Tupakoinnin kielto

Anonyymi-ap

Ostin rivitaloasunnon. Pian alettiin pistää toimeksi savutonta taloyhtiötä.
Muutto on edessä. En aijo jokaista tupakkaa käydä polttamassa piha-alueen ulkopuolella. Olenko oikeutettu vaatimaan, että taloyhtiö lunastaa asuntoni?
Asiallisia vastauksia, kiitos.

93

1978

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Ostin rivitaloasunnon. Pian alettiin pistää toimeksi savutonta taloyhtiötä.
      Muutto on edessä. En aijo jokaista tupakkaa käydä polttamassa piha-alueen ulkopuolella. Olenko oikeutettu vaatimaan, että taloyhtiö lunastaa asuntoni?
      Asiallisia vastauksia, kiitos."

      Taloyhtiö ei tietenkään ole velvollinen lunastamaan aloittajan huoneistoa. Ongelmaan on kuitenkin helppo ratkaisu, aloittaja siirtyy tupakoimaan hallitsemansa huoneiston sisätiloissa. Parveke-/pihatupakoinnille on taloyhtiön helppo hakea kieltoa mutta sisätiloissa tupakointia ei ole mahdollista kieltää kuin poikkeustapauksissa.

      • Anonyymi

        Nii joo. Vetelee liesituulettimen alla? Menee savut pihalle.

    • Anonyymi

      Kaavakkeessa on myös kohta, jossa haluaa myös kieltää tupakoinnin sisätiloissa.
      Toisaalta, sisällä en ala tupakoida, sillä se pilaa koko asunnon.

      • Anonyymi

        Mistä kohtaa? Kyllä meillä voi poltella olohuoneessa vaikka. Ei ole pilalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä kohtaa? Kyllä meillä voi poltella olohuoneessa vaikka. Ei ole pilalla.

        Ei vielä, mutta odota muutama vuosi. Sitä paitsi et edes itse haista mitään etkä todennäköisesti näekkään ihan kaikkea. Ole pois asunnosta muutamakuukausi ja mene siihen uudestaan, niinnnäet. Olet tottunut katkuun ja kaikken muuhunkin.
        Jotain outoa on…ryyppyjengi, gangsteri, liivijengiläinen, huumekauppias..

    • Anonyymi

      Sinulla on mielestäsi oikeus tupsutella tupakan savua naapureitten puolelle, mutta naapureilla ei ole mielestäsi oikeutta estää sitä?

      Mielestäni tupakoida saa missä tahansa kunhan huolehtii siitä ei ettei savusta/hajusta ole kenellekään haittaa. Tupakoitsijat ovat vähän itsekkäitä kun ottavat oikeuksia, jotka eivät heille kuulu.

      Voisit rakentaa itsellesi imurin aktiivihiilisuodattimella puhallella käryä sen läpi. En usko kenenkään valittavan tällöin tupakoinnista.

      • Anonyymi

        Tästä on kysymys, oikeudesta puhtaaseen ja hajuttomaan ilmaan!
        Onnea taloyhtiön joka aikoo uskaltaa tehdä tämän kieltää tupakoinnin alueellaan,
        jonka soisi olevan perusoikeuksien mukaisesti helposti kielletty kuten vaikka nurmikolla kävely tai väärän parkkeeraamisen sanktioinnista päätösvalta asukkailla mutta ei vaan tupakointi on kohtuullisen paljon vieläkin sallitua ja jostain kumman syystä esimerkiksi arkista, ei voi olla että suurin osa työpaikoista on tietenkin tupakoimattonia mutta kävin auton renkaan rikkoutumisen takia rengasliikkeessä jossa työntekijä poltti sisällä tupakkaa!!!!!!!! oikeasti pilasi muiden työntekijöiden ilman itsekkään toimintansa takia saati asiakkaiden!
        Ei tätä aikaa vaan niin 1940 lukua!

        Kysymys on todellakin oikeudesta puhtaaseen ja hajuttomaan hengitysilmaan.
        Suurin osa - näin oletan- on asumisensa osalta sen verran valistunutta, koulutettua että ymmärtää terveellisen hengitysilman merkityksen kuin myös hajuttoman asumisenkin tuomat edut.
        Väittäisin, että harva tupakoija itsekkään suostuisi siihen, että omassa asunnossa, parvekkeella tai pihalla haisisi toistuvasti tupakanhaju, myös siis silloinkin, kun he eivät itse polta. Tästä asiasta olen täysin varma.
        Vastentahtoisesti ei kukaan ihminen sitä tupakan kitkerää katkua huoneistoonsa kaipaile, siksihän useimmat polttavat juuri ulkona.

        Mutta järki ei riitä ymmärtämään, että se savu joka siitä omalta pihalta tai parvekkeelta haihtuu, haihtuu sinne toisten pihoille ja huoneistoihin sisälle.

        Ajattelukyky ja loogonen päättelykyky on jotenkin tipahtanut jonnekin kun sen päätöksen tekee, että polttaa siinä naapurihuoneiston vieressä, parhaimmillaan metrin kahden päässä naapurin pihasta tai parvekeseinämästä.
        Eli kyllä kyse on välinpitämättömästä asenteesta ja kyvyttömyydestä ylipäätään ajatella ja ottaa asumisessaan muita huomioon.
        Metsäläisille ominaista ajattelutapaa on vielä hyvin paljon, eikä näköjään koulutuskaan sitä poista, se opitaan kotona, työelämässä ja kaveripiirissä.

        Tuossa autokorjaamo- tapauksessa on kyse esimiehen veltosta asenteesta jopa työsuojeluun. Tupakointi on työpaikoilla kielletty nimenomaan työsuojelullisistakin syistä. Pyritään suojelemaan työntekijöiden terveyttä ja estämään tupakoinnin mahdolliset uhat muutoinkin, kuten työpaikoilla käsitellään paloherkkiä materiaaleja, kaasuja jne. Eli on kyllä erittäin huonosti työnantaja hoitanut tehtävänsä. Todella huolimatonta touhua.

        Mutta, kuten todettu, on järjetöntä, että toisten ihmisten terveyteen vaikuttamista asioista juuri taloyhtiöissä on annettu valta täysin mistään mitään ymmärtämättömien käsiin näinkin tärkeässä ja henkilökohtaosessa kysymyksessä, kuin terveellinen hengitysilma omassa kodissa.

        Käytännössä tupakoivilla ei ole mitään käsitystä siitä, mitä se oikeus tarkoittaa joten miten he voivat päättää asiasta tai miten voidaan antaa heille oikeus päättää asiasta, josta he eivät ymmärrä mitään? Hehän päättävät siitä tuolloin vain omalta osaltaan, he sallivat tupakoinnin itselleen, mutta miten heillä voi olla oikeutta päättää toisten terveyten vaikuttavista asioista?
        Tätä en ole koskaan ymmärtänyt.

        Miten työpaikoilla sitten kyetään ottamaan huomioon myös muut, mutta ei asuinyhteisöissä, tämä on se outo ristiriita työpaikoilla voidaan kieltää, mutta ei asuinyhteisöissä? Samat perusteethan siinä päätöksen taustalla ovat.

        Miten se vaikuttaa tupakan terveellisyyteen, se että se savuke poltetaan siinä naapurin pihalla tai että se poltetaan työpaikan taukohuoneessa?
        . Onko kotona poltetun savukkeen savut jotenkin terveellisempiä kuin työpaikalla poltetun savukkeen?
        Tämä logiikkaa ontuu ja pahasti. Samat ihmiset jotka posket lommolla vetävät röökiä parvekkeilla , kotona kerrostaloissa ja rivitaloissa, kykenevät työpaikoillaan huomioimaan työtoverinsa ja lähtevät ulos tupakalle, muutaman metrin päähän, mutta eivät muka kykene siihen samaan enää kotona ollessaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästä on kysymys, oikeudesta puhtaaseen ja hajuttomaan ilmaan!
        Onnea taloyhtiön joka aikoo uskaltaa tehdä tämän kieltää tupakoinnin alueellaan,
        jonka soisi olevan perusoikeuksien mukaisesti helposti kielletty kuten vaikka nurmikolla kävely tai väärän parkkeeraamisen sanktioinnista päätösvalta asukkailla mutta ei vaan tupakointi on kohtuullisen paljon vieläkin sallitua ja jostain kumman syystä esimerkiksi arkista, ei voi olla että suurin osa työpaikoista on tietenkin tupakoimattonia mutta kävin auton renkaan rikkoutumisen takia rengasliikkeessä jossa työntekijä poltti sisällä tupakkaa!!!!!!!! oikeasti pilasi muiden työntekijöiden ilman itsekkään toimintansa takia saati asiakkaiden!
        Ei tätä aikaa vaan niin 1940 lukua!

        Tupakoija on niin kaunis ja fiksun näköinen ja hajuton myös tungoksessa kadulla!Tupakoijan ei tarvitse arvostella nistejä!

    • Anonyymi

      Ostin asunnon siis siinä uskossa, että tupakointi on sallittu. Nyt en voi siellä asua.
      Osisiko kohtuullista tehdä se tupakointikielto etukäteen.

      • Anonyymi

        Naapurisi ovat varmaankin myös ostaneet asunnon siinä uskossa, että tupakansavu ei häiritse. Nyt olet tullut tupruttelemaan tupakanhajua naapureitten puolelle. Olisiko kohtuulista ottaa myös naapurit huomioon?
        Voit hyvin asua asunnossasi edelleen kunhan otat naapurisi huomioon.

      • Siis ennen kuin sinun korkeutesi muuttaa sinne. Ehkä maailma ei pyöri sinun ympärillä.

      • Anonyymi

        Tehdä tupakointikielto etukäteen, ennen kuin sinä sen asunnon ostat, vai?
        Jösses miten yksinkertainen ajattelutapa!
        Heidän olisi pitänyt etukäteen tietää, että juuri sinä tulet ostamaan heidän taloyhtiöstään asunnon, mutta eivät osanneet sitä ennakoida? Voi kamala sentään, mikä vääryys!
        En enää tiedä miten reagoida tuollaiseen oletukseen tai vatimukseen..

      • Anonyymi
        okaro kirjoitti:

        Siis ennen kuin sinun korkeutesi muuttaa sinne. Ehkä maailma ei pyöri sinun ympärillä.

        Näköjään tupakoivat näin ajattelevat. Mitä muuta voi odottaakkaan?
        Aika yleinen ajattelutapa tupakoivilla, ihan tyypillistä. Ajattelukyky on jotenkin kaventunut ja urautunut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näköjään tupakoivat näin ajattelevat. Mitä muuta voi odottaakkaan?
        Aika yleinen ajattelutapa tupakoivilla, ihan tyypillistä. Ajattelukyky on jotenkin kaventunut ja urautunut.

        "Miesten tuttia" imevät, koska mainoksissa kerrottiin, että se tekee miehekkääksi. Ei tällaisilta lapasilta kovin korkealentoista ajatuksenjuoksua kannata odottaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naapurisi ovat varmaankin myös ostaneet asunnon siinä uskossa, että tupakansavu ei häiritse. Nyt olet tullut tupruttelemaan tupakanhajua naapureitten puolelle. Olisiko kohtuulista ottaa myös naapurit huomioon?
        Voit hyvin asua asunnossasi edelleen kunhan otat naapurisi huomioon.

        Höpöhöpö. Wokeltaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöhöpö. Wokeltaja.

        Wokeltaja viittaa wokeen= poliittinen käsite, viittaa mustien tasa- arvoon ja muutenkin yleisesti rasismin, syrjinnän ja yhteiskunnallisen syrjinnän tiedostavaan, poliittisesti valveutuneeseen henkilöön.?
        Hmm..en kyllä ymmärrä mitä tuo höpöhöpö liittyy mihinkään?

    • Anonyymi

      Nyt siis majailen ystäväni rivarissa, jossa tupakointi on salittua eikä häiritse ketään.

      • Anonyymi

        Ja sen tiedät varmaksi ettei tupakka ja sen savu häiritse ketään, on suurinta huijausta!
        Kun taatusti häiritsee naapurustoa ellei juuri ko. taloyhtiötä,
        lienee kunnan vuokrakasarmi, eikö niin?
        Ja siellä voi tehdä mitä vaan kun veronmaksajat pitää sitä yllä?

    • Anonyymi

      Nyt työmatkani on 46km. Omalta asunnoltani 2km. Asunnon oston lisäksi piti hankkia nyt myös auto.

      • Anonyymi

        Ei luulisi olevan ylivoimaista lähteä tupakoimaan ulos jos olet valmis ostamaan autonkin itsellesi ja käyttämään sitä työmatkoihisi jotka siis pitenivät 2 kilometristä 46: een kilometriin. ” ystäväsi asunnolta”.
        Eikö olisi järkevämpää vain joustaa omista periaatteistaan ja lähteä ulos pois asunnosta, tupakoimaan sinne muutaman kymmenen metrin päähän ja tulla takaisin?
        Muut asukkaat sen sijaan eivät voi lähteä pois kodeistaan sinun satunnaisenkaan pihatupakointisi vuoksi, vai mitä?
        Aika järjetöntä jääräpäisyyttä mielestäni. Muuttaa toiseen paikkaan luo vain siksi, ettei jaksa lähteä nykyisestä ulos tupakoimaan tarpeeksi kauaksi jotta savu ei häiritse muita..

        Vai odotatko että kaikki lähinaapurit lähtevät?
        Kuka sen tupakansavu- ongelman taloyhtiössä aiheuttikaan? Etkö se ollut yksinomaan sinä itse?
        Kuullostaa tosi oudolta.

    • Anonyymi

      Lopeta polttaminen tai muuta pois.

    • Anonyymi

      Vastatkaa mulle kuuluuko mun lopettaa tupakointi vai ei

      • Anonyymi

        Kyllä sun täytyy lopettaa.

      • Anonyymi

        Voit myös vetää mällit huuleen.

      • Anonyymi

        Ei ole mikään pakko lopettaa, jos et halua, mutta on pakko ottaa muut huomioon, kuten elämässä muutoinkin.
        Mene polttamaan sinne ulos parkkipaikalle, pitkälle, taloyhtiön viralliselle tupakointipaikalle.

        . Jos et siihen suostu, et välitä naapureistasi, , voit sitten muuttaa , vuokrata asunnon pois ja muuttaa siihen taloyhtiöön jossa ” toistaiseksi tupakointi sallitaan”.

        Mutta ota huomioon, koska tahansa joku päättää lopettaa sen savun sietämisen ja vaatia tupakointikieltoa, siihenkin taloyhtiöön. Toki aina voi toivoa, että taloyhtiö on muutaman hassun hallinnassa jakaikki tupakoivia.
        Silti, on muistettava että vaikka kaikki taloyhtiössä tupakoivatkin, eivät kaikki välttämättä siedä sitä, että joutuvat haistamaan pakosta tupakansavua silloinkin, kun he eivät halua tai eivät itse polta.
        Tupakoivien on huomioitava myös muut tupakoivat, usein he näin tekevätkin, keskinäinen ymmärrys on vahvaa ja silloin ei tupakoida jos se tupakoivaa naapuria häiritsee.

        Sama asia unohtuu, kun kyseessä on täysin tupakoimaton, hän kuuluu ” eri kastiin”. Ihmiseen jota ei ilmeisesti tarvitse noreerata millään tavalla, hän on riesa.

    • Anonyymi

      Ihan mielenkiinnosta laitoin kysymyksen tänne suoli24:ään nähdäkseni, minkä tasoinen keskustelusta muodostuu. Mikään ei ole muuttunut.
      En todellakaan tapa itseäni tämän asian(enkä minkään muunkaan) vuoksi. Mielestäni minua nyt kuitenkin on huijattu. Naapurissa asuu täysi-ikäisiä ihmisiä ja heidän jo pitäisi tiedostaa, että osa ihmisistä tupakoi. Kun asunto ko.taloyhtiöstä on tullut myyntiin, olisi kielto pitänyt hankkia jo hyvissä ajoin. Tällöin en sitä olisi ostanut.
      Nyt siis vuokraan ko.kohteen jollekkin muulle, itselleni toisaalta. Taatusti selvitän, että tupakointi on sallittu jatkossakin. Ei muuta.

      • Anonyymi

        Onko ymmärryksessä jokin tulppa? Mikään ei ole muuttunut, missä? Vastauksissa vai jossain muualla?
        Naapurissa asuu täysi- ikäisiä ihmisiä joiden pitäisi tiedostaa, että osa ihmisistä tupakoi. Varmasti he sen tiedostavatkin, viimeistään nyt sinun sinne muutettua, että tupakoidaan myös muita häiritsevästi.
        .
        Ehkä on ollut tupakoivia aiemminkin, mutta heitä on ollut niin vähän, eikä tupakointi ole ollut tuolloin häiritsevää. On tupakoivia jotka polttavat yhden savukkeen koko päivän aikana. Se tuskin häiritseekään..

        Tilanne muuttuu oleellisesti, jos tupakoivia onkin useampia ja he polttavat monta kertaa päivässä tai poltetaan useita tupakoita. Silloin savuhaitta todennäköisesti tulee näkyvämmäksi, useimmin aistittavaksi ja muuttuu häiritseväksi.

        Otetaan esimerkiksi kerrostalo, jossa asuu 150 ihmistä ja vain yksi tupakoi, sen savukkeen tai kaksi päivässä , sehän on täysin eri asia, kun se että siinä samassa talohtiössä tupakoisin 50-80 henkilöä jotka pilttaisivat vain sen yhden tai kahden savukkeen. Tosin tupakoivan välittömässä, läheisyydessä asuvalta kysyttäessä, tilanne näyttäytyy ihan erilaiselta kuin vaikka kysyttäessä jopa eri talossa asuvilta.

        Puhumattakaan siitä, että useimmat tupakoivat polttavat huomattavasti useammin kuin kerran ja polttaisivat useamman savukkeen esim.pariskunta polttaa usein kahdestaa, eli kaksi tupakkaa , kaksi kertaa päivässä. Hajuhaittaahan siitä lähinaapureille seuraisi, muttei tietenkään kaikille asukkaille, vain lähinaapureille. Kauempana asuvat saisivat tupakan laimentunutta savua sieraimiinsa kun taas se vieressä tai yläpuolella asuva saisi koko potin.

        Heidän tuottamansaa hajuhaitta on selkeästi isompi ja häiritsevämpi. lähinaapurille.

        Ja ilmeisesti on käynyt näin, että sinä olit se oljenkorsi joka katkaisi kamelin selän. Sietokyky ylittyi. Tämä siinä tapauksessa, jos oli rivitalossa muita tupakoivia.

        Jos ei ollut, taloyhtiö huomioi sen sinun lähinaapurisi valitukset tupakansavusta ja päätti - kuten kuuluukin— huomioida heidät - koska tupakoidahan saat ilmeisesti edelleenkin, mutta muualla, josta savut eivät leviä.

        Taloyhtiö toimi juuri kuten sen tuleekin toimia,, ottaa huonioon kaikki asukkaat tasavertaisesti ja estää terveydensuojelulain nimissä muihin asukkaisiin kohdistuvat terveyshaitat, oli siis lukenut oppikirjanssa ja noudatti lakia. Jokaisella on oikeus savuttomaan kotiin.

        Näin taloyhtiö päätti hakea tupakointikieltoa,- estääkseen vastaavat tilanteet, - niin ajoissa, ettei käy kuten joissain taloyhtiöissä on käynyt, enemmistö on niukin naukin estänyt kieltojen hakemiset ja osa asukkaista selkeästi joutuu vain kärsimään tai muuttamaan pois.

        Sellaisissa taloyhtiöissä ei tasa- arvo ja muiden huomioiminen toteudu toivotulla tavalla, vaan osa joutuu altavastaajan asemaan selkeästi ja tavallaan lain tarjoaman suojan ulkopuolelle, mielivaltaisen kohtelun kohteeksi. Ovat riippuvaisia siitä suostuvatko tupakoivat huomioimaan muut vai eivät.

        Sitä kutsutaan vallan väärinkäytöksi.

        Eli joutuvat alisteisen vallankäytön kohteeksi..Hehän eivät voi poistua kotoaan aina sen mukaan, kuka kulloinkin tällä kertaa polttaa parvekkeellaan tai pihallaan ja keiden toimesta, tupakansavun levitessä suoraan ja esteettä toisten tiloihin.
        Tupakoivilla on valtakeskittymä. Tekeekö se kaikkien elämästä yhtä hyvää ja viihtyisää, on asia jota voi miettiä. Epäilen, ettei tee samalla tavalla kuin jos taloyhtiössä olisi selkeä tupakointikielto.

        Kukapa voisi suhtautua negatiivisesti puhtaaseen hengitysilman vaatimukseen tai siihen, että voi huoletta nukuttaa pikkuvauvaa vaunuissa pihalla tai parvekkeella, pelkäämättä, että vauva altistuu tupakansavulle siellä päiväunilla ollessaan.
        Tai että voi tuulettaa vaatteitaan ulkona pelkäämättä että ne taas haisevat tupakalle jne.

    • Anonyymi

      Ei tupakointikieltoa voi laittaa jälkikäteen, vaan sen pitää ilmetä jo ostoasiakirjoissa.

      Tupakoimattomissa kerrostaloissa saavat tupakoida ne, jotka ovat tehneet sopimuksen ennen tupakointikieltoa. Otappa yhteys lakimieheen. Turha muuttaa tuon takia, vaikka en tupakointia kannatakaan.

      • Anonyymi

        Mahtaisiko olla ihan noinkaan? Tupakointikielto ei voi näkyä kauppakirjassa jos sitä ei kaupantekohetkellä ole ollut. Yhtiökokous on myöhemmin tehnyt laillisen päätöksen muuttaa taloyhtiö savuttomaksi. Päätös taitaa koskea kaikkia osakkaita, asukkaita ja vieraita.

      • Anonyymi

        Asoy:ssä tupakointikiellosta päättää yhtiökokous äänesyksessä. Kyseessä on enemmistöpäätös.
        Vuokratalossa vuokrasopimuksessa määritellään kielto. Jos kieltoa ei ole, voidaan vuokrasopimus irtisanoa ja sopia uusi tupakoinnin kieltävä sopimus.

        Vai että vuokrasopimus irtisantaan niin että voidaan tehdä uusi vuokrasopimus.
        Keksi lisää idioottimaisia horinoita.

        En kyllä käsitä mikä on ksyjän ongelma oikeasti?

        Itselle tulee mieleeni lähinnä se, että ongelma on se, ettei tupakoiva suostu tupakomaan muualla kuin kotipihallaan, eikä paikassa josta savut eivät häiritsevästi leviä muiden ihmisten pihoille tai huoneistoihin.
        Päätös tupakointikiellon hausta on ilmeisesti tehty ihan kaikkien ohjeiden ja lain mukaan joten sitä ei voi muuttaa.
        Ostaessaan asunnon , ihmisen on varauduttava hyvin moneen muuhunkin omistajanvaihdoksen jälkeen tapahtuvaan muutokseen

        . Voi tulla yllättäviä’ korjauskustannuksia, puu kaatuu myrskyssä talon päälle ja rikkoo katon tai tulee yllättävä putkivuoto , ,mitään näistä ei voi etukäteen ennustaa.
        Ihminen yleensä kykenee joustamaan ja mukautumaan muuttuviin olosuhteisiin ja tilanteisiin ja siihen kuuluu myös asumisolosuhteiden muutos tai asumiseen liittyvien velvollisuuksien muutokset..
        Tupakoida osakkeenomistaja saa näköjään edelleen, joten se ei voi olla ongelma.

        Ongelmaksi on muodostunut henkilön periaatteet ja varsin joustamattomat näkemykset omista oikeuksista, tietynlainen tinkimättömyys, sopimusten suhteen asunnon oston jälkeen, mikä näkyy myös muutosvastaisuutena.

        Kaupasta ei juuri nyt ole saatavilla heidän mainostamaansa tarjoustuotetta, koska se myytiin loppuun. Mitä asianomainen tässä tilanteessa tekisi? Vaatisi jonkun vastaavan tuotteen, haastaisi kauppiaan oikeuteen vai sopeutuisi ja hyväksyisi tilanteen ettei juuri nyt tuotetta ole saatavilla suuren kysynnän yllätettyä kauppiaan. Elämä tuskin tulee siitä mullistumsan mihinkään, jos vastaava tuote on tarjolla.
        Pihatupakointia vastaava tuote on kauempana tapahtuva tupakanpoltto. Käytännössä henkilö joutuu vain ehkä pukemaan ulkokengätv ja takin päälleen, ei muuta ja kävelemään pitemmälle tupakoimaan.
        Ongelman ovat varmasti kohdanneet myös rivitalon asukkaatkin, heidän havaitsessaan uuden asukkaan häiritsevän tupakoinnin. Savut kun leviävät hyvin tehokkaasti joka paikkaan. Hyvin äkkiä todetaan, ei meillä ole aiemmin tällaista ongelmaa ilmennyt eikä ole tullut mieleenkään että voisi tullakkaan, ennen kuin nyt kun uusi omistaja osoittautui tupakoijaksi ja tupakansavu havaittiin häiritseväksi, terveyshaittoja tuottavaksi ja asumisviihtyvyyttä merkittävästi alentavaksi. Alentaa asntojen arvoa, ja kysyntääkin ehkä?
        .
        Kyse on myös naapureisen, muiden asukkaiden oikeudesta terveelliseen hengitysilmaan, asumisterveyteen ja viihtyvyyteen ja laki yleensä katsoo, että ihmisellä on suurempi oikeus raittiiseen tai savuttomaan hengitysilmaan kuin tupakoivalla on oikeus tupakoida, siellä missä huvittaa. .

        Hengitysilman kohtuullinen terveellisyys kuuluu tavallaan ihmisen terveydensuojen piiriin, tupakointi ja tupakansavu taas ei suojele kenenkään terveyttä, vaan päinvastoin , heikentää sitä.

        Muita ihmisiä on siis pyrittävä suojelemaan terveyshaitoilta koska tupakoiva voi myös toteuttaa tarvettaan joko korvaavilla tuotteilla tai siten, että lähtee ulos piha- alueelta kauemmaksi tupakoimaan.
        Näin pyritään takaamaan tupakoimattomien oikeus savuttomaan, raikkaaseeen hengitysilmaan ja tupakoivan oikeus polttamiseeen. Kotioloissa. Muuallahan tämä oikeus ei välttämättä toteudukkaan.
        On vain valintakysymys kumpaan päätyy, lähteekö ulos, myykö asunnon.

        Saman asian joutuu ratkomaan myös se, joka joutuu tupakoivien naapuriensa kiusattavaksi kerrostalossa, kuten minä olen joutunut jo ollut tässä tilanteessa vuosikausia.

        Vuosikausien odottelu ja pysähtyneisyys on johtunut yksinomaan taloyhtiön hallituksen jäsenten välinpitämättömyydestä, kykenemättömyydestä, osaamattomuudesta ja isännöitsijän liiallisesta veljeilystä tupakoivien asukkaiden kanssa jolloin perusfaktat ovat unohtuneet ja isännöitsijä on lähtenyt yksipuolisesti ajamaan yksinomaan tupakoivien etuja, unohtaen asukkaiden tasa- arvoisen kohtelun, huomioimisen ja kuuntelemisen kuin myös tupakkalain velvoitteet ja terveydensuojelulain pykälät

        . Itse olen tätä taistelua käynyt v.2018 lähtien ja vasta nyt on päästy tänä syksynä lailliseen asian käsittelyyn jonka tukos oli se ettei kieltoa haeta, enemmistö voitti niukalti. Taloyhtiö on siis jakautunut kahteen leiriin, tupakointikieltoa vastustaviin ja sitä haluaviin..

        Edelleenkin kärsin todella paljon ajoittan vahvastakin tupakansavusta, kodissani, vastentahtoisesti yksikään tupakoiva lähinaapurinin ei kykene 100% ottamaan minua huomioon yksinkertaisen toiveen suhteen.
        Kertoo ihmisistä hyvin paljon jo se, että asiaa on vatvottu vuositolkulla, eikä ole päädytty kaikkia tyydyttävään ratkaisuun vieläkään.
        Kaikki tämä, koko prosessi, koko tuskallinen taistelu on käytännössä vain vahvistanut käsitystäni, siitä, että tupakoijat ovat päihdeongelmaisten., sosiopaattien exc. ohella pahimpia naapureita mitä vastaan voi tulla.
        Ovat täysin kykenemättömiä ottamaan muita huonioon, joustamattomia, itsekeskeisiä ja välinpitämättömiä muita kohtaan. Tämä tullut hyvin vahvasti esille ja todistetusti näiden neljän vuoden aikana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai että vuokrasopimus irtisantaan niin että voidaan tehdä uusi vuokrasopimus.
        Keksi lisää idioottimaisia horinoita.

        Vuokrasopimus voidaan irtisanoa, jos siihen halutaan muutoksia esim. korottaa vuokraa, remontoida asuntoa tms. Irtisanomisessa on tietenkin varoaika, mutta tämän jälkeen se on päättynyt. Vuokranantajan irtisanoessa toistaiseksi voimassa olevan vuokrasopimuksen päävuokrasuhteessa: Alle vuoden kestäneessä vuokrasuhteissa irtisanomisaika on 3 kuukautta. Vähintään vuoden kestäneissä vuokrasuhteissa 6 kuukautta. Irtisanominen on aina annettava kirjallisesti ja todisteellisesti. Määräaikainen vuokrasopimus päättyy sensijaanautomaattisesti vuokrasopimuksen jälkeen.
        Monessa vuokratalossa on tällä hetkellä kahdenlaisia sopimuksia tupanpolton suhteen. Osassa huoneistoissa vuokrasopimus kieltää tupakoinnin, mutta vanhojen sopimusten mukaan se on sallittua. Kun vanhat sopimukset päättyvät talojen sopimukset yhtenäistetään eikä yhdessäkään huoneistossa saa tupakoida.

        Ymmärrätkö?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mahtaisiko olla ihan noinkaan? Tupakointikielto ei voi näkyä kauppakirjassa jos sitä ei kaupantekohetkellä ole ollut. Yhtiökokous on myöhemmin tehnyt laillisen päätöksen muuttaa taloyhtiö savuttomaksi. Päätös taitaa koskea kaikkia osakkaita, asukkaita ja vieraita.

        "Mahtaisiko olla ihan noinkaan? Tupakointikielto ei voi näkyä kauppakirjassa jos sitä ei kaupantekohetkellä ole ollut. Yhtiökokous on myöhemmin tehnyt laillisen päätöksen muuttaa taloyhtiö savuttomaksi. Päätös taitaa koskea kaikkia osakkaita, asukkaita ja vieraita."

        Mutta koskee vain ulkotiloja. Huoneiston sisällä saa aina tupakoida ja jos savu kulkeutuu toiseen huoneistoon, nioin taloyhtiön on pakko tehdä kaikki mahdolliset toimenpiteet asian ratkaisemiseksi. Sitten kun taloyhtiö on upottanut sen satatonnia tiivistyksiin, niin voi hakea tupakointikieltoa sen yhdnen yksittäisen huoneiston osalta.

        Nyt täytyy sitten huomioida vuokra-asunnon ja omistusasunnon ero, vuokranantaja voi aina asettaa haluamansa ehdot tehdessään uutta vuokrasopimusta (eli kieltää tupakoinnin vaikka "vanhat vuokralaiset" saavat polttaa sisätiloissa), mutta omistusasunnossa osakkaan oikeudet elää niin kuin haluaa ovat hyvin turvatut.

      • Anonyymi

        Vuokrakasarmeissa tuo ehkä pätee jos pätee. Hajuhaittoja tupakasta ei kuitenkaan saa tulla, luki vuokrasopimuksssa mitä tahansa.
        Eli oletettavasti tupakointikieltoa voidaan hakea myös taloyhtiöihin jos selkeästi on osoitettavissa että, esim.parvekkeilta tai sisätilousta tulee tupakansavut naapurihuoneistoihin
        .
        Lain tehtävä on suojata ihmisten terveyttä ja oikeutta savuttomaan kotiin , ei yksipuolista oikeutta tupakoida parvekkeella, koska tupakoiva voi sen savukkeen polttaa myös toisaalla, taloyhtiön pihalla.
        Tupakansavusta kärsivä taas ei voi eläätupakoivan naapurinsa kellon mukaan ja poistua asunnosta siksi aikaa.
        Sitä paitsi asuntoon tuleva tupakansavu myös yleensä myös tarttuu parvekekalusteisiin, verhoihin, huonekaluihin kun se tupakoivan parvekkeelta leviää ulkoilmaan ja sieltä naapuriasuntoon sisälle.
        Käytännössä esim.pikkulapsen nukuttaminen tai vaatteiden tuulettaminen, kuivaaminen ei onnistu tupakoivan lähinaapureilta juuri sen tupakansavun vuoksi.
        Ei voi olla niin, että tupakoivan oikeus poltella on suurempi kuin tupakoimattoman oikeus savuttomaan kotiin. Tästä lienee myös oikeuden päätös olemassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai että vuokrasopimus irtisantaan niin että voidaan tehdä uusi vuokrasopimus.
        Keksi lisää idioottimaisia horinoita.

        Jos tupakansavu leviää häiritsevästi naapuriasuntoihin, niin terveydensuojelulain perusteella tupakointi voidaan kieltää. Sinä voit poistua tupakoimaan toisaalle, et voi velvoittaa muita muuttamaan mihinkään, koska sinä sen savuhaitan tuotat ja vastaat siitä mitä se muille aiheuttaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mahtaisiko olla ihan noinkaan? Tupakointikielto ei voi näkyä kauppakirjassa jos sitä ei kaupantekohetkellä ole ollut. Yhtiökokous on myöhemmin tehnyt laillisen päätöksen muuttaa taloyhtiö savuttomaksi. Päätös taitaa koskea kaikkia osakkaita, asukkaita ja vieraita."

        Mutta koskee vain ulkotiloja. Huoneiston sisällä saa aina tupakoida ja jos savu kulkeutuu toiseen huoneistoon, nioin taloyhtiön on pakko tehdä kaikki mahdolliset toimenpiteet asian ratkaisemiseksi. Sitten kun taloyhtiö on upottanut sen satatonnia tiivistyksiin, niin voi hakea tupakointikieltoa sen yhdnen yksittäisen huoneiston osalta.

        Nyt täytyy sitten huomioida vuokra-asunnon ja omistusasunnon ero, vuokranantaja voi aina asettaa haluamansa ehdot tehdessään uutta vuokrasopimusta (eli kieltää tupakoinnin vaikka "vanhat vuokralaiset" saavat polttaa sisätiloissa), mutta omistusasunnossa osakkaan oikeudet elää niin kuin haluaa ovat hyvin turvatut.

        Osakkaan oikeudet elää niin kuin haluaa ovat hyvin turvattu.
        Onko taloyhtiön järjellistä lähteä sijoittamaan sataa tuhatta euroa tiivistyksiin, jos se tupakansavu- ongelma ratkeaa kieltämällä yhteisellä päätöksellä tupakointi sisällä ja parvekkeilla? Ja taloyhtiö osoittaa paikan missä voi huoletta sitten tupakouda. Kumpi on järkevämpää?
        Toki voi käydä näinkin, että taloyhtiön hallituksen hyvä kaveri palkataan tekemään pinnallisia tiivistyksiä noin puolihuolimattomasti ja asukas kärsii jatkossakin, huonosti tehdyn työn jäljistä.
        Näin voidaan osoittaa, että tupakansavusta kärsivä on höntti ja luukosairas ja tupakointi jatkuu taloyhtiössä.
        Käytännössä näitä kaverille duunia- sopimuksia on tehty ja lopputulos kaverin töistä ovat olleet pöyristyttävä. Itse omakohtaista kokemusta asiasta. Mattoon ilmestyi puukolla tehtyjä viiltoja, on tehty ties mitä omituisia viritelmiä, maalaukset suoritettu puolihuolimattomasti , ilmanvaihtoventtiilit liimattu seinään kiinni ettei niitä saa, edes irti. Tekijänä taloybtiön hallituksen hyvä ystävä työntekijöineen. Kolhittuja työtasoja ja t iskipöydässä lommoja kun ei ole naula osunut kohdilleen jne..
        Oletettavasti tämä hyvä ystävä tekee kaikki muutkin rempat taloyhtiöön, 20 vuotisen sopimuksen taloyhtiön isännöntifirman kanssa tehtyään. Sopimus uusitaan aina heti saman yrityksen kanssa, kun se umpeutuu, tuskin edes kilpailutetaan. Niin jumalattoman mätä taloyhtiö kuin ikinä olla voi. Sama ydinporukka hallinnoinut taloyhtiötä ainakin kolme vuosikymmentä.

    • Anonyymi

      Ei tarvi lähteä polttelemaan alueen ulkopuolelle. Voit polttaa omistusasuntosi sisäpuolella kuten aina ennenkin.

    • Anonyymi

      Omakotialueella haisee savu, tarttuu vaatteisiin iltalenkillä

    • Anonyymi

      Aloittaja ei ole osannut ottaa tupakoidessaan naapureita huomioon, mikä on ykeinen vika .Itsekeskeisyys paistaa läoi kauttaaltaan kaikessa.
      Ei ohme, että tupakintikieltoa on lähdetty hakemaan ja ilmeisesti hyvin nopeastikin, kertoo paljon aloittajan tavoista ja asenteista. Juuri näin siinä yleensä käykin.

      Hieno taloyhtiö, yhteishenkeä on riittänyt ja se on kantanut eteenpäin , pitämään tupakoimattomien puolia, aina ei näin onnellisesti käy.
      Ihmiset voidaan ajaa henkisesti ja fyysisesti täysin nurkkaan. Tupakoivien taholta.

    • Anonyymi

      Aloittaja on aito kusipää. Vain kusipäät häiritsevät tupakoinnillaan muita ihmisiä. Ja tietysti syyttävät muita aiheuttamistaan ongelmista.

      Toisia häirisevä tupakointi on aina rikollista toimintaa. Kaikkialla.

    • Anonyymi

      Jatkuu;
      Kyse näyttää olevan tupakoivan päätöksestä - en todellakaan aio jokaista tupakkaa polttaa ulkona.
      Tämähän on selkeä päätös, tahdonilmaus, joka osoittaa aloittajan olevan muutosvastainen. Hän ei kykene sopeutumaan muuttuviin olosuhteisiin, sopeuttamaan impulssiivisia tarpeentyydyttämisiään muiden, naapurien tarpeeseen eli siihen puhtaaseen, savuttomaan hengitysilmaan omassa kodissaan ja siihen välittömässä yhteydessä olevaan piha- alueeseen.
      Normaalisti ihminen kykenee joustamaan asuinyhteisöissä, sopeutumisen kautta, ihmiskunta on selvinnyt hengissä tähänkin asti.
      Yleensä näitä tilanteita varten; en nyt viitsi, en nyt jaksa, en nyt halua, periaatteessa en mene, mua ei toiset määrää, vettä sataa ulkona, on pakkasta,on pimeää, en lähde, kolottaa selkää, en lähde, poltan tän yhden; ei pitäs häiritä ketään, en lähde jne.loputtomiin selityksiä varten on olemassa vaihtoehto savukkeen polttamiselle;
      purkka, suihketta, laastaria,, imeskelytablettia, nuuskaa, nikotiinityynyjä poskeen, jne.loputtomiin.
      Eli painopiste on edelleen henkilön kyvyttömyydesta, haluttomuudesta ottaa asumisessaan , tarpentyydyttämisessään muita huomioon, kun se kilpailee oman tarpeentyydyttämisen kanssa. .
      Tuolloin itsekeskeisyys , oman tarpeen välitön tyydyttämisen suhteen, tavalla joka parhaiten ja välittömämmin tyydyttää mieliteon, otetaan ensimmäisenä käyttöön, unohtaen muut ihmiset. Ei edes pysähdytä miettimään mitään.

      Tämä onkin se ongelma, kyvyttömyys hallita impulsseja ja tai tehdä rationaalisia, muita huomioivia rarkaisuja. impulssin herättämä tarve on vahvempi kuin kyky huomioida muut.
      Sksi tupakoivat ovat todella vaikeita naapureina.

      Mitkään sopimukset eivät päde, ihan samoin kuin alkoholistien puolisoina eläminen on käytännössä veitsen terällä elämistä. Koskaan et tiedä koska kumppani ratkeaa juomaan ja perhehelvetti on valmis.
      Toiset kykenevät hallitsemaan impulssejaan, - tarvetta tupakoida, saada savuke just nyt, on hallinnassa eri keinoin: ..enpä taida nyt polttaa, otan jotain muuta tähän tilalle, selaan tablettia, uutisia, tai otan nikotiinisuihkeen tähän väliin, kn ulkonakin näyttää satavan vettä. Tai
      . Poltan sitten kun lähden ulos lenkille, viemään roskapussin, ulkoilutan koiran, , vien pyykit , poikkean kaupassa jne. No broblem. Valitaan sopiva ajankohta.
      Joillain on vaikeuksia sopeuttaa tarveimpulssejaan asuinyhteisön muiden asukkaiden tarpeisiin ja omaan elämänrytmiinsä ja ensi ajatus on: täältä on päästävä pois, kun ei edes omalla pihalla saa polttaa..mä omistan sen pihan, on se kumma..mä ostin tän just siksi, että koska kun…siitä on helppo siirtyä seuraavaan vaiheeseen:
      Joustavat ja itsestä lähtevät käsitykset siitä mitä muiden pitää kestää ( ei yksi savuke ketään pitäisi haitata, poltan vaan tän yhden exc.) > > tämä on aika yleinen tapa torjua ristiriita omien tarpeiden välittömän tyydyttämisen ja muiden tarpeden huomioimisen kanssa. Yleensä tästä lipsutaan poikkeuksetta, eli johtaa siihen, että sääntöä: poltan tän yhden rikotaan yhä useammin ja tihenevässä määrin. Lopulta käytännössä poltetaan silloin kun halutaan polttaa, ei osata tai välitetä,säädellä omaa tarvetta suhteessa naapureihin.

      Seuraavassa vaheessa ei kiinnosta lainkaan muiden tarpeet ( haistakoot muut huilu,
      mä teen just nii ko mä haluun, mua ei kukaan määrää, mä määrään täällä, omass asunnos,, yhteiskunta holhoo liikaa, kommunistivaltio tää on….
      Ja henkilö tupakoi täysin kielloista ja muista välittämättä, asenne on: mä omistan tän, mä teen just mitä halun..mä ostin tän siksi että täällä saa polttaa..
      Lähes kaikissa vaiheesa tupakoiva perustele päätöstään argumenteilla ; mä omistan tän, ostin siksi kun..,täällä saa polttaa- mistään periaattesta ei kyetä luopumaan, vaikka nyt ei enää saisikaan ja asenne: muut ei mua määrää, on holhoamista, jne.
      Niin kuin alkoholistilla, aina löytyy selitys miksi poltan muista välittämättä…sen sijaan että sopeutetaisiin tarpeen tyydytys muiden tarpeisiin , omaan elämänrytmiin jouhevasti: Poltan ulkona kun vien roskat, käyn kaupoilla, teen iltalenkin, vien pyykit ulos kuivumaan jne.käyn ostamassa askin, käyn bubissa ja poltan siellä..lähden harkkoihin.jne.
      Päivässä ja illassa on lukemattomia tilanteita joissa voi säädellä sitä, missä tupakoi, mutta sitä säätelyä ei osata käyttää tai ei haluta käyttää.
      Sitten kotona iltasella , saunan jälkeen, tekee mieli oluen juonnin yhteydesä tupakoida. Tuolloin voi joko lähteä ulos, saunan jälkeen tehdä pikku pyrähdys parkkipaikan luona, tai vaihtoehtoisesti laittaa nikotiinityyny poskeen liukenemään, ottaa suihke exc.
      Kaikesta voi tehdä miellyttävän rutiinin, sen sijaan, että koko ajan käyttää energiaa vastaan vänkäämiseen, jopa muita kiusaten, tehden heidän elämästään sietämätöntä.
      Ollaan kuin teini- ikäisiä; vastustetaan periaatteessa kaikkea,miettimättä mitä siinä vastustetaan.
      Liikennesäännötkin on olemassa ihmisten turvaksi ja on monta muutakin asiaa joita on noudatettava. Ei tupakointikielto siitä poikkea.

      • Anonyymi

        On kirjoittaja ainakin tuonut asiansa ja näkökulmansa vahvasti esille, pitäisi nyt kyllä tyhmemmänkin jo ymmärtää? Ei tuossa jäänyt mikään epäselväksi. Hyvä vaan , että jankataan, ehkä se myös sitten ymmärretäänkin.🤔🤨🙄

    • Anonyymi

      Jos taloyhtiön pätökset eivät ole lakiin perustuvia, niin niiden arvo on sama kuin käytetyllä vessapaperilla.

      • Anonyymi

        Jos taloyhtiö tekee päätökset yhtiöjärjestyksen edellyttämällä tavalla, niin ne ovat klaillisesti päteviä. Taloyhtiössä voidaan tehdä enemmistöpäätös tupakointikiellosta.

        Mihin perustat väitteesi laittomista päätöksistä?

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä ohjeet tupakointikiellon hakemiseen. Ei tarvitse luulla kun on tietoa asiasta ja homma tulee oikein hoidettua.
        https://www.kiinteistoliitto.fi/taloyhtionvuosi/lakitietoa/tupakointikielto/

        Meillä ei ole edes viralllista , karttaan merkittyä tupakointipaikkaa. Äänestys meni nurin enemmistöpäätöksellä, joten tupakointi kieltoa ei haettu.
        Silti osa asukkaista kärsiin edelleen, jotkut enemmän jotkut vähemmän, parvekkeilla ja sisällä tupakoinnista.
        Keväällä ja kesällä oli täysin villi meininki. Porukka tupakoi missä tahansa, tultiin lasten keinujen viereen kessuttelemaan ihan mielenosoituksellisesti, näyttämään muka valtaansa, tai tupakoitiin suoraan parvekerivistön ja ikkunoiden alla. Täysin huuhaa- porukkaa.

        Taloyhtiön hallitus ei saa tai ei edes halua saada tupakointia kuriin, yhden hallituksen perseilijä jäsenen jopa puolustaessa tupakoivien oikeuksia saada poltella missä tahansa. Saa..nallinen tyyppi, on juuri tuollainen ” kaikkien kaveri” , nuoleskelee jokaista, että pääsee taas istumaan ja kuluttamaan takapuoltaan hallituksessa.

        Todella vastenmielistä toimintaa. Ja on umpirasisti muutoinkin mielipiteiltään ja asenteiltaan.

        Viranomaiset ovat aika lailla kädettömiä homman edessä.
        Näyttöä on vaikea saada. Kun poltetaan aina yömyöhään ja viikonloppuisin.
        .
        Toinen seikka on se, että tupakansavusta kärsivä on uuvutettu. Hän ei enää jaksa tehdä mitään, olo on on kuin hakatulla eläimellä, joka ei jaksa nousta kehään puolustamaan oikeuksiaan.
        Jokaiselta saa saman ” lohduttavaksi ” tarkoitetun viestin: ymmärrän ongelmasi ja olen pahoillani, , mutta ei ole oikeastaan mitään mitä voisi tehdä.

        Alkaa kyr…mään se toistuva mantra , ei voida tehdä mitään.

        Nyt katson edullista Aso - taloa, johon muuttaa. Alkaa todellakin raivostuttamaan tämä normivelttoilu, sitä ennenkin jo tuntui niin turhauttavalta se jokavuotinen tsombailu isännöitsijän ja talon tupakoivien taholta. Teki mieli haastaa oikeuteen, viranomaisrikkomuksista ja muusta paskasta, mutta tiesin ettei se olisi kannattanut.

        Niin harkittua ja laskelmoitua venyttämistä ja asian käsittelyn, äänestyksen pitkittämistä harvoin näkee taloyhtiöissä, mutta tätä se on, kun taloyhtiöön pääse pesiytymään ja sitä hallinnoimaan ” mätää ainesta”
        Monet ovatkin lähteneet täältä pois, havaittuaan ettei oikeastaan mikään koskaan edistynyt, tämä tupakointikielto- asiakaan.
        Ei tietenkään edistynyt, kun aktiiviporukka oli jarruttelemassa koko ajan, isännöitsijän kanssa yhteistyötä tehden ja mukana monta vuosikymmentä taloyhtiön hallituksessa istunut jäsen, se kaikkien tupakoivien kaveri.

        Helvetti mikä äijänretale, puolueellinen ja ruskeakielinen. Inhottaa koko mies. Hyi..
        .
        Kieltoa ei siis ole, ja tupakointi jatkuu viikonloppuisin, salaa ja vähemmän salaa. Hajut suoraan iltamyöhällä sisälle asuntoon. Parveketta turha käyttää, ei kelpaa mohinkään kuin varastotilaksi. Samoin kohta käy olohuoneelle. Varastotilaksi.
        . Kaikki verhot poistettu, kun haju tarttuu myös kankaisiiin. Eteinen toinen paikka missä säännöllisen epäsäännöllisesti haisee tupakka. Jostain se tulee, sisätiloissa poltetaan.Ja sisällä tupakointia on vielä vaikeampi kieltää kuin parveketupakointia.

        Niin järkyttävää porukkaa asuu taloyhtiössä, että suorastaan inhottaa , ei tee mieli mennä talkoisiin tai olla missään tekemisissä.

        Toivon vain pääseväni pois, mutta en mene sentään mihin tahansa läävään asumaan.

        Ja en olisi voinut kuvitella joutuvani tällaiseen tilanteeseen vielä 2000- luvun alussa, tilanne muuttui radikaalisti vasta 2015 jälkeen, kun taloyhtiöön muutti seinänaapuriksi taloyhtiön hallituksen hyvä kaveri, tupakoiva hänkin- ja alakertaan tupakoiva pariskunta.

        Kaikki oli hyvin siihen asti, mutta kuten todettu, muutama uusi asukas voi aikaansaada
        radikaalin muutoksen ihmisten asumisviihtyvyyteen ja terveellisyyteen. Ja vaikuttaa yksittäisten ihmisten elämänlaatuun sitä jopa heikentäen merkittävästi
        Eikä kukaan voi mitään ja itsellä jo niin turhautunut, väsynyt ja alistettu olo, vuosien turhauttavien pyyntöjen keskustelujen, sähköpostien lähettämisen jälkeen, kun mikään ei auta..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos taloyhtiö tekee päätökset yhtiöjärjestyksen edellyttämällä tavalla, niin ne ovat klaillisesti päteviä. Taloyhtiössä voidaan tehdä enemmistöpäätös tupakointikiellosta.

        Mihin perustat väitteesi laittomista päätöksistä?

        Tupakointikiellon määrää (jos määrää) kunnan viranomainen taloyhtiön hakemuksesta, taloyhtiö ei voi määrätä kieltoa. Jos kuitenkin näin tekee, niin kielto ei ole pätevä, eikä sen rikkomisesta voi tulla minkäänlaisia sanktioita.
        Kliks: https://www.isannointiliitto.fi/isannointiliitto-vaikuttaa/toimintaymparistoon-vaikuttaminen/lainsaadannot-ja-normit/tupakkalaki/tupakointikiellon-hakeminen/

        Juuri tämä on ongelma. Taloyhtiö ei voi mitään periaatteessa on lupa pilata toisen parveke, asunto ja terveys.
        Ja sitten tupakoivat vinkuvat, etteivät he saa polttaa mistamissaan asunnoissa, tupakointikiellon tullessa ja ollessa virallisesti voimassa mutta on luoa pilata toisten elämä, silloin kun kieltoa ei ole.
        Aka nurinkurinen käsitys omista oikeuksistaan. Oikeuksista siis ei tingitä, niistä pidetään kiinni, mutta unohdetaan täysin velvollisuudet.
        Käsittääkseni jokaisen tupakoivan velvollisuuteen kuuluu hoitaa riippuvuutensa siten, ettei se häiritse muita. Tämä vain usen unohdetaan. Eihän kukaan voi viedä omia roskiaankaan toisen pihalle, vai voiko? .
        Tupakoija käytännössä tuo omat jätteensä haisemaan toisten piha- alueelle ja velvoittaa nämä korjaamaan jäteongelman joko muuttamalla pois tai sopeutumaan jäteongelmaan.

        Juuri näin käytännössä tupakoivat toimivat. Minulla on vain oikeuksia, muilla velvollisuuksia.
        He sanelevat elämisen ehdot täysin yksipuolisesti. Kokemuksesta tiedän; Tupakansavua ei pääse pakenemaan mihinkään, jos se tulee piha- alueelle ja siitä sisätiloihin,
        Sen sijaan tupakoiva voi kyllä siirtyä tupakoimaan toisaalle, siihen vain harva suostuu, juuri tämän periaatteensa vuoksi ja omaa jääräpäisyyttään, itsekeskeisyyttään, välinpitämätömyyttään jne.

        Tai naapurista, metrin päästä, alakerran parvekkeelta tai jopa molemmin puolin naapureilta ja alakerran asunnon parvekkeelta. Ei mitään mahdollisuuksia.
        Mutta, kiusa se on ” pienikin kiusa” , pääasia on että tehdään ei- toivotun, tupakansavusta valittavan seinänaapurin elämästä niin vaikeaa ja epämiellyttävää, kuin vain on mahdollista. Kiherrellään tyytyväisyyttään sitten siellä sisätiloissa.
        Sitä ei uskoisi minkälaisia naapureita voi saada, kun oikein huono tuuri käy. Edessä ollaan ” ystävällisiä ja neutraaleja” tervehditään rapussa tai ollaan tervehtimättä, ulkoisesti ollaan siististi pukeutuneita, nuorekkaita ja fiksun oloisia, mutta siitä huolimatta, jotain uupuu ja puuttuu ja kotiin päästessä, suoraan parvekkeelle ja molemmat polttamaan, vaikka juuri tulivat u l k o a sisälle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meillä ei ole edes viralllista , karttaan merkittyä tupakointipaikkaa. Äänestys meni nurin enemmistöpäätöksellä, joten tupakointi kieltoa ei haettu.
        Silti osa asukkaista kärsiin edelleen, jotkut enemmän jotkut vähemmän, parvekkeilla ja sisällä tupakoinnista.
        Keväällä ja kesällä oli täysin villi meininki. Porukka tupakoi missä tahansa, tultiin lasten keinujen viereen kessuttelemaan ihan mielenosoituksellisesti, näyttämään muka valtaansa, tai tupakoitiin suoraan parvekerivistön ja ikkunoiden alla. Täysin huuhaa- porukkaa.

        Taloyhtiön hallitus ei saa tai ei edes halua saada tupakointia kuriin, yhden hallituksen perseilijä jäsenen jopa puolustaessa tupakoivien oikeuksia saada poltella missä tahansa. Saa..nallinen tyyppi, on juuri tuollainen ” kaikkien kaveri” , nuoleskelee jokaista, että pääsee taas istumaan ja kuluttamaan takapuoltaan hallituksessa.

        Todella vastenmielistä toimintaa. Ja on umpirasisti muutoinkin mielipiteiltään ja asenteiltaan.

        Viranomaiset ovat aika lailla kädettömiä homman edessä.
        Näyttöä on vaikea saada. Kun poltetaan aina yömyöhään ja viikonloppuisin.
        .
        Toinen seikka on se, että tupakansavusta kärsivä on uuvutettu. Hän ei enää jaksa tehdä mitään, olo on on kuin hakatulla eläimellä, joka ei jaksa nousta kehään puolustamaan oikeuksiaan.
        Jokaiselta saa saman ” lohduttavaksi ” tarkoitetun viestin: ymmärrän ongelmasi ja olen pahoillani, , mutta ei ole oikeastaan mitään mitä voisi tehdä.

        Alkaa kyr…mään se toistuva mantra , ei voida tehdä mitään.

        Nyt katson edullista Aso - taloa, johon muuttaa. Alkaa todellakin raivostuttamaan tämä normivelttoilu, sitä ennenkin jo tuntui niin turhauttavalta se jokavuotinen tsombailu isännöitsijän ja talon tupakoivien taholta. Teki mieli haastaa oikeuteen, viranomaisrikkomuksista ja muusta paskasta, mutta tiesin ettei se olisi kannattanut.

        Niin harkittua ja laskelmoitua venyttämistä ja asian käsittelyn, äänestyksen pitkittämistä harvoin näkee taloyhtiöissä, mutta tätä se on, kun taloyhtiöön pääse pesiytymään ja sitä hallinnoimaan ” mätää ainesta”
        Monet ovatkin lähteneet täältä pois, havaittuaan ettei oikeastaan mikään koskaan edistynyt, tämä tupakointikielto- asiakaan.
        Ei tietenkään edistynyt, kun aktiiviporukka oli jarruttelemassa koko ajan, isännöitsijän kanssa yhteistyötä tehden ja mukana monta vuosikymmentä taloyhtiön hallituksessa istunut jäsen, se kaikkien tupakoivien kaveri.

        Helvetti mikä äijänretale, puolueellinen ja ruskeakielinen. Inhottaa koko mies. Hyi..
        .
        Kieltoa ei siis ole, ja tupakointi jatkuu viikonloppuisin, salaa ja vähemmän salaa. Hajut suoraan iltamyöhällä sisälle asuntoon. Parveketta turha käyttää, ei kelpaa mohinkään kuin varastotilaksi. Samoin kohta käy olohuoneelle. Varastotilaksi.
        . Kaikki verhot poistettu, kun haju tarttuu myös kankaisiiin. Eteinen toinen paikka missä säännöllisen epäsäännöllisesti haisee tupakka. Jostain se tulee, sisätiloissa poltetaan.Ja sisällä tupakointia on vielä vaikeampi kieltää kuin parveketupakointia.

        Niin järkyttävää porukkaa asuu taloyhtiössä, että suorastaan inhottaa , ei tee mieli mennä talkoisiin tai olla missään tekemisissä.

        Toivon vain pääseväni pois, mutta en mene sentään mihin tahansa läävään asumaan.

        Ja en olisi voinut kuvitella joutuvani tällaiseen tilanteeseen vielä 2000- luvun alussa, tilanne muuttui radikaalisti vasta 2015 jälkeen, kun taloyhtiöön muutti seinänaapuriksi taloyhtiön hallituksen hyvä kaveri, tupakoiva hänkin- ja alakertaan tupakoiva pariskunta.

        Kaikki oli hyvin siihen asti, mutta kuten todettu, muutama uusi asukas voi aikaansaada
        radikaalin muutoksen ihmisten asumisviihtyvyyteen ja terveellisyyteen. Ja vaikuttaa yksittäisten ihmisten elämänlaatuun sitä jopa heikentäen merkittävästi
        Eikä kukaan voi mitään ja itsellä jo niin turhautunut, väsynyt ja alistettu olo, vuosien turhauttavien pyyntöjen keskustelujen, sähköpostien lähettämisen jälkeen, kun mikään ei auta..

        Melko kauan sitten asuin kerrostalossa, ja silloin viereiseen asuntoon muutti päihderiippuvainen. Tupakansavua alkoi tulla asuntooni aina, kun tämä sankari oli parvekkeellaan tupakalla. Kävin juttelemassa asiasta naapurin kanssa, mutta hänen asenteensa oli lähinnä sellainen, että on hänen asiansa, missä tupakoi, eikä häntä kiinnosta jos savua kulkeutuu asuntooni.

        Nikkaroin siinä sitten aikani kuluksi tietokoneella äänitiedoston, josta tuli kokoelma erilaisia ääniä, kuten veteen virtsaamisen, ulostamisen, piereskelyn, oksentamisen ja rakastelun ääniä. Hieno kokoelma, etten sanoisi! Seuraavan kerran, kun savua tuli asuntooni, laitoin äänitiedoston soimaan. Ilmeisesti ääni kuului naapurin parvekkeelle hyvin - parveketta kohti suunnatut kaiuttimet saattoivat edesauttaa tätä - koska naapuri tuli vihaisena oveni taakse kysymään, miksi moisia ääniä. Vastasin, että on oma asiani, mitä ääniä asunnossani kuuluu, eikä minua kiinnosta, jos ne kulkeutuvat myös muualle.

        Seuraavan kerran jouduttuani hengittämään tupakasavua asunnossani ja laitettuani äänet soimaan sain vihaisen naapurin jälleen oveni taakse, jolloin hän lupasi toteuttaa minuun kohdistuvaa fyysistä väkivaltaa, mikäli ääniä vielä kuuluu. Toistin aiemman kantani äänistä, johon vielä lisäsin, että äänitän myös kyseistä keskustelua jolloin poliisin työ helpottuu kummasti, mikäli joutuvat tutkimaan minuun kohdistunutta väkivaltaa ja saavat käsiinsä etukäteen tehdyn tunnustuksen. Tämän jälkeen naapuria ei enää näkynyt oveni takana äänistä huolimatta.

        Yhtenä iltana parvekkeella oli ilmeisesti enemmänkin tupakoitsijoita, koska savua tuli paljon tavallista enemmän. Laitoin siis äänetkin normaalia kovemmalle. Seuraavana aamuna erittäin vihainen naapuri ilmestyi ovelleni rähjäämään. Hänellä oli ollut naisseuraa kotonaan, mutta ilmeisesti toiveet ja haaveet jäivät toteutumatta äänten takia. Totesin, että äänet ovat erottamaton osa sitä elämystä, jonka hän tarjoaa tupakansavun muodossa, joten niiden soittaminen ei lakkaa ennen kuin savun kulkeutuminen asuntooni lakkaa.

        Sen jälkeen naapuri kävi aina ulkona tupakalla, ja pääsin savusta eroon. Hän ei enää koskaan vastannut tervehdyksiini, vaikka tervehdin aina erittäin ystävällisesti ja iloisesti.

        Tästä herää kyllä yksin merkittävä kysymys; miten taloyhtiön muut asukkaat suhtautuivat ylimääräisiin ääniin? Eivätkö ne häirinneet ketään muita, vai olitko tehnyt sopimuksen muiden naapureiden kanssa siitä , että aina kun tupakansavut tulivat asuntoosi laitat äänet kovemmalle ja tämä kikka sai kaikkien koko rapun ja seuraavankin rapun asukkaiden hyväksynnän? Vai kuuluitko itse taloyhtiön hallitukseen? Olit puheenjohtaja?
        Käytännössä tuollaisesta olisi voinut seurata valituksia metelistä, ja lopulta ehkä jopa häätö, tupakoivan jäädessä edelleen asumaan ja jatkamaan omaa äänetöntä häiriköintiään.

        Tarkoitan sitä, että metelin tuottaminenkin johtaa asunnosta häätämiseen. Mutta tupakoinnin tuottamien haju- ja terveyshaittojen suoltaminen naapuriasuntoihin ei hetkauta ketään muuta kuin sitä joka sen käryttämisen kohteeksi joutuu, muita useinkaan ei asia kiinnosta eikä kosketa. Taloyhtiössä saattaa olla yksi kokonainen rappupelkkiä tupakoivia suurin osa, valitappa siinä tupakansavusta; on aika turhaa.
        Valitettavasti ihmiset ovat varsin eriarvoisessa asemassa sen suhteen, miten tulevat huomioiduiksi erilaisten häiriöiden suhteen.
        Isännöitsijä ja jopa taloyhtiön hallituksen jäseniä ei välttämättä kiinnosta lainkaan yksittäisten ihmisten kokemat ongelmat.
        Itse asiassa itselleni on suoraan isännöitsijä päin naama sanonut ettei sinun tupakansavu ongelmasi hetkauta minua tai taloyhtiötä lainkaan, hoida kämppäs sellaisen kuntoon ettei naapurin savut sinne tule, ..piste.
        Äijäretku tosin lähti onneksi muualle mutta sama jatkuu..

        En tiedä, miten suhtautuivat, tai kuuliko muut niitä. Kukaan ei koskaan sanonut minulle niistä mitään, paitsi siis tuo päihderiippuvainen ongelmatapaus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä, miten suhtautuivat, tai kuuliko muut niitä. Kukaan ei koskaan sanonut minulle niistä mitään, paitsi siis tuo päihderiippuvainen ongelmatapaus.

        😆
        Kaikenlaista olen lukenut mitä kaikkea voi tehdä, työntää inhottavan naapurin postiluukusta, mutta on rikollista touhua.
        Voiko ilmastointiaukkoon työnnellä mitään hirvittävää löyhkää tuottavaa, kuten poltetun rikin hajua ja ohjataan hajut jollain tötsällä ilmastointikanavaan. ? Sama kysymys alussa ja lopussa..

        Tötsän voi helposti irrottaa, sellainen kevytrakenteinen putki teipataan kiinni ja sen voi nopeasti irrottaa paikaltaankin kun tarve on ja laittaa siivouskomeropn piiloon.
        Ainakin joskus tuntuu siltä, että alakerran naapurilla on sellainen käytössä.

        Aamulla poltetaan jossain jotain ja ohjataan käryt ilmastointikanavaan liesituulettimen avulla.
        Nimittäin aina on nimenomaan aamuisin, alkaa siinä klo: 05:00 jälkeen tulla keittiöön jotain todella outoa, palaneen käryä, sekoitus pakavaa paperia ja jotain muuta savuista. Ihan oikeasti kuin poltettaisiin jotain, mutta mitä,— ruokaa se ei ole. Pohjaanpalanut ruoka toki haisee, mutta ei samanlaiselle ja miksi ihmeessä joku aina joka aamu polttaa ruokansa, säännöllisesti, sama iltasella myöhään. Välillä haju on miedohkoa, useinmiten voimakkaampana tulevaa hajua., mutta herättää kyllä aina huomiota ja ihmetystä ja johtaa jälleen tuuletusikun aukaisuun, siinä hajun keskellä on epämiellyttävä olla, kun ei tiedö mitä se on, terveydelle vaarallista. Ja koko keittiö on sitä täynnä. Sähkötupakkaa ehkä?

        Muutamia kertoja on keittiössä haissut todella vahva pistävä ja syövyttävältä hapolta haiseva löyhkä jossa oli sellainen etikkaa - tai rikin hajua—lähinnä muistuttava haju, se suorastaan pysäytti siihen oven kohdalle ja pakotti kääntymään takaisin. Todella pistävä ja kävi voimakkaasti henkeen. Tuntui siltä, että keuhkot sulivat ja keräsivät nestettä sinä lyhyenä aikana kun joutui sitä katkua hengittämään. Kävi oikeasti henkeen ja pahasti.
        Huumeparoni tehnyt kotona keitoksiaan?
        Pitäisikö kutsua terveystarkastaja paikalle kun sitä hajua taas seuraavan kerran ilmenee? Saisi selvitettyä mitä se oikein on?
        Ei mikään ruoka haise sellaiselle. Lopulta on ollut pakko tuulettaa tuntikausia että se haju hälvenisi huoneesta.
        Ei kai mistään huumekeitoksen valmistamisesta synny niin hirvittävä löyhkä?

        Tietääkö kukaan mikä ihmeen myrkky tuottaa niin järkyttävää löyhkää. Sitä ei tee edes puhdas laimentamaton etikka,
        Kokeilin kerran laskea viemäriin etikkaa, haisihan se, mutta ei niin pökerryttävästi eikä haju täyttänyt koko huonetta ei myöskään käynyt henkeen samalla tavalla.
        Esiintyy harvakseltaan, mutta silti jotenkin säännöllisesti tai toistuvasti
        Vai voiko joku oikeasti polttaa keltaista rikkiä asunnossaan? Poistuu itse paikalta ja ohjaa hajut ilmastointikanavaan irroitettavan ilmastointiputken ja liesituulettimen avulla?..🤔🤨😵‍💫😳🙁

        Ehkä joku ostanut kerrostaloasunnon siksi että siellä voisi vapaasti kokkailla muutakin kuin vain ruokia? Ja tietysti kokee suurena vääryytenä että jos nyt häneltä kokkailut ja ilmanvaihtoaukkoon tehdyt viritelmät poistettaisiin jonkun viranomaisen toimesta. Pitäisikö hänen vaatia korvauksia taloyhtiöltä?
        Ostin asunnon kokkaillakseni ja siirtääkseni hajuhaitat toisten asuntoihin. Ja nyt se kiellettäisiin? Tai viljelläkseni minulle tuottoisia ja paljon antavia viherkasveja.

        Ja nyt viherpeukaloharrastukseni ja yksityisyrittäjyyteni kyseenalaistetaan ja kielletään?
        Suomessa ei ymmärretä yrittäjiä, jotka niska limassa ja hyvässä tarkoituksssa ostavat sijoitusasuntoja ja ryhtyvät siellä toimimaan viherkasvattajina ja myyvät vihertuotteita niitä tarvitseville
        . Pitäisikö taloyhtiön maksaa yritystoiminnan menetyksestä jotain korvauksia? 🤪😳

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Melko kauan sitten asuin kerrostalossa, ja silloin viereiseen asuntoon muutti päihderiippuvainen. Tupakansavua alkoi tulla asuntooni aina, kun tämä sankari oli parvekkeellaan tupakalla. Kävin juttelemassa asiasta naapurin kanssa, mutta hänen asenteensa oli lähinnä sellainen, että on hänen asiansa, missä tupakoi, eikä häntä kiinnosta jos savua kulkeutuu asuntooni.

        Nikkaroin siinä sitten aikani kuluksi tietokoneella äänitiedoston, josta tuli kokoelma erilaisia ääniä, kuten veteen virtsaamisen, ulostamisen, piereskelyn, oksentamisen ja rakastelun ääniä. Hieno kokoelma, etten sanoisi! Seuraavan kerran, kun savua tuli asuntooni, laitoin äänitiedoston soimaan. Ilmeisesti ääni kuului naapurin parvekkeelle hyvin - parveketta kohti suunnatut kaiuttimet saattoivat edesauttaa tätä - koska naapuri tuli vihaisena oveni taakse kysymään, miksi moisia ääniä. Vastasin, että on oma asiani, mitä ääniä asunnossani kuuluu, eikä minua kiinnosta, jos ne kulkeutuvat myös muualle.

        Seuraavan kerran jouduttuani hengittämään tupakasavua asunnossani ja laitettuani äänet soimaan sain vihaisen naapurin jälleen oveni taakse, jolloin hän lupasi toteuttaa minuun kohdistuvaa fyysistä väkivaltaa, mikäli ääniä vielä kuuluu. Toistin aiemman kantani äänistä, johon vielä lisäsin, että äänitän myös kyseistä keskustelua jolloin poliisin työ helpottuu kummasti, mikäli joutuvat tutkimaan minuun kohdistunutta väkivaltaa ja saavat käsiinsä etukäteen tehdyn tunnustuksen. Tämän jälkeen naapuria ei enää näkynyt oveni takana äänistä huolimatta.

        Yhtenä iltana parvekkeella oli ilmeisesti enemmänkin tupakoitsijoita, koska savua tuli paljon tavallista enemmän. Laitoin siis äänetkin normaalia kovemmalle. Seuraavana aamuna erittäin vihainen naapuri ilmestyi ovelleni rähjäämään. Hänellä oli ollut naisseuraa kotonaan, mutta ilmeisesti toiveet ja haaveet jäivät toteutumatta äänten takia. Totesin, että äänet ovat erottamaton osa sitä elämystä, jonka hän tarjoaa tupakansavun muodossa, joten niiden soittaminen ei lakkaa ennen kuin savun kulkeutuminen asuntooni lakkaa.

        Sen jälkeen naapuri kävi aina ulkona tupakalla, ja pääsin savusta eroon. Hän ei enää koskaan vastannut tervehdyksiini, vaikka tervehdin aina erittäin ystävällisesti ja iloisesti.

        Ilmeisesti tuo tapa joissain toimiikin, mutta ei täällä. Luultavasti siinä kävisi näin; naapurini joka on taloyhtiön hallituksen hyvä ystävä, tekisi valituksen metelistä ja minä lähtisin, tupakoiva hallituksen jäsenen kaveri jäisi jatkamaan tupakointiaan valtaapitävien kavereidensa kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä, miten suhtautuivat, tai kuuliko muut niitä. Kukaan ei koskaan sanonut minulle niistä mitään, paitsi siis tuo päihderiippuvainen ongelmatapaus.

        Täällä tupakansavusta valittava nähdään ongelmana, josta halutaan eroon. Ainoa toivo on se, että tupakoivat sairastuvat ja kuolevat pois, myös tuota samaa taloyhtiön hallituksen jäsenellekkin, myös pysyväispaikkaa jossain ihan toisaalla, vaikka hoivakodissa. Mitä pikemmn, aina parempi, toivottavasti jäseneksi ei taas valita tupakkamyönteistä taas uudestaan. Koko hallitus yhtä ja samaa kessutteluporukkaa. Riittäisikö rikossyytteeseen oman edun tavoittelusta ja tasa- arvoisen kohtelun totetuuttamatta jättämisestä?

    • Anonyymi

      Moni tupakoitsija ei halua polttaa sisällä omassa asunnossaan koska se kuulemma "pilaa asunnon". No eipä tullut isona yllätyksenä.
      Miksi ihmeessä tupakoivat haluavat pilata kaikkien muiden asunnot, parvekkeet ja taloyhtiön yhteiset tilat????

      • Anonyymi

        Hyvä kysymys. Omaa ei haluta pilata, mutta muiden asuntojen osalta , ei mitään ongelmaa tai estoja.
        Kyllä on porukkaa. Tässä ihan oikeasti näkee minkälaisia tupakoivat ovat perusluonteeltaan ja näille löytyy puolustajia ja tukijoita taloyhtiön hallituksen sisältäkin ja jopa isännöitsijöistä. Voi j..luta!

        Tupakoija haluaa tuhoa omat keuhkonsa. Ei hän muiden ihmisten keuhkoista välitä, mutta jollakin voi olla ajatus, että jos omat keuhkot kehittyvät syöpäpesäkkeeksi, niin naapurikin saa hänen savuistaan osansa ja tervaa kertyy myös naapurin keuhkoihin. Tupakoija myös haluaa päättä, miten taloyhtiöissä eletään ja tarvitseeko hiljaisuus sääntöä noudattaa ja mihin aikaan.

    • Anonyymi

      Reppanat polttaa tupakkia

    • Anonyymi

      Tupakkalaki on huonosti tehty. Kukaan ei valvo. Roppakaupalla epäselvyyksiä. Johtanut siihen, että poltetaan sisällä, epävirallisilla tupakointipaikoilla naapureiden ikkunoiden alla, naapuritalon pihalla, ostoskeskuksen oven edessä, bussipysäkin sisällä jne. Olisi pitänyt varmistaa, että jokaikinen taloyhtiö rakentaa tupakkakopperon.

      • Anonyymi

        Tuossa olet oikeassa, se on aika pitkälle juuri näin.
        Sitten on valvonta, kuka kaupungin viranomainen pystyy ja jaksaa juosta kellon ympäri, vuorokauden ajoista riippumatta toteamassa ja todistamass että nyt siinä taloyhtiössä sillä tietyllä parvekkeella tupakoidaan, käytännössä mahdotonta.
        Tupakansavusta kärsivän on sekin vahtikoiran virka otettava ja ilmoitettava havainnoistaan, mutta kun se ei riitä, pitää tämän kaupungin viranomaisenkin se tupakointi todeta.
        Kun jo tupakointikiellon saaminen esim. terveydensuojelulain kautta osoittautuu vaikeaksi käytännössä. Sekin vaatii oikean ajoituksen. Ja on pitkä prosessi valitusaikoineen, kuulemisineen.
        Se on niin ihmisyksilöistä kiinni, ja siitä keitä taloyhtiöön asettuu asumaan ja mitkä ovat asumisviihtyvyyden ja asumisen prioriteetit. Arvostaako ympärivuorokautista, tai viikonloppu- iltaisin esiintyvää tupakanlöyhkää ( kännikessuttelua) ja pientä roskaisuutta - vai jotain muuta.
        Itse arvostan enemmän raikasta, savutonta, puhdasta ilmaa ympärilläni — ilman sitä jatkuvaa uhkaa ja pelkoa, että ensi viikonloppuna taas haisee olohuone niin vahvasti tupakalle ettei siellä voi edes oleskella, ja taasko huomenna haisee keittiössä palanut paperi tai eteisessä Aroma- sätkä jne. Olo on kuin joutuisi koko ajan olemaan varpaisillaan, henkisesti todella raskasta ja kuluttavaa.
        Ja vertaan tupakointia todellakin pahoinpitelyyn, ihan oikeasti. Siltä se tuntuu kehossa ja mielessä.

        Käytännössä terveydensuojelailla ei ole mitään virkaa.
        Sillä on merkitystä vain jos toinen tuottaa terveyshaitta tiettyyn kellonaikaan, yleensä aamu, päivä ja ilta- aikaan, virastoaikaan. Ja syyllistyy sen tuottamiseen päivittäin?

        . Muullloin odotetaan naapurin tupakoinnista kärsivältä sitä , että hän rajoittaa oman asuntonsa tilan käyttöä mm. olohuoneessa oleskelua klo:21-:00 - 05:00 välisenä aikana koska naapuri tupakoi tuolloin joskus useankin henkilön toimesta parvekkeellaan. Savujen tietysti tullessa naapurihuoneistoon

        Terveydensuojelaki soveltuu paremmin työpaikoille, mutta ei yksityisten ihmisten koteihin, koska missään lakipykälässä ei ole yksityiskohtaisesti laadittu määritelmää sille, kuinka monta tuntia päivässä, viikossa tai kuukaudessa voidaan katsoa tupakansavulle altistuminen terveydelle haitalliseksi. Vai riittääkö siihen vain se, että tupakansavun haju on aistinvaraisesti havaittavissa?
        Ei ole määritelty myöskään lainkaan sitä, kuinka monta kertaa viikossa tapahtuva tupakointi on haitallista? .Käsite ; kohtuulinen haitta on missään määrittelemätön, mitä se tarkoittaa käytännössä?
        Esim.itse altistun kotonani tupakansavulle lähes päivittäin, mutta säännöllisen epäsäännöllisesti ja kesto on alkaen 1,5 h ja jopa pitempäänkin.. Yhteenlaskettu tuntimäärä voi reippaasti ylittyä päivittäin tuon 1,5 h sitten on taass monta päivää välissä ettei ole mitään tupakanhajua. Yleensä haitta ilmenee viikonloppuisin, kaljaa on se tekijä joka löysää kotrollia tupakoinin suhteen ja aika reippaanlaisesti. Haitta moninkertaistuu.

        Jos henkilö polttaa neljä kertaa viikossa parvekkeellaan useita savukkeita siten että savut tulevat toisen naapurin sisätiloihin, mutta hajuhaitan tuottaminen rajoittuu siihen vuorokaudenaikaan jolloin oletetaan ihmisten nukkuvan, niin voiko sen perusteella kieltää tupakointia? Miten osoitetaan terveyshaitta!

        Käytännössä kukaanhan ei edes pysty vahtimaan tai todentamaan tapahtuuko tätä vai ei.

        Tupakansavusta kärsivä joutuu tavallaan rajoittamaan huoneistotilansa käyttöä, estääkseen itse aktiivisesti omalla toiminnallaan itseensä kohdistuvan terveyshaitan?
        .
        Tähänhän monet tupakoivat vetoavatkin: onko pakko olla olohuoneessa johon savut tulevat, esim.yöaikaan? Tai onko pakko oleskella eteisessä?

        Näin syyllistetään tupakakansavusta kärsivä henkilö itse siihen, että altistaa itsensä tupakansavulle?

        Tupakoivallehan ei aseteta ehtoja, mihin aikaan hän savukkeensa polttaa? Mutta toki, jos hän haluaa olla ovela, hän tietenkin ajoittaa sen sellaiseen aikaan jolloin hän ei joudu siitä vastaamaan kenellekkään tai hän ei jää kiinni siitä, ei pystytä todistamaan mitään..

        Tupakoivahan voi myös vedota siihen, että hän pyrkii rajoittamaan tupakointinsa siihen vuorokaudenaikaan jolloin tupakansavusta kärsivä ei edes siitä tiedä mitään toisen tupakoinnista, hänenhän pitäisi nukkua. Tupakoiva naapuri siis asettaa näin jopa nukkumisajoille ehdot ja rajat.

        Toisekseen, yksikään viranomaistaho ei myöskään tule klo: 21:00- 05:00 välisenä aikana toteamaan yhtään mitään.
        Käytännössä tupakointi siis jatkuu yhtä häiritsevänä kuin aiemmínkin, mutta siihen puuttumiseen ja näytön saamiseen ei ole toimivia työkaluja. Siitähän tässä itse asiassa on kyse.
        On ongelma, jota ei voi todeta varmasti ja vedenpitävästi. Näin tupakoivan ongelma; tupakansavu asunnossa ja se, että joutuu , omaa asuntoa käyttämään rajoitetusti jatkuu , ja oman asunnon huonetilojen käyttöä ohjaa tupakoiva naapuri.

        Se lienee tupakkalain ja terveydensuojelain heikoimpia kohtia kun kerrostaoihin yritetään saada aikaan joko terveydensuojelulakiin vedoten kieltoa ( viimeisin keino) tai muutoin vapaaehtoisesti, taloyhtiön sitä hakiessa itse, enemmistöpäätöksen turvin.

        Eli, käytännössä tupakoivat tietävät tupakkalain kaikki yksityskohdat ja heikkoudet jopa paremmin kuin tupakoimaton ja jokaista heikkoutta ja puutteelisuutta, näytön vaikeutta hyödynnetään maksimaalisesti jotta sitä kieltoa ei edes pakon edessä taloyhtiöön saataisi.

        Tupakoivat ovat siis todella poikkeuksellisen hankalia asukkaina ja naapureina. Kaikista pahimpia., meluavatkin naapurit saadaan kuriin, häiriöitä aiheuttavat saadaan kuriin, mutta ei tupakointia eikä tupakoivia ihmisiä.
        Ei ole toimivaa lainsäädäntöä eikä kunnollisia työkaluja. Ja ihmisille , naapureille terveyshaittojen tuottaminen saa jatkua rauhassa. Jos enemmistöpäätöstä ei ssada aikaan tupakointikiellon hakuun.
        Eikä sekään takaa mitään mutta antaa selkeät raamit sille mitä talohtiössä hyväksytään, sallitaan ja mitä ei.
        Jos kieltoa ei ole, se antaa viitteitä ja suuntaa haittojen tuottamisen hyväksymiselle muille ihmisille ja kertoo ettei ihmisiä kohdella tasavertaisesti vaan jopa suhtaudutaan välinpitämättömästi.
        Tavallaan yhteisö näin antaa hyväksynnän sille, että naapurille saaa , on lupa - tuottaa haju- ja terveyshaittoja. Moni ei tätä näkökulmaa tahdo millään ymmärtää.

    • Anonyymi

      Tekisi mieli kysyä aloittajalta, mitä hyvää hän kuvitteli tupakoinnillaan tuovansa taloyhtiöön? Mitä tai minkä hän tupakointiharrastuksellaan näiltä muilta oli viemässä? Vai oliko hän mielestään viemässä yhtään mitään?
      Onko aloittaja koskaan pohtinut asiaa muiden asukkaiden näkökulmasta vai onko näkökenttä ollut koko ajan itseen suuntautunut?
      Mitä taloyhtiö päätöksellään toi asuinyhteisöön?
      Miten se poikkesi siitä mitä aloittaja siihen yhteisöön toi?

      Kumpi olisi tyydyttänyt kaikkia asukkaita ja lisännyt yhteishenkeä, , hyvinvointia ja kaikkien tyytyväisyyttä;
      tupakoinnin jatkamisen sallimen omalla pihalla josta savut levisivät - todennäköisesti napuriin,
      vai se että sille tupakoinnille asetettiin rajat?
      Tätä kysymystä voivat miettiä myös ne, jotka ” eivät ota kantaa mihinkään” tai vastustavat tupakoinnin rajoittamista.

    • Anonyymi

      No voi hyvänen aika! Ostaisit ok-talon maalta ja tekisit sitten kaiken oman pääsi mukaan. Myy pois osake jos noin kauheasti närästää. Sillä siitä pääsee eroon.

      Tupakansavu on inhottavaa ja tupakoijat vielä sellaisia että kolistelevat ovissa jatkuvasti kun pitää saada tupakkaa. Eivät voisi liikkua muut huomioiden. Typerää on ja heille pitäisi jutella kuin pikkulapselle. Olen minäkin saanut yhteisöllisestä asumisesta tarpeekseni.

      Laittakaa aski tupakkaa suuhun kerralla ja sutyttäkää, siinä tehokkuutta. Hyi.

      • Anonyymi

        Aivan..
        Tänään havahduin ensimmäisen kerran siihen, että päällysvaatteni, kun ne hieman kastuvat, haisevat tupakalle, ei hirvittävän vahvasti mutta joka tapauksessa havaittavasti, eli nenään tuli mieto tupakanhaju ja ihmettelin mistä on kyse. Haistelin vesitihkuista takiani ja kaulahuivia ja kas kummaa, haisivathan ne !
        Eli eteistiloihin illalla ja yöllä tuleva tupakanhaju tarttuu päällysvaatteisiin vaikka sitä hajua ei ehkä enää aamulla huomaa huonetilassa kun se savu on levinnyt joka paikkaan.
        Mutta se tupakanhaju tarttu pintoihin ja vaatteisiin.
        Mitähän tupakoijat tähän sanovat? Inttävät vastaan minkä kerkeävät; ei voi millään tarttua mitkään tupakanhajut mihinkään. Ovat aina väittämässä vastaan ja leimaamassa toiset tupakointivastaisiksi kiihoilijoiksi ja siksi nämä muka kuvittelevat haistavansa tupakanhajua , ja puhuvat jopa tupakoivien vainoamisesta.
        Omasta kokemuksestani voin todeta, että ne ovat ne tupakoivat jotka vainoavat tupakoimattomia!
        Kyllä vaan voi olla, ettei oma nenänikään enää havaitse sitä hajua- koska olen siihen jo niin tottunut, vuosikausia saaanut haistella sitä katkua. Sitten kun menen ulos, toiseen paikkaan ja tulee vähän vettä ja päällysvaatteet kostuvat, silloin sen hajun vasta huomaa ja erottaa selkeämmin kuin jos vaate olosi kuiva.
        Käytännössä tupakoiva naapurini on pilannut asuntoni, vaatteeni , huonekaluni, verhoni - ihan kaiken vain tupruttelemalla savut omalta partsiltaan minun parvekkeelleni ja sieltä se on siirtynyt omaan asuntooni,hänen oman asuntonsapysuessä savuttomana koska savut poistuvat ulos hänen parvekkeeltaan, ylöspäin ja sivulle tuulen mukana.
        Toinen seinänaapuri on pilannut sen siten, että polttaa sisätiloissa ja rakenteiden kautta sa vut leviävät sitten toistuvasti savua eteisitiloihini . Voi ju…luta!
        Sama juttu toisella puolella seinää, aikuisia ihmisiä olevinaan, mutta käyttäytyvät ja toimivat kuin vajakit tai epäkypsät 14 v.teini- ikäiset; mä teen mitä tahdon, mun asunto, mun oma lupa polttaa, v..uun kaikki muut.
        Jo päätin jo että muutan pois tästä slummikämpästä, Hölmölän kylästä ja nupopäisten keskeltä, ihmisten ilmoille joilla on sentään jonkinlainen järki päässä, eivätkä polta miten huvittaa ja missä huvittaa, naapureista välittämättä.. kykenevät ottamaan muutkin ihmiset huomioon.
        Tupakoivat eivät sitä tee, se on nähty vuosien varrella monta kertaa. Ei ole ennakkoluuloa vaan perustuu todellakin vuosien kokemukseen ja seurantaan näistä ihmisistä.

    • Anonyymi

      Myös äänekäs naiminen on kiellettävä olen yksin asuva enkä halua kuunnella sitä ähinää. Luulin ostaes et saan rauhassa raskailla omaani hiljaisesti.

      • Anonyymi

        Ehkä kommentti kuuluisi toiseen osioon, kuin tänne. Aloitus käsitteli tupakointikiellon hakua taloyhtiössä, ja se vaikutusta tupakoivaan, eikä huonoa äänieristystä..

    • Anonyymi

      Kaikille parvekkeillaan ja asunnoissaan tupakoiville; painukaa helvettiin siitä, ulos kessuttelemaan, jos tupakanhimo on niin helvetillinen , rotsit niskaan ja popot jalkaan ja ukos päästelemään tupakkapieruja
      . Ei toisten asuntoihin saa tulla haisemaan ja piereskelemään ja , paskanhajuja päästelemään.
      Just naapurissa yksi saatanan punaniska äijä kessuttelee ex- panonsa kanssa, ikäeroa varmasti 20 v. Muija ei jaksa liikauttaa kinttujaan mihinkään ja ex- puoliso paneskellut aikakaan niin erinomaisesti että muija testamenttaa läävänsä tälle punaniskaiselle panomestarille.
      Ja sitten repeää oikein kunnon remupelle - juhlat. Äijä roudaa kymmen kaveriaan tupakkapiereskelemään asuntoon, siihen seinän taakse ja kaikki pierunhajut mun asuntoon ja asuinkerrokseen saman tein, saatana soikoon, tuntikausia äijä tuottaa paskanhajua mun asuntooni.
      Oikea kyrvänpaska koko äijä panoeukkoineen.
      Koko viikonloppu naapurit tehneet muuta kuin haisseet, tuottaneet järkyttävää löyhkää toisten asuntoon.😡🤬👿💩😤

    • Anonyymi

      Diktaattorit tuhoavat koko maan!

    • Anonyymi

      Niin mäkin ostin kerran asunnon, ihana oli , raikasta ilmaa ja lasten ääniä pihalta. Sai tuulettaa , pitää partsin ovea auki keväästä kesän läpi syksyyn jos tarve oli. Tuulettaa asuntoa kesäkuumalla ja yöllä, milloin vain oli tarvetta ja kuivattaa partsilla vaatteitaan, istua ja nauttia kesäpäivistä. Ja nauttia raikkasta, puhtaasta hengitysilmasta.

      Sitten tuli sun kaltainen ihminen asumaan siihen ihan viereen ja päätti tehdä lopun mun ihanasta elämästä ja asumisesta. Toinen samanlainen muutti alakertaan, oikein pariskuntana ja kolmas eli hissukseen , tuhnutellen toisen seinän takana.
      Kaikki yhden asian suhteen samanlaisia kuin aloittaja; , tupakoivat
      . Poikkesivat vain sen suhteen, että jäivät asumaan ja jatkoivat tupakointiaan, vaikka naapuri kärsi hajuhaitoista, ei kiinnostanut, eivät muuttaneet mihinkään, eivät mennet pihalle kuin harvakseltaan, viiknloput, llat ja yöt nykyään pyhitetään tupakoinnille parvekkeella .
      Samoin toinen naapuri päätti, että poltetan sisätiloisssa kun ulos ei suostuta menemään, vaihdellaan tyyliä, väliin partsilla , väliin sisällä jne.
      taloyhtiö siunasi kaiken, talon enemmistö päätti, että tupakka saa haista tupakoimattoman seinänaapurin asunnossa, ei ole väliä sillä, kärsiikö naapuri hajuista vai ei.
      Ilmeisesti naapurit olivat sitä mieltä, että tupakoimattoman seinänaapurin on aika muuttaa pois. Kaveri tarvitsee edullisen asunnon ja sinähän se on,seinän takana suoraan, kun pelataan oikein kortit, potti putoaa suoraan syliin.

    • Anonyymi

      Melko iso piha on rivitaloasunnolla, jos sen ulkopuolelle ei jaksa raahautua tupakalle.

    • Anonyymi

      Aloittajan ongelma on helposti ratkaistavissa:
      Päivittäisen nikotiiniannoksen voi saada muutenkin, kuin savua tuottamalla.
      Aloittaja kannattaa siirtyä savuttomiin vaihtoehtoihin.

    • Anonyymi

      Vinkki: osta asunto ilman partsia. Loppuu ongelmat, eikä tarvitse kuunnella mitään mekkalaa.

      • Anonyymi

        Ehkä kuitenkin niiden tupakoivien olisi vain suostuttava lähtemään ulos haisemaan, päästelemään tupakkapierujaan. Tupakkapieruilta vapaa hengitysilma on perusoikeus, piereskely toisten asuntoon ei ole.

        Nämä tupakoivat kuvittelevatkin omistavansa myös sen naapuriasunnon ja siksi olettavat, että voivat tehdä mitä tahansa, tulla haisemaan siihen olohuoneeseen, töräyttelemään kaasujaan. Ihan kuin asuisi jatkuvasti piereskelevän ihmisen kanssa. 😠😷🚬= 💩

        Tännekkin tiedojsi:
        Jos ja kun asunnontarkastaja tulee käymään, älkää peskö seiniä tai vaatteita jotka roikkuvat eteisessätsi olohuoneen verhoja jne. . Älkääkä kertoko sille luotettavallekaan lenkkisaunaseuralaisillekaan mitään käynnistä. Tai muille kavereillenne .
        Yllättävän moni juoruaa huomaamattaan ja asiat leviävät myös tupakoivien korviin.

    • Anonyymi

      Aloittajalle:
      Saako typaikallasi tupakoida sisällä vai joudutteko menemään ulos tupakalle? Käsittääkseni 99% tupakointi on työpaikoilla sisätiloissa kielletty. Miksi suostut menemään ulos tupakalle, tai miksi menet vapaaehtoisesti ulos, et katso sataako vettä, onko kylmää, onko muutoin kurja ilma ettei oikein tekisi kieli, mutta menet kuitenkin.
      Miksi et sitten suostuisi menemään ulos rivarissa asuessasi.
      Samalla tavalla se tupakanhaju häiritsee naapureitasi - ja ihan samat perusteet kieltää tupakointi työpaikoilla- koskee myös muiden asuntoja, samoja haittoja se savu tuottaa kerrostaloissa, rivareissa muille ihnisille, kuin työpaikoillakin
      . Eivät haitat ole muuttuneet hyödyiksi siinä välissä matkalla töistä kotiin! Ikään kuin velat muuttuisivat matkalla saataviksi. .
      Samalla tavalla se tupakointi häiritsee työkavereitasi kuin kun se häiritsisi naapureitasikin.
      Miksi et siellä vänkää ; ettet ainakaan jokaista savuketta aio ulos mennä polttamaan? Jos sataa, saatat jättää yhden tupakointikerran väliin ja otat nikotiinipurkan pahimpaan tupakanhimoon. Mikset pysty tekemään sitä kotona ollessasi?

      • Anonyymi

        Daaadiidaadaaa…kohta päästään pois tupakkapierujen maailmasta..jeah.. näin on….jääkää te muut haisemaan..taloyhtiö asukkaineen…😁😊🥳🤩

      • Anonyymi

        Itsellä seinänaapuri joka käy yöllä partsilla tupakalla. On eläkkeellä ja pystyy nukkumaan päivisin. Savua tulee asuntooni hieman vähemmän nyt , kun kaikkiparvekelasitukset ovat auki, mutta siitä huolimatta sitä katkua tulee. Äijä kuvittelelee että voi hyvällä omallatunnolla poltella yöaikaan kun aamuun mennessä savut haihtuvat naapurin kämpästä. Ei älynlahjat riitä ymmärtämään että se savun haju jää ja tarttuu verhoihin, huonekaluihin, seiniin jne. vakka asukas ei sitä aina hengittäisikään.
        On tyhmä kuin saapas. Tai pitää naapuriaan tyhmänä.
        Itse valvoskelen paljon ajoittain ja huomaan tupakansavun ja huonetuoksun sekoituksen asunnossa. Ja tuttu asukas taloyhtiössä kertoi että tämä mies käy tupakalla parvekkeella. Ja minulla on yhteinen parvekeseinämä tämän höntin kanssa. Äijä voisi yöaikaan vaikka viihdyttää itseään ”pelinappulallaan” sen kessunpolton sijasta. Ta ottaa jonkin nikotiinisuihkeen tai imeskelytabletin. Mutta ei. Ja tietää että savu leviää mun asuntooni. Eli tekee sen tahallaan. Kiusatakseen naapuriaan.
        Kyllä suomalaiset ovat todella juntteja.

        Et ole ainut. Viestisi voisi olla minun kirjoittama. Ovissa kolistellaan joka kerta ja tupakkaa kuluu aski päivässä.

        Osaan imitoida häntä melkein. Huikkaan eteiseen hänen äänellä "dupakalle menossa". Ei enää tervehdi. Eipä haittaa. Kuulolaite niin kuulee hyvin. Ajattelin pitää jonkin serenadin hänen tupakkareissuilleen.

    • Anonyymi

      Vaadin lemmikkieläimetöntä taloyhtiötä. Jokaisella on oikeus eläimettömään, paskattomaan, kusettomaan ja räksyttämättömään elinympäristöön!

      • Anonyymi

        Missä meinaisit sitten asua? Itse..kai sinullakin normiaineenvaihdunta ja elimistö..kuona- aineet poistuu kehosta kuten muillakin elollisilla ja on suu jolla ilmaista tarpeensa vai viitomaako käytät..

        Mitä muuten kuuluu aloittajalle? Vieläkö asutaan toisen luona ja vuokrataan rivariasuntoa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä muuten kuuluu aloittajalle? Vieläkö asutaan toisen luona ja vuokrataan rivariasuntoa?

        Tässä muuten jotkut toimivat kaksinaamaisesti. Päivällä käydään tupakalla ulkona pihalla, oikein todistajien läsnäollessa. Että nyt kaikki näkevät, että tässä huomioidaan naapureitakin, eli turha vouhottaa että muka parvekkeella..hah

        Anna olla kun ilta ja pimeys lähestyy ja kello lähentelee 21-22:00 silloin räjähtää. Sama ihminen joka näennäisesti käy ” aina” ulkona tupakoimassa, hiippailee parvekkeeleen, valot olohuoneesta sammutettuna ja alkaa käryttämään. Ja läpi yön , aamuun klo: 05:00-06:00: een asti. Ja naama peruslukemilla tulee rapussa vastaan, niin hyvää naapuria esittäen, että oksettaa.
        Pimeyden turvin on hyvä käydäkin , mutta savun leviämistä se pimeys ei estä, eikä parvekeoven avauksen ja sulkemisen kuulumista…mutta voi toki esittää muille, kuinka naapuria huomioivia tässä ollaan ja savusta valittavan voikin siten huoletta leimata vaikka turhasta narisijaksi.

        Juuri näin. Pahinta oikeastaan on se, että tupakoimaton aina kysyy itseltään, mitä pahaa hän on elämässään tehnyt,että on saanut näin saatanallisia naapureita osakseen. Eikä löydä siihen vastausta. Lopulta , väsyy itseruoskimiseen ja itkemiseensä tajuaa ettei voi vaatia ihmisiltä enempää kuin mihin he pystyvät. On vain valitettavasti näin käynyt, että naapureiksi on tullut juuri näitä , kaikkien inhokkeja.
        Vaihtoehdot ovat vähissä, tupakoimaton lähtee , tilalle tulee tupakoiva, ja nyt sitten saavat muutkin , , ihmisten vain kaikkoessa taloyhtiöstä, miettiä laitetaanko ihmisten kaltoinkohdetelulle jotain rajaa vai ei. Voi myös käydä niin, että kaikki taloyhtiössä tupakouvat, jolloin taloyhtiön halituksen ei tupakoivatkin saavat oman mukavan osuutensa päätöstensä ja tuen osoitustensa seurauksista. Mikä olisi vain hyvä asia.
        Tupakointi, kun sen häiritsevyydestä on tietoinen , on nimenomasn toisten ihmisten kaltoinkohtelua, muuksi sitä ei voi luokitella. Taloyhtiö kaltoinkohtelee enemmistön voimin tupakoimattomia asukkaita.
        Kyse ei ole enää mistään tasa- arvoisesta kohtelusta - siitä että ajateltaisiin tupakoivia myös- vaan tupakoivien ihmisten harjoittamasta väkivallasta ja oman valta- aseman väärinkäytöstä. Käytännössä heikennetään toisten elämänlaatua.
        Se että tupakoiva joutuu menemään pihalle on eri asia kuin se, että tupakoimaton joutuu hengittelemään ja haistelemaan omassa asunnossaan sitä katkua aina uudestaan ja uudestaan. Viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen… Ihmiset menevät muutoinkin ulos,, käyvät kaupassa jne. Sen tupakan voi myös silloin polttaa, tupakoimaton ei voi mennä ulos aina sen mukaan kuka kulloinkin tupakoi ja mihin aikaan.

        Tupakoinnin saa loppumaan vain panemalla tupakoivia taloyhtiön äijiä.
        Seksillä nykyään kaikki pelaa.
        Jos et ole nuori, nätti ja hetkauta äijien alaviisaria, olet mitättömyys, tyhjänpäiväisyys, sinua ei noteerata mihinkään. Ruma, vanha akka joka ei kiinnosta ketään mitä tuosta; , pane tupakas niin päästään valittavasta akasta eroon. Haise varmaan sen alakertakin, jollekkin sipulille…

        Jos taas olet hemaiseva, kaunis ja miehiä kiihoittava, kaikki kuuntelevat sinua ja muistavat ottaa huomioon tupakoidessaan, olet niin mieleenpainuvan kaunis ja vetävä. Oolalaa..😍😛

        . ” Ai niin se naapurin upea misu, valitti tupakansavusta..no..voi että olikin tosi vetävän näköinen, täytyy varmaan mennä ulos tupakoimaan , ettei häiritä sitä” ei noin kaunista naista voi kohdella huonosti, naisia pitää kunnioittaa ja kohdella hyvin..😍
        Kaunis nainen on, kyllä visertelee hieman mustasukkainen tupakoiva nainenkin siinä miehensä kyljessä, ja odottaa joskus jotain kivaa kimppakivaa sen kauniin naapurin kansa, kun mieskin on niin siitä kimppakivasta paljon puhunut, seksitoiveistaan ja haaveistaan,
        .
        Täytyy pitää hyvät välit että saadan kumpikin sitten joskus sitä piparia. Sitten, kun vähän otetaan skumppaa kaikki yhdessä taloyhtiön pikkujoukuissa.. oih..niin ihana nainen, kun pääsis nuolemaan..lopetan heti tupakoinnin jos se ei tykkääkään mun tupakanhajuisesta piparistani..😆..

        Jollain meni överiksi kiukku ja raivo ..irvailun puolelle..?

        Nyt tuli mieleeni tästä esimerkkitapauksesta sellainen, että eikö taloyhtiötä koske samat velvoitteet terveydensuojelulaissa kuin työnantajiakin, eli ovat vastuussa siitä, ettei yksittäiset asukkaat tai asukas joudu tupakoinnin suhteen altavastaajan asemaan, eli joudu itse yksilönä tappelemaan tupakoivaa ja hajuhaittoja tuottavaa naapuriaan vastaan. Siinähän kehittyy juuri henkilökahnauksia ja joskus on niin, että siltä kärsijältä puuttuu täysin taustatuki jota taloyhtiön hallituksen tulisi edustaa, mutta ei aina edusta vaan pitääkin sen tupakoivan puolta.

        Taloyhtiö on siis velvollinen noudattamaan terveydensuojelulakia eikä asettaa ihmisiä eriarvoiseen asemaan suosimalla tupakoivia?
        Pitääkö paikkansa?

        Eli, myös taloyhtiö voidaan asettaa syytteeseen terveydensuojelulain rikkomisesta, mikäili se ei puutu häiritsevään tupakointiin josta koituu yksittäsille asukkaille terveys- ja asumishaittoja. ?
        Taloyhtiöhän on vastuussa siitä, että asukkaat noudattavat toiminnoissaan hyviä tapoja, järjestyssääntöjä ja lainsäädäntöä. ( mm.terveydensuojelulakia) hieman samoin kuin työnantaja työpaikoilla.
        Taloyhtiöhän vastaa turvallisuustoimista muutoinkin talossa.

        Jos nyt osoittautuu, että yksittäinen ihminen on vuosikausia valittanut taloyhtiön edustajille ja isännöitsijälle asuntoon tulevasta tupakakansavusta, vaatinut taloyhtiöön tupakointikieltoa, ottanut kaupungin terveystarkastajaan yhteyttä ja kaikesta tästä huolimatta, tupakointi jatkuu häiritsevänä, niin voiko kaupunki nostaa syytteen taloyhtiötä vastaan lain noudattamatta jättämisestä eli taloyhtiö ei ole toiminut terveydensuojelulakia noudattaen? . Tai antaa moitteen huolimattomasta toiminnasta, tasa- arvoisesta kohtelusta jne.? Vai voiko yksittäinen asukas esittä epäluottamuslauseen hallitukselle? Vaatii todella kovaa pokkaa nousta vastustamaan taloyhtiön hallitusta. .
        Eli taloyhyiö on osoittanut piittaamattomuutta ja huolímattomuutta lakien noudattamisen ja huomioimisen suhteen ja jättänyt näin täysin huomiotta yksittäiseen asukkaaseen kohdistuvat terveyshaitat tai terveysuhat.?
        Olisiko tässä avain heille, joiden kohtaloksi on tullut joutua nurkkaan heitetyksi räsynykeksi pölyttymään ongelmiensa kanssa, täysin yksin , tukea saamatta isännöitsijältä, taloyhtiön hallitukselta joka ei ole edes antanut varoituksia tupakointihaittoja tuottaville.? Ja antanut saman menon vain jatkua?
        Laiminlyönyt lakiin perustuvat velvoitteensa.
        Mitä kaupunki voi tarjota sellaiselle avuttomalle, välinpitämättömälle ja toimintakyvyttömälle taloyhtiölle ja isännöitsijälle jolla ei ole mitään mielenkiintoa , kotivaatiota tai joskus edes laillista tapaa puuttua häiritsevään tupakointiin?
        Onhan aivan käsittämätöntä, että taloyhtiö ei pystyisi puuttumaan jos se haluaa puuttua ongelmaan.
        Ja onko olemassa oikeasti mitään avutonta tai toimintakyvytöntä taloyhtiötä?
        Taloyhtiöhän voi itse vedota terveydensuojelulakiin?
        Eikö vai onko?
        Ja sen perusteella hakea kieltoa osakkaita kuulematta?
        Olisi mielenkiintoista tietää, olisiko eräs tietty tapaus saanut ihan toisenlaisen muodon jos häiritsevä tupakointi olisikin kohdistunut taloyhtiön hallituksen edustajaan?
        Eli kohdellaanko ihmisiä taloyhtiöissä tasavertaisesti tämän ongelman ollessa kyseessä?

        Väitä, ettei kohdella. On täysin eri asia, jos tupakoiva on taloyhtiön hallituksen hyvä kaveri, golfseuran jäsen vai joku täysin tuntematon tyyppi. Eriarvoisuus kukoistaa?

        Korjaus: tietenkin esittää syytöksiä epätasa- arvoisesta kohtelusta. Siitähän tässä on kyse.

        Jatkuu:
        Niin siinä rikotaan osakkaiden yhdenvertaisuutta aika räikeällä tavalla.
        Kuulin tapauksesta jossa yksi hallituksen jäsen on ottanut kummallisen roolin itselleen ja tämä tupakointikiellon haku on mennyt ihon alle ns.eli on menty henkilökohtaisuuksiin, siten että osakas on kieltäytynyt osallistumasta äänestykseen vedoten siihen, ettei kieltoa voi valvoa.

        Käytännössä hänen myönteinen; puollan äänensä olisi johtanut siihen, että kieltoa olisi jouduttu hakemaan.
        . Mutta hän teki jo päätöksen jättäytymällä äänestämättä eli oli tupakoivien puolella ja hyväksyi tupakoimattomiin kotitalouksiin kohdistuvat haju- ja terveyshaitat nitä kritisoimatta tai yrittämättä estää tai edes puuttua niihin.. Kuulumatta itse kuitenkaan tupakoiviin. Tupakansavusta kärsivää ei oikeastaan noteerattu mitenkään, hän päätyi tapetin taustaksi vuosien ajaksi.

        Herää toki kysymys siitä, miksi tupakoimaton puoltaa sitkeästi, tupakoivien oikeuksia?
        Mikä on motiivi? Kun yksi ainoa henkilö oli tämä aktiivisemmín haitoista valittava ja todellakin tähän yhteen kotiin kohdistuikin todella mittavia tupakansavun haittoja.
        . Silti tämä henkilö käytännössä jätettiin ongelmansa kanssa järjestelmällisesti yksin. Missä olivat kaiki muut talon asukkaat? Keskusteluja ei kokouksissa edes käyty, päätökset vain vasaroitiin läpi.

        Voiko kyse olla henkilökohtaisesta vihasta, kaunasta, kostonhalusta jota yksittäiset hallituksen jäsenet tunsivat kyseistä henkilöä kohtaan,?
        He eivät olleet tuttuja muutoin kuin talon yhtiökokousten ja talkoiden tiimoilta, mitään henkílökohtaisia kontakteja tai tuttavuutta ei näiden tapahtumien ulkopuolella ollut, eikä siihen tapaukseen voinut edes liittää.
        Herää kyllä kysymys:
        Miten pihalla taloyhtiö ja sen hallinto voi tuolloin olla ihan perustehtäviensäkin suhteen?
        Käytännössä toimintakyvytön. Unohtanut täysin sen, miksi on olemassa,; edustamassa asukkaita, mutta ei siten että suosii yksinomaan toisia toisten hyvinvoinnin kustannuksella.

        Kaikesta paistoi läpi toksisuus, välinpitämättömyys, kyllästyneisyys, tupakansavusta kärsivä oli ottanut yhteyttä vuoden mittaan sähköpostitse hallituksen jäseniin ja isännöitsijään ja kaupungin viranomaisiin, täysin turhaa.
        En ole koskaan kuullut tai nähnyt vastaavaa tapausta, se oli käytännössä kuin painaisesta.

        Vuosikausia osakas oli yrittänyt saada kieltoa aikaiseksi, mutta aina tuli jokin väliin,joka johti siihen ettei asiaa voitu ottaa virallisesti käsittelyyn. Vuosikausien vemputusta. Henkílöä pompoteltiin säälimättä kahden hallituksen jäsenen toimesta, niin järkyttävää touhua ettei sitä voinut uskoa edes todeksi.
        Oikeasti kyse oli kiusaamisesta joka kohdistui yhteen talon asukkaista joka uskalsi valittaa tupakansavusta asunnossaan. Kaupungin viranomaiset eivät voineet mitään, henkilö oli niin loppuunajettu, itsetunnoltaan lyöty raakki ettei kyennyt enää toimimaan, väsyi kaikkeen.
        Henkistä väkivaltaa ja kiusaamista, mitätöintiä ja väheksyntää. Kaikkea tuota.

        Joskus tuli mieleen että tuossakin tapauksessa jonkun toimittajan olisi pitänyt ottaa asia käsittelyyn ihan julkisesti niin ehkä tupakiintikiellon haku jokin olisi edistynyt….

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      325
      7758
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2186
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1876
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1422
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1297
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1271
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1241
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1210
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1091
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1029
    Aihe