ihmistappajan elinikäinen seuralainen on kuollut sielu

Kukaan ei voi tappaa sielua, koska sielu on energiaa. Newtonin kolmas laki.
Jokaisella pyhällä on menneisyys (hän ei ollut aina pyhä). Ja jokaisella syntisellä on tulevaisuus, jos hän haluaa sitä. Jälleensyntyminen. Karman laki.

Anonyymi kirjoitti:

Kukaan ei voi tappaa sielua, koska sielu on energiaa. Newtonin kolmas laki.
Jokaisella pyhällä on menneisyys (hän ei ollut aina pyhä). Ja jokaisella syntisellä on tulevaisuus, jos hän haluaa sitä. Jälleensyntyminen. Karman laki.

Lue lisää

Vedalaisten kirjoitusten näkökulmasta sielu on tuhoutumaton tietoisuuden atomi, jolla on erityinen ominaisuus: kyky olla tietoinen olemassaolosta. Aineella itsellään ei ole tietoisuutta eikä se kykene toimimaan subjektin (tarkkailijan) roolissa. Sanskritin kielessä tätä tietoisuuden atomia kutsutaan atmaksi, joka tarkoittaa 'subjektia', 'minä', persoonallisen elementin kantajaa (verbistä am, 'liikkua', 'toimia'). Upanishadit kutsuvat sielua nimellä anu, joka tarkoittaa "atomista" tai "jakamatonta". Toinen sielun nimi on jiva, "elävä olento". Venäläinen sana elämä ja sanskritin sana jiva tulevat samasta sanskritin sanan juuresta jiv, joka tarkoittaa "elää". Toisin kuin useimmissa länsimaisissa filosofisissa ja teologisissa opetuksissa, Vedoissa todetaan, että sielu ei ole vain ihmisillä, vaan myös eläimillä, alemmat eläimet mukaan lukien. Toisin sanoen jokaisella elämän ilmenemismuodolla on hengellinen luonne, elämän taustalla oleva tuhoutumaton hengellinen alkuperä.

Sielu eli jiva on siis ikuinen hengen hiukkanen, tietoisuuden atomi, jolla on rajallinen itsenäisyys ja joka on kaikkien elämän ilmenemismuotojen syy. Se eroaa kuolleesta aineesta ensinnäkin siinä, että se kykenee olemaan tietoinen olemassaolostaan ja havaitsemaan ympäröivän maailman. Juuri tämä ominaisuus - kyky havaita - erottaa elävän elottomasta.

Atma-sielulla on kolme pääominaisuutta: 1) sielu on tuhoutumaton; 2) sielu on atomaarinen; h) sielulla on tietoisuus eli kyky toimia ja nauttia suhteellisesta vapaudesta. Nämä sielun ominaisuudet ovat aksiomaattisia. Kirjoitukset väittävät niiden olevan läsnä atmassa - tai pikemminkin määrittelevät atman sellaiseksi, jolla on nämä ominaisuudet.

Tietoisuuden luonne on sekä itsestään selvä että salaperäinen. Tiedemiesten, jotka tutkivat tietoisuutta tekoälyongelman yhteydessä, on vaikea edes määritellä sitä. Jo mainitsemamme R. Penrose kirjoittaa tässä yhteydessä:

Mitä siis on tietoisuus? En tietenkään tiedä, miten tietoisuus määritellään, enkä usko, että sitä kannattaa edes yrittää löytää (koska emme ymmärrä, mitä se tarkoittaa).

Ja tämä tulee tietoisuuden alan suurimmalta asiantuntijalta! Toisin sanoen ymmärrämme paljon tässä elämässä, mutta paradoksaalisesti emme ymmärrä, mitä tarkoittaa "ymmärtää" tai esimerkiksi "tuntea, kokea". Edelleen Penrose kirjoittaa:

Olen varma, että on mahdollista löytää fysikaalisesti pätevä käsitys tietoisuudesta, mutta uskon, että mikä tahansa määritelmä osoittautuu vääräksi.

...
Miksi tietoisuuden luonnetta on niin vaikea ymmärtää? Vedat selittävät sen seuraavasti. Atman, yksilöllisen sielun, luonne on kaksitahoinen: se on sekä tietoisuuden kantaja että tietoisuus itse, toisin sanoen tietoisuus on sekä sielun ominaisuus että sielu itse. Toisin sanoen sielu on sekä havaitsija että havaitsija; se, joka kokee kokemuksen, ja itse kokemus. Ensimmäistä näkökohtaa kutsutaan attributiiviseksi tietoisuudeksi ja toista konstitutiiviseksi tietoisuudeksi. ... Ymmärtääksemme tämän voimme jälleen ottaa esimerkkinä liekin. Valo on liekin ominaisuus, mutta sama valo ei ole vain ominaisuus vaan liekin ydin. Valo liekin ominaisuutena antaa meille mahdollisuuden nähdä ympäröivän maailman, ja sama valo liekin olemuksena antaa meille mahdollisuuden nähdä itse liekki - en tarvitse toista kynttilää nähdäkseni kynttilän palavan. Sielu on liekin tavoin itsestään selvä.

Anonyymi kirjoitti:

Tietoisuuden luonne on sekä itsestään selvä että salaperäinen. Tiedemiesten, jotka tutkivat tietoisuutta tekoälyongelman yhteydessä, on vaikea edes määritellä sitä. Jo mainitsemamme R. Penrose kirjoittaa tässä yhteydessä:

Mitä siis on tietoisuus? En tietenkään tiedä, miten tietoisuus määritellään, enkä usko, että sitä kannattaa edes yrittää löytää (koska emme ymmärrä, mitä se tarkoittaa).

Ja tämä tulee tietoisuuden alan suurimmalta asiantuntijalta! Toisin sanoen ymmärrämme paljon tässä elämässä, mutta paradoksaalisesti emme ymmärrä, mitä tarkoittaa "ymmärtää" tai esimerkiksi "tuntea, kokea". Edelleen Penrose kirjoittaa:

Olen varma, että on mahdollista löytää fysikaalisesti pätevä käsitys tietoisuudesta, mutta uskon, että mikä tahansa määritelmä osoittautuu vääräksi.

...
Miksi tietoisuuden luonnetta on niin vaikea ymmärtää? Vedat selittävät sen seuraavasti. Atman, yksilöllisen sielun, luonne on kaksitahoinen: se on sekä tietoisuuden kantaja että tietoisuus itse, toisin sanoen tietoisuus on sekä sielun ominaisuus että sielu itse. Toisin sanoen sielu on sekä havaitsija että havaitsija; se, joka kokee kokemuksen, ja itse kokemus. Ensimmäistä näkökohtaa kutsutaan attributiiviseksi tietoisuudeksi ja toista konstitutiiviseksi tietoisuudeksi. ... Ymmärtääksemme tämän voimme jälleen ottaa esimerkkinä liekin. Valo on liekin ominaisuus, mutta sama valo ei ole vain ominaisuus vaan liekin ydin. Valo liekin ominaisuutena antaa meille mahdollisuuden nähdä ympäröivän maailman, ja sama valo liekin olemuksena antaa meille mahdollisuuden nähdä itse liekki - en tarvitse toista kynttilää nähdäkseni kynttilän palavan. Sielu on liekin tavoin itsestään selvä.

Lue lisää

Tiedemiehet yrittävät itsepintaisesti alentaa ihmistä monimutkaisen biologisen mekanismin tasolle, joka on syntynyt vahingossa evoluutioprosessin aikana. Valtavalle määrälle tosiasioita, jopa yksinkertaisimmillekin, ei kuitenkaan löydy tyydyttävää selitystä tämän paradigman puitteissa. Jopa alkeellisen itsesäilytysvaiston ilmaantumista, joka evoluutioteorian mukaan olisi pitänyt olla olemassa jo proto-ameebassa, on käytännössä mahdotonta selittää. Rehelliset tiedemiehet myöntävät, että "toistaiseksi mikään fysikaalinen, biologinen tai matemaattinen teoria ei ole päässyt lähellekään selitystä tietoisuudellemme ja sen loogiselle seuraukselle, älylle" (R. Penrose, "Shadows of the Mind"). Yrittäessään selittää tietoisuuden ilmiötä tiedemiehet ja filosofit joutuvat väittämään, että tämä ominaisuus on läsnä jo aineen atomeissa! (Näin tekee esimerkiksi australialainen fyysikko Reginald Cahill.) Toisin sanoen, mikä tahansa syvällinen pohdinta tästä kysymyksestä johtaa väistämättä siihen, että järjestelmään on pakko tuoda joitakin idealistisia elementtejä; eikö siis ole loogisempaa erottaa tietoisuus erilliseksi kategoriaksi?

Anonyymi kirjoitti:

Tiedemiehet yrittävät itsepintaisesti alentaa ihmistä monimutkaisen biologisen mekanismin tasolle, joka on syntynyt vahingossa evoluutioprosessin aikana. Valtavalle määrälle tosiasioita, jopa yksinkertaisimmillekin, ei kuitenkaan löydy tyydyttävää selitystä tämän paradigman puitteissa. Jopa alkeellisen itsesäilytysvaiston ilmaantumista, joka evoluutioteorian mukaan olisi pitänyt olla olemassa jo proto-ameebassa, on käytännössä mahdotonta selittää. Rehelliset tiedemiehet myöntävät, että "toistaiseksi mikään fysikaalinen, biologinen tai matemaattinen teoria ei ole päässyt lähellekään selitystä tietoisuudellemme ja sen loogiselle seuraukselle, älylle" (R. Penrose, "Shadows of the Mind"). Yrittäessään selittää tietoisuuden ilmiötä tiedemiehet ja filosofit joutuvat väittämään, että tämä ominaisuus on läsnä jo aineen atomeissa! (Näin tekee esimerkiksi australialainen fyysikko Reginald Cahill.) Toisin sanoen, mikä tahansa syvällinen pohdinta tästä kysymyksestä johtaa väistämättä siihen, että järjestelmään on pakko tuoda joitakin idealistisia elementtejä; eikö siis ole loogisempaa erottaa tietoisuus erilliseksi kategoriaksi?

Lue lisää

Sielu on elämänvoiman kipinä, joka on silmälle näkymätön. Se aktivoi kehon ja saa sen toimimaan, aivan kuten kuparijohdon läpi kulkeva sähkövirta kantaa suurta energiaa, vaikka se pysyykin näkymättömissä. Vaikka sielu on niin pieni, sillä on suuri voima hallita erilaisia ja erikokoisia aineellisia kehoja. Sielun voi havaita vain täydellinen mieli.

"...Ikuisen sielun vaikutus tuntuu kehon jokaisessa kohdassa - se ilmenee tietoisuutena. Tietoisuuden läsnäolo todistaa sielun läsnäolon kehossa. Jopa yksinkertainen ihminen ymmärtää, että keho, jossa ei ole tietoisuutta, on kuollut. Jos tietoisuus on poistunut kehosta, sitä ei voida palauttaa, vaikka kehoon laitettaisiin mitä lääkkeitä ja aineita tahansa. Näin ollen tietoisuuden lähde ei ole aineellinen ruumis, vaan ikuinen sielu...".

Sielu on jokaisen elävän olennon sydämessä, mutta koska oppineet materialistit eivät kykene havaitsemaan sitä, jotkut heistä väittävät, ettei sielua ole olemassa. Äärettömän pieni yksilöllinen sielu sijaitsee epäilemättä elävän olennon sydämessä yhdessä Ylisielun kanssa, ja siksi sydän on kehon käyttövoiman energianlähde. Keuhkoissa hapettavat verisolut saavat energiansa sielusta. Kun sielu lähtee kehosta, verenkierto pysähtyy. Lääkärit tunnustavat verisolujen tärkeän roolin elimistössä, mutta eivät pysty osoittamaan, että sielu on tämän energian lähde. He ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että kehon energianlähde on sydän...".

Sielu sijaitsee aineellisessa ruumiissa sydämen alueella. Se täyttää kehon tietoisuudella, aivan kuten lamppu täyttää huoneen valolla. Koska lamppu on yhdessä paikassa, se valaisee koko huoneen. Samalla tavalla sielu, joka on sydämen alueella, täyttää koko kehon tietoisuudella. Sydänsiirrossa sielu ei poistu kehosta sydämen mukana, koska se on henkinen. Aivan kuten auton kuljettajalle ei tapahdu mitään, kun jäähdytin vaihdetaan, sydämen vaihtaminen ei vaikuta sieluun millään tavalla. On vielä kerran korostettava, että sielu on yksilöllinen elävä olento, kun taas väliaikainen aineellinen ruumis on vain kone, jota sielun energia liikuttaa. Kun sielu on läsnä kehossa, pidämme sitä elävänä ja houkuttelevana. Kun sielu jättää ruumiin, sanomme ihmisestä: "Hän on kuollut".

Anonyymi kirjoitti:

Tiedemiehet yrittävät itsepintaisesti alentaa ihmistä monimutkaisen biologisen mekanismin tasolle, joka on syntynyt vahingossa evoluutioprosessin aikana. Valtavalle määrälle tosiasioita, jopa yksinkertaisimmillekin, ei kuitenkaan löydy tyydyttävää selitystä tämän paradigman puitteissa. Jopa alkeellisen itsesäilytysvaiston ilmaantumista, joka evoluutioteorian mukaan olisi pitänyt olla olemassa jo proto-ameebassa, on käytännössä mahdotonta selittää. Rehelliset tiedemiehet myöntävät, että "toistaiseksi mikään fysikaalinen, biologinen tai matemaattinen teoria ei ole päässyt lähellekään selitystä tietoisuudellemme ja sen loogiselle seuraukselle, älylle" (R. Penrose, "Shadows of the Mind"). Yrittäessään selittää tietoisuuden ilmiötä tiedemiehet ja filosofit joutuvat väittämään, että tämä ominaisuus on läsnä jo aineen atomeissa! (Näin tekee esimerkiksi australialainen fyysikko Reginald Cahill.) Toisin sanoen, mikä tahansa syvällinen pohdinta tästä kysymyksestä johtaa väistämättä siihen, että järjestelmään on pakko tuoda joitakin idealistisia elementtejä; eikö siis ole loogisempaa erottaa tietoisuus erilliseksi kategoriaksi?

Lue lisää

Jokainen sielu on oma yksilö (elävä olento, henkilö, miten paremmin sen sanoa suomeksi, en tiedä?), jolla on erillinen tietoisuus eli yksilöllisyys. Jokainen meistä on ollut yksilö menneisyydessä, on yksilö nyt ja säilyttää yksilöllisyytensä tulevaisuudessa.

Sielu ei ole pelkkää energiaa tai persoonatonta valoa tai tyhjyyttä, kuten jotkut ihmiset virheellisesti luulevat. Sielu on kaunis persoonallisuus, joka kuuluu Jumalan valtakuntaan, ja sillä on henkinen keho, joka on sat-chit-ananda (sanskrit) - ikuisuus, tieto ja autuus. Kun sielu kuitenkin joutuu halun valtaan nauttia Jumalasta riippumatta, se laskeutuu välittömästi aineelliseen maailmaan, jossa se jää loukkuun aineelliseen kehoon. Miksi me kärsimme? Koska sielu, joka on sat-chit-ananda, on vangittuna aineelliseen kehoon, jonka luonto on asat-achit-nirananda, eli se on väliaikainen, tietämätön ja kärsimyksen alainen.

Anonyymi kirjoitti:

Sielu on elämänvoiman kipinä, joka on silmälle näkymätön. Se aktivoi kehon ja saa sen toimimaan, aivan kuten kuparijohdon läpi kulkeva sähkövirta kantaa suurta energiaa, vaikka se pysyykin näkymättömissä. Vaikka sielu on niin pieni, sillä on suuri voima hallita erilaisia ja erikokoisia aineellisia kehoja. Sielun voi havaita vain täydellinen mieli.

"...Ikuisen sielun vaikutus tuntuu kehon jokaisessa kohdassa - se ilmenee tietoisuutena. Tietoisuuden läsnäolo todistaa sielun läsnäolon kehossa. Jopa yksinkertainen ihminen ymmärtää, että keho, jossa ei ole tietoisuutta, on kuollut. Jos tietoisuus on poistunut kehosta, sitä ei voida palauttaa, vaikka kehoon laitettaisiin mitä lääkkeitä ja aineita tahansa. Näin ollen tietoisuuden lähde ei ole aineellinen ruumis, vaan ikuinen sielu...".

Sielu on jokaisen elävän olennon sydämessä, mutta koska oppineet materialistit eivät kykene havaitsemaan sitä, jotkut heistä väittävät, ettei sielua ole olemassa. Äärettömän pieni yksilöllinen sielu sijaitsee epäilemättä elävän olennon sydämessä yhdessä Ylisielun kanssa, ja siksi sydän on kehon käyttövoiman energianlähde. Keuhkoissa hapettavat verisolut saavat energiansa sielusta. Kun sielu lähtee kehosta, verenkierto pysähtyy. Lääkärit tunnustavat verisolujen tärkeän roolin elimistössä, mutta eivät pysty osoittamaan, että sielu on tämän energian lähde. He ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että kehon energianlähde on sydän...".

Sielu sijaitsee aineellisessa ruumiissa sydämen alueella. Se täyttää kehon tietoisuudella, aivan kuten lamppu täyttää huoneen valolla. Koska lamppu on yhdessä paikassa, se valaisee koko huoneen. Samalla tavalla sielu, joka on sydämen alueella, täyttää koko kehon tietoisuudella. Sydänsiirrossa sielu ei poistu kehosta sydämen mukana, koska se on henkinen. Aivan kuten auton kuljettajalle ei tapahdu mitään, kun jäähdytin vaihdetaan, sydämen vaihtaminen ei vaikuta sieluun millään tavalla. On vielä kerran korostettava, että sielu on yksilöllinen elävä olento, kun taas väliaikainen aineellinen ruumis on vain kone, jota sielun energia liikuttaa. Kun sielu on läsnä kehossa, pidämme sitä elävänä ja houkuttelevana. Kun sielu jättää ruumiin, sanomme ihmisestä: "Hän on kuollut".

Lue lisää

Sielu on käsittämätön.
Sielu on niin pieni, ettei sitä voi nähdä edes elektronimikroskoopilla. Vaikka keksittäisiinkin väline, jonka avulla voitaisiin nähdä niin pieni koko, sielua olisi silti mahdotonta havaita, sillä sielu on aineeton. Edes ajatusta, aineen hienovaraista muotoa, ei voida havaita. Määritelmän mukaan sielu on materian tuolla puolen. Se on näkymätön ja käsittämätön.
"Sielu on näkymätön, käsittämätön ja muuttumaton...".
Koska sielu on erillään aineesta, sitä ei voida ymmärtää kokeellisilla menetelmillä, joissa käytetään aineellisia välineitä.
Miten näet eron ikuisen sielun ja sen tilapäisen aineellisen kehon välillä, jossa se on?
Tietoisuus on osoitus elävän olennon läsnäolosta kehossa. Jokainen aistikokemus - kuten tämän sivun katsominen - merkitsee meille jotakin, koska meillä on tietoisuus. Kun tietoisuus poistuu kehosta, siitä tulee kuollut, eloton tai "tajuton", kuten tuolista. Tuolilla ei ole aistimuksia, sillä ei ole tietoisuutta, sillä ei ole sielua.
Kun elävä olento liittää tietoisuutensa ruumiiseen ja samaistuu siihen, sen on vaikea nähdä eroavansa ruumiista. Jos asiaa kuitenkin ajattelee kunnolla, ero käy selväksi. Kysykää itseltänne: "Voiko keho olla tietoinen itsestään?". Välitön vastaus on: "Ei, kehoni ei voi olla tietoinen itsestään. Pikemminkin olen tietoinen kehostani.
Tämän ajatuksen selventämiseksi sanotaan, että emme tiedä, onko keho tietoinen itsestään. Me emme tiedä sitä, koska emme ole keho. Ei voi sanoa varmasti, onko esimerkiksi sormi, aivot tai rintakehä itsetietoinen. He eivät myöskään voi itse kertoa minulle (oletetusta) tietoisuudestaan, koska kenelläkään heistä ei ole minää, persoonallisuutta. Ne ovat ainakin empiirisesti tiedostamattomia. Muita yksinkertaisia ymmärtämisharjoituksia voidaan käyttää tämän ymmärtämiseen: "Varpaani ei ole persoonallisuus. Jalkani, nenäni, korvani, aivoni tai koko kehoni ei ole persoonallisuus. Nämä "minä"-vaatteet eivät voi kertoa minulle, kuka minä olen tai kuka he ovat - olivatpa he sitten yksittäin tai kaikki yhdessä, koska yksikään heistä ei ole "minä", persoonallisuus. Millään näistä ruumiinosista ei ole henkilökohtaista kokemusta. Minä olen se, joka saan kokemusta heidän kauttaan. Näin ollen voimme päätellä, että he ovat erilaisia kuin kehossa oleva henkilö, joka kokee kokemuksen, eli he eivät ole minä, tietoisuuden haltija. Kehon ja minän välinen ero näkyy jopa kielessä, sillä se muoto osoittaa, että minä on erilainen kuin kehoni.
Lisäksi voimme ymmärtää tämän eron ruumiin ja "minä" välillä jokapäiväisen kokemuksen kautta. Jos esimerkiksi jokin koskettaa kättäni, on empiirisesti väärin ajatella, että käteni on tietoinen tietystä ärsytyksestä. Jos ajattelemme asiaa, voimme päätellä, että minä olen se, joka käden ja tunnistamisprosessin kautta on tietoinen siitä, että jokin on koskettanut kättä. Perusminä käyttää aivoja käsittelemään hermoston signaaleja ja siten hallitsee kehon toimintaa.
Saman tunnistamisprosessin mukaisesti henkilö voi esimerkiksi ilmoittaa olevansa nälkäinen, vaikka todellisuudessa vatsa, ei henkilö, vaatii ruokaa. Käsite "nälkä" tarkoittaa, että "minä", yksilö, olen tietoinen vatsan supistumisesta. ...
Jos sielu on ikuinen, mitä sille tapahtuu aineellisen ruumiin kuoleman jälkeen?
Aineellisen ruumiin kuoleman jälkeen sielu siirtyy toiseen ruumiiseen. Bhagavad-Gita (2.22).
Näin ehdollistunut elävä olento siirtyy jatkuvasti aineellisesta kehosta toiseen yrittäessään löytää onnen. Tätä sielun uudelleensyntymisprosessia kutsutaan samsaraksi - syntymien ja kuolemien kiertokuluksi tai toisella tavalla "sielun jälleensyntymiseksi"

Anonyymi kirjoitti:

Sielu on käsittämätön.
Sielu on niin pieni, ettei sitä voi nähdä edes elektronimikroskoopilla. Vaikka keksittäisiinkin väline, jonka avulla voitaisiin nähdä niin pieni koko, sielua olisi silti mahdotonta havaita, sillä sielu on aineeton. Edes ajatusta, aineen hienovaraista muotoa, ei voida havaita. Määritelmän mukaan sielu on materian tuolla puolen. Se on näkymätön ja käsittämätön.
"Sielu on näkymätön, käsittämätön ja muuttumaton...".
Koska sielu on erillään aineesta, sitä ei voida ymmärtää kokeellisilla menetelmillä, joissa käytetään aineellisia välineitä.
Miten näet eron ikuisen sielun ja sen tilapäisen aineellisen kehon välillä, jossa se on?
Tietoisuus on osoitus elävän olennon läsnäolosta kehossa. Jokainen aistikokemus - kuten tämän sivun katsominen - merkitsee meille jotakin, koska meillä on tietoisuus. Kun tietoisuus poistuu kehosta, siitä tulee kuollut, eloton tai "tajuton", kuten tuolista. Tuolilla ei ole aistimuksia, sillä ei ole tietoisuutta, sillä ei ole sielua.
Kun elävä olento liittää tietoisuutensa ruumiiseen ja samaistuu siihen, sen on vaikea nähdä eroavansa ruumiista. Jos asiaa kuitenkin ajattelee kunnolla, ero käy selväksi. Kysykää itseltänne: "Voiko keho olla tietoinen itsestään?". Välitön vastaus on: "Ei, kehoni ei voi olla tietoinen itsestään. Pikemminkin olen tietoinen kehostani.
Tämän ajatuksen selventämiseksi sanotaan, että emme tiedä, onko keho tietoinen itsestään. Me emme tiedä sitä, koska emme ole keho. Ei voi sanoa varmasti, onko esimerkiksi sormi, aivot tai rintakehä itsetietoinen. He eivät myöskään voi itse kertoa minulle (oletetusta) tietoisuudestaan, koska kenelläkään heistä ei ole minää, persoonallisuutta. Ne ovat ainakin empiirisesti tiedostamattomia. Muita yksinkertaisia ymmärtämisharjoituksia voidaan käyttää tämän ymmärtämiseen: "Varpaani ei ole persoonallisuus. Jalkani, nenäni, korvani, aivoni tai koko kehoni ei ole persoonallisuus. Nämä "minä"-vaatteet eivät voi kertoa minulle, kuka minä olen tai kuka he ovat - olivatpa he sitten yksittäin tai kaikki yhdessä, koska yksikään heistä ei ole "minä", persoonallisuus. Millään näistä ruumiinosista ei ole henkilökohtaista kokemusta. Minä olen se, joka saan kokemusta heidän kauttaan. Näin ollen voimme päätellä, että he ovat erilaisia kuin kehossa oleva henkilö, joka kokee kokemuksen, eli he eivät ole minä, tietoisuuden haltija. Kehon ja minän välinen ero näkyy jopa kielessä, sillä se muoto osoittaa, että minä on erilainen kuin kehoni.
Lisäksi voimme ymmärtää tämän eron ruumiin ja "minä" välillä jokapäiväisen kokemuksen kautta. Jos esimerkiksi jokin koskettaa kättäni, on empiirisesti väärin ajatella, että käteni on tietoinen tietystä ärsytyksestä. Jos ajattelemme asiaa, voimme päätellä, että minä olen se, joka käden ja tunnistamisprosessin kautta on tietoinen siitä, että jokin on koskettanut kättä. Perusminä käyttää aivoja käsittelemään hermoston signaaleja ja siten hallitsee kehon toimintaa.
Saman tunnistamisprosessin mukaisesti henkilö voi esimerkiksi ilmoittaa olevansa nälkäinen, vaikka todellisuudessa vatsa, ei henkilö, vaatii ruokaa. Käsite "nälkä" tarkoittaa, että "minä", yksilö, olen tietoinen vatsan supistumisesta. ...
Jos sielu on ikuinen, mitä sille tapahtuu aineellisen ruumiin kuoleman jälkeen?
Aineellisen ruumiin kuoleman jälkeen sielu siirtyy toiseen ruumiiseen. Bhagavad-Gita (2.22).
Näin ehdollistunut elävä olento siirtyy jatkuvasti aineellisesta kehosta toiseen yrittäessään löytää onnen. Tätä sielun uudelleensyntymisprosessia kutsutaan samsaraksi - syntymien ja kuolemien kiertokuluksi tai toisella tavalla "sielun jälleensyntymiseksi"

Lue lisää

Keho on sielun harhojen biologinen ilmentymä.


Sielu (élan vital - "elämän impulssi") etsii onnellisuutta, halujen täyttymistä. Tässä etsinnässä se ruumiillistuu eri kehoihin ja elämänmuotoihin, kunnes se syntyy ihmiskehossa. Jos tarkastelemme elämänmuotojen moninaisuutta, huomaamme tietoisuuden asteittaisen kehittymisen, tunteiden ja havaintojen kehittymisen sekä vapaan tahdon ilmaisemisen. Mikä ajaa evoluutiota? Tietoisuus. Kaikki kumpuaa tietoisuudesta. Elämän olosuhteiden ja itse kehon havaitseminen on mahdollista tietoisuuden ansiosta.

Kuun heijastuminen vesistön pinnasta auttaa meitä ymmärtämään tämän. Kun vesi aaltoilee, heijastus värähtelee ja heiluu aaltojen mukana. Kuu itse loistaa taivaalla vakaasti ja liikkumattomana. Myös sielu loistaa hengellisestä sijainnistaan (ajan ja avaruuden tuolla puolen), joka heijastuu aineen vääristämän tietoisuuden kautta ruumiillisen olemassaolon vaihtelevissa olosuhteissa. Ruumis on sielun harhojen biologinen ilmentymä. Kehon synnyttää itseilmaisu, joka perustuu väärään käsitykseen itsestä, hienovaraisesta karkeaan, kerros kerrokselta: ego, mieli, mieli ja aistit. Sielu itsessään on hienovarainen, tietoinen tarkkailija, joka valaisee ja elävöittää tietoisuudella ruumiin aineellisia kuoria kokemalla ruumiillisen olemassaolon.
______________________________
Sielu eroaa olennaisesti hienojakoisesta kehosta siinä, että sielu on itse elävä persoonallisuus, elämän ja yksilöllisyyden lähde tai toimija, kun taas hienojakoinen keho on toimiva kuori tai ohjelma, jolla ei ole itsenäistä elämää ja joka vaikuttaa elävältä vain siksi, että sielu on sen takana.

Fyysinen keho ja hienojakoinen keho toimivat yhdessä eräänlaisena vääränä olemuksena tai koneena, jossa TODELLINEN OLEMUS – SIELU – MATKUSTAA MATKUSTAJANA.

Menneisyyden toimiensa kautta ihminen muodostaa tietyn mentaliteetin (oleminen määrittää tietoisuuden), ja tästä nykyisestä mentaliteetista tulee tulevan toiminnan perusta (tietoisuus määrittää olemisen). Tämä on jälleensyntymisen perusta.

Menneisyydestä tulevaisuuteen.
Olennaista on, että menneisyyden toimien kautta ihminen muodostaa tietyn mentaliteetin (oleminen määrittää tietoisuuden), ja tästä nykyisestä mentaliteetista tulee tulevan toiminnan perusta (tietoisuus määrittää olemisen).
Aivan kuten me vaihdamme yhdessä elämässä kuluneita pukuja monta kertaa, samalla tavalla ikuinen sielu vaihtaa kuluneita ruumiita monta kertaa aineellisessa maailmassa ollessaan. On yhtä naurettavaa ajatella, että yksi sielu on ikuisesti sidottu kehoon ja että "venäläiset sielut" asuvat venäläisissä kehoissa, kuin ajatella, että japanilaisissa autoissa on välttämättä japanilaisia. "Venäjällä tehdyissä" ruumiissa voi olla sieluja, jotka ovat eläneet muissa maissa ja jopa muissa elämänmuodoissa menneisyydessä.
__________________________
Bhagavad Gita 2.

TEKSTI 23 :
Sielua ei voi paloitella millään aseella, polttaa tulella, kastella vedellä tai kuivattaa tuulella.
________________________________________
Sielua kutsutaan syntymättömäksi, mutta koska se on aineellisessa kehossa, se näyttää siltä kuin se olisi syntynyt kehon mukana.

Itse asiassa KEHOSSA OLEVA SIELU EI SYNNY EIKÄ KUOLE.

Kaikki syntynyt on tuomittu kuolemaan. KOSKA SIELU EI OLE SYNTYNYT, SILLÄ EI OLE MENNEISYYTTÄ, NYKYISYYTTÄ EIKÄ TULEVAISUUTTA.
SE ON AINA OLEMASSA OLEVA JA ALKUPERÄINEN. Toisin sanoen sen syntyajankohtaa ON MAHDOTONTA määrittää.
________________________________________

Käsitys siitä, että ruumiimme kuoleman myötä kaikki loppuu, ei pidä paikkaansa. Tieto jälleensyntymisestä eli siitä, että sielu siirtyy lopulta toiseen kehoon, oli olemassa jo varhaisessa kristinuskossa.
Yksittäinen sielu siirtyy siis aineellisesta kehosta toiseen, ja sen nykyinen keho sekä sen toiminta tässä elämässä määräävät, mikä on sen seuraava keho. Yksinkertaisesti sanottuna ihmisen elämäntapa, hänen tekonsa ja toimintansa muodostavat uudet halut ja tavoitteet, tietyt luonteenominaisuudet ja uuden tietoisuuden eli hänen hienojakoisen kehonsa. Ja se määrää, mihin kehoon hän joutuu seuraavassa elämässään.
Mistä seuraava keho riippuu? Se riippuu olennosta itsestään: aivan kuten tämä päivä muokkaa huomisen tapahtumia. Toisin sanoen tietoisuus, jonka ihminen on muodostanut tässä elämässä, siirtää hänet kuoleman hetkellä uuteen kehoon, joka vastaa hänen tietoisuuttaan kuoleman hetkellä.

Anonyymi kirjoitti:

Sielu on käsittämätön.
Sielu on niin pieni, ettei sitä voi nähdä edes elektronimikroskoopilla. Vaikka keksittäisiinkin väline, jonka avulla voitaisiin nähdä niin pieni koko, sielua olisi silti mahdotonta havaita, sillä sielu on aineeton. Edes ajatusta, aineen hienovaraista muotoa, ei voida havaita. Määritelmän mukaan sielu on materian tuolla puolen. Se on näkymätön ja käsittämätön.
"Sielu on näkymätön, käsittämätön ja muuttumaton...".
Koska sielu on erillään aineesta, sitä ei voida ymmärtää kokeellisilla menetelmillä, joissa käytetään aineellisia välineitä.
Miten näet eron ikuisen sielun ja sen tilapäisen aineellisen kehon välillä, jossa se on?
Tietoisuus on osoitus elävän olennon läsnäolosta kehossa. Jokainen aistikokemus - kuten tämän sivun katsominen - merkitsee meille jotakin, koska meillä on tietoisuus. Kun tietoisuus poistuu kehosta, siitä tulee kuollut, eloton tai "tajuton", kuten tuolista. Tuolilla ei ole aistimuksia, sillä ei ole tietoisuutta, sillä ei ole sielua.
Kun elävä olento liittää tietoisuutensa ruumiiseen ja samaistuu siihen, sen on vaikea nähdä eroavansa ruumiista. Jos asiaa kuitenkin ajattelee kunnolla, ero käy selväksi. Kysykää itseltänne: "Voiko keho olla tietoinen itsestään?". Välitön vastaus on: "Ei, kehoni ei voi olla tietoinen itsestään. Pikemminkin olen tietoinen kehostani.
Tämän ajatuksen selventämiseksi sanotaan, että emme tiedä, onko keho tietoinen itsestään. Me emme tiedä sitä, koska emme ole keho. Ei voi sanoa varmasti, onko esimerkiksi sormi, aivot tai rintakehä itsetietoinen. He eivät myöskään voi itse kertoa minulle (oletetusta) tietoisuudestaan, koska kenelläkään heistä ei ole minää, persoonallisuutta. Ne ovat ainakin empiirisesti tiedostamattomia. Muita yksinkertaisia ymmärtämisharjoituksia voidaan käyttää tämän ymmärtämiseen: "Varpaani ei ole persoonallisuus. Jalkani, nenäni, korvani, aivoni tai koko kehoni ei ole persoonallisuus. Nämä "minä"-vaatteet eivät voi kertoa minulle, kuka minä olen tai kuka he ovat - olivatpa he sitten yksittäin tai kaikki yhdessä, koska yksikään heistä ei ole "minä", persoonallisuus. Millään näistä ruumiinosista ei ole henkilökohtaista kokemusta. Minä olen se, joka saan kokemusta heidän kauttaan. Näin ollen voimme päätellä, että he ovat erilaisia kuin kehossa oleva henkilö, joka kokee kokemuksen, eli he eivät ole minä, tietoisuuden haltija. Kehon ja minän välinen ero näkyy jopa kielessä, sillä se muoto osoittaa, että minä on erilainen kuin kehoni.
Lisäksi voimme ymmärtää tämän eron ruumiin ja "minä" välillä jokapäiväisen kokemuksen kautta. Jos esimerkiksi jokin koskettaa kättäni, on empiirisesti väärin ajatella, että käteni on tietoinen tietystä ärsytyksestä. Jos ajattelemme asiaa, voimme päätellä, että minä olen se, joka käden ja tunnistamisprosessin kautta on tietoinen siitä, että jokin on koskettanut kättä. Perusminä käyttää aivoja käsittelemään hermoston signaaleja ja siten hallitsee kehon toimintaa.
Saman tunnistamisprosessin mukaisesti henkilö voi esimerkiksi ilmoittaa olevansa nälkäinen, vaikka todellisuudessa vatsa, ei henkilö, vaatii ruokaa. Käsite "nälkä" tarkoittaa, että "minä", yksilö, olen tietoinen vatsan supistumisesta. ...
Jos sielu on ikuinen, mitä sille tapahtuu aineellisen ruumiin kuoleman jälkeen?
Aineellisen ruumiin kuoleman jälkeen sielu siirtyy toiseen ruumiiseen. Bhagavad-Gita (2.22).
Näin ehdollistunut elävä olento siirtyy jatkuvasti aineellisesta kehosta toiseen yrittäessään löytää onnen. Tätä sielun uudelleensyntymisprosessia kutsutaan samsaraksi - syntymien ja kuolemien kiertokuluksi tai toisella tavalla "sielun jälleensyntymiseksi"

Lue lisää

Bhagavad Gita 2.

TEKSTI 23 :
Sielua ei voi paloitella millään aseella, polttaa tulella, kastella vedellä tai kuivattaa tuulella.

Anonyymi kirjoitti:

Kukaan ei voi tappaa sielua, koska sielu on energiaa. Newtonin kolmas laki.
Jokaisella pyhällä on menneisyys (hän ei ollut aina pyhä). Ja jokaisella syntisellä on tulevaisuus, jos hän haluaa sitä. Jälleensyntyminen. Karman laki.

Lue lisää

Joten on toivoa.

Anonyymi kirjoitti:

Bhagavad Gita 2.

TEKSTI 23 :
Sielua ei voi paloitella millään aseella, polttaa tulella, kastella vedellä tai kuivattaa tuulella.

Sielu on kuolematon, mutta kuolee fyysinen keho. Kuoleman jälkeen sielu saa uuden fyysisen kehon. Samsara. Jälleensyntyminen. Elämästä elämään. Kuolemasta kuolemaan.

Anonyymi kirjoitti:

Sielu on kuolematon, mutta kuolee fyysinen keho. Kuoleman jälkeen sielu saa uuden fyysisen kehon. Samsara. Jälleensyntyminen. Elämästä elämään. Kuolemasta kuolemaan.

Ihminen ilman sielua on biorobotti, materiaa. Kaikilla ihmisillä on sielu.
Sielu on kuolematon.

Anonyymi kirjoitti:

Sielu on kuolematon, mutta kuolee fyysinen keho. Kuoleman jälkeen sielu saa uuden fyysisen kehon. Samsara. Jälleensyntyminen. Elämästä elämään. Kuolemasta kuolemaan.

Jotkut ihmiset eivät saa fyysistä kehoa nopeasti, esimerkiksi itsemurhan tekijät tai jotkut muut. Ne elävät pitkään hienojakoissa kehossa. Hienojakoisen kehon sisällä on sielu. Tälläisessä kehossa he kärsivät suuresti, koska heillä on aineelliset halut, mutta ei kehoa, jolla voi täyttää niitä haluja. Mutta myöhemmin, jopa kovin pitkän ajan kuluttua he saavat uuden fyysisen kehon. Niin heillekin annetaan taas uusi mahdollisuus.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17568117/bhagavad-gita

Jos Bhagavad-gitaa ei olisi, voisimme vaeltaa ikuisesti näillä olemisen tasoilla kuin monimutkaisen tietokonepelin osallistujat ilman mitään käsitystä siitä, mihin mennä seuraavaksi. Gita on suurin kompassi, jonka Jumala Krishna on antanut ihmiskunnalle ja jonka avulla ihminen voi tehdä matkan kuoleman maailmasta ikuisen tietoisuuden maailmaan. Ja magneetti, joka poikkeuksetta vetää puoleensa nuolen, joka osoittaa tien täydellisyyteen, on bhakti, omistautuminen ja rakkaus. Gitan metafyysinen kompassi osoittaa myös muita maamerkkejä, kuten maallisen toiminnan, meditatiivisen joogan tai tiedon viljelyn. Tästä syystä sen opetukset ovat merkityksellisiä niin monille eri henkisille koulukunnille. Mutta Sri Krishna itse vakuuttaa toistuvasti Gitan sivuilla, että vain jumalallinen rakkaus ja kauneus voivat pelastaa maailman....…
Upanishadeja ("keskusteluja tietäjien kanssa") kunnioitetaan vedalaisista kirjoituksista puhtaana henkisen ajattelun mallina, jota maalliset intressit eivät ole turmelleet, viisautena, joka ei ole "tästä maailmasta". Bhagavad-Gitan sanoma ylittää kuitenkin jopa Upanishadien paljastukset, ilmoitukset ja paljastaa henkisen todellisuuden uudet syvyydet. ... kuvastaa muinaista perinnettä, jonka mukaan Gitaa juhlitaan kaikkien Upanishadien ytimenä, Vedojen viisauden ytimenä, kvintessenssina.
Ei ole harvinaista, että eurooppalainen lukija lukee Bhagavad-gitaa ilman kommentteja ja tutkii vain akateemista käännöstä. Henkisen tiedon siirtämistä koskevan vedalaisen järjestelmän mukaan Bhagavad-gitan kääntäjien tulisi kuitenkin kuulua tiettyyn teologiseen perinteeseen (sampradaya) ja opetuslapseusketjuun (parampara), jossa tieto siirtyy sukupolvelta toiselle, opettajalta oppilaalle. Tämä menetelmä on kuvattu Bhagavad-gitan neljännessä luvussa, joka käsittelee henkisen tiedon hankkimista. Vain tällaisen lähestymistavan kautta voi ymmärtää Gitan syvällisen merkityksen. Yhtä tärkeitä ovat kommentit. Intian eri filosofiset koulukunnat jatkavat Gitan tutkimista ja kommentoivat sitä jatkuvasti. Tällä tavoin pidetään yllä perusperiaatetta, jonka mukaan Gita on elävän henkisen tiedon kantaja eikä kuolleiden uskonnollisten lakien kokonaisuus. Kaksi pääkoulukuntaa, joihin Gitan kommentaattorit kuuluvat, ovat impersonalistit, jotka pyrkivät sulautumaan Absoluutin persoonattomaan aspektiin (Brahmāna), ja personalistit, jotka etsivät ikuista suhdetta persoonalliseen Jumalaan (Bhagavān). .

Ihan kaikkia.