Hallituksen metsäsota kiihtyy - keskustalle jopa hallituskysymys

Anonyymi-ap

Samaan aikaan, kun Suomessa hallituspuolueet riitelevät metsien ennallistamisesta, yrittää komissio kasvattaa toimivaltaansa Suomelle tärkeissä metsäasioissa, kirjoittaa Kreeta Karvala.

Suomen hallitusta ja EU-politiikkaa johtaa pääministeri Sanna Marin (sd).

Metsät, järvet ja meri ovat suomalaisille tärkeitä. Monille ne ovat arvokkaita luontokohteita ja rentoutumispaikkoja, toisille myös tärkeitä tulonlähteitä.

Luontoon ja metsiin kohdistuu myös poliittisia intohimoja, muun muassa siksi, että ne mahdollistavat poliittisen profiloitumisen oman äänestäjäkunnan silmissä.

Tuorein poliittinen ”metsäsota” liittyy EU-komission ennallistamisasetukseen, jota käsitellään parhaillaan eduskunnassa.

Komission kesällä antaman asetuksen tavoitteena on, että vähintään 20 prosenttia EU-maiden maa- ja merialueista olisi ennallistamisen kohteena vuoteen 2030 mennessä, ja kaikki ennallistamisen tarpeessa olevat ekosysteemit vuoteen 2050 mennessä.

Asetuksen toimeenpano edellyttää luonnonhoitoa esimerkiksi soilla, metsissä, maatalousympäristöissä ja vesistöissä. Talousmetsissä toimenpiteet tarkoittaisivat käytännössä hakkuiden vähentämistä ja avohakkuista luopumista.

IL.FI UUTISET PÄÄKIRJOITUS 24.10.2022

Ennallistetaanko koko Suomi täydellisesti vuoteen 2050 mennessä?

15

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Keskusta esittää hallituskysymyksenä — ja pysyy hallituksessa🌝

      • Anonyymi

        Jep. Metsäteollisuus lopahtaa. Mitäpä siitä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep. Metsäteollisuus lopahtaa. Mitäpä siitä

        Jep, Ja syy on petturikepun..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep, Ja syy on petturikepun..

        Onhan siellä Kurvinen, joka ilmoitti olevansa mies ja pohjalainen joka ei valehtele ja joka on periksiantamaton. Kurvinen ei ole punikki, vaikka on sosialistien aisankannattaja, Kurvinen ei tykkää sosialisteista.

        Pohjalainen mies, Kurvinen, ei hyväksy, että Suomi tekee minkäänlaista sopimusta, joka siirtäisi toimivaltaa EU:lle.

        Nyt on mukava seurata, kumpi perii voiton, rehellinen pohjalainen mies vai keskustan motto: kepu pettää aina.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan siellä Kurvinen, joka ilmoitti olevansa mies ja pohjalainen joka ei valehtele ja joka on periksiantamaton. Kurvinen ei ole punikki, vaikka on sosialistien aisankannattaja, Kurvinen ei tykkää sosialisteista.

        Pohjalainen mies, Kurvinen, ei hyväksy, että Suomi tekee minkäänlaista sopimusta, joka siirtäisi toimivaltaa EU:lle.

        Nyt on mukava seurata, kumpi perii voiton, rehellinen pohjalainen mies vai keskustan motto: kepu pettää aina.

        Se on tehnyt jo aikoja sitten sen toimivallan siirron sitoutumalla EU:n ympäristöhankkeisiin joita ennallistamisetkin edustaa.


    • Anonyymi

      Selvä päätetty juttu. Vasemmisto ja vihreät ihmettelee mitä muut vouhaavat?

    • Anonyymi

      No nytkö sitten olisi metsien asialla joku ryhmittymä joka muissa viesteissä ja muutenkin kadehtii tuulimyllyjen vuokratuloja saavia.

      Otappa tuosta nyt sitten selvää, että saako se metsänomistaja itse päättä oman metsänsä käytöstä vai ei. Onko päättämässä persut , vihreät vai joku muu.

      Jännä seurata. Luuisi tuulivoimaa tulevan kun persujenkin ajatusmaailma kulkee kuin tuuliviiri. Välillä sitä ja välillä tätä. Ihan sen mukaan, mikä tuntuisi hyvältä äänestäjien mielestä. Se on sitä johdonmukaisuutta ja päättäväisyyttä.

      • Anonyymi

        Tuulivoimalat huoltoteineen siirtolinjoineen tuhoaa biodiversiteettiä. jokainen voimala tuhoaa hehtaarien jopa kymmenien hehtaareiden suuruiset alat vuosikymmrneniksi.


    • Anonyymi

      Perussuomalaiset ovat aina olleet valtakunnan politiikassa ja paikallisesti olleet sitä mieltä, että Suomen metsien käytöstä niin kuin muistakin asioistamme päätösvalta kuuluu olla aina yksistään Suomella ja niiden suomalaisilla omistajilla!

      • Anonyymi

        Kyllä, Näin se on !! PS on oikeassa !


    • Anonyymi

      Niinpä. Pitäisi kuunnella myös niitä metsän omistajia,jotka eivät vuokraa metsiään tuulimyllyfirmoille, mutta joutuvat kärsimään sähkönsiirtolinjoista maillaan. Ei se ole oikein, että osa maanvuokraajista hyötyy sillä, että toisille metsän omistajulle tuotetaan vahinkoa.
      Mutta vuokratulot sumentaa ahneiden omantunnon.

      • Anonyymi

        Kyllä myllytkin kelpaa Persuiie kun ne on omassa metsässä ja haitat muitten metsissä.


      • Anonyymi

        Metsänomistajille veto oikeus estää siirtolinjojen veto. Vetäkööt siirtolinja maan alle.


    • Anonyymi

      Rouva Saarikko,kunnon Sosialisti,tuhoaa seuraavaksi Suomen metsäteollisuuden.

      • Anonyymi

        Eikö meinaa uida saalis trollin pyydyksiin pjärven lestanhuutaja kun joudut taas itse itsellesi vastailemaan?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua

      Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä
      Äänekoski
      74
      1379
    2. Euroopan lämpöennätys, 48,8, astetta, on mitattu Italian Sisiliassa

      Joko hitaampikin ymmärtää. Se on aivan liikaa. Ilmastonmuutos on totta Euroopassakin.
      Maailman menoa
      243
      1269
    3. Martina lähdössä Ibizalle

      Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      152
      1066
    4. Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava
      Maailman menoa
      255
      1048
    5. Avustikset peruttu.

      Aettokosken ampuraan rahat otettu poekkeen valtiolle.
      Suomussalmi
      51
      765
    6. 64
      734
    7. Jos ei tiedä mitä toisesta haluaa

      Älä missään nimessä anna mitään merkkejä kiinnostuksesta. Ole haluamatta mitään. Täytyy ajatella toistakin. Ei kukaan em
      Ikävä
      62
      717
    8. Miksi mies tuntee näin?

      Eli olen mies ja ihastuin naiseen. Tykkään hänestä ja koskaan hän ei ole ollut minulle ilkeä. Silti ajoittain tunnen kui
      Ikävä
      39
      698
    9. Se nainen näyttää hyvältä vaikka painaisi 150kg

      parempi vaan jos on vähän muhkeammassa kunnossa 🤤
      Ikävä
      44
      671
    10. Määpä tiijän että rakastat

      Minua nimittäin. Samoin hei! Olet mun vastakappaleeni.
      Ikävä
      30
      627
    Aihe