Mun pitäisi nyt tehdä hakemus lisäopintoajalle tammikuussa alkavalle lukukaudella, mutta jos sen teen, sitten pitää tammikuussa paikan saatuani kertoa koululle, että saan tammikuussa tuomion, menen joko vankilaan tai yhdyskuntapalveluun. Opinto-oikeuteni on loppumassa yliopistossa, se on tämä kevät tai sitten ei mitään, sillä muuten menetän pari vuotta jo kiitettävästi opiskeltua yliopistoani ja enkä saa myöhemmin jatkaa. En myöskään voi käydä klo 8-16 yhdyskuntapalvelutöissä, koska yliopiston kursseilla on läsnäolopakko enkä myöskään saa oikeutta suorittaa yliopistoa normitahtia hitaammin, koska se on jo tapahtunut ja nyt on pakko tehdä normitahtiin tämä kandin turkinto josta on enää vähän jäljellä. En olisi ikinä tehnyt rikosta ellen olisi Einsteinille sukua, tulokseni ovat hyvin poikkeukselliset hyvällä tavalla opinnoissa ja työelämässä, mutta kuten kaikki Einsteinit, minäkin olen autismikirjolla, ja siihen ainoa lääke on kannabis. Jäin rattijuopumuksesta taas kiinni, kun se prkl näkyy testeissä vaikka ei olisikaan polttanut ennen ajoa. Ei pysäytetty ajotavan takia.
Luultavasti olisi helpompaa saada opiskella 8-20 joka päivä vankilassa etäluennoilla läppärillä, kuin mennä yhdyskuntapalveluun jolloin ei jaa aikaa olla läsnä luennoilla, mutta en todellakaan halua luokkakavereiden tietävän, että vankilasta käsin olen osa luentoa, sittenhän en saa töitä valimistuttuani kun tulevat kollegat pääsee juoruamaan, se on huumehörhö, älkää vaan sitä palkatko.
Menetänkö opiskelupaikkani yliopistossa?
Anonyymi-ap
0
148
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2334159Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1122624Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit392369Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811426Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1151416- 481169
- 781087
- 59953
- 45936
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58921