Kaipaako miehet

paljon hellyyttä naiselta,huomiota kyllä,mutta kun menet kotiin,odotatko että nainen tulee pussailemaan tai jos menet sohvalle,nainen hyppää viereen kyselemään ja hipsuttamaan? Millaista huomion pitäis olla?
2687
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Jotakin aitoa. Ei mitään kummempaa. Aitoa kiinnostusta, aitoa rakkaudenosoitusta. Ei aina tarvitse, kunhan sanoisi että rakastaa niin se riittäisi.

Äänestä
  • Tämä kyllä kävis minulle.

    Äänestä

Koko ajan pitää pussata, rapsutella ja kehua urosten urokseks.

Äänestä
  • No ei todellakaan mutta fifty-fifty eikä niin että aina aloite pitäisi tulla mieheltä.

    Äänestä

  • Mutta miehenkin pitää kehua ja huomioida naista.

    Äänestä

Ei enää se kaikki on ohi.

Äänestä
  • Niin on ikävä kyllä

    Äänestä

Kauan siinä ei kestänyt kun uusi oli kuvioissa

Äänestä

Voi saada syytteen lähentelystä tai raiskausyrityksestä.

Äänestä

Kiintyisin häneen (n) niin että tuntuisi ihan kamalalta olla edes päivä erossa. Tarvitsen paljon paijaamista ja tykkäisin jos hän puhuisi minulle kauniisti. Usein on epäonnistunut olo ja harmittaa kun tekee tyhmiä päätöksiä ja virheitä. Niistä voisi aina keskustella hänen kanssaan. Ja hän voisi aina rakastaa minua vaikka en ole läheskään täydellinen. Tykkäisin että hän olisi semmoinen takiainen. Että olisi aina kyljessä kiinni ja vain pakon edessä päästäisi irti. Elämä on liian lyhyt siihen että toisesta voisi saada tarpeekseen.

Äänestä
  • Ja tietty toivoisin että hänkin tykkäisi takiaismaisuudesta, että se hänen ainoa ja oikea mies, on hänen vierellään aina ja kaikkialla.

    Äänestä

Ei oikein riitä usko, miten hyppääminen sohvalle tekee naiseksi, tiedätkö on olemassa ilotyttöjä, ilotytöillähän voisi olla tuo sohville hyppiminen, oikein pomppiminen.
Mikä mies?
Mietis pikkuse, jos nainen hyppäisi sohvalle, niin sohvalle tulisi vähintäänkin virtsankarkaisua, rauhotus neiti pikkusen
https://m.youtube.com/watch?v=f0E304_1hG4

Äänestä
  • Oikeasti kyllä tykkään hypätä miehen sohvalle ja pomppia siellä ihan mielen määrin, jos vain minusta riippunut. En ole kuitenkaan aloittaja. Mies on mies. Sohva on hajonnut, levinnyt ja räjähtänytkin, joten tuo pieni virtsankarkailu on vähintä siinä. Niin myös pohjamudat ja tummat sävytkin :)

    CMX - Kivinen Kirja

    https://youtu.be/iCRGnoVLGnE

    Äänestä

Henkilökohtaisesti tykkäisin läheisyydestä.

Valitettavasti huomaan ihastuvani naiseen jotka vaikuttavat varsin kylmiltä ja omat ihmissuhteet ovat olleet juuri sellaisia naisen taholta.

Veikkaan että naiset eivät kykene antamaan enää hellyyttä paitsi panomiehille, koirille ja lapsille sekä toisille naisille.

Äänestä

Kaipaa. Näiden lisäksi vähissä vaatteissa.

Äänestä

Kyllä miehet tarvitsevat naiseksi pukeutuneen miehen kotinsa hengettäreksi, millä on kokemusta myös naisesta, ja mahdollisista lapsista, hyväksensä käyttämiseen, niin.
T.mikä mies?
Ps.se on kaveri tuo vallankahvas syvällä helvetissä nyt, että ei mitään hätää. Minä olen täällä auttamassa, mikäli apuani ei arvosteta, niin palju onia herrasmiehet.
https://m.youtube.com/watch?v=wWmRTjLRMfU

Äänestä

Itse ainakin kaipaan suukkoja halauksia ja läheisyyttä. Yhdessä oloa vierekkäin jopa sylikkäin. Hyväilyä sitä että saan katsella upeaa vartaloasi pussailla päästä varpaisiin sen.

Äänestä

Minä miehenä en kaipaa mitään lässyttelyä ja hiplaamista, pilluakun saan niin se riittää.

Äänestä
  • Mutta noilla tavoilla sinä et riitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Mutta noilla tavoilla sinä et riitä.

    🤭🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Mutta noilla tavoilla sinä et riitä.

    Oo sitten ilman, vanhapiika!

    Äänestä

Olen alkanut tekemään pikaanalyysejä ihmisistä, minkälainen ihminen on kyseessä. Varsinaisesti en kaipaa, mutta jos molemmat olisi samalla asteella niin silloin eri asia.

Äänestä

Kyllä kaipaa, kun on ollut pitkään yksin eläjä, niin olisihan se mukavaa vaihtelua, kun saisi huomiota ja hellyyttä osakseen. Haave se vain on ikuinen.

Äänestä

Huomiota saa kun menee baariin juomaan viinaa. Hellyydestä ei ole takeita...

Äänestä

Eiköhän ne miehetkin oo siinä, kuin naiset. Mun mies kyllä saa huomionsa, jos on sen ansainnut.
Niitä miehiä on vain siellä täällä.

Äänestä

Parit joiden välit ovat hyvät ja hellyydellä kuorrutettu, erottuvat massasta. Parit jotka unohtavat kaikenlaisen kommunikoinnin ja hellyyden, erottuvat kanssa massasta. Toisesta pidettäessä, osuu silmät, kädet ja huulet kuin vahingossa osoittamaan kiintymyksen tason.
https://youtu.be/kPYBn8VcdXk

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

paljon hellyyttä naiselta,huomiota kyllä,mutta kun menet kotiin,odotatko että nainen tulee pussailemaan tai jos menet sohvalle,nainen hyppää viereen kyselemään ja hipsuttamaan? Millaista huomion pitäis olla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu