sitä netissä voi saarnata toiselle syntejä anteeksi jeesuksen nimessä ja veressä.
anteeksi netissä?
ei kai
161578
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
yhdessä keskustelussa on juuri puhetta siitä ettei edes suviseurasaarnoista voisi jälkikäteen uskoa syntejään anteeksi, vain livelähetys kuulemma kelpaa. Vielä vähemmän näin kirjoitettuna luulisin....
Usko tulee kuulosta, ja vain reaaliajassa kuultuna.
Siksi seurakentän laidalla olevat ihmiset ovatkin vähän huonommassa asemassa, kun siellä puhe tulee kaiuttimista monen sekunnin viiveellä?
Viiveen vuoksi jokaisella on tavoitteena käydä edes kerran isossa teltassa.
Se on niin kuin vl:ien Mekka, eikö?
Mutta eriasia sitten, että vaikuttaako se mitään. Tosiasia on se, että mitään vaikutusta sillä ei ole
Miksi netissä ei voi antaa syntejä anteeksi? Kertokaa, koska en ymmärrä.
Siis jos on vaikkapa rikkonut veljeään vastaan. Syntien anteeksi saarnaaminen uskovaiselle ihmiselle on kai enemmänkin vakuuttelua siitä, että ole huoleti, kyllä sinä edelleen olet taivaaseen matkalla. Uskomiseen se aina jää. Eri asia on se, voiko "armosta osaton" netin kautta "tehdä parannusta" ja saada Pyhää Henkeä...
Vaikeita kysymyksiä pohdittavaksi, mutta itse ainakin koen "silmästä silmään" kontaktin jotenkin vakuuttavammaksi. Eli jos vain mahdollista, asiat on parempi sopia kasvotusten kuin esim. kirjeitse, puhelimitse tai netitse.
Riitoja voi sopia kirjoitellen, mutta syntien anteeksianto on eri asia. En suosittele kirjoittaessa käyttämään sanamuotoa "Jeesuksen nimessä ja veressä synnit anteeksi".
Siis onko seurat teillä ainoat paikat saada synnit anteeksi? Mites ne synnit saadaan anteeksi seurojen välillä?
Vaikuttaa vähän sille että syntienanteeksiantamisesta saivarrellaan vl:ien parissa koska teidän oppi on siinä epäselvä.
Edelleenkin synnit saadaan anteeksi uskomalla Jeesuksen ristintyö omalle kohdalle.
anteeksi puhelimessa tai netissäkin. Kyllä se käy kirjoitettunakin. Miksei voisi pyytää anteeksi netissä nettikavereilta, jos siellä on väärin menetellyt.Tietysti, onhan aina kaikkein parasta, että menee anomaan henk.koht.anteeksi, jos mahdollista. Täälläkin kirjoittajat voivat asua satojen kilometrien päässä toisistaan, miten ihmeessä heidän pitäisi matkustaa toisen luo sopimaan.
On kallisarvoinen asia, että kuitenkin muistetaan, että olemme Jumalan kirkkaiden silmien alla ja meidän pitää valvoa, että pyrimme tekemään työtä, joka on siunaukseksi. Emme voi olla samaa mieltä millään kaikesta, eikä tarvitsekaan, sitten jokaisella on oma luonteensa ja ylilyöntejä tulee puolin ja toisin. Kyllä jokaisen itsensä tuntevan kristityn on tunnustettava, että vaikka kuinka lukisi Jumalan sanaa ja kävisi seuroissa, hyväksi ja erehtymättömäksi ei tule.
Mistä maailmassa olisi enemmän riidelty kuin uskonasioista? Sitä varten on niin paljon erkaannuttu omiksi laumoiksi juuri erimielisyyksien takia. Niinhän historiasta voimme lukea, kuinka hajontaa on vaikka kuinka tapahtunut.
Mutta Jumala on kuitenkin säilyttänyt näihin päiviin asti sen autuaaksi tekevän uskon. Jokaisen usko on jokaisen mielestä oikeaa. Niin minäkin uskon ja siksi minun ei tarvitse lähteä muualle parannusta tekemään eikä minulla parannuksen tehneenä ole syytä lähteä muuhun seurakuntaan tullakseni autuaaksi.
Raamatussa sanotaan, että on yksi usko, yksi kaste, yksi Jumala.
Jokaisella, jolla on Jumalalta saatu elävä usko, pelastuu ja mikään kadotustuomio ei kuulu hänelle.
Niin ja sitten toinen kysymys, että keneltä meidän tulee pyytää anteeksi ja siitäkin on varmaan erilaisia mielipiteitä.
Mutta, kun olemme kaikki samanarvoisia Jumalan edessä ja vieläpä toistemme lähimmäisiä tässä maailmassa, kai meidän täytyy jopa ulkopuolisiakin rakastaa ja eriseuraisia!
Kuka tai mikä taho haluaa rajoittaa Jeesuksen lunastaman armon eteenpäin viemistä dogmeilla niin että se olisi mahdollisimman vaikeasti saavutettavissa?
Kuka siitä hyötyy ja mikä on hyötyjän motiivi?
Tämä taas puhututtaa. Ulkopuolisten vl-uskosta on ymmärrettävästi vaikea käsittää synninpäästötapahtumaa. Kun synnit siis päästetään maanpäällä, ne on päästetty taivaassa. Jeesuksen opetuslapsilleen antama avainten valta on Jeesuksen opetuslapsilla tänäkin päivänä. Vain jos pääsee tästä osalliseksi, saa syntinsä anteeksi.
Synninpäästöön kuuluu olennaisesti elävä seurakunnan yhteys. Synnit antaa anteeks joko yksittäinen uskovainen tai puhuja yleisen ja erityisen pappeuden nojalla. Syntejä ei saa siis anteeksi ilman elävää seurakuntayhteyttä. Eihän kukaan voi liittyä seurakuntaan historiassa tapahtuneen synninpäästön kautta. Elävä seurakuntayhteys ei oo mikään nauhoitettu puhe tai kirjoitus. Synninpäästön sakramentti toimitetaan samalla tavalla kuin muutkin kaksi sakramenttia, ei ketään kastetakkaan sillai että netissä lörpöteltäis jotkut taikasanat jne. ja kaveri toisen tietokoneen äärellä pirskottaa vettä päälleen. Tämän pitäis olla riittävästi selventävä esimerkki.
Tiedän että muissa hengellisissä piireissä tämä asia ei ole helposti ymmärrettävissä, sillä he ajattelevat saavansa syntinsä anteeksi rukoilemalla, huokaisemalla Jumalan puoleen..jne. Avaimet on heitetty romukoppaan käytännössä. Monet Lutheristakin pitävät eivät edes vilkaise Avaimet-teosta, jossa Luther kirjoittaa ripistä ja synninpäästöstä juuri samalla tavalla kuin me vl:t uskotaan.
Uskovaiselle sitten taas armoa voi vakuuttaa kirjeitse tai vaikka millä nauhoituksella.. armonvakuutus ei ole kuitenkaan synninpäästö. Mun mielestä on vaarallista sekoittaa nämä kaksi eri asiaa toisiinsa. Synninpäästö on uskomisen kannalta tärkeämpi, sillä siihen liittyy Jumalan lupaus, että synnit on anteeksi annetut taivaissa. Lankeemukseen joutunut tahtoo tällaisen lupauksen uskoa kohdalleen eikä yleinen armonvakuutus anna omalletunnolle rauhaa.
Riitoja voi ja pitää sopia nettikavereiden kanssa netissä, mutta kannattais kuitenkin tunnustaa synnit ja otta synninpäästö vastan rippi-isältä tai -äidiltä.
Tää voi kuulosta rajulta... Mutta uskoisin näin, että jos joku aattelee tulla sisään Jumalan valtakuntaan nauhoitetun puheen kautta (ja tyytyy oloonsa eikä etsi elävää seurakuntaa)tai kirjoitetun sanan kautta (esim. Raamattu), hän on armonvaras, joka ei tule lammashuoneeseen portin kautta, joka on Jeesus Kristus. Uskovaisellekin on netti ym. aikana valvomisen paikka, että pyrkii säilyttämään elävän uskovaiten yhteyden.. ettei vaan itse tän kaiken foorumihapatuksen keskellä alkais armovarkaaksi.
Niin semmosta vielä että jos nettikaverin tai muun kaukana olevan kans tahtoo sopia, kannattaa ilman muuta käyttää puhelinta.. Puhelinasiasta on käsittääkseni keskusteltu ihan srk:n johdonkin piirissä ja sitä pidetään hyvänä juttuna. Voidaan rinnastaa radioseuroista kuultuun synninpäästöön :)
Jonku mielestä voi kuulostaa turhalta nipottamiselta nää jutut.. kyseessä on kuitenki niin vakava asia että sietää siitä keskustella. Perussääntönä siis että usko tule kuulemisesta ja että seurakuntayhteyden tämän päivän seurakuntaan tulee säilyä.
Nyt tuli kyllä paasattua taas tästä aiheesta.. älkää menettäkö hermojanne, nyt lopetan ;)
Paljon asiaa, johon on helppo yhtyä. Usko ei varmastikaan ole asia, jota voidaan nauhoittaa tai painaa kirjaksi ja ottaa käyttöön myöhemmin.
Silti haluaisin sellaisen ajatuksen esittää, että en haluaisi suoraan olla sanomassa mitään ehdottoman varmaa siitä, onko merkitystä sillä, onko "väliaineena" netti vaiko esimerkiksi puhelin. En haluaisi olla edistämässä "chattikristillisyyttä" mutta entäpä esimerkiksi nettikeskustelu, jossa toisensa oikeilla nimillä tuntevat ihmiset keskustelevat?
Vilpittömästi tunnustan tässä ymmärtämättömyyteni. Sen takia halusin kuitenkin tämän tietämättömyyteni tuoda tässä esille, että netissäkin on evankeliumia hiljattain kuulutettu. Vaikka se tuntuukin vähän vieraalta, niin halusin kertoa, että ymmärtääkseni se on tehty vilpittömillä tarkoitusperillä, ilman pilkkaa, ja ei siksi ainakaan minusta tunnu sinänsä väärältä. Vaikka en haluaisi internetiä rinnastaa SRK:n lehtiin, niin sanonpa senkin, että emmehän pidä rienauksena sitäkään, kun SRK:n lehdissä käytetään samoja sanoja.
puheeksi juuri sen takia, että vl:t jakelivat täällä synninpäästöjä toisille netin välityksellä? Ainakin alemman ketjun mukaan, siksi asiaa täällä kysyttiinkin. Kannattasi varmaan nyt oikaista myös niitä vl:liä, jotka ovat synninpäästöjä täällä tehneet.
Kerrotko epätietoiselle vielä, että eikö Lutherin mukaan ollut vain kaksi sakramenttia? Kaste ja ehtoollinen, ei kai Hän puhu synninpäästön sakramentista? Jo ala-asteelta asti opetettiin, että Luther vähensi katolisten sakramentit kahteen: kasteeseen ja ehtoolliseen.
Kysymys on siitä kuinka vl opilla voidaan olla varmoja pelastuksesta jokahetki koska syntejä ei voida uskoa anteeksi ilman toista vl:ää. Onhan niin että uskovakin tekee syntiä alati teoin, ajatuksin ja sanoin. Käsittääkseni ilman anteeksiantoa synnit vievät kadotukseen eikä ihmisessä ole Pyhää Henkeä.
..tässä
#Perussääntönä siis että usko tule kuulemisesta #
sydämellä kuulemista vai korvilla kuulemista?