En yleensä jaksa katua tai murehtia vanhoja mokailujani liikaa. Tiedän, ettei liika märehtiminen ole hyväksi mielelle ja olen sitä harrastanut jo ihan tarpeeksi nuorempana.
Yksi asia, jota kuitenkin kadun on se, että olen joskus ihastus- sekä suutuspäissäni kirjoitellut hyvin tunnistettavasti mm. tälle palstalle.
En kadu sitä siksi, että minut joku olisi tunnistanut tai ihastukseni ja kiukutteluni olisi paljastuneet kohteilleen.
Kadun sitä siksi, kun on olemassa riski, että viesteistäni itsensä tai minut tunnistaneet edelleen selailisi näitä palstoja kuvitellen ja tunnistellen muiden viestejä minun kirjoittamiksi.
Itsekin välillä sorrun viettämään täällä liikaa aikaa ja silloin alkaa helposti löytää yhteistä aivan vieraiden ihmisten jutuista. Sanavalinnoista, tilanteista, ihmissuhteista, jopa nimikin voi joskus osua kohdalleen. Ja jos kerran itsestäkin tuntuu, että tuo vieras juttuhan voisi aivan hyvin olla minun kirjoittamani niin samoinhan joku muu, joka tietäisi minun tänne joskus kirjoittaneen voisi luulla sitä minun kirjoittamakseni. Ja se olisi surullista, oli väärin tunnistettu viesti sitten rakkaudellinen tai jotain ilkeää.
Uskon silti, että tämäkin palsta on tarpeellinen tuntemusten purkamiseen, oli ne sitten hyviä tai huonoja. Kunpa vaan useampi muistaisi, että on hyvin, hyvin epätodennäköistä, että se yhden tai jopa useamman omaan elämään osuvan tunnisteen sisältämä viesti olisi kirjoitettu juuri sinulle.
Ps. Tämä viesti ei sisältänyt tarkoituksellisia tunnisteita.
Teen pienen paljastuksen.
18
619
Vastaukset
- Anonyymi
Hahah, sut on helppo tunnistaa, hahah.
RakastavaSotilas- Anonyymi
Tiedätko että teksti voisi olla täysin myös minun kirjottamani että nyt ei paltatrolit olekaan enää kohta varnoja kuka tämän takana on...
Ajattelen palstasta samoin kun sinä tunteiden purkua kirjoittaen ei muuta arvoa tällä paltalla...
Kiitos ettö kerroit että onbtoinenkin jörkevä jossakin lukemassa tätä palstaa..
Minulle palzta on ollut avuksi tunteiden purussa kun ei oikein ole ketään kuuntelenassa muuten...
Ja etenpäin on kuljettava 😊😎 Anonyymi kirjoitti:
Tiedätko että teksti voisi olla täysin myös minun kirjottamani että nyt ei paltatrolit olekaan enää kohta varnoja kuka tämän takana on...
Ajattelen palstasta samoin kun sinä tunteiden purkua kirjoittaen ei muuta arvoa tällä paltalla...
Kiitos ettö kerroit että onbtoinenkin jörkevä jossakin lukemassa tätä palstaa..
Minulle palzta on ollut avuksi tunteiden purussa kun ei oikein ole ketään kuuntelenassa muuten...
Ja etenpäin on kuljettava 😊😎oletpas kaauhean anomuumi
- Anonyymi
Okei, no tästä lähtien itse vaan vahvalla tunnistuksella. Lupaan. Tämän jälkeen siis.
- Anonyymi
Itsestäänselvää on.
- Anonyymi
Minullekin on käynyt näin
- Anonyymi
Mitä se haittaa eipä haittaa kun ei kukaan tunnista täällä.
- Anonyymi
Mutta kuka tahansa voi loukkaantua ja pahastua, jos käy herkillä. Ajattelin tuota itsekin eilen sattumalta, miten palon mielipahaa voi joskus tuntea.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta kuka tahansa voi loukkaantua ja pahastua, jos käy herkillä. Ajattelin tuota itsekin eilen sattumalta, miten palon mielipahaa voi joskus tuntea.
Miten joku voi suuttua siitä jos kaipaa vain omaa kaivattuaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten joku voi suuttua siitä jos kaipaa vain omaa kaivattuaan?
Sanotaanko jotta näin että kaikilla ei ole siinäkään ihan suaave tyyli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanotaanko jotta näin että kaikilla ei ole siinäkään ihan suaave tyyli.
Kun viinmies astuu kehiin, on tukassa enemmän Soavee kun laki sallii. Ja se saa ne naiset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten joku voi suuttua siitä jos kaipaa vain omaa kaivattuaan?
No täällä ny Yllättävän monikin suuttuu mistä sattuu
- Anonyymi
Tiedetään Jaska. Mutta ei ymmärretä.
- Anonyymi
Täällä on hyvin monta, esimerkin kaltaista tunnistajaa.
- Anonyymi
Sitä siitä seuraa, kun käyttää anonyymiä keskustelupalstaa tunteidensa vuodatuskanavana. Päiväkirjakin on keksitty. Tosin jos tarvitsee tekemisilleen yleisön ja huomiota, on otettava riski, että seuraukset ovat arvaamattomat, jotka näkyvät todellisessa elämässä.
Pidä mielessä, että kaikkien tunteidesi kohteet ovat todellisia ihmisiä, joihin tekosi vaikuttavat. Internetin keskustelupalstalla on helppo huudella nimimerkinkin takaa ja saada hetkellinen tyydytys, mutta kaikesta jää jälki. Ihmisten väliset ristiriidat eivät ratkea omassa päässä murehtimalla, vaan pahimmassa tapauksessa paisuvat paljon suuremmiksi suhteessa alkuperäiseen ongelmaan. Selvitä asiasi todellisessa elämässä.- Anonyymi
Tässäkin kommentissa on hieman katkera sävy, mutta onneksi on tällainen palsta jossa sen purkaminen on mahdollista!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässäkin kommentissa on hieman katkera sävy, mutta onneksi on tällainen palsta jossa sen purkaminen on mahdollista!
Sairas ja vastuuton ihminen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sairas ja vastuuton ihminen
Pidettiin mielessä, että kuitenkin ihminen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.316046- 393962
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1833343- 122838
- 292262
- 122247
- 1621916
- 231699
- 271418
- 1051372