Kidutusta hotellissa

Anonyymi-ap

Alaston suomea surffatessani törmäsin sattumalta profiiliisi. Kiihotuin välittömästi vartalostasi. Selasin enemmän kuviasi samalla kosketellen itseäni. Pysähdyin monen kuvan kohdalle fantasioiden mitä tekisin jos olisin kuvaamassa. Luonnollisesti runkkauksen ohessa kerroin sinulle millaisia tuntemuksia kuvasi herättivät minussa. Hiljalleen keskustelimme enemmän ja varovasti fantasiamme etenivät syvemmiksi ja rajummiksi. Suorastaan yllätyin miten kovasti kiihotuin kun fantasioin sinusta sidottuna tiukasti ja minua piirtämässä puukolla ihoosi merkkejä. Kiihotimme molemmat toisiamme jatkamalla fantasiaa. Lopulta en enää kestänyt vaan päätin että tämä fantasia pitää toteuttaa. Haluan purkaa paineeni sinuun.

Seuraavan kerran kun näin himojeni kohteen linjoilla, ehdotin tapaamista sillä verukkeella että minulla on työreissu hänen kotikaupunkinsa lähistöllä. Loppuillan vietin katsoen hänen kuviaan, fantasioiden hänestä ja runkkaamalla useamman kerran. Valmistauduin hyvin viikonloppuna tapahtuvaa reissuani varten. Pakkasin kaikki tarvikkeet ja lähdin matkaan. Alkoi olla jo ilta kun viimein pääsin perille. Suuntasin heti huoneeseeni tehdäkseni tarvittavat valmistelut. Sen jälkeen laitan himojeni kohteelle viestin. Kerron että minulla on kova nälkä ehdottaen että söisimme illallisen hotellin ravintolassa. Valitsen ravintolasta sopivan syrjäisen pöydän. Tunnen perhosia vatsassani odottaessani sinun näkemistäsi ja painetta housuissani odottaessani illan etenemistä. Viimein näen kuvista tutut nahkahousut ja pitkävartiset saappaat. Jane näyttää luonnossa vieläkin seksikkäämmältä kuin kuvissa. Kaluni alkaa heräämään välittömästi kun hän istuutuu minua vastapäätä. Istuessaan hän kumartuu hieman jolloin näen vilauksen rinnoista. Haluaisin jättää koko aterian väliin ja lähteä heti naimaan. Ruokaillessa tutustumme toisiimme. Ilokseni huomasin että hän ei ollut pelkästään ihanan pervo ja mielettömän seksikäs vaan myös vallan mukavaa seuraa. Aterian jälkeen Jane lähti käymään naisten huoneessa. Ottaessaan käsilaukkuaan lattialta kumarsi hän suorinjaloin jolloin silmäni nauliutuivat perseelle. Jane katsoi taakseen saaden minut kiinni tuijottamisesta. Hän naurahti ja pyllyään pyöritellen lähti kohti vessaa. Tullessaan hän istui viereeni. Hämärässä nurkassa hän tunnusteli kädellään kovenevaa kyrpääni.
"Pikkarini ovat jo märkänä, otin mukaan leluja ja vaihtovaatteita. Mennäänkö jo leikkimään" Jane kuiskutteli korvaani.
Tässä vaiheessa tajusin leikin tulleen tiensä päähän. Nolona kerroin Janelle kuinka ihana ja seksikäs hän oli, mutta samalla kerroin että hänen fantasiansa on hieman liikaa minulle.
"Sinun kanssa on ihanan nautinnollista fantasioida, mutta en usko livenä kiihottuvan niistä. Olen pahoillani ettei tästä tullutkaan mitään. Toin sinulle kuitenkin lahjaksi jotain mitä voit hyödyntää jonkun kanssa joka tykkää rajummista leikeistä kuin minä."
Janen ilme muuttui hetkessä epäuskoiseksi ja suuttuneeksi. Tartuin häntä kädestä ja ohjasin äärimmäisen pettyneen naisen kohti huonettani antaakseni hänelle muiston tapaamisestamme. Äärimmäisen pettynyt Jane ei oikein edes ymmärtänyt mitä juuri tapahtui. Avasin oveni jolloin hän astui sisään pimeään huoneeseen.

4

3649

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Heti kun sain oven kiinni ja valot päälle tartuin Janea takaapäin hiuksista kiinni ohjaten hänet kylpyhuoneeseen. Siellä napsautin käsiraudat toiseen käteen joka vasta herätti hänet. Hän alkoi vastustella otteitani, mutta pienen kamppailun jälkeen oli hän avuttomana kädet kahlittuna ylhäällä menevään vesiputkeen.
      "luulitko todella pääseväsi näin helpolla. Olet tehnyt minut aivan liian kiimaiseksi, jotta pääsisit pois ennen kuin olen täysin tyydytetty." Otin puukon käteeni vieden terän Janen kurkulle. "Tänä yönä teet mitä tahansa käsken, nyökkää varovasti jos ymmärsit." Hitaasti hän nyökkää. Hitaasti alan viiltelemään Janen paitaa. Teen pitkiä viiltoja niin että puukon terä viiltää hänen ihoaan samalla. Välillä hän voihkaisee kivusta. Voihkaisut ovat nautintoa korvissani. Jatkan viiltelyä ylhäältä alas. Teen sen kiduttavan hitaasti sillä tässä on koko yö aikaa. Paidan riekaleiden välistä alkaa paljastua syntisen seksikkäät rintaliivit. Vien puukon selän taakse ja painan kovasti rintaliivien olkainta vasten. Kun olkain antaa periksi uppoaa puukko muutaman millin ihoon, tehden siihen hieman verta vuotavan haavan. Se ei tulisi olemaan ainoa kivulias kohta joka tulisi muistuttamaan seuraavan viikon ajan tästä illasta. Jouduin leikkaamaan liivejä useammasta kohtaa ennen kuin ne viimein tippuivat paljastaen nännit ja muutaman verinaarmun. Vein puukon terän nännille, upottaen sitä hieman. En ole varma luinko kasvoilta kauhua vai kiihkoa, mutta vahvoja tunteina joka tapauksessa. Laskin puukon vähäksi aikaa jotta sain tartuttua molemmin käsin rintoihin. Imaisin nännin suuhuni ja purin sitä. Jane kiljaisi kivusta ja yllätyksestä. Rangaistukseksi kiljahduksesta asetin pyykkipojat nänneille. Jatkoin paidan viiltelyä tai tässä vaiheessa puukon terä suurimmaksi osaksi vain kulki ihoa pitkin tehden pitkää naarmua. Viimein paita oli niin riekaleina ettei se pysynyt enää päällä vaan tippui lattialle. Menin Janen taakse. Nyt hän sai katsella peilistä kehoaan joka oli täynnä pitkiä osittain verisiä naarmuja. Vein puukon terän jälleen kaulalle. Kysyen kohteliaasti saanko riisua hänen housunsa. Jälleen erittäin varovainen nyökkäys. Alan hitaasti laskemaan housuja nähdäkseni edessäni pyllyn josta olen haaveillut jo pitkään. Pylly on juuri niin seksikäs kuin sen ajattelinkin olevan. Vedän housut kokonaan pois. Nyt nartullani on päällään vain pikkuhousut ja pitkät varsisaappaat. Tämä näky nostaa kiihotustani entisestään. Haluaisin riisua itseni ja nussia edessäni olevaa seksikästä petoa, mutta suunnitelmani tähän vaiheeseen se ei vielä kuulu.

      • Anonyymi

        Janen silmät avautuvat kauhusta kun otan taas puukon käteeni ja pyöritän terää hitaasti pikkareiden päällä pillun kohdalla. "Pysy paikalla niin testaan saanko tehtyä naintireiän ilman että sinuun tulee haavoja jotka sotkee minut verellä kun nain sinua." Leikkaan kuitenkan pikkarit sivuista puukolla tehden taas muutaman viillon ihoon lisää. Alaston pylly sai minut haluamaan sisään työntymistä välittömästi, mutta sen sijaan irrotin raskaan nahkavyöni jotta voin antaa piiskaa. Löin voimieni takaa ja vyö läimähti kuuluvasti ihoa vasten saaden sen punoittamaan. Pidin pitkään taukoa ennen kuin löin uudestaan ja uudestaan ja vielä kerran. Pylly alkoi jo punoittaa osumakohdista.
        "Sinulla saattaa olla vaikeuksia istua kiihottumatta ensi viikolla." Piiskauksen jälkeen katsoin mitä kaikkia leluja Jane oli tuonut mukanaan. Ilokseni laukusta löytyi raippa ja satisfyer. Menin taakse seisomaan työntäen etumukseni pyllyä vasten. Tunsin kuinka ihanan pehmeä pylly ympäröi kovan kaluni. Vein toisen käden rinnalle, toisella ohjasin satisfyerin klitorikselle. Jane huokaili nautinnosta liikuttaen alapäätään edestakaisin painaen sitä välillä tiukemmin satisfyeria vasten, välillä kovemmin minua vasten. Huokailujen lisääntyessä tiesin että laukeaminen oli lähestymässä. Niinpä irrottauduin menin hetkeksi pois kylpyhuoneesta.
        "Älä mene, ole kiltti ja anna minun tulla." Hän aneli. Reaktio oli odotettu, mutta se sai minut vain hymyilemään sisäisesti. Nautin vallastani ja luultavasti hänkin nautti yhtä paljon siitä ettei hänellä ollut mitään valtaa mihinkään.

        Takaisin mennessäni otin esiin pienen kaasupolttimeni ja valmiiksi väännetyn ohuen rautalangan palan. Kuumensi rautalankaa aivan hänen silmiensä edessä. Kun se hehkui punaisena, työnsin sen hänen rintaansa vasten. Rautalanka sihahti hieman jättäen jälkeen nimikirjaimeni polttomerkittynä. Seuraavaksi polttomerkkasin toisen rinnan, alavatsan, sisäreidet ja luonnollisesti molemmat kannikat. Polttomerkkiä tehdessäni työnsin kuumaa rautalankaa kiduttavan hitaasti kohti ihoa niin että hän varmasti tunsi hyvin pitkään ennen osumista mihin merkki olisi tulossa. Kivun odottaminen on usein tuskaisempaa kuin itse kipu. Seuraavaksi menin hänen eteensä polvilleen ottaen puukon ja satifyerin. Työnsin puukon terää alavatsaa vasten niin että hän joutui perääntymään niin paljon kuin pystyi, sitten aloin käyttämään satisfyeria. Aina kun Janesta tuntui liian hyvältä ja satisfyeri sai hänet sätkähtämään, upposi puukko hitusen verran hänen ihoonsa. Sätkyn jälkeen vaihdoin puukon paikkaa ehjän ihon kohtaan. Vähitellen ihossa oli useampia pieniä verta vuotavia jälkiä. Annoin hänen jälleen melkein saada orgasmi, ennen kuin lopetin tämänkin leikin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seuraavaksi vein vyön kaulan ympärille kiristäen sitä kunnolla. Kaivoin kaveriltani saamani insuliinin esiin.
        "Nyt kannattaa kuunnella tarkasti. Pistän sinuun kohta insuliinia. Normaali ihminen ei tarvitse insuliinia ja sen pistäminen johtaa siihen että sokerit laskevat niin alas että henki voi mennä. Kun olen pistänyt päästän sinut irti, mutta muista että jos et saa vasta-ainetta tunnin sisään, saatat kuolla joten sinun kannattaa pitää minut oikein tyytyväisenä tai tämä voi olla viimeinen päiväsi elossa." Janen silmät laajenivat ja ekaa kertaa näin aitoa kauhua niissä. Hän varmasti katui että oli lähtenyt mukaani, mutta se oli nyt liian myöhäistä. Kauhun lisäksi näin kyyneleen vierivän hänen silmistään. Korostetun hitaasti latasin insuliinikynän. Menin taas polvilleen ja tökin kynän neulalla klitorista. Vähän aikaa leikittyä löin kynän hänen takamukseensa. Päästin Janen irti ja käskin hänen riisua minulta vaatteet yksi kerrallaan. Nautin hänen tottelustaan ja kosketuksista kehollani. Kun hän sai housuni pois, tilasin kunnon suuhoitoa. Hän alkoi imemään minua taidokkaasti. Käskin hänen samalla kosketella itseään. Tunnelma välillämme alkoi jälleen muuttua kiihkeäksi. Kesken imun, poistuin sänkyyn makaamaan. "Nyt ratsastat kuin henkesi hädässä" komensin. Hän nousi nopeasti päälleni ja alkoi kiihkeän ratsatuksen. Nautin suurien rintojen heilumisesta edessäni. Käskin hänen kumartua että pystyin imemään kovia nännejä. Kuolemanpelko oli täysin poissa, molempien nauttien täysillä kiihkeästä seksistä. Hän alkoi jälleen huokailemaan, mutta tällä kertaa annoin hänen jatkaa. Kun orgasmi alkoi kaatui hän päälleni ja huusi voimakkaasti. Orgasmi oli todella pitkä ja se sai Janen kehon sätkimään lähes hallitsemattomasti. Orgasmin aikana liikuttelin itseäni hitaasti hänen sisällään jotta se jatkuisi pidempään. Kun hän viimein rauhoittui, käskin hänen imeä minut loppuun. Nopeasti kyrpäni oli jälleen hänen suussaan. En kestänyt kauaakaa hänen lämmintä suutaan, kielen leikkiä kyrpäni ympärillä ja hänen kättään joka runkkasi kalua aina kun se ei ollut syvällä suussa. Makasin uupuneena sängyssä ja hän makasi yhtä uupuneena kainalossani.

        "Huh, mikä ilta. Olenko jo ansaittu vasta-aineen?"
        "Et"
        "En!? Voinko vielä tehdä jotain palvellakseni sinua ja ansaitakseni vasta-aineen?"
        "Kyllä voit ja vielä teetkin, mutta et sinä vasta-ainetta tarvitse. En pistänyt sinuun mitään, pelottelin vain saadakseni enemmän aitoja tunteita."

        Taas sitä on luettu isojen poikien lehtiä paskahuusissa buaahaa 😅😅

    Ketjusta on poistettu 34 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      3040
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      117
      2194
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1604
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1408
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      73
      1067
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      921
    7. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      894
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      890
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      805
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      746
    Aihe