Tupakoinnin lopetus oli yksi parhaista päätöksistäni. Ei kadulta yhtään eikä ole ikävä savuttelua. Lopettaminen on yllättävän helppoa ja siihen saa nykyään hienoja keinoja avuksi. Väitetään että riippuvuus nikotiiniton olisi heroiiniriippuvuuden tasoista. En usko ja monet vetoavat siihen eivätkä yritä edes lopettaa.
Tarvitaan tahtoa, sinnikkyyttä ja määrätietoisuutta. Niiden avulla hiljalleen onnistuu
Jälleen yksi päivä savuttomana. Lopeta sinäkin
6
76
Vastaukset
- Anonyymi
vielä parempi päätös ettei aloita ollenkaan.
- Anonyymi
Aloittaja on tehnyt kaikkien kannalta viisaan päätöksen. Erityisesti itsensä, muttamyös kanssaihmistensä jotka mahdollisesti ovat altistuneet tupakansavulle.
Mikään ei ole helvetillisempää, kuin joutua asumaan ja olemaan tupakansavussa vastentahtoisesti esim. omassa kodissaan, toisaalta luotan ja uskon siihen, ettäkyseinen henkilö on kyennyt ottamaan tupakointinsa suhteen kanssaiihmiset huomioon.
Valitettavan usein ei aina näin ole, vaan tupakoivat pakottavat muut ihmiset sopeutumaan omaan elämäntapaansa, hieman samoin kuin alkoholistit ja muut päihdeongelmaiset pakottavat läheisensä siihen samaan helvettiin. - Anonyymi
Olet tehnyt itsellesi elämän suurimman palveluksen lopetamalla tupakoinin.Onneksi olkoa. Siinä on rippuvussuhde.Kuten on alkoholissa ja humeissa. Sihen ripuvussuhteseen on sv-läket läkäriltä ja ihminen onistu lopetaa tupakoinin. Vanhemat yskinasuvat naiseet ylipainonsa ja kaljan kuin viini takai eivät lopeta.Alkohooi ja tupakka liityy yhteen ja Naisilla pelkää lihoo enemän,jos lopetaa tupakoinin.Ymärtämättä se alkoholi kalja tai viini on surin syy yli painoon.Itä-Helsinki.
- Anonyymi
Te lopettaneet haette täältä palstalta lohtua.
Minä sen sijaan iloisena jatkan polttamista.- Anonyymi
Et sinä iloisena jatka tupakointia . Olet vain riippuvainen ja mikäli voisit lopettaa sormia napsauttamalla niin mielelläsi luopuisit tupakasta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et sinä iloisena jatka tupakointia . Olet vain riippuvainen ja mikäli voisit lopettaa sormia napsauttamalla niin mielelläsi luopuisit tupakasta
Juuri näin. Tupakointi tulee kalliiksi. Saman rahan säästät kuukaudessa ja pääsisit sillä vaikka hotellilomalle. Mutta et pääse mihinkään, ei ole rahaa, kun pitää säästää tupakkaa varten.
Hammaslääkärikäynnitkin on yhtä tuskaa, ientulehdusta, värjäytymiä, plakkia ientaskuissa ja jatkuva pieni köhä ja limannousu. Räkää nousee keuhkoputkista koko ajan. 🫁 🚬 =⚰️
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mietitikö nainen koskaan
Miksi me ollaan päädytty tähän pisteeseen. Lähestmistapaa ei ole. Tarvitaanko me oikeasti enää tätä.1231885Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota1941500Olisi hauska tietää
Koska huomasit pitäväsi minusta? Itse taisin ihastua sinuun heti silloin kun tavattiin ensimmäistä kertaa. Miehelle, jon641198Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?451192En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v921071- 102995
Minun on vaan päästettävä irti
Toiveesta. Satutan vain itseäni😥😔. Toivon sinulle pelkkää hyvää, eläthän elämäsi parasta aikaa, mutta en halua enää k37910Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin65856Kertoisit jo
Rakastatko minua vai olenko käsittänyt väärin onko tämä vaan ystävyyttä tai kaveruutta? En haluaisi enää nolata itseäni45817En koskaan saanut asiattomia kuvia!
Silloin kun olin vielä nuori, kukaan mies ei koskaan lähettänyt minulle asiattomia kuvia itsestään. Jos tiedätte mitä ta156771