Kyllä täytyy olla outo luonne kun tuo miesviha jatkuu vielä talosta poistuneenakin. Haastattelussa kertonut Reeon ja Miikan kiusanneen kaikkia. Olen kokoajan seurannut 24 / 7 ja en ole havainnut mitään tuollaista. Niin se vain on että kaikki ihmiset ei sovi keskenään mutta haukkumaan on turha Merven lähteä.
Merven miesviha jatkuu ulkomaailmassa
14
134
Vastaukset
- Anonyymi
Tottahan Merve puhuu eikä ole edes ainut joka on kommentoinut Reeon ja Miikkan käytöstä. Toki Reijo fanit ovat joko tyhmiä tai sulkevat silmänsä heidän vioiltaan, vaikka muita asukkaita haukutaan päät punaisina.
- Anonyymi
Ei muuten pidä paikkaansa. Mekin seuraamme tiiviisti ja kiusaamista ei ole näkynyt. Emme fanita ketään vaan katsomme huviksemme.
- Anonyymi
Nykyajan ihmiset mukaloukkaantuu ihan jo siitä jos Huomenta sanoo. Uhriudutaan ja paisutellaan asioita.
- Anonyymi
Just niin. Reijo ja varsinkin itkuMiikka ovat pahimmat kiusaajat ja uhriutujat.
- Anonyymi
Antaa Merven narista sillä kammottavalla äänellä.Kateus on kavala tauti.
- Anonyymi
Nyt voi taas seurata ohjelmaa kun narinaa ei kuulu 👍👍👍
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt voi taas seurata ohjelmaa kun narinaa ei kuulu 👍👍👍
Merve katsoo 24/7:aa ja syödä mussuttaa vaan. Narisee, syö ja makaa vaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Merve katsoo 24/7:aa ja syödä mussuttaa vaan. Narisee, syö ja makaa vaan.
Välillä kuitenkin nousee peilaamaan itseään joka suunnalta.
- Anonyymi
Kyllähän ne Reeo ja Miikka luo huonoa ilmapiiriä,mutta tuotanto suojelee niitä ..tuotanto kun ei näytä niitten touhuja kansalle vaan aina kamerat naisten sanomisessa ja tekemisessä
SIINÄ VISSI ERO.KOKO AJAN PARUTAAN ETTÄ KAMERAT KUVAA MAKKARISSA OLEVIA NAISIA....MIKSI EI REEOA JA MIIKKA LÄSSYTTÄMÄSSÄ SEURAAVISTA PUTOAJISTA- Anonyymi
HULLU 70V VANHA AKKA HUUTAA 24/7 :D
- Anonyymi
Katkeruus kuuluu feministien luonteeseen valitettavasti. Siktä miesviha juontaa juurensa.
- Anonyymi
Ei kannata miesten sekaantua tuohon hulluun, väittää takuulla tulleensa raiskatuksikin.
- Anonyymi
Taisi tuo Aleksi kanssa mainita samasta asiasta kuin Merve. Ja heitteleehän ne kuittia siellä vähän väliä ja naureskelee keskenään.
- Anonyymi
Tämä on käsikirjoitettu peli. Ei ne itse kaikkea keksi tuolla.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2134060Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112563Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382275Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?801390Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te861278- 481149
- 751027
- 59883
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu57844- 44802