Munan kuoret

Narsistin väitteet ja niiden neutralisointi. Puhun nyt itsekkäästä ihmistyypistä, joka projektoi. Mulle tuli eräällä työpaikalla vastaan ihminen, joka väitti että täytyy kävellä munan kuorilla ja olla tosi varovainen. Hän oli jotenkin tosi sokea omalle huonolle ja tylylle käytökselleen. Tiuskintaa, komentelua vaikkei hän mikään esihenkilö edes ollut. Tekopirteyttä ym. Välillä liioiteltua naurua. Rajasin hieman hänen käytöstään kun oli jatkuvasti puuttumassa työtehtävien suorittamiseen mitkä esihenkilö oli minulle tai jollekin muulle osoittanut. Sitten kun reagoin, että nyt tarvin oikeasti työrauhan niin hän suuttui verisesti ja alkoi väittää, että hänen täytyy nyt tässä varoa ja kävellä munan kuorilla vaikka totuus oli se, että itse hän siinä kadehti muiden töitä, tiuski, vihoitteli ja yritti saada minut kantamaan "raskasta kivistä kassiaan". Eli jotta tuntisin huonommuutta. Mitä lie juoruja levittää. Kova oli arvostelemaan, mutta hänestä ei mitään Saanut sanoa kun oli kuulemma herkkä. Miten ihminen voi samaan aikaan olla herkkä ja vaatia sitä varomista muilta mutta häntä ei sama sääntö koskettanut?
0175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Narsistin väitteet ja niiden neutralisointi. Puhun nyt itsekkäästä ihmistyypistä, joka projektoi. Mulle tuli eräällä työpaikalla vastaan ihminen, joka väitti että täytyy kävellä munan kuorilla ja olla tosi varovainen. Hän oli jotenkin tosi sokea omalle huonolle ja tylylle käytökselleen. Tiuskintaa, komentelua vaikkei hän mikään esihenkilö edes ollut. Tekopirteyttä ym. Välillä liioiteltua naurua. Rajasin hieman hänen käytöstään kun oli jatkuvasti puuttumassa työtehtävien suorittamiseen mitkä esihenkilö oli minulle tai jollekin muulle osoittanut. Sitten kun reagoin, että nyt tarvin oikeasti työrauhan niin hän suuttui verisesti ja alkoi väittää, että hänen täytyy nyt tässä varoa ja kävellä munan kuorilla vaikka totuus oli se, että itse hän siinä kadehti muiden töitä, tiuski, vihoitteli ja yritti saada minut kantamaan "raskasta kivistä kassiaan". Eli jotta tuntisin huonommuutta. Mitä lie juoruja levittää. Kova oli arvostelemaan, mutta hänestä ei mitään Saanut sanoa kun oli kuulemma herkkä. Miten ihminen voi samaan aikaan olla herkkä ja vaatia sitä varomista muilta mutta häntä ei sama sääntö koskettanut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu