VL opetuksessa ei opeteta milleniumia.

Joka tulee ennen vaivan aikaa ja antikristusta, johon Pyhät, Jeesuksen omat temmataan oppiin ja turvaan yläilmoihin. 1. Tess. 4:17
sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.

Milleniumin jälkeen Pyhät ja Jeesus tulevat alas, ja voittavat saatanan, ja Hänen seuraajansa.
Sen jälkeen kaikki herätetään Tuomiolle, paha pahojen tekojensa ja Jeesus uskon puuttumisesta, Pyhät saavat palkkatuomion.

Ilmestyskirja:
20:3 ja heitti hänet syvyyteen ja sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enää kansoja villitsisi, siihen asti kuin ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet; sen jälkeen hänet pitää päästettämän irti vähäksi aikaa. >> Jakeen lisätiedot
20:5 Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus.
20:7 Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan,

Mikä on VL;Ien tie Uuteen Jerusalemiin.

21

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Uskomme toki. Mutta ne tuhat vuotta ovat sama kuin se (yksi) armonpäivä jolloin evankeliumia saarnataan ja piru siinä mielessä on kahlittu.
      Kristus ja apostolit opettaa että kaikki loppuu tempaukseen.. tuomio pidetään siinä yhteydessä.

      • Etkö todella ymmärrä, että yrität vain sekoittaa.
        Vastauksellasi ei ole milleniumiin mitään yhteyttä, tajuatko.
        Luen Ilm .20:3 ja heitti hänet syvyyteen ja sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enää kansoja villitsisi,20:3 ja heitti hänet syvyyteen ja sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enää kansoja villitsisi, siihen asti kuin ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet
        20:3 ja heitti hänet syvyyteen ja sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enää kansoja villitsisi, siihen asti kuin ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet.

        Siinä ei puhuta mitään yhdestä päivästä, ja on ilmoitettu se, että; -siihen asti kuin ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet

        Ymmärrätkö?

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Etkö todella ymmärrä, että yrität vain sekoittaa.

        Sori. Ei saa antaa mielikuvituksen menne edelle kirjoitetun sanan. Hämärät/epäselvät kohdat tulkitaan siten että ne on yhtäpitäviä muitten Raamattujen kanssa.

        1. Ensiksi Ilm 20 puhuu "ensimmäisestä" ylesnousemuksesta, eli Kristuksesta ja vanhan liiton pyhista

        2. Ilm 21 puhuu taivallisesta Jerusalemista jossa "portteja ei suljeta päivällä ja yötä siellä ei ole". Raamatussa koko UT aikaa kuvataan armon päivänä.. tämä on se päivä jonka Herra teki jne.

        3. Yksi päivä on Herralle niin kuin 1000 vuotta jne.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuka enemmän hengellistä Raamattua, kun lestadiolaiset maaliko puhujat, ei kukaan.
        Mitä Hämärää siinä Ilm. 20:5 Muut kuolleet eivät heränneet eloon, ennen kuin tuhat vuotta oli täyttynyt. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus.
        Sehän on Raamatussa.
        Panen Sinulle alkuteksti, koska se poikkeaa hieman käännöksistämme.
        Ilm 20;4. Ja minä näin istuimia, ja niiden ylle istuttiin, ja heille annettiin tuomio; niille, jotka ovat leikattu pois Jeshuan todistuksen tähden ja Jumalan sanan tähden, sillä nämä eivät palvoneet olentoa tai patsasta, eivätkä ottaneet merkkiä otsaansa tai käsiinsä, jotka elivät ja hallitsivat tuhat vuotta, Messiaan kanssa.
        5. Tämä on ensimmäinen ylösnousemusta.

        En viitsi tuoda Sinulle lisää, katson Kärppäpeliä TV;st. Samoin tuo Wellujen tuta vuotta, jme
        Kertoo tilanteesta enemmän.
        Jae 6; Siunattu ja pyhä hän, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa, ja häneen ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan on oleva pappi Jumalalle, ja hallitseva Messiaan kanssa tuhat vuotta.
        Sitten tuo tuhat vuotta ja jne, on maalikoiden sekoittelua joka paikkaan ja tähän se ei sovellu, koska lause pääty; kun Tuhat vuotta on täyttäytynyt...

        Älä hengellistä,,, tajuatko ja laita jakeetkin numeroituna esiin.

        "Älä hengellistä"

        Näyt ja ilmestykset nimenomaan Hengen silmällä nähdään ja ymmärretään. Karitsalla joka avaa 7 sinettiä on siihen käytössä 7 silmää.

        7 päiset pedot, uudet taivaat ja maat jne. Täytyy olla todella sokea jos ei näissä näe hengellistä kuvaa.

        Ilmestyskirjan fokus on ihan lopussa 19 luvusta loppuun, josta ilmenee selkeästi se, mikä meitä ihmisiä odottaa ja siksi Wellu puhujat, kuten Lut kirkkokin on teipannut ne sivut niin, etteivät aukea.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Ilmestyskirjan fokus on ihan lopussa 19 luvusta loppuun, josta ilmenee selkeästi se, mikä meitä ihmisiä odottaa ja siksi Wellu puhujat, kuten Lut kirkkokin on teipannut ne sivut niin, etteivät aukea.

        Uuden testamentin teurasuhri. Jumalan kosto Edomille. Pakanatkin uskovat ja kuolettavat lihan työt. Kristityt tahtovat kuolettaa lihan himoineen ja haluineen. Siitä tämä UT suuri teurasuhri ateria kertoo.

        Laita kohta näkyviin.

    • Anonyymi

      Ollaan täällä jo. Kutsutaan kaikkia tulemaan sisälle.

      Hebr 12:22. vaan te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö,

      • Kerrotko kontekstin?
        On tyhmyyttä panna vain yksi jae, josta ei saa kontekstia, ymmärryksen laajuutta.
        Panen hieman enemmän esille, sillä sehän on kertomus Mooseksesta.
        21 Se näky oli niin pelottava, että Mooseskin sanoi: "Minä pelkään ja vapisen."
        22 Ei, te olette tulleet Siionin vuoren juurelle, elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin luo. Teidän edessänne on tuhansittain enkeleitä
        Sama tulee esille Gal. 4:26; Ilm. 3:12, Siitä, joka voittaa, minä teen pylvään Jumalani temppeliin, eikä hän joudu milloinkaan lähtemään sieltä. Minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, uuden Jerusalemin, joka laskeutuu taivaasta Jumalani luota, ja oman uuden nimeni. Ilm. 21:2. 2 Näin, kuinka pyhä kaupunki, uusi Jerusalem, laskeutui taivaasta Jumalan luota juhla-asuisena, niin kuin morsian, joka on kaunistettu sulhasta varten

        Käytännössä kirjoittamasi jae kertoo Uudesta Jerusalemista, Jumalan Valtakunnasta.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Kerrotko kontekstin?

        "Käytännössä kirjoittamasi jae kertoo Uudesta Jerusalemista, Jumalan Valtakunnasta."

        Kyllä. Se pieni ero että minä uskon niin kuin Ilm 21:6 sanoo: "Se on tapahtunut!"

        Nyt on se aika että kristityt ovat puettu voimalla ylhäältä ja hallitsevat Kristuksen kanssa 1000 vuotta.

        Olet jo pitkällä.
        Kun Ilm 21 lukua lukee tai siitä kertoo, on yleensä lanseeraus 1-6 eka jaetta.

        Kirjoitat; (jae 6), se on täytetty?
        Mikä on täytetty/ Tapahtunut?

        Luetaampa; 4 ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut."

        5 Valtaistuimella istuva lausui: "Uudeksi minä teen kaiken." Hän sanoi: "Kirjoita nämä sanat muistiin. Ne ovat luotettavat ja todet."

        6 Vielä hän sanoi minulle: "Nyt ne ovat käyneet toteen. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Sille, jolla on jano, minä annan lahjaksi vettä elämän veden lähteestä.

        Eli mikä on tullut toteen???? Toteen on tullut , Jae 5 Valtaistuimella istuva lausui: "Uudeksi minä teen kaiken." Hän sanoi: "Kirjoita nämä sanat muistiin. Ne ovat luotettavat ja todet."

        Täyttynyt on uudeksi tekeminen vanhasta? ("Uudeksi minä teen kaiken.") siitä on kysymys, jota Kolmiyhteinen pitää totena ja luotettavina.
        Ne ovat samassa jakeessa ja koskee juuri tehtyä juttua, ei enempää, ei vuosisatoja olevaa juttua, siksi Hän painottaa, Ne ovat luotettavat ja todet.

        Milleniumissa olet oikeassa. Siellä on vain Pyhät ja Jeesus.

        Siis, ajattelet että ennen lopullista kunnian taivasta Jumala tulee luomaan uuden maailmankaikkeuden (taivaat ja maan), ja siellä on sit se VL mainostama Jumalan valtakunta. Ja sen jälkeen vasta kunnian taivas. Ja kolo tämä millenniumoppi vain siksi ettei tarvis tehdä parannusta Jumalan valtakuntaan 😞

        Näinhän se on.
        Lue Ilm 21;1 Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole.
        2 Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu.
        3 Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa;
        4 ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."
        5 Ja valtaistuimella istuva sanoi: "KATSO, UUDEKSI MINÄ TEEN KAIKEN. Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat OVAT VAKAAT JA TODET".
        6 Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.

        Arvaa, kuka siellä hallitsee, sillä hallitsee kolmiyhteys, Isä, Poika ja Henki, mutta Jumala on sen valtakunnan korkeimmalla penkillä, ja Jeesus vieressä.
        Room. 8:34 Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme.
        Millenium on jo mennyt, kun Uusi Jerusalem laskeutuu.
        Mitään taivaan valoa ei enään ole; 5 Yötä ei enää ole, eivätkä he tarvitse lampun tai auringon valoa, sillä Herra Jumala on heidän valonsa. He hallitsevat kuninkaina aina ja ikuisesti.

        Mitat;
        Hes 48; 13 "Leeviläiset saavat yhtä suuren alueen kuin papit, kaksikymmentäviisituhatta kyynärää pitkän ja kymmenentuhatta leveän. Kaikkiaan pyhä alue on siis kaksikymmentäviisituhatta kyynärää pitkä ja kaksikymmentätuhatta kyynärää leveä.
        14 Sitä ei ole lupa myydä eikä vaihtaa, eikä tästä maan parhaasta osasta saa luovuttaa mitään muille, sillä se on Herran pyhää maata.
        15 "Se viisituhatta kyynärää leveä alue, joka näin jää jäljelle kahdenkymmenenviidentuhannen kyynärän levyisestä alueesta, on tavallista maata. Se käytettäköön kaupungin asuin- ja viljelymaaksi, ja kaupungin tulee olla sen keskellä. [Jer. 31:38]
        16 Nämä ovat kaupungin mitat: pohjoissivu neljätuhattaviisisataa kyynärää, eteläsivu neljätuhattaviisisataa kyynärää, itäsivu neljätuhattaviisisataa kyynärää ja länsisivu neljätuhattaviisisataa kyynärää.
        17 Kaupungin ympärillä tulee olla avoin kaista, jonka leveys on pohjoissivulla kaksisataaviisikymmentä kyynärää ja eteläsivulla samoin kaksisataaviisikymmentä, itäsivulla kaksisataaviisikymmentä ja länsisivulla kaksisataaviisikymmentä kyynärää.
        18 Pyhän alueen vieressä olevasta maa-alasta jää vielä itäpuolelle kymmenentuhatta kyynärää ja länsipuolelle samoin kymmenentuhatta. Näiden pyhän alueen vieressä olevien osien sato tulee käyttää kaupungin asukkaiden ruoaksi

        Jos haluat mitat nykymittoina, kysy niin annan ne.

      • Selitätkö tuon jakeen 22 kontekstissa?

    • Anonyymi

      Vanhoillislestadiolaisuudesta erkaantuneet korpelalaiset odottivat kristalliarkkia joka veisi uskovia Palestiinaan. Jotenkin siellä vanhoillislestadiolaisuudenkin taustalla on millenialistisia ajatuksia.

      • Mitään arkkia ei ole, joka siirtää maan päällä Palestiinaan.
        Kaikissa Vl liikkeissä koko Raamattu uusiutuu60 vuoden sisällä 40%, ja aina omia mukaan.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Mitään arkkia ei ole, joka siirtää maan päällä Palestiinaan.
        Kaikissa Vl liikkeissä koko Raamattu uusiutuu60 vuoden sisällä 40%, ja aina omia mukaan.

        Eikö sinulla harhapastori ole muuta elämää, kuin riekkua tällä palstalla. Sukelluksessako sekosit?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikö sinulla harhapastori ole muuta elämää, kuin riekkua tällä palstalla. Sukelluksessako sekosit?

        Kuulehan roikkuja. Miten sinä jaksat, kun et pysty yhteenkään kysymykseen antamaan kommenttia.
        Oletko jo 10v.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Kuulehan roikkuja. Miten sinä jaksat, kun et pysty yhteenkään kysymykseen antamaan kommenttia.
        Oletko jo 10v.

        Et vastannut kysymykseen? Miten sekosit?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et vastannut kysymykseen? Miten sekosit?

        Vastasinhan roikkujalle, pelle on.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      325
      7758
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2186
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1876
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1422
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1297
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1271
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1241
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1210
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1091
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1029
    Aihe