Joka helluntain kieppeillä iskee toivottomuudellaan tämä ihastuminen päin naamaa.
Tapasin 4v sitten helluntain aattona miehen, joka pyysi muutaman tunnin juttelun jälkeen yhteystiedot ja ulos. Aloimme tapailla, alkuun olin hyvin varovainen - olinhan juuri eronnut piiitkäaikaisesta avoliitosta. Parin kuukauden tapailun jälkeen totesin, ettei kyse ole osaltani mistään itsetunnonpaikkailusuhteesta, vaan olin ihastunut juuri tähän ihmiseen.
Juuri samoihin aikoihin mies alkoi käyttäytyä kylmemmin. Pikku hiljaa lopetti yhteydenpidon.
Lähdin ennen hänen tapaamistaan sovitulle työkomennukselle 6kk:n ulkomaan komennukselle.
Kesti vuosi ennenkuin näimme seuraavan kerran. Kaupassa. Jolloin tuntui, että koko ympäristö pysähtyi sydämeni lyödessä ylimääräisiä lyöntejä. Vielä ihastunut! Aloimme tässä vaiheessa uudelleen yhteydenpidon, mutta emme nähneet. Seuraavana helluntaiaattona ikävissäni laitoin hänelle elämäni ensimmäisen ja toistaiseksi viimesen känniviestin miehelle.
Seuraavana päivänä paluuviestissä tuli kuittailua känniviestistä ja tapaamisehdotus. Niinpä käytiin kahvilla, ja nähtiin seuraavan puolen vuoden aikana muutaman kerran yhteisen harrastuksen merkeissä, mutta pelkkinä kavereina. Kovin usein en voinut sitä tehdä koska huumannuin hänen seurastaan liikaa!
Talvella sitten tapasimme baari-illan jälkeen sattumalta, jolloin hän kutsui luokseen jatkoille. Pelkäsin, miten käy, maltanko pitää näppini hänestä erossa :)
Sillon hän avautui, 2v "eron" jälkeen, ja tunnusti että kaipasi minua, ja kertoi halunneensa lopettaa suhteen koska ei tiennyt, miten meidän olisi käynyt ulkomaan komennukseni aikana. Puhuimme ja itkimme kunnes nukahdimme (ei muuta!). Aamulla jouduin lähtemään aikaisin, luvattiin soitella.
Seuraavan viikonlopun aikana laiteltiin viestiä, häneltä liiankin tuttua kylmäkiskoista, ei soittanut, ei vastannut puheluuni. En elätellyt toiveita, mutta halusin tavata ja selvitää asiat valmistautuneena. Muutaman viikon tekstiviestittelyn jälkeen hänen piti kertoa hänelle sopiva tapaamisaika, jota ei tähän päivään mennessä ole tullut.
Joskus nähdään kaupungilla ja mies käyttäytyy kuin mitään ei olisi tapahtunut, ja sydämeni hyppää volttia.
Ja taas muistot lähtevät helluntain kunniaksi elämään, kukaan toinen mies ei ole pystynyt himmentämään hänen paikkaansa sydämessäni. Jos mitään muuta ei tule koskaan tulemaan, haluaisin sen tuntea ja kuulla hänen puoleltaan (uusi tyttöystävä tms), jotta järkisyillä saisin itseni ruotuun.
Kiitos jos ja kun luit, helpotti vähän tätä oloa, ehkä yhtä terapiaa, jolla päästä eroon tästä toivottomasta ihastuksesta. Mutta viikonloppu edessä ja... tuleekohan sitä lähetettyä elämän toinen känniviesti?!
Tapasin 4v sitten helluntain aattona miehen, joka pyysi muutaman tunnin juttelun jälkeen yhteystiedot ja ulos. Aloimme tapailla, alkuun olin hyvin varovainen - olinhan juuri eronnut piiitkäaikaisesta avoliitosta. Parin kuukauden tapailun jälkeen totesin, ettei kyse ole osaltani mistään itsetunnonpaikkailusuhteesta, vaan olin ihastunut juuri tähän ihmiseen.
Juuri samoihin aikoihin mies alkoi käyttäytyä kylmemmin. Pikku hiljaa lopetti yhteydenpidon.
Lähdin ennen hänen tapaamistaan sovitulle työkomennukselle 6kk:n ulkomaan komennukselle.
Kesti vuosi ennenkuin näimme seuraavan kerran. Kaupassa. Jolloin tuntui, että koko ympäristö pysähtyi sydämeni lyödessä ylimääräisiä lyöntejä. Vielä ihastunut! Aloimme tässä vaiheessa uudelleen yhteydenpidon, mutta emme nähneet. Seuraavana helluntaiaattona ikävissäni laitoin hänelle elämäni ensimmäisen ja toistaiseksi viimesen känniviestin miehelle.
Seuraavana päivänä paluuviestissä tuli kuittailua känniviestistä ja tapaamisehdotus. Niinpä käytiin kahvilla, ja nähtiin seuraavan puolen vuoden aikana muutaman kerran yhteisen harrastuksen merkeissä, mutta pelkkinä kavereina. Kovin usein en voinut sitä tehdä koska huumannuin hänen seurastaan liikaa!
Talvella sitten tapasimme baari-illan jälkeen sattumalta, jolloin hän kutsui luokseen jatkoille. Pelkäsin, miten käy, maltanko pitää näppini hänestä erossa :)
Sillon hän avautui, 2v "eron" jälkeen, ja tunnusti että kaipasi minua, ja kertoi halunneensa lopettaa suhteen koska ei tiennyt, miten meidän olisi käynyt ulkomaan komennukseni aikana. Puhuimme ja itkimme kunnes nukahdimme (ei muuta!). Aamulla jouduin lähtemään aikaisin, luvattiin soitella.
Seuraavan viikonlopun aikana laiteltiin viestiä, häneltä liiankin tuttua kylmäkiskoista, ei soittanut, ei vastannut puheluuni. En elätellyt toiveita, mutta halusin tavata ja selvitää asiat valmistautuneena. Muutaman viikon tekstiviestittelyn jälkeen hänen piti kertoa hänelle sopiva tapaamisaika, jota ei tähän päivään mennessä ole tullut.
Joskus nähdään kaupungilla ja mies käyttäytyy kuin mitään ei olisi tapahtunut, ja sydämeni hyppää volttia.
Ja taas muistot lähtevät helluntain kunniaksi elämään, kukaan toinen mies ei ole pystynyt himmentämään hänen paikkaansa sydämessäni. Jos mitään muuta ei tule koskaan tulemaan, haluaisin sen tuntea ja kuulla hänen puoleltaan (uusi tyttöystävä tms), jotta järkisyillä saisin itseni ruotuun.
Kiitos jos ja kun luit, helpotti vähän tätä oloa, ehkä yhtä terapiaa, jolla päästä eroon tästä toivottomasta ihastuksesta. Mutta viikonloppu edessä ja... tuleekohan sitä lähetettyä elämän toinen känniviesti?!
Vastaukset 1
Vanhimmat
tuollaiset päättämättömät ja omituiset miehet- heitä helkkariin koko mies mielestäs.