Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Puumalan Kotasaari - mikä siellä tilanne

Anonyymi-ap

Kiinteistöjen ja asuntojen myynti venäläisille on aika ajoin noussut kesksusteluun, mutta kieltoa ei ole aikaansaaatu. Myynti on tänäkin vuonna saanut jatkua vilkkaana. Onko Etelä-Savossa tietoa, mitä tällä hetkellä kuuluu sinne Puumalan Kotasaareen. Onko siellä asukkaita, onko jotain toimintaa. Media ei ole moneen kuukauteen kertonut mitään. Äsken oli iso juttu Satakunnan Kankaanpäästä, jossa 4000m2 lattiapinta-alan ja 100 huoneen vanha rakennus oli myyty kolmelle venäläiselle. Sen osalta viranomainen tuntuu heräneen ja saamme nähdä, vahvistuuko vai peruunkuuko kauppa. Mutta tämä Puumalan Kotasaari on arvoituksellien. Se ostettiin pari vuotta sitten 2M€ maksavan Kyproksen "kultaisen passin" avulla ja saareen kerrotaan rakennetun valmiiksi kolme rakennusta, yhteispinta-ala lähes 1000m2. On myös maastoutettu helikopterikenttä. Puumalan kunta on kaiken nyökytellen hyväksynyt. Mutta epämääräine tieto on, että valtionviranomainen on tehnyt tänä vuonna Puumalan Kotasaaren suhteen jotain, mutta mitä viranomainen on käytännössä tehnyt. Media on ihmeen hiljaa. Ehkäpä mikkeliläinen Länsi-Savo tai Puumalan paikallinen tiedotusledykkäinen jotain tiedottaa. Asialla on valtakunnallista kiinnostavuutta.

6

604

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eikö kukaan tiedä yhtään mitään Puumalan Kotasaaren tilanteesta. Täytyypä mennä vilkaisemaan paikan päälle ja sanoa, että dobryj denj, kak dela

    • Anonyymi

      noi ryssien mökit häviää kotasaarelta hyvin pian!

    • Anonyymi

      saari on katsastettu ja suunnitelmat tehty rakennusten poistamiseksi

      • Anonyymi

        Saari pitää palauttaa luonnontilaan heti.


      • Anonyymi

        Oliko A-katsastuksen henkilöt asialla?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      91
      2404
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      65
      2151
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      1983
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1868
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      11
      1692
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1612
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      27
      1466
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1440
    9. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1412
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      73
      1410
    Aihe