Aivoinfarkti

Anonyymi-ap

Sain aivoinfarktin heinäkuun lopussa. En missään vaiheessa saanut minkäänlaista halvausta. Tämä on ajatusmaailmaa hieman hämmentänyt kun en tiedä onko infarktini ollut lievemmästä päästä kun tosiaan minkäänlaista halvausta ei tullut missään vaiheessa. Ensimmäisestä päivästä alkaen olin pirteä kuin peipponen, ei päiväunia tms, lähinnä olin jotenkinvaan aivan pihalla että mitä on tapahtunut. Sairaalassa vieraalla paikkakunnalla olin seitsemän päivää, koska kaikki tämä tapahtui lomamatkalla ollessa. Sieltä lähetettiin ambulanssilla omalle paikkakunnalle vielä viideksi päiväksi, koska sairauden alussa heti diagnosoitiin kaulavaltimon kriittinen ahtauma, joka sitten leikattiin kolmen viikon päästä omalla paikkakunnalla. En oikein edelleenkään aina tajua mitä on tapahtunut vaikka sairastumisesta on kolme kuukautta. Hiljaa sydämessäni toivon että kuuluisin siihen enemmistöön jotka selviäisivät yhdellä kerralla. Tämän sairauden myötä tuli myös diabetes, sen kanssa nyt opettelen elämää ja odotan koska pääsee iltapiikistä pois ja tilalle tulee tablettilääkitys. Tästä sairastumisesta vielä sen verran, että kova kolesterolilääkitys tuli, kolesteroliarvo oli 7,6. Tuostakin monisanoi, että ei tuo kolesteroliarvo sieltä pahimmasta päästä ole.Siihenkin kyllä neurologit sairaalassa sanoivat, että ”kyllä tämä kuntoon saadaan. Nyt sitten vaan odotan ensimmäistä kolesterolikoetta ja mielenkiinnolla odotan mikä olisi arvo nyt kolmen kuukauden päästä, Loppuelämän lääkitys kuulemma, kolsteroli pitää saada kuulemma 1,8. Kaiken pitäisi nyt olla kunnossa kun tuo valtimon puhdistusleikkauskin on tehty, mutta kun ei ole. Tulee päiviä jolloin masennus ottaa vallan ja pelko sairastumisesta on kova. Toivon kuitenkin teille kaikille sydämestäni kaikkea hyvää elämäänne <3 :❤️

4

277

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kannattaa käydä jollain kokeneella yksityislääkärillä joka tietää noista. Kannattaa myös aloittaa viljaton ruokavalio.
      Kaikki turha sokeri pois ja alkoholi yms
      Liikuntaa ja ulkoilua kannattaa harrastaa!:)

    • Anonyymi

      En tiedä onko se ollut lievempi, vaan ehkä se on vaan sattunut semmoseen aivoalueeseen että noi oireet. Aika harvinaista on, että käy noinkin tietyllä tapaa onnekas sattuma.

      Olen tavannut yhden kaltaisesi, eikä päällisin puolin uskoisi mistään, ei puheestakaan yms. Tämä tyyppi on kumminkin eläkkeellä, kun sen verran kognitiivista ongelmaa ja väsyvyyttä kumminkin ettei työ suju tai kukaan huoli. Oma lukunsa sitten myös ne, jotka on toipuneet hyvin, jopa ennalleen hyvän hoidon ja kuntoutuksen avulla. Tuo on muuten pirullista, kun tulee uupumusta ja väsymystä mikä ei välttämättä näy tai ei osata tunnistaa - on vaan laiska ja näin! Luulen monen pelkäävän uutta ja pahempaa halvausta.

      Monisairas

    • Anonyymi

      Minullakin tutkittiin tarkasti kaulavaltimoiden tila kun jalkaan tuli parantumattomia haavoja ja todettiin pahat valtimotukkeumat (pallolaajennuksilla saatiin osittain auki). Aikoinaan kolesterolit olleet korkeat, nyt pidetty lääkityksellä alempana ja neurologi vielä tuplasi vahvuuden kun ei LDL:n arvo ollut tarpeeksi pieni. Tukkeumia ei löytynyt kaulavaltimoista, mutta kyllä joskus olen itse havainnut TIA-kohtauksen oireita. Ateroskleroosi on todettu jo kauan sitten ja tähän se on johtanut.

    • Anonyymi

      Ei tässä voi kuin elää toivossa ja uskossa, että diabetes tulisi hoidettua kunnialla ja kolesterolitasot (huono alle 1,8) saa niihin arvoihin joihin tähdätään. Mieliala on ajoittain vähän apea, mutta eiköhän sekin tule vielä kuntoon. Joskus tässä olen ajatellut onkohan minkä verran ihmisiä joilla ollut myös kaulavaltimoissa ongelmia, itse kuulun heihin joilla ahtauma leikattu. Tunnen nyt useamman ihmisen joilla aivoinfarktista ollut jo kauan, vuosia ja muutama vuosikymmenkin. Mennä porskuttavat oikealla asenteella, tuota ikävää sairastumista ei enää ajatella. ❤️👍

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      74
      1185
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      835
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      678
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      626
    Aihe