin osapuolen aasinajajat oli kimpassa... "

      Tää on niin yleistä, uuvatit asianajajat joilla ei ole työtä, niin tekevät näitä kimppa keissejä ja kukaan ei puutu, äitini sisko oli saanut ikuisen asumisoikeuden asuntoon miehen kuotua. Perikunta aloitti häädön. Hävisi oikeudessa (kimppa-asianajajat) oikeudenkäyntikulut oli pienen yksiön verran. Juttua puitiin muutama vuosi.

      Lensi kämpästä pois ja elinikäiset säästöt paloi, tietysti voisi sanoa, miksei lähtenyt heti pois, mutta kun juttu voitetaan ja vastapuoli maksaa oikeudenkäyntikulut.
      Taisi olla kolmen kimppa: Tuomari, oma- ja vastapuolen asianajaja. Korruptio.

    • Anonyymi

      Jos ihminen kantaa laukun toiseen autoon, kysymättä paljonko on piriä, niin tulee heti 3 vuotta vankeutta.

      Sitten kuolemankauppias myy pirit ja saa viisivuotta.

      Syyttäjät saa sulkia hattuun ja nousee arvoasteikolla ylöspäin, hävetkää !

    • Anonyymi

      Lisäksi Jaatela on hyvin suojeltu korruptoituneen asianajajaliiton puolelta.

      • Anonyymi

        Ei korppi toisen silmää noki...

        Aasinajoliiton valvova elin voisi olla oikeusaasimies.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei korppi toisen silmää noki...

        Aasinajoliiton valvova elin voisi olla oikeusaasimies.

        Se kuuluu tähän samaan hyvä veli -verkostoon.


    • Anonyymi

      Te olette tuomionne ansainnut.
      Syyttömät vapaaksi jää

      • Anonyymi

        Vähän niinkuin Anneli Auer. Ekana vapautettiin murhasyytteistä ja nyt omat lapset tunnustivat valehdelleensa insestisyytteet joista tuli vuosien kakku istuttavaksi Annelille sekä tämän exällle.


    • Anonyymi

      Mulla on pelkkää hyvää sanottavaa Jarkko Jaatelasta, joka on edustanut minua jo pari kertaa. Ja ystävällinenkin on

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      806
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      531
      749
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      75
      674
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe