Ihmetellä pitää Tuulan syömisten määrää. Ei koskaan edes kysy onko kaikki jo ottaneet,vaan aina yrittää ensimmäisenä ahmia. Iltana muutamana jollekulle oli jätetty viimeinen pala kahdesta Miikkan leipomasta leivästä. Oli kyllä mainittu jätettävän viimeinen pala jollekulle,(en nyt muista kenelle), niin eipä aikaakaankun Tuula meni , otti ja SÖI SEN. Ei sivistynyt ihminen Tuulan tavalla käyttäydy. SUNNUNTAINA TUULA KOTIIN, niin jää muillekkin ruokaa. E läkeläinen joutaa kotiin märehtimään.
Voi herranjestas TUULAN ahmisen määrää.
7
114
Vastaukset
- Anonyymi
Taas sama aloittaja. Lopeta.
- Anonyymi
Minä otin eka kertaa kantaa ko asiaan,kun olen tähän asti seurannut kaikkien käyttäytymistä talossa 24/7:lta. Olen kyllä lukenut muiden kirjotuksia,mutta mottoni ei ole mennä toisten kirjoitusten mukaan, vaan minun on nähtävä itse asiat konkreettisesti enenkuin voin sanoa kommentini.-- Tuntuu kuin olisitte Tuulan sukulaisia Polvijärveltä. Asunetteko kenties Tuulan kanssa sijoitettuna vanhalle koululle, jossa Tuula on kertonut asuvansa,koska sanoi olevansa myös eläkkeellä.
- Anonyymi
Todellakin joku onneton luuseriraukka on ottanut Tuulan "hampaisiinsa". Sairasta yhtenään mölistä negatiivistä jostain tosi-tv hahmosta. Tuon kyllä kannattaa ihan oikeasti lopettaa BB:n katselu kun noin korpeaa. Viha syö ihmistä itseään ja pilaa ihmisen oman elämän, sen takia pois ruudun ääreltä.
- Anonyymi
Sinua näkyy korpeavan, joten ole katsomatta BB:tä ja ennenkaikkea katsojien kommentteja näkemistään asukkaiden huonoista käyttäytymisistä. Säästät mielenterveyttäsi ettei se saa pahempaa tilaa.
- Anonyymi
Annoin kommenttini edellisen kirjoittajan aloitukseen. Ellet itse kirjoittanut edellistä , lue antamani kommentti jokatapauksessa edellisestä. Se sopii sinulle myös oikein hyvin. Ilmeisesti sinä harjoitat samaa AHMIMISPOLITIIKKAA KUIN eläkeläinen TUULA. Sivistyneisyys pitää aina muistaa kaikessa,mutta kun sitä ei ole henkilöön "imeytynyt" silloinhan sitä on mahdoton toteuttaa, kuten ko tapauksessa.
- Anonyymi
Eikö se ainoa ahmija ollukkaan Merve....näin ne muukki tulee esiin joita tuotanto ei jostain syystä näyttäny aiemmin.
- Anonyymi
REEO ON MYÖSKIN AHMIJA,jos seuraat asukkaiden valveillaoloajan. Niinpä on masu miehellä pullistunut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.905509Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.553657Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j613005Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin492219Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.611976Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.3011917- 471626
- 961511
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441407Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.91363