Ryssäläisin kunta

Tohmajärvi on tilastojen mukaan Suomen venäläisin kunta, Ryssän molotusta koulukeskuksen käytävilläkin.
242339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Niin, mutta minkäs voit?

Äänestä

  • Vois vaikka ampuu hyökkääjåt

    Äänestä

  • No niiden paskiaisten talot voi polttaa, jos keran ei miliisi suostu tekemään mitään.

    Äänestä

Tohmajärven kunnan lopetettava yhteistyö venäläis opiskelijoiden kanssa.

Ei mitään yhteistyötä ennen kuin terroristi valtio on vetäytynyt Ukrainan maaperältä!

Äänestä
  • Ei ole niiden opiskelijoitten syy.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ei ole niiden opiskelijoitten syy.

    Kaikki venäläiset ovat kollektiivisesti vastuussa sodasta.

    Äänestä

Kyllä. Olen aivan samaa mieltä, voisi kärjestää asian että kunta sekä lähikunnat on melkeimpä luovutettu ryssille, oman kunnan asukkaile ei löydy töitä miltään alalta tai avoimiin työpaikkoihin palkataa ryssä työntekijä, esimerkkinä suurehko metalli alan yrityksen työntekijä halusi kehittää ammatti taitoaan ja opiskeli itsensä alansa insinööriksi ja kun opiskelut oli päättyneet niin olisi ollut halukas palaamaan takaisin vanhaan työpaikkaansa sillä tässä yrityksessä oli vastaava paikka avoinna missä tämä työntekijä oli aikakaisemmin työskennellyt, mut kas kummaa tämä firma ei palkannutkaan tätä kaveria töihin vaikka hänellä oli alansa insinööri tutkinto ja muutenkin tämä kaveri oli ns.hyvä työntekijä, paikkaa haki myös ryssä työntekijä, jolla ei ollut mitään alan tutkintoja, oli vain itse oppinut alallaan toki ei mitään ymmärrystä ammatin vaatimuksien mukaisista standarteista eikä työnvaatimista laatuluokituksista, ainut peruste tämän ryssän palkkaamiseen oli hänen palkka tasonsa, sillä ei hän ollut koskaan kuullutkaan työehtosopimuksista ja sopimuksen mukaisesta palkkauksesta. Eli yritys sai melkeimpä ilmaista työvoimaa, eli tämänkin ryssä peheen elämisen hyvinvointi yhteiskuntamme maksaa sosiaali apuina, sillä tyttö ystävä ja lapset asui eri osoitteessa ja nauttii täyttä sosiaaliturvaa, vaikka käytännössä perhe asuikin yhdessä. Lisäksi tämä nuori mies jäi myös sosiaali turvan piiriin. .... Joten kylläpä täällä Keski-karjalassa osataan tää ryssien paapominen. Tämä ei ole ainut tapaus, vaan tätä on melkeimpä kaikilla ammatti aloilla, joten eipä näissä pienissä työttömyyden vaivaamissa kunnissa ole paljonkaan tulevaisuutta tai elämisen mahdollisuutta. ... Olen itsekkin suuremmasta kaupungista tänne muuttanut perhe syistä ja toki työtäkin oli muutamina ensimmäisinä vuosina kunnes sitten alkoi se buumi palkata ryssä työntekijöitä, itseltäkin ryssät vei työpaikan neljä kertaa 10 vuoden aikana ja lopultahan ne alani työpaikat sitten loppuu. No nyt oltu vuosia sosiaali tukien piirissä terveys sökönä, joten eipä ole motivaatiota enää yrittää, antaa vaan mennä perseelleen kun kerta menee. ... Et näin hyvin meillä huolehditaan perheiden hyvin voinnista ja toimeen tulosta. ...

Äänestä
  • Tosi törkeetä!

    Otappa selvää mihin voi valittaa ja ole topakkana!

    Kai on jonkinlainen taho, on oltava!
    Kyseessä on kaverisi syrjintä!

    Ota selvää!
    On kai joku oikeusavustaja, joka voi selvittää, tulosta riippuu.
    Jos kaverillasi ei ole isot tulot, niin on ilmaista, voit olla tukena!

    Pokkaan sinua takamuksellesi, että yritä vaan!
    Tukekaa kaikki muutkin!

    Äänestä

  • Nössö mieti missä vika kun yhteiskunnan elätti olet.Peiliin katsomalla löydät syyllisen

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Nössö mieti missä vika kun yhteiskunnan elätti olet.Peiliin katsomalla löydät syyllisen

    Katsohan ensin ite siihen peiliin!
    Hyvin epämiellyttävän äijän pärstän siinä näät.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Nössö mieti missä vika kun yhteiskunnan elätti olet.Peiliin katsomalla löydät syyllisen

    Miten perustelet kirjoittajan nössöyden?, ei se ole hänen vika jos työnantajat käyttävät halpaa venäläistyövoimaa hyväkseen ja jos kuitenkin tekijä on aikaisemmin tehnyt ikänsä, kymmeniä vuosia ympäri pyöreetä päivää raskaassa työssä. ...Työllään elättäny perheensä ja maksanut talonsa ja kaiken muunkin.

    Ryssien kanssa asioidessa niiden tarjoama "halpa" on vain kusetusta jossa ryssällä on oma lehmä ojassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Niin taishan täs jokunen vuosi sitten olla tapaus, että Tohmajärvellä toimiva yritys käytti törkeästi hyväkseen halpaa työvoimaa venäjältä useita vuosia, mutta sit kävikin niin että tältä yritykseltä jäi ne muutaman euron tuntipalkatkin maksamatta niille ryssä kuskeille, joten siitähän menikin sitten tieto viranomaisille ja rikostutkinnan seurauksena käräjille ja toiminnan johtajalle tulikin tuomio ja korvausvelvollisuudet. ... Uskompa että kaikkien kulujen ja kalusto tuhojen jälkeen taisikin tulla ne ryssä kuskit kalliimmaksi. ...

    Niin pitipä sattua sopivasti tohon edellisiin kommentteihin viitaten tästä ryssittymisistä, sillä kävimpä tossa kylillä paikallisessa kahvilassa ja ei voinut olla huomaamatta että pihassa seisoi venäjä kilpinen avolava auto, auton kyydissä oli selvästikkin raskaiden työkoneiden huolto ja ylläpito tarvikkeita öljy tynnereineen ja pumppuineen, no kävelimpä sisään ja siinä kahvia hörppiessäni huomasin myös tämän auton kuljettajan, selässä taisi lukea vielä firman logokin, eli eipä tästä ole vaikea tehdä johtopäätöstä millä asialla tämäkin liikkui kuntamme alueilla. Tämäkin ryssä ns.halpatyövoimaa ja vienyt joltakin suomalaiselta työpaikan, ei varmaan maksa senttiäkään veroja suomeen, mutta nauttii täysin kaikkia etuja mitä vain voi saada irti, samoin terveyden hoidon. Se on sitten turha puhua että Suomalaisia ei saa töihin, sillä syy on vain se että firmat käyttävät halpatyöntekijöitä hyväkseen, joten säästytään siltä minimi palkaltakin mitä pitää maksaa työehto sopimuksen mukaan. Firmojen on tietysti helppo sanoa kun ei saa suomalaisia tekijöitä töihin, mutta jos ensimmäisenä ollaan tinkimässä vielä siitä pienestä minimi palkasta pois, niin ei kukaan ammattiaan arvostava voi suostua tuohon, sillä pitäähän palkalla pystyä elättämään perheensä ja maksamaan kaikki kulunsa ja asumisensa. Et tässäkö se yhteiskunta vastuumme on. ...

    Juupa joo,minullakin oli kaveri aikoinaan ja ihmettelin kirjavaa hintahaitaria niin hän savolaisena sanoi että venäläiset polkee hintoja.Kärsikää !

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Niin pitipä sattua sopivasti tohon edellisiin kommentteihin viitaten tästä ryssittymisistä, sillä kävimpä tossa kylillä paikallisessa kahvilassa ja ei voinut olla huomaamatta että pihassa seisoi venäjä kilpinen avolava auto, auton kyydissä oli selvästikkin raskaiden työkoneiden huolto ja ylläpito tarvikkeita öljy tynnereineen ja pumppuineen, no kävelimpä sisään ja siinä kahvia hörppiessäni huomasin myös tämän auton kuljettajan, selässä taisi lukea vielä firman logokin, eli eipä tästä ole vaikea tehdä johtopäätöstä millä asialla tämäkin liikkui kuntamme alueilla. Tämäkin ryssä ns.halpatyövoimaa ja vienyt joltakin suomalaiselta työpaikan, ei varmaan maksa senttiäkään veroja suomeen, mutta nauttii täysin kaikkia etuja mitä vain voi saada irti, samoin terveyden hoidon. Se on sitten turha puhua että Suomalaisia ei saa töihin, sillä syy on vain se että firmat käyttävät halpatyöntekijöitä hyväkseen, joten säästytään siltä minimi palkaltakin mitä pitää maksaa työehto sopimuksen mukaan. Firmojen on tietysti helppo sanoa kun ei saa suomalaisia tekijöitä töihin, mutta jos ensimmäisenä ollaan tinkimässä vielä siitä pienestä minimi palkasta pois, niin ei kukaan ammattiaan arvostava voi suostua tuohon, sillä pitäähän palkalla pystyä elättämään perheensä ja maksamaan kaikki kulunsa ja asumisensa. Et tässäkö se yhteiskunta vastuumme on. ...

    Kannattais ottaa yhteyttä Verotoimistoon/viranomaisiin ja pyytää heitä tarkistamaan tilanne.

    Äänestä

Milloin Putin järjestää "kansanäänestyksen" Tohmajärvellä alueen liittämisestä takaisin äiti-venäjään.

Äänestä
  • Karjala takaisin ja suomalaisille- on ainut ratkaisu.Muuta ratkaisua suomalaisten sokeaan ryssittymiseen ei ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Karjala takaisin ja suomalaisille- on ainut ratkaisu.Muuta ratkaisua suomalaisten sokeaan ryssittymiseen ei ole.

    Niin oiskohan siellä karjalassa enää mitään meille Suomalaisille, metsät on hakattu ja raiskattu, maaperä pilattu öljyllä jonka seurauksena pohjavedet pilalla monessa paikkaa, kylät ja kaupungit rapistuneet tai ovat rappiolla, toki olishan siellä maapohjaa ja vielä jotain luonnon kauniita paikkoja, kuten laatokan rannat, nekin toki olisi siivottava kaikesta romusta ja jätteestä. ... jälleen rakentaminen olisi valtava taloudellinen panos ja tuottasko se sijoitettua rahaa koskaan takaisin, ajatuksena kyllä mielenkiintoinen, lieko olemassa mitään taloudellisia laskelmia hankkeen kannattavuudesta, toisaalta menetettyä karjalaa kokonaisuudessaan ei voi mitata rahalla. ....

    Ja harmi että jotkut laskevat "rahassa" ja ovat laskeneet ja laskevat vielä väärin.

    Ilmoitus veroviranomaisille nimettömänä vaikka, eiköpä asiat selvenne.

    Äänestä

Taas työttömät isänmaan toivot ulisee jostain peräkammarin nurkasta. Tohmajärvi pyyhitään kartalta jos täältä venäläiset lähtee .

Äänestä

Tsuhnalla ei monesti ole motivaatiota ja tuottavuutta palkkaan nähden. Kellutaan ja hengaillaan välinpitämättöminä kahvimuki kädessä työpaikalla. Koska on kuultu että Suomessa on korkea tuottavuus ja korkea elintaso niin että eihän tässä kannata rehkimään ruveta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Tohmajärvi on tilastojen mukaan Suomen venäläisin kunta, Ryssän molotusta koulukeskuksen käytävilläkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu