Käyt ajokortti tarkastuksessa, tiettynä ikää . Lääkäri tarkastaa ensin testein ja kyselyin , ja kirjoittaa ,että ,jos ajokokeen selvittää ,niin kortti jatkuu. Näin kirjaa lääkäri , geriatri erään terveystalon ja jää odottamaan ajo kokeen tuloksia ja on kirjannut näin asiakkaalle. Sitten asiakas käy ajokokeen , autokoulun opettajan kanssa ja suoritus on hyväksytty , autokoulun ajon jälkeen ja siinä ilmoitetaan ,että ajokortti jatkuu. Näin tehty ,kun erään tereveystalon , geriatri on vaatinut. Eli ajo-oikeus jatkuu. Sitten on jääty odottamaan,sitä että ilmoittaa eteen päin ajokortin uusimisen ikään , liittyvän , jossa vaaditaan erikoislääkärin tutkimusta , laajaa. Aiemmin ennen tätä oli laajatutkimus jo tehty ja kortti oli viiden vuoden , mutta nyt piti käydä geriatrilla , ikään liittyvä takia. Ajo oli autokoulun mukaan , onnistunut ja autokoulun opettaja ,kirjoitti,että ajo jatkuu edelleen. Ei ole estettä kortin uusimiselle. Terveystarkastus OK ja ajosuoritus OK. Niin tämän mukaan olisi geriatrian ilmoittaa ,myös poliisille, mutta eipä ilmoittanutkaan , tämän tutkimisen mukaan mitään , ajokokeen tuloksesta ,vaan oli ilmoittanut poliisille, että ei jatka ajo-oikeutta, ja ihan toisenlaisen teksti, oli ilmoittanut poliisille ,tämä geriatri , ihan jotain muuta, ettei ajo-oikeus jatku , vaan kortti pois vain. Tämä oli niin kiero tämä geriatri, että olikin ilmoittanut ihan muuta , mitä oli kirjannut,kun asiakas kävi vastaanotolla , ja ilmoitti poliisille ihan muuta. Tämän terveystalon , lääkärin kanta oli, vaikka terveystutkimus oli OK ja ajaminen OK ,silloin ,kun asiakas kävi vastaanotolla , niin tämä geriatri oli kirjoittanut poliisille ihan muuta näiden testien jälkeen, että ei silti jatka ajokorttia. Yritettiin selvittää tämän geriatrian työnantajan kanssa tätä toimintaan, mutta siellä oltiin sitä mieltä , että ensin maksatettiin 200 euron., geriatrian ajokortti tarkastus , ja ajokoe lääkärin itse määräämä 300 euron, eli geriatrian, johon hän vaati tämän, sanoin ,että jos selviää ajokokeesta niin kortti jatkuu ,ja näin tehtiin , kaikki oli OK, tarkastus ja ajokoe, mutta silti tämä lääkäri kirjoitti , mitään ilmoittamatta , poliisille ,että ajo-oikeus ei jatku, ja tämä kiero geriatri teki sen mitään ilmoittamatta asiakkaalle mitään ,ettei hän hyväksy mitään niitä ,mitä vaati,että ajo-oikeus jatkuu itse vaan ilmoittaa , 500 euron tukimukset olleen vain huijausta, ja laskutettiin, asiakasta ja lopputulos oli geriatrian , ilmoitus poliisille ihan muuta , mitä ilmoitti itse ajo-oikeuden jatkumisen edellytykset. Tämä Terveystalo kirjoitti ihan muuta, mutta asiakkaalla maksatettiin 500 euroa näistä ,eikä mitkään lääkärin itsensä puheet ennen ajokokeen suorituksen , ehto suoritus siitä , pitänyt paikkaansa enää ajokokeen suoriutumisen paikkaansa enää, kun hänen olisi pitänyt ajokokeen suoriutumisen jälkeen jatkaa ajo-oikeutta ja ilmoittaa totuuden mukaisesti näin myös poliisille, muuta ilmoitti ihan muuta. Tätä ei suosittu oikaisemaan, ei terveystalossa geriatri ,eikä Terveystalo myöskään, eikä poliisikaan suostunut oikaisemaan mitään.
On se jos asiakas käy tutkimukset terveyden ja OK on ja vaaditaan ajokoe lääkärin toimesta, geriatrian itsensä terveystalon , ja ajokokeen suorittaa oikea ajo-opettaja , autokoulun, ja asiakas suoriutuu ajokokeesta , ja ajo-opettaja autokoulun hyväksyy ajon, ja lääkäri geriatri on aiemmin kirjoittanut, jos ajokokeesta selviää ,niin ajo -oikeus jatkuu, ja autokoulun opettaja kirjoittaa,että ajo on hyväksytty ja nämä tiedot on geriatrille toimitettu ajokortin uusimiseen, niin tämä jälkeenpäin , ensimmäisen käynnin, ei ole mitään muuta käyntiä enää ,tähän ajokortti tarkastukseen liittyvää, eli näin olisi pitänyt ilmoittaa poliisille myös, mutta lääkäri oli ilmoittanut ihan toisin, eikä ensimmäisen käynnin jälkeenpäin ollut mitään käyntiä enää ajokorttiin liittyvään, niin että lääkärillä olisi ollut muuta kirjattavaa käyntiä ajokorttiin uusintaan käyntiä ollut vaatimuksia,muuta kuin mitä ensimäinen käynti koski. Niin lääkäri oli kirjannut jälkeenpäin tutkimuksen hyväksymisen ja ajokokeen, hyväksymisen autokoulun, on geriatri kirjoittanut ihan muuta, että ei puolla ajo-oikeutta eikä kortin uusintaa ,eikä tähän ole käyntiä toista mihin lääkäri on jälkeenpäin päin kirjannut näin ei ole mitään uutta tutkimusta tähän lausuntoon käyntiä asiakkaan ollut niin,että ajo -oikeus ei jatku ,eikä mitään ajokoetta uutta . Näin geriatri toimii ja lisäilee jälkeenpäin muuta ja kirjoittaa poliisille ihan muuta tämä geriatri. Vaikka kuinka olisi vaadittu , vastuuseen geriatria, että miten hän on kirjannut jälkeenpäin ihan muuta ,asiakkaan tietoihin, eikä ole edes tavannut asiakasta, enää , niin ,että hänen tietoihin lääkäri kirjoittaa ihan muuta jälkeenpäin, ilman että löytyy edes käyntiä , tähän , että kirjoittaa poliisille , että korttia ei uusita eikä asiakas ole käynyt edes vastaanotolla , tämän takia , jos korttia ei sitten uusita ja tämä , kirjoitus ei ollut se minkä geriatri, kirj
Autokoulu
Ajokortti tarkastukset Kajaanissa eräässä terveystalossa.
5
282
Vastaukset
- Anonyymi
Kirjoitat pitkästi. Ajo-oikeuden riistoa ei tulisi antaa yhdelle lääkärille. Pitäisi olla mahdollisuus oikaista asia. Vaikuttaa siltä, että lääkärit haluavat löytää vikoja tutkittavasta.
Eräs vaihtoehto voisi olla muuttaa toiseen maahan, ja ajaa hankkia itselle sikäläinen kortti. Tietysti kieli pitää ymmärtää. Omia terveystietoja ei pidä uudessa maassa kertoa.- Anonyymi
kälä kälä kälä
- Anonyymi
Ei ole velvollisuutta ymmärtää kieltä.
- Anonyymi
Avaajan kirjoituksen ja sen katkonaisuuden, virheitten ja sekavuuden perusteella en antaisi ajo-oikeutta missään tapauksessa.
Nuo ikäkausi tutkimukset ovat kovin löperöjä ja vain todella huonokuntoinen tai lähes sokea ei saa ajokorttiaan uusittua. - Anonyymi
Nyt oli niiiin sekava teksti että ajolupa lähtis jo pelkästään ton perusteella!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2804733Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353056Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k492939Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281531Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271232- 471179
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7986Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58971Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52959Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78941