Sisareni täyttää ensi vuonna pyöreitä ja ajattelin teetättää hänelle lahjaksi parista vanhasta valokuvasta taulun, siis yhdistää nämä kuvat samaan tauluun. Kuvat ovat varmaan 60 vuotta vanhoja ja aika kuville tehnyt tehtävänsä, jopa pinta repeillyt toisesta kuvasta.
Voikohan nykymenetelmillä saada teetettyä kuvista sellaisen et kuviin tulee yhteinen tausta ja voineeko virheet kuvan laadussa saada jotenkin korjattua? Kuvat ovat lisäksi eri kokoisia.
Onko jollain tietoa tai kokemusta? Asiahan selviää myös esim valokuvausliikkeistä kysymällä mutta aattelin et jos jollain ois jo kokemusta.
Vanhojen valokuvien uudistaminen
19
212
Vastaukset
- Anonyymi
Ei mitään faktatietoa ole mutta omista tosi vanhoista valokuvista on kyllä valokuvausliikkeessä saatu hyvä kappaleet. Samoin yksi perhekuvamme, joka oli tosi tumma, saatiin vaalennettua hyvästi. ELi konstit on monet
- Anonyymi
Joskus vuosia vuosia sitten eräs sukulainen teetti valokuvausliikkeessä tuollaisesta jo hiukan vaurioituneesta vanhasta kuvasta uuden ja hyvin oli saatu vauriot paikkailtua.
Kannattaa käydä liikkeessä kysymässä ja pyytää myös se hinta-arvio ettei tule yllätystä. Myös samalla onnistuu teettää molemmat kuvat samankokoisiksi.
vn - Anonyymi
Itse on entisöittänyt vanhoja valokuvia. Kyllä niistä tulee niin hyviä, että varmasti oot tyytyväinen.
- Anonyymi
Hanki nörtti.
Helppo homma, pitää olla jokin kuvankäsittelyohjelma ja jonkun pitää osata käyttää sitä. Toki pitää olla myös skanneri ja pitäähän se vedostaakkin. Mutta ei vaikeaa, jos tietää mitä tekee.
Valokuvaamot tekee toki tollasia hommia mielellään, niillä asialliset pelit ja osaamista. En usko hirveitä maksavan niissäkään.
Pakko kai mainita, meitsi noin ammatin puolesta duunaillut tollasiakin juttuja paljon. Ihan perinteisesti reprokameralla ja retusoimallakin. Aika kehnostakin kuvasta saa kelvollisen, jos osaa ja viitsii käyttää vähän aikaa. Nykytekniikka paljon helpompaa. Homma ei varsinaisesti ole rakettitiedettä, oma tekemisensä siinä tietenkin on.
Noin vedostuksen kannalta kuitenkin suosittelen kuvaamoa, kotiprinttereillä ei saa kestävää kuvaa. Ei se valtavia summia maksa.
=DW= - Anonyymi
Kyllä ne voi muunnella monella tavalla
- Anonyymi
Rahalla saat ihan mitä haluat vanhoista valokuvista uuden veroiset. Menet vaan valokuva liikeseen, kysy arvio. Oletko varma siskosi haluaa esim. Taulun niistä?Monesti hyvät ideat ei sitten lahjan saaja kiinosta.Kun ei paikkaa ei tilaan nille.Moni vanha kun tekee kuolin siivousta jo.Heidän jälkipolvet on diki-maailmassa ja kalit kuvat teetetyt päätyy roskiin. Mitä Järkeä?
Tiedän että haluaa :).
Taulusta ei tule kauhean suuri ja kuvat on sellaiset että todellakin haluaa.
60-vuotias ei ole vanha eikä kuolinsiivous ole ajankohtainen.- Anonyymi
Siili2 kirjoitti:
Tiedän että haluaa :).
Taulusta ei tule kauhean suuri ja kuvat on sellaiset että todellakin haluaa.
60-vuotias ei ole vanha eikä kuolinsiivous ole ajankohtainen.Höps, kuolinsiivous kyllä on 60 vuotiaana jo ajankohtainen.
Kannattaa todella olla tehtynä ennen kuin jää eläkkeelle. - Anonyymi
Siili2 kirjoitti:
Tiedän että haluaa :).
Taulusta ei tule kauhean suuri ja kuvat on sellaiset että todellakin haluaa.
60-vuotias ei ole vanha eikä kuolinsiivous ole ajankohtainen.Kaikkiin sairauksiin löytyy lääkkeet luonnosta. Ei kannata testamentata rahojaan mihinkään tutkimuksiin ja opetuksiin eikä millekkään ulkom hyväntekeväisyys org koska ne rahat menneet rikollis mafioille. Vertakin annatte ilmaiseksi joista ne tekee kalliita tuotteita muihin tarkoituksiin.
Kannattaa em siivota viimeisestä tahdostaan.
Monet säästävät kaikki kuitit ja laskut kymmeniä,vuosia ei ole kiva käydä.läpi niitä varmuudeksi ennen roskista. Kokemusta on. Maton aitous todistus löytyi vaikka en sillä mitään tee koska en aio sitä myydä. Anonyymi kirjoitti:
Höps, kuolinsiivous kyllä on 60 vuotiaana jo ajankohtainen.
Kannattaa todella olla tehtynä ennen kuin jää eläkkeelle.Konmarittaminen riittää vallan hyvin.
Anonyymi kirjoitti:
Kaikkiin sairauksiin löytyy lääkkeet luonnosta. Ei kannata testamentata rahojaan mihinkään tutkimuksiin ja opetuksiin eikä millekkään ulkom hyväntekeväisyys org koska ne rahat menneet rikollis mafioille. Vertakin annatte ilmaiseksi joista ne tekee kalliita tuotteita muihin tarkoituksiin.
Kannattaa em siivota viimeisestä tahdostaan.
Monet säästävät kaikki kuitit ja laskut kymmeniä,vuosia ei ole kiva käydä.läpi niitä varmuudeksi ennen roskista. Kokemusta on. Maton aitous todistus löytyi vaikka en sillä mitään tee koska en aio sitä myydä.En ymmärrä miten tämä liittyy vanhoihin valokuviin? Kuolinsiivoukseen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höps, kuolinsiivous kyllä on 60 vuotiaana jo ajankohtainen.
Kannattaa todella olla tehtynä ennen kuin jää eläkkeelle.Ja höpön höpön, kyllä se jälkipolvi sen hoitaa sitten kun olet kupsahtanut. Helposti kaikenlisäks käy jos eivät itse halua pesästä mitään muuta kuin ehkä niitä vanhoja valokuvia. On olemassa liikkeitä jotka ostaa kuolinpesiä ja hoitavat sitten asunnon tyhjennyksen ja rojujen kierrätyksen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja höpön höpön, kyllä se jälkipolvi sen hoitaa sitten kun olet kupsahtanut. Helposti kaikenlisäks käy jos eivät itse halua pesästä mitään muuta kuin ehkä niitä vanhoja valokuvia. On olemassa liikkeitä jotka ostaa kuolinpesiä ja hoitavat sitten asunnon tyhjennyksen ja rojujen kierrätyksen.
No, itse en ajattele noin. Minusta on ajattelematonta jättää homma jälkipolvelle.
Olen itse joutunut osallistumaan moneen tällaiseen kuolinpesän perkuuseen. Kaikki on joka tapauksessa käytävä läpi, vaikka kuolinpesän tyhjäyksen myisikin. Esim. omakotitalo ulkorakennuksineen täynnä sinne 50 vuotta kerättyä "jos joskus tarvii" -kamaa. Suksia, polkupyöriä, leluja, joita ei ole käytetty kymmeniin vuosiin.
Ajattelen myös niin, etten tahdo, että lapseni täytyy käydä läpi kaikki kirjat, dvd, cd ym. -levyt, vanhat vaatteeni, tarpeettomat astiat, liinavaatteet, huonekalut ja jopa vaikka vanhat valokuvat.
Samoin varastot kannattaa siivota ja laittaa kamat eteenpäin, niistä voi saada jopa rahaakin.
Vanhoja negoja valokuvista löytyi tuhansia, jotka silputtu roskiin, tuli monta hyllyä tilaa.
Pienenä esimerkkinä. Anonyymi kirjoitti:

Pienenä esimerkkinä.Meillä tehtiin periaatteessa siivous kun muutettiin ok-talosta kerrostaloon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, itse en ajattele noin. Minusta on ajattelematonta jättää homma jälkipolvelle.
Olen itse joutunut osallistumaan moneen tällaiseen kuolinpesän perkuuseen. Kaikki on joka tapauksessa käytävä läpi, vaikka kuolinpesän tyhjäyksen myisikin. Esim. omakotitalo ulkorakennuksineen täynnä sinne 50 vuotta kerättyä "jos joskus tarvii" -kamaa. Suksia, polkupyöriä, leluja, joita ei ole käytetty kymmeniin vuosiin.
Ajattelen myös niin, etten tahdo, että lapseni täytyy käydä läpi kaikki kirjat, dvd, cd ym. -levyt, vanhat vaatteeni, tarpeettomat astiat, liinavaatteet, huonekalut ja jopa vaikka vanhat valokuvat.
Samoin varastot kannattaa siivota ja laittaa kamat eteenpäin, niistä voi saada jopa rahaakin.
Vanhoja negoja valokuvista löytyi tuhansia, jotka silputtu roskiin, tuli monta hyllyä tilaa.
Pienenä esimerkkinä.Tuo turhan tavaran säilöminen on sellaista mitä en ole koskaan ymmärtänyt. On niitä meidänkin suvussa ollut mutta onneksi ei ole tarvinnut niitä alkaa perkaamaan.
Mun jälkeeni ei jää perkaamista kun ainoa lapseni kielti keräämästä perintöjä ja käski elämään, joten olen yrittänyt täyttää hänen toiveensa. Anonyymi kirjoitti:
Kaikkiin sairauksiin löytyy lääkkeet luonnosta. Ei kannata testamentata rahojaan mihinkään tutkimuksiin ja opetuksiin eikä millekkään ulkom hyväntekeväisyys org koska ne rahat menneet rikollis mafioille. Vertakin annatte ilmaiseksi joista ne tekee kalliita tuotteita muihin tarkoituksiin.
Kannattaa em siivota viimeisestä tahdostaan.
Monet säästävät kaikki kuitit ja laskut kymmeniä,vuosia ei ole kiva käydä.läpi niitä varmuudeksi ennen roskista. Kokemusta on. Maton aitous todistus löytyi vaikka en sillä mitään tee koska en aio sitä myydä.Eipä minun vereni ole enää vuosiin lelvannut. Aiemmin nuorempana luovutin useastikin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,292175Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.921975Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e881951MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131653Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu241587Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4911517Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S11504Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?491320Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.761208Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas351179