Suomalaisten koulutustaso on laskenut

Suomalaisten nuorten koulutustason pysähtyminen on myös kansainvälisesti poikkeuksellista.
Tuli sellainen kuin vasurien Li Andersson opetusministeriksi. Kun kyky puuttuu ohjata koulutus asioista, tässä ollaan. Koulutukseen ei päde harrasteensa "älä tee työtä, saat saman sossuta"

Tuoreen raportin mukaan suomalaisten nuorten koulutustaso on laskenut alle OECD-maiden keskitason. 25–34-vuotiaista suomalaisista enää 40,1 prosenttia on suorittanut korkeakoulututkinnon. Vuonna 2020 vastaava luku oli vielä 44,7 prosenttia.

23

173

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • Anonyymi

        Kumminta tuolloin 2018 oli, että näytteli olevansa opetusministeri, vaikka todellisuudessa istui oppositiossa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumminta tuolloin 2018 oli, että näytteli olevansa opetusministeri, vaikka todellisuudessa istui oppositiossa.

        Sanni-tyhmä Grahn-Laasonen sitä varsinainen opetusministeri oli. Löi leiman leikkauspaperiin alta aikayksikön ja vihkoja myöten puuttui välineet kouluista kirjoista puhumattakaan.


    • Anonyymi

      Taas palstapölhö levittää omaa tuubaansa. Nykyhallitusko leikkaisi noin 600 - 700 miljoonaa koulutuksesta? Kyseessä taisi olla PersKeKo-hallitus ja myötäsukaisena opetusministerinä Sanni Grahn-Laasonen.

      Kovin on "opella" heikko tietämys opetusalan kohtaamista ongelmista. Sipilän hallituksen koulutussäästöt johtivat siihen, että esim. ammatillisen koulutuksen puolella irtisanottiin opettajia hallituksen aiheuttamasta talouskurimuksesta johtuen. Opiskelijat joutuivat ns. itseopiskelun tielle. Eräs rakennusalan yrittäjä kertoi, että kun hänen firmaansa tuli sitten työharjoitteluun näitä "itseopiskelleita", niin eivät tuntuneet edes tietävän, kuinka vasaraa pidetään kädessä.

      https://yle.fi/uutiset/3-9902348

      https://suomenkuvalehti.fi/kotimaa/ammattikoulutusta-ilman-koulutusta-sorvaamaan-opetellaan-kirjasta-kaikilla-ei-ole-opettajaa-ollenkaan/

      Ja nämä keskellä Sipilän hallituksen hallituskautta. Todellisia arvovalintoja, voi elämän kevät!

    • Anonyymi

      kuka sinne korkeakouluun menisi, kun kokoajan opetus keskeytyy hoonon soomen kielen ymmärtämisen takia. Ei tuu mitään

      • Et taida olla lainkaan perillä yliopisto- ja korkeakoulutason opetuksesta. Siellä opetustakin annetaan yhä enemmän englanniksi ja opinnäytesuorituksia kirjoitetaan englanniksi. Korkeakoulumaailmassa auditoria on kansainvälinen ei Suomi-keskeinen. Sen vuoksi kielipaino on englannissa eikä suomessa.


    • Anonyymi

      Suomen koulutustaso ei ole koskaan edes ollut sillä tasolla jolla sitä on ilmoitettu, syynä virheellinen mittaustapa.
      Nyt kun katsotaan keillä tosiaan on korkeakoulututkinto niin luvut ovat pienemmät ja määrällistä laskua ollut myös monia vuosia.

      Eikä syyllinen ole peruskouluissa vaikka näin ennenvaaleja annetaan siten ymmärtää.
      Kaikille halukkaille nuorille ei ole opiskelupaikkaa vaikka heillä on edellytykset korkeakouluopiskeluun.
      Mitkäs puolueet siitä koulutuksestaleikkasivat vuosina 2015-2019 vaikka toista lupasivat.

      • Anonyymi

        Kokoomus oli ainoa puolue vuosina 2015-2019, kun leikkasi Grahn-Laasosen reformilla (2018) kaikilta koulutusasteilta. Esivalmistelut reformin leikkauksille teki Kiuru (SDP) Orpon hallituksessa, kun korosti inkluusion etusijaa.

        "Zaatanan tunarit!"


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokoomus oli ainoa puolue vuosina 2015-2019, kun leikkasi Grahn-Laasosen reformilla (2018) kaikilta koulutusasteilta. Esivalmistelut reformin leikkauksille teki Kiuru (SDP) Orpon hallituksessa, kun korosti inkluusion etusijaa.

        "Zaatanan tunarit!"

        SDP eikä Kiuru ollut Sipilän porvarihallituksen 2015-5/2019.

        "Esivalmistelut reformin leikkauksille teki Kiuru (SDP) Orpon hallituksessa, kun korosti inkluusion etusijaa."

        Ei ole ollut vielä Orpon hallitusta koskaan. Orpo ei ole ollut pääministerinä ikinä, viimeksi kokoomuslainen Katainen oli 2007-2010 , sitten Vanhanen, Kiviniemi, Sipilä...pettääkö persun muisti vai tollokepulaisen?


    • Anonyymi

      Pääsykoekiintiöstä se riippuu, kun korkkarit ovat lähinnä ylioppilaille, jota varten pitää suorittaa 2-tutkinto, joka on työlästä. Amiksesta ei pääse kuin noin 3/3-todistuksella.

      • Anonyymi

        Ylioppilastutkinto, amis ja pääsykokeet eivät ole ainoat reitit. On myös avoimen yliopiston väylä, jossa haetaan suoritetuilla opintopisteillä.

        Suomessa on yksi yliopisto, joka ei päästä pääsykokeeseen valmistuvien hakijoiden valmennuskeskusten opintoryhmiä tiloihinsa eikä hyväksy avoimen yliopiston väylää.


    • Heikentyminen alkoi Sipilän hallituksesta. Sehän vähensi koulutuksesta. Nyt on pyritty taas lisäämään koulutusrahoja. Itse opetuksen sisällössä voi olla alemmilla koulutusasteilla puutteita. Itse en oikein usko esim. luokattoman opetuksen ideaan enkä siihen, että opetuksessa ei tulisi huomioida oppilaiden tasoeroja. Kyllä hyville ja huonoille oppilaille pitää löytää omat etenemisreittinsä. Hyvien oppilaiden ei pidä antaa kärsiä siitä, että etenemisvauhti määräytyy huonoimpien oppilaiden perusteella.

      • Anonyymi

        Puhuminen hyvistä ja huonoista oppilaista ei ole oikein sopivaa. Mieluummin pitäisi puhua menestyvistä oppilaista ja oppilaista, joilla on haasteita oppimisessaan eli oppimisvaikeuksia.

        Jos asetttuisit oppimisvaikeuksista kärsivän oppilaan asemaan, niin tuskin haluaisit kuulla olevasi huono oppilas?


    • Anonyymi

      40% korkeakoulutettuja on massiivinen määrä; olisko joku ÄO105 ja hommataan korkeakoulutus; ennen oli paremmin; kyllä sen pitäisi olla vähintään 108, eli joku top 30%. Nyt tarvitaan enemmän raksatyöläisiä, rakennusmestareita, sairaanhoitajia, ei korkeakoulutettuja.

      • Anonyymi

        Mainitsemistasi sairaanhoitaja ja rakennusmestari ovat nykyään ammattikorkeakoulututkintoja, eivät toisen asteen tutkintoja.


    • Anonyymi

      Li Andersson opetusminsiterinä, sama vaikka täältäkin jokin vaśuri hörhö siihen laitettaisiin vaikka MPP, yhtä ailahtelevaa tietonsa hälläkin.

      • Anonyymi

        Pankkopölhö onkin kansakoulun läpikäyneenä (etuovesta sisään ja takaovesta ulos) se paras arvioitsija ajatellen opetusministerin tehtäviä? Äidinkielentaitosi on suoraan sanottuna syvältä sieltä, minne aurinko ei paista. Heikkotasoista näkyy olevan opettajamateriaali Oulussa. Riittääkö vakanssin saamiseksi Kepun jäsenyys? :)))))


    • Anonyymi

      Persuopelle tiedoksi:

      Petteri Orpo pyysi anteeksi, että ammattikoulutus tuhottiin edellisellä hallituskaudella.

      Niin, ja persut oli siinä hallituksessa mukana.

    • Anonyymi

      Pöljä ope oulusta.

      Ei kaikilla ole edellytyksiä korkeakouluihin.

      Onko tavoitteena se, että rakennus- ja muut kädentaitoa vaativat ammatti jätetään ulkomaalaisille, pääosin viro, Romania, Bulgaria ja Puola.

      Hyvä esimerkki on tää kuuluisa Olkiluoto kolmonen.

      Halparakentajat ties mitä, ja voimala 13 vuotta myöhässä, ja edelleen vikaa vian perään.

    • Anonyymi

      Vasuri kyky puuttuu.

      • Anonyymi

        Näemmä pahin tilanne koskisi sinua itseäsi ajatellen kyvykkyyttä. Yksi kolmen sanan lause ja sekin päin persettä. Khihihii....


    • Anonyymi

      Siitähän saamme kiittää Sipilän hallituksen koulutusleikkauksia liki 700 miljoonaa ja ammattikoulun alasajoa. Kokoomus ja Persut taputtivat käsiä, kun Sipilä keksi leikkauksia. Nyt ikäänkuin kokoomus ja persutkin olisivat huolissaan.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      246
      4482
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      123
      2929
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2692
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      78
      1669
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      109
      1532
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      51
      1251
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      85
      1174
    8. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      203
      1054
    9. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      1003
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      996
    Aihe